torstai 23. tammikuuta 2014

Arvo Aaltonen – uinnin ensimmäinen mitalimies

Arvo Aaltonen

Elokuussa 1909 Suomessa vieraili tukholmalaisen Daphne-uimaseuran joukkue, joka kilpaili mm. Helsingissä. Ruotsalaistähdet voittivat kaikki lajit, mutta suurimman yllätyksen järjesti 17-vuotias porilainen Arvo Aaltonen, joka sijoittui 200 m:n rintauinnisssa kolmanneksi. Se, että samainen poikanen voitti heti perään Suomen mestaruuden samalla matkalla, ei ollut enää yhtä suuri yllätys, mutta aika 3.08,0 oli – Herman Cederbergin SE jäi vain runsaan sekunnin päähän. Tässäpä meillä kauniisti, tyylikkään rauhallisesti mutta kuitenkin joutuisasti etenevä uimari, kirjoittivat lehdet, ja oikeassa olivat: Aaltonen hallitsi suomalaista rintauintia pitkälle 1920-luvulle saakka.

Arvo Aaltonen suoritti uimamaisterin tutkinnon 1908 – nipin, napin, kerrotaan. Ilmeisen lahjakas hän kuitenkin oli ja pääsi kokeilemaan lahjojaan jo Tukholman olympiakisoihin. Sitä ennen hän voitti 200 m:n SM:n 1911 ja 1912 ja teki olympialaiskarsinnoissa 400 m:n SE:ksi jo kansainvälisen luokan ajan 6.43,1.

Tukholmassa uitiin100m:n mittaisella radalla. Suomessa oli tapana kilpailla 25 m:n radalla. Kun ratoja erottavia köysiä ei vielä käytetty, tottumattoman oli vaikea pysys suunnassa. Tämä saattoi olla siihen, että Arvo Aaltosen tie nousi pystyyn välierissä sekä 200 että 400 m:llä. Kotiin palattuaan hän uin 400 m:n ajan, jolla Tukholmassa olisi tullut neljäs sija.

Läpimurto kansainvälisen huipun suuntaan tapahtui v. 1919 Tukholman kansainvälisissä kisoissa, joissa Aaltonen voitti 200m:n rintauinnin ja sijoittui 100 m:lläkin toiseksi. Pohjoimaisessa uintimaaottelussa Kööpenhaminassa hän otti hopean mielimatkallaan 200 m:llä – edelle ehti vain Ruotsin tähti Håkan Malmrot.

Myös Antwerpenin olympialaisissa uitiin 100 m:n mittaisella radalla. Nytse ei enää haitannut kansainvälistä kokemusta saanutta Aaltosta, vaan hän eteni sekä 400 että 200 m:n rintauinnin finaaliin ilman suurempia vaikeuksia. Ensin on vuorossa pitempi matka.

Loppukilpailuun pääsi 3 ruotsalaista, 1 suomalainen ja 1 amerikkalainen. Malmrot johti alusta loppuun. Henningin ja Aaltosen välillä oli ankara ottelu. Lopuksi Henning pääsi edelle. Howel ja Cederblom jäivät jälkeen.” Näin lakooninen on paikalla olleen uimahyppääjään Toivo Aron kuvaus 400 m:n rintauinnin finaalista. Uinti oli tuohon aikaan suomalaisesta näkökulmasta pieni laji. Uimahalleja ei ollut eikä uintiin erikosituneita seurojakaan kovin monta.

Yhtä hillittyä oli Aron teksti, kun hän kirjoittaa neljä päivää myöhemmin käydystä 200 m:n rintauinnin loppukilpailusta: ”malmrot lähti heti johtamaan, mutta Aaltonenkaan ei jättäytynyt kauas. Henning oli sairas, mutta ui sisulla. Käännyttäessä toiselle sadalle metrille olivat Henning ja Aaltonen rinnatusten, mutta Aaltosen vauhti alkoi hiljentyä. Amerikkalainen Howell alkoi lopussa päästä vaarallisen lähelle häntä.”

Kotimaassa Arvo Aaltonen jatkoi kilpauraansa lähes lyömättömänä rintauimarina vuoteen 1927 saakka. Hän oli mukana myös Pariisin olympiakisoissa 1924, mutta ei enää selvinnyt loppukilpailuun Viimeisen SE:nsä hän ui v. 1925: 200 m:n rintauinti 2.58,9. Vuonna 1928 Suomen mestari oli viipurilainen Topi Reingoldt. Aaltonen saattoi keskittyä siviilitöihin voitettuaan yhteensä 22 Suomen mestaruutta. Amerikan kultamaa kutsui häntäkin, mutta ei pitänyt omanaan. Aaltonen palasi Kanadasta v. 1937 ja omisti Porissa vesi- ja lämpöjohtoliikkeen.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Ei kommentteja: