Martti Kaarta on kilpaillut yhdeksällä vuosikymmenellä

Martti Kaarta on kokenut läheltä itsenäisen Suomen taisteluvaiheet, sillä hänen veljensä kaksinkertainen maailmanmestari Lauri Kaarta kaatui Viipurissa talvisodan viimeisenä päivänä.

Martti Kaarta ampui MM-pronssia sotilaskiväärin polviasennosta 1937 Helsingin Malmilla, missä Lauri Kaarta ylti kahteen saman aseen joukkuemaailmanmestaruuteen. Lauri ampui MM-hopeaa vielä 1937 Luzernissa ja hänen MM-mitaliensa yhteismäärä on seitsemän.

Martti Kaarran aktiivinen kilpa-ammunta alkoi 1920-luvulla ja ura on ulottonut ainutlaatuisesti yhdeksännelle vuosikymmenelle, aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Palkintokokoelmassa on muistona arvokkaita suojeluskuntamitaleja aivan järjestön alkuvuosilta.

• Isälläni oli metsästysaseitaja perhepiirissä ampuminen alkoi jo nuorena, kun myös veljeni Lauri ja Eino olivat innokkaita. Suojeluskuntien valtakunnallisissa mestaruuskilpailuissa koko kolmikkomme oli ainakin kerran yhtäaikaisesti 10 parhaan joukossa kouluammunnassa.

Martin ykköslaji oli aluksi kuitenkin hiihto, aina siihen saakka, kun hän revähdytti tukinnostossa niin pahasti kylkensä, ettei hiihtäminen jatkossa sujunut ilman pistosta. Kalajoen suojeluskunnassa oli kymmeniä kilpa-ampujia, mutta vain muutamat kilpailivat piirinsä ulkopuolella. Suojeluskuntakisoissa Kaarta menestyi kaikilla kivääriaseille sekä lisäksi sotilaspistoolilla. Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut olivat 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla mittavia huipputapahtumia, sillä Kaarran veljesten ohella radalla nähtiin Lapuan suojeluskunnan Kullervo Leskinen, joka uransa aikana voitti yhdeksän maailmanmestaruutta ja Kauhavan suojeluskunnan Viktor Miinalainen, vapaakiväärin kolminkertainen maailmanmestari. Myös Kullervo Leskisen veli Viljo kuului maailman parhaimmistoon.

Martti Kaarran MM-mitali 1937 tuli yllätyksenä asiantuntijoillekin, sillä hän ei kuulunut Suomen sotilaskiväärijoukkueeseen. Silloiset säännöt sallivat kuitenkin muidenkin osallistua henkilökohtaisiin lajeihin ja Martin tavoin edustusryhmien ulkopuolelta tullut Olavi Elo voitti jopa kolmiasenkilpailun uudella maailmanennätyksellä.

• Saavuttaessani MM-pronssia olin polviasennon puolivälissä selvästi yli maailmanennätysvauhdin, mitä tosin en itse tiennyt. Kun päivä oli lämmin, lähdin kävelemään ja se osoittautui virheeksi. Korkea-arvoinen upseeri näet tuli luokseni ja kehotti jatkamaan rauhallisesti todeten, että on syntymässä uusi maailmanennätys. Sen jälkeen tuli paineita ja toinen puolisko sujui huonommin, mutta kolmen parhaan joukkossa kuitenkin säilyin ja pidin hetken maailmanennätystä.

Ampuminen on äärimmäisen herkkä laji, missä parhaidenkin tulostaso vaihtelee melkoisesti. - En ole milloinkaan onnistunut ampumaan polvi- tai makuuasennoista 20 peräkkäistä kymppiä, vaikka joskus on ollut hyvin lähellä. Harjoituksissa pienoiskiväärin polviasennon kymmenen peräkkäistä laukausta 50 metriltä meivät kotipihan radalla kerran kymppiin samasta reiästä, vaikka kävin viiden laukauksen jälkeen katsomassa tulosta. Yleensä huippurytmiä ei heti tavoita uudelleen, mutta sillä kertaa kävi toisin.

Pienoiskivääriin siirtyminen tapahtui viime sotien jälkeen, joskin tämäkin ase oli tullut kilpailumielessäkin tutuksi jo aikaisemmin, vaikka veljesten kaikki MM-mitalit kirjattiin sotilaskivärillä.

Syksyn 1944 rauhansopimuksen jälkeen kilpa-ammunta joutui kaikialla Suomessa vaikeuksiin, kun sen tärkeä perusjärjestä suojeluskunta piti lakkauttaa. Kalajoen ampumaratakin tuhottiin. Se sijaitsi silloinkin nykyisen Särkkäinportin alueella, mutta lähempänä valtatietä.

• 1950-luvulla taas jatkettiin, mutta patruunapula haittasi pitkään, eivätkä rahatkaan tahtoneet riittää tähän harrastukseen. Sekin on sanottava, etten osannut parhaassa iässäni harjoitella niinkuin pitäisi. Vasta yli 70-vuotiaana kokelinn tiiviimpää harjoittelua ja 5000 laukauksen jälkeen kymppien rivit olivat kyllä säännöllisempiä kuin ennen.

Martti Kaarta on saavuttanut veteraanikilpailussa 27 Suomen mestaruutta ja parikymmentä muuta SM-mitalia, viimeiset niistä vuonna 1989, jolloin hän kilpaili lähes 85-vuotiaana 70-vuotiaiden sarjassa.

Ruumiillinen työ on jatkunut senkin jälkeen, kun 90 vuoden ikäraja tuli ohitetuksi. 90-vuotis merkkipäivänä Martti ilmoitti menevänsä metsätöihin.

Lauri Kaarta – seitsemän MM-mitalia sotilaskiväärillä

http://urheilunhistoria.blogspot.fi/2008/12/lauri-kaarta-seitsemn-mm-mitalia.html

Kihin Hiski kuninkuusravien kakkonen

Matti Salmen Kihin Hiski nousi tasaisten esitysten jälkeen hienosti toiseksi Kupion kuninkuusraveissa, missä Viesker oli jälleen lyömätön kaikissa lähdöissä ja vei 220 000 markan täyspotin. Kihin Hiski oli viides 2100 metrillä sekä neljäs maililla ja 3100 metrillä. Vuosi oli 1998.

• Kihin Hiski paransi Kuopiossa lähtö lähdöltä ja kaksi viimeistä lähtöä menivät sillä tavalla kuin olin odottanutkin. Matkasijoitukset toki olisivat voineet olla pykälän tai pari korkeampikin, totesi Matti Salmi, jonka Savon keikka tuotti Kihin Hiskille 63 500 markkaa.

Hiski lähti avausmatkalle numerolla yksi, joka antoi hyvät lähtökohdat päästä kärkeen ja jäädä sitten jatkossa vuorenvarmasti johtoon nousevan Vieskerin selkään.

• Suunnitelma mein pieleen ja kävi juuri niin kuin olin pahimmassa tapauksessa pelännyt. Muiston Kihaus pääsi keulille ja antoi pian tilaan Vappu-Hepulle. Jäimme sisäradalle kauas kärjestä. Nousu toiselle radalle paransi myöhemmin asemia, mutta loppusuoralla vauhti ei enää ihan riittänyt kolmen parhaan joukkoon.

Maililla Kihin Hiskillä oli rata kahdeksan, mitä eräissä ennakkoarvioissa pidettiin ongelmallisena. Käytännössä tilanne oli kuitenkin alusta lähtien hyvin hallinnassa ja sisäradan Viesker sai kaarteessa rinnalleen Kalajoen orin, joka sitten laskeutui vauhdinpitäjän taakse ja sai siinä hyvät asemat kirisuoralle. Vieskeri kellotti uuden rataennätyksen 21,9 ja Vappy-Hepun sekä Matukan tuntumassa neöjäntenä linjan ylittänyt Kihin-Hiski sivusi kaikkien aikojen toiseksi parasta aikaansa 22,7. Viesker johti kahden matkan jälkeen kuninkuuskilpaa 1,4 sekunnin erolla Vappu-Heppuun, josta Matukka oli 1,1 sekuntia ja Kihin Hiski 1,4 sekunnin päässä.

3100 metrillä Kihin Hiski rynnisti kärkeen luovuttaen pian johtopaikan Vieskerille, jonka selkään Matti Salmi jälleen ankuroi hevosensa. Jo ennakolta pisimmän matkan vahvaksi haastajaksi ennakoiti El Vihuri pani kuolemanpaikalta Vieskerin tiukoille ja voittokamppailuun nousi myös `Vappu-Heppu, joka kuitenkin sortui maalilaukkaan. Vieskerin ja El Vihurin ohella Hiski edelle ehti Poika-Vinkkeli. Kärkikolmikon aika oli 26,6. Hiskin vain kymmenyksen heikompi.

Kokonaiskilvassa hyvissä asemissa ollut Matukka romahti pitkällä matkalla seitsemänneksi, mikä osaltaan merkitsi Kihin Hiskin nousua kahden lähdön jälkeen neljänneltä sijalta kuninkuuskilvan hopealle kokonaisajalla 9.38,9 Vieskerin ollessa 3,3 sekuntia edellä. El Vihuri oli kolmas ja keskipohjalaisten menestyksen täydensi Kaustisen Liptus neljännellä sijallaan 1,6 sekuntia Hiskin takana.

• Tätä ennen Kihin Hiski on juossut 3100 metrin kilvan Mikkelin kuninkuusraveissa 1996. Kuopiossa pisin matka oli sen paras osoittaen kestävyydenkin erinomaiseksi.

Kuopion kuninkuusraveja seurasi kaikkien aikojen ennätysyleistö 46 000 katsojaa.

Lähdeaineisto Kalajokiseutu 12.8.1998 Lauri Järvisen kirjoitus

Kihin-Muisto - legenda jo eläessään

Kihin-Muisto ja Matti Salmi

Peräseinäjoen Haapaluomalla Risto Pahkalan talossa elettiin jännittäviä aikoja 8. kesäkuuta 1977. Talon siitostamman Kihin piti varsoa näihin aikoihin. Tamma pyöräytti iltasella terveen ja pirteän orivarsan. Varsan syntymään liittyi tragediaakin, kun emä tamma menehtyi heti seuraavana aamuna sisäiseen verenvuotoon. Näin varsa jäi ilman emää ja sitä ruokittiin tuttipullolla huolellisesti kahden tunnin välein. Lisäksi varsa sai maitoa toiselta emätammalta, joka oli äskettäin varsonut. Kihin-Muisto oli järkevän oloonen varsa, Risto Pahkala kertoo.

• Tiesin jo silloin, että siitä tuloo hyvä hevonen. Näin silloin unen, jossa sillä oli kranssi kaulas. Minä uskoin loppuhun asti, että se tuloo, mutta toiseksi se jäi. Risto Pahkala viittaa ravikuninkuuteen.

Kun Kihin-Muisto oli puolentoista vuoden vanha, Olavi Nikkarikoski oli katselemassa hevosta itsellensä ja soitti Pahkalalle, saisiko tulla katsomaan tätä Kihin-Muistoa. Nikkarikoski oli katsonut varsan päätä ja todennut, että tämä varsa on hänen.

Nikkarikoski sopi kaupan seuraavalle aamulle, mutta soitti väliltä, että kauppa on hänen puoleltaan valmis.

-Meillä ei Kihin-Muistolla kerinnyt olla suittekaan sen pääs, Pahkala kertoo. Kun soittelin joskus Kalajoella, sieltä kertoivat sen olevan ihmeellisen järkevä varsa.

-Seurasin sen elämän taivalta, sillä se oli palijo läheesempi kuin muut hevoset. Vaikka meiltä on palijoo hevosia lähtenykki, tämä oli aivan erilaanen, ku se oli juottoovarsa ja kun sillä ens kertaa ajettihin, niin aivan sitä täräji, Risto Pahkala muistelee.

Kihin-Muisto siirtyi Olavi Nikkarikosken ja Raimo Suonvieren omistukseen ja sitä valmensi ja ohjasti Raimo Suonvieri. Oriin ensimmäinen kilpailu oli kolmivuotiaana vuonna -80, jolloin se paineli 1600 metrillä voittaen aikaan 55,3. Nelivuotiaana ori starttasi 24 kertaa ja aikoihin tulikin huima parannus 34,4 ly ja 29,2 aly. Jo silloin alettiin kohista Kalajoen kovasta oriista.

Viisivuotiaana Kihin-Muisto kävi radalla 19 kertaa ja mikä parasta niistä oli 12 ykköstä. Ennätykset kirjattiin 28,2 ly ja 26,8 aly. Seuraavana vuonna ori kävi radalla vain seitsemän kertaa, joista kuusi kertaa ori kiersi voittajaesittelyn kautta.

Vuonna -84 Kihin-Muisto valjastettiin kilpakärryjen eteen 11 kertaa ja niistä orille kertyi kymmenen voittoa. 1985 Kihin-Muisto osallistui ensimmäistä kertaa kovimpiin ja arovstetuimpiin kilpailuihin. Kaustisella pidetyissä kuninkuusraveissa Raimo Suonvieren ohjastama ori sijoittui lauantaina 2100 metrin matkalla upeasti kolmanneksi ajalla 25,4, vaikka hevonen laukkasi matkalla. Sunnuntaina maililla ori oli kymmenes laukan rasittamana. Päätösmatkalla 3100 metrillä se oli yhdeksäs, joten loppusijoitus ei ollut aivan kärkipäässä.

Raimo Suonvieri ohjasti Muistoa viimeisen kerran Oulussa 22. syyskuuta 1985. Silloin ori voitti. Tämän jälkeen ori siirtyi Kalajoki-talli ky:n omistukseen ja ohjaksiin siirtyi Jorma Kontio, joka ajoi oritta heinäkuuhun 1986. Tällöin Kihin-Muiston valmentajaksi ja ohajstajaksi tuli Kalajoen oma poppamies Matti Salmi.

Matin ja Kihin-Muiston yhteistyö toimi aina vuoteen 1988 saakka. Siihen aikaan sisältyivät Lahden kuninkuusravit. Kihin-Muisto oli lauantaina seitsemäs ja sunnuntaina kuudes ja kymmenes. Salmen lisäksi oritta ohjasti myöhemmin mm. Jorma Kontio ja Ahti Antti-Roiko.

Kihin-Muisto osallistui uransa aikana kaikkiaan kuusi kertaa kuninkuusraveihin. Saavutus on kova mutta valitettavasti silloin oli yksi ylitse muiden, Patrik. Muistolle tuli kakkostila tutuksi Patriki kanssa kilpailtaessa.

Uransa viimeisenä vuonna 1991 Kihin-Muisto kilpaili Aki Antti-Roikon ohjatuksessa 15-vuotiaana. Kalajoki-talli myi oriin etelään siitosoriksi, jona Kihin-Muisto on osoittanut loistavat periyttäjän taitonsa. Kun Kihin-Muisto loperri aktiivisen kilpailemisen oli orille kertynyt startteja peräti 272, joista mahtavasti 108 ykköstä, 49 kakkostilaa ja 30 kolmosta. Matti Salmi ohjasti Kihin-Muistoa peräti 37 kertaa totosijoille, joista 15 kertaa Matti ajeli voittoringin kautta. Hyvä suoritus.

Kihin-Muisto menehtyi äkillisesti keväällä 1995. Kaikkiaan Kihin-Muiston jälkeläisiä on 570, joka luku on kunnioitettava.

Lähdeaineisto Paavo Hukarin kirjoitus Kalajoki-lehdessä 7.11.1996

Anna-Liisa Mäkinen hiihti nuorten MM-viestikultaa

Vuoden 1972 maakuntaviestissä Anna-Liisa Mäkinen tuo Himangan joukkueen ensimmäisenä vaihtoon ja lähettää matkaan Hannu Riikosen.
Talvi 1969 toi Himangan Urhelijoille ensimmäisen kerran kansainvälistä arvokilpailumenestystä: Anna-Liisa Mäkinen hiihti avausosuuden Suomen voitokkaassa viestijoukkueessa nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Ruotsin Bollnäsissa. Viestiä jatkoivat Kaija Härkin ja Hilkka Kuntola. Norja putso kyydistä 10 ja Ruotsi 21 sekuntia.

Anna-Liisa Mäkinen hiihti Suomen joukkueen enimmäisen osuuden ja kertoo, että vaihtoon hän tuli kolmantena. Parempaankin olisi ollut mahdollisuudet, mutta Norjan Marit Myrmael hiihti kaksi kertaa suksieni päälle ja rytmi sekosi, kun vauhti pysähtyi. Kaija Härkin nosti Suomen joukkueen niukkaan johtoon toisella osuudella ja viestin nopeimman yksityisajan kellottanut Hilkka Kuntola varmisti voiton ankkurina. Suursuosikki Neuvostoliitto jäi neljänneksi, vaikka sen hiihtäjät olivat henkilökohtaisessa kilpailussa yltäneet sijoille yksi, neljä ja kahdeksan.

Olga Rokkon voittamalla henkilökohtaisella viidellä kilometrillä Mäkinen oli 113.s ja Hilkka Kuntola toinen. Kuntola hävisi kullan kolmella sekunnilla ja Mäkinen pronssin 57 sekunnilla. Anna-Liisa Mäkinen ja Hilkka Kuntola olivat Bollnäsissä vain 16-vuotiaita, joten heillä oli periaatteessa vielä useita junioreiden arvokisoja edessään.

Erikoista on, että ennen MM-menestystä Anna-Liisa Mäkinen oli voittanut ikäluokkansa piirinmestaruuden vain kerran. Ykkössija oli tullut 1967, mutta Vetelin Ulla Lokasaari oli muutaman sekunnin edellä sekä 1966 että 1968. Anna-Liisa M'kisestä tuli talvella 1969 myös ensimmäinen SM-hiihdossa mitaloitu HU:n edustaja. Hän sauvoi Ranualla 17-18-vuotiaiden viiden kilomertin hopealle 43 sekuntia Hilkka Kuntolan perässä, mutta 11 sekuntia Kaija Härkiniä nopeampana. Himangan tyttö joutui muun kärkiryhmän takaa-ajamaksi onnistuen silti mainiosti pehmeällä ladulla käydyssä kilpailussa.

Vuotta myöhemmin Anna-liisa Mäkinen säilyi 17-18-vuotiaiden mitalikolmikossa Juvan SM-hiihdoissa. Edelle ennättivät Hilkka Kuntola ja Sirpa Myllys minuutin ja puolen minuutin erolla, mutta pronssi varmistui Elli Teurajärven jäädessä neljän sekunnin päähän. Marja-Liisa Hämäläinen sijoittui seitsemänneksi 47 sekuntia Mäkistä hitaampana.

Anna-Liisa nähtiin SM-hiihdoissa myös 1971 Juvalla, jolloin hän kilpaili jo 19-20-vuotiaiden sarjassa sauvoen seitsemänneksi viidellä kilometrillä. Ero pronssille ehtineeseen Kaija Härkiniin oli ninuutti ja kultaan hiihtäneeseen Kuntolaan lähes kaksi minuuttia.

Seuraavana talvena Himangan Urhelijat taisteli jo naisten SM-viestin mitalleista Kuopiossa. HU sijoittui viidenneksi HU:n ankkurin Riitta Rahkon ylittäessä maalilinjan 47 sekuntia voittajan Vehkalahden Veikkojen Marjatta Kajosmaan jälkeen. Anna-Liisa Mäkinen lopetti kilpailemisen 20-vuotiaana.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Himangan Urheilijat 1945-2005 ISBN 952-91-9674-1

Marika Ala-Pöntiö kukisti Eva Walhströmin

Himangalta kotoisin olevan Marika Ala-Pöntiön nyrkkeilyura alkoi Oulussa, missä hän oli puutarhakoulutuksessa ja opiskelukaveri houkutteli kokeilemaan kuntonyrkkeilyä. Parin vuoden kuntonyrkkeilyn jälkeen Ala-Pöntiö kävi ihan tutustumismielessä SM-kehässä ja tuloksena oli heti pronssia. Kolme vuotta myöhemmin mitali kirkastui hopeaksi. Marika Ala-Pöntiö otteli vuosina 1999-2000 12 kertaa ja sitä ennen jo yhden SM-turnauksen vuonna 1996. Voittoja kertyi yhteensä seitsemän ja tappioita kuusi. Keväällä 1999 hän kukisti Tampereella Loviisan Eva Wahlströmin tuomariäänin 3-0.

Kevään 1999 SM-turnauksessa Marika eteni loppuotteluun kukistettuaan Elina Saaren 3-0. Finaalissa hän kärsi samoin numeroin tappion Kuusankosken Lea Houtsoselle. Pari kuukautta myöhemmin käydyssä Turun kansainvälisessä turnauksessa Ala-Pöntiä kohtasi unkarilaisen vastustajan, joka oli parempi pistein 4-7. Tammikuussa 2000 Marika otteli vielä Kiimingissä ja Kempeleessä, mutta ei sen jälkeen.

Antero Pallaspuron johdolla Kokkolassa harjoitellut Marika on olympiapainonnostaja Arvo Ala-Pöntiön veljen tytär ja samalla jo kolmas SM-mitalisti suvussaan. Marikan isä Ahti Ala-Pöntiä oli poikasarjoissa lupaava hiihtäjä, joka ylti parhaimmillaan toiseksi Keski-Pohjanmaan kansakoulujen mestaruuskilpailuissa.

Arvo ja Ahti Ala-Pöntiön isä Väinö puolestaan menestyi erinomaisesti hiihdon veteraanisarjoissa 1940-luvun taitteessa. Kokkolan kansainvälisissä kisoissa 1941 hän kukisit ikämiesten 20 kilometrin hiihdossa toiseksi tulleen teerijärvisen Rafael Björklundin lähes kahdella minuutilla. Björklund oli kaksinkertainen Salpausselän voittaja ja 1934 MM-kisoissakin 12. sijalla. Väinö ja hänen kaksoisveljensä Alavari kuuluivat myös Himangan maakuntaviestijoukkueeseen 1930-luvulla.

Väinö Ala-Pöntiö oli myös erinomainen ampuja, joka voitti syyskesällä 1939 Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin mestaruuden kiväärin kenttäammunnassa jättäen taakseen muun muassa Kalajoen Lauri Kaarran, joka oli kiväärilajien kaksinkertainen maailmanmestari vuosina 1937-1939. Syksyllä 1940 Ala-Pöntiö tähtäsi hopealle suojeluskuntapiirin mestaruuskilpailujen kiväärikouluammunnassa. Voittajaksi nousi Himangan S. Hukka.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Himangan Urheilijat 1945-2005 ISBN 952-91-9674-1

Anton Collin ja Matti Raivio – Uljaan urheilutarun sankarit

Lauri Järvinen on kirjoittanut ja kustantanut kirjan Anton Collinista ja Matti Raiviosta. Kirja on 352 sivuinen teos pienestä Pihlajaveden kunnasta kotoisin olevasta kahdesta suurhiihtäjästä. Järvinen kirjoittaa kirjan esipuhessa, että tämän kirjan kirjoittamisessa minulla on ollut onni ja ilo saada avukseni aktiivisin ja aikaansaavin ryhmä, johon olen ikinä saanut näissä töissä tutustua.

Anton Johannes Collin (12. lokakuuta 1891 Pihlajavesi – 31. toukokuuta 1973 Ähtäri) oli suomalainen hiihtäjä, "Holmenkollenin kukistaja"
Anton Collin ei saavuttanut huomattavaa menestystä olympia- tai maailmanmestaruuskisoissa, mutta hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat edustaneet Suomea sekä talvi- että kesäolympialaisissa - vieläpä samana vuonna. Vuoden 1924 Chamonix'n talviolympialaisissa Collin keskeytti 50 kilometrillä ja 18 kilometrin hiihdossa hän sijoittui sijalle 16. Saman vuoden kesänä Pariisin olympialaisissa hän osallistui 188 kilometrin maantieajoon, mutta joutui keskeyttämään puolimatkassa reisilihaksen revähdykseen.
Anton Collinin hiihtouran suurin voitto tuli jo pari vuotta ennen kuin talviolympialaisia tai hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja oli alettu järjestää. Hänet muistetaan "Holmen-Collinina", "Holmenkollenin kukistajana", sillä hän oli vuonna 1922 ensimmäinen Oslon Holmenkollenin hiihtokilpailun (kisat järjestetty vuodesta 1892 alkaen) voittanut ei-norjalainen hiihtäjä. Matkana oli silloin 50 kilometrin murtomaahiihto, jossa Tapani Niku varmisti Suomelle kaksoisvoiton. Kerrotaan, että Norjassa ympäri maan vedettiin liput puolitankoon tämän kauhistuttavan hiihtotappion vuoksi.
Holmenkollenin kaksoisvoitolla oli myönteinen vaikutus Suomen hiihtourheilun kehittymiseen, sillä Lauri "Tahko" Pihkalan ideoimana intouduttiin Suomeen kehittämään Holmenkollenia vastaavat jokavuotiset talviurheilukisat. Salpausselän Kisat Lahden Salpausselällä järjestettiin jo seuraavana talvena (1923). Näissä ensimmäisissä Salpausselän kisoissa Collin voitti 10 kilometrin hiihtomatkan. Järjestyksessään toiset olympialaisista erilliset hiihdon maailmanmestaruuskilpailut saatiin Salpausselälle jo vuonna 1926.
Pihlajavedellä syntynyt ja Liesjärvellä asunut Anton Collin edusti Myllymäen Työntöä, Keuruun Kisailjoita 1916-1920, Ähtärin Urheilijoita 1921-1924 ja Lahden Hiihtoseuraa.


Matti Raivio (22. helmikuuta 1893 Pihlajavesi – 25. toukokuuta 1957 Pihlajavesi) oli suomalainen maastohiihtäjä ja maailmanmestari.
Raivio voitti kultaa 30:n ja 50 kilometrin matkoilla vuoden 1926 hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa Lahdessa. Hänen 30 kilometrin voittomarginaalinsa, 6 minuuttia ja 18 sekuntia, on edelleenkin kaikkien aikojen suurin arvokisavoitto kyseisellä matkalla. 50 kilometrillä Raivio voitti hopeamitalisti Tauno Lappalaisen 8 minuutilla ja 27 sekunnilla.
Raivio osallistui kaksiin olympialaisiin: Chamonix'ssa 1924 hän sijoittui seitsemänneksi sekä 18:lla että 50 kilometrillä. Sankt Moritzissa 1928 hän keskeytti 50 kilometrillä.
Raivio voitti urallaan kuusi Suomen mestaruutta vuosina 1920–1927. Viimeinen mestaruus tuli vasta uusinnassa, kun hän ja Martti Lappalainen olivat 10 kilometrillä hiihtäneet saman ajan. Salpausselän Kisoissa hän voitti 10 kilometriä vuosina 1925 ja 1927 sekä jälkimmäisenä vuonna myös 50 kilometrin kilpailun. Hän sai Salpausselkä-mitalin numero 3. Puijon kisoissa hän voitti 30 ja 50 kilometriä vuonna 1923.
Matti Raivion sisar Aino Raivio voitti maastohiihdossa kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1924–1925.

Johanna Ylitalo hiihti ja juoksi SM-mitaleja

Raution Kärkisistä kotoisin oleva ja aktiiviurallaan yhtä talvea lukuun ottamatta aina Kisailijoita edustanut Johanna Ylitalo kuuluu niihin urhelijoihin, jotka erottuivat muista jo ikäkausivaiheesa viimeistään 10-vuotiaasta lähtien. 3.-4-luokkien sarjoissa kilpailleet Johanna Ylitalo ja Antti Haapakoski olivat talvella 1981 Kalajoen koulujenvälisten hiihtojen ylivoimaisimmat voittajat. Kumpikin hiihti saman matkan ja ilmassa leijui kevyttä hämmenyksen virettä, kun Ylitalon aika oli 12 sekuntia Haapakoskea nopeampi.

Kansainvälistä kilpailukokemusta Johanna Ylitalo sai jo 1979 vain 8-vuotiaana osallistuessa Kokkolassa pohjoismaisten nuorisokisojen 10-vuotiaiden sarjaan. Tuloksena oli 12. sija runsaan minuutin päästä kärejstä. Seuraavinakin talvina Johanna kilpaili monta vuotta itsenään vanhempien kanssa, mutta menestyi silti usein erinomaisesti. Talvesta 1982 lähtien hän oli ikäistensä joukosa lähes lyömätön Kalajoella ja sen lähialueella sekä pian isommissakin ympyröissä.

Tammikuussa 1982 Johanna voitti 14-vuotiaiden Keski-Pohjanmaan mestaruuden kolmella kilometrillä, vaikka hän oli 11-vuotias. Keskipohjanmaa-lehti pahoittelikin, että tytön aiheuttama sensaatio oli niin suuri, jotta sen tunnelmissa hänestä jäi kuvankin ottamatta.
11-12-vuotiaiden joukossa Kärksien tytön vauhti oli talvella 1982 yleensä murskaavan ylivoimaista Keski-Pohjanmaan alueella. Esimerkiksi Raution Kisailijoiden puistohiihdoissa synty kolmen kilometrin matkalla yli kolmen minuutin ero seuraavaan, vaikka vastasa oli piiritasolla menestyneistä kilpailijoita. Hopeasomman aluekilpailussa Johanna voitti 12-vuotiaiden sarjan puolella minuutilla. Saman ikäluokan poikien ykkönen oli Vetelin Kuisma Taipale, joka sauvoi saman ladun vain kymmenen sekuntia Johannaa nopeammin.

Johanna Ylitalon ensimmäine osallistuminen 14-vuotiaiden Hopeasomman valtakunnalliseen loppukilpailuun tapahtui Lappeenrannassa maaliskuussa 1983. Kilpailu käytiin räntäsateessa ja Ylitalon voitelu epäonnistui totaalisesti. Hänen sijoituksensa painui pari sijaa 50:n huonommalle puolelle.
Hopeasomman valtakunnallinen huipentuma käytiin 1984 Harjavallassa ja siellä Johanna Ylitalo onnistui huomattavasti edellisvuotta paremmin. Sijoitus parhaana keskipohjalaisena oli seitsemäs 133:n kilpailijan joukossa.

Talvella 1985 Johanna Ylitalo siirtyi piirin kilpailuissa 16-vuotiaiden sarjaan kamppaillen vuoden tai pari itseään vanhempien kanssa. Ikäluokan pm-ladulla Ylitalon suksi kulki pronssille Kälviän Sari Hankaniemen voittaessa minuutin erolla.
Hopeassomman valtakunnallinen finaali eli Johannan kohdalla käytännössä 15-vuotiaiden SM-kilpailu käytiin Kuusamon Rukan vaativassa maastossa maaliskuussa 1985. KLL:n mestaruuskilpailuissa 12. sijalle jäänyt rautiolainen ei kuulunut ennakkosuosikkeihin, mutta sensaatio oli, että hänen vauhtinsa riitti peräti 51 sekunnin erolla voittoon. Loppuaika oli niin kova, että se olisi riittänyt 16-vuotiaissakin neljänneksi viiden sekunnin päässä pronssimitalista.

Raution Kisalijoiden historian ensimmäinen Suomen mestaruus tuli seuran lähestyessä jo 55 vuoden ikäänsä. Johanna Ylitalon osana oli hankkia myös järjestyksessä toinen Suomen mestaruus, viisi vuotta myöhemmin.
Talvella 1986 Johanna Ylitalo alkoi olla 15-vuotiaana jo vahva haastaja Keski-pohjanmaan naishiihdon parhaimmistolle. Tammikuun alussa kulki viisi kilometriä Halsualla niin vauhdikkaasti, että piirin hiihtäjistä vain Anne Piispanen ehti edelle. Kalajoen edellinen kansallisesti menestynyt Merja Mylllylä jäi Ylitalosta parikymmentä sekuntia.

Talvella 1987 Johanna Ylitalo edusti Kälviän Tarmoa, joka sai näin kokoon hyvän viestijoukkueen 17-vuotiaisiin. Kolmikko Johanna Ylitalo, Sari Hankaniemi ja Sari Kippo etenikin Keminmaalla SM-viestipronssille. Ikäluokan SM-hiihtojen henkilökohtaisilla matkoilla Johanna oli mitalien tuntumassa. 15 kilometrillä neljäs ja viidellä kilometrillä kuudes.

Seuraavana talvena 1988 Johanna Ylitalo kilpaili jälleen Raution Kisailijoiden asussa ja nousi 18-vuotiaiden SM-mitalistiksi Ilomantsissa jo tammikuussa hiihdetyllä 15 kilometrillä. Savonlinnassa mitali jäi viidella kilometrillä kuuden sekunnin päähän sijoituksen ollessa neljäs.
Talvella 1988 hyvä kansallinen ja kansainvälinen menestys nosti Johanna Ylitalon nuorten MM-ryhmään, mikä samalla merktisti harjoitusmatkoja Keski-Euroopan alpeille jo kesällä 1988.

Nuorten MM-kisat pidettiin Norjan Vangissa 14.-19.3.1989. Johanna Ylitalon ohella keskipohajaisista ylti tähän edustustehtävään vain Haapajärven Mika Myllylä. Vangin MM-kisoissa Johanna Ylitalo hiihti viiden kilometsin perinteisen kilpailun ja toisen osuuden Suomen viestijoukkueessa. Pikamatkan MM-kultaa sauvoi Italian Stefanie Belmondo. Mari-Anne Lallukka oli parhaana suomalaisena 11.sijalla. Johanna Ylitalo jäi kärjestä runsaani minuutin ja oli 26.s. Seuraavana päivän hiihdetyssä viestissä Suomi sijoittui neljänneksi jääden mitalista vain neljän sekunnin päähän.

Talvella 1990 ensimmäiset katsastukset käytiin uudenvuodenpäivänä Hakunilassa, missä Ylitalo eteni 15 kilometrin kolmanneksi ja sai heti vahvan otteen arvokisalippuun. SM-hiihdoissa 1990 20-vuotiaiden 10 k:n hiihdon voitti Johanna Ylitalo. 20-vuotiaide 5 km:n hiihdossa Johanna Ylitalo oli kolmas. Naisten 5 km:n hiihdossa Johanna Ylitalo oli 13.s.
Nuorten MM-hiihdot oli määrä pitää helmikuussa Ranskassa, mutta ne jouduttiin siirtämäään huhtikuulle huonon lumitilanteen takia. Kisat käytiin 28.3.-1.4. Ranskan Les Saisies`ssa. 5 km:n hiihdossa Johanna Ylitalo oli 34.s.

Vaikka Johanna Ylitalo valitsi päälajikseen hiihdon, hän menestyi Kalajoen edellisen SM-tason hiihtäjän Jussi Kurikkalan tavoin varsin hyvin myös kestävyysjuoksijana, erityisesti maastossa. 16-vuotiaiden SM-maastojuoksussa Johanna Ylitalo nähtiin mukana Imatralla 1984, ainoastaan 14-vuotiaana. Tuloksena oli hienosti kuudes sija vain kaksi sekuntia voittajasta. Keväällä 1985 Johanna voitti Anne Siltalan maastojuoksun piirin mestaruuskisoissa 16-vuotiaiden tiukassa kamppailussa. Helsingissä SM-kisoissa Pirkkalassa molemmat Kalajokilaakson tytöt putosivat täpärästi mitalleilta.

SM-maastoissa 1989 20-vuotiaiden 5 km:n juoksussa Johanna Ylitao otti pronssimitalin ja 1990 samalla matkalla Kalajoen SM-maastoissa hopeaa. Johanna johti SM-juoksua suurimman osan matkasta, mutta Monika Rönnholmin loppuveto oli niin voimakas ettei Raution tyttö pystynyt siihen vastaamaan kotiyleisön mallikkaasta kannustuksesta huolimatta.
Johanna Ylitalo voitti urallaan kaksi Suomen mestaruutta ja kaikkiaan 9 SM-mitalia, joista kuusi hiihdossa ja kolme juoksussa. MM-kisoissa paras menestys oli viestissä 4 sija Suomen joukkueessa.

Lähdeaineisto: Lauri Järvinen 100 vuotta kalajokista urheilua ISBn 952-90-3639-6 , Lauri Järvinen Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi Raution Kisailijat 1931-2006