perjantai 31. lokakuuta 2014

Kuudes keihäskulta ja kaksi kultaa ammunnassa


Tokion kisoihin, maapallon toiselle puolelle, Suomi lähetti 88 urheilijaa. Kisojen osanottajamäärä nousi 5238:aan ja maiden luku 93:een. Rooman tapahtumia muistellen suomalaiset eivät odottaneet suuria Tokiosta, joskaan emme voineet uskoa asemamme aina vain pahenevan. Usko osoittautuikin jossain määrin oikeaksi.

Lokakuun 15. päivänä 1964 kulki lehtien etusivun yli lihava otsikko: ”Pauli Nevalan keihäskaari 82.66 toi kultaa”. Pauli Nevala valloitti huippujännittävässä, mutta Suomen kohdalta alusta lähtien hyvin sujuneessa keihäskilpailussa kultamitalin, ensimmäisen yleisurheilussa sitten 1948 Lontoon kisojen. Menestystämme täydnsi Jorma Kinnusen kuudes tila. Olympiasankarimme saavutti kultamitalinsa loistavalla neljännen kierroksen heitollaan., joka kantoi 82,66. Sitä ennen kolme miestä oli ylittänyt 80 metrin rajan, mikä vakuuttavasti osoittaa Nevalan rautaista hermojen hallintaa. Urheilija Pauli Nevala on saavuttanut monien menestysten, mutta myös peetyysten jälkeen kauneimman ja arvokkaimman voiton, mihin urheiljalla milloinkaan on mahdollisuuksia: olympialaisen voiton kruunun.

Unkarilainen G. Kulczar saavutti hopeamitalin (82,32) ja NL:n Janis Lusis pronssia (80,57). Karsintakilpailussa yli 84 metriä heittänyt aina luotettava mutta olympiakisoissa onneton Januz Sidlo jäi 80,17 kantaneella heitollaan neljänneksi. Norjalaiselle 90 metrin miehelle – silloin maailman ainoallle – Terje Pedersenille samoin kuin hänen hyvälle adjutantilleen Willy Rasmussenille kävi aivan surkeasti: karsintaraja oli saavuttamattomissa. Sama oli italialaisen ex-maailmanennätysmiehen Lievoren kohtalo.

Viimeinen olympiaviikko alkoi Suomelle onnekkaasti. Sunnuntaina ampui rajakersantti Väinö Markkanen vapaapistoolikilpailuissa kultamitalin sen jälkeen, kun toiset ampujamme olivat epäonnistuneet kivääri- ja pienoiskiväärilajeissa. Markkasen tulos oli 560. USA:n Green hävisi 3 pistettä. Vastaavanlainen menestys jatkui maanantaina, jolloin vuorossa oli kaksissa aikaisemissa olympiakisoissa menestynyt Pentti Linnosvuo. Hän suoritti olympia-ammunnan varmakätisesti. Tuloksena oi 592 pistettä, kultamitali ja uusi oympiaennätys. Hopealle sijoittunut romanialainen ampui 591 ja pronssille ylettynyt tsekkoslovakialainen 590 pistettä.

Pertti Purhonen nyrkkeilyssä ja Hannu Rantakari voimistelussa lisäsivät Suomen tällä kertaa kultapitoiseen mitalilajitelmaan omat pronssinsa. Siinä siten koko saalimme olikin. Muutamia pisteitä tippui eri tahoilta, Eila Pyrhönen perhosteli 100 m SE-ajassa 1.07,3, se oikeutti neljänteen sijaan. Pentti Nikula, vaikka ylittikin riman lähes omissa huippulukemissaan (490), jätettiin kovassa amerikkalais-saksalaisessa mitalikilvassa seitsemänneksi. ME-mies Fred Hansen USA:sta voitti tuloksella 510. Maratonin taivalsi Abebe Bikila yli 4 minuuttia nopeammin kuin Roomassa ( 2.12.11,2) ja otti ensimmäisenä urheilijana olympiakisojen toisen maratonvoiton. Eino Oksanen korjasi hieman Rooman päivien osakkeitaan saavuttamalla 13. sijan. Kympin ja 5000 metrin juoksut, kuten 1500 ja 800 metriä olivat loistavia kilpailuja, mutta Suomen olympiahistoriaan ei niistä kirjoitettu riviäkään.

Yksi piste kahdessa painilajissa yhdeksän miehen voimalla tuli Suomelle kalliiksi. Pisteen painija oli Eero Tapio Haukiputaalta, myöhemmin hänestä tuli varsinkin Pohjois-Suomessa juhlittu sarjansa maailmanmestari. Joukkueemme kotiutui Tokiosta kaikessa hiljaisuudessa, kuten Kyproksen rauhansotilaat; työnsä tehneen, täysin palvelleena. Teuvalla ja Immoassa oli aihetta poikkeukselliseen juhlintaan; koskaan aikaisemmin sinne ei ollut kukaan palannut reissusta olympiakultaa taskussaan.


Lähdeaineisto; Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kalevi Laurila – vanha vipelsi viestissä


Kalevi Laurila sanoi oppineensa viestin salaisuudet Zakopanessa 1962. Hänellä oli toinen osuus, ja toisena hän pääsi matkaan Väinö Huhtalan avauksen jälkeen. Ruotsi johti hitusen, sitten Suomi, Neuvostoliitto ja Norja.
  • Osuudelle lähdettiin aivan eri tavalla kuin olin laskemoitu. Pavel Koltshin meni kohta ohitseni ja nappasi saman menoon Ruotsin Sture Granin kiinni. Säntäsin perään.

Heti kun Koltshin otti Granin kiinni, ruotsalainen siirtyi sivuun ja antoi venäläisen vetää. Mutta Koltshin oli ikääntynyt mies, eikä jaksanut loputtomiin. Granhn rankaisi ja löi löylyä lisää. Laurila livahti Grahnin kannoille. Hän oli yhdessä vaiheessa edelläkin ja sai Grahnin jäämään nousussa 8 km:n kohdalla. - Älämäessä Grahn sai minut kuitenkin kiinni. Yhtä aikaa tultiin vaihtoon.

Laurilan viestimiehen aapinen alkaa kirjaimella 1: ole tarkkana! Ota kokonaisuus ja tilanne lukuun, On oltava rohkeutta yrittää ratkaisua, mutta se on tehtävä varmana siitä, että pystyy viemään yrityksensä loppuun saakka. - Jos ylämäkeen yrittää ja uupuu, voi olla varma että takaa tulee joku joka ratkaisee... Viestin vaikeus on siinä ettei tilanteita ja kuvioita voi ennakoida. Hyvä rytminviahtokyky on eduksi. Itseensä on luotettava. Luonteen pitää olla peräänantamaton. Täytyy vetää, vaikka vähän pahalta tuntuukin. Vauhtikestävyyttä tarvitaan, kun joutuu kireään kisaan. On pystyttävä hiihtämään ylikierroksilla, Korka maitohaponsietokyky on ainoa pelastus.

Innsbruckin olumpialadulla 1964 Laurila oli läksynsä lukenut. Norja ja N-liitto olivat karkuteillä, Ruotsi kolmantena, kun Laurila pääsi osuudelleen viidentenä. Laurila tavoitti Ruotsin Janne Stefanssoinin 3-4 km:n välillä, ja vaihtoon miehet lykkivät yhtä aikaa. - Se oli urani paras viestinhiihto, sanoi Laurila.

Laurilan mielimatkoja olivat 15 ja 30 km. Laurila piti pitkistä, looivista nousuista, Raskailla radoilla hän pärjäsi aina suhteellisesti paremmin kuin helpoissa maastoissa.

Kalevi Laurila



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

tiistai 28. lokakuuta 2014

Pertti Purhonen – ikuinen ongelmanuori?

Purtsi ehti jo nuorena kokemaan elämää laidasta laitaan, mikä näkyi myös miehen nyrkkeilyuran heilahteluissa, Lahojja hänellä oli hyvinkin pitkälle, osa jäi käyttämättä muiden kiireiden vuoksi, muta aikakirjoihin jäi Tokion olympiakisojen 1964 pronssimitali muistuttamaan Pertti Purhosesta nyrkkeilijänä.

Purtsi tuli pinnalle nuorena ja hieman sattumankin oikusta. Suomen Nyrkkeilyliitto joutui syksyllä 1957 kohtaamaan Sveitsin maajoukkueen Helsingin Messuhallissa ilman TUL:n vahvistuksia. Yhteistoiminta oli vaihteeksi katkennut. Suomen edustajaksi 60 kilon sarjaan pääsi Vaasan vahtikoneen Seppo Kolkan karsinnassa ylättäen kukistanut 17-vuotias ”Babyface” Purhonen. Tunnelma katsomossa oli kiihkeä. Muutenkin nyrkkeilyssä oli kaikin puolin vauhtia, tuona syksynä perustettiin mm. Askin talli.

Purhonen kohtasi maaottelussa Willi Capliaghi, joka joutui antamaan periksi. Purhonen voitti pistein ja hänet kannettiin kultatuolissa kehästä pukusuojaan. Se oli sankaritarinan alku. Kehän lapsitähti kulki samoja polkuja kuin monet muut kaltaisensa. Neljän köyden sisäpuolella hän oli nyrkkeilijä, jollaisia meiltä ei enää löydy. Muhammed Ali oli Purtsin suuri esikuva, molemmat tunnettiin nyrkkeilyn ulkopuolellakin, eikä kummallakaan ole ollut mitään sitä vastaan.

Purtsi otteli ja voitti – ihailijoiden iloksia ja kateellisten pettymykseksi. Hän riiteli johtomiesten kassa, antoi repäiseviä lausuntoja ja vei vihille silloinse TV-kuuluttajana Teija Sopasen. Julkisuutta riitti, mutta kaikesta menosta ei ollut hyötyä nyrkkeilyllisesti.
Purhonen voitti aluksi Suomen nuorten mestaruuden sekä miesten puolella neljä SM-kultaa. Hän nyrkkeili 30 maaottelua ja voitti niistä 23. Hän oli kolmesti Pohjolan mestari, kävi kolmet EM-kisat ja kruunasi amatööriuransa Tokion olympiapronssilla.Ammattilaiseksi hän ehti vasta liian myöhään. Ura jäi kahteen voitettuun otteluun, kun mieli taas palasi muihin ympyröihin.

Tokion olympiakisoihin Purtsi joutui lähtemään turistina hävittyään karsinnoissa Väinö Järvenpäälle. Tokiossa hän kohtasi vahvan Francis Robertsin ja voitti 5-0. Hän voitti Roomassa kultaa iskeneen tsekki Bohumil Nemecekin 3. erässä silmäkulman aukeamisen vuoksi. Nigerian valtion ainoa olympiaedustaja Issaka Dabore oli vaikea pala ja tuomariäänet suomalaiselle 3-2. Purtsi oli sarjassa neljän parhaan joukossa ja vasta 5-0 tappio NL:n liettualaiselle Richards Tamulisille pudotti hänet pronssille.

Pertti Purhonen




Tamulis - Purhonen




Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 27. lokakuuta 2014

Eevi Huttunen -pikaluistelun suuri tuntematomaton

Naisten MM-kilpailuissa Ruotsin Eskilstunassa helmikuussa 1951kuopiolaisella konttoristilla Eevi Huttusella oli elämänsä tilaisuus ottaa maailmanmestaruus. Ensimmäisellä matkalla , 500 m:llä Huttunen sijoittui toiseksi, edelle ehti Norjan Ragni Thorvaldsen. Pikamatkan jälkeen Eskiltunassa MM-kisat olivat yhtä juhlaa, Eevi Huttunen voittaa ensin 3000 m:n kisan ja seuraavana päivänä molemmat matkat 1000 ja 5000 metriä. Yhteispisteissä hän on aivan omaa luokkaa.

Sota haittasi ja siirsi Eevi Huttusen kuten monen muun urheilijan uraa. Ensimmäisen MM-kisamatkansa hän sai v. 1948 voitettuaan SM-kilpailut; ensimmäisen SM-kilpailujen matkavoittonsa hän oli ottanut 1000 m:llä v. 1941. Vuonna 1949 mestariksi luisteli vielä kerran suuri esikuva Verne Lesche, joka voitti kolme matkaa, Eevillä oli paremmat yhteispisteet, mutta kolmen matkan voitto riitti yleismetaruuteen.

Vuodesta 1950 alkoi Eevi Huttusen kotimainen valtakausi, joka kesti olympiavuoteen 1960 saakka. SM-jäillä hän oli ylivoimainen: yleismestaruus ja kaikki matkavoitot v. 1950-55, yleismestaruus 1957 , 1959 ja 1960. MM-kisoissa Eevi oli mestaruusvuotensa jälkeen kolmesti neljäs, kahdesti viides ja kerran kuudes. Suomen ennätyksiä hän luisteli eri matkoilla kaikkiaan 12. Ura huipentui Squaw Valleyssa 1960, naisluistelijat olivat ensimmäisen kerran kelpuutettu olympiakisoihin, Squaw Valleyssä pisin matka oli 3000 metriä. Se toi 37-vuotiaalle Eevi Huttuselle 23. helmikuuta 1960 olympialaisen pronssimitalin. Pitkä ura oli päätöksessään.

Eevi Huttunen





Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Rainer Stenius, Pentti Eskola – kaksi kertaa 785

Rainer Steniius

Pentti Eskola

Rainer Stenius siirtyi pesäpallon parista pituushyppyyn vasta 16-vuotiaana. Kolmen vuoden päästä vuonna 1962 hän voitti jo Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden nuorten Suomen ennätyksellään 775. Vahvajalkaisen Steniusken huikea kehityskaari jatkui samana kesänä. Belgaradin EM-kisoissa Stenius paransai nuorten Suomen ennätyksen lukemiin 785, joka jäi Pentti Eskolan SE-leiskauksesta vain sentin päähän.

Maailmanennätyksen 831 kesäkuussa 1962 hypännyt Igor Ter-Ovanesjan oli Belgradisssa aivan omilla lukemillaan ponkaistuaan 619. Steniuksken kanssa samaan tuloksen hyppäsi myös Pentti Eskola. Ja tämä suomalaisten maaginen 785 riittikin mitalipallille, sillä neljänneksi sijoittunut Neuvostoliiton Dmitri Bodarenko jäi tuloksellaan 783 kaksi senttiä. Stenius voitti Eskolan sillä hänen toiseksi paras hyppynsä kantoi 784, kun Eskola pääsi 778.

Tokion olympiakisat jäivät Rainer Steniukselta käymättä loukkaantumisen vuoksi. Vuonna 1965 Stenius sivusi Pentti Eskolan SE-tulosta 804. Toukokuussa 1966 kuui USA:n suunnasta kummia. Rainer Stenius oli leiskauttanut Los Angelesissa 816. EM-mitalitoiveet heräsivät taas, Stenius oli ennen Budabestin EM-kisoja Euroopan tilaston kolmas.

Budabestin pituusfinaalissa Rainer Steniuksella ei ollut onnea matkassaan. Vielä kolmen kierroksen jälkeen hän oli tuloksellaan 768 kolmantena, mutta lopussa meni vielä kaksi miestä ohi.
Stenius asti pari noin kahdeksan metrin yppyä yli. Näillä hypyillään hän olisi taistellut jopa voitosta. Kisan mitalit menivät tuloksella 798, 788 ja 788. Lisäksi viidennen kierroksen hypyssä Stenius hieman loukkasi jalkaansa. Senius kuului myös maamme parhaisiin pikajuoksijoihin. Vuonna 1965 hän oli mukana Suomen 4x100 metrin viestijoukkueessa, joka juoksi uuden Suomen ennätyksen 40,6.

Rainer Stenius

Pentti Eskola


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 25. lokakuuta 2014

Pentti Nikula – lasikuidun villit vuodet

Lahden Radiomäen kenttä, syyskuun loppu 1961; somerolainen liikunnanohjaaja Pentti Nikula ylittää seiväshypyssä 451 ja parantaa viidellä sentillä terässeipään ennätystään. Parannus on pieni mutta enteellinen.
Urheilun Kuva-Aitan päätoimittaja Pentti Vuorio näki amerikkalaisessa Track&Field-lehdessä ylhäältä päin kuvatun lasikuituhypyn vuoden 1961 alussa. Vuorio lähetti Juhani Melartinin Pajulahteen kysymään valmentaja Valto Oleniuksen mielipidettä. Olenius oivalsi, että lasikuidussa saattaa piillä yllätyksen mahdollisuus. Oleniuksen hoputuksesta lasikuituja oli Suomessa jo kevätalvella 1961, mutta vielä Maailmankisoissa kesäkuussa meikäläiset eivät saaneet niihin otetta. Olenius ei kuitenkaan luovuttanut.

Nikula kävi Itä-Berliinin hallikisoissa helmikuussa ja ylitti 471. Se oli hänen kansainvälinen läpimurtonsa, jota ulkoratojen EE-mies (470) Manfred Preussger katseli suu hämmästyksestä auki.
Toukokuun 5. päivänä ennatysjahti aloitettiin Radiomäen kentällä. Maassa oli vielä lunta, mutta Olenius ratkaisi pulman rakennuttamalla puuradan. 472, mutta hyppypaikasta nousi sellainen hälym ettei SUL tohtinut esittää tulosta Euroopa ennätykseksi.

Sama se, pian EE nousi lukemaan 475 ja ennen juhannusta oli takana jo neljä EE-hyppyä. Joukossa oli myös yksi ME:n ylitys 15. kesäkuuta Olympiastadionilla, mutta se meni myttyyn silloin vielä voimassa olleen säännön vuoksi; seiväs ei saanut kaatua hyppääjän persääs alustulopaikan puolelle. - Se oli minulle valtava pettymys. Ennen tilanteen nollaamista vaivuin henkisesti aivan maanrakoon, kertoi Pentti Nikula.

Kauhavalle juhannusaattona mennessään Nikula oli kuitenkin sataprosenttisen varma, että nyt …. tai ei koskaan. Kauhavan hiilimurskan ei ollut kaksinen, mutta 494 ylittyi kolmannella hypyllä; pian ME:lle hurrattiin juhannuskokkoilla ympäri Suomen.
Ennen Belgradin EM-kisoja syyskuussa Nikula ennätti kilpailla 34 kertaa. Belgradin hyppypaikka muistutti kynnöspeltoa ja Kauko Nyström ihaili jälkeenpäin Nikulan fiksuutta, kun tämä juoksi vauhtinsa muiden tekemän uran vieressä ja siirtyi vasta ennen kuoppaa radan keskelle. Nikula ylitti 480 ja oli vähällä päästä 495. - Olin liian ylivoimainen. En kokenut Euroopan mestaruutta suureksi voitoksi, kertoi Nikula.

EM:n ohi ajaa 2. helmikuuta 1963 Pajulahdessa pidetty kilpailu, jossa rima jäi 510:een. - Vaikka hallikisoja ei silloin noteetattukaan, tulos oli urani ehdoton huippukohta. Nikula sanoi.

Pentti Nikula






Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN951-31-8904-5
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

perjantai 24. lokakuuta 2014

Rooma oli kitsas Suomelle


Rooman olympiakisoihin Suomi lähetti väkivahvan joukkueen. Kilpailijoita oli täsmälleen saman verran kuin Berliinin joukkueessa, 107. Vain omiin kisoihimme ja Tukholmaan oli lähetetty lukuisammat joukkueet. Rooman kisojen koko osanottajamäärä oli 5396 ja he edustivat 87 eri maata. Suomen urheilijoista 106 jäi ilman kultamitalia ja 101 aivan mitalitta. Yhtä pronssia oli tavoittamassa kaksi miestä.

Rooman kisojen aikana Suomen urheilukansa ei kokenut tähtihetkiä. Apatiaan, urheilulliseen maansuruun hukkuivat nekin jyväset, joita mitalien muodossa osui viisi kohdallemme. Lauantaina syyskuun 3. päivänä soutajat Veli Lehtelä ja Toimi Pitkänen kiidättivät perämiehettömän kaksikkonsa loppukilpailussa maaliviivalle kolmantena, ja niin nämä parin vuoden takaiset maailmanmestarit puolustivat kohtalaisen hyvin asemaansa. Samana päivänä Suomen kansa sai tiedon uusimmasta nyrkkeilymitalistaan. Jorma Limmonen oli seloutunut sarjassaan pronssille.

Sinä päivänä jolloin näiden kisojen suuri juoksijaihme Herg Elliot juoksi leikittelevän keveästi 1500 metrin voittoon ( 3.35,6, ranskalainen Michel Jazy tuli toiseksi ajalla 3.38,4, joak sekään ei ollut aivan jokapäiväinen tulos) Suomi pääsi käsiksi kisojen ensimmäiseen ja ainoaan yleisurheilun mitaliinsa. Päivä oli perjantai syskuun 7.s. Eeles Landström taisteli tuloksen 455, jota parempaa häneltä ei ollut syytä odottaa ja valtasi USA:n Braggin ( 470 ja Morrisin (460) jälkeen pronssimitalin. Matti Sutinen ylettyi Eelisen seurassa omaan ennätykseensä 450. Sillä heltisi kuudes sija ja yksi piste. Pari pistettä mieheen noukkivat täsmälleen viikkoa aikaisemmin Jorma Valkama pituushypyssä (769 – voittaja Boston 812) ja Jussi Rintamäki 400 metrin aitajuoksussa (50,8 – kulta-Daavis 49,3). Pykälää korkeammalle, neljänneksi ja mitalin tuntumaan pääsi keihäänheiton loppukilpailussa Väinö Kuisma. Kultamitalin korjasi lähimain yhtä ylivoimaisesti kuin Norjan Egil Danielsen Melbournessa Neuvostoliiton V. Tsibulenko (84,64), saksalaisen W.Krugerin (79,36) ja Unkarin Kulczarin (78,57) huolehtiessa hopean ja pronssin kohtalosta. Mitalin tuntumaan neljänneksi jäi myös 5-ottelujoukkueemme, samoin Vilho Ylönen vapaakivääriammunnassa, tulos 1126 pistettä oli vain pinnan päässä pronssimitalista.

Ampumaradalta löytyi kisojen ainoa Suomele kuuluva hopeamitali. Kilpailu sujui piinallisen jännittävänä. Olympia-ammun päättyessä kolmella miehellä USA:n McMillanilla, NL:n A. Tsherkasovilla ja Suomen Pentti Linnosvuolla oli sama pistemäärä 587. Mitalisijat olivat ratkottava uusimalla. McMillan osoittautui tässä vahvimmaksi, mutta Linnosvuo voitti venäläisen ja pääsi kiinni hopeamitaliin.

Suomen paini pyyhkäistiin pois luetteloista näissä kisoissa. Köpi Lehtonen ja Martti Laakso pääsivät tuskin alkua pitemmälle, Tauno Jaskari sarjassaan viidenneksi. Milloinkaan Suomi ei ollut paininit arvokilpailuissa näin saamattomasti. Joukkueemme oli vain syrjästäkatsoja. Painonnostajat sen sijaan näyttivät parempia otteita: Jouni Kailajärvi ja Eino Mäkinen tulivat kumpikin sarjassaan viidenneksi. Maratonjuoksu, enemmän kuin muutkaan meille ennen niin menestyksekkäät juoksut, eivät sujuneet lainkaan. Etiopian Abebe Bikila taivalsi maratonin ennätysajassa 2.15.16,2.

Olimme jo alistuneet tilinpäätökseen: ei yhtään kultaa. Eugen Ekman nousi olympiavoittajaksi miltei kuin hänet olisi otettu arvalla Suomen kasan keskuudesta, niin tuntematon hän oli varsikin voimistelua harrastavien piirien ulkopuolella. Suomen urheilun suuria mustia hevosia. Ikuinen Rooma oli kitsas Suomelle. Viisi mitalita ja viidestoista sija epävirallisessa kansojen välisessä pistekilvassa. Putous huipulta oli ollut hurja.

Rooman olympialaiset
100 m
200 m
400 m
Maraton
Cassius Clay
avajaiset
soutu
voimistelu
Wilma Rudolph
Milka Singh
1500m
pyöräily
naisten 800m
jalkapallo Jugoslavia voitta kultaa
188 videoa vuoden 1960 olympialaisista



Lähdeaineisto Pekka Tiilikainen - Reino Rinne Suomen urheilun tähtihetkiä 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Niilo Halonen – abiturientti leiskautti olympiahopeaa

Lahtelainen abiturientti lennätetään ylioppilaskirjoitusten jälkeen Squaw Valleyn talviolympiakisojen mäkihyypykisaan, jossa hän saavuttaa vähintään magna cum laude approbaturin. Squaw Valleystä kantautui mitä hurjimpia tietoja suomalaisten mäkimiesten mahtavista harjoitushypyistä. Viime hetkellä ennen kisoja intiaanilaaksoon jääkiekkoilijoiden mukana lennätetty Niilo ”Nikke” Halonen ei voinut edes olla varma edustuspaikastaan. Jo pari viikkoa olympiamaisemissa harjoitelleet suomalaishyppääjät näyttivät olevan huipputerässä.

Kun mökikisassa koitti ”sudenhetki”, niin lahtelaisnuorukainen näytti todellisen osaamisensa. Niilo Halonen oli toiseksi viimeinen hyppääjä, ja juuri edellä leiskautti kisan ehdoton ennakkosuosikki DDR:n Helmut Recknagel. Halonen ei kunallakaan kierroksella seurannut Recknagelin hyppyjä, vaan sulki silmänsä ja korvansa kovimman kilpakumppaninsa suorituskesta.

Recknagel oli kisassa selvä ykkönen, mutta molemmilla kierroksilla tyylikkäästi, vain metrin saksalaista lyhyemmälti hypännyt Halonen sai todeta kisän jälkeen sijoittuneensa komeasti hopealle. Recknagel vei voiton pistein 227,2 ( 93,5 – 84,5) Abiturientti Nikke nappasi monien suureksi yllätykseski olympiahopeaa pistein 222,6 ( 92,5-83,5) Halonen kukisti pronssille sijoittuneen Itävallan Otto Leondoterin yli kolmella pisteellä.

Toiseksi paras suomalaishyppääjä oli kahden vuoden takainen maailmanmestari Juhani Kärkinen, joka sijoittui kahdeksanneksi. Eroa seuratoveri Nikkeen tuli kuitenkn 11,2 pistettä. Suomi ja sen johtava mäkikyppykeskus Lahti oli saanut uuden ja nuoren sankarinsa.

MM-vuonna 1962 mäkihypyssä siirryttiin kahden mäkikisan systeemiin. Kuvaan astuivat pikkumäki ja isomäki. Niilo Halosen alkukauden näytit eivät vakuuttaneet valitsijoita, ja näin hän ei päässyt MM-Zakopanessa hyppäämään pikkumäen kisaa.
Isonmäen kisassa Nikke näytti taas suurkisakilpailijan luonteensa. Kärjessä keikkui kuitenkin ”tuttu vihollinen” Helmut Recknagel. Kun isonmäen palkinnot jaettiin, niin mitalit annettiin järjestyksessä Rekcnagel, Neuvostoliiton Nikolai Kamenski ja DDR:n Peter Lesser.

Uusi systeemi oli kuitenkin hämännyt MM-järjestäjät. Nythän kilpailijat hyppäsivät kolme hyppy, joista kaksi parasta otettiin huomioon. Illalla tarkistuslaskennassa järjestäjät huomasivat vihdoin virheensä. Lopulliseksi kärkipään järjestykseksi tulikin Recknagel, Kamenski, Halonen, pikumäen mestari Norjan Engan ja Lesser.

Seuraavan päivän aamuna Varsovan asemalla järjestäjät sitten vihdoin luovuttivat MM-pronssin Niilo Haloselle. Squaw Valleyn ja Zakopanen jälkeen Niilo Halonen ei enää yltänyt suurkisamitaleille. Innsbruckin olympiakisoissa 1964 Nikke oli molemmissa mäkikisoissa 14.s. Oslon MM-kisoissa 1966 hän oli isossa mäessä 7.s ja pikkumäessä 14.s. Ainoan Suomen mestaruutensa Niilo Halonen voitti 1965, Lisäksi hän saavutti SM-kisoissa yhden hopean ja yhden pronssin. Nilkkavamma päätti Niilo Halosen hyppääjänuran vuonna 1969.

Niilo Halonen



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

tiistai 21. lokakuuta 2014

Antti Hyvärinen – ensimmäinen olympiamäkikotka

Pikkuruisen 6500 asukkaan italialaiskaupungin suururakka, talviolympiakisat olivat edenneen lähes kommelluksitta päätöspäiväänsä. Pahasta yleisökadosta kärsineet kisat saivat helpotusta mäkiklpailusta, kun 20 000 ihmistä taivalsi Trampolino Italia-mäen äärelle. Omia toivoja ei ole, mutta asiasta jotian tietävät osaavat kertoa huimia juttuja aerodynaamisen tyylin keksineistä hurjista suomalaisista. Ovat kuulemma hioneet tyyliään vielä lsiää sitten menestyksekkään MM-Falunin 1954 ( 1. Matti Pitkänen, 2. Veikko Heinonen).

Tämä pitää paikkansa. Neljä kilpailussa mukana olevaa sinivalkopipoista mäkikotkaa, Antti Hyvärinen, Aulis Kallakorpi, Eino Kirjonen ja Hemmo Silvennoinen ovat harjoitelleet kesällä valmentaja Lasse Johanssonin mökillä 20 m.n mäessä uimahousut jalassa ja lenetänet kylmäpäsiä sukelluksia järven kädet reisissä kiinni.

Kilpailun toinen kierros Cortina d ´Ampezzossa 5. helmikuuta on edennyt kilpailijaan numero 21, joka on Antti Hyvärinen, Suomi. Hyvärinen on avauskierroksen jälkeen 3,5 pisteen päässä kilpaa johtavasta Itä-Saksan Harry Glassista ja on kolmantena. Oslossa 1952 Hyvärinen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen myös kolmantena, mutta silloin 19-vuotias lupaus putosi neljä sijaa haettuaan epätoivosesti vauhtimäessä rinnakkaisista laduista sitä kaikkein luistavinta ajolinjaa.

Hyvärisellä on takanaan jo yksi tähtihetki kisoissa, sillä avajaisissa Cortinan Maion-stadionilla hän kantoi ryhdikkäästi Suomen lippua. Nyt uuteen tähtihetkeen tarvittaisiin samanlainen hyppy kuin kUopion olympiakarsinnoissa, joissa Hyvärisen lento arvioitiin lähes täydelliseksi. Lähtölavaa oli alennettu, sillä mäen kriittinen piste on 72 m ja Harry Glass sekä Aulis Kallakorpi liitivät 1. kierroksella peräti 83,5 metriä.

Yleisön kohina kantautuu Antti Hyvärisen korviin, kun hän tekee ratkaisevan päätöksensä lähteä liukuun. Hyppyrin noka on perin hankala, nokka ilkkkui tavallista enemmän alaspäin, eikä antanut myähästyjälle tai hosujalle mitään anteeksi. Hyvärinen ei ole kumpikaan, vaan selkäytimestä lähtee ponnistuskäsky sentilleen oikealla kohdalla. Ilmalento on kaunis. Sukset ovat kuin yhtä puuta, valkoiset hansikkaat liimautuvat tummiin reisiin.

Alastulossa pieni kauneusvirhe – jalat ovat hivenen liian kaukan toisistaan. Lapsena murtunut nilkka sai Hyvärisen alitajuisesti varomaan, ja siitä johtui tuo yhden kaikkien aikojen legendaarisimman hypyn ainoa pikkumiinus. 84 metriä, kilpailujen pisin leiskaus. Ja pisteitä tulee 18,5, 19, 18, 17,5, 19. Mutta vielä on jännitettävää, sillä tornissa ovat tulossa saksalaiset Max Bolkart ja Harry Glass sekä Kuusankosken monipuolisuusmies Aulis Kallakorpi – mäenlaskun ja lisäksi voimistelun ja uimahyppyjen olympiavalmennettavia.

Bolkart jää neljänneksi. Glass tekee historiaa ja ottaa Itä-Saksan ensimmäisen olympiamitalin, pronssia. Kallakorpi taitelee 80,5 m ja varmistaa kaksoisvoiton Suomelle. Antti Hyvärinen on Suomen ensimmäinen mäkihypyn olympiavoittaja. Kultamitalinsa hän saa Maion-stadionilla erikoisissa seremonioissa, joissa stadion ensin pimennetään ja kunn palkittavat nousevat hämyssä korokkeelle, pamahtavata valonheittäjät yhtäkkiä päälle. Silmät sirrillään kumartavat suomalaispojat ottamaan vastaan mitalinsa.

Antti Hyvärinen



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kalevi Hämäläinen – lentokelin mestari

Suomalaishiihtäjä kiitää liukkailla Sguaw Valleyn laduilla 27.2.1960. Meno on hivelevän kaunista. Käydään taistelua kuninkuusmatkan 50 kilometrin olympiavoitosta. Ennakkoon heikoimpana suomalaisena sulkavalainen metsäteknikko on sijoitettu ensimmäiseen arvoryhmään, jossa onnetar määräsi hänelle numeron yksi. Mutta tämä ei lannistanut menoa. Vauhti säilyu hurjana loppuun asti. Takaa-ajetun osan saaneena mies painaa sisuuntuneena hohtavilla hangilla. Hän lyö tiskiin sellaisen pohja-ajan, että kun viimenenkin kilpailija on tullut maaliin, niin se on yhä alittamatta.

Kalevi Hämäläisen läpimurtovuosi oli 1956. Silloin tämä pitkien matkojen erikoismies yllättäen voitti 15 kilometrin SM-hopeaa. Sijoittuminen palkinnoille takasi matkan Cortina d ´Ampezzon olympiakisoihin. Mutta kun avausmatkalla 30 kilometrillä tuli sija 20, niin muille matkoille ei Hämäläistä enää kelpuutettu.

Lahden MM-kisoissa 1958 Kalevi Hämäläinen lähti 30 kilometrille rinnassaan numero yhdeksän. Kisaa edeltävänä iltana Lahdessa oli sumuinen vesikeli. Yöllä sää muuttui sen verran kylmemmäksi, että vetinen latu tuli hieman jäiseksi, Ja pitkän potkun hallitseva, tekninen Kalevi Hämäläinen oli parhaimmillaan juuri liukkailla laduilla.
Rajusti työntäen, harvaan ja pitkään potkien Kalevi Hämäläinen lähti ensimmäiseen MM-starttiinsa. Hämäläinen hiihti tuttuun tapaansa kovaa heti alusta alkaen. Kahdeksan kilometrin kohdalla hän johti. Viisi kilometriä myöhemmin oli Neuvostoliiton Pavel Koltsin noussut tasoihin, mutta 20 kilometrin kohdalla Hämäläinen oli tehnyt eroa Koltsiniin jo puoli minuuttia. Loppumatkalla Hämäläisen vauhti hieman hiipui, mutta hyvävoimaisen näköisenä hän sauvoi maalialueelle. Vain yksi hiihtäjä ehti ennen häntä maaliin. Tulostaululla keikkui ykköspaikalla Hämäläisen aika 1.40.03,0. Tämän ajan yritti alittaa koko hiihtomaailman kerma, mutta mies toisensa jälkeen sai todeta, että kisan jänis oi paennut takaa-ajajiltaan. Lähimmäksi Hämäläisen aikaa pääsi Koltsin, joka loppumatkalla supisti eron 12,2 sekuntiin. Loppupään hiihtäjille latu ei enää ollut yhtä jäinen kuin alussa lähteneille, joten Kalevi Hämäläisella saatti olla jopa etua alhaisesta lähtönumerostaan.

Vuonna 1960 Kalevi Hämäläinen matkasi toisiin olympiakisoihinsa Squaw Valleyhin Yhdysvaltoihin. Avausmatkalla 30 kilometrillä Hämäläisen hiihto ei sujunut odotetula tavalla, vaan tuloksena oli 12. sija ja pettymys. Niinpä Suomen hiihtojohto pohti pitkään, pääsekö Hämäläinen mukaan 50 kilometrille. Kun oli hiihdetty 15 kilometriä oli Hämäläinen ottanut kärkipaikan. Sitä hän ei enää kisan aikana luopunut. Niukasti Hämäläinen alitti kolmen tunnin rajan.

Tämän jälkeen Kalevi Hämäläinen olikin puhtaasti pitkien matkojen hiihtäjä. Menestystä tuli enää 50 kilometrillä. Zakooanessa 1962 käytiin todellinen sekuntitaistelu himmeimistä mitaleista Ruotsin Sixten Jernbergin jälkeen. Hopeaa vei 3,7 ennen Kalevi Hämäläistä Ruotsin Assar Rönnlund. Neljänneksi sijoitunut Arto Tiainen jäi Hämäläisest vain 0,7 sekuntia.

Inaabruckin olympiakisoissa 1964 Kalevi Hämäläinen puolusti kunniakkaasti 50 kilometrin olympiavoittoaan. Vielä 35 kilometrin kohdalla hän johti kilpailua, mutta sen jälkeen voimat loppuivat täysin. Sitkeästi Hämäläinen hiihti maalin asti. Hän hävisi kisan voittajalle Jernebergille yli kahdeksan minuuttia sijoittuen 16:nneksi.

Vuonna 1966 Kalevi Hämäläisen pudottaminen Oslon MM-joukkueesta aiheutti maanlaajuisen protestiaallon. Hämäläisen rannallejättämisestä taitettiin peistä kautta Suomen. Jopa itse presidentti Urho Kekkonen muisti Hämäläistä lohduttavalla kirjeellä.
Lisää lunta tupaan tuli kaksi vuotta myöhemmin. Kalevi Hämäläinen sijoittui Grenoblen olympiakisojan katsastuksessa kolmanneksi, ja yleisesti pidettiin selvänä, että Hämäläinen hiihtää kisoissa 50 km. Taas olympiavoittaja ja maailmanmestari jäi lehdelle soittelemaan.

Kun Kalevi Hämäläinen täytti 50 vuotta vuonna 1982, hän totesi eräässä haastattelussa: - Vieläkin minua valintasyrjinnän harmittavat. En tullut koskaan toimeen mitenkään hyvin ”Hiihtoliiton herrojen” kanssa. Mutta minun mielestäni he osoittivat melkoista tyhmyyttä, kun antoivat henkilökohtaisten antipatioidensa vaikuttaa valintoihin.

Kalevi Hämäläinen






Lähdeaineisto: Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Eugen Ekman – kultamitali yhdennellätoista hetkellä


Suomen kesäolympiakisojen kultamitaliketju uhkasi katketa Roomassa 1960. Toiseksi viimeisenä kisapäivänä voimistelija Eugen Ekman pelasti tilanteen. Rooman olympiakisoja hallitsi suvereenista Neuvostoliiton Boris Sahlin, joka saalisti kisoista neljä kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.

Hevosen telinefinaaliin 12-ottelun voittaja Sahlin marssi johtoasemassa, sillä hän oli pakollisten liikkeiden jälkeen 0,05 pistettä Suomen Eugen Ekmania edellä. Ekman oli hevosen erikoismies, joka ei juuri 12-ottelussa loistanut.Roomassakin tuloksena oli 12-ottelussa 30.sija.
Kun Eugen Ekman aloitti hevosliikkeensä, jännitys suomalaisleirissä oli korkealla. Ja tämä jännitys vain nousi loistavasti sujuneen liikesarjan myötä. Kunhan vain ei tulisi minkäänlaista lipsahdusta.

Eugen Ekmanin myllyt pyörivät lennokkaasti, pihdit ja vastapihdit olivat korkeita. Hän käytti esimerkillisesti koko telinettä hyväkseen, sillä siirrot sujuivat mainiosti. Kun Ekman paukautti liikesarjansa loppuun nappiin tulleen alastulon, oltiin suomalaisleirissä jo varmoja mitalista.
Nyt alkoi vain jännitys sitä, minkä välrinen mitali Ekmanille ojennettaisiin. Myös Sahlin oli tehnyt hienon suorituksen.

Lopulta tulostaulu näytti, että yhteispistemäärän 19,375 olivat saavuttaneet sekä Ekman että Sahlin. Näin voimistelusääntöjen mukaan kultamitali jaettiin molemmille. Eugen Ekman oli varmistanut vapaavalintaisten parhaalla suorituksellaan Suomen ainoan kultamitalin Rooman olympiakisoista. Ja se tuli todella kreivin aikaan kisojen toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä. Rooman joukkueksassa Eugen ekman oli mukana Suomen kuudenneksi sijoittuneessa ryhmässä.

Eugen Ekman jatkoi suomalaisvoimistelijoiden kunniakasta olympiamitalisarjaa, joka oli jatkunut katkeamattomana vuodesta 1928. Vuoden urheilijan äänestyksessä 1960 Ekman sijoittui kolmanneksi hiihdon olympiavoittajien Veikko Hakkulisen ja Kalevi Hämäläisen jälkeen.
Ekman oli antanut esimakua tulevasti jo vuoden 1959 Kööpenhaminan EM-kilpailussa. Siellä hän sijoittui hevosen finaalissa vaikealla sarjallaan hopealle Neuvostoliiton Juri Titovin jälkeen.

Eugen Ekman valmistautui huolellisesti vuoden 1964 Tokion olympiakisoihin. Hän oli hionut vaikean hevosohjelman, jonka hän ennen olympiakisoja oli seitsemän kertaa viennyt onnistuneesti läpi. Tokion olympia-areenalla ei olympiavoiton puolustajalle aurinko hymyillyt. Ekmanin liikesarjaan mahtui sen verran haarointia, että finaalipaikkaa ei irronnut. Joukkuekisassa Suomi sijoittui Tokiossa kahdeksanneksi.

Eugen Ekman ei uransa aikana voittanut yhtään Suomen mestaruutta, sillä vuosina 1960-1963 ei SM-kisoissa jaettu telinekohtaisia mestaruuksia. 6-ottelussa Ekman sai hopeaa vuonna 1961 ja pronssia 1962. Maaotteluihin Ekman osallistui 16 kertaa.

Eugen Ekman




Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 18. lokakuuta 2014

Antti Tyrväinen – ampumahiihdon hopeamies

Kahden herran – ampumahiihdon ja ammunnan – palvelija Antti Tyrväinen on elävä esimerkki siitä, että kilpaurheilussa voitot ja tappiot saattavat olla pienestä kiinni. Paremmalla onnella Tyrväinenkin olisi saattanut olla kilpakenttien suuria suomalaissankareita – olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari, mutta hänen kohtalokseen tuli aina jäädä arvokisojen täysosuman tuntumaan.

Tyrväisen merittilista osoittaa myös, kuinka vaikeaa ”kahden herran palveleminen” on huipputasolla. Hiihtokunnoltaan hän veti parhaimmillaan vertoja kärkipään aktiivihiihtäjille ja ammunnassa hän ylsi arvokisojen mitalisijoille. Ampumahiihdon molempienkaan osalajien erinomainen hallinta ei kuitenkaan riittänyt takaamaan täysosumaa arvokisoissa. Esimerkiksi 1963 Tyrväinen ampui ammunnan EM-kisoissa pronssia, mutta Seefeldin olympialadulla 1964 tuli silti neljä hutia.

Kilpailukaudellaan tikkakoskelainen ylivääpeli pohjusti kansainvälisen maineemme ampumahiihdon suurmaana. Squaw Valleyn hopeamies ja MM-kisojen useampikertainen mitalimes viritti kanssakilpailijoissaan aina ylimääräisen hermokerroksen asettuessaan lähtöviivalle.

Ensimmäisissä arvokisoissaan, ampumahiihdon toisissa maailmanmestaruuskilpailuissa Italiassa 1959 Tyrväinen sai vielä maksaa oppirahoja hiihdon ja ammunnan yhdenniveltämisen vaikeudessa. 20 laukauksesta osui tauluun vain yhdeksän. Mutta McKinney Greekin metsissä SquawValleyssa vuotta myöhemmin Tyrväisen jyvä oli kohdallaan.

Suomalainen suoritti tavoilleen uskollisena hyvän hiihdon, ampui vain kaksi ohilaukausta, mutta edellä lhtenyt Ruotsin Lestander ällistytti kanssakilpailijat mahdottomana pidetyllä virheettömällä ammunnalla. Tyrväisen hurja hiihtovauhtikaan ei riittänyt, vaivaiset 36 sekuntia erottivat lopulta Suomen joukkueen 26-vuotiaan kuopuksen kullasta.

Ruotsin Lestanderin jälkeen nousi Neuvostoliiton Vladimir Melanin, 60-luvun alun ampumahiihdon ehdoton valtias, esteeksi Tyrväisen ampumahiihtäjäuran kruunaukselle. Omissa MM-kisoissa 1962 Hämeenlinnassa lentokonemekaanikolta lipsahti yksi ohi laukaus, mutta Melanin hiihtovauhti oli ykinkertaisesti liian raju – 38 sekuntia jäi nyt erottamaan Tyrväisen voitosta. Hämeenlinnan toisinto koettiin seuraavana vuonna Seefeldin MM-kisoissa. Jo kolmannen kerran ampumahiihdon arvokisoissa Tyrväinen joutui toteamaan: jälleen yksi laukaus kultaan.

Viimeisen kerran MM-tasolla Tyrväinen haki täysosumaa Elverumissa 1965. Vaikka Tyrväinen ylsi täydelliseen ammuntaan, jäi maailmanmestaruus harmittavasti 23 sekunnin päähän.

Antti Tyrväinen



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

torstai 16. lokakuuta 2014

Olli Mäki – paidattakin paras



Olli Mäen ammattilaisottelu Junior Cassidya vastaan huhtikuussa 1963 päättyi Mäen pistevoittoon 2-1.

Nyrkkeilyn Euroopan mestaruus on harvinaista herkkua suomalaiselle. Olli Mäen erikoisuus on tuon arvon saavuttaminen sekä paita päällä että ilman paitaa. Kyllä EM-kulta oli ja on vaikeampi voittaa amatöörinä kuin mestaruus ammattilaisena, sanoo entinen kokkolalainen leipuri.

Olli Mäen ohjelmaan kuului sekä Prahassa 1957 että Luzernissa kaksi vuotta myöhemmin viisi ottelua 60 kilon mieslukuisessa sarjassa.A rpa järjesti amatöörinä Kokkolan Jymyä edustaneen lahjakkuuden molemmissa kisoissa heti ensimmäiselle ottelukierrokselle, mutta se ei Ollia erikoisemmin huolestuttanut, kunto kun riitti varmasti.

Tsekkkoslovakian Kultaisessa kaupungissa Mäestä tuli Suomen ensimmäinen EM-hopeamitalimies ja samalla toinen Gunnar Bärlundin ohella loppuotteluun saakka päässyt meikäläinen. Turkin Orhan Tus, Italian Ernesto Sabbati, DDR:n Harry lempio ja Länsi-Saksan Horst Herper lähtivät kehästä pistetappion kärsineinä, mutta Puolan Kazimierz Pazdzior oli loppuottelussa Ollia etevämpi. Hän oli voittanut tämän jo huhtikuisessa maaottelussa Varsovassa, joten tulos ei yllättänyt.

Luzernissa 1959 oli ensimmäinen vastustaja Luxemburgin Calude Kizinger,mutta jo toisena itse Pazdzior. Kolmas kohtaaminen ratkesi suomalaisvoittoon tuomariäänin 4-1. Mäki osasi nyt soveltaa ottelutapansa oitkän puolalaisen vastaavaan. Ottelun tasosta totesi paikallinen lehti sinä nähdyn nyrkkeilyä, jota kauniimpaa ei voida esittää. Molemmin puolin tehtiin nopeita hyökkäyksiä, salamannopeita vastaiskuja ja taitaivia väistöjä niin, että voittajan nimeäminen tuntui lähes mahdottomalta, kirjoitti lehti.

Herper tuli vastaan kaksi päivää myöhemmin. Olli voitti 5-0, kuten semifinaalissa Unkarin Ferenc Kellnerin ja sunnuntaina 31.5. loppuottelussa Bulgarian Dimitri Velinovinkin. Saman tien Mäki palkittiin kisojen parhaana.

Olli Mäki ei koskaan ole väittänyt, että Rooman kulta olisi ilman muuta ollut hänen, vaikka monen nyrkkeilyä seuranneen mielestä olisi niin voinutkin tapahtua. Pettymys TUL:n vuorenvarmasti lupaaman olympiamatkan peruuntumiseen vaikutti osaltaan siihen, että Mäki siirtyi ammattilaiseksi Askin talliin saman vuoden syksyllä. Ottelut alkoivat paidattakin lupaavasti, ja uusi suomalaisnimi noteerattiin kansainvälisille arvolistoille Euroopan kärkitiloille, parhaimmillaan kolmanneksi.

Elis Askin kunnianhimoinen suunitelma MM-ottelun järjestämisestä Mäelle toteutui liian varhain nyrkkeilijän osalta, vaikka olikin promoottorille sulka hattuun. Onhan tapaus edelleen oloissamme ainutlaatuinen. Amerikkalainen Davey Moore oli edustanut Yhdysvaltoja Helsingin olympiakisoissa, jäänyt mitalitta, mutta noussut höyhensarjan maailmanmestariksi, Hän näyt uudelle kyvylle tasoeron kovalla kädellä tyrmäämällä suomalaisen 17.8.1962 Helsingin Olympiastadionilla pääsylipun ostaineiden 23 463 katsojan pettymykseksi jo toisessa erässä.

Mäen uran jatko oli epävarma, mutta onneksi vain hetkellisesti. Kevyen välisarjan saksalainen Euroopan mestari Conny Rudhof suostui puolustamaan arvoaan vapaaehtoisesti suomalaista vastaan Helsingin Messuhallissa 14.2.1964 ja suhteellisen tasaväkisen 15 erän jälkeen titteli vaihtoi omistajaa.
Olli Mäen uran huippuottelu oli mestaruuden puolustaminen Algeriassa syntynyttä ranskalaista ”Saharan pantterina ” tunnettua Aissa Hashasia vastaan Helsingissä 5. lokakuuta 1964. Hashas ei tullut enää kahdeksanteen erään.

Olli Mäki





Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Juhani Järvinen – mestari ja ennätys

Juhani Järvinen kohosi luistelun Mekassa, Oslon Bisletillä maailmanmestariksi 1959, mutta yhteispisteiden Suomen mestaruutta hän ei koskaan saavuttanut. Urheilijan täysosumasuoritus on mystinen juttu. Jokaisen uralla sellainen on, mutta moni spekuloi jälkikäteen, ettei koskaan tehnyt parasta tulostaan – olisi pystynyt vielä parampaan. Juhani Järvisen ei tarvinnut spekuloida. Pikaluistelun maailmanennätys Squaw Valleyn esiolympiakisoissa 1959 oli huikea täysosuma. Se oli suoritus, jossa silmiähivelevä tekniikka, vauhdinjako ja kovista väliajoista kumpuava hurmos muodostivat valmiin paketin.

Tammi-helmikuun vaihteessa 1959 EM-kisoissa Göteborgissa tehtin luistelun historiaa, kun terät liukuivat maailman ensimmäisen 400 m:n tekojään pintaa. Nya Ullevilla Juhani Järvinen voitti 1500 m (2.15,5) ja oli yhteispisteissä hopealla Norjan ylpeyden Knut ”Kuppern” Johannesenin jälkeen. Göteborgin aikaan nähden tuntuu melkoisen rohkealta, että Järvinen lähti tavoittelemaan 2.08:n alittavaa aikaa Squaw Valleyssä.

Rata on erinomaisen liukas, ilma aurinkoinen, tuuli ei kiusaa. Kaikki näyttää hyvältä, kun 23-vuotias helsinkiläinen kipittää ensimmäiset nopeatempoiset kiihdytysaskeleensa. Nuoresta iästään huollimatta Järvinen on jo kokenut luistelija. Ensimmäisissä EM-kisoissaan hän kiisi 18-vuotiaana ja oli tuolloin heti viides yhteispisteissä. Reijo Evävaaran valmentama teknikkataituri ampaisee kaarteeseen, jossa paino-, työntö- ja keskipakovoima ovat tänään täydellisessä harmoniassa. Jokainen potku tuntuu paremmalta ja tehokkaammalta kuin koskaan ennen.

Ensimmäisen kierroksen Järvinen luistelee tavoilleen uskollisena niin kovaa kuin pääsee. Takasuoran väliaikatieto kertoo, että hurja 2.08:n taulu pitää kutinsa, Pohkeen ja reiden 90 asteen kulma pitää, rytmi säilyy, eikä lihaksiin kertyvä maitohappokaan häiritse, kun seuraavalla kerrallakin väliaikataulu näyttää yhtä lupaavalta.

Lopun Järvinen painaa niin, että jää vain valittaa alla. ME aika 2.06,3 on niin kova, että vasta seitsemän vuoden kuluttua tuleva supertähti Hollannin Aed Schenk sen pystyy yhdellä kymmenyksellä alittamaan. Kymmenen vuoden kuluttua Kimmo Koskinen kiitaa Cortinassa SE:n rikki, mutta kotimaan radoilla kestää 20 vuotta, ennen kuin Pertti Niittylä pääsee Oulunkylän tekojäällä Järvistä nopeampaan vauhtiin.

Sitä mitä Wimbledon on tennikselle, sitä on Oslon Bislet ollut pikaluistelulle. Kaksi viikkoa ennen Squaw Valleyn esikisoja lähti Knut Johannsessen tavoittelemaan EM-kruununsa seuraksi MM-tittelia fanaattisen kotiyleisön edessä. Pikamatka 500 m ei yleisluistelija Johannessenille ollut mikään paraatimatka, mutta 5000 m sujui niinkuin piti paitsi, että vain reilun sekunnin hitaammin luisteli Juhani Järvinen ja samalla yhteispisteissä ylivoimaiseen johtoon.

Johannessen lataa itseään jo hurjaa kymppiä varten, sillä hän tietää, että suomalainen karkaa lisää paraatimatkallaan 1500 m:llä. Toivo Salonen ja Juhani Järvinen ottavat kaksoisvoiton tonnivitosella, ja niin on Johannessen kovan paikan edessä. Bisletin villi katsomo piiskaa norjalaista päätösmatkalla ja tämä ottaakin matkavoiton, mutta Järvinen pääsee liikkeelle myöhemmin ja seuraamaan Johannessenin väliaikoja. 20 sekunnin tappio riittää kirkkaasti ja Järvinen on maailmanmestari.

Juhani Järvinen




Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

tiistai 14. lokakuuta 2014

Soini Nikkinen – keihään ME piipahti Suomessa

Soini Nikkinen Kuhmoisten urheilukentällä vuonna 1956.

Vuonna 1953 USA:n Franklin ”BUD” Held riisti keihäänheitön maailmanennätyksen suomalaisilta, joillla se oli ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1930 lähtien. Kolmen vuoden kuluttua Pajulahden urheiluopiston kenttämestari palautti elämänsä ensimmäisellä 80 metrin ylityksellään maailmanennätyksen takaisin Suomeen. Mutta ME vain piipahti Suomessa, sillä jo kuuden päivän päästä ennätys siirtyi Puolaan.

Soini Nikkisen keihäsennätys oli 79,64, kun hän ajeli perheesnä kanssa vuonna 1956 Kuhmoisten juhannuskisoihin. Hurjan kilpailurallin jälkeen hän oli pitänyt viikon tauon. Heittohalut olivat palautuneet, ja kutsu uuden urheilukentän vihkiäiskilpailuihin tuli sopivasti.

Nikkoinen aloitti kisan heittämällä kahdella ensimmäisellään 73.84 ja 69,39. Kolmannessa heitossa Kuhmoisten kovalla radalla molemmat jalat hieman lipsuivat vetovaiheessa, mutta keihäs lähti kuitenkin hyvässä asennossa ilmaan. Keihäs kaarsi komeasti keskelle sektorialuetta. Kauimmainen kalkkiviiva oi vedetty 75 metrin kohdalle. Vajaa tuhathenkinen yleisö puhkesi rajuun huutoon. Heittohan oli yli 80 metriä. Tarkkaan suoritettu mittaus osoitti , että Nikkinen oli tuloksellaan 83,56 parantanut Bud Heldin vuoden vanhaan maailmanennätystä metrin ja 18 senttiä!

Kilpailun järjestäjille tuli hoppu hankkia ME-miehelle muukin palkinto kuin pelkkä lusikka. Juhannuspyhistä huolimatta saivat he jostakin haalittua käsiinsä kristallimaljakon, joka raikuvien suosiosoitusten saattamana luovutettiin ME-heittäjä Soini Nikkiselle.

Jo kahtena edellisvuotena Nikkinen oli hätyytellyt 80 metrin rajaa, mutta nyt seylittyi niin komeasti, että ME saatiin takaisin Suomeen. 32-vuotias Nikkinen oli siihen mennessä vanhin keihäänheiton ME-mies. Kauaa ei Nikkinen kuitenkaan saanut maailmanennätystään pitää, sillä vain kuusi päivää myöhemmin Puolan Janusz Sidl paransi Nikkisen ennätystä 10 sentillä.

Olympiavuosi 1956 aloitettu komeasti kahdella maailmanennätystuloksella, joten Melbournen Olympiakisoissa marraskuussa oli odotettavissa kovatasoinen keihäskisa. Mutta Suomen olympiaherrat suorittivat lopulliset olympiavalinnat, niin valittujen joukossa ei ollut yhtäkään keihäänheittäjää. Kansan suureksi yllätykseksi ME-mies Nikkinen ei kelvannut olympiaedustajaksi. Melbournessa kultaa voitti ME-tuloksella 85,71 Norjan Egil Danelsen.

Soini Nikknen nousi maailmanmaineeseen vuonna 1951, kun hän paransi ennätystään yli kuusi metriä heittämällä 75,92, jka oikeutti maailmantilastossa toiseksi. Bernin EM-kisoissa vuonna 1954 Nikkinen sijoittui parhaana suomalaisena pronssille tuloksellaan 73,38. Syksyllä 1954 ja 1955 Nikkinen heitti Suomen ennätykset lokakuussa pidetyissä Tampereen kisoissa. Nikkinen heitti 79,60ja vuotta myöhemmin hän paransi tulostaan samassa paikassa neljällä sentillä. Tavoitaanaa boheemina Nikkinen ei aina tullut toimeen urheilujohtajien kanssa.

Soini Nikkinen






Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 13. lokakuuta 2014

Salsola, Salonen ja Vuorisalo – kolme Olavia

Kolmen Olavin voimalla alitettiin 1500 metrin maailmanennätys Turussa 11. heinäkuuta 1957. Poisjäämisten vuoksi kaikkaan 14 miestä tungettiin 1500 m:n lähtöviivalle. Aamulehden mukaan siitä kärsi eniten Vuorisalo, joka kompasteli lähdössä kymmenenneksi ja pääsi vasta 700 m:n kohdalla kärkijoukkoon. Myöhemmin keulaan tuli tilaa, mutta menetettyjä voimiaan Vuorisalo ei enää saanut takaisin.

ME-juoksun alkutahdit iski TuUL:n Raimo Nordström, joka komealla askeleellaan veti 400 m ajassa 56,8. Nordström väistyi sivuun 550 m:n kohdalla, jonka jälkeen johtoon ryntäsi Dan Waern. Ruotsalaisen veto loppui vasta loppusuoran puolivälissä. 800 metriä ohitettiin ajassa 1.57,8, 1000m 2.29,0 ja 1200 m 2.58,4. Viimeksi mainittua ei enää kukaan kuullut, niin mahtavaan meteliin Urheilupuiston 5000 katsojaa yhtyivät.

Wäern epäröi hetken 1000 metrin kohdalla; ilmeisesti hän odotteli jonkun muun siirtymistä kärkeen. Kellon soidessa Waern johti edelleen, mutta Salsola ohitti Salosen ja Kakon ja syöksyi ruotsalaisen perään. Jo takasuoralla alkoin todellinen taistelu, josta Kakko putosi heti. Muut jatkoivat hurjaa vauhtiaan.

Loppusuoralle Waern tuli sisärataa ensimmäisenä. Olavit olivat takana yhtenä ryhmänä. Siitä erkani ensimmäisenä Salsola, joka veti itsensä suoran puolivälissä Waernin rinnalle ja kymmenkunnan seuraavan metrin aikana niin selvästi edelle, että hän katsoi kilpailun ratkenneen. Vautia helittämällä ja tarkkailemalla vain Waerniä Salsola oli tehdä elämänsä erehdyksen. Samaan aikaan neljättä ja viidettä rataa juossut Vuorisalo ohitti Salosen. Viimeksi mainittu vastasi huikealla riuhtaisulla,

Hetken aikaa näytti kuitenkin siltä, että Vuorisalo voittaisi. Viisi-kuusi metriä maalista Vuorisalo kuitenkin kangistui, Salonen nousi edelleen, ohitti Vuorisalon ja ennätti Salsolan rinnalle. Miehet ylittivät maaliviivan niin yhtä aikaa, että tuomareiden oli neuvoteltava voittajasta.

Olavien ME 3.40,2 kesti tasan yhden vuorokauden. Tsekki Stanislaw Jungwirth veti jo seuraavana iltana Stara Boeslavissa aikaan 3.38,1. Juoksuun jäi harjoitusleiriää järjestetyn epävirallisen ME-kokeen leimä, mutta se hyväksyttiin ME:ksi.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jorma Limmonen – nyrkkeilijä ja herrasmies

Rooman helteisissä olympiakisoissa 1960 Suomen mitalisaalis jäi vaatimattomaksi, voimistelija Eugen Ekamanin hankkima ainoa kulta tuli vasta kisojen lopussa. Harvoihin myönteisiin esityksiin kuului 57-kiloisen nyrkkeilijät Jorma Limmosen pronssimitali. Kisojen jälkeen 26 vuotta täyttäneellä Limmosella oli taustanaan jo suhteellisen pitkä kilpa-ura. Urheilun pariin ”Jomi” pääsi jo poikavuosinaan Järvenpäässä.
Paini ja pesäpallo valoivat alkuinnostuksen kunnes menestyminen nyrkkeilyn poikasarjoissa ja TUL:n silloisen valmentajan Eino ”Aki” Monosen yllytys siirsivät mielenkiinnon kokonaan kehän kiehtoviin tunnelmiin.

Siitä lähtien Jorma Limmosen sydän sykki pelkästään nyrkkeilylle. Ei kuitenkaan ksokaan liikaa, sillä leipätyö täytyi hoitaa. Ammattilaissopimusta hän ei koskaan allekirjoittanut, vaikka sellainen neuvotteluasteella olikin.

Helsingin Tarmoa edustanut Jomi esiintyi olympiatasolla Roomassa 1960 ja myös neljä vuotta myöhemmin Tokiossa, Hyvä yritys olivat Helsingin kisojen karsinnat, joihin hän osallistui vain 17-vuotiaana. Melbournen minijoukkueeseen 1956 ei Jomi mahtunut, mutta Roomassa hän oli parhaimmillaan.
Menestyksen taustalla oli edellisenä vuonna alkanut tiivis valmennuksellinen yhteistyä liittojen ulkopuolella toimineen insinööri Mauri Luukkosen kanssa. Tämä pystyi antamaan harvoille valmennettavilleen myös henkistä voimaa. Luukkonen teki myös siihen saakka varovaisena puolustusnyrkkeilijänä tunnetusta Limmosesta päättäväisen ja aktiivisesti voittoon pyrkivän ottelijan.

Alkukierroksilla Limmonen kukisti ammattilaisten tulevan Euroopan mestarin, Tanskan Börge Kroghin, Iso-Britannian Phil Lundgrenin ja Rhodesian Abel Bekkerin.
Jomi oli jo 57-kiloisten neljän parhaan joukosa, kun vastapäiseen kehän kulmaan nousi 2. elokuuta Italian huippuvalmennetun joukkueen toivo Francesco Musso. Koska tämän ottelut aina olivat ennen suomalaista, ei Jomi saanut tilaisuutta edes kunnolla vilkaista Musson nyrkkeilytapaa.

Suomen valmennuspuoli uskoi tämän hyökkäävän, mutta mies olikin vaihteeksi eri maata, tarkka pisteiden kerääjä. Jorma Limmonen pääsi tosin hallitsemaan kehätapahtumia ottelun loppuvaiheessa, mutta tuomarin näkemys ja erityisesti Mussoa hurjasti kannustanut roomalainen kotikatsomo tekivät roomalaisesta voittajan ja seuraavana iltana kutalimitalimiehen.

Jorma Limmosen nimi jää nyrkkeilyn aikakirjoihin monella muullakin tavalla. Hän voitti vuosien 1953-64 välillä ennätykselliset kymmenen Suomen mestaruutta 51-57 kilon sarjoissa. Lisäksi tulivat neljä Pohjolan mestaruutta sekä kolme EM-edustusta.
Limmonen nyrkkeili kaikkiaan 39 maaottelussa, mikä on niin ikään ennätys lajissaan.

Jorma Limmonen

Limmonen nyrkkeilykehien herrasmies 

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/21917-limmonen-nyrkkeilykehien-herrasmies

Jorma Limmonen on kuollut
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2012112916391611_ur.shtml




Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 11. lokakuuta 2014

Elisk Ask – työäispoika Tehtaankadulta


Elis Johan Ask syntyi Helsingissä 10. huhtikuuta 1926 talossa, jonka tontilla sijaitsee nykyään Venäjän tasavallan suurläehtystö. Lapsuutta olivat hyvät haltijat hallinneet, sillä lähtö maailmalle tapahtui sanan täydessä merkityksessä pohjalta. Kotioloissa ei ollut kehumista. Alkoholisti-isä kierteli maailman merillä ja äiti yritti hoidella kolmilapsista perhettä. Askille itselleen on alkoholi pysynyt kauhistuksena. Hänen mielestään pikkuisen maistava on juoppo ja peräti juovuksissa oleva jo valmis alkoholisiti.

Elis Askista olisi saattanut tulla huippu-urheilija lähes lajin kuin lajin piirissä, mutta hän sattui valitsemaan nyrkkeilyn. Palkntoja tuli kyllä yleisurheilusta, mäkhypystä ja varallisuuden tehtyä mottoripyörän hankinnan mahdolliseksi, myös rata-ajosta. Helsingin Tarmo oli 1940-luvun tunnetuimpia nyrkkeilyseuroja ja sen valmentaja Arvi Lehtevä ohjasi pienikokoisen ”Negrun” aluksi heti lupaavalle amatööriuralle. Maaottelut Ruotsia vastaan ja vakuuttavat voitot SM-kehässä antoivat jo näyttöjä tulevaisuudesta.

Tavoitteena oli silti koko ajan ammattilaisuus eikä siinä odoteltu enempää vuoden 1947 EM- kuin vuoden 1948 olympianyrkkeilyjäkään. Jälkimmäisissä Ask kyllä Lontoossa oli avustaen sivutöinään Suomen joukkuetta. Päätehtävänä oli samoihin aikoihin White Cityn stadionilla hankittu 8 3rän ratkaisematon Australian kokenutta Eddie Milleriä vastaan.

Tilaisuus jätti olympiatouhut varjoon, sillä paikalla oli 48 000 katsojaa, kun Englannin Freddie Mills voitti raskaan keskisarjan MM-tittelin amerikkalaiselta Gussi Lesnevishilta. Tätä ennen oli Ask ehtinyt jo iskeä itsensä Göteborgin vaativan ja myös asiantuntevan nyrkkeily-yleisön sydämiin.

Joulukuussa 1946 paitansa 20 vuoden ikäisenä riisunut suomalainen oli ehtinyt käydä ja voittaa vasta kymmenen ottelua, kun Ahlqvist otti riskin. Hän kutsui Göteborgin Messuhalliin Ranskan mustalaisen Theo Melinan Askia vastaan. Tämä oli parin vuoden takainen kääpiösarjan Euroopan mestari ja ehtinyt urallaan jo 96 otteluun. Näistä Melina oli hävinnyt vain 17 ja tyrmännyt koleeem edellistä vastustajaansa. Nyt maaliskuussa 1948, vastaan tuli lapsellisen näköinen suomalainen. Sen ottelun paikalla olleet muistavat pitkäään, ja siin Ask otti yhden koko uransa arvokkaimman voiton.

Ottelu alkoi rajusti eikä Aski ottanut ainuttakaan taka-askelta. Toisessa erässä Melinan vasen koukku poskipäähän pudotti Elikseltä pari hammasta, mutta siitä lähtien ranskalainen oli ottavana puolena. Hänen silmäkulmansa turposi erä erältä,ja kuudennen erän jälkeen ranskalaisen avustajat luovuttivat välttääkseen uhkaavan tyrmäystappion.

Voitto avassi suomalaiselle tien Englannin ja vuotta myöhemmin myös USA:n kehiin. Teh Ring-lehti nosti hänet ensimmäisenä suomalaisena Gunnar Bärlundin jälkeen 10 parhaan arvolistalleen. Korkeimmillaan Elis Ask oli tammikuussa 1949, jolloin edellä hoyhensarjassa olivat vain maailmanmestari Sandy Saddler, tälle tittelinsä menettänyt Willie Pep ja ranskalainen Euroopan mestari Ray Famechon. Puhuttiin jo mahdollisesta EM-ottelusta.

Amerikan matkalle Ask lähti yhdessä Ahlqvistin kanssa. Siellä hänen asioitaan ryhtyi hoitamaan itse legendaarinen maailmanmestari Jack Dempsey. Ask palassi pettyneenä Suomeen ja teki vielä ooisenkin lännen matkan, joka päättyi musertavaan kahden erän tappioon Jackie Gravesille Minneapolissa 29. kesäkuuta 1950.

Joku toinen olisi luovuttanut, mutta ei Elis Aski. Paino putosi kevyen sarjan lukemiin eli 61,2 kiloon vatsan reistaillessa hermopaineiden ja väärän lääkityksen jäljiltä. Kova yritys ja voitto Tanskan Jörgen Johansenista keväällä 1951 hankkivat Askin tilaisuuden EM-otteluun ensimmäisenä suomalaisena.

Mestari oli Ranskan Pierre Montane, joka suostui 1,5 miljoonalla markalla saapumaan elokuussa 1951 Helsingin Messuhalliin. Katsomo oli tietenkin loppuunmyyty. Silti tuloista jäi haastaja-Askille vain hädin tuskin ruokarahat, mutta sehän on yleensäkin ollut haastajan osa. Voitto korjaa hieman tilannetta.
Tuohon otteluun Aski harjoitteli ja latautui niin hyvin kuin niissä olosuhteissa pystyi. Mestarikin joutui toteamaan hetkensä tulleen, ja 12. erässä suomalaisenpitkä vasen suora koukku tyrmäsi Montanan täydellisesti. Elis Ask oli ensimmäinen suomalainen Euroopan mestarimme, ja vaikka titteli pysyikin hänellä vain vajaan puoli vuota, jää saavutus nyrkkeilymme aikakirjojen kultaisimmille sivuille.

Elis Ask









Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)