torstai 26. joulukuuta 2013

Ivar Wilksman – Suomen urheilun isä



Nuori Ivar Wilksman 

Ivar Edvard Wilksman on syntynyt Töysässä 26.2.1854 ja hän on kuollut 10.4.1932 Helsingissä. Hän oli professori h.c., voimistelunopettaja, päätoimittaja. Seurat Helsingin alkeisopiston Turnarit (perustajajäsen 1878), Ylioppilasvoimistelijat (perustajajäsen 1891). Hän osallistui olympiakisoihin Suomen voimistelujoukkueen johtajana 1891. Hän oli Suomalaisen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) perustajajäsen 1900 ja 1906, SVUL:n puheenjohtaja 1900-1914, Suomen Urheilulehden perustaja ja päätoimittaja 1898-1908. Hän julkaisut muun muassa Idrotten i Finland (1904), Suomen urheilut (1907), Terveys ja Tarmo (1910), Terveyden opas (1910), Terveysoppi (1919), Tilastollisia tietoja Suomen kansan ruumiillisesta kehityksestä I-III (1916-22), Ivar Wilksman (K.I.U.Suomela, 1954=, Suomen urheilun isä.

Voimistelu ja urheilu eivät vastakohtia

Akateemien urheilu on aina ollut lähinnä Ivar Wilksmanin sydäntä. Käytännön organisaattorina hän sytytti kipinän ylioppilasnuorison voimistelu- ja urheiluharjoituksiiin. Vaikka Wilksman oli pohjimmiltaan palavasieluinen voimistelun asianajaja, hän piti tärkeänä korostaa liikuntakasvatuksen monipuolisuutta. Norssin ensimmäisenä voimistelunopettajana hän pyrki antamaan opetuksessa enemmän sijaa urheilullisille liikuntamuodoille – rata- ja kenttäurheilulle – perinteisen voimistelun rinnalla eikä väheksynyt myöskään leikin merkitystä. Hän vei oppilaat ”... syksyllä uimaan, talvella laskemaan mäkeä ja keväällä lyömään palloa” ja ylimmillä luokilla harrastettiin joskus myös ”...ampumista, kuulantyöntöä ja keihäänheittoakin”.

Ennakkoluuloja urheiluharrastuksen tiellä

Järjestäytynyt urheilutoiminta oli vielä 1800-luvun lopulla uutta eikä saavuttanut suinkaan ensi alkuun yleistä hyväksymistä. Erityisesti vanhempi polvi asettui kehityksen jarruksi, koska urheilun harrastamisessa nähtiin kaikenlaisia kuviteltuja vaaroja. Sivistyneistö ja sen hallitsema sanomalehdistö suhtautuivat urheiluun yliolkaisesti. Herätystyönsä airueeksi Wilksman joutuikin 1898 perustamaan oman lehden, kerran kuukaudessa ilmestyneen Suomen Urheilulehden, joka toimi pitkään kansalaisille suunnatun urheiluprogandan keskuksena.
Myös valtion taholta suhtauduttiin ynseästi urheluliikkeen tarvitsemaan taloudelliseen tukeen. Ateenan välikisojen allla 1906 Wilksman joutui lehdessään päivittelemään, kuinka valtionvaroja kyllä jouti hevosrodun parantamiseesn ja kaikenlaisten karjahoitoa valvovien konsulenttien palkkaamiseen, mutta ei urheiluliikkeelle, jonka ”työohjelmaan kuuluu koko Suomen kansan kasvattaminen ja kehittäminen ruumiillisesti harmoniseksi, työkykyiseksi ja tarmokkaaksi kansaksi”.

Urheiluseuratoiminnan tärkeys

Käytännön miehenä Wilksman ymmärsi järjestäytymisen tarpeen. Ensimmäisenä hän perusti 1878 ”Turnarien” voimisteluseuran, joka alkoi harrastaa myös yleisurheilua. Hän innosti ylioppilaita viemään voimistelu- ja urheiluharrastusta pääkaupungista maaseudulle, ja vähin erin voimistelu- ja urheluseuroja perustettiin kaikkialle maaseudullekin.
Jo vuonna 1900 oli pidetty suomenkielisten seurojen kanssa Suomen Voimistelu – ja Urheiluliiton perustava kokou. Sääntöjen virallinen hyväksyminen lykkääntyi vuoteen 1906, koska venäläiset vallanpitäjät pelkäsivät järjestäytyneen itsenäisyyspyrkimyksen syntyä.
Wilksmanin kaukotavoitteena oli nimenomaan ollut voimistelu- ja urheiluliikkeen yhdistäminen samaan keskusliittoon ja kehittäminen kansanliikkeeksi. Hän oivalsi, että urheiluharrastus lähensi eri yhteiskuntaluokkien nuorisoa toisiinsa ja loi siten eheyttä kansakunnan sisällä. Uudesta kaksikielisestä SVUL:sta muodostui myös kilpaurheilun tyyssija joukkueurheilulajeissa.

Sovitteleva urheilun isä

Vilski” ei ollut syvällinen liikuntakulttuurin pohdiskelija, hän oli intomielinen käytännön urheilujohtaja. Aikana, jolloin Suomessa vallitsi ankara valtiollinen sorto ja sisällinen eripuraisuus. Wilksman osoittautui taitavaksi luovijaksi poliittisten intressien ja liikuntakulttuuria koskevien erimielisyyksien ristiaallokkossa. - ”Hän ei oikeastaan ollutkaan mikään taistelumies, vaan sen sijaan sulatti vastuksien jäätiköt, silloin kun hän niitä sattui tapaamaan, aurinkoisella, sydämellisellä olemuksellaan, ja ellei hän siinä onnistunut, niin hän ketterästi kiersi ne, yrittääkseen jonkin ajan kulutttua uudelleen...”

Ivar Wilksman

Yleisurheilu – Ivar Wilksman

Suomen urheilumuseo – Ivar Wilksman

Suomen urheilun Hall of Fame – Ivar Wilksman

Tarkennettu haku – Ivar Wilksman


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8905-35

Ei kommentteja: