sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Viktor Damm – järjestäytyneen kansanurheilun alullepanija

Viktor Damm

Kesäkuussa 1886 Kaisaniemen kentällä järjestetty Suomen ensimmäinen yleinen voimistelujuhla teki voimakkaan vaikutuksen 21-vuotiaaseen helsinkiläiseen vahtimestariin Viktori Dammiin. Damm katsoi, että voimistelu ja urheilu eivät voi olla vain ”herrojen harrastusta”, vaan liikuntakasvatus tulee viedä kansan syvien rivien, työväestön, keskuuteen. Jo syyskuussa 1887 hän perusti muutaman nuoren intomielisen toverinsa kanssa maamme vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen suomenkielisen yleisurheiluseuran Ponnistuksen. Tästä tapahtumasta lasketaan alkavaksi järjestäytynyt kansanurheilu Suomessa.

Damm loi Ponnistuksen suuruuden ja teki siitä vuosisadan vaihteen johtavan urheiluseuran. Hänen syvä aatteellisuutensa ja elämänkatsomuksellinen ihanteensa näkyivät korostuneina. Ponnistuksen säännöissä: ” Seuran jokaisen jäsenen tulee noudattaa säännöllistä, luonnonmukaista ja raitista elämää.... Harjoituksiin, kilpailuihin, retkiin ja niin edelleen ei ole lupa saapua päihtyneenä, eikä saa niissä mukanaan kuljettaa päihdytysaineita. Harjoituspaikoilla ei ole hyvö polttaa tupakkaa, eikä maata eikä loikoilla, ei kirota, ei syljeskellä...” Samanlaista perusteellisuutta Damm osoitti johtaessaan seuransa vastustamaan laajentunutta kannattusta saaneita palkintokilpailuja.

Viktor Damm teki perustavaaa työtä voimistelun ja urheilun järjestö- ja valistustoiminnan kehittämisessä. Jo vuonna 1897 ryhdyttiin Dammin aloitteesta tunnustelemaan työväestön oman urheilun keskusliiton perustamista. Kun mm. kieliriidat kaivoivat maata työväen oman keskusliiton synnyttämisen alta, Damm käynnisti ystävänsä Ivar Wilksmanin tukemana valmistelut yleisen suomenkielisen urheiluliiton aikaansaamiseksi.

Ponnistuksen toimesta kesäkuussa 1900 järjestetyt valtakunnallisen voimistelujuhlan yhteydessä näki päivänvalon valtakunnallisen urheilun keskusjärjestö, ”Suomalainen voimistelu- ja urheiluliitto”. Liiton tarkoitusperät määriteltiin dammilaisessa hengessä: ”Liiton tarkoituksena on …. herättää ja vireilläpitää kansan nuorisossa harrastusta suomalaisen kansanrodun jalostamiseen. Dammin edustama aatteellisuus joutui kuitenkin pian voimakkaaseen vastatuuleen, ja hän vetäytyikin syrjään urheiluliikkeen järjestötoiminnasta 1904. Mutt viittä vuotta myöhemmin hän oli vielä valmis ottamaan vastaan uuden SVUL:n ensimmäisen varsinaisen kenttätyäntekijän viran. Kuukauden aikana hän teki uranuurtavan matkan 26:lla länsi- ja pohjoissuomalaiselle paikkakunnalle esitelmöiden ”ruuumiinharjoitusten merkityksestä ruumiin muotoihin, terveyteen ja henkisiin kykyihin”.

Viktor Damm luetaan suomalaisen liikuntakasvatuksen uranuurtajiin, hän oli asiansa palavasieluinen julistaja ja innokas urheilupolitiikko, mutta myös syväällisesti vaikuttanut urheilukirjalija. Omaan liikuntakasvatustyähönsä hän katsoi saaneensa herätteitä sekä Viktor Heikeliltä että Ivar Wilksmanilta. Voimistelijoiden ohjelmien suunnittelussa ja johtamisessa hän oli mestari, vaikka julkisuudessa miehen itsensä ei tiedetä juurikaan voimistelleen. Ponnistuksen voimistleijoiden sauva- ja vapaaliikuntaohjelmat saavuttivat maanlaajuisen huomion.
Viktor Dammille liikuntakasvatus oli voimistelun ja urheilun harrastamista ainoastaan liikunnan itsensä ja sen suoman terveiden elintapojen vuoksi. Hänen testamenttinsä kului pelkistetysti: ”raitis luonnonmukainen elämä, velvollisuuksien tunnollinen täyttäminen, pitävät mielen aina tasapainossa, omantunnon tyynenä”.

Viktor Damm/Helsingin Ponnistus


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7 

torstai 26. joulukuuta 2013

Ivar Wilksman – Suomen urheilun isä



Nuori Ivar Wilksman 

Ivar Edvard Wilksman on syntynyt Töysässä 26.2.1854 ja hän on kuollut 10.4.1932 Helsingissä. Hän oli professori h.c., voimistelunopettaja, päätoimittaja. Seurat Helsingin alkeisopiston Turnarit (perustajajäsen 1878), Ylioppilasvoimistelijat (perustajajäsen 1891). Hän osallistui olympiakisoihin Suomen voimistelujoukkueen johtajana 1891. Hän oli Suomalaisen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) perustajajäsen 1900 ja 1906, SVUL:n puheenjohtaja 1900-1914, Suomen Urheilulehden perustaja ja päätoimittaja 1898-1908. Hän julkaisut muun muassa Idrotten i Finland (1904), Suomen urheilut (1907), Terveys ja Tarmo (1910), Terveyden opas (1910), Terveysoppi (1919), Tilastollisia tietoja Suomen kansan ruumiillisesta kehityksestä I-III (1916-22), Ivar Wilksman (K.I.U.Suomela, 1954=, Suomen urheilun isä.

Voimistelu ja urheilu eivät vastakohtia

Akateemien urheilu on aina ollut lähinnä Ivar Wilksmanin sydäntä. Käytännön organisaattorina hän sytytti kipinän ylioppilasnuorison voimistelu- ja urheiluharjoituksiiin. Vaikka Wilksman oli pohjimmiltaan palavasieluinen voimistelun asianajaja, hän piti tärkeänä korostaa liikuntakasvatuksen monipuolisuutta. Norssin ensimmäisenä voimistelunopettajana hän pyrki antamaan opetuksessa enemmän sijaa urheilullisille liikuntamuodoille – rata- ja kenttäurheilulle – perinteisen voimistelun rinnalla eikä väheksynyt myöskään leikin merkitystä. Hän vei oppilaat ”... syksyllä uimaan, talvella laskemaan mäkeä ja keväällä lyömään palloa” ja ylimmillä luokilla harrastettiin joskus myös ”...ampumista, kuulantyöntöä ja keihäänheittoakin”.

Ennakkoluuloja urheiluharrastuksen tiellä

Järjestäytynyt urheilutoiminta oli vielä 1800-luvun lopulla uutta eikä saavuttanut suinkaan ensi alkuun yleistä hyväksymistä. Erityisesti vanhempi polvi asettui kehityksen jarruksi, koska urheilun harrastamisessa nähtiin kaikenlaisia kuviteltuja vaaroja. Sivistyneistö ja sen hallitsema sanomalehdistö suhtautuivat urheiluun yliolkaisesti. Herätystyönsä airueeksi Wilksman joutuikin 1898 perustamaan oman lehden, kerran kuukaudessa ilmestyneen Suomen Urheilulehden, joka toimi pitkään kansalaisille suunnatun urheiluprogandan keskuksena.
Myös valtion taholta suhtauduttiin ynseästi urheluliikkeen tarvitsemaan taloudelliseen tukeen. Ateenan välikisojen allla 1906 Wilksman joutui lehdessään päivittelemään, kuinka valtionvaroja kyllä jouti hevosrodun parantamiseesn ja kaikenlaisten karjahoitoa valvovien konsulenttien palkkaamiseen, mutta ei urheiluliikkeelle, jonka ”työohjelmaan kuuluu koko Suomen kansan kasvattaminen ja kehittäminen ruumiillisesti harmoniseksi, työkykyiseksi ja tarmokkaaksi kansaksi”.

Urheiluseuratoiminnan tärkeys

Käytännön miehenä Wilksman ymmärsi järjestäytymisen tarpeen. Ensimmäisenä hän perusti 1878 ”Turnarien” voimisteluseuran, joka alkoi harrastaa myös yleisurheilua. Hän innosti ylioppilaita viemään voimistelu- ja urheiluharrastusta pääkaupungista maaseudulle, ja vähin erin voimistelu- ja urheluseuroja perustettiin kaikkialle maaseudullekin.
Jo vuonna 1900 oli pidetty suomenkielisten seurojen kanssa Suomen Voimistelu – ja Urheiluliiton perustava kokou. Sääntöjen virallinen hyväksyminen lykkääntyi vuoteen 1906, koska venäläiset vallanpitäjät pelkäsivät järjestäytyneen itsenäisyyspyrkimyksen syntyä.
Wilksmanin kaukotavoitteena oli nimenomaan ollut voimistelu- ja urheiluliikkeen yhdistäminen samaan keskusliittoon ja kehittäminen kansanliikkeeksi. Hän oivalsi, että urheiluharrastus lähensi eri yhteiskuntaluokkien nuorisoa toisiinsa ja loi siten eheyttä kansakunnan sisällä. Uudesta kaksikielisestä SVUL:sta muodostui myös kilpaurheilun tyyssija joukkueurheilulajeissa.

Sovitteleva urheilun isä

Vilski” ei ollut syvällinen liikuntakulttuurin pohdiskelija, hän oli intomielinen käytännön urheilujohtaja. Aikana, jolloin Suomessa vallitsi ankara valtiollinen sorto ja sisällinen eripuraisuus. Wilksman osoittautui taitavaksi luovijaksi poliittisten intressien ja liikuntakulttuuria koskevien erimielisyyksien ristiaallokkossa. - ”Hän ei oikeastaan ollutkaan mikään taistelumies, vaan sen sijaan sulatti vastuksien jäätiköt, silloin kun hän niitä sattui tapaamaan, aurinkoisella, sydämellisellä olemuksellaan, ja ellei hän siinä onnistunut, niin hän ketterästi kiersi ne, yrittääkseen jonkin ajan kulutttua uudelleen...”

Ivar Wilksman

Yleisurheilu – Ivar Wilksman

Suomen urheilumuseo – Ivar Wilksman

Suomen urheilun Hall of Fame – Ivar Wilksman

Tarkennettu haku – Ivar Wilksman


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8905-35

lauantai 2. marraskuuta 2013

Timo Seikkula – maailmanmestari



Timo Seikkula on kulkenut pitkän tien luistimilla. Jo tässä Pohjankylän luistelualueella otetussa kuvassa on mailakin mukana. Timon vanhempien mukaan luistimet ja maila ovat hänen ensimmäisensä. Muutamaa vuotta myöhemmin Timo nähtiin – yhtenä nuorimmista – Pentti Matikaisen, Hannu Aravirran ja Reijo Ruotslaisen Kalajoen jäähallissa vetämässä jääkiekkokoulussa, mistä myös on säilynyt kuva muistona.



Tämä jääkiekkokoulu pidettiin Kalajoen kuplahallissa heinäkuussa sekä 1986 että 1987. Moni epäili Ruotsista ostettujen jääntekokoneiden tehoa yli 25 asteen helteillä, mutta loppujen lopuksi kaikki toimi moitteettomasti ja koulun rehtori Matikainen antoi vuolaasti kiitosta tapahtuman järjestäjille.

Jäkiekkokoulun siirtäminen aikaisemmast pitopaikastaan Oulusta Kalajoelle oli Matikaisen kannalta tietty riski, mutta onnistuminen johti siihen, että tapahtuma pidettiin Kalajoella myös seuraavina kesinä. Kummallakin kerralla oli mukana maksimimäärä eli 120 poikaa, joukossa useita Oulun Kärppien tulevaisuuden toivoja Janne Niinimaasta lähtien. Kalajokisia oli 20-30, loput ymäri Suomen ja muutama Keski-Euroopasta. Siihen aikaan jääkiekkokouluja oli Suomen suvessa yhteensä vain pari kolme. - Jääkiekkokoulussamme on hyvät opettajat , toteaa 7-vuotias Timo Seikkula kesän 1986 Kiekko-Junkkari-lehdessä. Se lienee hänen ensimmäinen lausuntonsa tiedotusvälineille. Viimeiseksi se ei ole jäänyt.

Hyviähän ohjaajat olivatkin: Matikainen luotsasi seuraavina vuosina maanjoukkueen MM- ja olympiahopeaan sekä kolmanneksi Kanada-cupissa. Hannu Aravirta on puolestaan ollut maajoukkueen valmentajana. Kalajoen kevythallin valmistuminen 1984 ja tekojääkoneiston ostaminen siihen vuotta myöhemmin nosti kalajokisten junioireiden kehitysmahdollisuudet aivan uudelle tasolle, mikä on näkynyt siinä, että nykyinen edustusjoukkue koostuu suurimmaksi osaksi JHT:n omista kasvateista.

Timo Seikkulan ja monen muun juniorin kannalta olosuhteet ajanmukaistuivat juuri sopivalla hetkellä, ja tehon täydensi 1991 toteutettu uusi jäähalli. Timon kannalta myös Junkkarien nousu divariin ajoittui erinomaisesti, sillä kakkosesta pelaajia harvoin nostetaan maajoukkuetehtäviin. Kalajokisten nousua juniorien edustustehtäviin on nyt jo (1998) näköpiirissä Seikkulan takanakin, sillä Jussi Jokinen ja Iikka Törnvall valittiin viime keväänä (1997) ikäluokkansa valtakunnallisen edustusryhmän All Stars-viisikkoon, minkä kaikki muut pelaajat tulivat Etelä-Suomen suurista jääkiekkokeskuksista. Lisäksi Junkkarti HT oli Suomen ainoa seura, joka sai kaksi pelaajaansa maajoukkue-ehdokkaiden tähtikentälliseen, esimerkiksi Oulun Kärpistä ei tähän elittiin valittu yhtään poikaa.
Junkkarti HT:n kasvatti Timo Seikkula oli yksi joukkueensa luottopelaajista Suomen voittaessa jääkiekkohistoriansa toisen juniorimaailmanmestaruuden. Loppuottelussa kukistui Venäjä jatkoajalla maalein 2-1. Suomen edellinen junioreiden MM-kulta oli vuodelta 1987, jolloin sekä Kanada että Neuvostoliitto suljettiin pois kisoista joukkotappelun takia, mistä syystä tie kultaan tasoittui olennaisesti. Vuotta myöhemmmin Suomi oli vielä pronssilla, mutta seuraavat 10 vuotta menivät ilan yhtäkään MM-mitalia.

Jo 33 juniorimaaottelussa esiintyneelle Seikkulalle arvokisamitali oli toinen, sillä hän kuului kaksi vuotta aikaisemmin (1996) siihen joukkueeseen, joka taisteli 18-vuotiaiden EM-hopeaa. Päävastustaja oli silloinkin Venäjä, jonka kanssa Suomi pelasi tasan voitettuaan kaikki muut ottelunsa. Siinä turnauksessa mestarin ratkaisi maalisuhde, sillä varsinaista finaalia ei pelattu. Helsingin MM-kisoissa Suomen 20-vuotiaiden päävalmentajana toimi Hannu Kapanen, joka luotti Timo Seikkulaan, vaikka tällä oli pitkä pelitauko syksyllä. Yhteensä viisi tehopistettä tehnyt Seikkula näkyi – ja sai kiitosta – erityisesti tasatulokseen päättyneessä ottelussa tsekkejä vastaan, missä hän vei Suomen 4-3 johtoon. Puolivälieräpelissä Kazakstania vastaan Timo isku kolme maalia ja syötti yhden.

NHL:n suurseuroihin kuuluva Pittsburg Penquins varasi Timo Seikkulan jo toissa kesänä (1986). Timo Seikkula kirjoitti Turussa ylioppilaaksi ja on kuulunut jo kaudella kaudella Vladimir Jursinovin valmentamaan TPS.n liigaryhmään ja sen paidassa harjoitusotteluja ja turnauksia.


Maailmanmestari Timo Seikkulan äitnsä ja isänsä seurassa vuonna 1998

Timo Seikkulan jääkiekkohistoria on tässä


Lähdeaineisto Kalajoenseutu 17.1.1998, Kalajoenseutu 8.1.1998 Lauri Järvisen kirjoitukset

torstai 31. lokakuuta 2013

Miesten viestissä SM-hopeaa



Kalajoen Junkkarit saavuttivat historiansa ensimmäisen viestimitalin 4x10 km:n viestissä Kuopiossa 1998. Joukkueessa hiihtivät Mauno Juola, Janne Ojala, Marko Kinnunen ja Marko Santapakka.
Menestystä pohjustettiin jo perinteisen tyylin osuuksilla, joilla sekä Mauno Juola että Janne Ojala oliva seitsemän nopeimman joukossa ja ero muutamaan edellä menevään pysyi vähäisenä. Alatornion Pirkat oli viestissä omaa luokkaansa, joten Junkkarit otti sen mikä siinä tilanteessa muilla joukkueilla parhaimmillaan oli saavutettavissa.

Juola aloitti mainiosti

Mauno Juola pääsi liikkeelle armottomassa lähtörynnistyksessä ja oli alusta lähtien mukan kärkikamppailussa. Vuonna 1997 Vantaalla ensimmäiseen vaihtoon toisena tullut saman ikäluokan Jari Puolakka pääsi vähän muilta karkuun, mutta kakkossijasta Mauno jäi vain niukasti ja vaihtoi viidentenä 36 sekunnin päästä kärjestä. Sotkamon Hannu Koivusalon jääminen 33 sekunnin päähän Juolasta nosti jo tässä vaiheessa Junkkarien osakkeita. Koivusalo erehtyi vetämään neljän kilometrin kohfalla yhden pitkän nousun liian kovaa ja meni pahasti hapoille.
  • Aamulla olo ei tuntunut oikein hyvältä, mutta itse hiihto lähti erinomaisesti liikkeelle ja sain heti alussa hyvät asemat. Sukset olivat kunnossa, mutta en silti saanut itsestäni lopussa aivan kaikkea irti, sillä ainakin toiseen sijaan oli hyvät mahdollisuudet. Todennäköisesti edellisen viikonlopun kaksi kilpailua oli liikaa, olisi pitänyt tyytyä yhteen, sanoi Mauno. Alatorinion kultaa pohjustettiin jo tässä vaiheessa, sillä veteraani-ikäinen Matti Vuollo vaihtoi vain 45 sekuntia Kalajoen takana.

Ojala piti asemat

Janne Ojala savoit toisen osuuden, jolle useimmat joukkueet olivat asettaneet parhaan perinteisen hiihtäjänsä. Tässä valossa Jannen seitsemänneksi nopein osuusaika oli upea suoritus. Alkukaudella hieman kadoksissa ollut terävin isku löytyi sopivasti Puijolla.
Alkumatkalla Ojala nousi hetkeksi jopa kakkoseksi, ja vaihdossa sijoitus oli kuudes48 sekunnin päässä lopullisesti johtoon nousseesta Alatorniosta, joka viestiä vei Ari Palolahti. Häntä nopeamman osuusajan kellotti vain Mikkelin Harri Kirvesniemi.
  • Tunnelma oli alusta lähtien hyvä, mutta toisella kierroksella luisto tuntui huonommalta kuin joillakin muilla enkä pystynyt käyttämään alamäissä hyväkseni kaikkia niitä peesipaikkooja, joita tuli. Kunto on nyt niin hyvä, että sen puolesta olisin voinut onnistua paremminkin.
Osuuden yllättäjiä olivat Valkeakosken Ville Niemelä ja Falkenin Niklas Dahllund, joiden sukset olivat unelmakunnossa ja kumpikin yliiti tuntutvasti normaalitasonsa. Falken putosi kausa mitalitaistelusta, mutta Haka otti lopulta neljännen sijan ennen toissa vuoden mestari ja viime talven hopeajoukkuetta Sotkamoa.

Kinnunnen luisteli osuutensa ykköseksi

Marko Kinnunen ohitti Vallkeakosken, Jyväskylän ja Mikkelin jo alkumatkalla ja neljän kilometrin kohdalla hän oli Sotkamon Esa Romppaisen kannoillla luistellen tämän ohi maalialueella juuri puolimatkassa. Lopputaipaleella sotkamolainen putosi 43 sekunnin päähän Kalajoesta ja kaiken kaikkiaan Romppainen luisteli yli minuutin Kinnusta hitaammin.
Osuuden puolivälissä näytti siltä, että tavoittaa johtavan Alatorniokin, mutta siihen ei Kinnusenkaan vauhti riittänyt vaikka hän kavensi eroa. Pirkkojen viesti vei 17-vuotias superlupaus Karungin Jussi Ylimäki.
Kinnunen pääsi vain 18 sekunnin päähän Alatorniosta, mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä vauhti hyytyi. Kinnusen aika oli niin kova, että sen alittivat ankkuriosuudellakin vain Sami Repo ja Jari Isometsä.

Santapakka varmisti hopean

Marko Santapakka pääsi ankkuriosuudelle 24 sekuntia Pirkkojen takana, mutta yli puoli minuuttia seuraavia edellä.
  • Marko Kinnunen loi minulle ihanteellisen aseman ja saatoin tehdä oman suoritukseni ilman riskirajoilla liikkumista. Osuuden puolivälissä kuulin seuraavien tavoittaneen muutaman sekunnin ja lisäsin vauhtia. Kilometriä myöhemmin ero olikin jo suurempi kuin lähdössä ja jatkossa takaa-ajajat keskittyivät pronssikamppailuun, jonka voitti odotetusti Hyvinkää,
Marko Santapakka hiihti sellaista vauhtia kuin kakkossijan säilyttämiseen tarvittiin.


Lähdeaineisto Kalajoenseutu 21.1.1998

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Martti Kaarta on kilpaillut yhdeksällä vuosikymmenellä



Martti Kaarta on kokenut läheltä itsenäisen Suomen taisteluvaiheet, sillä hänen veljensä kaksinkertainen maailmanmestari Lauri Kaarta kaatui Viipurissa talvisodan viimeisenä päivänä.

Martti Kaarta ampui MM-pronssia sotilaskiväärin polviasennosta 1937 Helsingin Malmilla, missä Lauri Kaarta ylti kahteen saman aseen joukkuemaailmanmestaruuteen. Lauri ampui MM-hopeaa vielä 1937 Luzernissa ja hänen MM-mitaliensa yhteismäärä on seitsemän.
Martti Kaarran aktiivinen kilpa-ammunta alkoi 1920-luvulla ja ura on ulottonut ainutlaatuisesti yhdeksännelle vuosikymmenelle, aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Palkintokokoelmassa on muistona arvokkaita suojeluskuntamitaleja aivan järjestön alkuvuosilta.

  • Isälläni oli metsästysaseitaja perhepiirissä ampuminen alkoi jo nuorena, kun myös veljeni Lauri ja Eino olivat innokkaita. Suojeluskuntien valtakunnallisissa mestaruuskilpailuissa koko kolmikkomme oli ainakin kerran yhtäaikaisesti 10 parhaan joukossa kouluammunnassa.

Martin ykköslaji oli aluksi kuitenkin hiihto, aina siihen saakka, kun hän revähdytti tukinnostossa niin pahasti kylkensä, ettei hiihtäminen jatkossa sujunut ilman pistosta. Kalajoen suojeluskunnassa oli kymmeniä kilpa-ampujia, mutta vain muutamat kilpailivat piirinsä ulkopuolella. Suojeluskuntakisoissa Kaarta menestyi kaikilla kivääriaseille sekä lisäksi sotilaspistoolilla. Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut olivat 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla mittavia huipputapahtumia, sillä Kaarran veljesten ohella radalla nähtiin Lapuan suojeluskunnan Kullervo Leskinen, joka uransa aikana voitti yhdeksän maailmanmestaruutta ja Kauhavan suojeluskunnan Viktor Miinalainen, vapaakiväärin kolminkertainen maailmanmestari. Myös Kullervo Leskisen veli Viljo kuului maailman parhaimmistoon.

Martti Kaarran MM-mitali 1937 tuli yllätyksenä asiantuntijoillekin, sillä hän ei kuulunut Suomen sotilaskiväärijoukkueeseen. Silloiset säännöt sallivat kuitenkin muidenkin osallistua henkilökohtaisiin lajeihin ja Martin tavoin edustusryhmien ulkopuolelta tullut Olavi Elo voitti jopa kolmiasenkilpailun uudella maailmanennätyksellä.

  • Saavuttaessani MM-pronssia olin polviasennon puolivälissä selvästi yli maailmanennätysvauhdin, mitä tosin en itse tiennyt. Kun päivä oli lämmin, lähdin kävelemään ja se osoittautui virheeksi. Korkea-arvoinen upseeri näet tuli luokseni ja kehotti jatkamaan rauhallisesti todeten, että on syntymässä uusi maailmanennätys. Sen jälkeen tuli paineita ja toinen puolisko sujui huonommin, mutta kolmen parhaan joukkossa kuitenkin säilyin ja pidin hetken maailmanennätystä.

Ampuminen on äärimmäisen herkkä laji, missä parhaidenkin tulostaso vaihtelee melkoisesti. - En ole milloinkaan onnistunut ampumaan polvi- tai makuuasennoista 20 peräkkäistä kymppiä, vaikka joskus on ollut hyvin lähellä. Harjoituksissa pienoiskiväärin polviasennon kymmenen peräkkäistä laukausta 50 metriltä meivät kotipihan radalla kerran kymppiin samasta reiästä, vaikka kävin viiden laukauksen jälkeen katsomassa tulosta. Yleensä huippurytmiä ei heti tavoita uudelleen, mutta sillä kertaa kävi toisin.

Pienoiskivääriin siirtyminen tapahtui viime sotien jälkeen, joskin tämäkin ase oli tullut kilpailumielessäkin tutuksi jo aikaisemmin, vaikka veljesten kaikki MM-mitalit kirjattiin sotilaskivärillä.
Syksyn 1944 rauhansopimuksen jälkeen kilpa-ammunta joutui kaikialla Suomessa vaikeuksiin, kun sen tärkeä perusjärjestä suojeluskunta piti lakkauttaa. Kalajoen ampumaratakin tuhottiin. Se sijaitsi silloinkin nykyisen Särkkäinportin alueella, mutta lähempänä valtatietä.

  • 1950-luvulla taas jatkettiin, mutta patruunapula haittasi pitkään, eivätkä rahatkaan tahtoneet riittää tähän harrastukseen. Sekin on sanottava, etten osannut parhaassa iässäni harjoitella niinkuin pitäisi. Vasta yli 70-vuotiaana kokelinn tiiviimpää harjoittelua ja 5000 laukauksen jälkeen kymppien rivit olivat kyllä säännöllisempiä kuin ennen.

Martti Kaarta on saavuttanut veteraanikilpailussa 27 Suomen mestaruutta ja parikymmentä muuta SM-mitalia, viimeiset niistä vuonna 1989, jolloin hän kilpaili lähes 85-vuotiaana 70-vuotiaiden sarjassa.
Ruumiillinen työ on jatkunut senkin jälkeen, kun 90 vuoden ikäraja tuli ohitetuksi. 90-vuotis merkkipäivänä Martti ilmoitti menevänsä metsätöihin.

Lauri Kaarta – seitsemän MM-mitalia sotilaskiväärillä

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kihin Hiski kuninkuusravien kakkonen



Matti Salmen Kihin Hiski nousi tasaisten esitysten jälkeen hienosti toiseksi Kupion kuninkuusraveissa, missä Viesker oli jälleen lyömätön kaikissa lähdöissä ja vei 220 000 markan täyspotin. Kihin Hiski oli viides 2100 metrillä sekä neljäs maililla ja 3100 metrillä. Vuosi oli 1998.

  • Kihin Hiski paransi Kuopiossa lähtö lähdöltä ja kaksi viimeistä lähtöä menivät sillä tavalla kuin olin odottanutkin. Matkasijoitukset toki olisivat voineet olla pykälän tai pari korkeampikin, totesi Matti Salmi, jonka Savon keikka tuotti Kihin Hiskille 63 500 markkaa.
Hiski lähti avausmatkalle numerolla yksi, joka antoi hyvät lähtökohdat päästä kärkeen ja jäädä sitten jatkossa vuorenvarmasti johtoon nousevan Vieskerin selkään.
  • Suunnitelma mein pieleen ja kävi juuri niin kuin olin pahimmassa tapauksessa pelännyt. Muiston Kihaus pääsi keulille ja antoi pian tilaan Vappu-Hepulle. Jäimme sisäradalle kauas kärjestä. Nousu toiselle radalle paransi myöhemmin asemia, mutta loppusuoralla vauhti ei enää ihan riittänyt kolmen parhaan joukkoon.

Maililla Kihin Hiskillä oli rata kahdeksan, mitä eräissä ennakkoarvioissa pidettiin ongelmallisena. Käytännössä tilanne oli kuitenkin alusta lähtien hyvin hallinnassa ja sisäradan Viesker sai kaarteessa rinnalleen Kalajoen orin, joka sitten laskeutui vauhdinpitäjän taakse ja sai siinä hyvät asemat kirisuoralle. Vieskeri kellotti uuden rataennätyksen 21,9 ja Vappy-Hepun sekä Matukan tuntumassa neöjäntenä linjan ylittänyt Kihin-Hiski sivusi kaikkien aikojen toiseksi parasta aikaansa 22,7. Viesker johti kahden matkan jälkeen kuninkuuskilpaa 1,4 sekunnin erolla Vappu-Heppuun, josta Matukka oli 1,1 sekuntia ja Kihin Hiski 1,4 sekunnin päässä.

3100 metrillä Kihin Hiski rynnisti kärkeen luovuttaen pian johtopaikan Vieskerille, jonka selkään Matti Salmi jälleen ankuroi hevosensa. Jo ennakolta pisimmän matkan vahvaksi haastajaksi ennakoiti El Vihuri pani kuolemanpaikalta Vieskerin tiukoille ja voittokamppailuun nousi myös `Vappu-Heppu, joka kuitenkin sortui maalilaukkaan. Vieskerin ja El Vihurin ohella Hiski edelle ehti Poika-Vinkkeli. Kärkikolmikon aika oli 26,6. Hiskin vain kymmenyksen heikompi.
Kokonaiskilvassa hyvissä asemissa ollut Matukka romahti pitkällä matkalla seitsemänneksi, mikä osaltaan merkitsi Kihin Hiskin nousua kahden lähdön jälkeen neljänneltä sijalta kuninkuuskilvan hopealle kokonaisajalla 9.38,9 Vieskerin ollessa 3,3 sekuntia edellä. El Vihuri oli kolmas ja keskipohjalaisten menestyksen täydensi Kaustisen Liptus neljännellä sijallaan 1,6 sekuntia Hiskin takana.
  • Tätä ennen Kihin Hiski on juossut 3100 metrin kilvan Mikkelin kuninkuusraveissa 1996. Kuopiossa pisin matka oli sen paras osoittaen kestävyydenkin erinomaiseksi.
Kuopion kuninkuusraveja seurasi kaikkien aikojen ennätysyleistö 46 000 katsojaa.


Lähdeaineisto Kalajokiseutu 12.8.1998 Lauri Järvisen kirjoitus

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kihin-Muisto - legenda jo eläessään


Kihin-Muisto ja Matti Salmi

Peräseinäjoen Haapaluomalla Risto Pahkalan talossa elettiin jännittäviä aikoja 8. kesäkuuta 1977. Talon siitostamman Kihin piti varsoa näihin aikoihin. Tamma pyöräytti iltasella terveen ja pirteän orivarsan. Varsan syntymään liittyi tragediaakin, kun emä tamma menehtyi heti seuraavana aamuna sisäiseen verenvuotoon. Näin varsa jäi ilman emää ja sitä ruokittiin tuttipullolla huolellisesti kahden tunnin välein. Lisäksi varsa sai maitoa toiselta emätammalta, joka oli äskettäin varsonut. Kihin-Muisto oli järkevän oloonen varsa, Risto Pahkala kertoo.
  • Tiesin jo silloin, että siitä tuloo hyvä hevonen. Näin silloin unen, jossa sillä oli kranssi kaulas. Minä uskoin loppuhun asti, että se tuloo, mutta toiseksi se jäi. Risto Pahkala viittaa ravikuninkuuteen.

Kun Kihin-Muisto oli puolentoista vuoden vanha, Olavi Nikkarikoski oli katselemassa hevosta itsellensä ja soitti Pahkalalle, saisiko tulla katsomaan tätä Kihin-Muistoa. Nikkarikoski oli katsonut varsan päätä ja todennut, että tämä varsa on hänen.

Nikkarikoski sopi kaupan seuraavalle aamulle, mutta soitti väliltä, että kauppa on hänen puoleltaan valmis.
-Meillä ei Kihin-Muistolla kerinnyt olla suittekaan sen pääs, Pahkala kertoo. Kun soittelin joskus Kalajoella, sieltä kertoivat sen olevan ihmeellisen järkevä varsa.
-Seurasin sen elämän taivalta, sillä se oli palijo läheesempi kuin muut hevoset. Vaikka meiltä on palijoo hevosia lähtenykki, tämä oli aivan erilaanen, ku se oli juottoovarsa ja kun sillä ens kertaa ajettihin, niin aivan sitä täräji, Risto Pahkala muistelee.

Kihin-Muisto siirtyi Olavi Nikkarikosken ja Raimo Suonvieren omistukseen ja sitä valmensi ja ohjasti Raimo Suonvieri. Oriin ensimmäinen kilpailu oli kolmivuotiaana vuonna -80, jolloin se paineli 1600 metrillä voittaen aikaan 55,3. Nelivuotiaana ori starttasi 24 kertaa ja aikoihin tulikin huima parannus 34,4 ly ja 29,2 aly. Jo silloin alettiin kohista Kalajoen kovasta oriista.

Viisivuotiaana Kihin-Muisto kävi radalla 19 kertaa ja mikä parasta niistä oli 12 ykköstä. Ennätykset kirjattiin 28,2 ly ja 26,8 aly. Seuraavana vuonna ori kävi radalla vain seitsemän kertaa, joista kuusi kertaa ori kiersi voittajaesittelyn kautta.

Vuonna -84 Kihin-Muisto valjastettiin kilpakärryjen eteen 11 kertaa ja niistä orille kertyi kymmenen voittoa. 1985 Kihin-Muisto osallistui ensimmäistä kertaa kovimpiin ja arovstetuimpiin kilpailuihin. Kaustisella pidetyissä kuninkuusraveissa Raimo Suonvieren ohjastama ori sijoittui lauantaina 2100 metrin matkalla upeasti kolmanneksi ajalla 25,4, vaikka hevonen laukkasi matkalla. Sunnuntaina maililla ori oli kymmenes laukan rasittamana. Päätösmatkalla 3100 metrillä se oli yhdeksäs, joten loppusijoitus ei ollut aivan kärkipäässä.

Raimo Suonvieri ohjasti Muistoa viimeisen kerran Oulussa 22. syyskuuta 1985. Silloin ori voitti. Tämän jälkeen ori siirtyi Kalajoki-talli ky:n omistukseen ja ohjaksiin siirtyi Jorma Kontio, joka ajoi oritta heinäkuuhun 1986. Tällöin Kihin-Muiston valmentajaksi ja ohajstajaksi tuli Kalajoen oma poppamies Matti Salmi.

Matin ja Kihin-Muiston yhteistyö toimi aina vuoteen 1988 saakka. Siihen aikaan sisältyivät Lahden kuninkuusravit. Kihin-Muisto oli lauantaina seitsemäs ja sunnuntaina kuudes ja kymmenes. Salmen lisäksi oritta ohjasti myöhemmin mm. Jorma Kontio ja Ahti Antti-Roiko.

Kihin-Muisto osallistui uransa aikana kaikkiaan kuusi kertaa kuninkuusraveihin. Saavutus on kova mutta valitettavasti silloin oli yksi ylitse muiden, Patrik. Muistolle tuli kakkostila tutuksi Patriki kanssa kilpailtaessa.

Uransa viimeisenä vuonna 1991 Kihin-Muisto kilpaili Aki Antti-Roikon ohjatuksessa 15-vuotiaana. Kalajoki-talli myi oriin etelään siitosoriksi, jona Kihin-Muisto on osoittanut loistavat periyttäjän taitonsa. Kun Kihin-Muisto loperri aktiivisen kilpailemisen oli orille kertynyt startteja peräti 272, joista mahtavasti 108 ykköstä, 49 kakkostilaa ja 30 kolmosta. Matti Salmi ohjasti Kihin-Muistoa peräti 37 kertaa totosijoille, joista 15 kertaa Matti ajeli voittoringin kautta. Hyvä suoritus.
Kihin-Muisto menehtyi äkillisesti keväällä 1995. Kaikkiaan Kihin-Muiston jälkeläisiä on 570, joka luku on kunnioitettava.


Lähdeaineisto Paavo Hukarin kirjoitus Kalajoki-lehdessä 7.11.1996