sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Harri Larva – maalerilöytö kiri kultaan



Amsterdamin Olympialaisten 1500 metrin ratkaisu on tapahtunut – Harri Larva voittaa, Jules Laoumeque tulee toiseksi ja Eino Purje kolmanneksi.

Syksyllä 1924 Paavo Nurmi ja Ville Ritola kävivät tiukan kamppailun Turun Urheilupuistossa. Katsomossa oli 18-vuotias turkulaisjuniori, kaivertajaoppilas Harry Lagerström, jota tämän titaanien kaksintaistelu säväytti.
Neljä vuotta myöhemmin saman nuori mies, nyt nimeltään Harri Larva näytti kantapäänsä itse Paavo Suurelle. Larva ja toinen olympiavuoden 1928 löytö oli Eino Purje osoittivat Eläintarhan kentällä käydyissä olympiakatsastuksissa, että mailerivaltikka oli siirtynyt nuoremmille.
Larva ja Purje vetivät ennakkoon sovittua vuorovetoa hurjaa vauhtia. Niinpä Paavo Nurmen oli antauduttava tässä nuorukaisten kirmaamisessa. Loppukirissä Larva oli Purjetta nopeampi ja voiti kisan Nurmen SE-aikaa 3.52,6 sivuavalla tuloksella.

Jos löytyi Suomesta kaksi uutta kovaa maileria, niin myös Ranskasta ilmestyi olympiavuonna pelottavan kova mies, 3.52,2 juossut Jules Ladoumeque. Suomalaiset selvittivät helposti tiensä Amsterdamin olympiafinaaliin. Siinä Purje siirtyi vetojuhdan tehtäviin, kun oli juostu kierros. Kymin mies pitikin yllä vauhdikasta menoa. Larva pysytteli pääjoukon keskellä kymmenisen metriä Purjeen perässä ja ”Latömäki” seurasi Larvaa aivan kintereillä. Ranskalainen oli kuullut Larvan pelottavasta kiristä ja oli päättänyt seurata tätä.

Viimeisen kierroksen alkaessa Purje teki eroa muihin juoksijoihin, ja tämä oli liikaa Laoumequelle. Hän jätti Larvan seurakseen ja ampaisi hurjalla spurtilla koko ryhmän ohi Purjeen kantaan. Takasuoralla ranskalainen yritti ohittaa Purjeen, mutta Eino-poika pisti niin kovasti hanttiin, että viimeiseen kaarteeseen tultaessa ranskalaisen oli vielä tyydyttävä kakkossijaan.

Kaarteen puolivälissä Ladoumeque uuddisti hyökköyksensä ja nyt oli Purjeen peli pelattu. Lennokkain askelin ranskalainen syöksyi loppusuoraa noin kymmenen metriä ennen suomalaiskaksikkoa. Nyt Larva sivuutti Purjeen ja alkoi järkähtämättömästi lähestyä Ladomequeta. Ranskalaisen askel kävi raskaammaksi, ja 20 metriä ennen maalia Larva liukui hänen ohitseen. Larva katkaisi maalinauhan uudella olympiaennätyksellä 3.53,2. Suomen mitalijuhlia täydensi Purje pronssillaan.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kenelle keihäskunnia kuuluu?



Pariisin ja Amsterdamin välimaasto tarjosi Suomen urheilussa vain muutamia suuria hetkiä. Ensimmäinen Suomen-Ruotsin yleisurheilumaaottelu pidettiin vuonna 1925 Helsingissä. Sen voitti Suomi pistein 99-85. Erik Äström, Paavo Nurmi ja Vilho Tuulos olivat maaottelun kaksoisvoittajat. Ruotsilla sellaisia ei ollut. Ville Tuulos teki näissä kilpailuissa kellosepän tarkkaan työtä voittmalla pituuden tuloksella 700 ja 3-loikan tuloksella 15.00. Seuraava maaottelu pidettin 1927 Tukholmassa, jolloin Ruotsi voitti ja miltei tasasi pelin: pisteet olivat nyt 98-86.

Keihäänheitossa tapahtui rintamamuutoksia. Kymmenen vuoden ajan suvereenisti maailman keihäsmarkkinoita hallinnut, Amerikkaan muuttanut Jonni Myyrä meneti ”sattuman kaupalla” maailmanennätyksen. Ruotsalainen Gunnar Lindström ylitti lokakuussa 1924 Myyrän ME:n 52 sentillä tuloksellaan 66,62. Tämä Ruotsin toinen ”suuri L” - Erik Lemmingin jälkeen – hallitsi sitten kiehäshegemoniaa. Hän voitti lajin Suomen-Ruotsin maaottelussa 1925. Seuraavan vuonna Jonni Myyrä heittiRichmondissa Klaiforniassa elämänsä tuloksen 68,55, mutta onnettomuudekseen epävirallisissa kilpailuissa. Tulosta ei voitu hyväksyä ennätysluetteloon. Ruotsin Lindström oli puolestaan saanut tuloksen 67,31, mutta myötätuuli oli tässä tapauksessa esteenä. Suomessa tunnettiin hiljaista maansurua keihäskunnian katoamisen tähde. Ruotsin lisäki oli Amerikassa, Unkarissa ja Norjassa kehittynyt useit 66 metrin keihäsmiehiä.

Miltei kaksi vuotta lahden takana lainassa olleen maailmanennätyksen haki takaisin Suomen Eino Penttilä, lokakuun 8. päivänä 1927 Viipurissa. ”Koko päiän Penttilä oli lojunut matkustajakodin vuoteessa välillä äkkiä sätkyttäen jaloiollaan kuin pikajuoksija. Hän latsi paristojaan, jotka alkoivat kellon lähetessä 17:ää olla purkautumispisteessä”, kertoo Jukkola, joka sitten kuvailee Penttilän toisen kierroksen heittoa: ” Salamana kohoaa teräase kohti pilviä, kohoaa... kohoaa... kulkeutuuu korkeamalle kohti pilviä ja alkaa laskeutua loivassa kaaressa.. rapsahtaen vihodoin sille seudulle, johon tämän kilpailun jälkeen alettiin piirtää 70 metrin kalkkiviivaa. Kansan hurmiontilalla ei ollut rajoja. Vilkas karjalainen yleisö oli nähnyt maailman ensimmäisen 70 metrin heiton – mitä? - ihan totta: välimatka Penttilän heittopaikasta maahan iskeytyneseen keihääseen oli 71,03, mutta sääntöjen mukaan kohtisuraan mitattuna 69,88. Oli sitä siinäkin maailmanennätystä”. Virallinen maailmanennätys parani 3,20 metriä. Se kesti olympiadin loppuun ja aina Amsterdamin kisojen yli, mutta siteen kolmas ruotsalainen ”iso L” Erik Lindqvist, riisti ennätyksen jälleen kerran Ruotsiin. Hän heitti elokuussa 1928 Tukholman stadionilla 71,01.

Painin alalla nämä välivuodet olivat eräänlaista pula-aikaa – maailmanmestaruusluetteloihin ei tullut yhtään uutta merkintää. Sen sijaan Gunnar Sund ja Lauri Virtanen voittivat vuonna 1926 Tukholmassa keilailun maailmanmestaruuden parikilpailussa. Ihmeellistä oikeastaan, sillä meillä oli siihen mennessä harrastettu keilailua vain parin vuoden aikana. Amerikkalainen bowling tuotiin Suomeen vuonna 1924.

Ensimmäiset työläisolypiakisat, joita maalmansotien välisenä ajanjaksona järjestettiin kolmet, pidettiin vuonna 1925 Frankfurt am Mainissa. Yleisurheilussa suomalaiset olivat niin ylivoimaisia, että kisat tuntuivat pikemminkin suomalaiskansallisilta kuin kansvainvälisiltä. Työväen Urheiluliiton edustajat saavuttivat kokonaista 12 kolmoisvoittoa. Muunmaalaisille jäi miesten lajeissa ainoastaan kaksi voittoa – 10 000 metrin kävelyssä ja linkopallonheitossa. Sittemmin myös varsinaisissa olympiakisoissa kunnostautunut Eino Purje voitti kolme juoksumatkaa.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen: Suomen urheilun tähtihetkiä


Lähettänyt klo Ei kommentteja:

torstai 27. helmikuuta 2014

Edvard Westerlund – yksi painijaveljeksistä


Edward Westerlund oli tunnollinen, määrätietoinen ja monipuolinen harjoittelija.

Nuori 21-vuotias suomalainen paini vuonna 1922 Tukholman MM-kisoissa kevyen sarjan maailmanmestaruudesta. Hän oli kukistanut jo viisi kovaa vastustajaa, kun tie aukeni finaaliin. Vastassa oli Unkarin ylpeys, voitosta voittoon kulkenut Ödon Radvany, erittäin kokenut mattokettu. Alkutunnustelun jälkeen Edvard ”Eetu” Westerlund paiskasi niskalenkillä unkarilaisen siltaan, joka murtui ajassa 6.20.

Westerlundin veljessarjan kuopus oli kääntänyt vuoden taikaisen MM-pronssinsa kultaiseksi nuorimpana suomalaisena kautta aikain. Vanhin veli Emil ja keskimmäinen Kalle olivat olleet pitkään Eetun esikuvina. Hän oli veljessarjan nuorin, mutta menestynein. Neljä vuosikymmentä kolme Westerlundia kuului painieliittiin.

Kalle oli Pariisin olympiakisoissa kevyen sarjan pronssilla 1924 ja Pohjolan mestari 1925. Kuopus Eetu oli veljessarjan paras. MM-pronssia Helsingissä 1921 vasta 20-vuotiaana, maailmanmestari 1922 ja olympiavoittaja 1924, olympiapronssia 1928. Kansainvälinen päätös oli Helsingin EM-kisoissa 1933, jolloin hän sijoittui kuumesairaana pronssille.

Eetu Westerlund painotti useaan otteeseen henkisen puolen harjoittelua, joka oli välttämätöntä kaikille urhellijoille. ”Musiikki on pätevää aivohierontaa. Jopa monet särytkin katoavat, jos otan haitarin käteeni ja soitan. Pikkupojasta alkaen olen uppoutunut muutamaksi hetkeksi säveleitten pariin. Ajatus selkeyty – sen olen todennut – ja maailma näyttää valoisalta. Pystyin soittoni ansiosta paremmin harjoittelemaan ja työssäni taksinkuljettajan en öisinkään väsynyt.”

Sekä Kalle että Eetu olivat autonkuljettajia. Eetu ajoi vuonna 1946 erästä asiakasta asemalta Käpylään. Syyspimeä häiritsi, sillä sotien jälkeen katuvaloissa säästettiin sähköä. Eetu muisteli yllättävää tapausta: ”Nuori asiakas tempaisi Käpylän hämäryydessä pistoolin esille ja karjaisi: ”Tämä on ryöstö”. Painoin toisella jalallani jarrua ja irroitin oikean käteni ohjauspyörästä. Tartuin hänen pistoolikäteensä ja väänsin. Pistooli laukesi ja luoti meni ryöstäjän polvesta lävitse. Neljän kuukauden sairaalassaolon jälkeen hänet tuomittiin useaksi vuodeksi kuritushuoneeseen.” Taksiryöstön yrittäjä joutui Sörkän kuritushuoneeseen. Vankein ”pääluottamusmiehenä” oli painia harrastanut nuorukainen, jota Eetu Westerlund oli monin tavoin auttanut. Kuultuaan tulokkaan yrittäneen Eetun ryöstöä, hän hoiti asian, Ryöstön yrittäjä kompastui saunassa ja menehtyi vammoihinsa.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Elias Katz – juutalainen juoksijasankari

Elias Katz saapuu maaliin Pariisin olympiakisojen 3000 metrin estejuoksussa.

Pariisin kesälympialaisten 3000 metrin estejuoksun osanottajat olivat asettuneet lähtöpaikalle heinäkuun 9. päivänä 1924. Suomalaisista loppukilpailuun olivat selviytyneet Ville Ritola, Kalle Ebb ja Elias Katz. Ulkomaalaisten kilpakumppaneiden kyyrystartti hieman hymyilyttää suomalaiskolmikkoa. ”Pikajuoksuunko tässä ollaan lähdössä?”
Omaperäisesti aitojenyli kompuroiva Ville Ritola lähtee pian omille teilleen ja jättää muut kamppailemaan himmeimmistä mitaleista. Huojuvatyylinen juutalaisnuorukainen Elia Katzz aloittaa kisan rauhallisesti ja antaa Ritolan vauhdillaan tappaa muut mitalinjahtaajat. Puolimatkaan asti Katzz harppoo joukon hännillä, mutta alkaa sitten kierros kierrokselta kivuta parmepiin asemiin.
Viimeistä edellisellä kierroksella Katz on jo noussut toiseksi,mutta sitten hieman huolimaton esteenylitys, ja suomalainen syöksähtää pitkin pituuttaan radalle. Kaksi kilpakumppania rynnii ohi. Siinäkö meni mitali? Elias Katz on kuitenkin päättänyt taistella. Lievästä loukkaantumisesta huolimatta hän aloittaa raivokkaan kirin, saavuttaa kangistuneet karkulaiset ja repii itsensä väen väkisin hopealle. Suomi saa sittenkin komean kaksoisvoiton.

Olympiakultaankin Elias Katz pääsee Pariisissa kiinni 3000 metrin jokkuejuoksussa joukkuetovereinaan kisojen kultarohmut Paavo Nurmi ja Ville Ritola. Nurmi on kisan selvä ykkönen ja Ritola yhtä selvä kakkonen. Viimeisen kierroksen alkaessa Katz aloittaa raivokkaan kirin ja tavoittelee kolmatta sijaa.
Hennon suomalaisen voimat kuitenkin ehtyvät loppusuorala ja kaksi englantilaista kilpakumppania pusertaa eroon Katzista. Mutta viidennelläkin sijallaan Katz varmistaa suomalaisten ylivoimaisen joukkuevoiton. Suomalaisten joukkue-esitys oli niin musertavan ylivoimainen, että maailman yhdistettykin joukkue olisi jäänyt toiseksi.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

torstai 20. helmikuuta 2014

Paavo Nurmi – vuosisadan urheilija



Nurmi ja Ritola Pariisin olympialaisten 5000 metrin juoksussa

Pariisin ohjelmaan kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF teki Nurmen kannalta ikävänä ohjelmamuutoksen: 1500 ma ja 5000 metriä juostiin samana päivänä ja saman tunnin aikana. Nurmi kuitenkin halusi molempien matkojen kultamitalin. Harjoitus koveni tavattomasti, mutta ei ilman harmeja. Kova tahto ja päättäväisyys voittivat ne.

Olympiakarsinnoissa toukokuun lopulla 1924 Helsingin Eläintarhassa Nurmi ei ollut vielä likikään parhaimmillaan, mutta voitti kuitenkin 1500 metrin ja 3000 m:n juoksut. Yleisön suursuosikki oli Yhdysvalloista jo talvella kotimaahan harjoittelemaan tullut Ville Ritola, joka voitti 10 000 metrin juoksun ja riisti samalla ajallaan 30.34,4 Nurmelta ME:n. Nurmi ei hätkähtänyt vaan kovensi harjoitusta.

Kesäkuun 10. päivänä 1924 Nurmi yllätti koko maailman ja kenties itsensäkin Eläintarhan kentällä. Hän halusi kokeilla Pariisin ohjelmaa, ja teki sen niin hyvin, että tuolksena oli ME sekä 1500 m:llä ( 3.52,6) että ( 14.28,2). Tälle miehelle näytti kaikki olevan mahdollista.

Pariisin olympiakisojen 1500 m:n finaali juostiin heinäkuun 10.päivänä. Parinsadan metrin alkurytäkän jälkeen Nurmi pääsi kärkeen, eikä sen jälkeen enää paikastaan luopunut. Viimeisen kierroksen alussa hän heitti nurmikolle Tahko Pihkalalta lainaamansa teräskuorisen sekuntikellon. Muut tulivat kaukana takana, niin kaukana, että Nurmella oli varaa löysätä lopussa, vaikka ME:kin olisi ollut ulottuvilla.

Vajaa tunti myöhemmin Nurmi oli jälleen lähtöviivalla. Nyt vastus tulisi olemaan kovempi: Ritola ja Wide. Wide aloitti kovimmin, mutta hyytyi vauhtiinsa puoleenmatkaan tultaessa. Tämän jälkeen kärjessä vuorottelivat Nurmi ja Ritola, enimmäkseen Ritola. Nurmi lisäsi kierroksia viimeisen kilometrin alkaessa, ja Ritolan oli jäätävä hetkeksi. Sisukkaasti hän kuitenkin pusersi etumatkan umpeen ja hengitti kohta taas Nurmen olkapään takana. Loppusuoralla Ritola yritti vielä ohi, mutta Nurmella oli varaa vastata: hän oli paras. Tulos oli uusi olympiaennätys.

Jo näiden juoksujen jälkeen Nurmesta alettiin puhua yli-ihmisenä, mutta suurin oli vielä kokematta: murtomaajuoksu 12. heinäkuuta, 10650 metriä Seinejojen rantaniittyjä, poolkuja, peltoja, heinikkoa, muureja, lämpötila 36 astetta Celsiusta varjossa. Matkaan lähti 39 kilpailijaa, matkalle pyörtyi 24 ja perilla pääsi vain 15. Wide aloitti jälleen uhkarohkean kovaa, mutta maksoi sen uupumalla kesken. Vain Nurmeen sää ei tuntunut tekevän minkäänlaista vaikutusta. Hän johti kilpailua järkkymättömästi 4,5 km:n kohdalta maaliin. Ville Ritola tuli seuraavana, silmät sumeina lyijynraskain jaloin, 500 metrin jääneenä. Joukkuekilpailun voiton pelasti Suomelle Heikki Liimatainen, joka ei stadionille tullessaan tiennyt tästä maailmasta mitään, mutta löysi kuitenkin perille 12:tena miehenä.

Seuraavana päivän Nurmi ja Ritola olivat jälleen radalla, Vuorossa oli 3000 m:n joukkuejuoksi. Verekset juoksijat, etenkin Yhdysvaltain Joie Ray, luulivat Nurmen ja Ritolan kypsyneen edellispäiviien rasituksissa, mutta toisin kävi: Nurmi oli toinen ja joukkuevoiton varmistanut Elias Katz viides.

Nurmen saavutuksen Pariisissa olivat loistavat, mutta itse hän olisi halunnut vielä enemmän. Nurmen harmiksi Suomen joukkueen johto kielis häntä osallistumasta kisojen ensimmäisenä päivänä juostulle 10000 m:lle. Sen voitti Ville Ritola.

Kun kotiinpaluun ja sen juhlat olivat ohi, Paavo Nurmi näytti vielä kahdesti, mistä aineksista hänet on tehty: Kuopion Väinölänniemessä 31.8.1924 yhdessä juoksussa viisi ME:tä, 4 mailia, 5 mailia, 6 mailia, puoli tuntia ja 10 000 metriä, Viipurissa 1.10.1924 yhdessä juoksussa kaksi ME:tä, uudelleen 4 mailia ja 5 mailia.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Paavo Nurmi

Paavo Nurmi

Paavo Nurmi

Paavo Nurmi

Helsingin Olympialaisten avajaiset

Amsterdam 1928 osa 1

Amsterdam 1928 osa 2




Lähettänyt klo Ei kommentteja:

perjantai 14. helmikuuta 2014

Albin Stenroos – veteraanin ylivoimaa olympiamaratonilla

Albin Stenroos Pariisin maratonilla 1924

Pariisin kisojen suomalaiset päättäjäise toimeenpani Albin Oskar Stenroos, 35, joka Tukholman kisoissa 12 vuotta aikaisemmin oli turhaan tavoitellut kultaa, vaikka saikin hopeaa ja pronssia. Pariisin kisoihin tämä sitkeä uurastaja valmentautui, välillä jo urheilusta luovuttuaan, aivan erinomaisen tarmokkaasti tähtäimessään maraton-voitto, joka ei mitenkään utopistiselta tuntunutkaan. Stenroos osoitti hyvää kuntoa kevätkesän koekilpailuissa kotimaassa, minkä lisäksi hän oli edellisenä kesänä saavuttanut 20 000 metrin juoksussa maailmanennätyksen. Vastaavanlaisen noteerauksen hän teki olympiakesänä 30 000 metrin matkalla. Kaikesta huolimatta Albin Stenroos yllätti Pariisissa kaikki ainakin yhdessä suhteessa, voiton ylivoimaisuudessa. Stenroos tiesi kuntona ja oli myös selvillä siitä, miten maraton on juostava. 17-vuotiaana hän oli juossut ensimmäisen maratoninsa ja sen jälkeen lukemattomia pitkiä matkkoja. Suomen mestaruuksia oli kertynyt 15. Olympiavoiton vuoro oli sunnuntaina heinäkuun 15. päivänä 1924.

Kilpailun alkua siirrettiin iltapäivälle, sillä helle jatkui yhä, vaikka ei sentään yhä tukahduttavana kuin perjantaina, maastojuoksun päivänä. Tuuli puhalteli ja teki maraton taivaltajien olon siedettäväksi. Suomalaiskatsomo odotti kuumeisesti hyviä tietoja maratonreitin varrelta. Aluksi sieltä tuli aivan muuta: johdossa kreikkalainen Kranis ensimmäisellä, toisella ja vielä kolmannellakin tarkastusasemalla, parhaat suomalaiset jossakin kymmenen nurkilla. Neljännen väliaika-aseman (14850 metriä) sivuutti ensimmäisenä ranskalainenn Verger, sitten amerikkalainen De Mar, kreikkalainen, toinen amerikkalainen, ranskalainen, belgialainen. Missä suomalaiset?

Mutta viides asema sävähdytti suomalaisia. Matkaa oli taitettu nyt 19250 metriä. Isäntämaan mies Verger johti, Stenroos oli noussut toiseksi. Hyvä. Kuudes asema tiedotti – matkaa oli silloin taitettu 20 300 metriä -: ensimmäinen Albin Stenroos 1.20.08, toinen Verger 1.20.38. Eroa oli jo puoli minuuttia. Seitsemäs asema: Stenroos johti, Verger oli pudonnut kuudenneksi, Halonen noussut viidenneksi. Kahdeksas asema: Stenroos lähes kolme minuuttia De Marea edellä, Halonen neljäs. Mutta virolainen Lossman oli noussut kuudenneksi, Antwerpenin kova kakkonen. Yhdeksäs asema (31050 metriä), Sternoosin etumatka amerikkalaiseen oli jo oli jo yli kolme minuuttia, toiseksi oli tunkeutunut italialainen Bertinit, joka kärkkyi kahden minuutin päässä takana. Halonen oli neljäntenä, Lossman aivan kannoillaan. Kymmenes tarkastusasema ilmoitti Stenroos jatkavan voitollisesti, etumatka oli jälleen kasvanut, ja yhdestoista vihon viimeinen asema (38 km) julisti Stenroos jättäneen lähes neljä minuuttia seuraavaa, Italialaista Bertiniä, Halonen oli neljäntenä, Lossman oli hävinnyt kuvasta.

Kuin kuningashirvi Stenroos kiitää kepein askelin stadionille. Askel säilyy tyylipuhtaana maaliviivalle saakka. Hän oli jo kolmas näisen kisojen suomalainen – Nurmen ja Ritolan ohella – joka ”pilasi” monen ranskalaiskatsojan kisatunnelman liian leveällä voitollaan. Lauri Halonen sijoittui neljänneksi.


Lähdeaineisto: Reino Rinne: Suomen urheilun tähtihetkiä, Kilpakenttien sankarit 1
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 10. helmikuuta 2014

Ville Ritola – melkein Nurmen veroinen



Ville Ritola oli kutsuttu Amerikasta varta vasten puolustamaan Suomen värejä Pariisissa. Hänelle oli taattava muutakin kuin vain kalpeita hopeamitaleja. Mutta ennen kisoja ei osattu laskea, että Paavo Nurmi voisi juosta kaikkai matkat 800 metristä 10 000 metriin ja korjata kuusi henkilökohtaista ja lisäksi kaksi joukkuemitalia. Nurmi itse oli huomannut, että 800 metrillä hän ei olisi voittanut, vaan olisi saanut tyytyä hopeamitaliin, pahimassa tapauksessa pronssiin. Paavo Nurmi lienee tämän kysymyksen kohdalla paras asiantuntija.

Paavo Nurmelle sanottiin jo hyvissä ajoin ennen kisoihin matkustamista, että hän ei saa juosta 10 000 metriä. Kympin kulta varataan Ritolalle. Luultavasti pian tämän jälkeen Nurmi teki oman valintansa ja päätyi vakaumukseen: - En valitse 1500 metriä tai 5000 metriä, valitsen molemmat, vaikka ne juostaan samana päivänä ja saman tunnin kuluessa. Paavo Nurmi olisi kaikesta huolimatta voinut valita 10 000 metriä. Hänellä oli poikkeuksellista sananvaltaa. Mutta hän saattoi luopua kympin kultamitalista Viile Ritolan hyväksi, olletikin koska hänen kaikesta huolimatta oli varmistettava 1500 ja 500 metrin voitot.

Pariisin kymppi oli Ville Ritolan huippujuoksu. Siinä oli hohtoa. Tämä kilpailu suoritettiin kisojen ensimmäisenä päivänä. Ensimmäisen kerran juostiin olympialainen kymppi suoraan loppukilpailuna. Ranskalaiset eivät tunteneet Ville Ritolaa eivätkä muita suomalaisia, nimet Eero Berg ja Väinö Sipilä eivät sanoneet heille mitään. He eivät tunteneet myöskään Edvin Wideä. Wide lähti liikkeelle voitto mielessään. Hän kuvitteli olevansa tämän kilpailun Nurmi ja näännyttävänsä kanssakilpailijansa kovalla vauhdilla. Wide teki kovan johtajan työtä ja taival taittui ”puolentunnin taulukon mukaisesti”. Kun Ritola vähän ennen 5000 metrin täyttymistä otti oman paikkansa, todettiin puolimatkan väliajaksi tasan 15 minuuttia. Ritola johtaa joustavin askeli, Wide jäljessä kuin varjo. Ritola tekee koenykäyksen tunnustellen ruotsalaisen mielialaa. Tämä kokeilu kesti puolisen kierrosta. Sen jälkeen Ritola nykäisi tosissaan ja totesi, että peli on selvä. Wide katkesi, hän jäi. 8000 metrin kohdalla ruotsalainen oli jo 10 sekuntia jäljessä.

Ville Ritola oli juoksun tiimellyksessä unohtanut seurata kierroksenäyttöä ja seonnut omissa laskuissaan. Kun hän aloitti viimeisen kierroksen, hän luuli vielä olevan jäljellä kaksi kierrosta, Kellonsoitto hukkui yleisön pauhinaan. Matkan jo päätyttyä hän syöksyi vimmattuun kiriin ja vasta takasuoran alkaessa hämmästyksissään hellitii, kun joku toimitsija kävi kiinni hänen käsipuoleensa. Villen viimeinen kierros ei kansaa oikein julistanut. Se olisi tahtonut nähdä vimmattua ponnistelua lopussa.

Ville Ritolan aika oli 30.23,2. Kukaan maailmassa ei ollut aikaisemmin taittanut 10 000 metrin taivalta niin nopeasti. Hän paransi toisen kerran saman kesän kuluessa kympin ennätystä. ”Perhana, olisin minä 5-6 sekuntia nopeammin juossut, jos en kierroslaskussa olisi sekaantunut:” Ville pahoitteli näyttäen kokonaan unohtavan, että hänestä oli tullut olympiavoittaja. Edwin Wide saavutti maaliviivan lyötynä miehenä 32 sekuntia myöhemmin kuin voittaja. Eero Berg ja Väinö Sipilä kuorivat tähteet - Berg saavutti pronssimitalin ja Sipiläkin kolme pistettä.

Ville Ritolan toinen uroteko Pariisissa oli 3000 metrin estejuoksun kultamitalin voittaminen. Laji oli ensimmäistä kertaa olympiakisojen ohjelmassa. Bille teki siitä historiaa suorittamalla suomalaisen pelinavauksen, jota paitsi Elias Katz rynni epäilyttävän kompuroinnin jälkeen maaliviivalle toisen ja toi Suomeen hopeaa. Eikä kolmaskaan suomalainen Karl Ebb kovin huonosti menestynyt, viides sijä ja pari pistettä.

Ville Ritola

Ville Ritola

Olymiavoittaja Ville Ritola

Yle Arkisto Ville Ritola

Ville Ritolan haastattelu

Ville Ritola haastattelu 1954
http://www.youtube.com/watch?v=tV9knHE6Jjs

Ville Ritola



Lähdeaineisto Reino Rinne Suomen urheilun tähtiherkiä
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)