Melojat voittajina kotikisoissa

Sylvi Saimo

Niille suomalaisille, jotka odottivat omissa olympiakisoissa voittoja sekä huomattavia menestyksiä perinteisissä suomalaislajeissa, Helsingin kisat muodostuivat pettymykseksi. Kisojen suomalaismenestykset, josa tarkastelemme ainoastaan huiputasoa, on nopeasti kirjattu. Yleisurheilun kohdalle voisimme vetää pelkän viivan. Paini ja nyrkkeily olivat ainoat lajit kuivalla maalla, jossa säilytimme elävän yhteyden kultaan, mutta pääasiallisesti maineemme pelastettiin melojien toimesta.

Mukana oli 71 kansakuntaa, joista Neuvostoliitoo ensi kertaa. Myös sodassa hävinneet pääsivät jälleen mukaan. Juhlittiin rauhanomaisen rinnakkaiselon tunnelmissa. Kisojen avajaisten häikäisevin hahmo oli Paavo Nurmi, jonka nimi oli vieraille tutumpi kuin puhuvampi kuin kisojen avaajan, tasavallan presidentti J.K. Paasikiven. Paavo Nurmi, 55, toi pitkin, joustavin askelin Hellaasta lähteneen soihtuviestin stadionille, viestin alympiakisojen alkulähteiltä. ”Kohadus kävi yleisössä eivätkä ulkomaalaiset urheilijat malttaneet pysysä rivistössään, törmäsivät sinne tänne pitkin radan reunustaa tahtoen nähdä entisen maailmankuulun juoksijan niin läheltä kuin mahdollista, kirjoittaa Martti Jukola.

Kilpailujen suurin hahmo oli kiistämättä tsekkiläinen Emil Zatopek. Hän juoksi kolme timantinkovaa kilpailua, 5000 metriä, 10 000 metriä ja maratonin j avoitti vakuuttavasti kaikki kolme kultamitalia. Paavo Nurmen Pariisin päivien jälkeen sellaista suoritusta ei olet nähty. Jesse Owensin Berliinin neljää kultamitalia voitaisiin lähinnä verrata Nurmen ja Zatopekin saavutuksiin. Lontoon kokemuksen ja monien muiden loistokilpailujen valossa Zatopek oli helppo asettaa kympin ehdottomaksi suosikiksi, mutta lyhyemmällä matkalla nähtiin monilla mailla olevan mahdollisuuksia, vieläpä kilpailun loppuvaiheessa. Muutamat olisivat lyäneet vetoa saksalaisen Schaden puolesta. Tai Mimounin, Chatawayn, Pirin. Mutta viimeisessä kaarteessa Zatopek meini menojaan. Mataronin ensimmäisellä puolikkaalla Zatopek piti ainoastaaan huolen siitä, ettei kukaan päässyt karkaamaan. Vasta 27 km:n vaiheilla hän jätti viimeisen seuralaisensa ruotsalaisen G. Janssonin, joka jäi hieman yli 3 minuuttia ennen maalia ja sai päästää nuoren argentiinalaisen Cornon ohitseen hopeamitalille. Zatopekin maratonaika oli hänen kolmas uusi olympiaennätyksensä näissä kisoissa.

Entä suomalaisten menestys? Ilmari Taipale 5000M.llä 12.s 33,4 voittajasta jäljessä. Hannu Posti 10 000 m:llä neljäs 34,4 sekuntia voittajasta ja 3,2 sekunnin päässä pronssimitalista, Veikko Karvonen maratonilla viides 3 min 38 sekuntia voittajasta.

Olavi Rinteenpään odotettiin jatkavan Ritolan- Loukolan-Iso-Hollon takomaa estejuoksun kultaketjua, mutta voittaja ilmaantuikin suuresta lännestä (H. Ashenfelder, USA, 8.45,4 ME) ja toisen mitalisijojen jakajat Neuvostoliitosta sekä Englannista. Rinteenpää sai tyytyä ajallaan 8.55,2 neljänteen tilaan. Seuraavana vuonna hän kyllä paransi ME:tä sekunnilla, mutta tämä tapahtui aikana, jolloin estejuoksun ennätyksellä ei ollut virallista luonnetta. Pituushypyssä paras suomalainen J.Valtonen sijoittui vaatimattomalla tuloksella 716 viidenneksi, voittaja USA:n Biffle hyppäsi 757. Valto Olenius korjasi puolestaan seipäässä viidennen tilan, USA:n Richards voitti 455 (OE) , Olenius jäi 25 senttiä.

Keihäänheittoa pidettin Suomen varmana lajina. Meillä oli kaksi kovaa miestä, Hyytiäinen ja Nikkinen, Leppänen kolmantena. Vielä sen jälkeen, kun molemmat viimeksimainitut hermoilivat mahdollisuutensa karisntakilpailusssa, Suomi melkein rukoili Hyytiäisen puolesta. Mutta amerikkalaiset, jotka eivät olleet ksokaan päässeet olympiavoiton makuun keihäänheitossa, kuorivat tässä kilvassa kermat: C. Yong 75.78 (OE), W.Miller 72,46. Toivo Hyytiäinen heitti kuitenkin kolmanneksi pisimmän heiton (71,89) ja sai Suomen ainoan mitalin yleisurheilussa. Tosin Neuvostoliiton tuleva suurheittäj V. Tsibulenko kärkkyi pronssimitalia vajaan 20 sentin takana. Neljä vuotta myöhemmin hän saikin pronssia Melbournessa ja Roomassa 1960 kultaa. Toivo Hyytiäinen, joka oli 1950 voittanut Euroopan mestaruuden Brysselissä (71,26), saavutti olympiakesänä elämänsä tuloksen 75,92, mutta valitettavasti ei kuitenkaan itse kisoissa.

Kreikkalais-roomalaisessa painissa suomalaiset voimanpesät pitelivät joten kuten asemiamme hallussaan. Raskaassa keskisarjassa Kelpo Gröndahl kirkasti Lontoon kisojen hopean nyt puhtaaksi kullaksi, keskisarjassa Kalervo Rauhala päätyi hopemitalimieheksi, kärpässarjassa L. Honkala ja raskaassa sarjassa T. Kovanen päsivät pronssimtaliin käsiksi. Vapaapainissa suomalaiset menettivät asemansa perusteellisesti; parhaat saavutukset olivat yksi viides ja kaksi kuudetta sijaa.

Kelpo Gröndahl oli kiistaton painikuninkaamme sodan jälkeen usean vuoden ajan. Helsingin olympiakisoissa hän voitti kaikki ottelunsa. Kaksi vastustajaansa hän pani selälleen ja kolmesta sai tyävoiton, Näin oli urheilijan korkein mahdollinen huippu, olympiakulta, pysyväisesti, Kelpo Gröndahlin kädessä, johon se oikeastaan olisi kuulunut jo Lontoossa, ainakin Martti Jukolan näkemyksen mukaan.

Voimistelussa Suomen joukkue hankkiutui kolmanneksi. Yhtään yksityistä mitalia suomalaiset eivät tällä kertaa saavuttaneet. Heikki Savolainen , 45, neljäs sija rekillä oli paras saavutuksemme.

Nyrkkeilyn ystäville tarjoitui sen sijaan omissa kisoissamme suuri hetki, kun teknisesti taitava ”kääpiömme” Pentti Hämäläinen, 22, taltutti sarjassa alle 54 kilon kaikki vastustajansa ja saavutti voittonsa tuomariäänin 3-0, lukuun ottamatta ratkaisuottelu irlantilaista John McNallya vastaan, jossa hän sai tyytyä voitoon tuomariäänin 2-1. Nyrkkeilyssä meneteltiin siten, että kolmannesta sijasta ei oteltu, pronssipaketti annettiin välierissä hävinneelle. Näin tulivat pronssimitaleille sarjassa 60 kg E. Pakkanen, alle 63,5 kg E.Mallenius ja alle 81 kg H. Siljander. Raskaassa sarjassa sai pronssia Ilkka Koski. Sarjan alle 75 kg voitti USAN:n nuori Floyd Pattersson, josta myöhemmin tuli ammattinyrkkeilyn kaksinkertainen raskaansarjan maailmanmestari.

Voimistleijat olivat pelastaneet Suomen kunnian Lontoossa, Helsingin kisoissa tämä tehtävä jäi melojien huoleksi.He yllättivät suurenmoisesti neljällä kultamitalilla,joita vielä säesti yksi hopea ja yksi pronssi. Parempaa mainosta jonkin uuden urheilumuodon läpilyömiseksi tuksin voisi tehdä.

Th. Strömeberg voitti kultamitalin kajakkiyksikköjen 10 000 metrillä (47.22,8) voittaen ruotsalaisen Fredrikssonin noin 12 sekunnilla. Fredriksson sai puolestaan kultaa 1000 m:llä ( 4.07,9) ja Strömber hopeaa 1,8 sekuntia hävinneenä. Sylvi Saimo meloi naisten kajakkiyksikköjen 500 m:llä täpärän voiton itävaltalaisest Getrude Libgartista – ajat 2.18,4 ja 2.18,8. Kajakkikaksikkojen 1000 m:llä ja 10 000 m:llä suomalaispari Kurt Vires-Yrjö Hietanen meloi ankarassa kilvassa voittoon ja hankki siten kaksi kultamitalia. Lyhyemmällä matkalla ruotsalaispari Glasser-Hedberg saavutti saman ajan (3.51,1) eikä pronssimitaliparikaan jäänyt kuin 0,3 sekuntia. Sen sijaan 10 000 metrin voitto ratkesi suomalaisten hyväksi selvällä aikaerolla: 44.21, 3 ruotsalaisparin Åkerlund-Wetterströmin 44.21,7 vastaan. Kanadalaisykkiskköjen 1000 m:llä O. Ojanperä otti vihdoin kolmannen palkinnon täydentäten suomalaismenestyksen.

Soudussa Suomi ylettyi perämiehettömien nelosten luokassa pronssimitalille, mikä oli uusi aluevaltaus. Pronssimitalin hankkijat olivat V.K: Lommi, Wahlsten, O. Lommi ja Nevalainen. Niin ikään purjehdus tuotti Suomelle pronssimitalin.

Ammunnassa Vilho Ylänen taisteli pienoiskiväärillä loppuun saakka kultamitalista Norjan Kongshaugenin kanssa. Molemmat saivat 3x40 laukauksella 50 metrin matkalta 1 164 pistettä. Norjalainen kuitenkin voitti kullan useamman kympin ansioista. Ylönen pääsi pisteille myös vapaakiväärikilpailussa. Hirviammunnassa Tauno Mäki saavutti pronssimitalin.

Nykyaikaisessa 5-ottelussa Suomen tämänkertainen saavutus on pronssimitali Unkarin ja Ruotsin jälkeen. Mieskohtaisessa kilpailussa Olavi Mannonen oli viides. Helsingin olympiakisojen koko saalimme oli 6 kultaa, 3 hopeaa, 13 pronssia = 22 mitalia, Lontoon päiviin verrattuna saaliimme oli paria mitalia suurempi. Helsingissä oli kuitenkin mukana huomattavasti enemmän uusia huipun tavoitteilijoita, kun Neuvostoliitto, Japani ja Saksa olivat mukana.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä