maanantai 20. lokakuuta 2014

Kalevi Hämäläinen – lentokelin mestari

Suomalaishiihtäjä kiitää liukkailla Sguaw Valleyn laduilla 27.2.1960. Meno on hivelevän kaunista. Käydään taistelua kuninkuusmatkan 50 kilometrin olympiavoitosta. Ennakkoon heikoimpana suomalaisena sulkavalainen metsäteknikko on sijoitettu ensimmäiseen arvoryhmään, jossa onnetar määräsi hänelle numeron yksi. Mutta tämä ei lannistanut menoa. Vauhti säilyu hurjana loppuun asti. Takaa-ajetun osan saaneena mies painaa sisuuntuneena hohtavilla hangilla. Hän lyö tiskiin sellaisen pohja-ajan, että kun viimenenkin kilpailija on tullut maaliin, niin se on yhä alittamatta.

Kalevi Hämäläisen läpimurtovuosi oli 1956. Silloin tämä pitkien matkojen erikoismies yllättäen voitti 15 kilometrin SM-hopeaa. Sijoittuminen palkinnoille takasi matkan Cortina d ´Ampezzon olympiakisoihin. Mutta kun avausmatkalla 30 kilometrillä tuli sija 20, niin muille matkoille ei Hämäläistä enää kelpuutettu.

Lahden MM-kisoissa 1958 Kalevi Hämäläinen lähti 30 kilometrille rinnassaan numero yhdeksän. Kisaa edeltävänä iltana Lahdessa oli sumuinen vesikeli. Yöllä sää muuttui sen verran kylmemmäksi, että vetinen latu tuli hieman jäiseksi, Ja pitkän potkun hallitseva, tekninen Kalevi Hämäläinen oli parhaimmillaan juuri liukkailla laduilla.
Rajusti työntäen, harvaan ja pitkään potkien Kalevi Hämäläinen lähti ensimmäiseen MM-starttiinsa. Hämäläinen hiihti tuttuun tapaansa kovaa heti alusta alkaen. Kahdeksan kilometrin kohdalla hän johti. Viisi kilometriä myöhemmin oli Neuvostoliiton Pavel Koltsin noussut tasoihin, mutta 20 kilometrin kohdalla Hämäläinen oli tehnyt eroa Koltsiniin jo puoli minuuttia. Loppumatkalla Hämäläisen vauhti hieman hiipui, mutta hyvävoimaisen näköisenä hän sauvoi maalialueelle. Vain yksi hiihtäjä ehti ennen häntä maaliin. Tulostaululla keikkui ykköspaikalla Hämäläisen aika 1.40.03,0. Tämän ajan yritti alittaa koko hiihtomaailman kerma, mutta mies toisensa jälkeen sai todeta, että kisan jänis oi paennut takaa-ajajiltaan. Lähimmäksi Hämäläisen aikaa pääsi Koltsin, joka loppumatkalla supisti eron 12,2 sekuntiin. Loppupään hiihtäjille latu ei enää ollut yhtä jäinen kuin alussa lähteneille, joten Kalevi Hämäläisella saatti olla jopa etua alhaisesta lähtönumerostaan.

Vuonna 1960 Kalevi Hämäläinen matkasi toisiin olympiakisoihinsa Squaw Valleyhin Yhdysvaltoihin. Avausmatkalla 30 kilometrillä Hämäläisen hiihto ei sujunut odotetula tavalla, vaan tuloksena oli 12. sija ja pettymys. Niinpä Suomen hiihtojohto pohti pitkään, pääsekö Hämäläinen mukaan 50 kilometrille. Kun oli hiihdetty 15 kilometriä oli Hämäläinen ottanut kärkipaikan. Sitä hän ei enää kisan aikana luopunut. Niukasti Hämäläinen alitti kolmen tunnin rajan.

Tämän jälkeen Kalevi Hämäläinen olikin puhtaasti pitkien matkojen hiihtäjä. Menestystä tuli enää 50 kilometrillä. Zakooanessa 1962 käytiin todellinen sekuntitaistelu himmeimistä mitaleista Ruotsin Sixten Jernbergin jälkeen. Hopeaa vei 3,7 ennen Kalevi Hämäläistä Ruotsin Assar Rönnlund. Neljänneksi sijoitunut Arto Tiainen jäi Hämäläisest vain 0,7 sekuntia.

Inaabruckin olympiakisoissa 1964 Kalevi Hämäläinen puolusti kunniakkaasti 50 kilometrin olympiavoittoaan. Vielä 35 kilometrin kohdalla hän johti kilpailua, mutta sen jälkeen voimat loppuivat täysin. Sitkeästi Hämäläinen hiihti maalin asti. Hän hävisi kisan voittajalle Jernebergille yli kahdeksan minuuttia sijoittuen 16:nneksi.

Vuonna 1966 Kalevi Hämäläisen pudottaminen Oslon MM-joukkueesta aiheutti maanlaajuisen protestiaallon. Hämäläisen rannallejättämisestä taitettiin peistä kautta Suomen. Jopa itse presidentti Urho Kekkonen muisti Hämäläistä lohduttavalla kirjeellä.
Lisää lunta tupaan tuli kaksi vuotta myöhemmin. Kalevi Hämäläinen sijoittui Grenoblen olympiakisojan katsastuksessa kolmanneksi, ja yleisesti pidettiin selvänä, että Hämäläinen hiihtää kisoissa 50 km. Taas olympiavoittaja ja maailmanmestari jäi lehdelle soittelemaan.

Kun Kalevi Hämäläinen täytti 50 vuotta vuonna 1982, hän totesi eräässä haastattelussa: - Vieläkin minua valintasyrjinnän harmittavat. En tullut koskaan toimeen mitenkään hyvin ”Hiihtoliiton herrojen” kanssa. Mutta minun mielestäni he osoittivat melkoista tyhmyyttä, kun antoivat henkilökohtaisten antipatioidensa vaikuttaa valintoihin.

Kalevi Hämäläinen






Lähdeaineisto: Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7

Ei kommentteja: