Talvi 1969 toi Himangan Urhelijoille ensimmäisen kerran kansainvälistä arvokilpailumenestystä: Anna-Liisa Mäkinen hiihti avausosuuden Suomen voitokkaassa viestijoukkueessa nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Ruotsin Bollnäsissa. Viestiä jatkoivat Kaija Härkin ja Hilkka Kuntola. Norja putso kyydistä 10 ja Ruotsi 21 sekuntia.
Anna-Liisa Mäkinen hiihti Suomen joukkueen enimmäisen osuuden ja kertoo, että vaihtoon hän tuli kolmantena. Parempaankin olisi ollut mahdollisuudet, mutta Norjan Marit Myrmael hiihti kaksi kertaa suksieni päälle ja rytmi sekosi, kun vauhti pysähtyi. Kaija Härkin nosti Suomen joukkueen niukkaan johtoon toisella osuudella ja viestin nopeimman yksityisajan kellottanut Hilkka Kuntola varmisti voiton ankkurina. Suursuosikki Neuvostoliitto jäi neljänneksi, vaikka sen hiihtäjät olivat henkilökohtaisessa kilpailussa yltäneet sijoille yksi, neljä ja kahdeksan.
Olga Rokkon voittamalla henkilökohtaisella viidellä kilometrillä Mäkinen oli 113.s ja Hilkka Kuntola toinen. Kuntola hävisi kullan kolmella sekunnilla ja Mäkinen pronssin 57 sekunnilla. Anna-Liisa Mäkinen ja Hilkka Kuntola olivat Bollnäsissä vain 16-vuotiaita, joten heillä oli periaatteessa vielä useita junioreiden arvokisoja edessään.
Erikoista on, että ennen MM-menestystä Anna-Liisa Mäkinen oli voittanut ikäluokkansa piirinmestaruuden vain kerran. Ykkössija oli tullut 1967, mutta Vetelin Ulla Lokasaari oli muutaman sekunnin edellä sekä 1966 että 1968. Anna-Liisa M'kisestä tuli talvella 1969 myös ensimmäinen SM-hiihdossa mitaloitu HU:n edustaja. Hän sauvoi Ranualla 17-18-vuotiaiden viiden kilomertin hopealle 43 sekuntia Hilkka Kuntolan perässä, mutta 11 sekuntia Kaija Härkiniä nopeampana. Himangan tyttö joutui muun kärkiryhmän takaa-ajamaksi onnistuen silti mainiosti pehmeällä ladulla käydyssä kilpailussa.
Vuotta myöhemmin Anna-liisa Mäkinen säilyi 17-18-vuotiaiden mitalikolmikossa Juvan SM-hiihdoissa. Edelle ennättivät Hilkka Kuntola ja Sirpa Myllys minuutin ja puolen minuutin erolla, mutta pronssi varmistui Elli Teurajärven jäädessä neljän sekunnin päähän. Marja-Liisa Hämäläinen sijoittui seitsemänneksi 47 sekuntia Mäkistä hitaampana.
Anna-Liisa nähtiin SM-hiihdoissa myös 1971 Juvalla, jolloin hän kilpaili jo 19-20-vuotiaiden sarjassa sauvoen seitsemänneksi viidellä kilometrillä. Ero pronssille ehtineeseen Kaija Härkiniin oli ninuutti ja kultaan hiihtäneeseen Kuntolaan lähes kaksi minuuttia.
Seuraavana talvena Himangan Urhelijat
taisteli jo naisten SM-viestin mitalleista Kuopiossa. HU sijoittui
viidenneksi HU:n ankkurin Riitta Rahkon ylittäessä maalilinjan 47
sekuntia voittajan Vehkalahden Veikkojen Marjatta Kajosmaan jälkeen.
Anna-Liisa Mäkinen lopetti kilpailemisen 20-vuotiaana.
Lähdeaineisto Lauri Järvinen Himangan Urheilijat 1945-2005 ISBN 952-91-9674-1