sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kalajokisen jääkiekon historiaa


Jussi Kiiveri - Tee maali, Junkkarit

JHT Forever!


Vanhin säilynyt ottelupöytäkirja on päivätty 18.maaliskuuta 1961, jolloin Junkkarit perinteeksi muodostuvalla tavalla kukisti Ylivieskan Kuulan numeroin 3-0. Junkkarien joukkue muodostui lähes kokonaan Kalajoen Yhteiskoulun pojista.

Vaikka olosuhteet ollivat pitkään kaukana ihanteellisesta, niin suuri into ja lahjakkaat pelipojat kasvattivat pian menestystä ja samalla lajin harrastusta ja suosiota. Pohjois-Suomen parhaisiin puolustajiin kuuluneen Juha Luovin tulo Raahesta nosti tasoa ja 1960-luvun puolivälistä lähtien Junkkarit pelasikin sarjatasolla lähtökohtiinsa nähden mainiosti.

Sarjakaudella 1965-1966 Kalajoki oli kolmas perussarjan lohkossaan. Ensimmäinen nousu maakuntasarjaan kaudeksi 1967-1968 jäi sillä kertaa yhden kauden yritykseksi joukkueen jäädessä lohkossaan viimeiseksi. Uusi nousu oli lähellä heti 1968-1969 jolloin Junkkarit sijoittui toiseksi. Paluu maakuntasarjaan tapahtui jo 1969-1970.

Seuraavan neljän kauden ajan Junkkarit säilytti paikkansa maakuntasarjassa sijoittuen parhaimmillaan toiseksi. Maakuntasarjan tehotilastoissa Raimo Tiinanen oli paras kaudells 1972-1973 tehtyään 24 pistettä. Kalevi Suni oli tulloin toinen.

Kaudella 1974-195 lähtien Kalajoen Junkkarit pelasi uusitun sarjajärjestelmän mukaisessa II-divisioonassa kolme kautta sijoittuksen ollessa parhaimmillaan viides.
Junkkarien pudostessa kauden 1977-1978 päätteksi III-divisoonaan. Tuolloin Junkkarien parhaimmat pelaajat Pentti Turpeinen, Kalevi Suni, Ilkka Letola ja Pekka Tainio siirtyivät Kokkolan Hermekseen ja Raimo Tiinanen Raahen Kiekko-Vesaan.

Junkkarit oli kolmena 111-divisoonakautenaan eräkkäin kuudes tai seitsemän välttäen niukasti putoamisen vielä alemmas. Jääkiekon nousu alkoi syksyllä 1981, kun muutaman vuoden Kokkolan Hermeksen II-divisoonajjoukkueessa pelanneet Kalevi Suoni, Pekka Tainio ja Ilkka Letola sekä Raahessa kiekkoillut Raimo Tiinanen palasivat Junkkareihin.

Sarjakaudella 1981-1982 Junkkarit pelasikin kokonaan omilla kasvateillaan ja nousu II-divisioonaan oli jo silloin suhteellisen lähellä. Pentti Turpeinen oli sarjakaudella 1982..1983 lohkon tehoykkönen 52 pisteellään.

Junkkaredein valmentajaksi palasi yhden vuoden tauon jälkeen Esa Eroma. Joukkue johti III divisoonaa alusta loppuun saakka. Sarjakuden 1983-1984 Jääkiekkoliitto palkitsi Esa Eroman Pohjoisen alueen parhaana valmentajana.

Sarjakaudella 1983-1984 ilahduttava nousu kakkoseen ei tapahtumahetkellä tuonut täyttä riemua, sillä Jääkiekkoliiton armottomat säännöt sanoivat, että näin korkealla sarjatasolla saa pelata vain joukkue, jolla on käytössään tekojäärata. Asiaa lähdettiin viemään eteenpäin säätiöpohjalta. Kalajokisilta yrityksilät ja yksityisiltä kerättiin sitoumuksia osallistumisesta tekojääradan kustannuksiin. Kirjallisia, allekirjoitettuja lupauksia kertyikin kuukaudessa yli 300 000 markan edestä.

Tiivis ja suurella julkisuudella tapahtunut tekojääradan puuhaaminen oli luonut edelytykselle ratkaisulle , johon juuri sopivasti ilmestynyt Kemijärven malli loi ainekset. Junkkarien tavoin II-divisoonaan noussut Kemijärven Kiekko oli keväällä 1984 saanut poikkeusluvan pelata seuraava sarjakausi kakkosessa paineilmahallissa luonnonjäällä.

Syksyn 1984 kunnallisvaalien tuntumassa suoritettu valtuustonäänestys paineilmahallista toikin niukasti, mutta varmasti tarvittavan kahden kolmasosan enemmistön ja Rukka Oy:n toimittaman hallin pystyttäminen voitiin tehdä talkootyönä jo marraskuun alussa 1984.

Sarjapaikann säilymisestä huolimatta tunnelma kevättalvella 1985 oli täysin epävarmuutta, sillä ilman tekojäärataa halli oli osoittautunut rittämättömäksi. Lopulta saatiin hankittua kymmenen vuotta vanha, mutta varsin hyväkuntoinen tekojäärata Tukoholman läheltä. Kalajoen valtuusto hyväksyi ostosuunnitelman toukokuun viimeisenä päivänä antaen takuut Junkkareiden hankkimalla tekojääradalle.

Laitteet saapuivat heinäkuussa, ja niiden asennus ja hitsaus tapahtui talkoovoimin. Jää tehtiin ennenkuin oli saatu käyttölupaa. Kesäkuussa 1985 Kokkolan Hermeksen parhaat pelaajat Jorma Malkamäki ja Kenneth Björklund allekirjoittivat sopimuksen Junkkareiden kanssa. Samana kesänä saapui Kalajoelle Oulun Kärpistä junioirijoukkueiden maalivahtina kaiken värisiä SM-mitaleita saavuttanut Pasi Turpeinen. Joukkueen valmentajana toimi Kalevi Suni.

Junkkarit pelasi kevätkaudella 1986 suhteellisen vähälukuisella materiaalilla, joka parhaimmillaankin riitti vain juuri ja juuri kolmeen kentälliseen. Joukkueen henki oli kuitenkin erinomainen.

Sarjakautta 1986-1987 varten Kalajoen Junkkarien II-divisioonan joukkueseen hankittiin merkittäviä vahvistuksia. Lapin läänin nimekkäin jääkiekkoilija Jari Nerg siirtyi Junkkareihin. Samaan aikaan tuli Puolangalta Hannu Moilanen. Sarjakaudella 1986-1987 Junkkareissa pelasi myös Hermeksen Olli Lehtimäki. Oulun Kärpistä lainattiin Jari Pihlajaniemi, Harri Helama, Jukka Torvela ja Reijo Seppänen. Valmentajaksi oli kiinnitetty kokkolalainen Jorma Saarikettu.

Jäähalli siirtyi kesällä 1987 Kalajoen kunnan omistukseen. Urheiluseuran omistus oli alunperinkin suunniteltu tilapäiseksi. Sarjakaudella 1987-1988 asetettiin tavoitteeksi pääsy kahden parhaan joukkoon ja samalla ensimmäisen kerran I divisoonankarsintojen play off-kierrokselle. Jo alkukesästä Junkkareiden kanssa tekivät sopimuksen Raahen Teräskiekossa pelanneet Jukka Poukkula, Pekka Pyhäluoto ja Vesa Pisilä. Tämän jälkeen siirtyi Junkkareihin Oulun Kärppien nimekäs hyökkääjä Jari Ervasti ja Kai Laatikanen sekä Porin Ässistä Marko Viljanen ja Marko Högerman.

Ajatus omasta itsenäisestä jääkiekkoseurasta nousi vahvasti esille jo 1987-1988 kaudella,mutta hanke ei vielä silloin ollut kypsä toteutettavaksi. Kaikkien aikojen ensimmäinen liigatason vahvistus Junkkareissa oli Porin Ässien puolustaja Jari Laitanen. Sarjakaudella 1987-1988 Junkkarit näkyi mainiosti myös II-divisiooan tehotilastossa. Jari Ervasti teki Pohjoislohkon ennätyksen 72 pistettä Jari Nergin ollessa toisena 54 pisteellä.


Junkarit lähti kaudelle 1988-1989 erittäin nimivahvalla joukkueella. Oulun Kärppien A-junioreiden menestyneess joukkueessa kiekkoilleet Jari Karppinen, Marko Hjelt ja Hannu Suorsa ja Kouvolan liigajoukkueessa kiekkollut Pekka Lilleberg siirtyi Junkkareihin. Liigakokemusta oli myös Kärpistä siirtyneellä Mikko Perkkiöllä. Jari Ervasti jarkoi edelleen Kalajoella. Tapparan ja Jyväskylän HT:n liigareserveistä saapuivat Sami Ahoniemi ja Hannu Karjalainen. Maalivahti Vesa Korpela siirtyi Kiekko-Vesasta, Sarjakaudella 1988-1989 Junkkareiden Pekka Lilleberg oli toinen 72 pisteellä. Kausi oli Junkkareille taloudellisesti raskas ja siksi tarvittiin kalajokisen yrittäjien apua jotta toimintaa voitiin jatkaa, Erkki Ahon ja Leiribaari Ky:n kokonaispanos seuran ja jääkiekkotoiminnan pelastamiseksi oli n. 200 000 markkaa.


1989 Junkkarit-Hermes - Doug Lawrence kuumenee


Sarjakausi 1989-1990 muodostui Junkkareille välivuosi. Valmentajana toimi virolainen Uno Veski, mutta kauden kuluessa valmentajaksi kutsuttiin Kalevi Suni. Virolaiset 16-vuotiaat Olle Sildre ja Rauno Parras saapuivat Kalajoella samoin B-junioreissa pelannut Indrek Linde.Junkkareiden ykköskenttä oli vahva ja mutta sen takana materiaali ontui. Joukkueen sijoitus 10 joukkkueen lohkossa oli kahdeksas.

Sarjakaudella 1990-1991 kynyksellä tehtiin odotettu ratkaisu: kalajokinen jääkiekkotoiminta eiytyi Junkkareista omaksi erikoisseurakseen, joka sai nimekseen Junkkarti Hockey Team. Edustusjoukkeen valmentajaksi kiinnitettin turkulainen Matti Aaltonen. Junkkarti HT hankki merkittävät vahvistukset kun slovakit Jan Jasko ja Robert Pukalovic saapuivat vahvistamaan JHT:n joukkeutta. Jan Jasko nousi sarjakaudella 1990-1991 valtakunnallisten lehtien otsikoihin tekemällä 126 tehopistettä. Puolustaja Robert Pukalovic tehtaili puolustajien valtakunnallisen ennätyksen 89 pistettä. Menestys toi ennätykselliset karsojamäärät. Kokkolan hienossa hallissa muutamia otteluita seurasi yli 2500 katsojaa ja Pietarsaaren Kristallissa yli 2000. Kalajoellakin muutamat ottelut vetivät yli 1000 katsojaa. Oli syntynyt Kalajoki-ilmiö.

Kauden 1990-1991 kuluessa kävi vakuuttavasti ilmi, että JHT:llä on edellytyksiä nousta jo lähivuosina I divisoonaan. Nyt alettiin kovat ponnistellut uuden jäähallin saamiseksi Kalajoelle. Valtuutettujen enemmistä hankkeelle oli saatu neuvoteltua ennen ratkaisevaa valtuuston kokousta. Rakentaminen siirtyi kesäkuulle. Aktiivien talkootyö oli merkittävä asia jäähallin valmistumisessa. Kalajoesta tuli näin ensimmäinen alle 100 000 asukkaan kunta Suomessa, missä on rakennettu kaksikin jäähallia vain seitsemän vuoden välein. Kalajoen jäähallin rakentamisesta vastasi varsin pitkälle Markku Rautio, joka toimi myös jäähalliosakeyhtiön toimitusjohtajana. Kalajoen jäähalli siirtui kunnalle 1990-luvun puolivälissä. Uuden hallin avausottelu pelattiin 10.10.1991 ja yli 1000 katsojan riemuksi JHT voitti Raahen Kiekko-Vesan II-divisioonan sarjaottelussa numeroin 11-5.

Matti Aaltonen jatki Kalajoki Hockey Teamin valmentajana sarjakaudella 1991-1992. Joukkueen runko säilyi melkein ennallaan kun slovakit Jan Jasko ja Robert Pukalovic jatkoivat Kalajoella, samoin oululaiset Jari Ervasti, Harri Helama, Mikko Perkkiö, Marko Hilli ja Pasi Näyhä. Myös Matti Veivo, joka oli pelannut Kärppien liiga- ja divarijoukkeissa.

Junkkarit HT:n nousi sarjakauden 1991-1992 päätteeksi I-divisioonaan. Joukkueessa pelasi kolme porilaista: hyökkääjät Marko Viljanen ja Jarkko Lehtonen sekä puolustaja Timo Saikkonen. Jokainen heistä oli hankkinut jo aikaisemmin divarikokemusta Hokki-Salon paidassa. Seuraavat pelaajat nostivat JHT:n divariin: Mikko Perkkiö, Timo Saikkonen, Marko Hilli, Jarkko Lehtonen, Pasi Räty, Ole Välipirtti, Jari Ervsti, Jan Jasko, Jari Nerg, Pasi Priuska, Mika Rajamäki, Robert Pukalovic, Marko Viljanen, Markku Ahola, Pasi Näyhä, Matti Veivo ja Ari Suutari.
Kalajoen divariaikaan siirtäneessä ryhmässä torjui kiekkoja turkulaissyntyinen Pasi Räty.

Divarikarsinnan voitti JHT Kalajoki ennen Helsingin Karhu-kissoja. Kolmanneksi sijoittui Ikurin Vire Tampereelta ja neljänneksi Imatran Ketterä.

Kalajokilaakso kaikkien aiojen ensimmäistä divarijoukeetta valmentamaan tuli porilainen Antero Kivelä. Hän toi mukanaan porilaiset pelaajat hyökkääjä Vesa Gomanin ja puolustaja Jori Sainion. Nousu divariin merkitsi aktivista vahvistusten hakemista. Ensimmäinen huippuvahvistus oli puolustaja Tapio Levo, jonka siirtymisestä Kalajoelle ei aluksi uskottu todeksi, vaan ne piti moneen kertaan vahvistaa tietousvälineille. 152 maaottelua ja 570 liigaottelua pelannut Levo oli todella suuri uutinen Suomessa.
Kalajoki HT:n kohuvahvistukset eivä rajoittuneet Tapio Levoon. Kiekkokansa tuskin ehti toipua häntä koskevasta uutisesta, kun lehdistä saatiin lukea Helsingistä lähtöisin olevan laitahyökkääjä Tony Ariman tulo Kalajoelle. Liigassa hän oli pelannut 451 ottelua ja 30 A-maaottelua, Vain muutaman päivän kulutua Arima-uutisesta, joutivat valtakunnallisten lehtien lukijat hieraisemaan silmiään, kun lehdissä oli tieto liigan tehoennätyksenn omistaneen olulaislähtoisen Kari Jalosen siirtyminen Turun Palloseuran liigajoukueesta hylkeen kuvalla koristeltuun pelipukuun. Jaonen oli pelannut maajoukkueessa 154 ottelua ja ollut MM-kisoissakin kerran tehotilaston jaetulla ykkössijalla, Jalosella oli takanaan 398 liigaottelua.

Jalosen tulon jälkeen Kalajoen jääkiekkohuuma alkoi kiinnostaa valtakunnallisia tiedotusvälineitä. Jan Jasko ja Robert Pukalovicin jatkaessa Kalajoella oli JHT:llä todella tasoka ykköskenttä; mikä olisi ollut vahvistus mihin tahansa SM-liiga joukkueeseen.

Katsojamäärät olivat 1992 kuluessa lievä pettymys, sllä keskiarvo oli allen tuhannen katsojan. KooKooo veti halliin kuitenkin 1500 katsojaa.


Junkkarit Hockey Team - inserttejä 90-luvulta


I-divisioonassa ensimmäinen kausi 1992-1993

Junkkarit Hockey Team nousi keväällä 1992 jääkiekon I-divisioonaan voitettuaan karsintasarjan ennen Helsingin Karhu-Kissoja. Kalajoki oli divarin kaikkien aikojen ensimmäinen maaseutupaikkakunta ja samalla ensimmäinen alle 10 000 asukkaan kunta näin korkealla jääkiekon sarjatasolla. Uuden jäähallin rakentamisen toteutti Markku Rautio, 1990-luvun alun kalajokisen jääkiekon keskeinen puuhamies. Hän vastasi myös JHT:n ensimmäisen divarijoukkueen kokomaisesta ja toimi sen managerina. Antero Kivelän valinta Junkakrit HT:n ensimmäiseksi divarivalmentajaksi varmistui vain muutaman päivän kuluttua karsintasarjan päättymisestä.
Jääkiekon Kalajoki-ilmiöstä alettiin puhua vasta keskikesällä 1992, kun tieto Tapio Levon siirtymisestä Junkkareihin julkistettiin. Levo ei koskaan aikaisemmin ollut pelannut Suomessa Ässien ulkopuolella, vaikka kysyntää oli riittänyt moniin suuntiin. Levo muistetaan Ässien hyökkäävänä puolustajana. Hän pelasi Porissa 18 kautta (1972-1981 ja 1983-1992). Levo kiekkoili kahden kauden verran Pohjois-Amerikassa ja HKP:ssa uransa päätöskauden. Levo on yksi SM-liigan tehokkaimpia puolustajia kautta aikojen. Hän teki pisteet 201+215 pelaamassaan 593 runkosarjaottelussa. Pudotuspelien 60 ottelussa Levolle kertyi saldo 22+22. Hän voitti yhden Suomen mestaruuden ja yhteensä kuusi mitalia. Pohjois-Amerikassa Levo pelasi kaksi vuotta. Ensimmäisen kauden hän edusti Colorado Rockkies-seuraa ja toisen kauden New Jersey Devilsiä. Levo oli kummallakin kaudellaan joukkueensa tehokkaimpia puolustajia. Suomea Levo edusti viisissä MM-kisoissa, kerran olympialaisissa ja kahdessa Kanda-cupissa, MM- kisoissa 1982 Levo oli Leijonien avainpelaajia ja myös vuoden 1981 Kanada-cupissa maajoukkueen ykköskentässä. Hän pelasi yhteensä 152 A-maaottelua saldolla 26+18.

Lyhyen ajan kuluessa Levon mallia seurasivat perushelsikiläisenä tunnettu hyökkäjä Tony Arima ja Oulun Kärppien kasvatti Kari Jalonen, jonka neljä edellistä kautta olivat kuluneet TPS:n liigaryhmään tuloksenaan kolme Suomen mestaruutta yhden aikaisemmin Kärpissä saavutetun jatkoksi. Toniy Arima palsi laitahyökkääjänä SM-liigassa vuosina 1979-1995 Jokereissa, HIFK:ssa ja Lahden Hockey-Reippaassa. SM-kultaa hän voitti HIFK:ssa vuonna 1983. Colorado Rockkies varasi hänet NHL:n varaustilaisuudessa kahdeksannella kierroksella vuonna 1981 numerolla 150. Arima edusti Suomea vuoden 1983 MM-kisoissa, jossa hän kuului Suomen pirteimpiin hyökkääjiin, Suomi oli kisoissa seitsemäs. Loukaantuminen esti hänen osallistumisen vuoden 1984 olympialaisiin. Kaikkiaan hän pelasi 31 A-maaottelua.
Pelaajana Kari Jalonen voitti viisi Suomen mestaruutta, joista yhden Kärpissä ja neljä Turun Palloseuraassa. Mestaruuksien lisäksi hän sai yhden hopean ja kolme pronssia, NHL.ssä Kari jalonen pelasi vuosina 1982-1984 edustaen Calgary Flamesia ja Edmonton Oilersia. Suomen jääkiekkomaajoukkueessa hänpelasi 152 ottelua ollen mukana muun muassa kuusissa MM-kisoissa ja Kanada Cupissa. Jalosella on hallussaan SM-runkosarjan yhden kauden piste-ennätys 93 (29+64) pistettä kaudelta 1986-1987.
Kalajoella jatkoivat pelaamistaan maajoukkuetason slovakit, hyökkääjä Jan Jasko ja puolustaja Robert Pukalovic. Jasko oli voittanut kaksi kertaa peräkkäin II-divisioonan tehokuninkuuden ja hänen kaudella 1990-1991 tekemänsä 126 pistettä on tämän sarjatason valtakunnallinen ennätys. Kalajoella pelasi myös toisen polven puolustaja Roni Mesikämmen, joka kiekkoili Kalajoen divarijoukkueessa koko kauden. Kimmo Nurron ja Mika Kupiaisen tulo Kalajoelle täydensi Junkkarit HT:lle kaksi lähes liigatason kentällistä.
Antero Kivelä toi Kalajoelle Vasili Tihonov-tyyppisen kovan harjoittlteun, johon kuului kaksi päivittäistä lajiharjoitusta sekä lisäksi aina yksi voimaharjoitus.
Ensimmäinen divaripeli oli HJK:ta vastaan Kalajoella. JHT:n ensimmäisen divarimaalin teki Tony Arima. JHT voitti ottelun. Seuraava vierailija oli Oulun Kärpät, joka sai tyytyä 4-4 tasapeliin. Turun Toverien valmentaja Rauno Korpi kesti 6-4 tappion paremmin kuin Oulun Kärppinen valmentaja Pasi Mustonen Oulun Kärppien tasapelin. Liigaehdokkaiden kaataminen Kalajoella jatkui Kouvolan KooKoon vieraillessa. Jarmo Myllys torjui 51 laukausta, mutta kuusi jäi torjumatta. Junkkarit HT voitti 6-4. Tätä ennen Antero Kivelän ryhmä oli käynyt Joensuussa kukistamassa liigapaluuta havitelleen JoKP:n vahvan joukkueen maalein 7-5.
Farmisopimus Ässien takasi Kalajolle syksyn kuluessa huippumaalivahti Kari Rosenbergin, joka torjui divarin runkosrjan loppuun saakka. Puolustaja Marko Sten oli syksyllä apuna muutamassa tärkeässä ottelussa. Loka-marraskuun vaihteen 1992 menestysjaksonsa jälkeen Junkkarit HT oli divarin runkosarjassa pitkään kolmantena ja parhaimmillaan jo kuusi pistettä Oulun Kärppiäkin edellä. Joulutauolle mentäessä Junkkarit HT putosi viidenneksi.
Kari Jalonen oli 66 tehopisteellä runkosarjan ylivoimainen ykkönen ennen Jan Jaskoa, jonka teho tuotti 52 pistettä. Jasko oli syksyn paras maalintekijä 34 osumallaan. Jalonen oli syöttäjien ylivoimainen kärkimies 45 pisteellään. Puoulustajien tehotilastossa Tapio Levo oli toinen ja Robert Pukalovic kolmas.
Syksyn runkosarjan viides tila tyydytti valmentaja Kivelää. Sarjatulokas oli koko divarin paras vierasjoukkue. Junkkarit HT:n 52 pistettä olivat divarin sarjatulokkaiden kaikkien aikojen korkein yhden kauden kertymä ja niillä saavutettiin Finlandia-liigan viides sija. Liigakrsintapaikka jäi vain viiden pisteen päähän ja neljänneksi sijoittunut Kärpät piti Pohjois-Suomen herruutensa kapella kolmen pisteen erolla. Jan Jasko taisteli loppuun saakka tiukasti divarin maalikuninkuudesta. 45 osuumaa riitivät toiseen sijaan.
Kauden ylivoimaisesti ikävin tapaus sattui lokakuun kahdeksas päivä Kärppien ja Junkkarien välisessä pelissä Oulussa, kun juuri Junkkareista Kärppiin palannut Matti Veivo halvaantui alaraajoistaan. Veivon kaularanka vahingoittui hänen lennettyään vaarallisesti päin laitaa Mika Kupiaisen taklauksen jälkeen. Taklaus ei ollut mitenkään törkeä, vaan ennemminkin normaali – vaikkakin hivenen takaviistosta tullut – peliinkuuluva taklaus. Suureksi epäonneksi seuraukset olivat tällä kertaa mitä olivat. Onnettomuus herätti runsaasti keskustelua jääkiekon vaarallisuudesta, varsinkin kun Limingan Kiekon 18-vuotias Miika Tikkanen oli halvaantunut harjoitusottelussa vain viisi päivää aiemmin. Veivon tapaus pysyi uutisissa vielä vuosia vakuutusyhtiön kanssa venyneiden korvausriitojen johdosta. Kauden kymmenessä pelissään Veivo oli ehtinyt kerätä tehot 3+7.



Toinen kausi divarissa

Porilaispelaajien osuus Kalajoella säilyi vahvana myös kaudella 1993-1994. Vesa Goman, Timo Saikkonen ja alkukauden kuluessa myös Marko Sten jatkoivat Kivelän ryhmässä, johon liittyi myös aikaisemmin Kalajoella pelannut Marko Viljanen. Slovakit Jan Jasko ja Robert Pukalovic jatkoivat Kalajoella. Kalpasta tuli Petteri Leskinen ja TPS:n liigamestarijoukueessa edellisellä kaudella pelannut Kari Kanervo ja aikaisemmin Tapparassa kolme liigamestaruutta kiekkoillut Harri Niukkanen siirtyivät Kalajoelle. Kakkosketjun Kimmo Nurro ja Mika Kupiainen saivat rinnalleen Jari Pulliaisen, joka Kanervon tavoi kuului TPS:n liigamestareihin keväällä 1993. Joukkueeseen kuuluivat myös Timo Saikkonen, Janne Leppänen, Riku-Petteri Lehtonen, Pasi Tammela, Marko Viljanen, Pasi Priuska ja Jari Lehtomäki sekä maalivahti Juha Virenius.
Junkkarit oli joutunut taloudellisen laman takia pienentämään budjettiaan ja divariin lähdettiin syksyllä 1993 yhdellä tämän sarjatason alhaisimmista talousarvioista.
Kalajoella pelattiin Sun & Ice tapahtuman yhteydessä juhlaottelu, jossa kokeneimmat pelaajat olivat edelleen mainiosti kiekkoja torjunut Jorma Valtonen ja SaniFani-joukkueen tehoykkönen Timo Nummelin. SaniFanin joukkueessa pelasivat Antero Kivelä, Veli-Pekka Ketola, Arto Javanainen, Rauli Raitanen, Janne Virtanen, Seppo Repo, Mikko Leinonen, Pertti Valkepää, Juha Tuohimaa, Hannu Virta, Jan Jasko, Robert Pukalovic, Mika Kupiainen ja Kimmo Nurro. Vastassa ollut JukuJuku-joukkue koostui seuraavista pelaajista: Reijo Ruotsalainen, Lalli Partinen, Hannu Kamppuri, Heikki Riihiranta, Jorma Valtonen, Matti Hagman,Henry Saleva, Harri Linnoinmaa, Kari Kanervo, Ari Vuori, Jukka Vilander, Matti Murto, Marko Lapinkoski, Harri Aho, Jussi Polvi, Mikko Helisten ja Jari Korpela. Superottelu oli nimensä veroinen.
Junkkarit HT kärsi menetyksistä ja loukkantumisista. Joukkueen kapteeni Kari Kanervo loukkasi niskansa Lohtajalla sattuneessa hirvikolarissa ja joutui olemaan syrjässä kolme viikkoa. Heti sen jälkeen siirtyi sairaslistalle luottopuolustaja Petteri Leskinen, hyökkääjä Marko Viljanen, puolustaja Timo Saikkonen ja toinen maalivahti Tomi Erola.
Antero Kivelä joutui vetämään sarjaotteluita runsaalla kahdella kentällisellä, mutta onnistui siinä hyvin. Kärppiä vastaan Junkkarit HT pystyi hankkimaan divarihistoriansa ensimmäisen vieraspisteen Raksilan jäähallissa. Joukkueen kapteeni Kari Kanervo viimeisteli 3-3 numerot ajassa 59,33. Joensuussa JoKP:tä vastaan Jari Pulliainen tasoitti tilanteeksi 4-4 ajassa 59,11. Forssassa Palloseuraa vastaan käydyssä ottelussa Kalajoki nousi 5-4 voittoon Kari Kanervon maalilla. Turussa Turun Kiekko-67 vastaan Jari Pulliainen laukoi 4-5 voittomaalin ajassa 59,10. Jälleen Junkkarit HT koki loukkaantumisaallon, kun puolustajat Robert Pukalvic, Petteri Leskinen ja Marko Sten joutuivat vammojensa takia syrjään.
Kalajoella koettiin hurmionhetki 25. marraskuuta 1993, kun Kärpät luisteli areenalle. Kalajoen joukkueesta Mika Kupiainen oli angiinan takia poissa ja Jari Pulliainen poti nilkkaansa. Kari Kanervo sai Kari Jaloseen kohdistuneesta kevyestä taklausta 5+20 minuuttia. Näin oli Kalajoki HT:n joukkueesta kaikki varsinaiset keskushyökkääjät poissa. Kalajoen viiden minuutin alivoimajakson aikana juhli kuitenkin kotijoukkueen Jan Jasko, joka viimeisteli hallitun alanurkkamaalin. Robert Pukalovicin ja keskelle nostetun Marko Stenin maalit veivät kotijoukkueen 3-1 johtoon, jota Pukalvic vankisti heti kolmannen erän alussa. Kimmo Nurron Robert Pukalovicin syötöstä tekemä maali riitti viitisen minuuttia ennen loppua 5-4 voittoon. Edellissyksyn junkkari Kari Jalonen oli tässäkin ottelussa Kärppien vaarallisin syöttäen kolme maalia. Juha Virenius Kalajoen maalilla torjui loistavasti.
Ainoastaan Kalajoella pystyttiin järjestämään riittävän surkuhupaisia näytelmiä kilpailemaan Oulun kanssa hankalimman tilanteen tittelistä. Pelimerkit oli käytetty hyvin pitkälti jo edellisellä kaudella ja pelaajapula painoi päälle. Lainamiehiin, joita koko kevään oli rampannut reilusti muun muassa KalPasta ja HPK:sta, ei ollut enää kauden edetessä varaa edes silloin kun loukkaantumiset ja sairastapaukset harvensivat joukkuetta äärimmäisyyksiin asti. Vieraspeliin Joensuussa Junkkareilla oli vaikeuksia kasata edes kahta kentällistä, joten niinpä valmentaja Antero Kivelä ryhtyi hyökkääjäksi – ensimmäistä kertaa elämässään! Aktiiviurallaan maalivahtina toiminut 38-vuotias Kivelä hoiti osuutensa kentällä tyylikkäästi tauosta ja oudosta pelipaikasta huolimatta.
Yhtä tyylikkäästi homma ei toiminut seuran johdon ja Kivelän välillä. Lopullinen niitti tulehtuneille väleille tuli, kun johto yritti "herättää" Kivelän vuokraamalla joukkueen tehomiehet Jan Jaskon ja Robert Pukalovicin KalPaan kertomatta siitä valmentajalle. Kivelä erosi tammikuun alussa. Häntä seurasi myös joukkueen kippari Kanervo, joka pelasi loppukauden Tapparassa. Muutamaa päivää myöhemmin seuran peräsimeen astui Matti Hagman. Alkukauden Hagman oli valmentanut kakkosdivarin VHT:tä, mutta jäi työttömäksi seuran mentyä puolivahingossa kanttuvei. Kanervon ohella joukkueen jätti muutama muukin peluri, kuten Janne Karelius ja Marko Viljanen. Loppukaudeksi joukkue sai riveihinsä Oulusta Helistenin ja kakkosdivaria pelanneen Mikko Perkkiön, KalPan Jani Raution ja Karhu-Kissoista Harri Lakkalan. Hagmanin mukana Vantaalta tulivat Tero Laukala ja Markku Ahola.
JHT:n johtohenkilöt antoivat Kalajoki-lehdessä 17.3.1994 puolen sivun meriselityksen vaikean pelikauden johdosta. Tekstin olivat allekirjoittaneet Martti Vedenoja, Erkki Joki-Erkkilä, Olli Ventelä, Jarmo Ainali, Markku Rautio, Heikki Helanen ja Osmo Määttänen.


Kolmas divarikausi 1994 -1995

JHT.n kolmannelle divarikaudelle 1994-1995 lähdettiin 
Jan Jaskon valmennuksessa ja joukkueenjohtajana toimi Erkki Joki-Erkkilä. Alkukaudella joukkueessa pelasivat Ässistä tullut Kari Syväsalmi, Tapparasta tullut Mika Ritoniemi, Vantaa HT:stä tullut Markku Takala, porilaiset Riku-Petteri Lehtonen, Vesa Goman ja Marko Elorinne sekä Petteri Tuominen. Oman kylän pojista joukkueeseen mahtui Pasi Priuska ja Timo Seikkula. Maalissa torjui Juha Virenius ja ulkomaalaisvahvistuksena olivat slovakit Robert Pukalovic ja Jozef Pethö.

Riku-Petteri Lehtonen pelasi A-juniorivuodet Turun Palloseurassa. Tämän jälkeen Lehtonen kiersi 2-divisioonan kautta 1-divisioonaan Kalajoen Junkkareihin. Kauden 1995-1996 Lehtonen pääsi koittamaan Turun Palloseuran riveissä SM-liigapelejä kuuden ottelun verran, Seuraavalla kaudella hän vakiinutti paikkansa ja valittiin TPS:n kapteeniksi kaudelle 1997-1998.

Kokkolan Hermes voitti JHT:n 6-3, FoPS 8-2, SaPKo 6-0. Pientä lohtua toi voitto Lahden Kiekko-Reippaasta numeroin 11-4. JHT:ssä oli uusia tuntemattomia miehiä niin paljon, että Kalajoki-lehti esitteli pelaajia kuvien keran lähes viikoittain. JHT:tä vahvistamaan tulivat 
Jussi Polvi ja Antti Tirkkonen. Tästä huolimatta Karhu-Kissat voitti JHT:n 4-2, KooVee voitti 4-2, FoPS voitti 10-2. Kärpistä tuli vahvistukseksi Sami Alalauri ja KalPasta Pasi Unkuri. JHT voitti SaiPan numeroin 4-0, mutta kärsi KooKoolle tappion 3-4. Kokkolan Hermes sai poistua 6-1 tappion kärsineenä ja FoPS 5-3 tappio niskassaan.

Seuralla oli taloudellisia vaikeuksia ja kalajokiset 25 turkistarhaajaa päättivät kantaa kortensa kekoon slovakipakki 
Robert Pukalovicin tukemiseksi. JHT voittikin Kokkolan Hermeksen 5-2 yli 800 katsojan silmien edessä. JHT kärsi SaPKolle 4-5 tappion ja Imatran Ketterän kanssa pelattiin 3-3 tasapeli. Tony Arima saapui vahvistamaan JHT:ä kolmen ottelun ajaksi. JHT kärsi tappion Järvenpään Haukoille numeroin 5-7 mutta voitti KooKoon numeroin 5-3 yli 700 kotikatsomon kannustaessa junkkaripelaajia.

Keväällä Kärpistä tuli 
Risto Ottavainen vahvistamaan JHT:tä ja omista pelaajista nostettiin rinkiin Tuomas Rautio. Mikko Outinen tuli KooKoosta ja Tommy Grönlund Kiekko-Espoosta. Robert Pukalovic vuokrattiin kahden pelin ajaksi KalPaan. JHT voitti SaPKon numeroin 5-2, mutta kärsi Turun Kiekko 67:lle tappion numeroin 2-7. Mikko Tavi Keravan Shakersista puki JHT-paidan ylleen. JHT voitti SaiPan numeroin 7-3, mutta kärsi tappion SaPKolle numeroin 2-5.

Seuralla oli melkoisia taloudellisia vaikeuksia. Valmentaja 
Jan Jasko antoi Kalajoki-lehdelle haastattelun, jossa hän totesi ettei hän ole tullut Kalajoelle rahan perään vaan rakkaudesta lajiin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, seuran johto-organisaatiota on muutettava ja lupaukset on pidettävä. Jan Jasko pelipaita numero 21 ripustettiin Kalajoen jäähallin kattoon. JHT sijoittui divarissa sijalle kymmenen.

Viimeinen divarikausi 1995 - 1996

JHT:n toistaiseksi viimeiseksi divarikaudeksi jäi kausi 1995-1996. Joukkueen mudostaminen oli erittäin vaikeaa. Jan Jasko jatkoi valmentajana ja hän oli nyt suorittanut kahden maan valmentajatutkinnot. Robert Pukalovic ei enää Kalajoen joukkueessa pelannut. Slovakiasta tuli kaksi puolustajaa Miroslav Saga ja Radovan Sipos. Kotimaisista pelaajista JHT:n joukkueessa pelasivat nivalalaiset Ari Ohtamaa ja myöhemmin monenlaista kuuluisuutta saavuttanut Pasi Nielikäinen.

Muut pelaajat olivat 
Tommi Grönlund, Aki Fahler, Arto Pisilä, Juha Mäyrä, Pasi Priuska, Sami Markkanen, Pasi Bäckman, Timo Loukasvuori, Timo Seikkula, Tero Pisilä, Veli-Pekka Raitapuro ja Tuomas Rautio. Maalivahtina pelasi Tommi Hietala.

JHT kärsi tappion FoPS:lle nuemroin 4-8, Jyväskylän Diskokselle 1-6, Kiekko 67:lle 2-6. Diskokselle maksettiin kalavelat takaisin numeroin 5-1, mutta Lahden Kiekko-Reippaalle hävittiin numeroin 2-5. Kärpät löylytti junkkareita numeroin 4-10. Jukkarit oli saanut vahvistukseksi 
Ari Klintin, jonka saldo tässä ottelussa oli 2+1.

Omista junioreista 
Timo Seikkula valittiin 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Järvenpään Haukat juotti karvasta kalkkia JHT:lle numeroin 11-2, Saipa numeroin 5-1. Junkkareita tuli vahvistamaan Harri Viitanen Raahesta. JHT kärsi niukan 1-2 tappion Titaaneille, mutta voitti Järvenpään Haukat numeroin 7-4. Ottelun sankari oli Pasi Priuska kypärätempullaan. Junkkareilla oli vähän pelaajia käytettävissään ja siksi Radovan Sipos pelasi kahdessa kentässä.

Kevätkaudella FoPS voitti JHT:n numeroin 5-2, Kiekko 67 myös voitti JHT:n numeroin 5-2 , Reipas Lahdesta voitti JHT;n 10-2, Kärpät Oulusta 6-2, KooVee Tampereelta 9-3 ja Kokkolan Hermeskin juhli junkkareidenn kustannuksella numeroin 9-3. Jukkareihin tuli vahvistukseksi 
Sami Laine ja Marko Koski. Siitä huolimatta Kärpät kuritti JHT:ä numeroin 4-1.
JHT joutui karsintasarjaan yhdessä Hyvinkään Ahmojen, Kiekko-Vantaan, Uudenkaupungin Jääkotkien, Vaasan Sportin ja Jyväskylän Diskoksen kanssa.

JHT:n 
Timo Seikkula voitti 18-vuotiaiden EM-hopeaa, mutta se oli laiha lohtu, sillä JHT putosi II-divisioonaan hävittyään muun muassa Kiekko-Vantaalle 4-2, Ahmoille 11-2 ja Diskokselle 8-0.

Divarivierailu maksoi JHT;n vastuuhenkilöille erittäin paljon. Joidenkin taloudelliset uhraukset olivat kohtuuttomat jääkiekkoinnostuksen takia. Monet eivät Kalajoella halua edes muistella niitä ikäviä asioita.

Jari Nerg valmentajaksi 1996 -1997

Kausi 1996-1997 pelattiin II-divisioonassa 
Jari Nergin valmennuksessa. Maalivahteina pelasivat Harri Hieta ja Toni Määttänen. Puolustajian Ville Vähäsarja, Tomi Takkunen, Timo Suni, Arto Pisilä ja Marko Lastikka. Hyökkääjinä pelasivat Jukka Kodis, Janne Tohila, Antti Mäkelä, Tomi Reinikainen, Kalle Turpeinen, Tero Pisilä, Tuomas Rautio, Sami Markkanen, Marko Raiman, Juha Mäyrä, Jyrki Kortet ja Pasi Priuska. Näin Kalajoelle oli saatu aikaan kalajokinen joukkue.
Ykköskentän keskusmieheksi tuli Hermeksestä Petri Forsell ja joukkuetta vahvisti vielä Mika Ritoniemi.

Kauden avausottelussa JHT voitti Kajaanin Hokin numeroin 11-4, mutta hävisi Rovaniemen Kiekko-79 numeroin 3-6. JHT kärsi jatkoaikatappion Raahe-Kiekolle numeroin 6-7. Kuusamon Pallo-Karhut on ollut useasti vaikea vastustaja JHT:lle ja niin oli nytkin, sillä Kuusamossa JHT:lle tuli murskatappio numeroin 1-10. Peli oli jotenkin nihkeää, sillä Oulun Kiekko-Kettujen kanssa pelattiin tasapeli 5-5 ja Nivalan Cowboysille hävittiin 4-5. Lohtua toi voitto Tornion IHC:stä numeroin 7-5 ja Kajaanin Hokista numeroin 7-4.

Pekka Priuska nähtiin Junkkareiden edustusjoukkueessa jo keväällä 1980 ja I-divarissa kausilla 93/94 ja 95/96 sekä II-divisioonassa 96/97 ja 97/98. Hän on ollut yksi Junkkarien luottopelaajista. Pekka Priuska pelasi myös muutaman kauden Ylivieskan Pallossa. Pekan urheilutausta on erittäin monipuolinen. Hän kuului 13-vuotiaana piirin parhaimpiin maastojuoksijoihin ja menestyi myös keihäänheitossa ja 60 metrin juoksussa. Myös pyöräily kuului Pekan lajivalikoimaan. Vuonna 1983 kakkoseen nousseessa joukkueessa pelasivat sekä Pekka että Juha Priuska. Erinomaisena maalintekijänä tunnetun Juhan ura päättyi ennenaikaisesti polvivamman takia. Nuorin veli Pasi Priuska oli juniorina maan parhaita pyöräilijöitä saavuttaen SM-tempoajossa parhaimmillaan neljännen sijan. Hän nousi 16-vuotiaana II divisioonapelaajaksi jääkiekossa. Priuskan veljeksillä ja isä Esko Priuskalla on ollut merkittävä osuus kalajokisessa jääkiekkohistoriassa. Isä-Esko on ollut junkkarien talkoomiesten aatelia.

Timo Seikkulalle MM-hopeaa 1997 -1998

Kaudella 1997-1998 JHT:n ykköskentän hyökkäysketjun muodostivat Mika Ritoniemi, Sami Markkanen ja Pasi Priuska. Näiden lisäksi joukkueessa pelasivat Kalle Turpeinen, nuori nivalalainen Antti Junttila, Mika Kangas, Janne Ponto Oulusta, Juha Mäyrä ja Timo Järvinen maalissa, Pasi Forsberg, Marko Tuomainen, Tero Pisilä, Janne Tohila, Pekka Priuska, Aku Joki-Erkkilä, puolustaja Pasi Järvinen ja Jorma Malkamäki. Kauden aikana Kuopiosta tuli maalivahti Pasi Kolehmainen. Joukkuetta valmensi 15 vuotta Hermeksessä pelannut Lasse Mäntylä.

JHT voitti Ylivieskan Pallon numeroin 2-1, Närpiön Kraftin 7-2. Nivalan Cowboys kukistettiin kotiahalissa yli 600 katsojan todistaessa tapahtumaa numeroin 3-2. Närpiön Kraftille hävittiin 6-7, mutta Ylivieskan Pallo voitettiin 11-3. Viimeksi mainitussa ottelussa loisti JHT:n 16-vuotias Aku Joki-Erkkilä. JHT voitti myös Raahe-Kiekon numeroin 7-3 ja 6-2.Nivalan Cowboys hävisi JHT:lle numeroin 12-4 ja 4-3.KoMuHT: hävisi 6-3 ja pelasi Närpion Kraftin kanssa tasan 4-4. Maaliin oli hankittu Kalpasta 
Pasi Kolehmainen. Nivalan Cowboysit yllätti Junkkarit numeroin 3-4, mutta Ylivieskan Pallo koki tappion 16-3 Tässä ottelussa Sami Markkasen salo oli 5+4 ja Mika Ritoniemi oli mukana kahdeksassa maalissa. Joukkueeseen oli nostettu omia junioreita Marko Tuomainen ja Marko Mattila sekä Janne Tohila. Raahe-Kiekolle kärsittiin 2-5 tappio, mutta Jeppis voitettiin numeroin 10-5 ja S-Kiekko 8-0.

Ylemmässä loppusarjassa JHT voitti Kajaanin Hokin puhtaasti 9-0, mutta kärsi toisessa ottelussa 2-3 tappion. Jeppiksen JHT voitti 7-4 ja Rovaniemen Kiekon numeroin 6-3. Kuusamon Pallo-Karhut hävisivät Kalajoella yli 1000 hengen katsojan todistaessa tapahtumaa numeroin 11-5. JHT hävisi Raahe-Kiekolle 4-6. JHT voitti Iisalmen PK:n numeroin 6-3, ja Jeppiksen 8-4 sekä Rovaniemen Kiekon peräti 13-5.

Play off ottelussa JHT kärsi 7-2 tappion IPK:lle , mutta voitti toisen ottelun 6-3. Play off-kierroksella Tampereen Koovee kuritti JHT:tä numeroin 12-2 ja 6-3 otteluissa pääsystä divariaksrsintaan.

Timo Seikkula voitti nuorten MM-hopeaa.
Timo Seikkula pelasi myös yhden liigaottelun TPS:n paidassa kaudella 97/98. Pääasiallisesti hän pelasi tuolla kaudella TuTo.sssa. Seuraavalla kaudella Seikkula pelasi KalPan joukkueessa. Timo Seikkula on Pittsburgin varaus vuodelta 1996 numerolla 238. Timo Seikkula pelasi JHT:ssä kaudet 94-95 ja 95/96. Hän kiekkoili nuorten maajoukkueessa. Kauden 96/97 hän pelasi turkulaisessa Kiekkko 67:ssä.

Joni Puurulan läpimurtokausi 1998 -1999

Kaudella 1998-1999 JHT:n maalia vartioi 16-vuotias 
Joni Puurula. Puolustuksen tukipylvääksi hankittiin 28-vuotias puolustaja Marko Pieniniemi Kärpistä. Joukkueessa pelasivat myös Pasi Forsberg, Pekka Priuska, Pasi Priuska, Sami Markkanen, Mika Ritoniemi, Juha Märyä, Tomi Reinikainen, Marko Tuomainen, Mika Lamperi, Jaakko Rahkola, Matti Perkiö, Tero Pisilä, Ville Vähäsraja, Toni Puranen, Henri Mustonen, Kimmo Tirri, Juha Kärsämä, Antti Filppula, Mika Lamberg. Myös Aku Joki-Erkkilä palasi joukkueeseen.

JHT voitti Ylivieskan Pallon todella murskalukemin 18-5. 
Mika Ritoniemen saldo tässä ottelussa oli 5+2 ja Marko Pieniniemen 1+6. JHT voitti Nivalan Cowboysin numeroin 8-6 ja 12-4, Hela-Kiekon 8-2, Närpiön Kraftin 7-5 ja Jeppiksen 9-3. KoMuHT:n kanssa pelattiin tasan 5-5. Raahe-Kiekolle kärsittiin 2-5 tappio, mutta Ylivieskan Pallo voitettiin numeroin 7-0. Tässä pelissä loisti junkkarivahti Joni Puurula.

YPa kukistettiin numeroin 9-5, mutta Nivalan Cowboysille kärsittiin 4-5 tappio. Närpion Kraft voitettiin 10-7. Ottelun sankareita olivat 
Aku Joki-Erkkilä ja Joni Puurula. Kauhan Hela-kiekon kanssa pelattiin 3-3 tasapeli ja Nivalan Cowboys voitettiin numeroin 5-4, kun ensin oli hävitty sille samoin numeroin. Jeppis kaatui numeroin 6-2, mutta Raahe-Kiekolle kärsittiin jälleen tappio numeroin 4-6. Ylivieskan Pallon kanssa pelattiin tasainen peli, jossa voitto kirjattiin JHT:lle numeroin 2-1.

Ylemmässä loppusarjassa JHT peittosi KoMuHT:n numeroin 4-1, Raahe-Kiekon 5-3, Oulu-Kiekon 4-3 ja Kuusamon Pallo-Karhut peräti 10-2. Iisalmen Pallo-Karhuille kärsittiin tappio 0-1 numeroin, mutta Haukiputaan Ahmat voitettiin 9-3 ja KoMuHT 8-7. 
Sami Markkasen saldo tässä ottelussa oli 5+2.
JHT voitti Iisalmen Pallo-Kerhot 7-4, mutta kärsi jälleen Raahe-Kiekolle tappion numeroin 4-5. Tässä ottelussa tuomari sekoili ja antoi junkkareille jäähyjä erätaukojenkin aikana. Kajaanin Hokki voitettiin 5-4, Haukiputaan Ahmat 4-3.

Lohkovoitto saavutettiin viiden pisteen erolla seuraavaan joukkueeseen. Ensimmäisellä play off-kierroksella Haukiputaan Ahmat voitettiin toisella jatkoajalla ajassa 87,35 maalein 4-3. Maalin viimeisteli Tomi Reinikainen. Toisella play off-kierroksella Kouvollan KooKoo juotti JHT:lle tappion karvasta kalkkia numeroin 6-0 ja 11-3.















Joni Puurula

Kausi 1999-2000 oli junkkarikiekkoilulle menestyksellinen, sillä kauden päätteeksi 12.5.2000 voitiin palkita kaksi maailmamestaria Timo Seikkula ja Joni Puurula sekä kaksi Suomen mestaria Jussi Jokinen ja Iikka Törnvall. Törnvall ja Jokinen voittivat B-poikien Suomen mestaruuden Oulun Kärppien joukkueessa ja Jussi Jokinen valittiin kauden 17-vuotiaaksi pelaajaksi Suomessa.

Jouni Rinne valmentajaksi

Kaudella 1999-2000 JHT:ä valmensi 43-vuotias Jouni Rinne, jolla oli 59 A-maaottelun kokemus ja kahdet MM-kisat ansiolistallaan. Hän oli pelannut Rauman Lukossa ja KalPassa kausilla 1973-1990 ja tehnyt tehopisteet 554 (252+302). JHT teki farmisopimuksen Kokkolan Hermeksen kanssa.

JHT:n joukkueessa pelasivat maalivahteina Matti Höylä, Tommi Niemelä ja Jussi Ruokoja. Puolustajina pelasivat Matti Perkiö, Janne Tuomivirta, Tommi Jussila, Juha Mäyrä, Ville Vähäsarja, Pekka Pehkonen, Veli-Pekka Raitapuro ja Marko Tuomainen.Hyökkääjinä pelasivat Mika Ritoniemi, Pasi Priuska, Jarmo Vehkala, Aku Joki-Erkkilä, Henri Mustonen, Antti Filppula, Juha Kärsämä, Harri-Heikki Niemi, Mika Kujala, Janne Kivelä, Marko Mattila, Timo Kylmälä, Mikko Uusitalo, Juha Penttilä ja Harri Bäckman. Kauden aikana kävi näytillä myös kaksi venäläistä pelaaja
19-vuotias Aleksei Shabalin ja 20-vuotias Konstantin Korobov, mutta sopimuksia ei heidän kanssaan tehty. Aku Joki-Erkkilä siirtyi Hermekseen 4.2.2000 farmisopimuksen perusteella. Aku voitti Suomi-sarjan maalipörssin.

Edellisen kauden maalivahti Joni Puurula pelasi nyt Kokkolan Hermeksessä. Joni Puurula, Iikka Tornvall ja Jussi Jokinen pelasivat Suomen nuorten maajoukkueessa. Iikka Törnvall valittiin 1983-1984 maajoukkueen All Stars-viisikkoon.

Kauden ottelut syyskaudella
kotipelit
18.9. JHT - IPK 4-1
3.10. JHT - RoKi 2-5
17.10. JHT- Raahe-Kiekko 3-4
23.10. JHT - Kiekko-Oulu 7-4
29.10. JHT - KoMuHT 3-5
30.10. JHT - PaKa 12-0
6.11. JHT - Ahmat 2-5
24.11. JHT - KoMuHT 6-2
5.12. JHT - IPK 3-3
19.12. JHT - RoKi 4-3

vieraspelit23.9. K-Oulu - JHT 3-2
26.9. KoMuHT - JHT 6-0
2.10. PaKa - JHT 2-5
16.10 IPK - JHT
31.10. RoKi - JHT 3-5
11.11. Raahe-Kiekko - JHT 1-6
21.11. Raahe-Kiekko - JHT 2-7
27.11. IPK -JHT 3-2
9.12. K-Oulu - JHT 4-4
12.12. KoMuHt - JHT
18.12. Ahmat - JHT 9-1

Kevätkauden ottelut
kotipelit

8.1. JHT - R-Kiekko 4-5
15.1. JHT - R-Kiekko 3-4
26.1. JHT - IPK 9-2
5.2. JHT - K-Oulu 4-9
9.2. JHT - KoMuHT 1-4
13.2. JHT - PaKa 4-2
19.2. JHT - Ahmat 4-8

vieraspelit12.1. PaKa - JHT 2-10
19.1. KoMuHT - JHT 8-4
29.1. IPK JHT 8-1
12.2. RoKi - JHT
26.2. R-Kiekko - JHT 3-1

Joni Puurulasta maailmanmestari

JHT:n junioireiden kasvatti Joni Puurula kuului Suommen 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueeseen, joka voitti Sveitsin Klotenissa ikäluokkansa maailmanmestaruuden kukistaen loppuottelussa Venäjän maalein 3-1. Suomen avainpelaajaksi nousi kisojen paras maalivahti Kari Lehtonen, joka torjui finaalissa 52 ja välierässä Ruotsia vastaan 49 laukausta. Lehtosen heikot hetket sattuivat alkusarjan otteluun Venäjää vastaan, jolloin hänet vaihdettiin jo seitsemän minuun kohdalla pois tilanteessa 0-3. Maalivahdiksi tullut Joni Puurula torjui 53 minuutissa 60 laukausta päästäen vain yhden. Joni Puurula pelasi alusta loppuun seuraavan alkusarjanottelun, jossa vastustajana oli Valko-Venäjä loppunumeroiden ollessa 11-1. Tässä ottelussa Puurulalle kirjattiin 22 torjuntaa. Hänen torjuntaprosentinsa kahdessa pelaamassaan MM-ottelussa oli 97,6 %.

Joni Puurula aloitti Junkkareiden maalilla jo 16-vuotiaana ja jatkoi seuraavalla kaudelle Kokkolan Hermeksen divarijoukkueen maalilla. Joni Puurula on parhaimmilaan lähitilanteissa, jossa hänen nopeutensa tulee erinomaisesti esiin. Joni Puurula nousi hyvien diavariesitysten seurauksena suoraan 17-vuotiaiden maajoukkueeseen kaikkien edustusryhmien ulkopuolelta. Syksyllä Joni oli mukana neljässä maaottelussa ja kahdessa ottelussa hänet palkittiin Suomen parhaana pelaajana.
















Jussi Jokinen ja Iikka Törnvall

















Jääkiekkokausi 2000-2001 oli junkkarikiekkoillijoille menestyksellinen, sillä Jussi Jokinen ja Iikka Törnvall voittivat18-vuotiaiden MM-pronssia. Alkulohkonsa Suomi voitti tappioitta. Välierässä Suomi koki yllätystappion Sveitsille nuemroin 4-2. Venäjä voitti kultaa ja Suomi voitti pronssiottelussa Tsekin numeroin 2-1.
JHT Kalajoen kasvatti 19-vuotias 
Aku Joki-Erkkilä voitti Mestiksessä mestaruuden Mikkelin Jukureiden riveissä. Akun tehot 34 ottelussa oli 15+12. Sami Markkanen oli tehoykkönen Suomi-sarjassa, vaikka otetaan huomioon kaikki lohkot. Sami Markkasen tehot olivat 80 (24+56) ja Henri Mustonen oli Suomi-sarjan viidenneksi tehokkain saldonaan 61 (33+28) tehopistettä.Edustuskiekkoilun alasajoa harkittiin

Taloudelliset vaikeuset olivat JHT:n kiekkotoiminnassa vuonna 2000 kovasti esillä. Harkittiin jopa koko edustuskiekkoilun alasajoa. Näin uutisoi Kalajoenseutu 4.7.2000. Jääkiekkotoimintaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Joukkueen valmentajana toimi 
Matti Perkiö. Joukkueessa pelasivat seuraavat pelaajat: Tommi Niemelä, Jussi Ruokoja Jari Mäyrä, Marko Tuominiemi, Pekka Pehkonen, Petri Pöysti, Jarno Mäki, Aki-Matti Karhulahti, Harri-Heikki Niemi, Teemu Ruokoja, Sami Paavola, Miika Indola Harri Bäckman, Sami Markkanen, Henri Mustonen, Jaakko Ojala, Ville Vähäsarja, Janne Helanen, Matti Stoor, Sami Vehmanen, Olli Vainio, Pasi Forsberg ja Mika Ritoniemi.
Kotiottelut tulokset
1.10. JHT - K-Oulu 4-7
7.10. JHT - Hokki 4-3
14.10. JHT KoMuHT 6-7
21.10 JHT - Raahe-Kiekko 0-11
4.11. JHT - Kiekko-Oulu 2-7
11.11. JHT - IPK 4-7
18.11. JHT - KoMuHT 7-5
25.11. JHT - IPK 4-3
2.12. JHT - RoKi 4-5
3.12. JHT - Ahmat 5-6
13.12. JHT - Hokki 5-3
Vieraspelit24.9. Raahe-Kiekko - JHT 12-2
30.9. RoKi - JHT 9-3
8.10. IPK - JHT 5-4
18.10. Ahmat - JHT 6-2
28.10. Hokki - JHT 8-4
28.11. KoMuHT - JHT 5-4
10.12. Raahe-Kiekko - JHT 6-3
16.12. RoKi - JHT 6-4 


Kevätkierroksen tulokset
Kotiottelut

13.1. JHT - KoMuHT 3-5
26.1. JHT - Raahe-Kiekko 5-8
3.2. JHT - Hokki 6-4
17.2. JHT - RoKi 6-3
24.2.JHT IPK 2-4
Vieraspelit10.1. IPK - JHT 10-5
20.1. Ahmat - JHT 9-4
27.1. Hokki - JHT
10.2. IPK- JHT 6-2
21.2. K-Oulu - JHT 3-6
28.2. KoMuHT - JHT
JHT:n tehotilasto1. Sami Markkanen 80 (24-56)
2. Henri Mustonen 61 (33+28)
3. Miika Indola 21 (10+11)
4. Sami Vehmanen 20 (9+11)
5. Olli Vainio 17 (7+10)
6. Pekka pehkonen 14 (6+8)

JHT säilytti sarjapaikkansa Suomi-sarjassa. Taloudellinen tilanne oli edelleen vaikea.























Sami Markkanen kuului Suomeen maajoukkueeseen mikä voitti rullakiekon maailmanmestaruuden Yhdysvalloissa. Alkulohkossa Suomi kohtasi Argentiinan ja voitti ottelun numeroin 40-0. Brasilia voitettiin numeroin 28-4, Australia 39-2, Saksa 19-4 ja Slovakia 12-4. Välierässä kaatui Tsekki numeroin 18-1 ja loppuottelussa USA 12-6. Sami Markkanen oli turnauksen neljänneksi tehokkain pelaaja.

Jussi Jokinen kuului Suomen 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueeseen, mikä voitti MM-pronssia. Välierässä Suomi hävisi Venäjälle numeroin 2-1 ja joutui pronssiotteluun, jossa Sveitsi kaatui numeroin 5-1. Jussi Jokinen oli Suomen maajoukkueen tehokkain pelaaja.Joni Puurula voitti miesten SM-pronssia HPK:n maalilla.

JHT putosi Suomi-sarjasta

Sarjakaudesta 2001-2002 tuli JHT:lle vaikea. Joukkueen valmentajana aloitti Petri Vehmanen ja kesken kauden valmentajaa vaihdettiin. Jouni Rinne toimi JHT:n valmentaja kevätkauden. Joukkueessa pelasivat Jari Mäyrä, Jussi Ruokoja, Tommi Niemelä, Marko Tuomainen, Ville Vähäsarja, Juha Mäyrä, Jarno Mäki, Pekka Pehkonen, Olli Vainio, Jyrki Vuorinen, Jani Rahkola, Ville Aappola, Antti Filppula, Sami Markkanen, Andrei Zorin, Harri-Heikki Niemi, Miika Indola, Ari-Matti Karhulahti, Matti Stoor, Mikko Uusitalo, Juho Jaatinen, Janne Kivelä, Pasi Priuska, Janne Helanen, Henri Mustonen, Aki Lassi, Sami Vehmanen.

Joukkueen syyskauden pelit

R-Kiekko - JHT 4-8
Hokki - JHT 7-1
JHT - RoKi 4-6
JHT- ETPO 3-8
JHT - IPK 4-7
JHT - R-Kiekko 4-5
IPK - JHT8-3
JHT - Hokki 3-4
RoKi - JHT 10-2
JHT - R-Kiekko 0-3
K-Oulu - JHT 11-1
JHT - Hokki 3-6
IPK - JHT 1-1
Ahmat - JHT 4-3
JHT - Ahmat 12-4

Kevätkauden pelit

JHT - IPK 4-6
R-Kiekko - JHT 9-3
JHT - Hokki 3-8
JHT - RoKi 4-1
Ahmat - JHT 7-5
ETPO- JHT 5-6
RoKi - JHT 1-2
JHT - R-Kiekko 4-5
K-Oulu - JHT 8-3
IPK- JHT 6-4 (JHT vain 12 pelaajaa)
KJT - Hokki 2-10
JHT - Ahmat 4-3

Karsintasarjaan

JHT - S-Kiekko 3-2
Jeppis - JHT 3-5
JHT - Warkis 1-6
JHT-Warkis 3-4
S-Kiekko - JHT 6-3
JHT - Jeppis 2-6
JHT jäi karsintasarjassa viimeiseksi ja putosi Suomi-sarjasta.

JHT 2002 – 2003 Jussi Jokiselle MM-pronssia



















Kaudella 2002-2003 junkkaripelaaja Jussi Jokinen saavutti nuorten 20-vuotiaiden jääkiekkoilun pronssia Halifaxissa käydyissä kisoissa. Puolivälierässä Venäjä voitti Suomen 4-1 ja pronssiottelussa Suomi voitti USA:n numeroin 3-2. Finaalissa Venäjä kukisti Kanadan numeroin 3-2. Pronssiottelussa Jussi Jokinen teki yhden maalin ja syötti toisen maalin eli Henrik Juntusen tekemän maalin. Jussi Jokinen pelasi myös SM-liigassa Oulun Kärppien joukkoueessa ollen tehokkainen suomalainen kärppäpelaaja. Maajoukkuevalmentaja Raimo Summanen valitsi Jussi Jokisen Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueeseen. Joni Puurula pelasi HPK:n joukkueessa ja voitti jälleen SM-pronssia.JHT kakkossarjassa

JHT:n kausi 2002-2003 oli omien junioreiden kasvattamista tulevia kausia varten. Joukkueessa pelasivat 
Sami Markkanen, Juha Penttilä, Janne Hietala, Jari Nerg, Ville Vähäsarja, Tomi Gronoff, Jarno Mäki, Riku Joki-Erkkilä, Juho Joki-Erkkilä, Pasi Priuska, Jyrki Rajala, Jari Mäyrä, Jarkko Laitala, Pasi Ainasoja, Marko Tervonen, Pekka Priuska, Janne Tohila, Lauri Haataja, Mika Ritoniemi ja Ilpo Tuikkala.
Syyskauden pelitJHT - OuHu 5-6
JHT- Hau 8-5
JHT - YJK 12-2
JHT - Paka 3-7
JHT - Laser HT
JHT - SuPS 10-2
JHT - Soki 9-3

LaserHT - JHT 4-10
SuPS - JHT 8-4
SoKi - JHT 4-8
OuHa - JHT 3-5
Hau - JHT 6-5
PJK - JHT 1-19
Cowboys 3-9
YJK - JHT 6-3
Paka - JHT 11-5

Tappio YJK:lle 13.12.2002 oli ensimmäinen tappio JHT:lle yhteentoista vuoteen kun vastustajana on YJK.
Kevään ottelutSuPS - JHT 2-7
JHT - PaKa 1-11
JHT - YJK 6-5
JHT - OuHa 5-6
JHT - SuPS 11-3
JHT - PaKa 4-7
JHT - YJK 10-4
JHT - OuHa 4-7

JHT ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon sarjassa joten se pelaa kakkossarjassa myös kaudella 2003-2004





















Jussi Jokinen voitti jääkiekkoilun Suomen mestaruuden Oulun Kärppien liigajoukkueessa kaudella 2003-2004. Loppuotteluissa Oulun Kärpät voitti TPS:n neljässä ottelussa otteluvoitoin 3-1. Neljäs ratkaiseva ottelu päättyi Kärppien voittoon numeroin 1-0. Jussi Jokinen on Dallas Starsin varaus. Jussi kävi jo keväällä 2003 tutustumassa Dallas Starsin organisaatioon.
Jussi Jokinen aloitti A-Kärpissä kaudella 1999-2000 tehden 28 ottelussa tehot 10 (4+6). Kaudella 2000-2001 Jokinen pelasi A-Kärpissä 41 ottelua tehoin 49(18+31). Kaudella 2001-2002 Jussi Jokinen kuului jo Kärppien liigamiehistöön tehden 54 ottelussa teholuvuiksi 16 (10+6). Kaudella 2002-2003 Jussi Jokisen saldo oli 51 ottelussa 37 (14+23). Kaudella 2003-2004 Jokisen saldo oli 55 ottelussa 38 (15+23).

Joni Puurula pelasi HPK:n liigamiehsitössä ja Iikka Törnvall Ässien liigamiehistössä. Aku Joki-Erkkilä pelasi Mikkelin Jukureissa ja Timo Seikkula IK Nyköping Hockyessa Ruotsissa.

JHT Kalajoki pelasi kakkossarjassa

JHT:n joukkueessa pelasivat seuraavat pelaajat: 
Harri Koiste, Juha Penttilä, Sami Markkanen, Riku Joki-Erkkilä, Janne Aalto, Janne Tohila, Juho Joki-Erkkilä, Tomi Reinikainen, Olli Kuoppala, Marko Tuomainen, Tomi Gronoff, Jari Nerg, Jarkko Laitala, Jarno Mäki, Jani Rahkola, Harri Koivu, Ville Vähäsarja, Tuomas Pirttijärvi, Pasi Priuska, Sami Leskelä.

Runkosarjassa Sami Markkanen teki tehot 151 (52+99), sarjan toiseksi tehokkain oli Juha Penttilä 111 (58+53 ja kolmanneksi tehokkain Tuomas Pirttijärvi tehden 42 maalia.

Kauden ottelutJHT - SoKi 23-1
JHT - OuHa 13-3
JHT - SuPs 5-2
JHT - PyPo 9-3
JHT - YJK 5-3
JHT - Hau 11-3
JHT - PJK 12-2
JHT - Cowboys 7-5
JHT - Soki 19-6
JHT - OuHa 10-6
JHT - PyPo 13-6
JHT - SuPs 18-0
JHT - Hau 27-2
JHT - YJK 6-7 jatkoaikatappio
JHT - K-Laser 12-2
JHT - PJK 23-4
JHT - Soki 23-5
JHT - Hau 13-6
JHT - PJK 23-2
JHT - Pypo 20-0
JHT - OuHa 3-4 kauden toinen tappio
JHT - SuPs 9-3
JHT - K-Laser 7-2
JHT - YJK 6-6
JHT - Cowboys 14-5
JHT - K-Laser 4-2
JHT-K-Laser 7-1
JHT - KoMuHT 6-3
JHT - Suonenjoen Kiekko-Karhut 12-4
JHT - Ahmat 5-1
JHT- K-Oulu 8-3.

JHT - Lauttakylän Luja 6-8
JHT - HC Montreal Tampere 5-14
JHT Kalajoen nousu Suomi-sarjaan jäi vielä tällä kertaa haaveeksi
















Jussi Jokinen voitti toisen Suomen mestaruutensa kaudella 2004-2005 Kärppien SM-liigajoukkueessa. Hänen tehonsa olivat 56 ottelussa 47 (23+24) pistettä. Pudostuspeleissä Jokinen oli Kärppien tehokkain pelaaja. Jokisesta oli tullut yksi SM-liigan suurimpia tähtiä ja maajoukkueen vakiokalustoa. Uran trendi on ollut koko 2000-luvun ajan selvästi nouseva. Syksyllä Jussi Jokinen siirtyi NHL:ään Dallas Starsin joukkueeseen.

Kahden Ässissä pelaamansa kauden jälkeen 
Iikka Törnvall suuntasi kaudelle 2004-05 Ruotsin Allsvenskaniin ja Bodens IK:n joukkueeseen. Kauden 2004-2005 Joni Puurula aloitti Hämeenlinnassa, mutta sai NHL:n työsulun alettua väistyä Mika Norosen tieltä. Hän siirtyi Venäjän Superliigaan ja torjui kauden loppuun Ufan Salavat Julajevin joukkueessa.Timo Seikkula pelasi jo viidettä kauttaan Ruotsin Allsvenskanin sarjassa ja toista kautta IK Nyköping NH90 joukkueessa.Sami Markkanen oli siirtynyt Norjan 1-divisioonan Furuset Ishokcey IF-joukkueeseen. Aku Joki-Erkkilä pelasi Hermeksen Mestis-joukkueessa. Juho Joki-Erkkilä siirtyi Tapparan A-junoreihin.

JHT Kalajoki pelasi kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat 
Riku Joki-Erkkilä, Juha Penttilä, Marko Tuomainen, Janne Aalto, Tomi Gronoff, Olli Kuoppala, Tomi Reinikainen, Harri Koivu, Toni Puranen, Jesse Niva, Janne Hietala, Jani Rahkola, Jake Ketola, Antti Lapinoja, Timo Lastikka, Juha Mäyrä, Marko Mankinen, Pekka Akolahti, Joni Sauvola, Antti Tanhuala, Jarkko Laitala, Ilkka Rantala, Tuomas Isteri ja Henri Mustonen.

JHT ottelut25.9 JHT -Laser 11-1
1.10. JHT - PJK 14-4
15.10. JHT - OuHu 7-1
22.10 JHT - YJK 3-4
31.10 JHT - SoKi 9-2
6.11. JHT - SuPs 2-7
26.11. JHT - Cowboys 11-3
6.12. JHT - R-Kiekko 11-5
17.11. JHT - PyPo 12-4
3.10. Cowboys - JHT
17.10. R-Kiekko JHT 4-11
30.10. PyPo - JHT 4-8
13.11. TiHC - JHT 5-8
14.11. Laser - JHT 14-5
19.11. PJK-JHT 4-8
4.12. OuHu - JHT 2-3
10.12. YJK - JHT 4-4
19.12. SoKi -JHT 9-1

Ylempi loppusarja
JHT - TiHC 3-2
Cowboys - JHT 1-1
YJK - JHT 3-2
JHT - Laser 9-7
JHT - PJK 6-2
TiHC - JHt 3-8
JHT - Cowboys 6-7
JHT - YJK 3-4
PJK - JHT 7-1
JHT-Laser 12-3

Play off
JHT - RoKi 7-2
JHT -Laser 3-7
Laser-JHt 12-2















Juho Jokinen

Torinon olympilaisten jääkiekkoturnaukseen vuonna 2006 pääsi kahdeksan parasta jääkiekon maailmanrankingissa sijoittunutta joukkuetta, sekä Italia isäntämaana. Karsintojen kautta turnaukseen pääsi kolme joukkuetta, jotka olivat loppujen lopuksi KazakstanLatvia ja Sveitsi.
Miesten turnauksen voitti 
Ruotsi, joka voitti Suomen loppuottelussa 3-2. Pronssia voitti TšekkiJussi Jokinen voitti Suomen joukkueessa olympiahopeaa.


Jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa Latviassa 2006 Suomi voitti pronssia. Jussi Jokinen kuului Suomen miehistöön. Katsohttp://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kiekon_MM-kilpailut


Juho Jokinen voitti pronssia nuorten MM-kisoissa Kanadassa. Katso http://www.finhockey.fi/taustasivut/artikkeliarkisto/?num=187804


Juho Jokinen pelasi Mestistä TuTo:n joukkueessa. Sami Markkanen voitti rullakiekon MM-kisoissa Suomen joukkueessa pronssia.

JHT kakkossarjassa

JHT:n 2005-2006 joukkueessa pelasivat Pasi Priuska, Jarmo Malmi, Henri Mustonen, Jari Mäyrä, Ville Vähäsarja, Janne Tohila, Joni Läspä, Arto Ylisaari, Joni Sauvola, Jake Ketola, Marko Mankinen, Olli Kuoppala, Ville-Petteri Tirri, Saku-Petteri Uunila, Juha Mäyrä, Marko Tuomainen, Toni Puranen, Henri Kärjä, Olli Komulainen, Antti Tanhuala, Pekka Akolahti, Jani Rahkola, Jarkko Laitala

Ottelutulokset
Cowboys- JHT 1-4
JHT - Paka 15-2
JHT - PJK 9-1
TiCH - JHT 5-10
PyPo - JHT 4-8
JHT - OuHa 7-2
JHT - SUPS 5-5
PaKa- JHT 3-4
JHT - TiCH 11-5
JHT - SuPS 1-1
OuHa-JHT 3-4
SuPS - JHT 3-6
JHT - Cowboys 3-4
TiCH - JHT 3-7
PyPo - JHT 5-7
JHT - SuPS 12-4
JHT - OuHa 7-5
Cowboys - JHT 5-0
JHT - PyPo 10-2
OuHa - JHT 3-7

Lohkon tilanne1. Cowboys
2. JHT
3. OuHa
4. PyPo
5. TICH
6.SuPS

Play OffOuHa- JHT 6-4
JHT - OuHa 8-3

Karsintasarjaan selvisivät YJK, Cowboys, Hermes 2 ja Kurikan Ryhti.OttelutuloksetHermes 2 - JHT 2-3
JHT - Cowboys 3-4
JHT - YJK 4-6
Ryhti - JHT 5-4

Karsintasarjan järjestys
1. Hermes 2
2. Cowboys
3. YJK
4. JHT
5. Kurikan Ryhti

Hermes 1 putosi Mestiksesta Suomi-sarjaan. Hermes ei lähtenyt kahdella joukkueella Suomi-sarjaan joten näin avautui JHT:lle paikka Suomi-sarjaan takaoven kautta.

JHT 2006 – 2007JHT Suomisarjassa















Juho Joki-Erkkilä










ja Timo Pahkala pelasivat Vaasan Sportin joukkueessa kaudella 2006-2007

Kalajoella kiekko-oppinsa saaneita pelaajia pelasi kaudella 2006-2007 useissa seuroissa eri maissa. Jussi Jokinen pelasi NHL:ssä Dallas Starsin joukkueessa ja saavutti mainetta erinomaisena rankkarien laukojana. Puolustaja Juho Jokinen pelasi SM-liigaa Turun Palloseuran joukkueessa. Maalivahti Joni Puurula pelasi Ruotsissa Leksand IF:n maalilla. Timo Seikkula pelasi myös Ruotsissa Nyköping Hockey-joukkueessa jo kolmatta kauttaan. Puolustaja Iikka Törnvall pelasi SM-liigaa Ässien joukkueessa ja loppukauden hän pelasi Mestiksessä Kajaanin Hokin joukkueessa. Juho Joki-Erkkilä pelasi Mestistä Vaasan Sportin joukkueessa. Timo Pahkala pelasi myös Mestistä Vaasan Sportin joukkueessa

Kaudella 2006-2007 JHT Kalajoki pelasi jälleen Suomisarjassa. Joukkueeseen kuuluivat 
Tomi Gronoff, Tuomas Pirttijärvi, Sami Markkanen, Aku Joki-Erkkilä, Olli Kuoppala, Janne Tohila, Harri Koivu, Kimmo Rönkkömäki, Jarmo Malmi, Toni Prittinen, Jari Mäyrä, Jesse Niva, Henri Kärjä, Henri Mustonen, Jari Läspä, Riku Joki-Erkkilä, Marko Tuomainen, Ville-Petteri Tirri ja Jarkko Laitala.

Kauden ottelut päättyivät seuraavasti:
JHT - Etpo 9-6
RoKi - JHT 2-6
JHT - Cowboys 7-4
Ahmat - JHT 8-5
K-Laser - JHT 7-4
JHT - Jeppis 9-5
YJK - JHT 5-9
R-Kiekko - JHT 3-4
JHT - RoKi 3-3
Cowboys - JHT 0-6
JHT - K-Lasser 9-2
JHT - Ahmat 5-6
JHT - Jeppis 6-7
JHT - Hermes 1-6
JHT - YJK 6-5
JHT - R-Kiekko 2-5
RoKi - JHT 7-4
Etpo - JHT 2-2
JHT - Cowboys 8-2
JHT - K-Laser 6-5

vuoden 2007 puolella käydyt ottelut
Ahmat - JHT 7-4
JHT - Jeppis 7-3
YJK - JHT 6-4
JHT - Hermes 1-6
JHT - RoKI 2-4
JHT - Etpo 5-6
Cowboys - JHT 2-5
JHT - K-Laser 6-3
JHT - R-Kiekko 4-7
Jeppis - JHT 3-5
JHT - YJK 3-4
Hermes - JHT 5-3
Ahmat - JHT 3-2

Ylempi loppusarja jäi tällä kaudella JHT:lle haaveeksi. Seuraavaa kautta jäätiin odottamaan innolla. JHT Kalajoki oli nousukiidossa.






















Risto Liikka onnistui valmentajana erittäin hyvin.

JHT-Kalajoen jääkiekkokausi 2007-2008 on nyt paketissa. Kausi sujui odotettua paremmin. Joukkueen valmentaja Risto Liikka onnistui tehtävässään erittäin hyvin. JHT voitti oman lohkonsa alkusarjan päästen lohkon voittajana suoraan ylempään loppusarjaan, joka sekin alkoi loistavasti neljällä voitolla.Loukkaantumissuma koitui jatkossa kuitenkin JHT:n kohtaloksi. Vasta kahteen viimeiseen otteluun JHT sai jälleen parhaan kokoonpanonsa kentälle. Sarjakauden viimeisessä ottelussa JHT kukisti Kokkolan Hermeksen lauantaina 1.3.2008 numeroin 6-3. Ottelun sankareita olivat kypärätempullaan Henri Mustonen sekä 1+3 saldoillaan Tomi Gronoff ja Olli Kuoppala. Kauden aikana yleisökeskiarvo Kalajoen jäähallissa oli 407 katsojaa. Menestyksen myötä katsojamäärät nousivat parhaimmillaan yli kuudensadan.Joukkueen kokoonpano

JHT:llä oli kolme maalivahtia. Kauden aikana varmimmaksi maalivahdiksi osoittautui 23-vuotias 
Jari Mäyrä. Isokokoinen 195 cm pitkä ja 92 kg painava Toni Prittinen voi olla kauteensa myös erittäin tyytyväinen. Nuori maalivahti Mika Kokko kärsi loukkaantumisista, eikä sen vuoksi pystynyt parhaimpaansa.
Ykköskentän puolustajina pelasivat Marko Tuomainen (26) ja Markku Tiikkaja (30). Joukkueen tehokkain puolustaja pistepörssin mukaan oli kakkoskentän Perttu Niskakangas (22). Joukkueen muut puolustajat olivat oman seuran junioreista ykkösjoukkueeseen nostettu Henri Kärjä (18), raahelainen Kimmo Rönkkömäki (25), oman seuran kasvatit Jari Lehtomäki (32), nuori Antti Tanhuala (18) ja Perttu Rahkola (24). Kaikki JHT:n puolustajat ovat leftin pelaajia. Koko Suomisarjan paras pelaaja oli kalajokinen Aku Joki-Erkkilä. Valitettava loukkaantuminen ylemmän loppusarjan aikana vaikutti, ettei hän voinut voittaa koko sarjan pistepörssiä.JHT:n ykköskenttä oli erittäin vahva.
Hyökkäysvitjana 
Aku Joki-Erkkilän lisäksi oli kokenut 33-vuotias Sami Markkanen ja laiturina yhden parhaimmista kausistaan pelannut 35-vuotias Mika Ritoniemi.

Kakkoskentän
 Tomi Gronoffista tuli joukkueensa pistepörssin voittaja 21 tehopisteellä. Kakkoskentän Olli Kuoppala oli joukkueensa pistepörssissä kolmas 17 tehopisteellä ja Henri Mustonen (25) neljäs 15 tehopisteellä. Hyökkääjä Tuomas Pirttijärvi (21) sijoittui joukkueensa pistepörssissä yhdeksänneksi, raahelainen Jarmo Malmi (32) kymmenenneksi ja Kimmo Harila (29) oli sijalla kolmetoista. Hyökkääjinä pelasivat nuoret Saku-Petteri Uunila, Kai Yliuntinen, Joni Läspä, Ville Tirri, Jesse Hietala, Janne Myllymäki ja Eric Passi. JHT:n hyökkäysvoima on hyvä. Joukkueen keski-ikä on 23,5 vuotta, keskipituus 180 cm ja keskimääräinen paino 81.8 kg.

Alkusarjan voittaja

JHT voitti alkusarjansa 44 pisteellä maalieron ollessa 103-44. Toiseksi alkusarjassa sijoittui Pietarsaaren Jeppis ja kolmanneksi Kokkolan Hermes. Suoraan alempaan loppusarjaan jäivät Ylivieskan Jää-Karhut, Seinäjoen Hockey Team ja KoMu HT.JHT voitti alkusarjassa suoraan 12 ottelua ja jatkoajalla 4 ottelua. Tappiota tuli neljä kappaletta. JHT hävisi Jeppikselle 13.10.2007 numeroin 4-2, YJK:lle 26.10.2007 kotonaan numeroin 0-4, Hermekselle Kokkolassa 23.11.2007 numeroin 5-4 ja Jeppikselle toistamiseen 30.11.2007 numeroin 4-2. Makeimmat voitot tulivat Kokkolan Hermeksestä Kokkolassa 2.11.2007 jatkoajalla numeroin 2-3 ja 9.12.2007 Kokkolassa Hermeksestä numeroin 2-5. JHT voitti Jeppiksen rangaistuslaukauskisassa 22.9.2007 Pietarsaaressa numeroin 2-3. Jatkoajalla kukistettiin myös YJK itsenäisyyspäivänä Kalajoella numeroin 4-3.

Loukkaantumiset ongelmana ylemmässä
loppusarjassa
JHT aloitti ylemmän Suomisarjan erinomaisesti voittamalla neljä ensimmäistä ottelua. Ensin otettiin hegemoniaottelussa voitto Kokkolan Hermeksestä Kokkolassa numeroin 2-6. Toisessa ottelussa kukistettiin kotona ylemman loppusarjan lopullinen voittaja Jyväskylän D-kiekko rangaistuslaukauskisassa numeroin 4-3. Sitten seurasivat vierasvoitot HC Keravasta ja Naantalin VG-62:sta. Loukkaantumissuman seurauksena kärsittiin tappiot Tampereen Koo-Veelle ja Oulun Kiekko-Laserille kotona. Vieraissa kärsittiin tappiot Rovaniemen Kiekolla, Tampereen Koo-Veelle ja Jyväskylän D-kiekolle. Kotona tuli tappiot sarjajumbo Naantalin VG 62:lle ja HC Keravalle.

Tappioputki ja loukkaantumissuma koettelivat joukkuetta vielä vieraspelissä Kiekko-Laseria vastaan. Kahteen viimeiseen otteluun JHT oli täydessä timmissä ja sen saivat kokea Rovaniemen Kiekko ja Kokkolan Hermes, jotka joutuivat poistumaan Kalajoen jäähallista tappiot niskassaan.Jos JHT:n joukkue olisi säilynyt ilman loukkaantumisia niin sijoitus sarjassa olisi voinut ollut jopa kahden parhaan joukossa. Kausi osoitti, että JHT:llä on mahdollisuus vaikka Mestikseen ensi kaudella, jos vain taloudelliset resurssit riittävät.

Kuka on ensi kauden päävalmentaja?
Hyvin valmennustehtävässään onnistunut oululainen Risto Liikka haluaa jatkaa JHT:n valmentamista ensi kaudellakin. Valmentajan pesti on ollut haettavana. Nimekkäin henkilö hakijoista on Slovakian maajoukkueen kakkosvalmentajana toiminut legendaarinen Jan Jasko, joka aikanaan pelasi JHT:n ykköskentässä Kari Jalosen, Toni Ariman, Tapio Levon ja Robert Pukalovicin kanssa. Silloin joukkue pelasi nykyistä Mestistä vastaavassa sarjassa. Paikka kiinnostaa myös tamperelaisia ja kuopiolaisia ansioituneita valmentajia.Jos leikitään ajatusleikkiä siitä, että Jan Jasko valitaan tehtävään, niin se tietää todella tehokasta ja tavoitteellista valmennustyötä. Tavoitteeksi tulee silloin asettaa Mestikseen pääsy parissa vuodessa.
Tehokas valmennus saattaa tuottaa vaikeuksia vakituisessa työssä oleville pelaajille. Jasko oli aikanaan valmentajana muun muassa NHL-tähdelle Jussi Jokiselle. Ne pelaajat, jotka todella tahtovat kehittyä, hakeutuvat silloin varmasti Jan Jaskon valmentamaan joukkueeseen. Opiskelumahdollisuuksia Kalajoella tarjoavat liikuntapainotteinen lukio ja Artema. Kalajoella on myös erilaisia työpaikkoja tarjolla. Päävalmentajan tehtäviin kuuluu myös JHT:n muiden joukkueiden valmennuksen koordinointi. Tämän työn kehittäminen on erittäin tärkeää ensi kaudella. Joka tapauksessa on selvää, että JHT Kalajoen voimakas juniorityö jatkuu ja JHT satsaa hyvään valmennukseen myös edustusjoukkueen osalta. JHT:ssä on nyt imua.

Sarjakausi 2008-2009 Jan Jasko päävalmentajana

















Jan Jasko

JHT Kalajoki pelaa jääkiekkoa Suomisarjassa kaudella 2008-2009. Joukkuetta valmentaa legendaarinen slovakki Jan Jasko. Jasko on pelannut jääkiekkoa maansa maajoukkueessa ja toiminut myös Slovakian maajoukueen valmennustehtävissä. Jasko pelasi itsensä kalajokisten sydämiin junkkaripaidassa vuosina 1989-1997.Joukkueen maalia vartioi alkukauden viidessä ottelussa junioreiden maailmanmestari Joni Puurula torjuntaprosentin ollessa 94,39. Marraskuussa Puurula siirtyi pelamaan Tanskaan rahakkaampiin kaukaloihin. JHT:n muut maalivahdit ovat Jari Mäyrä ja Toni Prittinen. Mäyrä on ollut veräjänvartijana tällä kaudella seitsemässä ottelussa torjuntaprosentin ollessa 91,56. Keskimääräinen yleisömäärä JHT Kalajoen kotiotteluissa on ollut 361.

Joukkueen puolustuksessa pelaavat raahelaiset Matti Leinonen ja Markku Tiikkaja sekä oman seuran kasvatit Henri KärjäKalle ForsIikka TörnvallJari Lehtomäki ja Jani RahkolaPerttu Niskakangas on kotoisin Ylivieskasta samoinkuin Joni Heinonen, joka siirtyi vasta jokin aika sitten JHT:n riveihin Ylivieskan Jää-Karhuista. Iikka Törvall on junioirein maailmanmestari ja hänellä on myös liigakokemusta takanaan. Joni Heinonen on selkeä vahvistus JHT:n joukkueelle. JHT:n puolustus on nyt vahvempi kuin edellisillä kausilla.
JHT:n ykköskentän hyökkäysketjun muodostavat kauden tässä vaiheessa raahelainen Aki Sarkkila, kokenut sarjajyrä ja rullakiekon maailmanmestari Sami Markkanen keskushyökkääjänä ja toisessa laidassa Tuomas Pirttijärvi. Kakkosketjun hyökkäyskolmikko on Henri MustonenTomi Gronoff ja Olli Kuoppala. Kolmos- ja neloskentässä ovat pelanneet Olli AnnalaAntti Halmetoja,Ville-Petteri TirriJesse HietalaJanne MyllymäkiNiko Karhula ja Sakari Perälä. Kokkolan Hermeksen luovuttua sarjapaikastaan Hermeksen pelaajista JHT:n paidan puki ylleen 24-vuotias lohtajalainen laitahyökkääjä Matti Toskala, 18-vuotias kokkolainen keskushyökkääjä Valtteri Hotakainen ja 19-vuotias kokkolalainen laitahyökkääjä Niko Kivinen. Näiden täydennysten jälkeen JHT:llä on kolme vahvaa kenttää. Nämä nuoret Hermeksestä siirtyneet pelaajat pääsevät nyt hyvään valmennukseen ja toivottavasti näistä pelaajista on JHT Kalajoelle suurta iloa myös tulevina vuosina. On todennäkäistä, että kenttäkoostumukset vaihtelevat tulevissa otteluissa ja näin pyritään löytämään parhaat mahdolliset kenttäkoostumukset kauden tärkeisiin otteluihin.
JHT:llä on ollut maalintekiijöistä puutetta, kun Aku Joki-Erkkilä lähti Kajaanin Hokin mestisjoukkueeseen.
Kuka täyttää Aku Joki-Erkkilän paikan maalitykkinä seuraavissa peleissä?

Lohkon pistepörssissä JHT Kalajoen Sami Markkanen on kolmantena 21 ( 7 + 14) pisteellä. Tuomas Pirttijärvi on neljäntenä 20 (12-8) pisteellä. Aki Sarkkila on 16. saldonaan 17 (8+9) pistettä. Tomi Gronoff on 20. saldonaan 15 (5+10) ja Henri Mustonen 36. saldonaan 11 (3+8).
Suomisarjan ykköslohkoa johtaa Rovaniemen Kiekko ylivoimaisesti 42 pisteellä. Se on kuitenkin pelannut kaksi ottelua enemmän kuin muut kärkijoukkueet. Toisena on Kiekko-Laser Oulusta 29 pisteellä ja kolmantena on JHT Kalajoki 24 pisteellä 13 ottelua pelanneena. ET-Po72 on neljäntenä 18 pisteellä. Ylivieskan Jää-Karhuilla on seitsemän pistettä 15 ottelusta ja se on neljä pistettä edellä Raahe-Kiekkoa, mikä on sarjan viimeisenä neljällä pisteellä 13 ottelusta.
JHT:lle on nyt tärkeintä säilyttää vähintäänkin sarjan kolmostila. Rovaniemen Kiekko tulee varmuudella voittamaan lohkon ja Suomisarjan ristiinkarsintoihin selvinnevät Kiekko-Laset ja JHT Kalajoki. Ristiinkarsinnat alkavat 17.12. joulukuuta. Sarjan loppukauden ohjelmassa launtaina 22.11. JHT Kalajoki kohtaa vieraissa Raahe-Kiekon ja 29.11. lohkojohtajan Rovaniemen Kiekon Rovaniemellä sekä 30.11. ET-Po 72 Ylitorniolla. Loput nejä ottelua JHT Kalajoella on kotipelejä. Ensin vieraaksi saapuu 6.12. Kiekko-Laser Oulusta, sitten 7.12. Et-Po 72 Ylitorniolta. Kaksi viimeistä peliä on 10.12. Raahe-Kiekkoa ja 13.12. Ylivieskan Jää-Karhuja vastaan.



















Sami Markkanen

Raahe-Kiekko taisteli hienosti vahvistunutta JHT Kalajokea vastaan kotonaan launtaina 22.11. häviten numeroin 6-8 (2-5, 2-2, 2-1). Edellisenä iltana raahelaiset olivat voittaneet Ylivieskassa YJK:n numeroin 5-3. Kalajokisista voiton ratkaisijoiksi nousivat tutut konkarit joukkueen kapteeni Sami Markkanen kypärätempullaan sekä ketjunsa laiturit Henri Mustonen ja Aki Sarkkila kumpikin yhdellä maalilla. Hermeksestä tulleet JHT:n uudet pelaajat Matti Toskala, Valtteri Hotakainen ja Niko Kivinen pelasivat pirteästi uuden seuransa riveissä. Toskala ja Hotakainen tekivät kumpikin yhden maalin. Hermeksen "konkurssin" myötä myös B-poikien joukkue joutui luopumaan sarjasta ja niinpä Kai Yli-Untinen palasi kotiseuransa JHT:n























Tomi Gronoff

JHT-Kalajoki sai viikonlopun otteluista neljä sarjapistettä, sillä lauantaina se pisti sarjakärjen Rovaniemen Kiekon ahtaalle. JHT-Kalajoki hävisi ottelun vasta jatkoajan jälkeen käydyssä voittolaukauskisassa. Varsinainen ottelu jatkoajan jälkeenkin päätyi numeroihin 2-2 (2-0, 0-1, 0-1, 0-0). Voittolaukauskisan ensimmäinen laukoja oli JHT:n Tomi Gronoff, mutta hän epäonnistui laukauksessaan. Sen sijaan RoKin Jani Rautakoski pisti kiekon JHT:n maalivahti Jari Mäyrän vartioimaan maaliin. JHT:n Tuomas Pirttijärvi epännistui laukauksessaan samoin kuin RoKin Vesa Inkeröinen. Ratkaisun avaimet oli Sami Markkasella, mutta hän hukkasi ne eikä saanut kiekkoa maaliin. Näin RoKi vei voiton voittolaukauskisan jälkeen.





















Tuomas Pirttijärvi

JHT-Kalajoki sai itsenäisyyspäivänä vieraakseen lohkokakkosen Oulun Kiekko-Laserin. Ottelun hahmoksi nousi kotijoukkueen Tuomas Pirttijärvi, joka teki kypärätempun ja ratkaisi ottelun jatkoaikamaalillaan ajassa 60.46. JHT-Kalajoki  aloitti maalikarkelot ennen ottelun ensimmäisen peliminuutin täyttymistä. Se maali olikin ensimmäisen erän ainoa maali. Kiekko-Laserin Leif Syrjä sai ensimmäisen erän lopulla 10 minuutin käytösrangaistuksenoki voiti jännitysottelun numeroin 5-4 (1-0, 2-2, 1-2, 1-0).
.
Toisen erän alussa Kiekko-Laserin Tommi Meriläinen otti huitomisesta kahden minuutin jäähyn ja kotijoukkueen Perttu Niskakangas rankaisi Matti Toskalan syötöstä. Kaksikymmentä sekuntia ehti kulua, kun kiekko oli jälleen Kiekko-Laserin maalissa. Maalintekijänä kunnostautui Valtteri Hotakainen Ville-Petteri Tirrin ja Niko Kivisen esityöstä. Henrik Juntunen kavensi tilanteeksi 3-1. Muutoin Henrik Juntusen peli ei häikäissyt ottaen huomioon Juntusen pitkän liigauran. Kiekko-Laser pääsi peliin mukaan ja Ville Rajala kavensi tilanteeksi jo 3-2.

Kolmannen erän alussa Kiekko-Laserin Ville Meriläinen sai 10+2 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ajassa 50.18 Kiekko-Laser tasoitti pelin Petri Halmeen maalilla. Kotijoukkueen sankari Tuomas Pirttijärvi siirsi Tomi Gronoffin ja Matti Toskalan syötöistä kotijoukkueen jälleen johtoon.
Kiekko-Laser onnistui tasoittamaan pelin alivoimalla ajassa 56.52 Sami Siltavirran maalilla. Erän lopussa Kiekko-Laserin Matias Huikari sai hieman kevyin perustein koukkaamisesta jäähyn. Erä päättyi ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoajan alussa kotijukkueen Tuomas Pirttijärvi ratkaisi ampumalla Tomi Gronoffin syötöstä kiekon Kikko-Laserin Bill Ruggeiron selän taakse maalin perukoille. Näin oli yleisöönmenevä ottelu ratkennut 328 katsojan todistaessa tapahtumaa. Ottelun lopputulos ei vielä muuttanut sarjajärjestystä, sillä Kiekko-Laser säilytti toisen tilansa maalisuhteensa turvin. Jäljellä on alkulohkossa vielä kolme ottelua. JHT Kalajoki kohtaan kotonaan Et-Po 72:n ja Raahe-Kiekon sekä vieraissa YJK:n. Kiekko-Laser saa puolestaan vastaansa vieraissa sarjajohtaja RoKin ja kotonaan Raahe-Kiekon ja Et-Po 72:n.
JHT voitti näytöstyyliin.



















Henri Mustonen

JHT Kalajoki voitti keskiviikkoiltana Kalajoella Raahe-Kiekon numeroin 11-5 ( 2-1, 5-3, 4-1) . Tässä ottelussa yleisö sai mitä halusi eli maaleja tuutin täydeltä. Ottelun sankari oli 19-vuotias Kai Yliuntinen, joka teki peräti neljä maalia ja antoi yhden maalisyötön. Maaliahne Kai Yliuntinen palkittiin kotijoukkueen parhaana pelaajana.

Kolmosketjun peli oli todella ilahduttavaa, sillä 
Valtteri Hotakaisen saldo oli 1+2 ja Ville-Petteri Tirrin 0+4. Eniten tehopisteitä tässä ottelussa hankki ykköskentän laituri Aki Sarkkila saldonaan 1+5. Sami Markkasen saldo oli 3+2 ja Henri Mustosen (kuvassa) 2+2. Kakkoskentän Tomi Gronoff - Matti Toskala - Tuomas Pirttijärvi tuhlasivat maalipaikkoja oikein urakalla.

JHT:n maalivahti 
Jari Mäyrällä ei ollut paras päivänsä ja siksi hänet vaihdettiin Toni Pirttiseen kolmannessa erässä. Ensimmäinen erä oli JHT:n selvää hallintaa. Raahe-Kiekko pääsi kuitenkin tasoittamaan tilanteeksi 1-1, kun kotijoukkueen puolustaja kaatui hyökkäyspään siniviivalla ja Raahe-Kiekon Taneli Lohtander pääsi karkuun alivoimalla ja pisti kiekon varmasti maaliin, kun maalivahti Jari Mäyrä liukui torjunnassaan maalinsa ohi. Näin Lohtander pisti kiekon avoimeen maaliin. Ensimmäisen erän lopulla Raahe-Kiekko tasoitti pelin 2-2:een, mutta maali hylättiin maalivahdin häirinnän takia.

Toisessa erässä liukas ja taitava JHT:n 
Kai Yliuntinen teki kypärätempun todella kauniiden maalien avulla. Näin JHT siirtyi jo 7-1 johtoon ja silloin näytti ottelu ratkenneen. JHT:n pelaajat pelasivat huolimattomasti ja niinpä Raahe-Kiekko rankaisi kolmella perättäisellä maalilla kahden minuutin sisällä. Toisen erän lopussa tilanne oli vain 7-4 kotijoukkueen hyväksi.

Kolmannessa erässä JHT vaihtoi maalinsuulle 
Toni Prittisen. JHT:n ykköskenttä lisäsi JHT:n johdon 8-4:ään. Tässä vaiheessa Raahe-Kiekko otti aikalisän. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, sillä nuori JHT:n kolmoskenttä pisti ranttaliksi ja jälleen ottelun sankari JHT:n Kai Yliuntinen heilutteli maaliverkkoja. Joukkueen kapteeni Sami Markkanen kaunisteli numeroiksi 10-5 ja kolmoskentän Valtteri Hotakainen loppunumeroiksi 11-5.

Ottelua seurasi 301 katsojaa. JHT:lla on alkusarjan viimeinen ottelu lauantaina Ylivieskassa. JHT:n on pelattava vähintäänkin tasapeli varmistaakseen lohkonsa kakkospaikan. On todennäköistä, että JHT säilyttää lohkonsa kakkospaikan saa ristiinkarsinnassa vastaansa 17.12. Kalajoella S-Kiekon. Sen jälkeen sarja jatkuu Seinäjoella lauantaina 20.12. ja sunnuntaina 21.12. Kalajoella.




















Lohkon kakkospaikka varmistui JHT Kalajoelle jo perjantaina kun Raahe-Kiekko hävisi Kiekko-Laserille vasta voittolaukauskisan jälkeen. Kiekko-Laser sai voitostaan huolimatta ottelusta vain kaksi pistettä ja menetti näin teoriassakin mahdollisuutensa lohkon kakkospaikkaan.
Kiekko-Laser oli hankkinut kaksi kanadalaista "vahvistusta". Toinen on 34-vuotias hyökkääjä Darryl Sinclair, joka hankki useita jäähyjä ensimmäisessä ottelussaan. Toinen "vahvistus" on 186 cm pitkä ja 100 kg painava puolustaja Mike Mckenna. Kanadalaiset eivät kuitenkaan loistaneet ottelussa mitenkään huomiota herättävästi.
Sen sijaan raahelaiset riemuitsivat, kun joukkueen kapteeni 
Hannu Häronoja tasoitti pelin 6-6:een seitsemän sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Voittolaukauskisassa Henrik Juntunen ratkaisi kisan Kiekko-Laserin eduksi. Kiekko-Laserissa valmentaja vastuun oli ottanut kakkosvalmentaja Teemu Käyhkö. Ristiinkarsinnassa Kiekko-Laserin vastustajaksi tulee Pietarsaaren Jeppis.

JHT oli siis Raahe-Kiekon avustuksella varmistanut lohkon kakkossijansa ennen lauantai-illan peliä Ylivieskan Jää-Karhuja vastaan. JHT hoiti tyylikkäästi voiton kotiin Ylivieskasta numeroin 2-4 (0-0, 1-2, 1-2). Kalajokiset ratkaisivat pelin ylivoimamaaleilla.

JHT:n maalinteon aloitti kolmosketjun 
Ville-Petteri Tirri ottelun toisessa erässä ajassa 22.23. Matti Toskala siirsi JHT:n 2-0 johtoon Tomi Gronoffin ja Tuomas Pirttijärven saadessa syöttöpisteen. YJK kavensi ylivoimalla Valtteri Hotakaisen jäähyn aikana. Erän puolivälissä JHT:n Henri Mustonen pääsi yrittämään rangaistuslaukausta, mutta hän ei onnistunut ohittamaan YJK:n maalivahtia Topi Paloa. Erän puolivälissä JHT vaihtoi myös maalivahtia Jari Mäyrän siirtyessä vaihtoaitioon ja Toni Prittisen siirtyessä tolppien väliin. Näin molemmat maalivahdit saivat yhtä paljon peliaikaa tässä merkityksettömässä ottelussa.

Kolmannen erän alussa YJK:n 
Tapani Nikkilä tasoitti Riku Joki-Erkkilän syötöstä. JHT siirtyi uudelleen johtoon Aki Sarkkilan maalilla, johon syöttäjäksi merkittiin Henri Mustonen. Viimeisen niitin YJK:n arkuun iski kesken kauden YJK:n joukkueesta JHT:een siirtynyt puolustaja Joni Heinonen. Syöttöpisteet kirjattiin Henri Mustoselle ja Aki Sarkkilalle. YJK yritti ottelun kahden viimeisen minuutin aikana saada maalia aikaan kuudella neljään vastaan, mutta ajatus jäi toteutusta vaille. Ottelua seurasi 243 katsojaa. JHT jatkaa ristiinkarsinnoilla ensi keskiviikkona kotonaan Seinäjoen S-Kiekkoa vastaan.
















JHT Kalajoki sijoittui alkusarjassa lohkonsa kakkoseksi ja saa vastaansa ristiinkarsinnoissa S-Kiekon Seinäjoelta. Ensimmäinen ottelu pelataan tänään 17.12.2008 Kalajoella. Alkusarjassa JHT:n kotiotteluissa oli keskimäärin 340 katsojaa.Alkusarjan sarjataulukko
RoKi 20 18 1 0 1 148 - 38 56
JHT 20 13 1 1 5 92 - 59 42
K-Laser 20 11 2 1 6 90 -69 38
Et-Po 72 20 6 1 1 12 81 - 111 21
YJK 20 4 1 2 13 58 -108 16
Raahe-K 20 1 1 2 16 59-143 7
Pelatut pelit

21.9.2008 JHT - RoKi 
0-226.9.2008 YJK - JHT 2-4
28.9.2008 K-Laaser -JHT 
1-44.10.2008 JHT - YJK 6-311.10.2008 RoKi - JHT 7-412.10. 2008 Et-Po 72 -JHT 2-515.10.2008 Raahe-K - JHT 1-718.10.2008 JHT - K-Laser 1-419.10.2008 JHT - Et-Po 72 4-1
25.10.2008 JHT - K-Raahe 
8-201.11.2008 JHT - RoKi 1-408.11.2008 K-Laser - JHT 5-215.11.2008 JHT - YJK 6-222.11.2008 Raahe-K - JHT 6-829.11.2008 Roki - JHT 3-2 VL30.11.2008 Et-Po 72 - JHT 1-406.12.2008 JHT-K-Laser 5-4 JA
07.12.2008 JHT - Et-Po 72 
6-210.12.2008 JHT - Raahe-K 11-513.12.2008 YJK - JHT 2-4
JHT:n Joukkue
Maalivahdit41 Jari Mäyrä 11.5.1984 Kalajoki 180 83
1 Toni Prittinen 28.10.1985 Kalajoki 193 90
31 Mika Kokko 17.8.1989 Kalajoki 186 76
Puolustajat2 Matti Leinonen 25.3.1983 Raahe 183 103
4 Henri Kärjä 27.7.1989 Kalajoki 181 78
5 Joni Heinonen 1.6.1972 Ylivieska 180 88
6 Perttu Niskakangas 12.9.1985 Ylivieska 180 83
7 Kalle Fors 27.2.1989 Pyhäjoki 181 81
29 Jari Lehtomäki 14.9.1975 Kalajoki 180 100
56 Jani Rahkola 28.6.1983 Kalajoki 179 92
77 Markku Tiikkaja 22.4.1977 Raahe 181 87
Hyökkääjät10 Jesse Hietala 10.6.1987 Kalajoki 175 78
11 Matti Toskala 26.1.1984 Lohtaja 178 80
12 Olli Annala 20.1.1992 Kalajoki 181 80
15 Henri Mustonen 30.9.1982 Kalajoki 182 85
16 Valtteri Hotakainen 24.4.1990 Kokkola 185 74
17 Olli Kuoppala 6.8.1985 Kalajoki 180 80
18 Niko Kivinen 31.1.1989 Kokkola 175 81
19 Tuomas Pirttijärvi 8.8.1986 Kalajoki 181 88
22 Aki Sarkkila Raahe 11.7.1983 Raahe 174 76
23 Antti Halmetoja 4.1.1985 Nivala 176 75
24 Sami Markkanen 20.11.1974 Kuopio 172 78
25 Tomi Gronoff 17.1.11986 Kalajoki 185 87
26 Ville-Petteri Tirri 4.3.1988 Kalajoki 186 82
28 Niko Karhula 26.2.1990 Alavieska 173 69
71 Janne Myllymäki 20.7.1989 Kalajoki 180 80
89 Kai Yli-Untinen 6.7.1989 Kalajoki 180 73

Alkukaudesta joukkueessa pelasivat myös puolustaja 
Iikka Törnvall, joka siirtyi Mestikseen Kouvolan joukkueseen sekä maalivahti Joni Puurula, joka siirtyi pelaamaan Tanskaan.
Joukkueen päävalmentajana on toiminut 
Jan Jasko, joukkueenjohtajana Teemu Konu, huoltajana Hannu Kärjä, Esko Tuura ja Risto Apuli. Joukkueen hieroja on Veikko Isokääntä.
Joukkueen tehotilasto

1. Sami Markkanen 35 (14-21)
2. Aki Sarkkila 30 (11-19)
3. Tuomas Pirttijärvi 29 (17-12)
4. Herni Mustonen 25 ( 7-18)
5. Tomi Gronoff 22 (6+16)
6. Olli Kuoppala 10 (7-3)
7. Perttu Niskakangas 10 (3+7)
8. Matti Leinonen 10 (2+8)
9. Markku Tiikkaja 10 (2+8)
10. Ville-Petteri Tirri 9 (3-6)
11. Valtteri Hotakainen 8 (5+3)
12. Joni Heinonen 8 (3+5)
13. Matti Toskala 7 (3+4)
14. Kai Yli-Untinen 6 (4-2)
15. Iikka Törnvall 6 (0+6)
16. Henri Kärjä 3 (2+1)
17. Jani Rahkola 3 (0+3)
18. Janne Myllymäki 2 (0+2)
Ylempi loppusarja

Ykköslohkosta sarjaan pääsi suoraan jatkoon lohkovoittaja RoKi. Kakkoslohkon voitti KOOVEE Tampereelta, kolmoslohkon VG 62 Naantalista ja neloslohkon Ketterä Imatralta.

Ristiinkarsinnossa voittajat selviävät varsinaiseen Suomisarjaan. JHT saa vastaansa kakkoslohkon S-Kiekon, Kiekko-Laser Pietarsaaren Jeppiksen, VT HT saa vastaansa KJT Tuuskin ja HC Keski-Uusimaa Forssan Palloseuran.

VT HT:n takaa löytyy raumalainen kyläjoukkue Vermuntilan Tempo ja KJT Tuuski on Keravan, Järvenpään ja Tuusulan alueen seura.

JHT on vahvistunut syksyn aikana, kun YJK:n pelaajista puolustaja 
Joni Heinonen puki junkkaripaidan ylleen ja Hermeksen lopettamisen jälkeen Kokkolasta tuli JHT:tä vahvistamaan Matti Toskala, Valtteri Hotakainen, Niko Kivinen ja Hermeksen A-junioreissa pelannut kalajokinen Kai Yli-UntinenJanne Myllymäki vapautuu armeijan harmaista JHT:n käyttöön joten tilanne näyttää varsin valoisalta.
Illan vastustaja

S-Kiekko sijoittui kakkoslohkossa kolmanneksi 14 pisteellä maalieron ollessa 47-55. Alkukaudesta S-Kiekko voitti KoMuHT:n 6-4 ja 11-3 sekä Jeppiksen 8-3 ja 4-3 voittolaukauskisan jälkeen. Marraskuussa S-Kiekko voitti KoMuHT 5-2, mutta hävisi toisen ottelun 4-3. Jeppis voitti S-Kiekon kahdesti numeroin 6-1 ja 7-3. KOOVEE voitti S-Kiekon kaikissa neljässä ottelussa. S-Kiekolla on alkulohkossa neljä voittoa varsinaisella peliajalla ja yksi jatkoajalla. Tappioita on kertynyt seitsemän.

S-Kiekon tehokkaimmat pelaajat 12 ottelussa ovat olleet 
Mikko Smura 18 (7+11), Pyry Salmela 15 (7+8), Mikko Nevala 15 (5+10), Tomi Jaakkola 14 (3+11), Tino Sandhu 11 (6-5) sekä Niko Vähämaa 10 (6-4). Maalivahti Tapio Kotolan torjuntaprosentti on 87,70 ja toisen maalivahdin Aapo Saarion torjuntaprosentti on 86.79. Joukkueen tehokkain puolustaja nurmolainen 105 kg painava Jussi Sievi-Korte on kerännyt 14 jäähyminuuttia alkulohkon peleissä. Toiseksi tehokkain puolustaja ilmajokinen Teemu Ekman on kerännyt 20 jäähyminuuttia. Ennakkoveikkauksissa JHT Kalajoki on ehdoton ennakkosuosikki.


















Suomisarjan ristiinkarsinnan ensimmäisellä kierroksella JHT Kalajoki voitti S-Kiekon numeroin 5-3 (2-1,1-0, 2-2). Muissa ristiinkarsinnoissa Jeppis voitti Kiekko-Laserin 3-0 Pietarsaaressa ja KJT Tuuski kukisti vieraissa VT HT:n 3-4. Forssan Palloseura voitti vieraissa HC KeskiU:n numeroin 2-4. Kalajoen jäähallissa oli todistamassa JHT Kalajoen voittoa 454 katsojaa.

JHT Kalajoki aloitti maalinteon ylivoimalla ajsassa 6.40, kun kakkosketju viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin. Maali kirjattiin 
Tuomas Pirttijärven nimiin ja syöttöpisteet kirjattiin Tomi Gronoffille ja Matti ToskalalleVille-Petteri Tirri sai kahden minuutin jäähyn koukkaamisesta, mutta hänen ei tarvinnut kuluttaa jäähypenkkiä kuin 20 sekuntia, sillä S-Kiekon Mikko Nevala laukoi tasoitusmaalin. S-Kiekon puolustaja Teemu Ekman sai jäähyn estämisestä ja kotijoukkueen Joni Heinonen rankaisi vastustajaa Aki Sarkkilan ja Sami Markkasen esityöstä laukomalla kiekon maaliin erän viimeisellä minuutilla. Maali tuli todella makeaan paikkaan. Näin päättyi ensimmäinen erä kotijoukkueelle numeroin 2-1.

JHT oli hallitsevampi koko ottelun ajan, mutta oli kuitenkin hieman vaikeuksissa, sillä tässä ottelussa vauhtia oli enemmän kuin alkusarjan otteluissa. JHT kuitenkin sai pelista paremman otteen. Toisen erän alussa 
Henri Mustonen latasi kiekon maaliin Markku Tiikkajan mainiosta syötöstä. Muita maaleja toisessa erässä ei tehtykään.

Kolmannessa erässä 
Henri Mustonen katkaksi vastustajan selkärangan ja teki jo toisen maalinsa tässä ottelussa. Nyt syöttäjänä oli Sami Markkanen. Maali koetteli vastustajan henkistä kanttia. S-Kiekko otti aikalisän ja saikinpelistä vielä otetta. JHT Kalajoen Matti Leinonen sai jäähyn kampituksesta ja S-Kiekon Niko Vähämaa kavensi numerot ylivoimalla 4-2:een. S-Kiekon Sergei Autio sai kahden minuutin jäähyn ryntäyksestä. Kotijoukkueen Matti Toskala ei tuntenut armoa vaan latasi kiekon ylivoimalla maaliin Perttu Niskakankaan ja Tuomas Pirttijärven saadessa syöttöpisteet.
Erän lopussa vieraat pääsivät pelaamaan kuudella kolmea vastaan ja he pistivät väkisin kiekon maaliin ajassa 59.40. Näin oli tilanne 5-3. Näihin lukuihin ottelu myös päättyi. JHT:n 
Jari Mäyrälle kertyi 36 torjuntaa ja S-Kiekon Aapo Saariolle 44 torjuntaa. Ristiinkarsinnoissa seuraavat pelit ovat lauantaina. Jos JHT voittaa lauantaina Seinäjoella niin sunnuntaina ei pelata Kalajoella kolmatta ottelua joukkueiden kesken.
















S-Kiekko voitti kotonaan JHT Kalajoen numeroin 6-3 (5-1, 1-0, 0-2). Tämä merkitsee sitä, että Kalajoella pelataan sunnuntaina ristiinkarsinnan kolmas ja ratkaiseva ottelu.

S-Kiekko sai ottelussa unelma-alun, kun joukkueen tehomies 
Mikko Smura siirsi Pyry Salmelan syötöstä kotijoukkueen 1- 0 johtoon jo ensimmäisen peliminuutin jälkeen. JHT Kalajoen ykkösketju tasoitti Aki Sarkkilan maalilla, jossa syöttäjinä olivat Sami Markkanen ja Henri Mustonen. S-Kiekko vastasi heti Sergei Aution maalilla. Ajassa 8.47 JHT:n valmentaja Jan Jasko otti aikalisän, sillä S-Kiekko siirtyi jo 3-1 johtoon Tino Sandhun maalilla.

Aikalisä ei tuonut toivottua tulosta, sillä S-Kiekko siirtyi jo 4-1 johtoon Niko Vähämaan maalilla ajassa 14.48. Maalivahti Jari Mäyrälle ei ollut paras päivänsä. Torjuntaprosentti oli vain 69,2. Samassa ajassa JHT Kalajoki vaihtoi maalin suulle Jari Mäyrän tilalle Toni Prittisen. Sekään ei auttanut, vaan S-Kiekon Tino Sandhu siirsi kotijoukkueen jo tavoittamattomaan 5-1 johtoon. Kotijoukkueelle onnistui kaikki, meille ei mikään, kommentoi JHT:n valmentaja Jan Jasko.

Toisen erän alussa S-Kiekko katkaisi JHT Kalajoen selkärangan kuudennella maalillaan, mikä merkittiin 
Jarno Pitkälän nimiin. Peli kuitenkin tasoittui ja JHT painosti ankarasti, mutta tuloksettomasti. Kolmannessa erässä junkkaripainostus jatkui hurjana. Ajassa 43.35 kakkosketjun Tuomas Pirttijärvi kavensi tilanteeksi 6-2 Matti Toskalan ja Tomi Gronoffin esityöstä. Ajassa 52.17 JHT:n Valtteri Hotakainen kavensi tilanteeksi 6-3, mutta sen lähemmäksi JHT ei S-Kiekkoa päässyt. JHT:n pelaajat turhautuivat, kun tulosta ei syntynyt. Sekä Matti Toskala että Tomi Gronoff ottivat jäähyn väkivaltaisuudesta. Otteluita ei kuitenkaan ratkaista jäähypenkiltä. Toisessa erässä maalivahtien torjunnat olivat JHT 9 ja S-Kiekko 17. Kolmannessa erässä JHT:n Toni Prittinen torjui 7 kertaa ja S-Kiekon Aapo Saario 20 kertaa. Ottelua seurasi 436 katsojaa. Kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan sunnuntaina 21.12. Kalajoella.

Kiekko-Laserin ja Jeppiksen pelissä oli latausta. Kiekko-Laserin kanadalaisvahvistus 
Darryl Sinclair sai ensimmäisen erän puolivälissä 10+2 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ville Rajala vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Jeppiksen valmentaja Janne Tormonen otti aikalisän, kun Jari Löfman siirsi kotijoukkueen 2-0 johtoon. Jeppiksen Tomi Pakarinen kavensi tilanteeksi 2-1.Petri Halme siirsi K-Laserin jo 3-1 ja toisen erän lopussa Juho-Tuomas Appel 4-1 johtoon. Jeppiksen Miika Kurko kavensi tilanteeksi 4-2, mutta K-Laserin Henrik Juntunen vastasi välittömästi. Tilanne oli 5-2. Jeppiksen Ville Partanen kavensi jo 5-3:een, mutta K-Laserin Juho Tuomas Appel vastasi maalilla. Näin oli tilanne jälleen kolmen maalin ero. Ville Meriläinen lisäsi johtoa vielä 7-3:een. Jeppiksen kaven si vielä Tuomas Oksan kahdella maalilla, mutta sen lähemmäksi voittoa se ei päässyt. Siksi kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan sunnuntaina Pietarsaaressa.

Forssan Palloseura hävisi kotonaan HC Keski-Uusimaalle numeroin 2-5. Tämän seurauksena kolmas ottelu pelataan sunnuntaina Keravalla. KJT TuusKi voitti VT HT:n toistamiseen ja selvitti tiensä jatkoon kahdella voitolla.

















JHT Kalajoki voitti S-Kiekon ratkaisevassa ristiinkarsinnan kolmannessa ottelussa Kalajoella numeroin 5-1 (1-1, 2-0, 2-0). JHT:n maalia vartio Toni Prittinen, joka piti JHT:n joukkuetta pystyssä mainioilla torjunnoillaan. Prittisen torjuntaprosentti oli huikea 96,88. JHT oli voitonnälkäisempi joukkue. Maalivahti Prittisen ohella JHT:n ykköskentän Sami Markkanen ja Henri Mustonen olivat ottelun ratkaisijoita.
Maalinteon aloitti kotijoukkueen Henri Mustonen Sami Markkasen namusyötöstä. Erän lopulla S-Kiekko tasoitti alivoimalla, kun Sergei Autio karkasi junkkaripuolustukselta ja laittoi kiekon varmasti maalin etunurkasta sisään. Kotijoukkueella oli suuria paineita. Välillä koko joukkue oli paniikissa. Kotiyleisön raivoisan kannustuksen siivittämänä peli saatiin hallintaan.

Toisessa erääsä 
Henri Mustonen teki latasi Tomi Gronoffin ja Perttu Niskakankaan esityöstä jo toisen maalin ylivoimalla. Erän puolivälissä Henri Mustonen toi alivoimalla kiekon vastustajan alueelle ja kiekko pomppi Sami Markkaselle, joka maskin takaa laukoi kiekon yläpesään. Se oli ottelun ratkaisumaali. Näin oli S-Kiekon selkäranka murrettu. JHT sai yllättävän kevyesti jäähyjä S-kiekon pelaajiin verratuna. S-Kiekko pääsi yrittämään viidellä kolmea vastaan, mutta maalivahti Toni Prittinen oli ohittamaton.

Kolmannessa erässä JHT alkoi turvaamaan varmalla pelillä kahden maalin johtoaan. JHT:n 
Janne Myllymäki sai varsin kevyesti tuomitun jäähyn ajassa 57.59. S-Kiekko otti aikalisän. Ajassa 58.18 S-Kiekko otti maalivahdin pois kentältä ja pelasi kuudella neljää vastaan. Riskinotto tuli kalliiksi, sillä Matti Toskala sai Markku Tiikkajalta syötön ja ohjasi kiekon tyhjään maaliin. Maalivahti Aapo Saario luisteli luukulleen ja heti takaisin vaihtoaitioon. S-Kiekko pelasi jälleen kuudella neljään vastaan. Nyt Kalle Fors syötti Valtteri Hotakaiselle, joka taisteli kiekon itselleen ja pisti kiekon tyhjään maaliin, Näin oli ottelu ratkennut JHT:n 5-1 voittoon. JHT:n kolmoskenttä pelasi pirteästi ja piti kiekkoa S-Kiekon kenttäpäädyssä kiitettävästi. Rajusti karvannut kolmoskenttä Hotakainen- Tirri- Kivinen olikin yksi keskeinen voitontekijä ottelussa, jota seurasi 506 katsojaa.

Ylempään loppusarjaan selvisi myös Kiekko-Laser Oulusta, joka voitti Jeppiksen Pietarsaaressa numeroin 4-1. HC KeskiUusimaa Keravalta voitti Forssan Palloseuran ja eilen KJ TuusKi Hyrylästä selvitti tiensä jatkoon. Muut loppusarjan joukkueet ovat RoKi Rovaniemeltä, KOOVEE Tampereelta, VG-62 Naantalista sekä Ketterä Imatralta.

Viime kaudella JHT selvitti tiensä valtakunnalliseen Suomisarjaan, mutta silloin loukkaantumiset vaikeuttivat suuresti pelaamista. Nyt JHT:llä on leveämpi materiaali. 
Janne Myllymäki pääsee armeijasta ja Olli Kuoppala toipunee loukkaantumisestaan tammikuun alkupuolella pelikuntoon. Hermeksestä tulleet Valtteri HotakainenNiko Kivinen ja Matti Toskala ovat sopeutuneet joukkueeseen erittäin hyvin samoin kuin YJK:sta tullut puolustaja Joni Heinonen. Sarja on kuitenkin kova ja se tarjoaa nuorille JHT-pelaajille arvokasta jääkiekkokokemusta tulevaisuutta varten.

Suomisarjan otteluohjelma

03.01.2009 16:00 Kalajoki JHT - HC KeskiU
10.01.2009 16:00 Imatra Ketterä - JHT
17.01.2009 16:00 Kalajoki JHT - K-Laser
18.01.2009 Kalajoki JHT - VG-62
24.01.2009 16:00 Kerava HC KeskiU - JHT
25.01.2009 Hyrylä KJT TuusKi - JHT
31.01.2009 16:00 Kalajoki JHT- KOO-VEE
01.02.2009 16:00 Lappi Areena RoKi - JHT
07.02.2009 16:00 Kalajoki JHT - Ketterä
14.02.2009 Naantali VG-62 - JHT
21.02.2009 16:00 Haka 2 KOO-VEE - JHT
22.02.2009 16:00 Kalajoki JHT - RoKi
28.02.2009 Raksila K-Laser - JHT
01.03.2009 16:00 Kalajoki JHT - KJT TuusKi















Matti Toskala ahdistamassa vierailijoiden maalilla.
Valtakunnallinen Suomisarja käynnistyi Kalajoella ottelulla JHT - HC KeskiUusimaa. Vierasjoukkue on muodostettu pääasiassa HC Keravan pelaajista. Pari pelaajaa on tullut Kiekko-Vantaasta. Tasaiseksi ennakoitu sarja osoitti avauskierroksellaan, että ennakkokaavailut pitävät paikkansa. JHT taisteli mallikkaasti, mutta kärsi 2-4 (1-0, 0-3, 1-1) avaustappion tämän kauden ennatysyleisön eli 597 katsojan todistaessa tapahtumaa.

Ensimmäistä erää JHT hallitsi mielinmäärin, sillä vierailijalla oli vaikeuksia tottua pieneen kaukaloon. Vieralijoiden hermot olivat pinnassa ja se näkyi jäähyaitiossa. JHT sai pelata tovin viidellä kolmea vastaan ja kotijoukkueen 
Tomi Gronoffin jäänuoliainen yllätti maalivahti Janne Sjöbergin ajassa 6.02. Syöttopisteet maalista merkittiin Matti Toskalalle ja Matti Leinoselle.
JHT:n kakkoskentän maalitykki Tuomas Pirttijärvi oli poissa tästä ottelusta keuhkonkuumeen takia ja hänet korvasi ketjussa polvivammasta toipunut Olli Kuoppala. Kokkolan Hermeksessä kauden aloittanut peruspakki Teemu Jääske liittyi JHT:n joukkueeseen ja pelasi perusvarmasti koko ottelun. JHT:n Janne Myllymäki vapautui armeijan leivistä ja on jatkossa JHT:n joukkueen vahvuudessa. Sen sijaan puolustajat Henri Kärjä ja Kalle Fors sekä hyökkääjä Kai Yli-Untinen astuvat armeijan harmaisiin. Myöskään nuori hyökkäjälupaus Valtteri Hotakainen ei ollut tässä pelissä mukana, koska hän pelaa pari peliä JYP:n joukkueessa rajoitetulla siirrolla.

JHT ei pystynyt hyödyntämään muita ensimmäisen erän ylivoimatilanteita vaikka paikkoja oli runsaasti. Maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä olivat JHT:n 
Toni Prittinen kolme kertaa ja HC KeskiUusimaan Janne Sjöberg 17 kertaa.

Toisen erän alussa virailijoiden SM-liigassakin Bluesin paidassa pelannut härkämäinen 
Marko Sakko pääsi yllättämään JHT:n maalivahti Toni Prittisen ja niin oli tilanne 1-1. Sakko pelasi viime kauden Mestiksessä Kiekko-Vantaan joukkueessa. Vierailijat siirtyivät Antti-Pekka Lambergin lämärillä 1-2 johtoon. Toisen erän loppupuolella JHT pääsi jälleen kerran pelaamaan viidellä kolmea vastaan, mutta maalipaikat jäivät hyödyntämättä. Sen sijaan vastustajan Janne Lehtinen yllätti helponnäköisellä maalilla JHT:n maalivahti Toni Prittisen. Maali tuli toisen erän loppuun ajassa 39.32. Se merkitsi lopun alkua. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä olivat JHT:n Toni Prittinen 10 kertaa ja HC KeskiUusimaan Janne Sjöberg 14 kertaa.

Kolmannessa erässä JHT:n maalinsuulle komennettiin 
Jari Mäyrä, joka torjui erän aikana 10 kertaa. Vieraiden numero 88 eli Jesse Juntheikki ratkaisi ottelun lopullisesti ajassa 51.16 tekemällä vierailijoiden neljännen maalin. JHT:lle toi laihaa lohtua Aki Sarkkilan näyttävä 2-4 kavennusmaali, johon syötön antoi Kai Yli-Untinen. JHT pyrki hakemaan kavennusta ottelun lopussa pelaamalla yli puolitoista minuuttia kuudella viittä vastaan, mutta tulosta ei syntynyt kumpaankaan päähän. Erän lopussa vielä vierailijoiden jäähykuningas Petja Pietiläinen kaverinaan Janne Lehtinen ja JHT:n Henri Mustonen ottivat jäähyt väkivaltaisuudesta ajassa 60.00. HC KeskiUusimaan pelaajat tarjosivat JHT:lle voittoa ottamalla peräti 12 kahden minuutin rangaistusta. JHT:n ongelmana näyttää olevan maalienteko. Ehkä tarvitaan vielä yksi pelaaja vahvistamaan JHT:tä jotta pelaajia olisi riittävästi koko loppukaudeksi.

Avauskierroksen muissa otteluissa RoKi voitti Oulussa Kiekko-Laserin jatkoajalla numeroin 2-1. Naantalissa VG62 voitti hieman yllättäen Tampereen KOOVEEn numeroin 7-5. KJT TuusKi voitti Hyrylässä myöskin ennakkosuosikki Imatran Ketterän numeroin 4-2. JHT:n 
ava ottelu on Imatran Ketterää vastaan Imatralla 10.1.2008 klo 16.00.

















Kuvassa huippuvalmentaja Jan Jasko

JHT Kalajoki kärsi Imatran Ketterälle tappion Imatralla Suomisarjan ottelussa lauantaina 10.1.2008 numeroin 5-4 (2-1, 2-2, 0-1, 0-0). Ottelu ratkesi vasta voittolaukauskisassa, jossa Ketterän maalivahti 
Mika Norja torjui junkkarikapteeni Sami Markkasen laukauksen. Imatran Ketterän Ilkka Malkki sen sijaan pisti kiekon reppuun Toni Prittisen selän taakse. JHT:n Tomi Gronoff epäonnistui yritykseen ohittaa Ketterän maalivahti ja näin ottelu päätyi Imatra Ketterän kotivoittoon.

JHT:n maalissa aloitti 
Jari Mäyrä, joka pelasi ottelun kaksi ensimmäistä erää torjuntaprosentin ollessa 83,33%. Kolmanteen erään maalin suulle luisteli Toni Prittinen, joka torjui 21 laukausta, mutta joutui antautumaan maalilaukauskisassa. JHT:n puolustukseen oli palannut JHT:n oma kasvatti 28-vuotias kokenut puolustaja Marko Tuomainen. Puolustuksesta oli tästä ottelusta poissa Joni Heinonen ja armeijan leipiin siirtyneet Kalle Fors ja Henri Kärjä.
Hyökkäyspäästä olivat poissa lainassa oleva 
Valtteri Hotakainen, joka palaa JHT:n paitaan jo ensi viikonloppuna. Kai Yli-Untinen sen sijaan on poissa jatkossakin, koska hän suorittaa asevelvollisuuttaan. Hyökkäyksestä oli poissa myös sairalistalla oleva Tuomas Pirttijärvi.Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi JHT:n Matti Toskala ylivoimalla. Syöttöpisteet maalista kirjattiin Matti Leinoselle ja sairastuvalta palanneelle Olli Kuoppalalle. Ketterä tasoitti ylivoimalla pelin 1-1:een Ketterän maalikuninkaan Petri Lohjalan maalilla. Erän loppupuolella Ketterän Ilkka Malmi siirsi kotijoukkueen 2-1 johtoon.

Toisen erän alussa JHT:n 
Henri Mustonen tasoitti Aki Sarkkilan syötöstä. JHT:n kapteeni Sami Markkanen siirsi JHT:n 2-3 johtoon Teemu Jääsken syötöstä. Ketterä tasoitti pelin minuutin kuluttua Juhani Ijäksen maalilla. Ketterän Mikko Laisi siirsi kotijoukkueen jälleen johtoon harvalukuisen yleisön (213) riemuksi tekemällä Ketterän neljännen maalin.

Kolmannen erän alussa JHT:n ykköskentän laituri 
Henri Mustonen tasoitti pelin Sami Markkasen ja puolustaja Teemu Jääsken esityöstä. Näin ottelun varsinainen peliaika päättyi tasanumeroihin. Edessä oli jatkoaika, jonka JHT aloitti vajaamiehisenä Niko Karhulan saatua jäähyn varsinaisen peliajan päättyessä ajassa 60.00. Jatkoajan aikana kumpikaan joukkue ei kyennyt maalintekoon, mutta ymmärrettävästi JHT:n maalivahti oli työllistetympi, koska JHT pelasi lähes puolet jatkoajasta vajaalla. JHT:llä oli ottelussa kuusi jäähyrangaistusta ja Ketterällä kaksi.

Suomisarjan muissa otteluissa KOOVEE voitti HC KeskiUusimaan numeroin 5-1 ja RoKi voitti jatkoajalla KJT TuusKin numeroin 3-2. Kiekko-Laser voitti VG 62:n numeroin 5-1 ottelussa, jossa K-Laser teki salama-alun. Vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat numerot 4-0. K-Laser on JHT-Kalajoen seuraava vastustaja.



















Bill Ruggeriota saatetaan pukuhuoneeseen















Ottelu on ratkennut kotivoittoon.

JHT Kalajoki voitti jännitysottelussa Oulun Kiekko-Laserin jatkoajalla maalein 3-2 (0-1, 1-1,1-0,1-0). Ratkaisumaalin laukoi esimerkillisesti uurastanut Matti Toskala jatkoajalla ajassa 60.21. Kalajoen jäähallissa nähtiin todellista lauantai-illan huumaa, sillä ottelu oli todella hyvätasoinen ja tarjosi erinomaista jääkiekkoilua. Kiekko-Laserilta petti hermo, sillä maalivahti Bill Ruggiero ei kestänyt paineita, vaan hyppäsi jäässä makaavan JHT:n kultakimpaleen Valtteri Hotakaisen niskaan sillä seurauksella, että Ruggiero poistettiin koko ottelusta pukuhuoneen puolelle. Tuomarit joutuivat saattamaan kandalaisen kuumakallen pukuhuoneeseen saakka turvatakseen muiden pelaajien turvallisuuden.
JHT:llä oli nyt pelissä mukana sairastuvalta palanneet Tuomas Pirttijärvi ja Olli Kuoppala sekä armeijasta vapautunut Janne Myllymäki. Puolustajista olivat poissa kuumesairas Markku Tiikkaja ja Kiinassa matkalla oleva Joni Heinonen. JHT:n peliasenne oli kova heti ottelun alusta alkaen. Vieraat kuitenkin pääsivät tekemään ensimmäisen maalin maalivahti Toni Prittisen maalin nurkalta ajassa 16.15, kun Henrik Juntunen pisti kiekon reppuun.

JHT:n kapteeni 
Sami Markkanen oli jälleen loistavassa pelivireessä ja esimerkkinä muille pelaajille. Hän on uskomaton työmyyrä ja nytkin hän painoi päälle kuin yleinen syyttäjä. Tuloksena oli Aki Sarkkilan loistavasta syötöstä varma maali ajassa 34.58.
Kiekko-Laser painoi väkisin kiekon JHT:n päätyyn eikä kiekkoa saatu purettua alueelta. Niinpä 
Sami Siltavirta pääsi lataamaan vastakiekkoon vapaasta paikasta ja niin kiekko oli oikeassa alakulmassa JHT:n vaalivahti Toni Prittisen selän takana. Tilanne oli 1-2.
JHT:n ykköskenttä oli asialla ajassa 47.05, kun laituri 
Henri Mustonen huudatti Sami Markkasen syötöstä lähes 400-päistä yleisöä. Kahden erän jälkeen tilanne oli 2-2 ja maalivahtien torjunnat olivat JHT:n Toni Prittinen 23 torjuntaa ja K-Laserin Bill Ruggiero 32 torjuntaa.

Kolmas erä oli henkien taistelua ja JHT:n nuoret pelaajat 
Valtteri Hotakainen ja Ville-Petteri Tirri pelasivat todella innostuneesti. Polustaja Marko Tuomainen pelasi vahvasti samoin Teemu Jäske. Puolustus oli nyt vahvassa vedossa, sillä myös Matti Leinonen ja Perttu Niskakangas pitivät Kiekko-Laserin hyökkäjät pihdeissään. Kiekko painettiin väkisten kanadalaisvahti Bill Ruggieron maalille. Kanadalaisen hermo petti ja hän syöksyi JHT:n nuoren Valtteri Hotakaisen päälle sillä seurauksella, että Ruggiero komennettiin "suihkuun". Tätä kanukki ei meinannut millään hyväksyä tuomiota, vaan tuomarit joutuivat todella suojelemaan JHT:n pelaajia ja varmistamaan Bill Ruggieron siirtymisen pukuhuoneeseen saakka.
Ottelu oli kahden taistelevan joukkueen peliä ja kolmas erä päättyi maalittomana. Tosin K-Laser laukoi kiekon maaliin, mutta JHT:n kannalta onneksi reilun sekunnin myöhässä.

Jatkoaikaa ei ehtinyt kulua kuin 21 sekuntia, kun 
Matti Toskala nosti riemun kattoon Kalajoen jäähallissa. Sarjan yksi kovimmista joukkuesta Kiekko-Laser sai poistua Kalajoen jäähallista tappio niskassaan. Kiekko-Laserin Antti Kallio ei kestänyt tappiota, vaan otti pelirangaistuksen ajassa 60.21.





























JHT :n Valtteri Hotakainen lauantaina Bill Ruggieron ruhjomana jääpussi niskassa ja sunnuntaina voittotuuletuksessa.

Kalajoki kohtasi VG 62 Naantalista ja voitti vaihderikkaan ottelun numeroin 7-4 (3-1, 2-3, 2-0). VG 62 oli saanut jalkeille joukkueeseensa vain maalivahdit ja 13 muuta pelaajaa. JHT:lla oli lähes täysi miehitys, sillä ainoastaan nilkansa eilisessä ottelussa loukannut puolustaja Perttu Niskakangas, kuumesairas puolustaja Markku Tiikkaja ja Kiinan matkalla oleva puolustaja Joni Heinonen olivat poissa vahvuudesta.

Ottelun alku oli JHT:n näytöstä. Matti Toskala venytti verkkoja jo erän alussa Tomi Gronoffin syötöstä. JHT:n puolustaja Teemu Jäske joutui kampituksesta jäähylle. Ville-Petteri Tirri syötti alivoimalla Valtteri Hotakaisen karkuun ja niin tilanne oli 2-0. Tuskin ehti VG 62:n maalivahti selvitä edellisestä maalista, kun 13 sekunnin jälkeen valotaululla loisti numerot 3-0. Sami Markkanen syötti Henri Mustosen maalintekoon eikä tämä erehtynyt.
Tämän jälkeen kotijoukkue tuudittautui helppoon voittoon. Luistelu ja ennenkaikkea karvaus heikkeni. VG 62:n pelaajat pääsivät entistä useammin vierailemaan JHT:n maalia vartioineen 
Toni Prittisen maalilla. Vierailevan joukkueen kapteeni Ville Aaltonen pääsi sutimaan kiekon maaliin Kasperi Kangasniemen syötöstä.

Toisessa erässä JHT:n alku oli dramaattinen, sillä VG 62 pisti kiekon reppuun kahdesti kuudessa sekunnissa. Ensin Ville Poukkula yllätti JHT:n maalivahti Toni Prittisen ja jo kuuden sekunnin jälkeen edellisestä maalista Tommi Heinonen vetäisi kiekon yläpesään. Koko ensimmäisen erän erinomaisesti torjunut Toni Prittinen oli pahasti yllätetty. Niinpä valmentaja Jan Jasko otti aikalisän ja suoritettiin myös maalivahtivaihto pelaajien herättelemiseksi. Maalin suulle luisteli Jari Mäyrä.

JHT:n murheet jatkuivat, kun VG 62:n kapteeni Ville Aaltonen pääsi karkuun ja voimakkaasti häirittynäkin suti kiekon maaliin. Ylivoimalla Matti Leinosen voimakas lämäri löysi tiensä verkon perille. Ylivoimaa olivat juonimassa myös Tuomas Pirttijärvi ja Tomi Gronoff. JHT sai pelata pitkät ajat viidellä kolmea vastaan. Ylivoimalla Henri Mustonen siirsi Sami Markkasen syötöstä kotijoukkueen 5-4 johtoon.

Kolmannessa erässä jatkui VG 62 jäähyily. Ehkä se johtui väsymyksestä, sillä edellisenä päivänä VG 62:lla oli tiukka ottelu kotonaan Naantalissa ja aikaisin sunnuntaiaamuna oli suunnattava keula kohti Kalajoki. VG 62 ottiottelussa peräti 12 kahden minuutin rangaistusta. JHT:n Olli Kuoppala alkaa kuntotua ja maalijyvä löytyä. Niinpä hän lisäsi junkkarijohdon 6-4:ään. Mailataituri Tomi Gronoffin jäänuoliainen upposi helposti Kimmo Wasströmin vartioimaan maaliin. Maalivahtien torjunnat olivat JHT 24 ja VG 62 43 torjuntaa.

JHT:llä on nyt koossa pelottavan hyvä jukkue. Pelaajamateriaali on riittävä ja valmentaja on alansa huippulegenda Jan Jasko. JHT on taisteleva nuori joukkue. Joukkueen taustat on kunnossa. Jännityksellä Kalajoella ja lähialueella seurataan joukkueen menestystä. Yleisöäkin kotiotteluissa on ollut keskimäärin 511. Sarjataulukossa JHT Kalajoki nousi jo neljänneksi.











Matti Toskala (11) vastustajan maalilla
JHT Kalajoki haki Keravalta kolme pistettä voittamalla HC KeskiUusimaan numeroin 5-6 (1-0. 2-4, 2-2). JHT Kalajoki oli matkassa parhaalla koostumuksellaan, sillä mukana olivat nyt myös sairastuvalta palannut Markku Tiikkaja ja Kiinan matkalta palannut Joni Heinonen. Myös puolustaja Perttu Niskakangas oli jälleen pelikuntoinen.

Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä ja henkien taistelua. Erä päättyi kotijoukkueen 1-0 johdossa, sillä Tommi Koskela siirsi kotijoukkueen johtoon ajassa 12.44. JHT Kalajoen maalissa 
Jari Mäyrä torjui 11 kertaa ja kotijoukkue HC KeskiUusimaan maalissa Sami Lämpsä 12 kertaa.

Toisen erän alussa JHT Kalajoen 
Matti Toskala sai jäähyn koukkaamisesta ja kotijoukkue rankaisi Jesse Juntheikin maalilla. Tilanne oli 2-0. JHT Kalajoen ykköskenttä kavensi pelin ajassa 27.30, kun Henri Mustonen tinttasi kiekon reppuun kapteeni Sami Markkasen ja Aki Sarkkilan esityöstä. Henri Mustonen jatkoi mainioita otteita ja iski kiekon jo toisen kerran HC KeskiUusimaan maaliin ajassa 32.58. Syöttöpiste merkittiin Ville-Petteri TirrilleHenri Mustonen täydensi lauantai-illan huumaa kolmannella maalillaan ja samalla kypärätempulla vain 18 sekunnin kuluttua edellisestä maalista. Mainion syötön hänelle antoi monivuotinen tutkapari Sami Markkanen. Tilanne oli 2-3. Tässä vaiheessa HC KeskiUusimaan valmentaja painoi paniikkinapulaa ja otti aikalisän.

Puhuttelu auttoi ja 
Marko Sakko tasoitti välittömästi aikalisän jälkeen tilanteeksi 3-3. Kotijoukkueen Juha Järvinen sai jäähyn koukkaamisesta ja JHT:n kakkoskenttä rankaisi tekemällä ylivoimalla maalin. Ylivoimaekspertti Tomi Gronoff järjesteli yhdessä tahtopelaaja Matti Toskalan kanssa puolustaja Perttu Niskakankaalle maalipaikan eikä Perttu erehtynyt. Tulostaulu näytti numeroita 3-4 ajassa 35.30.Toinen erä oli ankaraa JHT Kalajoen painostusta. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä olivat kotijoukkue 17 ja vieraileva JHT Kalajoki 7 torjuntaa.

Kolmannen erän alussa JHT Kalajoen kakkoskenttä rankaisi ylivoimalla kotijoukkuetta. 
Matti Toskalan tehdessä maalin Tomi Gronoffin ja Matti Leinosen syötöistä. Näin tilanne oli 3-5. Sarjan paras ylivoimakolmikko on juuri Toskala, Gronoff ja Leinonen.
Kotjjoukkue ei hellittänyt yli 720 katsojan silmien edessä, vaan taisteli leijonan lailla. Yleisön reimuksi
 Jesse Juntheikki kavensi ylivoimalla tilanteeksi 4-5. Sami Taanonen piti kotijoukkueen toivoa yllä tasoittamalla tilanteeksi 5-5 ajassa 52.14.

Viimeisen naulan HC KeskiUusimaan arkkuun löi peräänantamaton taistelija 
Matti Toskala, joka Janne Myllymäen ja Tomi Gronoffin syötöistä pisti kiekon reppuun. Erän lopussa Olli Kuoppala sai jäähyn korkeasta mailasta, mutta HC KeskiUusimaa ei kyennyt maalintekoon. Maalikiimaisempi JHT Kalajoki voitti ottelun 5-6. Kolmannessa erääs JHT Kalajoen veskari Jari Mäyrä otti 12 koppia kiinni ja vastaavasti HC KeskiUusimaan maalivahti joutui torjumaa vain seitsemän kertaa. Voitto JHT Kalajoelle on todella tärkeä, sillä ksarjakärkeä ei saa päästää karkaamaan. Tämä voitto on osoitus myös joukkueen valmentajan Jani Jaskon työn tuloksista.




















Jan Jasko

JHT Kalajoki voitti jatkoajalla KJT TuusKin numeroin 4-5 ( 2-0, 1-1-,1-3, 0-1). Ottelun sankari oli JHT Kalajoen ykköskentän laituri 
Henri Mustonen, joka jatkoajalla ajassa 64.05 pisti ylivoimalla ylivoimaekspertti Tomi Gronoffin ja joukkueen kapteeni Sami Markkasen esityöstä kiekon reppuun. JHT Kalajoen riemu oli rajaton, sillä TuusKi oli painanut koko ottelun ajan vahvasti. Maalivahtien torjunnat olivat KJT Tuuskin Heikki Mikkonen 33 ja JHT Kalajoen Toni Prittinen 41.

Ottelu oli todellinen jännitysnäytelmä sillä kotijoukkue KJT TuusKi siirtyi ensimmäisessä erässä jo 2-0 johtoon Jukka-Pekka Suomalaisen ja Olli Kempin maaleilla. Toisessa erässä tilanne oli jo 3-0 kotijoukkueelle, kun Arto Väisänen onnistui ohittamaan JHT:n maalivahti Toni Prittisen. TuusKilla oli pari pelaajaa Mestiksestä Vantaa-Kiekosta lainassa, mutta turhaan.

JHT Kalajoki onnistui ylivoimalla kaventamaan tilanteeksi 3-1, kun Tuomas Pirttijärvi pisti kiekon pömpeliin Tomi Gronoffin ja Matti Toskalan avustuksella.
Kolmannessa erässä JHT Kalajoki laittoi ison vaihteen päälle. Puolustaja 
Joni Heinonen iski numeroiksi 3-2. Välittömästi KJT TuusKi vastasi maalilla ja tilanne oli 4-2. Ville-Petteri Tirri iski maalin ajassa 57.08 ja tilanne oli 4-3. JHT Kalajoen peräänantamaton peli tuotti tulosta, kun Tuomas Pirttijärvi ohitti Tomi Gronoffin syötöstä maalivahdin ajassa 57.53. Näin varsinainen otteluaika päättyi numeroihin 4-4.

Jatkoajalla TuusKin Pekka Kärkkäinen otti kampituksesta jäähyn ja antoi JHT Kalajoelle voiton avaimet. Ykköskentän laituri Henri Mustonen laittoi lätyn kassiin ajassa 64.05. Syöttöpisteet kirjattiin Tomi Gronoffille ja Sami Markkaselle. JHT Kalajoen pistesaalis oli uskomaton viisi pistettä viikonlopun aikana. Minulle tämä ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä niin vahvassa kunnossa JHT Kalajoen joukkue on. Se on ollut mestarillisessa valmennuksessa Jan Jaskon opeissa ja tulosta syntyy. Seuraava vastustaja JHT Kalajoella on kotonaan Tampereen KOO-VEE ensi viikonloppuna.






















Jari Mäyrä palkittiin JHT:n parhaana pelaajana

JHT Kalajoki koki kotonaan lauantaina 31.1.2009 tappion Tampereen KooVeelle voittolaukauskisassa mumeroin 2-3 (0-1), (2-0), (0-1) (0-0). Ottelu ratkesi voittolaukauskisassa, jossa viimeisenä laukonut Saarijärvellä syntynyt 26-vuotias 
Timo Ruuska lirutti ohi JHT Kalajoen maalivahdin Jari Mäyrän.

JHT Kalajoella oli ehkä asennoitumisvaikeuksia otteluun, koska taustalla oli kaksi tiukkaa vierasvoittoa ja nyt vastassa oli sarjajumbo KOO-VEE, jolla ei vielä ollut voittoja sarjassa vaan pelkkiä tappioita. Asenne näkyi heti ensimmäisessä erässä, josssa JHT Kalajoki sai pelata peräti neljä minuuttia ylivoimalla, mutta kunnon maalipaikkoja ei saatu aikaiseksi. Ottelun päätuomarina toiminut 
Vesa Keränen oli päättänyt ottaa suuren roolin ottelussa. Häneltä jäi ensimmäisessä erässä tuomitsematta KOO-VEE:n törkeä selästä taklaus, jonka kohteena oli JHT:n puolustaja Perttu NiskakangasNiskakangas lensi päin kaukalon laitaan loukaten kasvojaan. KOO-VEE:n Jani Salmijärvi siirsi vierasjoukkueen johtoon kummankin joukkueen pelatessa tasavajaina. Erän lopussa JHT:n kapteeni Sami Markkanen sai kevyesti tuomitun jäähyn.

Toisessa erässä KOO-VEE:n 
Juha Taponen sai jäähyn kiekon peittämisestä ja JHT Kalajoen ykköskentän laituri Henri Mustonen tasoitti tilanteeksi 1-1 Aki Sarkkila syötöstä. Vesa Keränen antoi Aki Sarkkilalle 10 minuutin rangaistuksen käytöksestä ja Marko Tuomaiselle koukkaamisesta. Toista erää JHT Kalajoki hallitsi ja Markku Tiikkaja siirsi kotijoukkueen 2-1 johtoon Henri Mustosen ja Valtteri Hotakaisen saadessa syöttöpisteet.

Kolmannessa erässä tuomari 
Vesa Keränen näytti paikkavan omia virheitään ja antoi KOO-VEE:n Kimmo Perämäelle 5 + 20 minuutin jäähyn selästä taklaamisesta. JHT:n tehottomuus jatkui tämänkin ylivoiman aikana. KOO-VEE:n Marko Sulonen tasoitti pistämällä kiekon längistä sisään. JHT:n painostus toi Henri Mustosen kaatamisesta rankkarin, jonka ampumisessa Mustonen epäonnistui. Sitä hän ei kestänyt vaan protestoi suoritustaan näyttävästi ja sai 5 minuutin jäähyn ja ottelurangaistuksen.

Jatkoajan JHT pääsi aloittamaan neljällä kolmea vastaan.Ylärimaa lähemmäksi JHT ei päässyt maalintekoaikeissaan vaikka saikin pelata puolitoista minuuttia ylivoimalla. Jatkoajalla ei syntynyt ratkaisua joten mentiin voittolaukauskisaan.

Ensimmäisenä ampui JHT:n 
Matti Toskala kiekon varmasti maaliin. Aki Sarkkila, Tuomas Pirttijärvi ja Teemu Jäske epäonnistuivat. KOO-VEE:n Timo Ruuska onnistui. JHT:n viidentenä laukonut Teemu Jäske epäonnistui ja KOO-VEE:n Timo Ruuska onnistui toistamiseen.

RoKi voitti Imatran Ketterän numeroin 5-1 ja TuusKi voitti HC KeskiUusimaan numeroin 9-2. JHT Kalajoki on nyt sarjassa viidentenä samoilla pisteillä K-Laserin kanssa.

RoKi 7 4 2 0 1 33 - 13 16
Ketterä 8 4 2 0 2 36 - 29 16
KJT TuusKi 7 3 1 2 1 31 - 20 13
K-Laser
 7 3 0 3 1 27 - 20 12
JHT 7 2 2 2 1 29 - 27 12
KOO-VEE
 7 1 1 1 4 20 - 30 6
HC KeskiU
 7 2 0 0 5 23 - 36 6
VG-62
 6 1 0 0 5 19 - 43 3




















Lähes täydellinen tyrmäys. Valtteri Hotakainen sai lauantaina mailasta kimmonneen kiekon suoraan kasvoihin. Sunnuntaina Rovaniemellä tuli toisenlainen tyrmäys.


JHT Kalajoki kärsi Rovaniemellä murskatappion 10-1 (4-0, 3-1, 3-0) Suomisarjanottelussa sunnuntaina 1.2.2009. Tyrmäys tuli jo ensimmäisessä erässä, jossa kotijoukkue teki neljä maalia. JHT Kalajoki oli altavastaajana koko erän ajan. Maalivahtien torjunnat ensmmäisessä erässä olivat kotijoukkue RoKi 6 ja JHT:n Jari Mäyrä 16. RoKi:n pelaajista maalinteossa onnistuivat Kimmo Haapa-aroVesa Inkeröinen, Kälviällä syntynyt Kimmo Tuunala ja Kolarissa syntynyt Mikael Kylmämaa.

Toisessa erässä maaleista vastasivat kotijoukkueesta Luulajassa syntynyt 
Kimmo Haapa-aro, Turussa syntynyt Ilari Sainio ja Ylivieskassa syntynyt Henri Joki-Erkkilä. JHT Kalajoen ainoan maalin teki ylivoimalla puolustaja Markku Tiikkaja ja syöttöpisteet merkittiin Sami Markkaselle ja Valtteri Hotakaiselle. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 6 ja JHT Kalajoen Jari Mäyrä 12.

Kolmannessa erässä Kempelessä syntynyt 
Jari Rautakoski lisäsi kotijoukkueen johdon jo 8-1:een. Oulunsalossa syntynyt Markku Vimpari teki numeroiksi 9-1 ja Oulussa syntynyt Hannu Haipus numeroiksi 10-1. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 10 ja JHT Kalajoen Jari Mäyrä 14. Mäyrän toejuntaprosentiksi tuli koko ottelussa 80,77%. Ottelua seurasi 917 katsojaa.

Kiekko-Laser voitti voittolaukauskisassa Imatran Ketterän. VG-62 voitti vieraissa HC KeskiUusimaan numeroin 3-5. JHT Kalajoki on nyt sarjataulukossa viidentenä viisi pistettä ja yhden ottelun vähemmän pelanneena seuraavaa vastustajaa Imatran Ketterää jäljessä. Ketterä saapuu Kalajoelle lauantaina.
Jan Jaskon valmentajasopimusta jatkettiin

Slovakialainen 
Jan Jasko jatkaa JHT Kalajoen valmennuspäällikkönä kaudet 2009-2010. Jasko on ammattivalmentaja ja puhuu täydellistä suomenkieltä. Hän on tehnyt erinomaista työtä koko seuran jääkiekkoilun kehittämiseksi. Nyt päästään aloittamaan ensi kauden rakentaminen täysipainosesti usealla sektorilla. Jasko on toiminut aikaisemmin muun muassa Slovakian maajoukueen valmentajana. Jan Jasko pelasi Kalajoella aktiiviaikanaan vuosina 1989-1997.
Kalajoen lukiossa on myös niin sanottu jääkiekkolinja, jossa valmennetaan nuoria opiskelun ohella jääkiekkotaidoissa. Lukion urheilulinjat toimivat yhteistyössä myös Arteman kanssa siten, että Artemassa opiskelevat voivat osallistua urheilulinjojen harjoituksiin. Kalajoella saa nyt lukiossa ja Artemassa laadukasta valmennusta jääkiekossa, lentopallossa sekä hiihdossa.

















JHT Kalajoki koki kotihallissaan tappion Imatran Ketterälle numeroin 2-5 (1-1,0-3,1-1). Maalivahtien torjunnat ottelussa olivat JHT 25 kertaa ja Ketterä 39 kertaa. Maalivahtien torjuntaprosentit olivat JHT 83,33% ja Ketterä 95,12%. JHT ei onnistunut maalienteossa vaikka paikkoja oli. Imatran Ketterä hyödynsi ylivoimatilanteet tehokkaasti. Kalajoen jäähallissa oli 371 katsojaa todistamassa kotijoukkueen hallitsemaa ottelua, jossa lopputuloksena oli katkera tappio omien virheiden takia.

Kotijoukkue aloitti vahvasti, sillä jo 12 sekunnin jälkeen tulostaululla oli numerot 1-0 kotijoukkueelle. Joukkueen kapteeni 
Sami Markkanen pisti verkot soimaan Henri Mustosen syötöstä. Ajassa 5.20 kotijoukkueen Sami Markkanen sai jäähyn koukkaamisesta ja puolustaja Teemu Jäske väkivaltaisuudesta. Samassa ajassa vierasjoukkueen Petri Lohjala sai ryntäyksestä 5+20 minuuttia eli pelirangaistus käytöksestä. Ylivoimalla Ketterä tasoitti pelin.

Toisen erän alussa Ketterän 
Matti Tikka siirsi vierasjoukkueen johtoon. JHT:n kapteeni Sami Markkanen sai jähyn koukkaamisesta ja heti perään Joni Heinonen kampituksesta. Viidellä kolmea vastaan Ketterä siirtyi 1-3 johtoon. Ajassa 30.30 Sami Markkanen sai jäähyn koukkaamisesta ja Ketterän Antti Hujala siirsi vieraat jo 1-4 johtoon ylivoimalla ajassa 32.04. Valmentaja Jan Jasko otti aikalisän samassa ajassa ja maalinsuulle luisteli Toni Prittinen.

Kolmannen erän alussa 
Juuso Vakkilainen yllätti Toni Prittisen ja tilanne oli jo 1-5. Sami Markkanen kavensi numeroiksi 2-5 Henri Mustosen ja Aki Sarkkilan esityöstä. Hurjasta painostuksesta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut saamaan lisämaaleja.Sarjatilanne1. Ketterä 20
2. RoKi 19
3. KJT TuusKi 16
4. K-Laser 16
5. JHT 12
6. KOO-VEE 9
7. HC KeskiU 7
8. VG-62 6
Jäljellä olevat ottelut14.2. VG-62 -JHT
21.2. KOO-VEE - JHT
22.2. JHT-RoKi
28.2. K-Laser - JHT
1.3. JHT- KJT TuusKi
Pelaajien pistepörssi
1. Henri Mustonen 13 (10+3)
2. Sami Markkanen 12 (4+8)
3. Tomi Gronoff 10 (2+8)
4. Matti Toskala 8 (5+3)
5. Aki Sarkkila 7 (1+6)
6. Matti Leinonen 4 (1+3)
7. Teemu Jäske 4 (0+4)
8. Tuomas Pirttijärvi 3 (2+1)
9. Valtteri Hotakainen 3 (1+2)
10. Ville-Petteri Tirri 3 (1+2)


















JHT Kalajoki voitti Naantalissa VG-62 numeroin 1-6 (1-2, o-2, 0-2). Ottelun hahmo oli JHT: n kapteeni Sami Markkanen, joka viimeiteli kolme maalia ja antoi yhden maalisyötön. Sarjan pistepörssissä Henri Mustonen on tällä hetkellä toisena ja Sami Markkanen viidentenä. Tomi Gronoff on sijalla 21 ja Aki Sarkkila sijalla 25. Puolustajien pistepörssissä Teemu Jäske on sijalla 7. ja Matti Leinonen sijalla 17. Fair-play-tilastossa JHT on ykkönen. JHT:n kotiottleujen katsojakeskiarvon 471, mikä on sarjan kolmanneksi korkein. Maalivahdeista Toni Prittisen torjuntaprosentti on 91.57 ja Jari Mäyrän 86.22.

Ottelu oli JHT:n hallintaan, sillä maalivahtien torjunnat olivat VG 62:n 
Sami Heikkilä 49 kertaa ja JHT Kalajoen Toni Prittinen 28 kertaa. Ottelun maaliteon aloitti kotijoukkueen Henry Isberg ajassa 5.25. Tuo maali oli VG 62:n ainoa maali tässä ottelussa.
VG 62:n pelaajat saivat jäähyt koukkaamisesta ja kampituksesta ja JHT pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan. 
Jan Jasko otti maalivahti Toni Prittisen penkille ja niinpä JHT pelasi kuudella kolmea vastaan. Aki Sarkkila pisti verköt tötterölle Teemu Jääsken ja Joni Heinosen esityöstä. Valtteri Hotakainen siirsi vierailijat johtoon Janne Myllymäen ja Ville-Petteri Tirrin avustuksella.

Toisessa erässä pyöri 
Markkanen show. Sami Markkanen siirsi vierailijat 1-3 johtoon Henri Mustosen syötöstä ja Mustonen toimi viimeistelijänä ja Markkanen syöttäjänä kun JHT meni jo 1-4 johtoon. Kolmannessa erässä Sami Markkanen jatkoi uurastustaan ja teki JHT:lle viidennen ja kuudennen maalin. Viidennessä maalissa syöttöpisteet merkittiin Henri Mustoselle ja Teemu Jäskelle ja kuudennessa maalissa Aki Sarkkilalle ja Henri Musotoselle.Tällä hetkellä karsintasarjan kahdessa paikassa vahvimmin ovat kiinni RoKi ja Ketterä. K-Laserilla on kuitenkin vielä mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon.
SarjatilanneRoKi 11 7 2 0 2 51 - 20 25
Ketterä 11 6 2 1 2 51 - 37 23
K-Laser 10 4 2 3 1 38 - 26 19
KJT TuusKi 10 4 1 2 3 38 - 33 16
JHT 10 3 2 2 3 38 - 43 15
KOO-VEE 9 2 1 1 5 26 - 33 9
HC KeskiU 10 2 0 1 7 29 - 48 7
VG-62 9 2 0 0 7 26 - 57 6

Jäljellä olevat ottelut


21.02.2009 16:00 Haka 2 KOO-VEE - JHT
22.02.2009 16:00 Kalajoki JHT - RoKi
28.02.2009 20:15 Raksila K-Laser - JHT
01.03.2009 16:00 Kalajoki JHT - KJT TuusKi















Matti Toskala, Valtteri Hotakainen, Tomi Gronoff

Tampereen KOO-VEE voitti JHT Kalajoen numeroin 8-6 (1-0,5-3, 2-3) launantaina Tampereella. Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon 
Jani Salmijärven maalilla ajassa 1-0. Ensimmäistä erää kotijoukkue hallitsi. Maalivahtien torjunnat olivat KOO-VEE seitsemän ja JHT:n Toni Prittinen 14.

Toisen erän alussa kotijoukkue siirtyi jo 2-0 johtoon 
Sami Järvenpään maalilla. Ylivoimalla JHT:n ykköskenttä kavensi puolustaja Markku Tiikkajan maalilla, johon syöttäjiksi merkittiin Sami Markkanen ja Henri Mustonen. JHT:n kakkoskentän Tomi Gronoff tasoitti pelin ylivoimalla Valtteri Hotakaisen syötöstä. Tero Kalela vei kotijoukkueen 3-2 johtoon. JHT:n Matti Toskala tasoitti pelin Tomi Gronoffin ja Niko Kivisen esityöstä. KOO-VEE:n Harri Silvonen siirsi kotijoukkueen 4-3 johtoon ja heti perään Kari Lohtander lisäsi johdon 5-3:een. JHT Kalajoen valmentaja Jan Jasko herätteli joukkuetta maalivahdin vaihdolla. Jari Mäyrä luisteli JHT:n maalin suulle. Tästä huolimatta Sami Järvenpää lisäsi KOO-VEE:n 6-3 johtoon.

Kolmanteen erään luisteli taisteleva junkkarilauma. 
Janne Myllymäki kavensi tilanteen 6-4:ään Matti Toskalan ja Perttu Niskakankaan yhteistyön tuloksena. Jälleen kerran ylivoimalla Tomi Gronoff rokotti vastustajaa ja tilanne oli 6-5. Kalle Liuhala lisäsi KOO-VEE:n johdon numeroihin 7-5. Kovan junkkaripainostuksen tuloksena Janne Myllymäki kavensi tilanteen 7-6:een. JHT:n valmentaja Jan Jasko otti aikalisän ajassa 58.45. Maalivahti Jari Mäyrä luisteli aitioon ja JHT pääti pelata upporikasta tai rutiköyhää. Riskinotto ei onnistunut. Ajassa 59.35 Jani Salmijärvi pisti kiekon tyhjään maaliin. Näin ottelu oli ratkennut kotijoukkue KOO-VEE:n 8-6 voittoon.
Maalivahtien torjunnat olivat KOO-VEE 42 ja JHT:N maalivahdit 36. Torjuntaprosentit olivat KOO-VEE 87,50 % ja JHT 83,72%.















JHT Kalajoki voitti jäähypitoisessa ottelussa sarjakärki Rovaniemen Kiekon jännitysottelussa numeroin 2-1 (0-1, 1-0, 1-0). Rovaniemeläisten aktiivinen kannattajajokko joutui poistumaan Kalajoen jäähallista apeissa tunnelmissa oman joukkueen kärsiessä yllätystappion. JHT Kalajoen joukkue pelasi unelmaottelun. Varsinkin maalivahti Jari Mäyrä oli elämänsä kunnossa. Torjuntaprosentti oli peräti 96,67.

Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta surkeasti, sillä ajassa 1.23 puolustaja Perttu Niskakangas sai jäähyn pelin viivyttämisestä eli kiekon iskemisestä katsomoon. Ajassa 2.24 joukkueen kapteeni Sami Markkanen teki seuraa Perttu Niskakankaalle jäähyaitiossa. Lapin pojat pääsivät pelaamaan viidella kolmea vastaan ja Hannu Haipus sai survottua kiekon Jari Mäyrän selän taakse. Junkkarit kuitenkin painosti koko ensimmäisen erän vaikka Tomi Gronoff sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuuttia. Jani Rahkola otti myös jäähyn koukkaamisesta, mutta RoKi ei saanut viidella kolmea vastaaan maalia aikaan. Junkkarit puolustivat maaliaan leijonan lailla. Tunteet olivat kuitenkin pinnassa, sillä erän lopussa Henri Mustonen sai väkivaltaisuudesta 2+10 minuutin rangaistuksen.

Toiseen erään Henri Mustosen paikan täytti Janne Myllymäki ykkösketjussa. Erä oli hurjaa junkkaripainostusta. Matti Toskala kävi kuumana ja sai koukkaamisesta 2+10 minuutin rangaistuksen. RoKin Jonas Alanne sai kiinnipitämisestä jäähyn. Ylivoimalla Valtteri Hotakainen laittoi Tomi Gronoffin ja Niko Kivisen esityöstä kiekon verkon perille. Näin oli tilanne oli toisen erän jälkeen 1-1.

Kolmannen erän alussa JHT sai pelata viidellä kolmea vastaan, mutta tuloksetta. Erän puolivälissä junkkaripelaajat olivat liian innokkaita ja niin junkkareille tuomittiin jäähy, kun kentällä oli kuusi kenttäpelaajaa. Puolustaja Matti Leinonen sai koukkaamisesta jäähyn. RoKi ei saanut viidella kolmea vastaan mitään aikaan. Ajassa 58.56 Vesa Inkeröinen nopeana miehenä otti kaksi jäähyä samalla kertaa eli sai neljän minuutin jäähyrangaistuksen. Ylivoimalla Tomi Gronoff huudatti yli 500-päistä kotikatsomoa Valtteri Hotakaisen ja Matti Leinosen syötöistä pistämällä kiekon vasempaan yläkulmaan. Samassa ajassa eli 59.18 RoKi otti aikalisän. Maalivahti Karri Herranen luisteli vaihtoaitioon. Vieraiden Hannu Haipus sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuuttia ja sinetöi sillä RoKin tappion. Maalivahtien torjunnat olivat JHT 29 ja RoKi 24. Torjuntaprosentit olivat JHT Jari Mäyrä 96,67 % ja RoKin Karri Herranen 92,31 %. Kauden jännittävin ja paras jääkiekko-ottelu tähän mennessä Kalajoella oli junkkarikiekkoilijoiden suurta juhlaa.

Sarjatilanne
Ketterä
 13 8 2 1 2 64 - 42 29
RoKi 
13 8 2 0 3 60 - 23 28
K-Laser
 12 6 2 3 1 51 - 26 25
KJT TuusKi
 12 5 1 3 3 45 - 38 20
JHT
 12 4 2 2 4 46 - 52 18
KOO-VEE
 12 3 1 1 7 36 - 49 12
VG-62
 12 2 1 0 9 31 - 78 8
HC KeskiU
 12 2 0 1 9 33 - 58 7



















Tomi Gronoff

K-Laser voitti lauantai-iltana JHT Kalajoen numeroin 8-3 (3-1, 2-0, 3-2). K-Laser oli näkäisempi voiton suhteen ja siksi JHT:n vaalivahti Toni Prittinen joutui todelliseen kiekkosateeseen. JHT:n maalilla aloitti Jari Mäyrä, mutta hän haparoi torjunnoissa ensimmäisessä erässä niin, että K-Laser johti jo reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen 3-0. Miikka Mettovaara siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon ja Juho-Tuomas Appel lisäsi 33 sekunnissa johdon 3-0:aan. Ajassa 8.33 JHT vaihtoi maalin suulle Toni Prittisen. Tämän jälkeen Henri Mustonen Aki Sarkkilan ja Sami Markkasen esityöstö kavensi numeroiksi 3-1.

Petri Halme lisäsi toisessa erässä alivoimalla kotijoukkueen johdon 4-1:een ja reilun minuutin kuluttua taululla komeilivat numerot 5-1, sillä Antti Kallio oli asialla ja pisti kiekon reppuun. Toisessa erässä JHT yritti tosissaan ja hallitsi peliä, mutta kotijoukkue teki maalit.

Kolmannessa erässä 
Aki Sarkkila kavensi Henri Mustosen syötöstä ylivoimalla tilanteeksi 5-2. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä kotijoukkue lisäsi johtoaan 15 sekunnin kuluttua numeroin 6-2 Matias Timosen maalilla. Ville Rajala teki kotijoukkueen seitsemännen maalin. JHT Kalajoen Aki Sarkkila oli liekkeissä tässä ottelussa ja kavensi Matti Toskalan syötöstä tilanteeksi 7-3. Vielä ottelun viimeisellä minuutilla kotijoukkueen Matias Timonen kaunisteli loppunumeroiksi 8-3.

Maalivahtien torjunnat ottelussa olivat K-Laser
 Bill Ruggiero 37 ja JHT:n Jari Mäyrä 11 ja Toni Prittinen 53. Ottelu oli tasaisempi kuin loppunumerot osoittavat.
K-Laser halusi enemmän voittoa. Voitollaan K-Laser säilytti mahdollisuuden kahden parhaan joukkoon ja samalla Mestis-karsintoihin. Lopullisesti tilanne ratkeaa sunnuntaina, jossa Rovniemella K-Laser kohtaa RoKin. Todella jännittävä ottelu tiedossa. Voittaja menee Mestis-karsintaan.

JHT kohtaa viimeisessä ottelussa KJT TuusKin Kalajoella sunnuntaina 1.3.2009 klo 16.00. Ottelussa ratkaistaan sarjan neljäs ja viides sija. Myös KOO-VEE:llä on voitollaan mahdollisuus ohittaa JHT, jos JHT häviää oman ottelunsa. Tällöin JHT:n lopullinen sijoitus sarjassa olisi kuudes.



















JHT Kalajoki voitti kauden päätösottelussa kotonaan KJT Tuuskin numeroin 7-2 (1-1, 4-0, 2-1). Tällä tuloksella JHT Kalajoki varmisti sarjassa neljännen tilan. Mestis-karsintaan selvisivät Imatran Ketterä ja Rovaniemen Kiekko. Lopullinen sarjatilanne on seuraava:


Joukkue O V JV JH H TM - PM P
Ketterä 14 9 2 1 2 67 - 44 32
RoKi 14 9 2 0 3 65 - 24 31
K-Laser 14 7 2 3 2 60 - 34 28
JHT
 14 5 2 2 5 56 - 62 21
KJT TuusKi
 14 5 1 3 5 52 - 54 20
KOO-VEE
 14 5 1 1 7 51 - 59 18
VG-62 14 3 1 0 10 38 - 85 11
HC KeskiU
 14 2 0 1 11 42 - 69 7

Kotijoukkue oli voitonnälkäisempi

Kauden viimeisessä ottelussa JHT Kalajoki otti näyttävän voiton KJT Tuuskista. Ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti kuitenkin vieraat Tuomas Väyrysen tehdessä ylivoimalla numeroiksi 0-1. Sami Markkanen tasoitti Henri Mustosen ja Aki Sarkkilan esityöstä.

Toisessa erässä ottelu repesi kotijoukkueelle, sillä 
Sami Markkanen siirsi kotijoukkueen ylivoimalla Henri Mustosen ja Aki Sarkkilan avustukselle 2-1 johtoon. Puolustaja Perttu Niskakangas lisäsi kotijoukkueen johtoa ylivomalla Valtteri Hotakaisen ja Tomi Gronoffin esityöstä. Puolustaja Matti Leinonen kaunisteli numeroiksi 4-1. Syöttöpisteet merkittiin Tomi Gronofille ja Janne Myllymäelle. Ylivoimalla joukkueen kapteeni Sami Markkanen lisäsi kotijoukkeen johdon jo 5-1:een. Syöttöpisteet Markku Tiikkajalle ja Teemu Jäskelle.

Kolmannessa erässä Janne Myllymäki pisti verkot tötterölle ajassa 50.01. Matti Toskala ja Perttu Niskakangas saivat syöttöpisteet. Sami Markkanen teki ottelussa neljännen maalinsa ajassa 55.11 Niko Kivisen ja Jesse Hietalan avustamana. Pekka Kärkkäinen onnistui kaventamaan tilanteeksii 7-2 ohi erinomaisesti torjuneen Jari MäyränMäyrän torjuntaprosentti tässä ottelussa oli peräti 94,59%.

Sarjan tehotilasto1 LOHJALA Petri Ketterä 14 13 20 33 0 29
2 VAKKILAINEN Juuso Ketterä 14 10 17 27 0 10
3 HUJALA Antti Ketterä 14 9 14 23 0 6
4 MUSTONEN Henri JHT 13 12 10 22 0 41
5 MARKKANEN Sami JHT 14 11 11 22 0 16
6 APPEL Juho-Tuomas K-Laser 12 6 16 22 0 8
7 JUNTUNEN Henrik K-Laser 13 8 12 20 0 2
8 INKERÖINEN Vesa RoKi 14 7 13 20 0 14
9 AALTONEN Ville VG-62 14 6 12 18 0 28
10 SALMIJÄRVI Jani KOO-VEE 14 5 12 17 0 12
11 GRONOFF Tomi JHT 14 5 12 17 0 1612 LÖFMAN Jari K-Laser 14 6 10 16 0 14
13 SAINIO Ilari RoKi 14 5 10 15 0 14
14 SALO Kalle VG-62 13 4 11 15 0 6
15 HAIPUS Hannu RoKi 14 6 8 14 0 22
16 RÖMPÖTTI Timo-Pekka KJT TuusKi 13 5 9 14 0 6
17 ANTTILA Janne KOO-VEE 14 4 10 14 0 2
18 SARKKILA Aki JHT 14 4 10 14 0 14

JHT:n joukkue

JHT
Nro Pp Nimi Synt.aika Synt.paikka Pituus Paino Kans. L/R
1 MV PRITTINEN Toni 28.10.1985 Kalajoki 193 90 L
31 MV KOKKO Mika 17.08.1989 Kalajoki 186 76 L
41 MV MÄYRÄ Jari 11.05.1984 Kalajoki 180 83 L

2 P LEINONEN Matti 25.03.1983 Raahe 183 103 L
3 P TUOMAINEN Marko 31.07.1981 Kalajoki 175 80 L
4 P KÄRJÄ Henri 27.07.1989 Kalajoki 181 78 L
5 P HEINONEN Joni 01.06.1982 Ylivieska 180 88 R
5 P LEHTOMÄKI Juha 27.02.1992 Kalajoki 0 0 L
6 P NISKAKANGAS Perttu 12.09.1985 Ylivieska 180 83 L
7 P FORS Kalle 27.02.1989 Pyhäjoki 181 81 L
29 P LEHTOMÄKI Jari 14.09.1975 Kalajoki 180 100 L
30 P JÄSKE Teemu 21.02.1986 Hyvinkää 180 88 R
56 P RAHKOLA Jani A 28.06.1983 Kalajoki 179 92 L
77 P TIIKKAJA Markku A 22.04.1977 Raahe 181 87 L

10 H HIETALA Jesse 10.06.1987 Kalajoki 175 78 L
11 H TOSKALA Matti 26.01.1984 Lohtaja 178 80 L
12 H ANNALA Olli 20.01.1992 Kalajoki 181 80 L
15 H MUSTONEN Henri 30.09.1982 Kalajoki 182 85 L
16 H HOTAKAINEN Valtteri 24.04.1990 Kokkola 185 74 L
17 H KUOPPALA Olli 06.08.1985 Kalajoki 180 80 L
18 H KIVINEN Niko 31.01.1989 Kokkola 175 81 L
19 H PIRTTIJÄRVI Tuomas 08.08.1986 Kalajoki 181 88 L
22 H SARKKILA Aki 11.07.1983 Raahe 174 76 L
23 H HALMETOJA Antti 04.01.1985 Nivala 176 75 L
24 H MARKKANEN Sami C 20.11.1974 Kuopio 172 78 L
25 H GRONOFF Tomi 17.01.1986 Kalajoki 185 87 R
26 H TIRRI Ville-Petteri 04.03.1988 Kalajoki 186 82 R
28 H KARHULA Niko 26.02.1990 Alavieska 173 69 L
30 H PERÄLÄ Sakari 06.05.1992 0 0 L
71 H MYLLYMÄKI Janne 20.07.1989 Kalajoki 180 80 L
89 H YLI-UNTINEN Kai 06.07.1989 Kalajoki 180 73 R

Toimihenkilöt:
Joukkueenjohtaja Teemu Konu
Päävalmentaja Jan Jasko
Valmentaja Teemu Konu
Huoltaja Hannu Kärjä
Huoltaja Esko Tuura
Huoltaja Risko Apuli
Hieroja Veikko Isokääntä
 Jan Jaskolla on ollut suuri merkitys JHT Kalajoen menestykseen. Jasko jatkaa Kalajoelle seuraavallakin kaudella. Joukkue on ollut erittäin hyvähenkinen ja kehittynyt kauden aikana hurjasti. Seuraavaan kauteen on erinomaiset lähtökohdat. Seuran taustat on kunnossa ja valmennus huippuammattilaisen käsissä. JHT Kalajoen joukkue tulee olemaan alueen paras joukkue ensi kaudellakin. Lähtökohtana on se, että uusia pelaajia ei lähdeta kalastelemaan. Jos jollakin on kiinnostusta kehittää itseään hyvässä valmennuksessa niin nyt se on mahdollista Kalajoella. Kalajoella on myös liikuntapainotteinen lukio ja käsi- ja taideteollinen oppilaitos Artema, mitkä tarjoavat opiskelupaikkoja myös jääkiekkoilijoille. Ensi kauden tavoite on luonnollisesti parantaa tämän kauden neljättä sijaa Suomi-sarjassa. Tulevaisuuden näkymät ovat JHT:llä todella hyvät.

JHT Kalajoen kausi oli odotettuakin parempi. Neljäs tila ylittää kaikki odotukset.

















Ei kommentteja: