Suomen voimistelujoukkue
1948 Lontoon olympialaisissa
Lontoon olympiakisojen
miesten voimistelukilpailuissa 1948 jaettiin yhteensä kymmenen
olympialaista kultamitalia. Niistä suomalaiset kahmivat peräti
kuusi. Suomalaiset telinevoimistelijat ovat menestyneet
kansainvälisissä suurkilpailuissa hyvin 1920-luvulta lähtien,
mutta sodan aiheuttamat välivuodet ovat saattaneet tilanteen
arvoitukselliseksi ennen Lontoon olympiakamppailuja – edellisten
kisojen voittajamaa Saksakin, kun poissa koko kisoista.
Voimistelunopettaja-hammaslääkäri
Birger Stenmanin valmentama ja johtama Suomen kahdeksanmiehinen
joukkoue hurmioituu kuitenkin hyvän yhteishengen myötä
uskomattomiin suorituksiin Emppress Hallin telineillä.
Joukkukilpailuissa lasketaan lopputuloksiin kuuden parhaan
voimistelijan pisteet, ja monien tarkistuslaskelmien jälkeen Suomi
saadaan voittajaksi 1,6 pisteen erolla ennen Sveitsiä. Paras
suomalainen ja samalla 12-ottelun kultamitalimies on Veikko Huhtanen
(229,7), seuraavina Paavo Aaltonen (228,8), pronssia, Kalevi Laitinen
(225,65, 8.sij., Olavi Rove (225,2, 10:s, Einari Teräsvirta (225,0)
12:s, neljänsissä olympiakisoissa voimisteleva 40-vuotias Heikki
Savolainen (223,95 14:s), Aleksanteri Saarvala (222,1 17:s) ja Sulo
Salmi (217,45, 31:s). Kaikille kahdeksalle luovutetaan kultamitali
Lontoossa 13. elokuuta 1948.
Telinekohtaisissa
kilpailuissa suomalaiset kunnostautuivta parhaiten hevosella, joolla
kolme miestä päätyy samaan lopputulokseen 38,70 pistettä, ja
kulamitali jaetaan ensimmäisen kerran olympiahistoriassa kolmelle
voimistelijalle. Paavo Aaltonen, Veikko Huhtanen ja Heikki
Savolainen. Aaltonen ottaa vielä kultaa hypyssä. Huhtanen hopeaa
renkaillea ja pronssia rekillä sekä Olavi Rove hopeaa hypyssä.
Veikko Huuhtanen aloitti
voimisteluharrastuksensa Aleksanteri-isänsä innottamana Viipurin
Reippaassa 1920-luvun lopulla. Ensimmäinen kilpailumenestys tuli
1934, jolloin Veikko voitti nuorten piirinmestaruuden voimistelussa.
Vuotta myöhemmin hän osallistui 16-vuotiaana nuorten
SM-kilpailuihin ja sijoittui heti hopealle Tampereen Lauri Aarnion
jälkeen. Vuonna 1936 taidot riittivät jo nuorten Suomen
mestaruuteen. Työtehtävät veivät Veikko Huhtasen Sunilaan 1939,
jolloin hän paikallisen Sisu-seuran riveissä voitti vapaaliikkeiden
joukkuekilpailun Suomen mestaruuden. Sotavuodet katkaisivat
kilpailutoiminnan lähes kokonaan, mutta joukkue SM:ta Huhtanen oli
hankkimassa Sisulle 1941 ja 1945.
Koneteknikoksi valmistunut
Veikko Huhtanen asettui sodan jälkeen pysyvästi Helsinkiin ja
keskittyi työnsä ohessa ponnekkaasti voimisteluharjoitteluun.
Tulokset alkoivat näkyä 1948, jolloin Veikko Huhtanen voitti
Helsingin Voimistelijoita edustaen Suomen mestaruuden rekillä,
SM-hopeaa moniottelussa ja nojapuilla sekä pronssin hevosella.
Saavutukset varmistivat olympiamatkan Lontooseen, missä Veikko
Huhtanen nousi yllättäen maailman parhaaksi voimistelijaksi ja
samalla kisojen eniten mitaleja (5) saavuttaneeksi urheilijaksi,
kultamitali tuli 12-ottelussa, hevosella ja joukkuekilpailussa,
hopeaa nojapuilla ja pronssia rekillä. Saavutukset riittivät Suomen
urheilulehden kultaiseen ansiomitaliin vuoden urheiluteosta ja vuoden
parhaat äänestyksessä kakkossijaan yhdistetyn olympiavoittajan
Heikki Hasun jälkeen.
Kalevi Laitinen kuului
Suomen kovatasoiseen voimistelujoukkueeseen lähes 20 vuotta, mikä
tuntuu hämmästyttävältä, kun kilpailijoiden ura huipulla
nykyisen mittapuun mukaan näyttää kestävän korkeintaan parin
olympiadin verran.
Lähes koko ikänsä
asunut Kalevi Laitinen innostui voimistelusta jo poikavuosinaan,
jolloin harrastuspiiriin kuuluivat myös hiihto, jalka-ja pesäpallo
sekä uinti ja uimahypyt. Voimistelussa hänen innottajanaan olivat
SM-tasolla menestyneet Kotkan Innon kärkihahmot Leo Pylkkö ja
Birger Stenman. Kalevin ensimmäinen merkittävä saavutus tuli 1937,
jolloin hän voitti nuorten Suomen mestaruuden moniottelussa.
Sota keskeytti
kilpailu-uran moneksi vuodeksi ja ammatinhankinta oli rintamallaolon
ohella pääasiassa 1940-luvun alkuvuosina. Vuonna 1947 Kalevi
Laitinen valittiin olympiavalmennettavien ryhmään. Seuraavan vuoden
SM-voimisteluissa hän oli jo iskukunnossa ja voitti mestaruuden
permannolla ja hevosella sekä sijoittui moniottelussa pronssille
Paavo Aaltosen ja Veikko Huhtasen jälkeen.
Lontoon olympialaisissa
1948 Laitinen oli olkapäävammastaan huolimatta Suomen
kultamitalijoukkueen kolmanneksi paras yleisvoimistelija ja sijoittu
12-ottelussa kahdeksanneksi. Seuraavina vuosina hän kehittyi
edelleen ja voitti Suomen mestaruudt moniottelussa 1949, 1950 ja
1952, nojapuilla 1951 ja hypyssä 1953. MM-kisoissa Baselissa 1950
hän oli hankkimassa Suomelle joukkuehopeaa ja sijoittui 12-ottelussa
kahdeksanneksi. Helsingin olympiakisoissa 1952 Laitinen kuului Suomen
pronssimitalijoukkueeseen ja oli parhaalla telineellään permannolla
kuudes.
Voimistelunopettaja Olavi
Rove nousi Suomen telivoimistelijoiden kärkiryhmään 23-vuotiaana
1938 voittamalla SM-kultaa hypyssä. Parhaimmillaan Olavi Rove oli
1950, jolloin hän voitti 12-ottelussa Baselissa MM-pronssin sekä
renkailla, nojapuilla ja joukkuekilpailussa hopean. Suomen mestaruus
tuli samana vuonna renkailla ja nojapuilla, ja nämä saavutukset
riittivät vuoden voimistelija arvonimeen sekä neljänneksi parhaan
urhelijan sijaan vuoden parhaat-äänestyksessä. Vuoden voimistelija
Rove oli myös 1951, jolloin hän voitti SM:n moniottelussa ja
hypyssä.
Toisissa olympiakisoissaan
Helsingissä 1952 Olavi Rove oli hankkimassa Suomelle
joukkuepronssia.
Sulo Salmi oli vuoden 1948
Suomen kultamitalijoukkueen tuntemattomin jäsen, joka selviytyi
Lontoon-matkalle onnistuneiden olympiakarsintojen ansiosta. Itse
kisoissa Salmi oli hypyssä kahdeksas ja 12-ottelussa 31:s, eikä
hänen pisteistään – samoin kuin Ale Saarvalankaan -laskettu
Suomen lopullisiin pisteisiin. Silti joukkueen seitsemäs ja
kahdeksaskin mies saivat kultamitalin.
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti