lauantai 20. joulukuuta 2014

Leo Kinnunen – rata-autoilun uudisraivaaja



Leo Kinnunen siirtyi vuonna 1971 Iterserie-sarjaan.

Vaikka maailmalla rata-autoilun mestareista tuli saman tien urheilun supertähtiä, ei Suomessa 60- ja 70-luvulla rata-autoilijaa tahdottu noteerata edes urhelijaksi. Ennakkoluulojen taivaamiseen kului koko Leo Kinnusen menestyksekäs ura ja vasta Keke Rosberg sai lopullisesti poistetuksi esteet rata-autoilun yleisen arvostuksen tieltä.

Useat asiantuntijat pitivät Leo Kinnusta yhä kaikkien aikojen nopeimpana suomalaisena rata-autoilijana. ”Leksa” joutui kokoamaan uudisraivaajan ankean arjen eikä koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta kotimaassaan.
Kiistattoman nopeutensa Kinnunen todisti heti kavuttuaan ensi kerran formula 3:n rattiin Ahveniston radalla. Vastassa oli tulevan ruotsalainen supertähti Ronnie Petterson. Ja Leksa voitti.

Oli heti selvää, että kotimaan radat eivät riittäneet tällaiselle lahjakkuudelle. Niin maailman huipuareenat ja niiden palkintokorokkeet tulivat miehelle tutuiksi. Kinnunen kotiutui välittömästi kaikille radoille, Ajolinjat löytyivät saman tien, ja Leksan kierrosajat herättivät kansainvälistä huomiota kaikkialla.

Ponnahduslaudaksi tuli pohjoismainen Nordig Challenge Cup, jossa Leksa hankki kansainväliset kannuksensa ja teki nimensä kansainvälisesti tunnetuksi. Kinnunen lähti tuohon kolmen osakilpailun haastekisaan Aarnio-Vihurin 908 Spyderilla. Ensimmäinen osakilpailu käytiin Keimolassa.

Parhaiten Kinnunen muistetaan jo lopetetun urheiluautojen C-ryhmän edeltäjän eli ns. prototyyppien maailmanmestarin vuodelta 1970. John Wyer palkkasi meksikolaisen Pedro Rodriquesin ja suomalaisen Leo Kinnusen Porschensa kuljettajapariksi. Vaikka ylpeä Rodriquez ei missään vaihessa halunnut kaveerata Kinnusen kanssa, yhteistyö toimi kuitenkin antoisasti: pari voitti Daytonan, Brands Hatchin, Watkins Glenin ja Monzan osakilpailut, oli toinen Targa Florion hengenvaarallisella radalla Sisiliassa ja vielä neljäs Sebringissä. Pisteet toivat ylivoimaisen maailmanmestaruuden.

Kertaakaan koko kauden aikana ei Rodriquez ei vaivautunut kättelemään pariaan. Palkintopallilla ei pahemmin juhlittu. Kinnuselle ei voitoista jäänyt mitään käteen, sillä kotiinviemisiksi ei kuljettajille annettu edes lusikkaa tai lautasta komeammista pystyistä puhumattakaan.

Seuraavana vuonna Kinnunen siirtyi amerikkalaista CanAm-luokkaa vastanneeseen Interserie-sarjaan Antti Aarnio-Wihurin autoilla. 1971-72 Kinnunen hallitsi Interserie-sarjaa ajokkinaan Porsche 917 ja Porsche 917 turbo, jossa hyrisi peräti 800 hevosvoimaa. Autoja oli äärimmäisen raska ajaa eivätkä renkaat ja jarrut vastanneet läheskään noin hurjien autojen vaatimuksia. Interserie-sarja herätti Suomessakin laajaa huomiota ja Keimolan osakilpailu veti yli 400 000 katsojaa Leksaa kannustamaan.

Voitollaan Kinnunen herätti formula 1-tallinkin huomion, Uusien kuljettajien piti ostaa paikkansa jo noihin aikoihin. Aarni-Wihurin kanssa Kinnunen päätyi ostamaan vuonna 1973 kohtuullisesti Grand Pri-radoilla menestyneen Surteesin auton, mikä osoittautui täysin vanhentuneeksi välineksi.
Vuonna 1974 Kinnunen karsiutui yhdeksän kertaa, mutta onnistui sentään hankkimaan historiallisen 26. lähtöruudun Ruotsin GP:hen suosikkiradallaan Anderstorpissa. Kisä päättyi kymmenen kierroksen jälkeen, mutta joka tapauksessa silloin kirjattiin suomalaisen formula 1-historian ensimmäinen lehti.

Leksan viimeiseksi kilpailuksi jai Teboil-ralli 1982.

Leo Kinnunen

Leo Kinnunen 70-vuotias

Leo Kinnunen

Leo Kinnunen

Leo Kinnunen


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7

Ei kommentteja: