perjantai 24. lokakuuta 2014

Rooma oli kitsas Suomelle


Rooman olympiakisoihin Suomi lähetti väkivahvan joukkueen. Kilpailijoita oli täsmälleen saman verran kuin Berliinin joukkueessa, 107. Vain omiin kisoihimme ja Tukholmaan oli lähetetty lukuisammat joukkueet. Rooman kisojen koko osanottajamäärä oli 5396 ja he edustivat 87 eri maata. Suomen urheilijoista 106 jäi ilman kultamitalia ja 101 aivan mitalitta. Yhtä pronssia oli tavoittamassa kaksi miestä.

Rooman kisojen aikana Suomen urheilukansa ei kokenut tähtihetkiä. Apatiaan, urheilulliseen maansuruun hukkuivat nekin jyväset, joita mitalien muodossa osui viisi kohdallemme. Lauantaina syyskuun 3. päivänä soutajat Veli Lehtelä ja Toimi Pitkänen kiidättivät perämiehettömän kaksikkonsa loppukilpailussa maaliviivalle kolmantena, ja niin nämä parin vuoden takaiset maailmanmestarit puolustivat kohtalaisen hyvin asemaansa. Samana päivänä Suomen kansa sai tiedon uusimmasta nyrkkeilymitalistaan. Jorma Limmonen oli seloutunut sarjassaan pronssille.

Sinä päivänä jolloin näiden kisojen suuri juoksijaihme Herg Elliot juoksi leikittelevän keveästi 1500 metrin voittoon ( 3.35,6, ranskalainen Michel Jazy tuli toiseksi ajalla 3.38,4, joak sekään ei ollut aivan jokapäiväinen tulos) Suomi pääsi käsiksi kisojen ensimmäiseen ja ainoaan yleisurheilun mitaliinsa. Päivä oli perjantai syskuun 7.s. Eeles Landström taisteli tuloksen 455, jota parempaa häneltä ei ollut syytä odottaa ja valtasi USA:n Braggin ( 470 ja Morrisin (460) jälkeen pronssimitalin. Matti Sutinen ylettyi Eelisen seurassa omaan ennätykseensä 450. Sillä heltisi kuudes sija ja yksi piste. Pari pistettä mieheen noukkivat täsmälleen viikkoa aikaisemmin Jorma Valkama pituushypyssä (769 – voittaja Boston 812) ja Jussi Rintamäki 400 metrin aitajuoksussa (50,8 – kulta-Daavis 49,3). Pykälää korkeammalle, neljänneksi ja mitalin tuntumaan pääsi keihäänheiton loppukilpailussa Väinö Kuisma. Kultamitalin korjasi lähimain yhtä ylivoimaisesti kuin Norjan Egil Danielsen Melbournessa Neuvostoliiton V. Tsibulenko (84,64), saksalaisen W.Krugerin (79,36) ja Unkarin Kulczarin (78,57) huolehtiessa hopean ja pronssin kohtalosta. Mitalin tuntumaan neljänneksi jäi myös 5-ottelujoukkueemme, samoin Vilho Ylönen vapaakivääriammunnassa, tulos 1126 pistettä oli vain pinnan päässä pronssimitalista.

Ampumaradalta löytyi kisojen ainoa Suomele kuuluva hopeamitali. Kilpailu sujui piinallisen jännittävänä. Olympia-ammun päättyessä kolmella miehellä USA:n McMillanilla, NL:n A. Tsherkasovilla ja Suomen Pentti Linnosvuolla oli sama pistemäärä 587. Mitalisijat olivat ratkottava uusimalla. McMillan osoittautui tässä vahvimmaksi, mutta Linnosvuo voitti venäläisen ja pääsi kiinni hopeamitaliin.

Suomen paini pyyhkäistiin pois luetteloista näissä kisoissa. Köpi Lehtonen ja Martti Laakso pääsivät tuskin alkua pitemmälle, Tauno Jaskari sarjassaan viidenneksi. Milloinkaan Suomi ei ollut paininit arvokilpailuissa näin saamattomasti. Joukkueemme oli vain syrjästäkatsoja. Painonnostajat sen sijaan näyttivät parempia otteita: Jouni Kailajärvi ja Eino Mäkinen tulivat kumpikin sarjassaan viidenneksi. Maratonjuoksu, enemmän kuin muutkaan meille ennen niin menestyksekkäät juoksut, eivät sujuneet lainkaan. Etiopian Abebe Bikila taivalsi maratonin ennätysajassa 2.15.16,2.

Olimme jo alistuneet tilinpäätökseen: ei yhtään kultaa. Eugen Ekman nousi olympiavoittajaksi miltei kuin hänet olisi otettu arvalla Suomen kasan keskuudesta, niin tuntematon hän oli varsikin voimistelua harrastavien piirien ulkopuolella. Suomen urheilun suuria mustia hevosia. Ikuinen Rooma oli kitsas Suomelle. Viisi mitalita ja viidestoista sija epävirallisessa kansojen välisessä pistekilvassa. Putous huipulta oli ollut hurja.

Rooman olympialaiset
100 m
200 m
400 m
Maraton
Cassius Clay
avajaiset
soutu
voimistelu
Wilma Rudolph
Milka Singh
1500m
pyöräily
naisten 800m
jalkapallo Jugoslavia voitta kultaa
188 videoa vuoden 1960 olympialaisista



Lähdeaineisto Pekka Tiilikainen - Reino Rinne Suomen urheilun tähtihetkiä 

Ei kommentteja: