lauantai 31. tammikuuta 2015

Reima Virtanen – hopeanyrkki



Reima Virtanen voitti Munchenin tv-tornin juurella sijaitsevassa Boxhallessa 8.9.1972 ghanalaisen Prince Amarteyn 75 kilona sarjan semifinaaliottelussa. Voitto ei tullut helposti, ottelu oli tasainen ja kova. Suomalainen kävi taas kerran tuttuun tapaansa hämärän rajamailla, mutta ei antanut missään vaiheessa periksi. Tuona syyskuisena iltana Reimasta tuli kaikkien aikojen kolmas suomalainen olympianyrkkeilyn loppuottelija Sten Suvion ja Pentti Hämäläisen jälkeen. Hopeamitali oli varma, sillä Tansanian Tinus Samba oli jo siirretty katsomoon yhtä tiukan ja yhtäläsien 3-2 tuomion jälkeen. Myös Puolan hankalana tunnettu Witold Stachurski putosi kolmannessa erässä silmäkulma verta vuotavana.

Jäljellä oli enää loppuottelu Neuvostoliiton pitkää ja vinkuvia suoria iskevää Euroopan mestaria Vjatseslav Lemeseviä vastaan. Siihenkin Virtanen lähti tosi mielessä. Mutta vähätkin mahdollisuudet menivät jo ensi erän puolivälissä kun itänaapurin oikea tärähti Reiman poskipäähän. Tapahtuman näkivan suomalaisetkin television välityksellä, ja siitä lähtien Reima Virtanen muistettiin lähinnä miehenä, joka tyrmättiin. Vaikka hän oli kautta aikojen kolmanneksi parhaiten menestynyt suomalainen olympianyrkkeilijä.

Armoton ja vaativa urheilukansa unohti autuaasti, ettei loppuotteluun 22 miehen sarjassa mennä aivan kumartelemalla, Reima Virtanen oli voittanut kolme vastustajaansa, taistellut olympiakehässä yli puolen tunnin tehourakkan, joita ei voida verrata lyhimmillään alle minuutin kestäneisiin olympiaesityksiin.
Kotonaan Kemissä 24 vuoden ikäinen hopeanyrkki toki sentään oli sankari, mutta asialla oli toinenkin puolensa. Reima ei ehtinyt vahtimestarin ominaisuudessa tutustua ravintolaelämään pohjoiseen tapaan perusteellisesti. Siihen aikaan hän silti veti yövuoronkin päälle verkkarit ylle ja lähti lenkille. Olympiamitalin jälkeen ne unohtuivat samalla, kun selkääntaputtelijat lisääntyivät. Portierin hommat jatkuivat, mutta kertauskurssi lasin ääressä vei miehen lähes tuhon partaalle – ja kaikesta syyteltiin julkisuudessa vielä nyrkkeilyä. Ravintolan nimikin oli sopivasti Reimari..
Vuosikymmen vilahti nopeasti kuin ajatus. Sekin alkoi kulkea jo puroutuneena, kunnes AA-kerho osui kohdalle.

Ensimmäisen Suomen mestaruus tuli 1969 ja samalla Kemin tulokas syrjäytti suosikkina olleen Pertti Kaijanlaakson Bukarestin EM-kisoista. Välillä tuli myös Pohjolan mestaruus, ja EM-kisoissa Reima yllätti pronssimitalillaan.
Keväällä 1971 Virtanen palasi kehään, voitti SM-kullan kahdesti ja myös Pohjolan mestaruuden 1972. EM-nyrkkeilyt olivat Madridissa 1971. Reima jatkoi Bukarestin saavutuksiaan toisella pronssimitalilla.

Munchenin jälkeen nyrkkeily jäi, ja Virtanen nähtiin vain Hannu Karpon tv-ohjelmassa esimerkkinä tärähtäneestä nyrkkeilijänä.

Reima Virtanen

Matka pimeyteen ja takaisin

1972.XX Олимпиада.Бокс.Лемешев Вячеслав (СССР) vs Рейма Виртанен (Финляндия)


Lähdeaineisto Kilpakenttin sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

perjantai 30. tammikuuta 2015

Lasse Viren – suomalainen kestävyysjuoksu palaa kultakantaan

Peräti 36 synkän pitkää vuotta suomalaista juoksijaa oli odotettu takaisin 10 000 metrin olympiakorokkeelle, ja kun hän viimein iski, kestävyysjuoksua ihannoiva Suomen kansa suli kuin vaha sankarin käsiin.

Munchenin kymppiä oli 3. syyskuuta 1972 juostu 12 minuuttia ja 27 sekuntia, kun Suomen kansa jäykistyi niille jaloilleen. On menossa yksi kympin hitammista kierroksista, juoksijoiden jono on pakkautunut yhteen ryhmään. Tila Virenin edessä käy vähiin ja loppuu äkkiä kokonaan. Viren on niin nopeasti matkalla maan pintaan, ettei televisioselotajakaan älyä mitään. Tunisian veteraani Mohammed Gammoudi tekee seuraa ja mätkähtää ketooon – eikä koskaan toivu tämän kilpailun taistelijaksi.

Virenille antautuminen pälkähdä päähänän, voittamisen himo on liian syvällä tuupetuakseen yhteen kuperkeikkaan. Hidastettu TV-kuva kertoo, kuinka Viren jo 1,8 sekunnin kuluttua nostaa kättään ja koukistaa jalkaansa matkalla ylös. Vain 2,8 sekuntia kaatumisesta Viren ottaa ensimmäisen juoksuaskeleensa.

Virenin onneksi kärki ei huomaa hänen kaatumistaan. Jo 130 metrin takaa-ajon jälkeen Viren on jälkeen Viren oli jälleen kärkijoukossa ja paahtaa valmentajansa harmiksi johtoon saakka. Jälkeenpäin on todettu, että Viren osasi valita kaatumapaikkansa täysin oikein. Kompastuminen olisi 200-300 metriä myöhemmin käynyt paljon kalliimmaksi, sillä silloin Dave Bedford olisi ryhtynyt järjestyksessä kolmanteentoista vetoonsa. Se olisi merkinnyt 20-25 ylimääräistä metriä.

Puolitoista kierrosta myöhemmin Viren oli kutenkin jo päässyt ylimääräisestä adrenaliinistaan. Hän alkaa ottaa yhä selvemmin orkesterinjohtajan rooliaan. Bedfordin aina takasuoran alussa toistuvat nykäisyt alkavat kertoa, etttei mies enää itsekään usko siihen mitä yrittää. Pian kiskaisut kuivuvat lyhyiksi kouristuksiksi.

Viren ottaa komennon, kun on yhdeksän kierrosta jäljellä. Yhdeksän kilometrin täyttyessä Virenin seurana ovat enää Mariano Haro, Emil Puttemanss ja Miruts Yifter. Haro aloittaa pudotuspelin, mutta ei pysty vastaamaan, kun on Virenin vuoro. Yksi kerrallaan he putoavat, Haro, Yifter ja aikanaan Punttemanskin hurjalta näyttänyt nousu katkeaa. Loppusuoralla ei ole enää kysymys voittajasta vaan maailmanennätyksestä. Haitarimaisesta vauhdinpidosta huolimatta Ron Clarken ME menee kuin meneekin rikki 27.28,4.

Terrostien isku merkitsee Virenille 24 tunnin lisää palautumisaikaa yritykseen, joka onnistui viimeksi Vladimir Kutsille 1956: 5000 metrin voitto kympin päälle. Toki 10 000 metrin finaali piti painaa Virenin jaloissa, mutta sen minkä hän fyysisesti ehkä menetti, hän hengessa voitti: kmpin kulta merkitsi henkistä yliotetta. Steve Prefontaine ei siihen ehkä uskontu, mutta Viren itse uskoi. Se kai oli tärkeintä?

Prefontaine on uhonnut juoksevansa viimeiset 1600 metriä neljään minuuttiin. Mutta Pre ei siihen pysyt. Viimeisen kierroksen amerikkalainen tekee kuitenkin hiuksia nostattavan jännittäväksi yhdessä uskomattoman Gammoudin kanssa, mutta loppusuoralla kummallakaan ei riitä enää vauhtia. Viren tulee takaa kuin tuholainen, hotkaisee muut suuhunsa sivumennen ja voittaa varmasti. Rohkea Prefontaine ei lopulta saa pronssiakaan, sillä välill jo uskonsa menettänyt Ian Stewart tulee lopun jopa nopeammin kuin suomalainen.

Carlos Lopes, pikkuinen Portugalin mies, kasvoi suomalaisten silmissä jättiläiseksi ennen kympin finaalia Montrealissa 1976. Hänen harjoituksistaan kerrottiin kauheita, eikä Virenin taustajoukoissa elänyt ylimielisyys. Lopes oli maineensa veroinen mies, mutta niin oli Virenkin. Kun Lopes pääti ottaa ohjat, hän rynkytti armottomalla vauhdinpidollaan muutamassa minuutissa muut remonttikuntoon, Ja kahdeksan kilometrin jälkeen Brendan Fosterin pää alkoi keikkua avuttomasti puolelta toiselle. Alkuerässä juhlinut Simmons väänsi silmät sumeina vielä kauempana. Puttemansin pyöreänkeveää askelta ei kukaan enää muistanut.

Kun Viren pani ohitusvaihteen päälle, Lopes oli myyty mies. Viren juoksi toisen kympin voittoonsa naama miltei välinpitämättömässä virneessä. Voitto oli melkeinpä liian helppo.

Monet ovat kuvanneet Montrealin 5000 metrin finaalia yhdeksi kestävyysjuoksuhistorian hurjimmista kamppailuista. Väitteen allekirjoittaa mielellään, sillä vieläkin viimeinen kierros kylmää selkäpiitä, vaikka sen on nähnyt TV:stä kymmenen kerrat. Asetelma on tunnettu. Tlikivenkatkua lisäsi toinen uusiseelantilainen, Dick Quax, pitkä ja nopea hänkin. Soppaa sekoitti myös tulokas, hurjaksi 200 m:n kirijäksi tiedetty Klaus-Peter Hildebrand. Mahdollisesti Viren olisi halunnut tutkia loppusuoralla Dixonin naamaa, mutta siihen ei ollut tilaisuutta. Dixon siirteli tonköksi puutuneita jalkojaan kaukana takana. Quax levisi radalle, keuhkot turkaa pullollaan.

Loppusuoran alussa kaiken piti olla selvää, kun mailerit ryhmittyivät hyökkäykseensä. Mutta ratkaisu oli jo tapahtunut, viimeistään 1000 metrin, viimeisen 200 metrin aikana. Viren jaksoi juoksuttaa mailereita ulkorataa vielä tuon sadan metrin pätkän ja sen jälkeen ei enää ollut kysymys mailerin nopeudeta vaan puhtaasta kestävyydestä.

1972 Olympics 10000m

1972 Olympics 5000m

1976 Olympics 10000m

Lasse Viren, Montrealin 5000m

1980 Olympics 10000m

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5


Lähettänyt klo Ei kommentteja:

tiistai 13. tammikuuta 2015

Pekka Vasala – kuningasmaileri

Vuonna 1968 tuolloin 20-vuotias Pekka Vasala valittiin Meicon olympiakisoihin, opintomatkalle. Päätös oli Olymiakomitean tekemäksi epätavallinen, mutta niin oli myös velanmaksun heti 1972.
Lainan korko lakkasi juoksemasta tosin jo kesäkuussa 1971, kun Vasala Maailmankisoissa yllätti Kipchoge Keinon. Tuo juoksu lupasi ties mitä, mutta syksyn EM-kisat menivät penkin alle. Vasala oli siihen menessä syönyt pohjakuntonsa. Kauden opetus oli ehdoton: rutkasti lisää peruskuntokauden harjoitusta.

Vasalan tukevoitunut pohja näkyi keväästä 1972, kun hän toukokuussa juoksi kympin 29.09. Se oli semmoinen, siihen aikaan mailerille kohtuullisen shokeeraava lenkkikokeilu, muistelee Vasala. Alkukaudesta Vasala ehti tosin säikähtää: - Kun brittiottleussa vedin 800 m 1,46 pelästyin. Luulin, että kunto tulee taas päälle ennen aikojaan. - Siirryin vikkelästi takaisin maantielle ja maastoon vetämään pitkää lenkkiä.

Kun Vasalan kovan harjoittelun keskellä puuskutti ajan 3.36,8 Paavo Nurmen kisoissa heinäkuussa, 1500 metrin oympiafinaalin arvo alkoi nousta suomalaisten silmissä. Vasala pääsi Muncheniinhyvin entein, mutta ei ollut samalla tavalla itsevarma kuin Lasse Viren, joka meni ja voitti.
  • Haaveilin voitosta, mutta että olisin ajatellut, että se olen minä joka menen ja voitan... Ei se käynyt minulta. SM-kisoissa saatoin niin ajatella, mutta en olympialaisissa.

Terroristien hyökkäys oli shokki. Vasala joutui tekemään yhden ylimääräisen erikoisharjoituksenkin ”päästääksen vähän paineita pois”. - Tottakai tuli mieleen, että onko työ tehty turhaan, olivatko kisat jo ohi, enkä pääsekään kokeilemaan siipiäni Keinoa vastaan. Julkisuudessa oli väitetty, että Paavo Nurmi olisi lähestynyt Vasalaa sähkeellä ennen loppukilpailua. Neuvo kuului, että ”älä päästä Keinoa karkuun”. - En tiedä, onko sähke totta vai ei, minulla sellaista ei kuitenkaan ole. Oikeassahan Nurmi olisi ollut..

Finaalia Vasala odotteli omaan tyyliinsä. - Vuosien mittaan minulle tuli tavaksi vetäytyä omiin oloihini, kun alitajunta aloitti työskentelynsä, Jos alat juosta kisaa jo edellisenä päivänä, etkä nuku hyvin, purat energiavarastoja ennen aikojaan. Pyrin aina ajattelemaan kaikkea muuta. Lueskelin paljon klassikoita, mita saattui olemaan, Ajattelin kaikkea muuta kuin urheilua. Ennen karsintajuoksuja kävin yksin kaupungilla kävelemässä, piipahdin elokuvissa. Istuin pubissa ja katselin elämän menoa. Ajatuksissaan Vasala kävi finaalia läpi ja päätti ”lähteä” 1200 metrin kohdalla.

  • Mutta vauhti oli niin kova, ettei irtiottoon ollut mitään mahdollisuuksia. Kaikki jäi loppusuoran varaan. Hyvä kun pysyin mukana. Alkuvauhti oli ollut puolestaan niin hidas, että se oli ehtinyt suorastaan pelottaa. Sitten Keino lähti. Nykäys tuli täysin yllättäen. En kerennyt ajatella mitään, oli keskityttävä panemaan tossua toisen eteen niin penteleesti. - Myöhemmin joskus tonnin kieppeilla, tuli toinen paniikki. Alkoi tunuta siltä, että nyt mennään jo liian lujaa. Ja vauhti vain kiihtyi. - Pari saraa metriä myöhemmin alkoi helpottaa, Vauhti ei enää kasvanut ja tavoitin tutun rytmin, Oman juoksuni alkoi rullata. - Jossain estehaudan kohdalla tiesin, että voitan tämän kilpailun. Minua ei enää mikään voi estää. - Hienointa oli päästä rinnalle ja antaa menne vaan. - Muutama metri ennen maalia, kun aloin väsyä, iski pelko vielä kerran, Jos Keino tulee vielä ohi. - En kuitenkaan vilkuillut ympärilleni. Kun katsoo eteenpäin ja keskittyy omaan juoksuunsa, pystyy väsyneenäkin vielä pusertamaan.

Maaliin loiki pitkä, vaalea suomalainen, kädet pystyssä, kasvoilla jotenkin ällistynyt, vapautunut ilme. Katsojen ihmeeksi yllätysvoittaja käveli lähes suoraan pois radalta, Kunniakierrokselle häntä ei kuulunut.

Pekka Vasala

Pekka Vasala, Munchen 1972

1972 - Pekka Vasala 1500m - München Olympics

Pekka Vasala

Vasalalle olympiavoitto

Urheilu on vaietun vuosikymmenensä vanki


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 12. tammikuuta 2015

Juha Väätäinen – juoksemisen saatanallinen nautinto

Helsingin EM-71 kisojen 5000 metriä oli Julma-Juhan juoksunäytös.

Kaksi ja puoli viikkoa ennen Helsingin EM-kymppiä Juha Väätäinen juoksi Oulussa ajan 28.12,8. Oli tuulta, koleaa, satoi. Sen juoksun piti kertoa paljon ja se kertoikin, mutta vain yksi mies uskoi. Yksikin riittää, kun hän on toteuttaja itsse. Juha Väätäinen ei päästänyt muuta ajatusta päähänsäkään. Hän oli päättänyt kaksi vuotta aikaisemmin voittaa 10000 metrin Euroopan mestaruuden.

Olympiastadion möyrysi, Parempaakaan sanaa on vaikea etsiä. Sebastian Coe sanoi 13 vuotta myöhemmin, että EM-kisojen yleisö 1971 saa edelleen kylmät väreet hänen selkäpiihinsä, syvemmin ja hartaammin ei yleisö voi edessä olevaan loppuselvittelyyn eläytyä.

Kilometri ennen loppua Väätäinen tiesi, että hän olisi vähintäänkin toinen. - Voitosta en ollut niinkään varma... Eikä pidä ollakaan, jos aikoo voittaa. Kamalin tilanne urheilijalle on, että tuudittautuu varmaan voittoon. Väätäinen siis odotti. Valppaasti. Kahden vuoden ajan hän oli tiennyt vaarallisimman vastustajansa, Itä-Saksan Jurgen Haasen, jolla kestävyyden lisäksi oli hallussaan mös tappavin ase, terävä kiri.

Kun maaliin oli kaksi kierrosta, Väätäinen odotteli Haasen lähtevän. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut; Haase päätti luottaa kierroksen loppuvetoonsa. Se oli purrut 1966, 1969 … Miksi ei myös 1971? Kun kello kilkatti. Väätäinen oli juoksua johtavan Dave Bedfordin olan takana. - Oikeanpuoleinen silmäni haritti taakse koko ajan. Oli aivan varma, että Haase lähtee, milloin tahansa, viimeistään muutaman kymmenen metrin kuluttua. Haase lähti, kun matkaa oli jäljellä 350 metriä. - Näin sillä harittavalla silmällä, että nyt naapuri tulee. Jos Haase olisi siinä päässyt yllättämään, ties kuinka olisi käynyt. - Kerkesin kiihdyttää ja päästä kärkeen, ja kilpailu oikeastaan ratkesi siinä. Silloin en tosin sitä uskonut. Siihen Väätäinen sen sijaan uskoi, että jos hän pääsee viimeiseen kaarteeseen ensimmäisenä, hänellä on ote.

  • Laskn, että jos pystyn pitämään Haasen takanani, hän joutuu kiristämään vauhtia tullakseen rinnalle ja kiristämään vielä lisää päästäkseen ohi. Niin ylivoimaiseksi en häntä sentään uskonut. Loppsuoran puolivälissä vatsaa ehti kuitenkin kouristaa, kun Haase teki viimeisen epätoivoisen hyökkäyksensä ja nousi melkein rinnalle. - Tajusin, etten tämän kovempaa enää pääse. En ollut varsinaisesti väsynyt, mutta varaa ei vain ollut enempään. Väätäisen ei tarvinnut enää kiristää. Haase tunsi lyöneensä pääsnä betoniseinään ja antautuu.

Neljä päivää myöhemmin juostiin 5000 metrin finaali. Siitä odotettiin suurta taistelua, mutta siitä tulikin yhden miehen näytös. - Etukäteen en ollut varma voitostani, sikksi vauhdikkaita poikia Wadoux ja Norpoth mailereina olivat, mutta puolimatkassa huomasin, että kaverithan juoksevat aivan väärin! Wadoux valitsi saman taktiikan kuin Haase kympillä: aluksi tarkkaillaan ja vahditaan muita, sitten pannaan pellit auki. Mutta Wadoux juoksi vartalolla, lihaksia ei ollut yläruumiissa ollenkaan. Koska ratkaisu tälläkin matkalla oli kallistumassa viimeiselle kierrokselle, Väätäinen alkoi puntaroida tilannetta voimattomasti juoksevien nälkäkurkien ja terhakkaan, jäntevän oman itsensä välillä. - Juoksun lopussa minä pelaan käsillä ja kaverit vartalolla. Vartaloa ei koskaan voi rytmittää yhtä nopeasti kuin käsiä... Vielä 450 metriä maalista Väätäinen oli pahassa pussissa, mutta hyppäsi sieltä kerkeästi pois. Ero tuli takasuoralla. Väätäinen otti kädet avuiksi. Hän pumppasi ja pumppasi ja jalat tottelivat. Muut antautuivat. Kilpailun jälkeen Urho Kekkonen kysyi Väätäiseltä, oliko viitonen niin helppo kuin näytti. Väätäinen vastasi, että on se helpompaa, kun on puolta lyhyempi matka.

Juha Väätäinen

Julma-Juhalle 10 000 metrin EM

Euroopan mestari - Juha Väätäinen

Juha Väätäinen

1971 Euro Champs 5000m

1971 Euro Champs 10000m


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kalevi Häkkinen – Häkä – 200 km/ h

Kalevi Häkkinen oli Italian Cerviniassa tunnempi mies kuin kotimaassaan.

Italian Cervinia talvella 1968. Italialaiset ovat suosikkeja nopeuslaskun vuosittaisessa nopeuskokeessa, lajin epävirallesissa MM-kilpailussa. Nopeuslaskun kansainvälisestä kermasta löytyy kuitenkin mies, joka uskaltaa olla eri mieltä voittajan henkilöstä. Jo 40-vuotias veteraani. Epäilijä oli nimeltään Kalevi Häkkinen, suomalainen sisupussi maanviljelijä, Olymmpiakävijä ja entinen ME-laskija. Neljä vuotta aiemmin samaisessa Cervinassa Häkkinen oli kiitänyt suksilla ennen kokematonta 172,412 tuntinopeudella.

Vuonna 1964 Häkkisen aika lyötiin viiden miehen voimin, mutta 1968 tulos 172,415 riitti mestaruuteen. Ennen muuta italialaisten suureksi harmiksi. - Kyllä se oli urani ehdotona tähtihetki, tai toinen niistä. Voittaa lajin valtamaan Italian edustajat heidän omalla kotikentällään. Se oli jotain. Italiassa nopeuslasku oli siihen aikaan tabu, vähän niin kuin Ferrari tai Inter Milan.

Kalevi Häkkinen oli vlamis toiseen mestaruuteensa kahta vuotta myöemmin. Hankasalmelainen pransai ME:tä kolmasti, 176, 178 ja viimein 182,555 kilometriä tunnissa, Mestaruus oli vain sinettiä vaille. - Viimeinen päivä kuitenkin muutti asetelmat. Suksi lähti alta ja kaaduin, kun kaikki tuntui menevän erittäin hyvin. Voittajaksi selvisi japanilaislaskija 183 kilometrin tuntinopeudella. Se taas taisi olla urani suurin pettymys.

Erikoista kyllä Kalevi ”Häkä” Häkkinen koki pitkän ja kunniakkaan uransa toisen tähtihetken vasta 24 vuotta ensimmäisen jälkeen Cortinan olympiakisojen syöksylaskun 23:ksi sijoittunut suomalainen oli Albertvillessa, tarkemmin Les Arcsissa nopeuslaskun esilaskijana. - Se oli täydellinen lasku. Pääsin lähtemään radalle ylempää kuin kukaan muu aikaisemmin, koko homma meni suorana miljooniin televisiovastaanottimiin, ja minua kieltämättä vähän jännitikin. Näytöslajin aseman saaneen nopeuslaskun esilaskijoiden aikoja ei valitettavasti kellotettu virallisesti. Häkkisen epäviralliseksi nopeudeksi ilmoitettiin vain, että jossain 210 ja 220 kilometrin välillä. Ja laskija oli jo 63-vuotias.

Häkkisen virallinen ennätys kirjoitetaan numeroin 205,011. Sen hän laski kuusikymppisenä tulevien olympiakisojen maastossa edellämainitussa Les Arcsissa.

Kalevi Häkkinen

Häkä rinteessä




Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kaija Mustonen – pikaluistelun suuri tuntematon

Neljäkymmentä vuotta saivat suomalaiset odottaa pikaluistelun olympiavoittoa, neljäkymmentä vuotta oli kulunut Claes Thunebrgin viimeisestä voitosta Sankt Moritszissa. Nyt, Grenoblessa, oli jälleen kultamitalin vuoro. Nyt sen toi nainen, samalla matkalla, 1500 m:llä kuin Thunberg ja vielä samalla ajallakin.

Grenoglent ikaluisteluradan jää on naisten 1500 m:n kilpailun alkaessa 10.2.1968 erinomaisessa kunnossa, vaikka lunta ei lähimaisemissa juurikaan ole. Kaija Mustonen luistelee kuudennessa parissa USA:n Dianne Holumin kanssa ja ajaa takaa Hollanin Stien Kaiserin väliaikoja. Ne osoittautuivat heti kevyiksi, samoin Holum, Kellot pysähtyivät lukemiiin 2.22,4 – olympiaennätys ja johtopaikka.

Pari toisensa jälken kiertää rataa, mutta suomalaisen aika pysyy kärjessä. Sille ei voi mitään Neuvostoliiton Lasma Kauniste, ei kuuluisa Lidia Skoplikovakaan, joka on kuin varjo entisestään. Kahden kymmenesosasekunnin päähän ja samalla hopealle pääsee toinen hollantilainen Caroline Geijssen. Suomalaisen juhlat alkaa. Kultamitali jää Suomen ainoaksi näistä kisoista.

Mustonen luisteli seuraavana päivänä hopealle 3000 m:llä. Kultamahdollisuudet hupenivat heikkenevän sään myötä. Kaijan saldoksi Grenoblen talviolympiakisoista tuli kulta, hopea ja neljäs sija ( 1000 m) ja kuudes sija (500m). Näillä saavutuksilla hän oli kisojen luistelukuningatar.

Kaija Mustosen urheiluinnostus syttyi 1950-luvun alussa suuressa lapsijoukossa, joka kävi tavan mukaan kaikenlaisia kilpailuja. Pikaluistelu otti hänet omakseen v. 1954, kun hän voitti kansakoulukisat hokkarit jalassa. MM-kisohin hän pääsi mukaan v. 1957, mutta ei menestynyt. Jatkossakin MM-kisat toivat vain pistesijoja. Tavoite oli toisaalla, olympiakisoissa, Innsbruckissa 1964 nähtiin, millainen luistelijä tämä 166-senttinen konekirjoittaja oikein oli.

Avausmatka 500m ei vielä luvannut mitään: 14.s. Mutta sitten jysähti:pronssimitali 1000m:llä. Hyvä, että tästä oli toivottu, kun tuli toinen, vielä kovempi yllätys. Kaija Mustonen oli saanut hopeaa 1500m:llä. Tämä oli jotakin. Mikä oli tehnyt MM-kisojen pikaluistelijasta kaksinkertaisen olympiamitalistin?

Harjoittelut Kaija oli aina ja paljon, mutta vasta viimeisen vuoden asiantuntevassa ohjauksessa. Pentti Peltoperän valvovan silmän alla. Tyyliä hiottiin, voimaa hankittiin lisää. Peltoperä neuvoi, Kaija luisteli, mutta sanoi myös oman sanansa, jos tarve vaati. Yhteistyön ensimmäiset hedelmät poimittiin Innsbruckissa, mutta eessä oli uusia tavoitteita.

Kaija Mustonen päätti uransa maaliskuussa 1968 Inzellissä luistelemalla kansainvälisten ratojen Suomen ennätykset 500m:llä, 1000m:llä, 1500m:llä ja 3000 m:llä. Moni oli sitä mieltä, että hänen olisi kannattanut vielä jatkaa, mutta Kaija päätti toisin.

Kaija Mustonen

Kaija Mustonen

Kaija Mustoselle kultaa Grenoblessa

Kaija Mustonen

Kaija Mustonen


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 951-31-8905-35
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)