Risto Luukkosen voitokas
ottelu Englannin Iacke Brownia vastaan 17.8.1962.
Nyrkkeilijäksi
heiveröisen näköinen taitava tyyliniekka Risto Luukkonen ei
amatöörivuosinaan osoittanut ammatikehän vaatimaa kovuutta.
Sellainenkin ominaisuus löytyy kovalla harjoittelulla, ja Askin
tallissa Luukkosesta tuli terävä iskijä.
Vuoden 1952
olympiaedustaja Risto Luukkonen nousi nopeasti eurooppalaiselle
huipulle pysyen siellä vuosia. Kahden EM-arvon voittaminen oli ennen
häntä onnistunut vain kolmelta mieheltä, romanialaiselta Aurei
Tomalta, Itävallan Peter Weissiltä ja belgialaiselta Jena
Sneyersiltä. Luukkosen jälkeen on tullut muutama lisää, mutta
luku on pysynyt pienenä erikoisuutena.
”Ripan”
ensiesiintymien ammattikehässä 4. lokakuuta 1957 näytti Helsingin
Messuhallin täpötäydelle katsomolle päättäväisen pikkumiehen.
Häntä kokeneempi belgialainen Jean Peemans jäi nopeasti toiseksi
Ripan selviydyttyä tavanomaisesta alkuhermoilustaan. Ottelu päättyi
viidennessä erässä suomalaisen hyväksi.
Kahdeksan voiton ja
Marokosta saapuneen Espanjan Mimun Ben Alin kanssa nyrkkeilty
ratkaisematon vakuutti manageri-promoottori Elis Askin talinsa
kärpäsen kyvyistä.
Keveintä sarjaa hallitsi
silloin Euroopassa espanjalainen Yuong Martin, oikealta nimeltään
Martin Marco Vito. Tämän kuulun Real Madridin jäsen oli 28-vuotias
ja pitänyt titteliään neljä vuotta. MM-kehäkin oli tullut
käytyä, mutta Argentiinan tehopakkaus Pascael Perez osoittautui
kotikehässään Buenos Airesissa liian kovaksi.
Manageri Jules Avernin
suostutteli Martinin saapumaan Helsinkiin tuntematonta somalaista
vastaan, kunhan palkkio oli riittävä. Mestarin puulustaessa
titteliään vapaaehtoisesti hänellä on yleensä tilaisuus tienata
hieman ylimääräistä.
Luukkonen yllätti
kuitenkin Martinin täydellisesti 4. syyskuuta 1959. Olympiastadionin
eletäkaarteeseen pystetyssä kehässä hän otti paikalla olleiden
19 842 katsojan riemuksi selvän pistevoiton ja mestaruuden. Hän
torjui kaikkiaan 70 kamppailua käyneen mestarin tyrmäysyritykset ja
ainoan luvunlaskun kuunteli Young Martin 15. erässä. Ottelun
ratkaisi kehätuomari englantilainen Bill Williams yksin, kuten
siihen aikaan oli tapana.
Luukkosen kausi
kärpässarjan mestarina päättyi kesällä 1961 pippurisen
italialaisen Salvatore Burrunin pistevoittoon Sardinian saarella
sijaitsevassa Agheron kaupungin torilla. Sitä ennen Ripa ehti
kokeilla kykyjään maalmankin huipulla Venetzuelan Caracasissa.
Paikallinen ylpeys Ramon Arias oli noussut amerikkalaisen The
Ring-lehden arvolistan kuudenneksi MM-haastajaksi, mutta ehtinyt
hävitä Pascual Perenille mestaruusottelun pistein.
Ennakolta Luukkosta
pidettiin helppona tapauksena Ariakselle, mutta tämän silmäkulma
sattui aukeamaan, eikä mies psytynyt enää lähtemään kuudenteen
erään. Suomalainen saavutti uransa ehkä arvokkaimman voiton, ja
nimet arvolistalla vaihtoivat paikkaa. Luukkkonen oli muuten
ensimmäinen suomalainen Ringin listoilla Gunnar Bärlundin ja Elis
Askin jälkeen. Hän pistäytyi siellä myäs siirryttyään
kääpiösarjaan ja voitettuaan toisen EM-arvonsa Mimun Ben Alilta
Messuhallissa 9. joulukuuta 1963.
Tälläkin kerralla oli
kyseessä mestarin vapaaehtoinen Helsingin matka, mutta
lopputuloksena titteli siirtyi jälleen haastajalle. Ratkaisu ei
ollut yhtä selvä kuin neljä vuotta aikaisemmin, eivätkä kaikki
Ripan kannattajatkaan olleet täysin saksalaistuomari Felix Ohlertin
kannalla.
Ripa puolusti toistan
titteliään kerran. Hän voitti Ranskan Pierre Vetroffin vieläkin
kyseenalaisemmin ja menetti tittelinsä lopulta ottelutta. Ben Alista
oli tullut virallinen haastaja. Kun ottelua ei saatu järjestymään
Helsinkiin, jäi espanjalaisten palkkiotarjous niin pieneksi, että
Risto pysyi mieluummin kotona.
Nyrkkeilyä Risto
Luukkonen jatkoi vielä pari vuotta, mutta paras terä oli jo mennyt
ja palkkioista tullut voittoa tärkeämpi tavoite, joka sekin kyllä
kuuluu usein ammattinyrkkeilyyn.
Risto Luukkonen
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti