lauantai 23. elokuuta 2014

Toivo Hyytiäinen – keihään suurmestareita

Toivo Hyytiäinen - Helsingin olympiakisojen pronssimitalimies

Yleisurheilun neljännet EM-kisat Belgian pääkaupungissa Brysselin Heysel-stadionilla ovat edenneet viimeiseen kilpailupäiväänsä. On sunnuntai 27.8.1950 klo 16.20, kun miesten keihäänheiton finaali alkaa. Suomella ei ole kisoista vielä yhtäkään kultamitalia – kaikissa aiemmissa EM-mittelöissä on tullut vähintään neljä mestaruutta.

Suomen ylväitä keihäsperinteitä ovat puolustamassa kahden vuoden takainen olympiavoittaja, 35-vuotisa Tapio Rautavaara ja kuluvan kauden Suomen mestari, 24-vuotias Toivo Hyytiäinen. Edellispäivän karsinnoissa kukaan heittäjistä ei ole ylittänyt 70 metriä, ja vain yhdeksän kilpailijaa on pystynyt 65 m:n karsintarajan ylitykseen. Hyytiäinen toiseksei 68,02 ja Rautavaara kolmanneksi 57,36 parhaana miehenä.

Loppukilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen pitää johtopaikka Toivo Hyytiäinen tuloksella 67,92, mutta vain kuuden sentin päässä vaanii karsintojen ykkönen, Ruotsin Per-Arne Berglund. Rautavaara pystyy vain niukkaan 62 m:n ylitykseen. Toisella kierroksella Hyytiäinen vahvistaa asemiaan 69,21 m:n kaarellaan, ja Rautavaara 66,20 heitollaan, mutta kolmas kierros on suomalaisille tyli: Berglund 70,06 ja johtopaikka. Suomen kaksikko räpiköi, ja voitto tuntuu jo luisuvan käsistä.

Mutta viidennellä kierroksella Hyytiäinen terästyy omalle tasolleen ja kiskaisee 70,75, joka riittää kaikille muille.Vielä viimeisellään Lanneveden riuska maanviljelija varmistaa Euroopan mestaruuttaan voittotuloksella 71,26, ja kisat ovat Suomen osalta pelastetut viimeisellä mahdollisella hetkellä. Rautavaara ei enää pysty parantamaan ja sijoittuu kilpailussa viidenneksi. Suomi on voittanut miesten keihäänheitossa kolmannen EM-kultansa neljästä mahdollisesta (Matti Järvinen 1934 ja 1938).

XV olympiadin yleisurheilukilpailut ovat olleet käynnissä neljä päivää -isäntämaa Suomi ei ole päässyt riemuifsemaan mitaleista, Nyt kuitenkin odotetaan kultaa, kun käsillä on miesten keihäänheiton finaali keskiviikkopäivänä. Suurimapana suomalaistoivona on maailman kärkituloksen (73,24) haltija ja aamun karsintojen ykkönen (71,29) Toivo Hyytiäinen, kahden vuoden takainen Euroopan mestari. Loppukilpailuun ovat selviytyneet myös Soini Nikkinen ja Eino Leppänen,

Heti ensimmäisellä kierroksella kotiyleisö saa kylmää vettä niskaansa, kun Yhdysvaltain William ”Bill” Miller nakkaa ennätyksensä 72,36 ja ottaa johtopaikan ennen Hyytiäistä, joka saa heitolleen mittaa 71,89. Toisella kierroksella jenkkioote vahvistuu entisestään, kun 194-senttinen jätti Cyrys Young paiskaa uuden olympiaennätyksen 73,78 ja vie samalla USA:n kaksoisjohtoon.

Voittopaineissa kamppaileva Hyytiäinen ei kuitenkaan luovuta ja taistelee sinnikkääsit amerikkalaisparivaljakkoa vastaan, mutta rahkeet eivät tällä kertaa aivan riitä voittoon varmasta ja tasaisesta sarjasta huolimatta; 71,29, 71,24, 70,25, 70,000, 69,55, 71,16. Pronssimitali on tullut, mutta suomalaisille se on äärimmäinen pettymys – vain kulta olisi kelvannut. Soini Nikkinen saa parhaalle heitolleen mittaa 68,80 ja sijoittuu kahdeksanneksi. Eino Leppänen heittää 62,61 ja on 18.s.

Toivo Hyytiäinen nousi yleiseen tietoisuuteen v. 1946 vasta 20-vuotiaana heittämällä Kurikassa vasa 20-vuotiaana maailman kärkituloksen 74,55. Se oli jonkinlainen onnenkantamoinen, mutta Kalevan kisoissa tuli silti ensimmäinen SM-mitali, pronssinen väriltään.

Maaotteluedustajana Matti Järvisen valmentama Toivo Hyytiäinen oli Suomen valttikortti useaan otteeseen ja hankki 26 käymässään maaottelussa 15 ykköspalkintoa. Uransa suurimpana pettymyksenä Hyytiäinen muisteli jälkikäteen Malmön kansainvälisiä kilpailuja v. 1953, jolloin hän sisuuntuneena Cyrus Youngin kovista tuloksista tmepaisi ensimmäisenä miehenä yli 80 metrin, mutta ruotsalaistuomarit hylkäsivät heiton yliastuttuna.

Toivo Hyytiäinen


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 951-30-8902-9

Ei kommentteja: