Heikki Torvi – Himangan Urheilijat

Himangan Urhelijoita edustanut Heikki Torvi kävi 1970-luvun lopulla lähellä maailman kärkeä. Varsinainen läpilyönti jäi kuitenkin tekemättä. Torvi teki urallaan useita loistavia hiihtoja. Pahaksi onneksi ne eivät sattuneet oikeisiin kilpailuihin. Torven tavoitteista yksi, miesten SM-mitali, jäi saamatta. HU:n joukkueessa Heikki Torvi viestissä pronssia ja henkilökohtaisella matkalla hopeaa 18-vuotiaiden sarjassa. Kaksikymppisissä tuli kultaa SM-kisoissa. Vuonna 1976 Heikki Torvi osallistui ensimmäisen kerran aikuisten SM-hiihtoihin. Jyväskylän SM-kisoissa pari vuotta myöemmin neljäs ja viides tila tiesivät pääsyä Lahden MM-kisoihin. MM-kisoissa Heikki pääsi osallistumaan vain 50 km:n hiihtoon. Hiihtokomennus selvisi kolme päivää ennen kisaa. Heikki Torvi sijoittui kisassa sijalle 33. Torven ainoa aikuisten arvokisastartti ei mennyt täysin toiveiden mukaan. Heikki Torvi oli hiihtomaajoukkueessa kolme vuotta.

Heikki Torv pääsi Lake Placidin olympiaryhmään keväällä 1977 pitkälle Reti Im Winkelin hiihdon perusteella. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli samassa paikassa viides. Epävirallisesta maailmancupista on Heikillä kaksi voittoa. Niitä voidaan pitää miehen uran upeimpina yksittäsinä suorituksina. Henkilökohtainen ykköstila tuli Yhdysvaltojen Telemarkista joulukuussa 1977. Juuri ennen kisaa oli oltu korkeala Coloradossa leireilemässä. Talvella 1979 oli Torvi mukana suomen triossa, joka nitisti muut Davosissa mc-viestissä. Kului 20 vuotta, kunnes Suomi seuraavan kerran voitti maailmancupin viestin. Harri Kirvesniemi oli mukana molemmissa joukkueissa.

Davosin viesti katsottiin riittäväksi näytöksi, joka piti Torven edelleen mukana olympiaryhmässä. Tuo talvi oli mennyt mieheltä lähes kokonaan pieleen jatkuvan sairastelun vuoksi. Muun muassa Lake Placidin esikisat jäivät käymättä. Samoin kävi vuotta myöhemmin varsinaisten olympialaisten kanssa.

Lupaava hiihtoura kääntyi jyrkkään laskuun fysiikan horjuessa. Heikki Torvi on ollut vuodesta 1975 lähtein merivartijana Kalajoella. Parin lähes täydellisen välivuoden jälkeen Torvi palasi saatuaan vuonna 1982 tulehdukset kuriin. Maajoukkupaikka oli karannut, mutta Puolustusvoimien ryhmässä riitti tasokasta harjoitteluseuraa aina vuoteen 1987. Kymmenen sakkiin ei enää ollut asiaa SM-hiihdoissa.

Heikki Torvi on osallistunut ikämiesten SM-kisoihin ja heti ensimmäinen yritys M35-sarjassa toi kultaa. Heikki Torvi on lykkinyt maakuntaviestissä yli 30 kertaa Himangan joukkueessa. Viestivoitot tulivat 1976 ja 1978, 1980 ja 1983.

Lähdeaineisto: Tähdet kertovat ISBN 951-98997-2-3

Rauli Pudas – seiväshypyn EM-pronssimitalisti

Rauli Antero Pudas (s. 13. syyskuuta 1954 Alavieska) on suomalainen entinen seiväshyppääjä. Seuratasolla hän edusti Alavieskan Viriä. Pudas voitti Prahassa 1978 seiväshypyssä pronssia tuloksella 545. Samassa kisassa Suomen Antti Kalliomäki otti hopeaa. Suomen-mestaruuden Pudas voitti Kalevan kisoissa 1980, hallimestaruuden puolestaan vuosina 1978 ja 1982. Vuoden 1980 Moskovan kesäolympialaisissa hän oli kahdestoista.

6. heinäkuuta 1978 Pudas hyppäsi Nivalassa tuloksen 556, jolla hän oli sen vuoden maailmantilaston seitsemäs. Pudaksen ennätys on Raahessa 13. heinäkuuta 1980 hypätty 560. Samassa kisassa Antti Kalliomäki hyppäsi Suomen ennätyksen 566.

Monikaan urheilija ei voita heti ensimmäisissa arvokisoissaan mitalia. Näin kuitenkin teki Alavieskan Virin Rauli Pudas. Hän pääsi 23-vuotiaana yleisurheilun EM-kilpailuihin Paraan 1978 ja tuliaisina oli komeasti pronssia seiväshypyssä tuloksella 545. Suomen seiväshyppääjtä enestyivät muutenkin mainiosti, sillä Antti Kalliomäki otti hopeaa hypättyään 550 ja Ylivieskan Kuulan Tapani Haapakoski oli vielä kymmenes ylitettyään 530.

Pudaksella oli mitalihypyssään runsaasti onneakin. Rima pompapsi kannattimillaan korkealle ylös, muttei kuitenkaan pudonnut kaikkien yllätykseksi alas. Riman toinen pää jäi vielä kannattimen vieressä olevan pystytapin päähän. Tuomari katseli ihmeissään ylituomariin päin. Onneksi ylituomari oli suomalainen Armas Valste, joka vain nyökkäsi päätään. Näin seiväspaikan tuomari nosti valkoisen lipun ylös. Pudaksen mukaan hänen pronssihyppynsä oli todennäköisesti hylätty, jos joku olisi tehnyt asiasta protestin. Myöhemmin sääntöjä on muutettu ja tarkistettu.

Rauli Pudas on urehilut koko ikänsä. Kahden vanhemman veljen Sepon ja Leon innoittamana seiväshyppy tuli Raulin lajiksi jo hyvin nuorena. Pentti Nikulan ME-hyppy Kauvalla 1962 lisäsi Raulin intoa seiväshyppyyn. Ensimmäisen kultamitalinsa Pudas voitti nuorten SM-kilpailuissa Kuopiossa 1973 hypäten 420. Samalla tuloksella hopeaa sai Tapani Haapakoski. Viiden metrin kerhoon Pudas nousi Kalevan kisoissa Turussa 1976. Tällä tuloksella hän oli neljäs. Parissa vuodessa Pudas nousi Suomen ja maailmankin seiväshyppääjien parhaimmistoon. Läpiöyntikesänään 1978 Pudas hyppäsi 6. heinäkuuta Nivalassa uuden SE-tuloksen 556 toisella yrityksellään. Tulos oli samalla Pohjoismaiden ennätys.

Vuodesta 1979 Pudakselle tuli välivuosi. Syksyllä Pudas aloitti kovan harjoittelun kohti Moskovan olympialaisia. Seuraavana kesäsnä Sotkamossa Rauli oli erittäin lähellä ylittää 563. Raahessa 13.7.1980 Kalliomäki ylitti SE-korkeuden 566, Pudas 560 ja vielä Haapakoskikin 555. Kalliomäen tulos uupui silloin vain yhdeksän senttiä Ranskan Thierry Vigneronin nimissä olevasta ME-tuloksesta. Moskovan olympiakisat olivat Pudakselle pettymys. Hän oli 12.s

Prahan EM-kisat seiväshyppy YLE Elävä arkisto
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/yleisurheilun_em-kisat_prahassa_1978_24199.html#media=24207

Tilastopaja
http://www.tilastopaja.org/db/fi/atm.php?ID=9412

Pentti Kahma – Euroopan mestari

Pentti Aatos Kahma (s. 3. joulukuuta 1943 Alavieska) on suomalainen entinen yleisurheilija. Kahman päälaji oli kiekonheitto, mutta hän kilpaili myös kuulassa, pituudessa, moukarissa ja kymmenottelussa.
Kahma voitti kiekonheitossa EM-kultaa Roomassa 1974 tuloksella 63,62. EM-kisoissa Helsingissä 1971 ja olympialaisissa Montrealissa 1976 hän oli kuudes. Suomen mestaruuden Kahma voitti seitsemän kertaa, vuosina 1970, 1971, 1973–1976 ja 1978.
Parhaan tuloksensa 66,82 Kahma heitti Modestossa 24. toukokuuta 1975. Maailmantilastossa kausilla 1973–1976 Kahma oli sijoilla 4, 5, 5 ja 6.

”Keskiviikko syyskuun neljäs päivä 1974 jää suurin kirjaimin Keski-Pohjanmaan urheilun histriaan. Maakuntamme urheilija voitti ensimmäisen Euroopan mestaruuden Suomeen, Keski-Pohjanmaalle ja Alavieskaan”. Näin kirjoitti Jukka Korhonen pakinassaan seuraavana päivänä Keskipohjanmaa-lehdessä. Rooman EM-kisoissa Pentti Kahma osoittautui erinomaiseksi kilpailijaksi ja taistelijaksi. 58 metrin karsintarajan Kahma selvitti ensimmäisellään kiskaistuaan 61,06. Tulos oli karsinnan toiseksi paras, vain Munchenin kultamitalimies ja ennakkosuosikki Ludvik Danek heitti paremmin eli 61,60.

Loppukilpailussa Kahma oli kuitenkin alussa suurissa vaikeuksissa. Ensimmäisellään hän heitti 58,58 ja toinen heitto suuntautui sektorin yli. Kahden kierroksen jälkeen Kahma ei ollut kahdeksan parhaan heittäjän joukossa, jotka olivat menossa kolmelle viimeiselle kierrokselle. Kolmas heitto kaarsikin komeasti 62,26. Tulos vei samalla Kahman kisan johtoon. - Ennen kolmatta heittoa kävin hinkkamassa kiekkoa toisessa ringissä, että uusi lakka lähtisi päältä pois, Kahma paljastaa.

Yksi kiekkohistorian parhaista kilpailijoista, Ludvik Danek, vastasi pian ja kiskaisi puolella metrillä Kahman ohi. Vielä kerran Kahma näytti taistelijan lahjansa. Kahman viimeinen heitto kantoikin 63,62. Danek ja Itä-Saksan Siegfried pacale kiirehtivät onnittelemaan Kahmaa. Vielä oli kuitenkin tilastoykkösellä Ruotsin ylpeydellä Ricky Bruchilla heitto heittämättä. Pronssia korkeammalle bruchilla ei kuitenkaan ollut mitääna asiaa. Suomen aiempi kiekonheiton kultamitali oli tulllut 54 vuotta aikaisemmin, kun Elmer Nikander voitti Antwerpenin olympialaisissa 1920.

EM-kultamitalin jälkeen Kahma tähtäsi vielä tosissaan kahden vuoden päästä Montrealissa pidettäviin olympialaisiin. Kaudella 1975 Kahma heitti Modestossa toukokuussa uudet SE-lukemat 66,82. Turussa heinäkuun alussa Kalevan Kisoissa kahma heitti 66,14 ja lähti toiveikkaana Montrealiin. Kuudes sija ensimmäisellä heitolla 6312 oli Kahmalle pettymys.

Lähdeaineisto. Tähdet kertovat ISBN 951-98997-2-3


Kahmalle kiekkokultaa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kahmalle_em-kiekkokultaa_24166.html#media=24171

Tilastopajan tietokanta
http://www.tilastopaja.org/db/fi/atm.php?ID=8909

Seuraottelut olivat suurtapahtumia

Kaarlo Verrosen komeaa menoa Tynkä-ottelussa 1933.

Ohion osavaltiossa USA:ssa 1910 syntynyt Kaarlo Verronen oli perustamassa Raution Kisailijoita ja kuului seuran alkuvuosien menestyksekkäimpiin urheilijoihin. Hänen 1500 ja 5000 metrin aikansa 4,14 ja 15,35 ovat kelvollisia tuloksia nykyisilläkin juoksuradoilla. Kaarlo Verrosen isä August Verronen meni Amerikkaan vuoden 1904 paikkeilla ja Kaarlo äiti seurasi viitisen vuotta myöhemmin. He palasivat Suomeen 1912, jolloin Kaarlo oli puolitoistavuotias.

Matka USA:sta alkoi Lusitania-laivalla, joka nousi hetkeksi maaimanpolitiikan keskipisteeksi kolmisen vuotta myöhemmin. Saksalaiset torpetoivat tuolloin tämän matkustaja-aluksen ja syvyyksiin meni enemmän ihmisiä – joukossaan lähes 2000 USA:n kansalaista – kuin Titanicin onnettomuudessa 1912. Lusitanian kohtalo nopeutti USA:n mukaantuloa ensimmäiseen maailmansotaan.

Ohion Fairportin rakennuksilla taaloja vuollut August Verronen palasi Rautioon maanviljelijksi ja toimi 1920-luvun puolivälistä lähtien myös poliisina. Hän oli tuolloin suojeluskunnan paikallispäällikkö. Perheessä oli siihen aikaan jo 10 lasta.

Urheilu nousi suojeluskunnan ja nuorisoseuran kautta suureen suosioon 1920-luvulla ja 1931 Kaarlo Verronen oli mukana perustamassa Raution Kisailijoita. Juoksut juostiin maantiell, sillä kenttiä ei ollut. Kaarlo Verronen säilytti seuransa ensimmäissten yleisurheilukilpailujen 1500 ja 5000 metrin juoksujen voittomitalit, jotka ovat huomattava harvinaisuus paikkakunnan urheilumuistoissa.

Seurojenväliset ottelut olivat 1930-luvun tärkeitä urheiutapahtumia tällä alueella. Kisailijat, Sievin Lyly ja Toholammin Urheilijat ottivat yhteen suunnilleen kymmenen vuoden ajan ja paljon henkeä oli myös Kisailijoiden ja Tyngän Vesa välisissä kamppailuissa. Verrosen päämatkat olivat 1500 ja 5000 metriä, mutta Tyngän kukistamiseksi häntä tarvittiin kerran myös 400 ja 800 metrillä, jolloin koko urakka nousi neljään matkaan.

Keski-Pohjanmaan piirinmestaruudet toivat Verroselle kaksi kertaa edustustehtäviä piiriotteluissa ruotsinkielistä aluetta vastaan. Muutamat Kaarlo Verrosen parhaista urheilumuistoista liittyivät maastojuksuun, jossa hän saavutti 1934 toisen sijan suojeluskuntapiirin mestaruuskilpailuissa. Vuonna 1936 hän voitti kaikki vastustajansa Väliviirteen piirinmestaruuskilpailuissa ja seuraavana vuonna hän oli Kalajoella toinen Toivo Heinosen voittaessa.

Kaarlo Verronen siirtyi 1930-luvun jälkipuoliskolla Kalajoen Junkkareiden edustajaksi, kun Kisailijoiden toiminta oli tilapäisesti hiipumassa. RK:n kantavien voimien Väinö Perttulan ja Viljo Polven muuttaminen muualle vaikutti osaltaan tilanteeseen. Kesällä 1938 Verronen pohjusti Kälivällä Junkkarien 4 x1500 metrin piirinmestaruuden jo avausosuudella. - Tein 35-40 metrin eron seuraaviin, mistä Olli Pahkala, Adolf Männistö ja Yrjo Himanka sitten jatkoivat.

Varusmiespalvelunsa Kaarlo Verronen suoritti Riihimäen viestipataljoonassa, missä hän oli komppaniansa paras juoksija. Talvisotansa Verronen kävi Laatokan tuntumassa, Sakkolan Kiviniemessä. Välirauhan tultua hän jatkoi vielä kilpailemistaan. Kesällä 1941 oli jonkin verran rintamakilpailuja. Vuodet syvärillä ja muissa jatkosodan tehtävissä merkitsivät kuitenkin päätepistettä kilpailemiselle. Jatkosotaan päättyneen aktiivikautensa jälkeen Kaarlo Verronen ei ollut kovin paljon mukana seuratoiminnassa, mutta urheilua hän seurasi tarkasti. Kaarlo Verrosen pojan Harrin tytär Maarit Verronen on yksi tämän hetken tunnetuimmista kirjailijoista Suomessa.

Maarit Verronen – kirjailijja
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2009/07/maarit-verronen-kirjailija.html

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kyläseurast punttilavojen valtiaaksi ISBN 952-92-1191-0

Raution Kisailijoiden perustaminen

Kokkolan urheilupiirin tultua perustetuksi 23.2.1913 alueen urheiluseurojen yhdyssiteeksi alettiin monilla Keski-Pohjanmaan paikkakunnilla harkita oman urheiluseuran perustamista. Alueen vanhin urheiluseura Sievin Lyly oli tosin perustettu jo 10.8.1906. Seuran alkuperäinen nimi oli kuitenkin Sievin Urheluseura.

SVUL:n Kokkolan piirin nimi muutettiin 1922 Keski-Pohjanmaan piiriksi. Vuoden 1926 lopulla SVUL:n Keski-Pohjanmaan piiriin kuului 13 seuraa, joista kahdeksan toimii vielä 80 vuotta myöhemmin silloisella nimellään. Vuoden 1926 seurat olivat Sievi Lyly, Kokkolan Veikot Kaustisen Pohjan-Veikot, Himangan Urheilijat, Eskolan Eskot, Nivalan Urheilijat, Kälviän Tarmo, Halsuan Toivo, Kalajoen Nuorisoseruan Urheilijat, Lohtajan Urheiluveikot, Vetelin Yritys, Kälviän Voimankoitto ja Kannuksen Into.

Rautiossa järjestetyn urheilutoiminnan ensiaskeleet käynnistyivät nuorisoseuran piirissä, mikä oli 1900-luvun alussa varsin tavallista monilla muillakin paikkakunnilla. Raution nuorisoseura perustettiin 1908 ja jo samana vuonna tiedettiin pidetyn talviurheilukilpailuja jokijäällä Niemelän sillän luona. Kesällä kilpailtiin yleisurheilun kolmiottelussa, jonka lajeina olivat sata metriä, kuulantyöntö ja pituushyppy. Juoksukestävyyttä mitattiin siltojen kiertämisellä. Kestävyyslajeista oli suosiossa myös pyöräily; rautiolaisten mainitaan osallistuneen tässä lajissa hyvällä menestyksellä Kalajoella jo vuosina 1903-1904 pidettyihin kilpailuihin.

Raution ensimmäinen varsinainen urheiluserua Raution Raikas perustettiin SVUL:n neuvojan T.Hauhian opastuksella 17. helmikuuta 1921. Puheenjohtajaksi valittiin Jalmari Yliverronen, johtokunnan muiksi jäseniksi Väinö Haapakoski, Aarne Yliverronen, Eino Polet, Aukusti Mustasaari ja Aukusti Niskakangas. Käytännössä seuran toiminta jäi nimelliseksi ja urheilutoiminta keskittyi edelleen nuorisoseuraan. Sellainen perustettiin 1913 myös Kärkisiin ja erityisesti kesäjuhlien yhteydessä pidetyt urheilukilpailut olivat merkittäviä tapahtumia.

Varsinaista urheilukenttää Rautiossa ei maaillmansotien välisenä aikana ollut, vaan kilpailupaikkana palveli usein esimerkiksi nuorisoseuran piha-alue ja Perttulan kenttä, jolla nykyinen nuorisoseura sijaitsee. Sille tasoitettiin 110 metrin pituinen juoksuratakin. Kun urheilukenttiä ei ollut, oli kilpailut pidettävä pihoilla, pellon reunoilla tai jossakin joutilaalla paikalla. Perunapellon reuna oli hyvä hyppypaikka. Korekuden alastuloksi pehmitettiin lapiolla maata. Myöhemmin alettiin käyttää sahajauhokasaa. Ensimmäiset kiinteämmät urheilupaikat olivat nuorisoseurojen pihoilla, Poleen talojen luona ja myöhemmin Perttulan kentällä eli nykyisen nuorisoseuran pihan kohdalla. Pidemmät matkat juostiin edelleen maantiellä.

Raution työväentalo oli paikkakunnan suhteellisen aktiivisten vsemmistolaisten kokoontumispaikka, jonka ympäristössä urheiltiin ainakin jo 1920-luvulla. Työväentalo myytiinn 1930-uvun lapaulaisvuosina osuuskaupalle, mutta sotien jälkeen se palasi vielä alkuperäiseen rooliinsa ja palveli urheiluakin. Vasemmistolaiset perustivat tuolloin vanhaa seuranime Raution Raikas käyttäen urheiluseurrankin, joka ei kuitenkaan saavuttanut merkittävää asemaa rautiolaisten elämässä.

Raution Kisailijoiden tultua perustetuksi 1931 se kävi pian seuraotteluja sievin Lylyn ja Toholammin Suojeluskunnan Urheilijoiden kanssa. Kuntansa pääseuraksi ja muutenkin suureksi vaikuttajaksi muodostunut Raution Kisailijat perustettiin 14. heinäkuuta 1931. Puhtaasti sattumalta päivä on Ranskan Suuren Vallankumouksen (1789) vuosipäivä, nykyisin Ranskan kansallispäivä. Perustamisasiakirjan allekirjoittajina olivat Väinö Perttula, Otto Petäjistö, emil Räihä, Eino Taipale, Kaarlo Verronen ja Sulo Niemonen. Otto Petäjistö toimi puheenjohtajana vuodet 1931-1935 Väinö Perttulan toimiessa sihteerinä.
Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi ISBN 952-92-1191-0

Juha Roukala – MM- ja EM-mitalisti

Kalajokisen painonnoston ensimmäiseksi kansalliseksi menestyskaudeksi muodostunut 1980-luku käynnityi Simo Saaren palatessa synnyinseudulleen Ruotsista. Kalajoen Junkkareiden harjoituksissa kävi jo vuoden 1980 kuluessa kymmenisen nuorta ja heille kirjattiin yhteensä 26 piiriennätystä. Rahjakylästä kotoisin olleen Juha Roukalan osuus oli yhdeksän ja hänen pikkuveljensä Markun kuusi. Junkkareiden parhaaksi nostajaksi valittiin tuolloin 10-vuotias Markku Roukala, jonka erinomainen lajitekniikka sai heti osakseen suurta huomiota.

SM-kisoissa Juha Roukalan mitaliketju alkoi marraskuussa 1983 Porin Urheilutalolla, missä hän nosti 23-vuotiaiden SM-pronssia 100 kilon sarjassa tuloksellaan 280 (125,155). Seuraavana vuonna tuli samassa sarjassa jo miestenkin SM-pronssia Imatralla, missä nousi 297,5 (137,5, 160). Tempauksen 137,5 riitti hopealle.

Juha Roukala paransi vuoden 1986 talvella 100 kilon ennätyksensä 315 (145,170) kiloon voittaessaan Pohjois-Suomen mestaruuden Kurikan Mietaalla. Ennen kalastuskauden alkua 1986 Juha ehti vielä nostaa Sievissä myös 110-kiloisten piirinennätykseksi 315. Velipoika Markku oli jo vahvistunut 82,5 kilon painoluokkaan työntäen samoissa kisoissa 17-vuotiaiden piiriennätyksen 122,5 kiloa. Hän nosti tässä sarjassa Roukalan perheen järjestyksessä kuudennen SM-mitalin samana keväänä 17-vuotiaiden mestaruuskilpailuissa Lahdessa kooten 205 (90,115) kiloa. Kalastus verotti myös Markun tuloksia loppukesän ja kesän kilpailuissa.

Juha Roukalan oma ennätys syntyi helmikuussa 1987 Sievissä pm-kisoissa 110 kilon sarjassa, missä Juha nosti yhteistuloksen 320 (150,170). Kuukautta myöhemmin kertymä kohtentui 325 ( 145,180) Tampereen Pirkkahallissa käydyissa SM-kisoissa. Tempauksen 145 toi Juhalle uran ensimmäisen yleisen sarjan mestaruuden, yhteistulos riitti hopealle.

Vuosi 1987 muodostui muutenkin menestykselliseksi Roukalan veljeksille, sillä myös Markku ylti Suomen mestaruuteen. Talven 1988 SM-kisoissa Helsingissä Juha Roukala nousi ensimmäisen kerran mitalisijoutukseen kaikissa kolmessa nostomuodossa. Yhteistuloksen hopeamitali tuli 332,5 kilon kertymällä ja mitaliväri oli sama työnnöllä (187,5). Tempauksen 145 vei hänet pronssikorokkeelle. Juha Roukalan ensimmäinen 190 kion työntö nähtiin Tallinnan ystävyyskisoissa toukokuussa 1988.

Juha Roukala rutisti suomalaisten harvoin saavuttaman 350 kilon yhteistuloksen Turussa tammikuussa 1989. Tempauksessakin syntyi oma ennätys 160 ja työnnön 190 sivusi uran parasta.
Juha Roukala meni olkapääleikkaukseen helmikuun puolivälissä 1991.

Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailuissa 11.2.1995 syntyi tulos 355 (155,200). stavangerin EM-kisat ja Atlantan olympianosto jäivät toteutumatta loukkaantumisten takia. Juha Roukala nosti käsi puudutetuna veteraanien raskaimman sarjan MM-hopeaa Kreikan Kefaloniassa syyskuussa 2001. Hänen yhteistuloksensa oli 307,5 (140, 167,5) kaikkien kuuden noston onnistuessa. Tämä mitali oli Raution Kisailijoiden ensimmäinen palkintosija virallisissa maalmanmestaruuskilpailuissa seuran toiminnan ensimmäisen 70 vuoden aikana. Maailmanmestaruus jäin Kreikan Argostolissa vain kahden kilon päähän.

Ennen MM-nostojaan Roukala ehti voittaa huhtikuussa 2001 Tampereella 40-44-vuotaiden Pohjoismaiden mestaruuden kooten 287,5 (130, 157,5) kiloa. Vuoden 2002 kuuessa Juha Roukala nosti veteraanien EM- ja SM-hopeaa. Hänet valittiin Keski-pohjanmaan vuoden painonnostajaksi ja myös Raution Kisailijoiden vuoden 2002 parhaaksi urheilijaksi. Veteraanien EM-kilapailut käytiin Tukholmassa, missä Roukala hävisi 40-44- vuotiaiden yli 105 kilon sarjan Euroopan mestaruuden vain kahdella ja puolella kilolla.
Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi

Arvo Kippola – Salpausselän sankari

Talvella 1950 Salpauselän kisat innoittivat ”Palle” Hirvisepäm esittelemään tunnetulla taidollaan hiihtolajien voittajat: Ketterä Kerttu oli Varkauden Kerttu Pehkonen, ajan ehdoton hiihtokuningatar; viidenkympin voitto meni Ruotsin Arthur Herrdinille; kivaan kirin Kippola oli Rautiossa syntynyt ja kasvanut Arvo Kippola, joka voitti pikamatkan lähes minuutin erolla.

Veikko Hakulinen lähti minuutin ja Eero Kolehmainen kaksi minuuttia ennen Kippolaa 18 kilometrin ladulle. - Sanoin molemmille, jotta katsovat sopivan paikan – ettei mene lunta kenkiin – hypätä ladun sivuun, kun tulen takaa ohi. Hakulisen tavoitin neljän kilometrin kohdalla, Eeron muutama kilometri ennen maalia. Molemmille ehdin tokaista, että minulla oli kiire saunaan. Sinne pääsyä kyselin vielä missä pojat oikein olivat saaneet aikansa kulumaan, kun minäkin olin ehtinyt katsella oravia hiihdon kuluessa.- Huulenheittoa sehän vain oli, katkeruuden purkautumistakin; kilpailun ulkopuolella olimme ylimpiä ystäviä ja iloitsimme toistemme menestyksestä. Hakulisen kanssa olimme usein huonetovereita, esimerkiksi Oslossa Holmenkollenin kisoissa.

Arvo Kippolan Salapauselän voitto oli ylivoimainen; toiseksi sijoittunut Tapio Mäkelä hävisi 49 sekuntai. Suomen Urheilulehti totesi Kolehmaisen, Hakulisen ja Kippolan esittäneen talven kuluessa sellaista menoa, että heistä voitiin perustellusti odottaa olympia- ja MM-menestyjiä. Kahden ensimainitun osalta ennuste toteutukin: he lykkivät Oslon olympialaisten talvikisoissa 1952 kaksoisvoiton 50 kilometrillä ja kultaketjunsa tuolloin avannut Haku-Veikko ei palannut vuosien 1952-1960 välisenä jaksona olympia- tai MM-kisoista kertaakaan ilman kultamitalia. Oslossa 1952 jo 34-vuotias Kolehmainen jatkoi huipputasolla vielä vuosia ja saavutti ensimmisen yleisen sarjan Suomen mestaruutensakin vasta 1959 41-vuotiaana.

26-vuotiaan Arvo Kippolan kohdalla Urheilulehden ennustus ei käynyt toteen, vaikka parhaat hiihtotalvet olivatkin iän puolesta vasta edessä: - Lähdin 1950-luvun alussa poliisiksi Jyväskylään. Perhe jäi aapajärvelle. Asuin alivuokralaisena ja ruokailin vähän miten sattui. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ollut; olin taloudellisesti tiukalla koko hiihtourani ajan. Rahavaikeuksien takia jouduin myymään joitakin palkintojakin, joukossaan Kalajoen Särkiltä voittamani Oskari Kilpisen rakentama kantele.

Vuoden 1950 maailmanmestaruushiihdot sai järjestettäväkseen Yhdysvaltojen New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Lake Placid. Arvo Kippolalle MM-matkaa ei suotu, vaikka hän olisi kuntonsa puolesta kuulunut Suomen edustusjoukkueeseen. Vuokatissa käydyn karsinnan tuloksia ei koskaan julkistettu ja aikaa otti vain hiihdon päävalmentaja Veli Saarinen. Useimmat paikalla olleet tulivat vahvasti siihen käsitykseen, että Kippolan vauhti riitti hyvin kolmen parhaan joukkoon, mutta suorapuheista keskipohjalaista ei haluttu mukaan MM-joukkueeseen. Arvo Kippola oli valmistautunut MM-kisoihin huolella, käynyt leireillä ja päässyt erinomaiseen kuntoon. Kippola kertoo menestyneensä alkutalven kilpailuissa hyvin, mutta jäi siitä huolimatta rannalle. Sanoinkin muutamalle Amerikkaan matkanneille, että silloin kun minä olen mukana lopputalven kisoissa kilpaillaan vain siitä, kuka on toinen. Kohtasinkin joitakin MM-kisoista palanneita ensimmäisen kerran Haapajärvellä ja ero seuraaviin oli puolitoista minuuttia.

Vanhempana minua kadutti liian aikainen periksi antaminen. Olisin hyvinkin voinut menestyä esimerkiksi vuosien 1952 ja 1956 olympiakisoissa. Urani sattui huonoon ajankohtaan, sillä ennen sitä oli Rossin talli tarjonnut parhaille hiihtäjille mahdollisuuden harjoitteluun ja myöhemmin edustushiihtäjtä saattoivat keskittyä olennaiseen ilan taloudellisia huolia.

Virolahti, aunus, Syväjärvi, homoravits, Tali, Tornio ja Muonio olivat eräitä etappeja sillä pitkällä lenkillä, jonka Arvo Kippola suoritti sotavuosina. Venäläisten suurhyökkäyksen pysäyttäneissä Talin suurtaisteluissa kesällä 1944 hän haavoittui käteen toipunen kuitenkin niin nopeasti, että osallistui jo saksalaisten karkottamiseen Lapista saman vuoden syksyllä. Maailmanpalon sammuttua taistelutantereetkin voitiin jälleen muokata jaloja kilpailuja varten. Arvo Kippola oli juuri lähestymässä parhaita ikävuosiaan ja tunsi mahdollisuutensa. Kovaa harjoittelevalle kestävyyslajien urheilijalle sopivan työn löytyminen oli kuitenkin vaikeaa ja tuli jarruttamaan lahjakkaan rautiolaisen kehitystä.

Lähdeaineisto : Lauri Järvinen Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi ISBN 952-92-1191-0