Kaarlo Koskelo – tuntematon kotkalainen olympiavoittaja

Kaarlo Koskelo

Olympialaisissa painikilpailuissa ei vielä 1912 ollut osanottorajoituksia. Höyhensarjassa ( alle 60 kg) on mukana seitsemän suomalaista ja kaikkiaan 38 miestä. Tarvitaan kahdeksan helteistä päivää, ennen kuin mitaliottelijat ovat selvillä. Voittajaksi veikataan Otto Lasasta, mutta toisin käy: 24-vuotias kotkalainen muurari Kaarlo Koskela kellistää miehen toisensa jälkeen ja kohtaa loppuottelussa Saksan Georg Gertstackerin. Saksalainen kestää 18 minuutin ajan Koskelan vääntöjä, mutta sitten hänen on antauduttava. Mies tuntemattomasta on tullut ja vienyt olympialaisen kultamitalin. Lasanen saa pronssimitalin.

Kaarlo Koskelosta ei todellakaan tiedetty edes Suomessa kovin paljon ennen Tukholman kisoja, ei paljon niiden jälkeenkään: hän ei voittanut yhtään Suomen mestaruutta lyhyen uransa aikana ja muutti Yhdysvaltoihin 1910-luvun lopussa. Painimisen Koskelo aloitti v. 1910, mutta ei erityisemmin erottunut muistan niskanvääntäjistä edes vielä olympiavuoden 1912 kevätalvella: toinen sija Kymenlaakson piirin mestaruuskilpailuissa. Olympiakarsinnoissa Porissa toukokuussa hän esitti kuitenkin niin vakuuttavia otteita, että pääsi mukaan Tukholmaan.

Koskelosta on sanottu, että hän paini älykkäästi, oterikkaasti ja nopeasti, hänessä eli todellinen painitaiteilija. Paini hallitsi hänen elämäänsä niin vahvasti, että hän näki siitä untakin, kirjoitti näkemänsä muistiin ja yllätti monesti vastustajansa arvaamattomilla heitoillaan ja puolutusotteillaan.

Tukholman olympiakisojen jälkeen Koskelo paini harvakseltaan; mestaruuskilpailuihin hän osallistui vain tuomarina. Kansalaissotaan Koskelo lienee ottanut osaa punaisten puolella. Sen jälkeenhän muutti maasta Yhdysvaltoihin, jossa hän hankki elantonsa mm. saunanomistajana.

Kaarlo Koskelo

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Koskelo

Lähdeaineisto: Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Ville Pörhölä – Röytän Karhu

Ville Pörhölä

Ville Pörhölän nousu kuulantyönnön kansainväliselle huipulle tapahtui ennätysmäisen nopeasti. Vuonna 1919 kimmoisa ja vahva Pörhlä työnsi jo noin puolentoista metrin päähän maailmanennätyksestä pukattuaan 13,90. Samana vuonna hän astui suorittamaan asevelvollisuuttaan, ja hänen esimiehensä huomasivat nuorukaisessa piilleet valtavat lahjat. Keväällä 1920 Villelle järjestettiin Santahaminaan leiri.

Urheiluliitto lähetti Pörhölän leireilemään Oittiin vanhan konkarin, Elemr Niklanderin oppiin yhdessä Antwerpwenin olympiakisoihin valmistautuvien viisiottelijoiden Eero Lehtosen ja keihäänheittäjä Paavo Jaalen kanssa. Ville Pörhölä innosti vielä Niklanderinkin harjoittelemaan tosissaan, mikä lienee olllut liiton taka-ajatuksenakin, kun se lähetti Pörhölän Oittiin.

Antwerpenin kuulakisan ehdoton ennakkosuosikki oli kahdeksan vuoden takainen olympiavoittaja, USA:n Pat McDoanld. Tämä 190-senttinen, lähes 130-kilooinen ja jo 43-vuotias jässikä oli edelleen yli 15 metrin kunnossa. Itse kisassa kolmen kierroksen jälkeen Niklander johti tuloksella 14,15. Ville oli tässä vaiheessa neljäntenä. Välissä oli kaksi amerikkalaista. Tämä nelikko kävi aivan omilla lukemillaan tiukkaa Suomi-USA-ottelua.

Normaalisti kolme viimeistä kierrosta työnnettiin siinä järjestyksessä, että heikoin ensin ja parhaat lopuksi. Yllättäen järjestäjät työnnättivötkin miehet juuri päinvastaisessa järjestyksessä. Tämä sopi Villelle.

Viidennelle työnnöllään Pörhölä siirtyi kilpailun johtoon 14,22 kantaneella kaarellaan. Nyt Suomella oli kaksoisjohto. Viimeisellä kierroksella eivät Niklander ja amerikkalaiset parantaneet. Sittena stui Ville Pörhölä rinkiin. Kultamitali oli jo lähes varma, joten vapautuneesti Ville pukkasi upeasti 14,81. Niklander varmisti Suomen kaksoisvoiton kukistamalla USA:n Harry Liversedgen vain parilla sentillä.

Vile Pörhölä jatkoi kuulantyöntäjän uraansa vuoteen 1925 asti. Hänen parhaaksi tuloksekseen jäi Suomen ennätys 14,87. Ville Pörhölä vietti kuulantyöntäjän uransa jälkeen muutaman luppovuoden, mutta teki yli 30-vuotiaana huimaavan paluun maailman huipulle moukarinheittäjänä.

Vuonna 1930 Ville heitti lajinsa ensimmäisen Suomen ennatyksen 49,15. Vuonna 1931 ylittyi sitten 50 metrin maaginen raja monen monta kertaa. Ville siirsi Suomen ennätyksen lukemiin 53,77, joka jäikin hänen uransa parhaaksi tulokseksi.

Vuoden 1932 Los Angelesin olympiakisoissa Ville Pörhölä näytti taas loistavat kilpailijan lahjansa. Hän kiskaisi ensimmäisellä heitollaan 51,27 kisan johtoon lisäten tähän toisella vielä metrin lisää. Samalla kierroksella Irlannin Pat O`Callaghan nousi vain kuuden sentin päähän Pörhölästä. Pörhölä johti kisaa aivan sen viimeisiin heittoihin asti, mutta sitten rävähti. O`Callaghan kiskaisi viimeisellään hurjien pyrähdysten jälkeen voittoheitoksi 53,92. Ville Pörhölä otti kuitenkin uudessa lempilajissaan hienosti Olympiahopeaa.

Ville Pörhölästä tuli EM-historian ensimmäinen moukarinheiton mestari. Torinosssa 1934 Pörhölä otti maanosamme mestaruuden tuloksella 50,34 voittaen hopeamitalistia yli puolitoista metriä. Ville Pörhölä osallistui vielä 39-vuotiaana uransa neljänsiin olympiakisoihin Berliinissä 1936. Siellä ikämies sai tyytyä moukarikisassa sijalle 11.

Ville Pörhölä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_P%C3%B6rh%C3%B6l%C3%A4

Kuula- ja moukarimies Ville Pörhölä
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kuula-_ja_moukarimies_ville_porhola_5880.html#media=5882


Radiohaastattelu Ville Pörhölä
http://www.youtube.com/watch?v=0pjl7ZZ9fYs


Ville Pörhölä
http://www.urheilunhalloffame.fi/hall+of+fame/p/ville+porhola/


Ville Pörhölä
http://www.sul.fi/uutiset/jarjestotoiminta/sul-100-vuotta-ville-porhola


Ville Pörhölä

http://www.kainuunmuseo.fi/nayttelyt/perusnayttely/tunnettuja-kainuulaisia/urheilu/porhola-ville

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7

Elmer Niklander – Oitin kanuuna

Elmer Niklander

Elmer Niklander oli Suomen kaikkien aikojen monipuolisin heittolajien taitaja, kiekon olympiavoittaja, kuulan hopeamitalimies, Suomen mestari mös oukarin- ja painonheitossa.

V olympiakisojen yleisurheilukilpailut jatkuivat Tukholman kauniilla olympiastadionilla kuulantyönnön molempien käsien kilpailulla kesäisenä torstaipäivänä. Keskiviikkona oli ratkaistu paremman käden mitalit, jotka kaikki ovat menneet amerikkalaisille. Paras suomalainen oli Elmer Niklander, joka sijoitui neljänneksi. Samat miehet ovat kehässä nytkin.

Alkukilpailujen jälkeen tilanne kärjessä on huipputasainen, sillä kolme parasta miestä on 27 sentin sisällä. Johtoasemaa pitää paremman käden kultamitalimies USA:n Patrick Mc Donald tuloksella 14,92 + 11,85= 26,77, toisena on Elmer Niklander lukemin 14,24+12,43= 26,67 ja kolmantena USA:n Ralp Rose sarjalla 15,23+11,27= 26.50.

Suomen toinen edustaja Paavo Aho on kuudes, mutta hän ei pääse finaalikierroksille, joille kelpuutetaan vain kolme parasta.

Loppukilpailu aloitetaan oikean käden työnnöllä. Ensin Mc Donald parantaa 15.08:aan, mihin Niklader vastaa komealla SE-tuloksella 14,71 – suomalainen on siirtynyt kokonaiskilpailun johtoon tuloksella 27,14. Tilanne on edelleen sama, kun siirrytään ratkaiseviin vasemman käden työntöihin. Vasta nut pääsevät USA:n miehet vauhtiin: Rose parantaa yli metrin, 12,47_ään, Mc Donald 60 senttiä, 12,45:een. Niklader ei pysty enää venymään, jää alkukilpailun tulokseensa ja putoaa pronssille. Suomen ensimmäinen kuulantyönnön olympiamitali on kuitenkin tosiasia.

Suomen Urheilulehti arvio olympianumerossaan kilpailun mm. näin: ”Jos miesten paino otettaisiin huomioon, niin Nikanderin tulos olisi suhteellisesti paras. Vaikka Niklander ei ole pikkumiehiä, niin amerikkalaisten rinnalla hän ei näytä täyskasvaneelta.”

Suomalaisodotukset ovat jälleen korkealla, kun ratkaistaan molempien käsien kiekonheiton olmpiamitalien kohtaloa. Edellisenä päivänä Armas Taipale oli voittanut paremman käden kilpailun, ja Elmer Niklander on sijoittunut neljänneksi. Nikladerin mahdollisuuksia heikentää harjoituksissa loukkaantunut vasen nilkka. Vakuuttavasti Suomen voimakaksikko silti urakkansa hoitaa. Molemmat voittavat lakukilpailuryhmänsä, Taipale tuloksella 44,68+35,35=80.03 ja Niklander sarjalla 40,28+31,77=72,03. Kolmas finaalin selviytyjä oli Ruotsin Emil Magnusson lukemin 40,28+35,07=75,35. Olympiaveternaai Verner Järvinen saa tyytyä kymmenenteen sijaan yhteistuloksella 66,69.

Kolmantena oleva Niklander aikoo tyytyä pronssimitaliin ja jäädä pois loppukilpailusta kovien jalkakipujen vuoksi. Joukkueen johto saa kuitenkin ylipuhutuksi oittilaisen mukaan ja se kannattaa. Niklander parantaa vasemman käden tulostaaan yli kuus metriä, 37,68:aan ja nousee hopealle ohi Magnussonin, vaikka tämäkin kohentaa tulostaan puolitoista metriä. Myös Taipale intoutuu vielä kerran ja tekee ylivoimaiseksi voittosarjaksi 44,68+38,18=82,86. Niklanderin hopeayhteistulos on 77,96 ja ruotsalaisen pronssilukemat 77,37.

Näin Taipaleesta tulee kaksinkertainen hopeamitalisti ja toisissa olympiakisoissaan kilpailevasta Nikladerista kaksinkertainen mitalimies.

VII olympiadin kisojen yleisurheilutapahtumien kolmantena kipailupäivänä Antwerpenissä 1920 , tiistaina, oli vuorossa kuulantyöntö. Suomelta ovat mukana olympiaveteraanit Elmer Niklander ja Armas Taipale sekä nouseva kyky Ville Pörhölä. Kaikissa aikaisemmissa kilpailuissa kultamitali on mennyt USA:n edustajille. Nyt ovat kuitenkin suomalaiset voimamiehet vedosa.

Alkukilpailun jälkeen kärkipaikkaa pitää Niklander tuloksella 14,15, toisena olmpiavoittoa puolustava Patrick McDonald 14,8 ja kolmantena Ville Pörhölä 14,03.

Kiekonheittäjä Taipale ei sivulajissaan onnistu ja jää kymmenneksi tuloksella 12,95. Loppukilpailun ensimmäisellä kierroksella kukaan neljästä finalistista ei pysty parantamaan, mutta toisella kierroksella rävähtää: Pörhölä 14,225, kärkipaikka. Suomella kaksoisjohto. Niklander ja McDonald ei onnistu, mutta toinen yhdysvaltalainen Harry Lieversedge ohittaa maanmiehensä tuloksella 14,145. Viimeisellä kierroksella vapautunut Pörhölä pukkaa komeasti 14,81 ja ottaa Suomen ensimmäisen kuulantyönnön kultamitalin ylivoimaisesti. Niklanderille hopea on hänen kolmas olympiamitalinsa. Amerikkalaisten mahtiasema on lyöty kahden suomalaisen voimin.

Elmer Niklander osallistuu olympiakilpailuun jo seitsemännen kerran. Täysosuma on jäänyt saamatta, mutta nyt on viimeinkin sen vuoro. Elokuun 20. päivä 1920 on sateinen sää ja navakka tuuli Beerschotin stadionilla eivät pidättele Oitin kanuunaa, kun hän parhaallaan paiskaa 44,685 ja kukistaa kultamitalin puolustajan Armas Taipaleen vajaalla puolella metrillä. Tukholman kaksoisvoitto on uusiutunut, mutta osat kärjessä vaihtuneet. Pitkä kilpailu-ura on saanut ansaisemansa kruunauksen.

Elmer Niklanderin kilpailu-ura oli häikäisevä niin saavutuksiltaan kuinpiituudeltaankin. Olympiakisoihin hän osallistui vieä neljännekin kerran, 34-vuotiaana 1924 Pariisissa, missä hän sijoittui kuulassa kuudenneksi ja kiekossa seitsemänneksi. Hän voitti peräti 44 Suomen mestaruutta, niistä kuulan yhteistuloksella 11 ja paremmalla kädellä seitsemän, kiekon yhteistuloksella 11 ja paremmalla kädelää viisi, moukarinheitossa kuusi, painonheitossa kaksi ja antiikin tyylin kiekonheitossa kaksi.

Elmer Niklander

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/elmer_niklander_oitin_kanuuna_4791.html#media=4801

Elmer Niklander

http://www.akiranta.com/70

Elmer Niklander

http://www.urheilunhalloffame.fi/hall+of+fame/n/elmer+niklander/

Elmer Niklander

http://www.yleisurheilu.fi/sivut/elmer-niklander

Elmer Niklander

http://www.sul.fi/uutiset/jarjestotoiminta/sul-100-vuotta-elmer-niklander

Lähdeaineisto: Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Viktor Smeds – nyrkkeilymme isä

Viktor Smeds johti yli 30 vuotta suomalaista nyrkkeilyä isämäisin ottein. Tässä Smeds Ruotsia vastaan vuonna 1929 lähetetyn joukkueen kanssa.

Kunnianimen ”nyrkkeilyme is” on vain eräs arvostus maisteri Viktor Smedsin, sisvistyneen ja monipuolisen urheilumiehen elämäntyölle. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla syntynyt Smeds ehti elämänsä varrella toimia Suomen Nyrkkeilyliiton puheenjohtajana 33 vuotta sekä osittain samaan aikaan Kansainvälisen Painiliiton presidenttinä 23 vuotta. Helsingin olympiakisojen jälkeen Smedsistä tuli jälkmmäisen ikuinen kunniapresidentti. Nyrkkeilyn puolella hän vaikutti niin ikään kansainvälisen liiton johtokunnassa ja varapuheenjohtajana kuolemaansa saakka. Viktor Smedsin asemaa eivät horjuttaneet edes toisen maailmansodan poliittiset mullitukset.

Varsinaiselta ammatiltaan Smeds oli kiinteistönvälittäjä. Mies ehti olla kuitenkin sitä ennen mm. liikemiehenä Pietarissa, poliisipäällikkönä Loviisassa sekä voimistelun ja venäjänkielen opettajana.

Jo ennen Loviisaan tuloaan Smeds oli ehtinyt osallistumaan Lontoon olympiakisoihin 1908 kuuluen Suomen pronssimitalijoukkueeseen. Opiskeluaikoinaan hän oli harrastanut myös kilpasoutua ja uintia sekä pelannut jalkapalloa perustamansa Torin joukkueessa. Nyrkkeilyyn saatu kosketus Helsingin yliopistossa pidetyillä kursseilla syrjäytti yhdessä painin kanssa kaikki muut.

Smeds oli vähällä olla Suomen ensimmäinen olympiaurhelija nyrkkeilyssä v. 1924. Hän tyytyi lopulta painituomarin tehtäviin. Niitä hän oli hoitanut jo Antwerpenissä 1920, jolloin hän kaiken liikenevän aikansa käytti nyrkkeilykehän tuntumassa.

Suomeen palattuaan Smeds perusti aluksi Helsingin Nyrkkeilyseuran vuonna 1920. Kolme vuotta myöhemmin pidettiin Suomen Nyrkkeilyliiton perustava kokous 23 syyskuuta 1923 – tietenkin Smedsin aloitteesta.

Hän osallistui saman vuoden joulukuussa pidettyihin ensimmäisiin SM-nyrkkeilyihin niiden johtajana, tuomarina, toimitsijana ja kilpailijana voittaens raskaan keskisarjan. Smeds arveli aktiivisten näyttöjen osaltaan jo riittävän, mutta palasi vielä 1925 voimaanaan 40-vuotiaana raskaan sarjan mestaruuden.

Viktor Smeds pystyi luomaan suurelle yleisölle myöhemmin kuvan aikaisemmin meidän oloihimmme liian raakana pidetystä lempiurheilulajistaan. Vähiten ei vaikuttanut hänen oma aina reipas, ystävällinen ja auttavainen olemuksensa. Smeds oli suuri ihminen niin elämässä kuin urheilussakin.

• Nyrkkeilyliiton seurojan yksityisten jäsenten on kuljettava käsi kädessä, puhtain asien ja askeettisen elämän merkeissä. Vaatikoon jokainen itseltään enemmän kuin naapuriltaan yhteisen asian hyväksi, totesi Smeds vuonna 1947. ”Sporting is my life” - oli hänen tunnuslauseensa.

Tuomarina Smedsoli ehdottoman oikeudenmukainen. Jopa niin, että oman liiton jäsenet arvostelivat häntä, kun hän yritti jo vuonna 1926 yhdistää osaltaan Suomen kahtiajakautunutta urheilua. Unelma valtakunnallisesta liitosta ei kuitenkaan toteutunut hänen eläissään mutta arvostusta ”Isä-Smeds” nautti yli liittorajojen.

Amsterdamin olympiakisoissa kunnon maisteri oli paitsi paini- ja nyrkkeilytuomari myös ensimmäisen nyrkkeilyjoukkueemme johtaja. Samat vakanssit odottivat häntä Los Angelesin, Berliinin ja Lontoon kisoissa. Helsingissä 1952 Smeds vaikutti nyrkkeilyn olympiatoimikunnan puheenjohtajana, olihan hän Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsen sekä aikaisemmin sen sivutoiminen sihteerikin.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8905-35

Aappo Luomajoki – poikkeuksellinen luonnonlahjakkuus

Juho Ritola, Aappo Luomajoki ja Juho Räihä vuonna 1891

”Nuorena en uupunut missään vauhdissa”, väitti haapvetinen mökinmies Aappo Luomajoki noustuaan Suomen ensimmäiseksi hiihtokuninkaaksi 44-vuotiaana. Luomajoki oli jo ennen kilpahiihtäjän kauttaan paikallinen kuuluisuus. Vaikka hän oli pienehkö mies, oli hän todellinen voimanpesä ja kestävyysihme. Emännän ottonsa aikoihin hänen kerrotaan hakeneen kesällä niittämiään heiniä jäätä pitkin kahden peninkulman päästä vetäen hevoselle tarkoitetulla reellä ja heinähäkillä kaksi kuormaa yhden päivän aikana. Ei ollut Aappo ennättynyt kävelemällä: - Vain minä juoksin. Kukapa sitä kahdeksaa peninkulmaa päivässä ehtii kävelemällä!

Metsästäjänä Aappo oli myös kihlakunnan kuulu. Mies oli jo kauan tunnettu taidoistaan ampua talven aikana metsoja niin paljon kuin niitä parvessaan on. Luomajoen salaisuutena oli raskaslentoisten lintujen väsyttäminen hiihtämällä. Pitäjän lukkari Jäskeläinen kertoi Kaiku-lehdessä: ”Olen omin silmin nähnyt hänet kolmen peninkulman päässä iltasella joulun aikaisena päivänä, kun aamusella oli kotoaan lähtenyt, neljä metsoa selässään.”

Luomajoen poikkkeukselliset kyvyt saattoivat haapavetiset jopa outoihin tuumiin kykyjen alkuperästä. Tuumailuja vahvisti se, että Aapon veli oli kuuluista Hätämaan tietäjä, selvännäkijä ja parantaja, joka tuli laajemmastikin tunnetuksi Pentti Haanpään varhaisteosten voimahahmona. ”Luvattomien menetelmien” käyttöäkö, noituutta vai dopingia? Joku erehtyi kerran jopa kyselemään, että ”miten sinä niitä lintuja niin paljon?”. Sanavalmis Aappo tokaisi, pijä (pyssy) kohalla, niin minnää teen”.

Luomajoki oli myös hiihtäjänä kuuluisuus ennen ensimmäistäkään kilpailua! 44-vuotiaana Luomajoki lähetettiin suorastaan pitäjänsä Haapaveden edustajana ensimmäisiin Oulun hiihtoihin 1889. Melkeinpä yli-ikämiehenä Aappo oli aloittamassa hiihtouraansa. Tunnettu oli Aapon vastaus tuntemattomalle, joka ennen Oulun hiihdon alkua erehtyi kysymään, että aikooko vanha mieskin hiihtää koko matkan? Tähän Aappo: - Ei oo mies vanha vaan lakki.

Kuuluisa haapavetinen kanteleenrakentaja ja -soittaja Pasi Jääskeläinen muisteli pari vuosikymmentä myöhemmin kilpailun jälkeisiä tunnelmia Haapavedellä: - Jännityksellä odotettiin Oulun kilpailusta tietoja merkillisestä Oulun kilpailusta, mihin Luomajoki oli lähtetty paikkakuntaa edustamaan – nuori Ritola oli mennyt omin nokkinsa. Jo ajaa postimies maantiellä. Kuka oli Oulussa ensimmäinen? huudetaan hänelle. - Luomajoki, vastaa postimies. Entä toinen? - Risto-Jussi! Eläköön- huutoihin puhkesi innostus maantiellä ja niin olivat alkaneet Haapaveden hiihtohommat, joissa kuten muuallakin , Luomajoki oli monet vuodet ensimmäinen.

Oulun hiihdoista, jonka matkat vaihtelivat kolmesta viiteen peninkulmaan, tuli Luomajoellle jokatalvinen kilpailu. Kahdesti hän voitti ja kahdesti tuli toiseksi. Toisen kakkossijan hän saavutti 49-vuotiaana! Viimeisissä Oulun hiihdoissaan 51-vuotiaana hän sijoittui yhdeksänneksi.

Luomajoki kilpaili muuallakin, mutta 1890-luvun alussa käynnistyneeseen hiihtokaruselliin hän ei lähtenyt, vaan jätti sen nuoremmille. Kävi hän kuitenkin Helsingissä asti ja voitti kolmen peninkulman matkalla ”Hämeen jättiläistä” Heikki Kuusiniemeä reilut 14 minuuttia.

Luomajoki ei varsinaisesti harjoitellut kilpailuja varten, mitä nyt ystävänsä ja kilpaveljensä Heikki Erkkilän kanssa joskus ”huilasi”. Kymmenien peninkulmien matkat kilpailupaikoillee tehtiin etupäässä suksella, mikä kävi kestävyysharjoittelusta mutta ei ainakaan itse kilpailun kannalta liene ollut parasta verryttelyä. Kunto tuli pääasiassa metsästyksen myötä ja poikkeuksellinen luonnonlahjakkuus hän ilmiselvästi oli.

Harjoitelussaan Luomajoki oli harrastelija, silti palkintojen suhteen häntä voi pitää ammattilaisena. Linnuilla pääasiallisen elantonsa hankkineelle miehelle seitsemän kilpailutalven aikana hankitut palkintorahat, yli puoli tuhatta markaa olivat sievoinen summa. Saipa hän kotipitäjäisiltäänkin vuonna 1892 Oulun hiihtojen jälkeen lahjakellon ja melkoisen rahasumman tunnustukseksi siitä, että Haapaveden mies oli hiihtäjänä ”maailman paras tätä nykyä”.

Aappo Luomajoki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aappo_Luomajoki

Aappo Luomajoki

http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Luomajoki_Aappo

Aappo Luomajoki

http://www.kirjastovirma.net/nivala/vaino_vahasarja/1982-01-16

Hirviää hiihtoa Oulussa

http://oulu.ouka.fi/ppm/naakka/elokuu/naakka_lue.htm

Urheilumuseo/ valokuvat

http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3393

Lähdeaineisto: Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Fredrik Wathen – Suomen ensimmäinen maailmanmestari

Fredrik Wathen

Gustaf Estlanderin avaamaa pikaluistelu-uraa seurasi heti toinen helsinkiläisnuorukainen, joka ylsi peräti maailmanmestaruuteen, ensimmäisenä Suomessa.

Pikaluistelun yhdeksännet MM-kilpailut järjestettiin pohjoismaisten hiihtokisojen yhteydessä Ruotsin pääkaupungin Tukholman Brunsvikenin rannalla. Osanottajia oli mukana 26, jotka edustivat Hollantia, Norjaa, Ruotsia ja Suomea. Suurimapana ennakkosuosikkina pidettiin tuoretta Euroopan mestaria Rudolf Gundersenia. Säännöt oli samat kuin aiemmissakin MM-kisoissa: maailmamestaruuteen tarvittiin vähintään kolme matkavoittoa, muutan mestaruutta ei jaettu lainkaan.

Lauantaina alkavia kilpailuja hattasi tuulinen ja leuto sää, joka tekee jään pehmeäksi, joten huippuaikoihin ei pysty kukaan. Avausmatkan voittaa yllättäen 22-vuotias helsinkiläien Fredrik Wathen, vaikka aika ei ole kuin 54,o. Temperamenttista suomalaista kehnot olos pikamatkalla kuitenkin haittaavat vähemmän kuin pahimpia kilpakumppaneita. Puolella peninkulmalla ykkässijan ottaa Norjan Gudersen vaatimattomalla ajalla 9.56,8 Wathenin sijoittuessa kolmanneksi.

Sunnuntain avauskilpailussa 1500 m:llä Wathen luistelee voittoajaksi 2.43,4 ja kukistaa Gundersenin runsaalla sekunnilla – maailmanmestaruus jääpäätöslajin varaan. Peninkulman matkalla Suomen ja Norjan miehet ovat samassa parissa, joten jännitys ennen lähtöä on huipussaan. Wathen ei kuitenkaan anna mitään mahdolllisuuksia Gundersenille, vaan kukistaa tämän runsaalla puolella minuutilla, voittaa koko kilpailun ajalla 20.13,2 ja samalla kolmen voiton ansiosta Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden.

Jääkenttien kiitäjät

http://luisteluliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/5f66905a9dc5e6f1db33251e5d30ea4b/1389666648/application/pdf/1238348/2501_luistelu_taitto_naytto.pdf

Gustaf Estlander – Suomen ensimmäinen Euroopan mestari

Gustaf Estlander

Pikaluistelussa saatiin ensimmäinen kansainvälinen suurvoitto jo 1898; helsinkiläinen arkkitehtiopiskelija Gustaf Estlanderista kruunattiin Suomen urheiluhistoria ensimmäinen Euroopan mestari.

Suomalainen kilpaurheilu alkoi hankkia ensimmäisiä kansainvälisiä kosketuksiaan 1890-luvun alussa, ensin yleisurheilussa ja hiihdossa sekä vuosikymmenen puolivälissä myös pikaluistelussa. Helsinki sai järjestettäväkseen pikaluistelun kuudennet Euroopan mestaruuskilpailut, jotka olivat samalla ensimmäiset urheilun arvokisat Suomen maaperällä, tosin veden päällä, Pohjoissataman jäällä.

Sankka lumipyry perjantaina panee järjestäjät kovalla koetukselle, mutta kovalla työllä 500 m:n rata saadaan lauantaiksi siedettävään kuntoon; viime hetkeksi aiottua jäädytystä ei kuitenkaan ehditä tehdä aikapulan vuoksi. Mukaan ilmoittautuu yhdeksän kilpailijaa, kuusi suomalaista ja kaksi venäläistä ja ennakkosuosikki Alfred Naess, vuoden 1895 Euroopan mestari.

Suomen toivona pidetään 21-vuotiasta arkkitehtiopiskelijaa Gustaf Estlanderia, joka oli ehtinyt hankkia kansainvälistä kokemusta jo MM-kilpailuissa Pietarissa 1896 ja Davosissa 1898 sekä EM-sadalla Amsterdamissa 1897. Estlander ei petäkään odotuksia vaan on kotikentällään suorastaan ylivoimainen. Launtaina klo 14.15 alkavissa kilpailussa hän voittaa 500 metriä SE-tuloksella 49,2 ja vähän myöhemmin 5000 metriä ajalla 9.28,8. Eikä tahti muutu miksikään sunnuntai-iltapäivänäkän 1500 m:n ykkössija SE-ajalla 2.36,8 ja 10000 m:n voitto SE-lukemin 19.21,4. Näin Gustaf Estlanderista kruunataan ensimmäinen suomalainen Euroopan mestari neljällä matkavoitollaan.

Suomen Urheilulehti kirjoittaa historiallisessa ensimmäisessä numerossaan 1.4.1898 tapahtumasta mm. tähän tapaan: ” Niinkuin ylempänä olevista numeroista näkyy, voitti herra G. Estlander, jonka ”urheilun jumala jo nuorena valitsi yhdeksi lipunkantajakseen” - kuten muuan täkäläinen sanomalehti sattuvasti kyllä lausuu – näissä kilpailuissa vuodeksi eteenpäin Euroopan mestarin arvonimen. Eikä syyttä, sillä hän voitti Wnäjän t.n. Etevimmän pikaluistelijan Nic. Krjukoffin ja Alfr. Naessin, joka on Norjan parhaimpia luistelijoita (Euroopan mestari 1895). Sen lisäksi hän voitti, paitsi 5000 m matkalla, loistavasti kaikki entiset suomalaiset rekordit. Muuten on hänen sympaattinen esiintymisensä, hänen sulavat, kauniit liikkeensä, aistikas, huolellinen pukunta – hänen koko apparitsiooninsa – kaikin puolin omansa tekemään hänet siksi yleisön lemmikiksi, jona hän jo kauan on ollut”.

Paitsi, että Gustaf Estlander oli ensimmäinen suomalainen Euroopan mestari, hän oli myös ensimmäinen suomalainen urheilija, joka osallistui virallisiin maailmanmestaruukilpailuihin. Omilla varoillaan hän matkusti 19-vuotiaana Pietariin 1896 tunnustelemaan luistinratojen kainsainvälistä ilmapiiriä, eikä hän huonisti menestnytkään: kolmella pisimmällä matkalla toinen sija hollantilaisen maailmanmestarin Jaap Edenin jälkeen ja kolmas sija 500 metrillä.

Vuoden 1897 MM-kilpailut pidettiin Kanadan Montrealissa, joka nuorelle opiskelijalle sijaitsi liian kaukana. Sen sijaan Amsterdamin EM-kisoihin Estlander osallistui hyvällä menestyksellä; hän sijoittui kaikilla matkoilla toiseksi mestaruuden voittaneen saksalaisen Julius Seylerin jälkeen.

Kaksi viikkoa ennen Helsingin EM-kilpailuja Estlander kilpaili MM-jäällä Davosissa, missä hän sijoittui 500, 1500 ja 10 000 metrillä kolmanneksi sekä 5000 metrillä viidenneksi. Samalla paikkakunnalla järjestettiin vuotta myöhemmin EM-kilpailut, jotka jäivät Estlanderin luistelijauran viimeisiksi. Euroopan mestaruuttaan hän ei pystynyt uusimaan, mutta sijoittui silti mainiosti 1500 ja 5000 metrin matkoilaa toiseksi norjalaisen maailmanmestarin Peder Östlundn jälkeen sekä 500 ja 10000 metrillä kolmanneksi.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit ISBN 951-30-8903-7