lauantai 6. syyskuuta 2014

Pentti Hämäläinen – kotikisojen kultanyrkki


Suomen nyrkkeilyn tähtihetki: Pentti Hämäläinen korkeimmalla olympiakorokkeella

Suuren osanottajamäärän vuoksi kahdessa eri kehässä aloitetut olympianyrkkeilyt olivat ratkaisuvaiheessa 2.8.1952. Samana lauantai-iltana samaan aikaan pelasivat Unkari ja Jugoslavia viereisellä olympiastadionilla jalkapallon kultamitalista. Loppuotteluista toisena oli 54-kiloisten kamppailu vaalean 165 senttisen Pentti Hämäläisen ja tätä päätä pidemmän vihreäpaitaisen Irlannin John McNallyn välillä.

Suomalaisella oli takanaan jo neljä voitettua ottelua. EM-pronssimitalille edellisenä syksynä yltänyt ja 15 maaottelua vain yhden hävinnyt Hämäläinen otti ensimmäisenä selvän 3-0 voiton Iso-Britannian Thomas Nichollsista. Seuraavat vastustajat, Puolan Henryk Niedzwiedzki, Etelä-Afrikan Helmut van Gravenitz ja ensi kertaa mukana olleen Neuvostoliiton Gennadi Gazbunov olivat yhtä selviä tapauksia. Viimeksi mainitun lyöminen – jopa muita vaivattomammin – oli siihen aikaan jotakin suurta. Olihan itänaapurin Boris Stepanov tyrmännyt kotkalaisen maaottelussa 1950 ja punapaita vastustajan yllä teki yleensäkin suomalaisten polvet heikoiksi.

Loppuottelussa pitkä McNally yritti pitää Hämäläisen turvallisen välimatkan päässä, mutta tämä tunki väkisin suorien välistä lähitaisteluun. Oumapisteitä karttui tasaiseen tahtiin. Vaikka kamppailu olikin kaikissa kolmessa erässä tasaväkinen, näki kaksi tuomareista Pentin paremmaksi ja yksi antoi äänensä irlantilaiselle. Se oli suomalaisnyrkkeilyn juhlailta, jonka veroista ei toistaiseksi ole nähty.

Maaotteluja Hämäläiselle kertyi kaikkiaan 29. Kahdesta tappiosta toiden järjesti edellä mainittu britti Thomas Nichols. Hänestä tuli Kulta-Pentin kompastuskivi myös hämäläisen toisissa olympiakisoissa Melbournessa. Sarja oli silloin vaihtunut 57 kiloon, mutta ottelut sujuivat yhtä tehokkaasti. Irlannin Martin Snythen hävisi toisessa erässä ja DDR:n puolelta Saksan joukkueeseen päässyt Berni Schröter ja Helsingin olympiavoittaja, tsekki Jan Zachara 3-0. Semifinaaissa Nicholsin vuoro oli voittaa 2-1 Hämäläinen , jolle jäi Australian matkalta pronssi. Kukaan toinen suomalaien ei silti ole ottanut nyrkkeilymitalia kaksista olympiakisoista.

Hämäläisen ansioihin kuuluu vielä toinen EM-pronssi Berlinistä 1955, jolloin Nicholsista tuli mestari. Kahdesti Kotkan ylpeys edusti Eurooppaa Chiagon Stadiumin kehässä 1940-1950-luvuilla pidetyissä otteluissa USA:n Kultahansikas-voittajia vastaan.

Pentti Hämäläinen





Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 

Ei kommentteja: