keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Juha Roukala – MM- ja EM-mitalisti















Kalajokisen painonnoston ensimmäiseksi kansalliseksi menestyskaudeksi muodostunut 1980-luku käynnityi Simo Saaren palatessa synnyinseudulleen Ruotsista. Kalajoen Junkkareiden harjoituksissa kävi jo vuoden 1980 kuluessa kymmenisen nuorta ja heille kirjattiin yhteensä 26 piiriennätystä. Rahjakylästä kotoisin olleen Juha Roukalan osuus oli yhdeksän ja hänen pikkuveljensä Markun kuusi. Junkkareiden parhaaksi nostajaksi valittiin tuolloin 10-vuotias Markku Roukala, jonka erinomainen lajitekniikka sai heti osakseen suurta huomiota.

SM-kisoissa Juha Roukalan mitaliketju alkoi marraskuussa 1983 Porin Urheilutalolla, missä hän nosti 23-vuotiaiden SM-pronssia 100 kilon sarjassa tuloksellaan 280 (125,155). Seuraavana vuonna tuli samassa sarjassa jo miestenkin SM-pronssia Imatralla, missä nousi 297,5 (137,5, 160). Tempauksen 137,5 riitti hopealle.

Juha Roukala paransi vuoden 1986 talvella 100 kilon ennätyksensä 315 (145,170) kiloon voittaessaan Pohjois-Suomen mestaruuden Kurikan Mietaalla. Ennen kalastuskauden alkua 1986 Juha ehti vielä nostaa Sievissä myös 110-kiloisten piirinennätykseksi 315. Velipoika Markku oli jo vahvistunut 82,5 kilon painoluokkaan työntäen samoissa kisoissa 17-vuotiaiden piiriennätyksen 122,5 kiloa. Hän nosti tässä sarjassa Roukalan perheen järjestyksessä kuudennen SM-mitalin samana keväänä 17-vuotiaiden mestaruuskilpailuissa Lahdessa kooten 205 (90,115) kiloa. Kalastus verotti myös Markun tuloksia loppukesän ja kesän kilpailuissa.

Juha Roukalan oma ennätys syntyi helmikuussa 1987 Sievissä pm-kisoissa 110 kilon sarjassa, missä Juha nosti yhteistuloksen 320 (150,170). Kuukautta myöhemmin kertymä kohtentui 325 ( 145,180) Tampereen Pirkkahallissa käydyissa SM-kisoissa. Tempauksen 145 toi Juhalle uran ensimmäisen yleisen sarjan mestaruuden, yhteistulos riitti hopealle.

Vuosi 1987 muodostui muutenkin menestykselliseksi Roukalan veljeksille, sillä myös Markku ylti Suomen mestaruuteen. Talven 1988 SM-kisoissa Helsingissä Juha Roukala nousi ensimmäisen kerran mitalisijoutukseen kaikissa kolmessa nostomuodossa. Yhteistuloksen hopeamitali tuli 332,5 kilon kertymällä ja mitaliväri oli sama työnnöllä (187,5). Tempauksen 145 vei hänet pronssikorokkeelle. Juha Roukalan ensimmäinen 190 kion työntö nähtiin Tallinnan ystävyyskisoissa toukokuussa 1988.

Juha Roukala rutisti suomalaisten harvoin saavuttaman 350 kilon yhteistuloksen Turussa tammikuussa 1989. Tempauksessakin syntyi oma ennätys 160 ja työnnön 190 sivusi uran parasta.
Juha Roukala meni olkapääleikkaukseen helmikuun puolivälissä 1991.

Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailuissa 11.2.1995 syntyi tulos 355 (155,200). stavangerin EM-kisat ja Atlantan olympianosto jäivät toteutumatta loukkaantumisten takia. Juha Roukala nosti käsi puudutetuna veteraanien raskaimman sarjan MM-hopeaa Kreikan Kefaloniassa syyskuussa 2001. Hänen yhteistuloksensa oli 307,5 (140, 167,5) kaikkien kuuden noston onnistuessa. Tämä mitali oli Raution Kisailijoiden ensimmäinen palkintosija virallisissa maalmanmestaruuskilpailuissa seuran toiminnan ensimmäisen 70 vuoden aikana. Maailmanmestaruus jäin Kreikan Argostolissa vain kahden kilon päähän.

Ennen MM-nostojaan Roukala ehti voittaa huhtikuussa 2001 Tampereella 40-44-vuotaiden Pohjoismaiden mestaruuden kooten 287,5 (130, 157,5) kiloa. Vuoden 2002 kuuessa Juha Roukala nosti veteraanien EM- ja SM-hopeaa. Hänet valittiin Keski-pohjanmaan vuoden painonnostajaksi ja myös Raution Kisailijoiden vuoden 2002 parhaaksi urheilijaksi. Veteraanien EM-kilapailut käytiin Tukholmassa, missä Roukala hävisi 40-44- vuotiaiden yli 105 kilon sarjan Euroopan mestaruuden vain kahdella ja puolella kilolla.
Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kyläseurasta punttilavojen valtiaaksi

Ei kommentteja: