Suomen Alpo Asikainen ja
Viron Martin Klein Tukholman olympialaisissa 1912. Molemmat saman
valtakunnan alamaisia eli Suomi ja Viro olivat silloin Venäjän
alamaisia.
Painin alkuvuosina
varsinaista otteluaikaa ei ollut lainkaan, joten huippumiesten
väliset ottelut saattoivat kestää tuntitolkulla. Alpo Asikaisen
maratonpaini hakee kyllä vertaistaan olympiahistoriassa.
Alpo Asikainen oli
kehittänyt lonkkaheitosta itselleen rajun aseen painimolskille:
vastustajat joutuivat vastaanottamaan niitä kerta toisensa jälkeen,
kunnes heidän oli pakko myöntää tappionsa. Erityisen tunnettu hän
oli kestävyydestään, josta oli huomattavaa etua vuosisadan
alkuvuosikymmenten maratonkamppailuissa.
Asikainen sai tuntumaa
ulkomaiseen painijatasoon vuoden 1911 ”painiskelun
maailmanmestaruuskilpailussa” Helsingissä. Täällä hän saavutti
ensimmäisen sijan kisojen kovimmassa sarjassa, raskaassa
keskisarjassa. Loppuottelu Ruotsin mestaria Ahlgrenia vastaan päätti
ratkaisemattomaan kestettyään yli kaksi tuntia, joten
mestaruusvyötä ja maailmanmestarin arvoa ei myönnetty
kummallekaan, mutt Asikainen sai nopeampien voittojen perusteella 1:n
palkinnon.
Asikaisen lyhyekis jäänyt
painiura saavutti huipentuman erikoisella tavalla. Tukholman
olympiakisoissa 1912. Keskisarjassa paini peräti 38 miestä, heistä
suomalaisia seitsemän. Alkukilpailujen jälkeen selviytyi finaaliin
seitsemän painijaa, heidän joukossaan neljä suomalaista. Finaali
oli kolmen kauppa: Asikaisen ohella loppukierroksille selvisivä
ruotsalaien Johansson ja Venäjää edustanut virolainen Klein.
Asikaisen tietä
loppukierroksille oli tasoittanut muita suomalaisia helpommat
vastustajat. Toisaalta Asikainen oli kohdannut tulevan
olympiavoittaja Johanssonin jo alkukierroksilla, mutta heidän
tunnin kestäneessä ottelussa tuomittiin molemmat hävinneeksi.
Finaalin arvonta oli suosiollinen ruotsalaiselle, sillä arpa määräsi
ensin vastakkain Asikaisen ja Kleinin. Kovassa heinäkuun
kuumuudessa, avoimena taivaan alla miehet kamppailivat tasapäisesti
tunnista toiseen. Vihdoin virolainen alkoi uupua väsymyksestä,
mutta venäläiset pitivät loppuunkuitin virolaisen väkisin
painiareenalla. Painijoukkueen johtajana toiminut ruhtinas antoi
ymmärtää, että mikäli virolainen keskeyttäisi ottelun, häntä
ei kelpuutettaisi kotimatkalle.
Myös Suomen
painijoukkueen johtaja Jukka Lindstedt alkoi huolestua maratonottelun
aikana Asikaisen kunnosta. Pienen tauon aikana hän riensi
tiedustelemaan viipurilaisen tilaa. - Et suinkaan sinä Alpo anna
periksi? - En, jumalavita, mie painin vaikka jouluun asti”,
kerrotaan Viipurin miehen tokaisseen. Lopulta ilmeisestikin väsyivät
tuomarit. Tuomarit olivat turvautuneet välillä jo uusien sääntöjen
käyttöönottoon, mutta sekään ei tuonut ratkaisua. Kun ottelua
oli käyty jo uskomattomat 11 tuntia 40 minuuttia eikä ottelu
näyttänyt ratkeavan suuntaan tai toiseen, tuomarit määräsivät
miehet viiden minuutin pakolliseen mattopainiin. Mattopainissa
tuomarit arvioivat sitten Kleinin paremmaksi.
Asikaisen kouraan löytiin
mammuttiurakan päätteeksi pronssimitali.
Alpo Asikainen
Miehet sisun ja sitekyden
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti