maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lontoo 1948 – melkein romahdus

Tapio Rautavaara

Lontoon kisat eivät olleet ylen juhlalliset. Monet englantilaiset ja varsinkin lontoolaiset suhtautuivat kisoihin kuten ”ei-toivottuun lapseen” tai sitten täysin välinpitämättömästi. Lontoossa oli runsaasti sellaisia asukkaita, jotka eivät vaivautuneet seuraamaan olympiakisoja edes lehtiuutisten tai radioselostusten avulla. Sodan raunioiden keskellä oli muuta ajateltavaa.

Urheilijoita oli mukana näissä kisoissa kuitenkin ennätyksellinen määrä: kaikkiaan noin 5000 urheilijaa 59 maasta. Berliinissä osanottajia oli ollut 4609 ja 49 maasta. Suomen urheiluväelle Lontoon kisat, joista jälleen ”voitetut maat” Saksa ja Japani oli suljettu pois, oli karvaanlainen pettymys. Yleisurheilussa saaliimme jäikin todella vaatimattomaksi; olimme vähitellen sijoittumassa omalle paikallemme kansakuntien joukossa. Kokonaissaalis oli kuitenkin runsaampi kuin 1936 Berliinisssä. Siellä saimme mitaleita 19, Lontoossa 20. Lisäsys tapahtui nimenomaan kultamitalien kohdalla seitsemästä kahdeksaan.

Tapio Rautavaarasta voisi sanoa Unto Seppäsen tapaan: huoleton on hevoseton poika. Suomen kansa tunteekin Tapsa Rautavaaran paremmin kansalauluperinteen jatkajana ja kehittäjänä. 1950-luvun trubaduurina kuin 1940-luvun olympiavoittajana ja todella tähtiluokan keihäänheittäjänä. Rautavaara voitti pitkän ensi heittonsa – olosuhteisiin katsoen pitkän – (69,77) mittalukemilla kultamitalin. Kaksissa aikaisemmissa kisoissa oli heitetty kauemmaksi, mutta Wembleyn ruohokentällä, missä vauhdinottopaikka oli jokseenkin kesantopellon omainen, tulos oli erinomainen. Hopeamitalin voittaja USA:n Seymour sai tyytyä 2 m 23 cm lyhyempään tulokseen (67,56). Unkarilainen Varssoeghi sinkautti ensimmäisellään, kuten Rautavaarakin, parhaansa 67,03, josta Pauli Vesterinen jäi 1,15 m. Tapio Rautavaaran olympiavoitto ei ollut pelkkä sattuma eikäs myöskään onnenkantamoinen. Vaikka hän ei saanutkaan toisia heittojaan pitemmälle, eivät niitä saaneet muutkaan. Tapio oli sota-aikana noussut suurheittäjien luokkaan, keihäs oli lentänyt 71,22. Mutta vuonna 1941 hän löysi Karhumäen harjoituskentällä omantahtinsa, Keihäs kaarsi useita kertoja yli 80 metrin rajan, eräskin heitto tarkalleen mitattuna 80,97 – pari metriä yli virallisen maailmanennätyksen. Tulso oli tietenkin koivn epävirallinen, kuitenkin melkisen asevelijoukon todistama. Sota jatkui ja keihäänheitto jäi, kuntokin putosi. V. 1944 Rautavaara voitti kuitenkin Suomen mestaruuden kutistuneella 67 metrin tuloksella, mutta vuotta myöhemmin keihsä lensi Mäntässä 75,47, vuoden paras tulos maailmassa.

Keihäs oli siis onnen kapine Suomen kannalta Lontoossa. Lisämenestystä saimme miltei odottamatta naisten keihäänheitossa. Kaisa Parviainen,33, hävisi kilvan kullasta lähes 2 metrillä, mutta hopeamitali tuli vakuuttavasti. Voittaja Itävallan Herma Rauma heitti 45,57, Kaisa Parviainen 43,79 ja tanskalainen Lissie Carlstedt 42,08.

Seiväshyppääjämme Erkki Kataja kirjoitti näissä kisoissa suomalaista olympiahistoriaa, vaikka ei voittoa saavuttanutkaan. Katajan hopeamitali oli lajin siiheastisista paras saavutuksemme. Erkki Kataja, 24, suoritti loistavan kilpailun Lontoon Wembleyn stadionille elokuun 2 päivänä 1948. Lähes hiuskarvan varassa oli amerikkalaisen O.Smithin kultamitali. Smith sen kuitenkin sai.

Viljo Heino oli Lontossa ”maailmanennätysmiehen varjo”. Keskeytti kympillä, juoksi maratonin loppuun, sijoitti yhdenneksitoista. Paria pykälä alemmaksi jäinen maratonedustajamme, hiihtäjämaailmanmestari Jussi Kurikkala. Veikko Nyqvist hankki pisteen kiekonheitossa, entisessä suomalaislajissa. Vastaavalla tavalla hoiti tehtävänsä Valle Rautio 3-loikassa.

Painissa Suomi putosi Berliinin tasosta 50 %. Mitalisaalis jäi nyt kolmeen, yksi kutakin. Lenni Viitala, 27, raivari kolmella työvoitolla ja yhdellä seljätyksellä tiensä vapaapainin karpässarjan kultamitalikorokkeelle, jolle hän toisin ei seuraavana päivänä palkintojenjaon aikana mitenkään osunut, koska eksyi ”Lontoon sumuun”. Hopeamitalin paini Kelpo Gröndahö kreikkalais-roomalaisen keskisarjassa ja pronssia Reino Kangasniemi kärpässarjassa. Paini- ja yleisurheilujoukkueen kuuden mitalin yhteissatoa lisäsivät sievoisesti melojat, jotka nt ensimmäisen kerran pääsivät olympiamitaleiden makuun. Kurt Vire meloi hopeaa, Thore Axelson ja Nils Björklöf pronssia. Pauli Janhonen ampui vapaakiväärikilvassa hopeamitalin.

Kuitenkin Lontoon kisojen sato olisi jäänyt murheellisen laihaksi, elleivät voimistelijamme olis kerta kaikkiaan osuneet ”rysän päälle”. Paavo Aaltosen, Veikko Huhtasen, Heikki Savolaisen, Kalevi Laitisen, Olavi Roven, Ale Sarvalan Sulo Salmen ja Einari Teräsvirran muodostama joukkue voimisteli niin loistavasti, että 12-ottelun pisteet riittivät kultamitaliin. Joukkuvoiton lisäksi miehemme purkivat aivan kuin tukkilaiset sumasta mieskohtaisia kulta-, hopea-- ja pronssimitaleita niin runsaasti, että sen tuntui miltei uskomattomalta. Paavo Aaltonen, 28, kahmaisi hypyissä ja hevosella kutalmitalin kumpaankin käteen, samoin Veikko Huhtanen, 29, nojapuilla ja hevosella. Heikki Savolainen, 40, joka voitti ensimmäisen voimistelumitalin Suomeen jo v. 1928 Amsterdamissa, saavutti näissä neljänsissä olympiakisoissaan henkilökohtaisen kultamitalin hevosella. Veikko Huhtanen ja Olavi Rove lisäsivät saalista hopeamitalein ja Huhtanen edelleen samoin kuina Paavo Aaltonen pronssein. Voimistelu tuotti suomalaisille kaikkiaan kymmenen mitalia. ”Lontoon kisat olivat meidän osaltamme taitovoimistelijain kisat”, sanoi Martti Jukola.

Suomalaismitalisteja Lontoossa 1948
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomalaismitalisteja_lontoossa_1948_31144.html#media=31149

Suomalaismitalisteja Lontoossa 1948
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomalaismitalisteja_lontoossa_1948_31144.html#media=31151

Suomalaismitalisteja Lontoossa 1948
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomalaismitalisteja_lontoossa_1948_31144.html#media=31152

Suomalaismitalisteja Lontoossa 1948
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomalaismitalisteja_lontoossa_1948_31144.html#media=31153

Suomalaismitalisteja Lontoossa 1948
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomalaismitalisteja_lontoossa_1948_31144.html#media=31154

London Games 1948 - opening ceremony
https://www.youtube.com/watch?v=pcqq7L7rbY0

marathon london 1948, olympische spelen Londen/London 2012
https://www.youtube.com/watch?v=rl1WZ15gWpc

marathon london 1948
https://www.youtube.com/watch?v=nggdLX2LML4

Incredible Finish To The Marathon - London 1948 Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=62W4s0MpETc

1948 - Guinn Smith - Pole Vault - London Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=fqJyeppyXNQ

Harrison Dillard Wins A 100m Photo-Finish | London 1948 Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=WhXmwCqvz8M

Emil Zátopek Adds 5,000m Gold To His Legend - London 1948 Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=KvEBEK8_vqc

Satupekka jäi 5000 m:n kakkoseksi Lontoossa 1948
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/satupekka_jai_5000_mn_kakkoseksi_lontoossa_1948_5076.html#media=5082


Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä ISBN

Ei kommentteja: