Veikko Hakulinen Lahden
MM-kisoissa 1958
Maagiset numerot 3.33.33
piirtyivät lähtemättömästi suomalaisen urheilukansan tajuntaan
helmikuun 20. päivänä 1952, kun Veikko Hakulinen kalpeana,
huojuvin polvin, suupielet ja rintamus mustikkasopan tuhrimana ylitti
maalilinjan Oslon olympialaisissa talvikisoissa.
Lyhyehkö 173 ja 66 kiloa
painava Hakulinen ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähtiessään
tähän ensimmäiseen olympiahiihtoonsa. Veikko Hakulinen on jo
27-vuotias aikamies murtautuessaan hiihdon huipulle Oslon
talvikisoissa, Hakulinen oli nuorena osoittanut poikkeuksellisia
taipumuksia hiihtoon. Toki hän oli kilpaillut nuorukaisesta lähtien
kansallisella tasolla hiihdossa, mutta myös palloilulajeissa,
suunnistuksessa ja yleisurheilussa.
Monipuolisen
urheiluharrastuksen lisäksi kova ruumiillinen työ oli luonut
erinomaisen pohjan myöhemmälle loistavalle hiihtouralle. Myös
”luja innostus, sisu ja itsepäisyys ovat auttaneet häntä
eteenpäin. Hän on aina kunnioittanut työtä yrittämättäkään
päämääriinsä oikopolkuja pitkin”, kuvaa Hakulisen elämänkerran
kirjoittaja Sulo Kolkka. Monien yritysten ja erehdysten kautta
Hakulinen oppi, ettei ”ihminen ole mikään kone. Pelkällä
ohjelmoinnilla ei huippu-urhelijoita tehdä.”
Itse itseään valmentanut
Hakulinen määritteli menestyksensä kolmella sanalla:”Täydellinen
paneutuminen urheiluun”. Kaikkea hänen toimintaansa sääteli
vakaa järkevyys ja perusteellisuus. Julkisuuden himo ei hänen
tekemisiään säädellyt. Hän oli vaikenija niin kuin oli ollut
myös Paavo Nurmi.
Hakulinen hiihti yhdeksän
huippu-urheiluvuotensa aikana 1952-1960 yhteensä 15 olympia- ja
MM-mitalia (6-7-2). Näinä vuosina hänestä tuli hyvin tärkeä
sodista hitaasti toipuvan Suomen kansallisen itsetunnon vahvistaja ja
radioselostuksia hallitseva hahmo. Radion kuuntelijoille jäi
lähtemättömästi mieleen ne monet Haku-Veikon uroteot, jotka Pekka
Tiilikainen liikutuksesta väräjävällä äänellään viestitti
Suomen kodeissa, työpaikoilla ja kouluissa radioitten ääressä
sankareidensa edesottamuksia jännittäneille urheiluhullulle Suomen
kansalle.
Oslon jälkeen seuraava
näytön paikka tuli Falunin MM-kisoissa 1954. Siellä suomalaiset
Hakulisen johdolla ottivat enen näkemättömän laajalla rintamalla
revanssia vuosikymmene takaisesta vihollisestaan Neuvostoliitosta,
jonka hiihtäjät nousivat Falunissa huipulle. Pikamatkalla Hakulinen
johdatti suomalaiset kolmoisvoittoon ja viestin ankkurina hän toi
Suomen ylivoimaisena voittajana maaliin.
Cortinan talvikisojen alla
Hakulinen innostui hyvien lumiolojen innoittaman harjoittelemaan
itsensä ylikuntoon ja sairaaksi, mutta onneksi kuntoutui juuri ennen
kisoja. Ilman Haku-Veikon 30 km:n kultamitalia ja kuninkuusmatkan
hopeaa Suomen mieshiihdon ainoa mitali olisi ollut viestin hopea,
jonka Hakulinen ankkurina itse varmisti. Muut suomalaiset veteraaini
Eero Kolehmaista lukuunottamatta eivät sopeutuneet
”alppi-ilmastoon”.
Kotoisissa MM-kisoissa
1958 paineet ja odotukset olivat jo 33-vuotiaalle Hakuliselle liian
kovat. Vaikka 30 km:n hiihdossa kahdeksan joukossa oli kuusi
suomalaista oli Hakulinen vasta kuudes. 15 km:llä Hakulinen
kuitenkin korjasi tilanteen voittamalla Neuvostoliiton Koltshnin
runsaalla 13 sekunnilla.
Huippu-uransa Hakulinen
päätti 35-vuotiaana ikämiehenä yhtä legendaarisesti kuin oli sen
kahdeksan vuotta aikaisemmin aloittanut. Ennen Squaw Valleyn kisoja
Hakulinen intoutui jälleen harjoittelemaan itsensä ylikuntoon,
mutta toipui nopeasti itse kisapaikalla. Pronssille 15 km:llä
noussut Haku-Veikko pääsi viestin ankkurina liikkeelle 20 sekuntia
pikamatkan kultamitalistin Norjan Haakon Brusveenin jälkeen.
Hakulinen tiesi nousukuntonsa eikä vanhana kettuna hätäillyt
vaikka ensimmäsien kukkulan laella kuuli jääneensä viisi sekuntia
lisää. Pitkässä raskaassa nousussa 6-7 kilometrin vaiheilla hän
läheni karkulaista maltillisesti riuhtomatta. Puolitoista kilometriä
ennen maalia hän tavoitti ja ohitti Brusveenin. Norjalainen jäi jo
muutaman metsin, mutta ajoi myötäleessä kantaan.
Hakulisen hienokseltaan
johtaessa he tulivat maalialueelle. Maaliin johti kaksi lautua.
Hakulinen siirtyi vasemmanpuoleiselle, Brusveen sauvoi
oikeanpuoleista latua. Tuo lopputaistelu kahden kultamitalimiehen
työntäessä rintarinnan tasatahtia kohti maalia oli suomalaisille
ja runsaalle amerikansuomalaisten joukolle sekä radiokuuntelijoille
sykähdyttävä kokemus.
Pekka Tiilikainen huusi
täyttä kurkkua koko suomalaiselle hiihtokansalle: ”Hakulinen ja
Brusveen hiihtävät rintarinnan, nyt Hakulinen johtaa, nyt Brusveen
johtaa, Hakulinen metrin edellä, Hakulinen voittaa. Hakulinen
maalissa nyt. Brusveen nyt, Suomi voitti!” Viimeisten sanojen
kohdalla Tiilikaisen ääni värisi ja katkeili liikutuksesta.
Viimeisen
suurkisamitalinsa Hakulinen otti kaksi päivää tulisen viestin
jälkeen hiihdetyllä 50 km:llä. Hakulinen lähti kisaan suosikkina
päättämään huippu-uransa samoin kuin oli sen kahdekasna vuotta
aikaisemmin aloittanut. Erinomaisesti Hakulinen myös hiihti, voitti
ruotsalaista pronssimitalimiestä lähes kolme ja puoli minuuttia,
mutta hävisi numerolla 1 hiihtäneelle Kalevi Hämäläiselle 20
sekuntia.
Veikko Hakulinen
Oslon talviolympialaiset
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti