Helsinki valmistautuu järjestämään kisat

Tokio oli anonut ja sille myönnettiin Berliinin kogressissa 1936 XII olympiakisojen järjestämisoikeus. Parin vuoden aikan japanilaiset jollakin tavalla valmistautuivat kisojen pitoon, mutta luopuivat niistä, koska Japanin ja Kiinan välinen sota jatkui sitkeänä. Taloudellisetkin syyt pakottivat luopumiseen. Vuoden 1940 kisoja tarjottiin sen jälkeen Suomeen ja Helsinki päättikin ottaa ne vastaan valmisteluajan lyhyydestä huolimatta. Ryhdyttiin rakentamaan olympiastadionia ja muita kisojen vaatimia laitoksia ja kilpailuareenoita.

Kansainvälinen urheilutoiminta Berliinin kisojen jälkeen oli sangen vilkasta ja Suomen kannalta melkoisen voitollistakin. Vuonna 1937 pidettiin Antverpenissä III ja viimeiset työläisolympialaiset, joiden yliesurheilussa suomalaiset miehet voittivat 9 kultamitalia henkilökohtaisissa lajeissa, muunmaalaiset 13. Painissa suomalaiset voittivat kaikki sarjat, 7 kultaa sekä lisäksi 4 hopeaa ja 2 pronssimitalia. Muille maille jäi ainoastaan 3 hopea- ja 5 pronssimitalia. Kisat olivat niin suomalaisvoittoiset – vaikka esim. Neuvostoliitot oli mukana voimakkaammin kuin aikaisemmin – että voitot eivät maistuneet kansan mielestä paljon miltään. Joka tapauksessa ne osoittivat Suomen urheilun pohjan laajuutta.

Noihin aikoin Suomen ampumaurheilu eli todellista loistokauttaan. 1930-luvun alussa saavutetut asemat näyttivät vakiintuneen. Uusia maailmanmestareita merkittiin aikakirjoihin. Olavi Elo, 24, saavutti maailmanmestaruudrn sotilaskiväärillä ja kuului vapaakiväärin maailmanmestaruusjoukkueeseen 1937. Vielä hän saavutti joukkuemaailmanmestaruuden pienoiskiväärillä 1939. Konni Huberista, 45, tuli 1937 lentoonammunan mieskohtainen ja joukkuemaailmanmestari. Kalle Liuhala, 39, ampui samana vuonna maailmanmestaruuden sotilaskiväärillä. Toivo Mänttäri, 45, paukutteli maailmanmestaruuden pienoiskiväärillä makuulta ja toisen pystystä 1939, viimeksi mainittu oli joukkuekohtainen. Lisäksi 11 muuta ampujaa sai noina vuosina maailmanmestaruuskilpailuissa kultamitalin joukkueen osanottajina ”eri aselajeissa”.

Samana vuonna, 1938, jolloin Helsinki sai luvan ryhtyä valmistautumaan olympiakisojen isännäksi, heitti Yrjä Nikkanen keihästä 77,87 ja näin oli hieman yli 8 vuoden mittainen Matti Järvisen ”hallituskausi” päättynyt. Samana syksynä Nikkanen vielä varmisti ennästystään pyrkimällä yhä lähemmäksi uutta haamurajaa, 80 metriä. Hän heitti 16.10 Kotkassa 78,70.

Lähes vuotta myöhemmin, syyskuun 17. päivänä 1939 toinen tulevien olmpiakisojen voittajaehdokas Taisto Mäki, 28, mursi eräänlaisen aikamuurin, puolen tunnin rajan 10 000 metrin juoksussa. Siitä oli moni urheilija haaveillut. Paavo Nurmi olisi sen pystynyt tekemään ja ilmeisesti huippuvaiheessaan myös Puolan Janus Kusocinski – Los Angelesin kisojen kynnyksellä tai nimenomaan kisojoen kympillä – mutta kumpikin tulityytyneeksi puolen tunnin alitukseen vain harjoituksissa. Jo edellisenä kesänä, 1938, Taisto Mäki oli ravistellut ennätysten linnakkeita. Hän voitti Pariisin eruroopanmestaruuden 5000 metrillä (14.26,5). Samoissa kisoissa Väinö Muinonen voitti maratonkultaa. Kesäkuunn 16. päivänä 1939 Taisto Mäki kaatoi ensimmäisen maailmanennätyksen. 5000 m taittui aikaan 14.08,8. Kolme viikkoa myöhemmin syntyi uus kahden mailin ME 8.53,2 ja syksyllä romahti kympillä maaginen puolen tunnin raja. ”Rekolan paimenpoika” juoksi ensimmäisenä säännönmukaisessa kilpailuissa 10 000 metrillä alle puolen tunnin (29.52,6)

Samana kesänä suomalainen moukarimies Uuno Vierilä pääsi kopistelemaan maailmanennätyksen kynnystä. Hän pamautti Malmössä tuloksen 58.67, joka uupui 33 senttiä ME:stä. Se oli uusi SE ja kärkitulos maailmassa 1940, olympiakisojen aattovuotena. XII olympiakisojen liekki ei kuitenkaan syttynyt. Maailmansodan vuoksi ei myöskään vuoden 1944 kisojen järjestämisestä voitu edes keskustella. Ihmiskunta kisaili muulla tavalla.

Sodan ankaran ajan maastosta kohosi ”haamuolympialaisvuuonna 1944 uusi suomalainen suurjuoksija, joka ilmeisesti lähes samanlaisella varmuudella ja loistolla kuin Taisto Mäki 1940 olisi voinut voittaa maailmanvalioiden joukossa olympiakultaa, jos sitä olisi ollut tarjolla.Kenttäarmeijan kersantti Viljo Heino, 30, osoitti elokuussa 1944 sensaatiomaista kuntoa. Helsingin stadionilla hän juoksi 25.8. kolme maailmanennätystä. 10 000 metrillä hänen aikansa 29.35,4 alitti 17,2 sekunnilla Mäen maailmanennätyksen. Tuossa juoksussa kaatuivat myös 5. ja 6. mailin ME:t. Heino siirsti 1945 kaksi Paavon Nurmen ennätystä omiin nimiinsä. 10 maililla ja tunnin juoksussa, ja sitä seuraavana vuonna oli vuorossa euroopanmestaruuden valtaus 10 000 metrillä Oslossa (29.52,0). Helge Perälä sijoittui juoksussa toiseksi (30.31,4). Näissä kisoissa suomalaiset Mikko Hietanen ja Väinö Muinonen saavuttivat maratonilla kaksoisvoiton, Valle Rautio voitti 3-loikan tuloksellaan 15.17.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä