Paavo Aaltonen – todellinen kolmoisvoitto

Lontoon 1948 olympiakisojen voimistelusta muodostui yllättäen todellinen suomalaisjuhla. Paavo Aaltonen oli yksi kolmesta, jotka toivat Suomelle kultamitalin hevosella.

Suomen voimistelu koko huippuhetkensä Lontoon olympialaisissa 1948. Saalina oli huikeat kuusi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Hevosen finaalin jälkeen kultakorokkeelle ponnahti kolme salskeaa suomalaisvoimistelijaa.

Suomalaisten kultasuoni avautui heti ensimmäisessä lajissa eli joukkuekilpailussa. Suomen kultamitalikahdeksikon muodostivat Paavo Aaltonen, Veikko Huhtanen, Kalevi Laitinen, Olavi Rove, Aleksanteri Saarvala, Sulo Salmi, Heikki Savolainen ja Einari Teräsvirta.

Henkilökohtaisen 12-ottelun voiton vei Veikko Huhtanen ja pronssia monien mielestä yllättäen Paavo Aaltonen. Aaltonen jatkoi huikeita esityksiään telinekohtaisissa finaaleissa. Hyppy ei yleensä kuulunut Aaltosen vahvoihin telineisiin, mutta Aaltonen voitti Hyppykisankin. Vain yhden kymmenesosapisteen hänelle hävisi Suomen kaksoisvoiton varmistanut Olavi Rove.

Todella valtaisan menestyksen suomaisvoimistelijat saavuttivat hevosen loppukilpailussa. Paavo Aaltonen, Veikko Huhtanen ja Heikki Savolainen saivat kaikki parhaan pistemäärän 38,70. Kun mitalisijoista ei Lontoossa poikkeuksellisesti järjestetty uusintakilpailua, niin jokaiselle suomalaiselle ojennettiin kultamitali. Maamme-laulun kaikuessa korkeimmalla korokkeella seisoi ryhdikkäästi kolme salskeaa ”suomalais-adonista”.

Palkintokorokkeella riitti väkeiä, sillä avokätinen tuomaristo antoi hopea- ja pronssimitalit italialaisille Luigi Zanetille (38,30) ja Guido Figonelle (38,20). Normaali käytäntö olisi ollut, että Zanetti olisi ollut neljäs ja Figonelli viides. Näin Karhulan ”katajainen” Paavo Aaltonen oli sitkeydellään raivannut tiensä maailman ehdottomalle huipulle.

Aaltonen nousi jo 3-luvun lopulla maamme kärkivoimistelijoiden kaartiin, mutta sitten kutsui viisivuotinen sotasavotta, jonka aikana Aaltonen piti kuntoaan yllä rintamalla omatekoisilla voimistelutelineillä. Sodan jälkeen jatkui tiivis harjoittelu, joka sitten kruunattiin Lontoossa.

Sankat yleisöjoukot olivat Karhulassa odottamassa, kun ”raisu teknikko” Paavo Aaltonen palasi kotikonnuilleen kolminkertaisena olympiavoittajana. Olihn hän paikkakunnan ensimmäinen urheilija, joa oli yltänyt olympiakultaan saakka.

Paavo Aaltonen ei myöhempinä vuosina enää päässyt vuoden 1948 hirmukuntoonsa, muta menestystä tuli jatkossakin. Vuoden 1950 Baselin maailmanmestaruuskilpailuissa Aaltonen voitti niukasti rekkikisan ennen Suomen kaksoisvoiton varmistanutta Veikko Huhtasta.

Joukkuekilpailussa Aaltonen sai vielä MM-hopeaa vuonna 1952. Paavo Aaltonen ja Heikki Savolainen ovat ainoat suomalaisvoimistelijat, jotka ovat saavuttaneet sekä olympiavoiton että maailmanmestaruuden.

Paavo Aaltosen voimistelussa korostuivat vauhdikkuus ja suoritusten puhtaus. Hän oli mestari esittämään erilaisia yhdistelmiä. Hänen liikkeissään oli varsin runsaasti voimaosia. Niinpä sotien jälkeinen voimistelumaajoukkueen valmentaja, entinen huippuvoimistelija Birger Stemman antoi Paavo Aaltoselle lempinimen ”Vahva-Paavo”.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5