Rauno Mäkinen – Melbournen olympiavoittaja

Rauno Mäkinen Melbournen 1956 olympiavoitttajana, vierellään voiton ratkaisijat.

Paini on kimurantti laji. Usein ei riitä, että hoidat itse homman hyvin. Tuomareiden tutkimattomat aatokset johdattavat monesti molskin miehet tilanteeseen, jossa ratkaisu ei ole omissa käsissä. Näin kävi pispalalaiselle poliisille Rauno Mäkiselle olympiaväännöissä Melbournessa 1956. Silloin kun kultamitalin kohtalo ratkaistiin Mäkinen oli hermostunut mies, katsomon puolella. Kreikkalais-roomalaisen painin höyhensarjan (62 kg) mitalijärjestys selviäisi ottelun Imre Plyak (Unkari) – Roman Dzneladse (Neuvostoliitto) aikana. Jos neuvostoliittolainen voittaa jää Mäkinen kolmanneksi, jos Polyak saa pistevoiton on Mäkinen kultamitalisti, jos Polyak kastaan Dsneladsen selälleen on ukarilainen ykkönen.

Neljä vuotta ennen Melbournen jännitysnäytelmää Rauno Mäkinen oli jo puristanut olympiamatolla Helsingissä – tuollooin vapaassa painimuodossa. Helsingissä Mäkinen oli ensikertalaisena hienosti kuudes, mutta itsenäisyyspäivänä 1956 Melbournen Exhibition Buildingin suojissa ei vanhoja muisteltu. Unkarilainen Polyak aloitti räväkästi. Dzneladsen joutui mattoon ja Pustan poika pyöräytti viiksekästä vastustajaansa puolinelsonilla ja perään kokonelsonilla. Dzbeladse oli hilkulla käydä selällään, mutta selviää ahdingosta vatsalleen. Mäkinen ei enää kestä katsoa, vaan siirtyy käytävään.

Unkarin Polyak rynni rajusti.Kansannousun tuoreet tapahtumat antoivat ylimääräisen latingin heimoveljelle, joka riepotti umpiväsynyttä neuvostoliittolaista. Mutta selätystä ei tullut, ja ajan kuluessa kohti loppua nousi kultamitalitoivo suomalaisten mielissä. Mäkinen tuli käytävältä ja näki ottelun päättyvän unkarilaisen pistevoittoon. Rauno Mäkinen oli ikionnellinen ja riemua vielä lisäsi, että kämppäkaveri ”Köpi” Lehtonen otti seruaavassa loppuottelussa hänkin kultamitalin.

Ennen kisoja Mäkinen ja Lehtonen olivat joukkueen mustia lampaita. - Siellä oi kuukausi aikaa perillä ja tottahan me Köpin kanssa lähdettiin illalla kenguruita katteleen. Mutta joukkueenjohto ei siitä tykänny ja antoi rangasituksensa, poistumiskieltoa.

Rauno Mäkinen oli teräshermoinen kilpailija, aina parhaimmillaan suurkisoissa. Roomassa 1960 Mäkiseltä murtui kolmannessa ottelussa kaksi kylkiluuta ja lupaavasti alkaneet kisat päättyivät siihen.

Rauno Mäkinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rauno_M%C3%A4kinen

http://yle.fi/urheilu/olympiavoittaja_rauno_makinen_kuollut/6164499

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7

Juhani ja Kalevi Kärkinen – lentävät veljekset

Kalevi ja Juhani Kärkinen

Likimäärin 100 000 ihmistä oli ahtautunut Salapausselän perinteikkääseen mäkimontuun, kun kolmannet Lahdessa pidetyt MM-hiihdot päättyvät mäkikilpailuun sunnuntai-iltapäivänä. Sää on kevättalvisen kaunis, mutta pureva itäviima haittaa jonkin verran katsojen viihtyisyyttä kymmenen asteen pakkasessa. Suuren urheilujuhlan tunnelma vie kuitenkin ajatukset palelevista varpaista Lahden suurmäkeen ja MM-kilpailuun.

Suomi on menestynyt kotikisoissaan erinomaisesti, ja nyt odotetaan vielä yhtä täysosumaa. Suurimpina mitalitoivoina pidetään harjoituksissa loistaneita lahtelaisia Eino Kirjosta ja Antero Immosta. Lisäksi suomalaisedustajina ovat veljekset Juhani ja Kalevi Kärkinen vasta 17-vuotias Niilo Halonen ja 19-vuotias Ensio Hyytiä, joka on joukkueensa ainoa Lahden ulkopuolinen hyppääjä, Ounasvaaran mäkikoulun kasvatti.

Jo ensimmäinen kierros lupaa suomalaisille loistavaa menestystä. Ylivoimaisesti parhaan hypyn tekee alkupäähän sijoitettu 22-vuotias Juhani Kärkinen, joka venyttää kauniilla tyylillään 74 metriin, saa kaikilta arvostelutuomareilta 18,5 pistettä ja kerää yhteispisteikseen 115,5. Kotiyleisö ulvoo ihastuksesta. Eivätkä ilonaiheet tähän lopu.

Kakkospaikkaa pitää halussaan Antero Immonen, jonka 69,5 metriä tuottaa 198,0 pistettä. Seuraavina ovat puoli pistettä Immosesta jääneenä Itä-Saksan Helmut Recknagel ja Harry Glass sekä Norjan Arne Hoel ja näistä puolen pisteen päässä Suomen Kalevi Kärkinen ja Norjan Asbjörn Osmes. Niilo Halonen on yhdeksäntenä 104,5 pisteellä ja Ensio Hyytiä 16:ntenä 101,5 pisteellä. Eino Kirjosen kurjaksi kohtaloksi koituu kaatuminen ja putoaminen kärkikamppailustaa.

Juhani Kärkisen pitkä hyppy aiheuttaa sen, että toinen kierros hypätään alimmalta lähtölavalta. Yleisö tietää, että maailmanmestaruus ratkeaa jo varhaisessa vaiheessa, mikä Juhani Kärkinen vain pysyy toisen hyppynsä pystyssä. Kulutus kajahtaa täpötaydellä hiihtostadionilla: vuorossa numero 20, Juhani Kärkinen Suomi, Finland.

Lahtelaismestari keskittyy huolellisesti uransa tärkeimpään hetkeen. Liput hulmuavat navakssa tuulessa, kun Suomen toivo ponkaisee päättäväisesti ränniin, ottaa tutun laskuasennon, kädet eteen polvien ympäri, valmistautuminen hyppyrinokalle, räjähtävä ponnitus ja ilmojen teille, jälleen silmihivelevän tyylikäs ilmalento ja tasapainoinen alastulo, pituutta 66,5 metriä, tyylipisteitä neljä kertaa 18,5 ja kerran 18,0, maailmanmestaruus on varmistunut Juhani Kärkiselle ja Suomelle yhteispistein 224,5. Korviahuumaava meteli täyttää kisamontun, kun ennätysyleisö hurraa uudelle suosikkipojalleen.

Toisen kierroksen suurimmasta sensaatiosta vastaa kuitenkin Ensio Hyytiä, joka ainoana pystyy 70 metrin ylitykseen – 72,5 m – ja nousee 16.sijlata mahtavasti aina MM-hopealle asti loppupistein 214,5. Suomi on saanut kolmansissa arvokisoissaan peräkkäin kaksoisvoiton mäkihypyssä. Muut suomalaiset epäonnistuivat enemmän ja vähemmän toisessa hypyssään. Antero Immonen putoaa kuudenneksi, Kalevi Kärkinen yhdeksänneksi ja Niilo Halonen 14:nneksi, Eino Kirjonen kaatuu toistamiseen. Pronssimitali menee Helmut Racknagelille, joka häviää Hyytiälle tasan pisteen.

Kärkisen mäkihyppääjäveljekset kuuluivat Suomen parhaimmistoon kymmenkunta vuotta, MM-menestyksen lisäksi Juhani sijoittui Squaw Valleyn olympiamäessä 1960 kahdeksanneksi, kun taas Kalevin oli tyytyminen olympiavaramiehen osaan kahdeksi, v. 1956 ja 1960. SM-tasolla Juhani menestyi ensimmäisen kerran v. 1953, jolloin hän sijoittui poikien sarjassa pronssille. Nuorten pronssia hän saavutti v. 1954 ja mestaruuden v. 1955. Miesten sarjassa hän oli Suomen mestari kolmesti, v. 1958, 1959 ja 1961. Salpausselällä tuli voitto MM:n lisäksi v. 1959 ja 1963, Ounasvaaralla v. 1959 ja Obersdorfissa v. 1961.

Juhani Kärkinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_K%C3%A4rkinen

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/makiveljekset_karkinen_18897.html#media=18899

http://yle.fi/vintti/yle.fi/levysto/Content114708B4B78-5-4.html

http://www.youtube.com/watch?v=qNoSxIlO84Y

Kalevi Kärkinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_K%C3%A4rkinen

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8905-35

Paavo Korhonen – hurja hiihto toi mestaruuden

Kahdesti on joutsenolainen sähköasentaja jäänyt niukasti neljänneksi yhdistetyn olympiamittelöissä. Ja näin näyttää käyvän myös vuoden 1958 Lahden MM-hiihdoissa. Mäkiosuuden jälkeen sijoitus on vasta kolmastoista, mutta hiihto-osuudella Paavo Korhonen etenee kuin lentäen. Hän tekee uskomattomasta totta ja nousee hurjan hiihtonsa jälkeen maailmanmestariksi 0,7 pisteen turvin. Ikuisesta nelosesta tli kotiyleisän edessä vihdoin voittaja.

Paavo Korhonen nousi yhdistetyn kilpailijoidemme kärkijoukkoon jo 20-vuotiaana nuorukaisena 1948. Oman ikäluokkansa Suomen mestaruuden lisäksi Korhonen voitti samana vuonna miesten sarjan Puijolla ja sijoittui Salapausselällä kolmanneksi. Paavo Korhosen suurkisaura alkoi Oslon talviolympiakisoissa vuonna 1952. Siellä hän onnistui hyvin heikommassa lajissaan mäessä sijoittuen kuudenneksi. Vaikka Korhonen oli hiihto-osuudella peräti toiseksi nopein, niin tasaisessa kilvassa hän sai todeta jääneensä neljänneksi vain 1,6 pistettä pronssimitalista.

Falunin MM-mittelöissä 1954 Paavo Korhonen ei ollut parhaimmillaan ja sijoitus oli pettymys, 12.s. Cortinan talviolympiakisoissa 1956 historia toisti itseään. Mäkiosuuden 17:nneltä sijalta Paavo Korhonen aloitti hurjan nousun, mutta neljän vuoden takainen neljäs sija toistui jälleen. Eroa pronssiin jäi vain 1,2 pistettä. Hiihdossa Korhosta nopeampi oli vain olympiavoittaja Norja Svenne Stenersen.

Lahden MM-vuonna 1958 Paavo Korhonen oli 29-vuotias ja suunnitteli jo uransa lopettamista. Kotikisat saivat joutsenolaiseen kuitenkin uutta intoa, MM-katsastuksissa Korhonen jäi kuudenneksi, mutta varmana kilpailijana hänet valittiin kisoihin. Joissakin piireissä Korhosen valintaa arvoteltiin kitkerin sanoin.

Mäkiosuuden jälkeen Korhosen tilanne näyttikin varsin hankalalta, sillä hiihto-osuudelle lähdettäessä hän oli vasta 13.s.

Mutta kotilaiduilla Paavo Korhosen meno oli vastustamatonta. Joutsenon mies kiiti pitkin latua kuin nuoruutensa päivinä. Niinpä nyt vuorostaan Sverre Stenersen joutui toteamaan Paavo Korhosen lennokkaan vauhdin liian kovaksi. Kun hiihdon jälkeen alkoi kiivas pistelaskenta, niin suomalaiskatsomon riemuksi saatiin todeta, että Paavo Korhonen oli noussut 13:nnelta sijaltaan maailmanmestariksi vain 0,7 pisteen turvin ennen ”varmana voittajana pidettyä” Sverre Stenerseniä. ”Ikuinen nelonen” Paavo Korhonen kirkasti kruununsa sopivasti kotilyleisön edessä.

Paavo Korhonen osallistui kolmansiin olympiakisoihinsa vuonna 1960 Squaw Walleyssä. Siellä hän sijoittui yhdeksänneksi. Maailmanmestari Korhonen toimi kisojen avajaisissa Suomen joukkueen lipunkantajana. Korhonen kuuluti Suomen yhdistetyn kilpailijoiden kärkikaartin viitisentoista vuotta. Vielä vuonna 1962 hän sai SM-kisoissa viides.

Menestykkään uransa aikana Paavo Korhonen voitti kaiken muun paitsi oympiamitalin. Salpausselan Korhonen valloitti 1954, Holmenkollenin ykkönen hän oli 1957, Pujolta voitot tulivat vuosina 1948 ja 1956 sekä Ounasvaaralta vuosina 1952 ja 1957. Lisäksi hän sijoittui näissä kisoissa useita kertoja kärkikolmikkoon.

Paavo Korhonen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Korhonen_(urheilija)

http://www.joutsenonkullervo.fi/historiadokumentit/Kullervo%206.pdf

http://willimiehenjaljilla.blogspot.fi/2013/01/joutseno-paavo-korhosen-muistomerkki.html

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/henkil%C3%B6/Paavo%20Korhonen

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit ISBN 951-30-8902-9

Toimi Pitkänen, Veli Lehtelä – soutuveljet

Soudun EM-hopeamiehet: Toimi Pitkänen ja Veli Lehtelä mitalipotretissa 1961.

Toimi Pitkänen, maa- ja metsätaloustöissä kuiviin puserrettu, oli kookas kuhmalahtelainen, joka ei tiennyt suurempaa nautintoa kuin 50 km:n hiihto. Sen rinnalla kahden kilometrin soutupunnerrus oli leikkiä!

Veli Lehtelä, pikkukaupunkilaispoika, joka kaverusten ensitapaamiseen saakka oli urheillut lähinnä nautinnokseen. Lehtelä aloitti nelosessa ja oli soutanut yhden kesän 1953, kun Pitkäsen kumppani Veijo Mikkolainen alkoi rakentaa omakotitaloa loppukesästä 1954 ja tiet erosivat. Pitkänen alkoi katsella uutta kumppania ja pyysi Lehtelää, että tulepa yrittämään kaksikkoa. Hyvinhän heillä meni. Yli 14-vuotisen yhteisen uran aikana.

Vuoden 1956 olympiakisoihin mentiinkin Australiaan saakka. Omia veneitä ei ollut varaa lähettää, joten markassa oltiin epäivlevin tunnelmin. Perillä odottivat järjestäjien veneet, sillä Juuso Waldenin suuren lupaukset veneen hankimisesta Argentiinasta eivät koskaan toteutuneet. Kun suomalaiset näkivät 1930-luvulla rakennetun rotiskon, heiltä pääsi nauru. - Se Melbournen vene oli kyllä näky, kun saimme sen runnottua ja väännettyä hankaimiin. Tuumimme, että on luojan lykky, jos tällä veneellä menemme finaaliin. Ajatuskin tuntui mahdottomalta. Mutta onneksemme saimme keräilyerissä vastaamme Brasilian...

Brasilian pojilla oli hyvä vene, mtta kunta ei riittänyt. Ja tämä vene pelasti Suomen mitalin. Sillä kelpasi soutaa.

• Brasilialaiset lupasivat meille veneensä, kun lupasimme pakata sen kuljetuskuntoon, mutta saimme sen käyttöömme vasta 10 minuuttia ennen lähtöä. Mutta pronssia vain tuli.

Rooman Albano-järvellä 1960 Valkeakosken parivaljakko oli kunnossa. - Järvi oli eräänlaisessa kraaterissa. Se kehitti kattilaan 35 asteen lämmön. Olimme ihmeissämme, mutta kesä Suomessa oli ollut lämmin.

• Meillä oli kova itseluottamus, sillä olimme voittaneet nelosen takaa-ajolähdössä, jota harrastimme harjoituksissa. Siitä päättelimme, että nelonen on surkeassa kunnossa... Mitä muuta olismme voineet päätellä...
• Tosiasiassa kultamitalin menetys oli työtapaturma, myöntää Lehtelä. - Silloin käytettiin ensimmäisen kerran pallorivejä ratamerkkeinä. Minä vastasin tähystyksestä, mutta eihän pallorivi ole kuin enintään sekunnin täysin suorassa, selostaa Lehtelä. - Kun vene tulee, rivi menee vinoon kunnes oikenee taas, Venäläispari oli kokonaan toisella reunalla eikä minulla ollut niihin mitään tuntumaa. Katselin vain Itävaltaa, joka oli lähinnä.
• Kyllä se oli shokk, kun kuului kolme tuuttausta peräjälkeen. Pettymys oli hirmuinen. Pienestä se oli kiinni. Saavutuksena oli ainoastaan pronssimitali.

Toimi Pitkänen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Toimi_Pitk%C3%A4nen

Veli Lehtelä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Veli_Lehtel%C3%A4

Soudun historia

http://www.melontajasoutuliitto.fi/lajit/yleista-lajitietoa/soudun-historia/

Rooman olympialaiset

http://yle.fi/urheilu/1960_rooma/5236524

Armin Hary - The World's Fastest 100m Starter - Rome 1960 Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=YpusAWku-mw

1960 - Livio Berruti - 200m heat,sf,final - Rome Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=6ysj4bwHEXg

400m Finale 1960 Rom
https://www.youtube.com/watch?v=l9YlQoOh7Js

Abebe Bikila wins marathon in 1960 Rome Olympics... barefoot.
https://www.youtube.com/watch?v=0Dppdcy1pyM

Cassius Clay vs Zbigniew Pietrzykowski, 1960 Rome Summer Olympics
https://www.youtube.com/watch?v=pg8v-QXCrOs

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Risto Luukkonen – kahden sarjan Euroopan mestari

Risto Luukkosen voitokas ottelu Englannin Iacke Brownia vastaan 17.8.1962.

Nyrkkeilijäksi heiveröisen näköinen taitava tyyliniekka Risto Luukkonen ei amatöörivuosinaan osoittanut ammatikehän vaatimaa kovuutta. Sellainenkin ominaisuus löytyy kovalla harjoittelulla, ja Askin tallissa Luukkosesta tuli terävä iskijä.

Vuoden 1952 olympiaedustaja Risto Luukkonen nousi nopeasti eurooppalaiselle huipulle pysyen siellä vuosia. Kahden EM-arvon voittaminen oli ennen häntä onnistunut vain kolmelta mieheltä, romanialaiselta Aurei Tomalta, Itävallan Peter Weissiltä ja belgialaiselta Jena Sneyersiltä. Luukkosen jälkeen on tullut muutama lisää, mutta luku on pysynyt pienenä erikoisuutena.

”Ripan” ensiesiintymien ammattikehässä 4. lokakuuta 1957 näytti Helsingin Messuhallin täpötäydelle katsomolle päättäväisen pikkumiehen. Häntä kokeneempi belgialainen Jean Peemans jäi nopeasti toiseksi Ripan selviydyttyä tavanomaisesta alkuhermoilustaan. Ottelu päättyi viidennessä erässä suomalaisen hyväksi.

Kahdeksan voiton ja Marokosta saapuneen Espanjan Mimun Ben Alin kanssa nyrkkeilty ratkaisematon vakuutti manageri-promoottori Elis Askin talinsa kärpäsen kyvyistä.

Keveintä sarjaa hallitsi silloin Euroopassa espanjalainen Yuong Martin, oikealta nimeltään Martin Marco Vito. Tämän kuulun Real Madridin jäsen oli 28-vuotias ja pitänyt titteliään neljä vuotta. MM-kehäkin oli tullut käytyä, mutta Argentiinan tehopakkaus Pascael Perez osoittautui kotikehässään Buenos Airesissa liian kovaksi.

Manageri Jules Avernin suostutteli Martinin saapumaan Helsinkiin tuntematonta somalaista vastaan, kunhan palkkio oli riittävä. Mestarin puulustaessa titteliään vapaaehtoisesti hänellä on yleensä tilaisuus tienata hieman ylimääräistä.

Luukkonen yllätti kuitenkin Martinin täydellisesti 4. syyskuuta 1959. Olympiastadionin eletäkaarteeseen pystetyssä kehässä hän otti paikalla olleiden 19 842 katsojan riemuksi selvän pistevoiton ja mestaruuden. Hän torjui kaikkiaan 70 kamppailua käyneen mestarin tyrmäysyritykset ja ainoan luvunlaskun kuunteli Young Martin 15. erässä. Ottelun ratkaisi kehätuomari englantilainen Bill Williams yksin, kuten siihen aikaan oli tapana.

Luukkosen kausi kärpässarjan mestarina päättyi kesällä 1961 pippurisen italialaisen Salvatore Burrunin pistevoittoon Sardinian saarella sijaitsevassa Agheron kaupungin torilla. Sitä ennen Ripa ehti kokeilla kykyjään maalmankin huipulla Venetzuelan Caracasissa. Paikallinen ylpeys Ramon Arias oli noussut amerikkalaisen The Ring-lehden arvolistan kuudenneksi MM-haastajaksi, mutta ehtinyt hävitä Pascual Perenille mestaruusottelun pistein.

Ennakolta Luukkosta pidettiin helppona tapauksena Ariakselle, mutta tämän silmäkulma sattui aukeamaan, eikä mies psytynyt enää lähtemään kuudenteen erään. Suomalainen saavutti uransa ehkä arvokkaimman voiton, ja nimet arvolistalla vaihtoivat paikkaa. Luukkkonen oli muuten ensimmäinen suomalainen Ringin listoilla Gunnar Bärlundin ja Elis Askin jälkeen. Hän pistäytyi siellä myäs siirryttyään kääpiösarjaan ja voitettuaan toisen EM-arvonsa Mimun Ben Alilta Messuhallissa 9. joulukuuta 1963.

Tälläkin kerralla oli kyseessä mestarin vapaaehtoinen Helsingin matka, mutta lopputuloksena titteli siirtyi jälleen haastajalle. Ratkaisu ei ollut yhtä selvä kuin neljä vuotta aikaisemmin, eivätkä kaikki Ripan kannattajatkaan olleet täysin saksalaistuomari Felix Ohlertin kannalla.

Ripa puolusti toistan titteliään kerran. Hän voitti Ranskan Pierre Vetroffin vieläkin kyseenalaisemmin ja menetti tittelinsä lopulta ottelutta. Ben Alista oli tullut virallinen haastaja. Kun ottelua ei saatu järjestymään Helsinkiin, jäi espanjalaisten palkkiotarjous niin pieneksi, että Risto pysyi mieluummin kotona.

Nyrkkeilyä Risto Luukkonen jatkoi vielä pari vuotta, mutta paras terä oli jo mennyt ja palkkioista tullut voittoa tärkeämpi tavoite, joka sekin kyllä kuuluu usein ammattinyrkkeilyyn.

Risto Luukkonen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Risto_Luukkonen

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/risto_luukkosen_em-voitto_1959_44874.html#media=44882

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Kyösti Lehtonen – painin heittokone

Pohjalaisen painia harrastaneen isäntämiehen kiljaisu Suomen ja Ruotsin välisessä painimaaottelussa Helsingin Massuhallissa 1954: ”Herrajestas, eihän tuo miähen tarvitte saara kuin sormenpäästä kiinni, kun se jo heittää.”. Kyösti ”Köpi” Lehtonen pyöritti mielensä mukaan Ruotsin Åke Jönssonia keyen sarjan ottelussa. Painiaapisen kaikki hienoudet nähtiin vajaan kolmen minuutin ottelussa, jossa pääroolissa oli Suomen Köpi Lehtonen. Köpi oli painijan prototyyppi, vahva kuin karhu, nopea kuin ilves ja kaiken lisäksi teknillisesti täydellinen. Taktiikka oli hänen heikkoutensa, mutta harvoin hän sitä tarvitsi.

Nopeutensa Köpi oli hankkinut pikajuoksusta. Hän oli maamme ilmeisesti paras starttaaja, sillä 60 metrillä hän oli samaa luokkaa kuin esimerkiksi Voitto Hellsten. Jämsänkosken Ilveksen lähtijänä hän oli hankkimassa Kalevan kisoissa SM-pronssia 4x100 m:n viestissä 1957. Pituudessa Köpi lähenteli seitsemän metrin rajaa.

Napolissa 1953 MM-paineissa oli Köpin ensimmäinen todellinen tulikoe. Kevyt sarja oli aina ollut suurten nimien ja taitoniekkojen miehittämä. Kolme miestä erottui muista. Köpin lisäksi Ruotsin jo kultamitalin olympiakisoissa vallannut Gustaf Freij ja Neuvostoliiton supernimi Sasame Safine. Köpi hävisi Freijille erittän tiukassa ja armottomassa ottelussa. Safine puolestaan kukisti ruotsalaisen.

Safine ja Köpi olivat viimeisenä parina vastakkain. Selätys oli taannut Köpille kultaa, häviö pronssia ja pistevoitto hopeaa. Köpi lähti tosi mielessä kamppailuun, ja Safien lensi kuin rukkanen sillasta siltaan. Hän pysyi pelissä, sillä loistavan siltansa avulla hän esti selätyksen. Köpin ylivoimainen pistevoitto toi hopeaa, ja Freij vei maailmanmestaruuden.

Karlsruhen MM-paineissa 1955 kaikki toistui sillä erolla, että Neuvostoliittoa edusti Gennadi Gamarnik. Hän voitti maailmanmestaruuden. Köpi oli toinen ja Gustaf Freij kolmas.

Melbournen olympiakisoihin 1956 Köpi valmistautui huolellisesti. Köpi raivasi tieltään ensin vaarallisen Dimitar Stojanovin. Köpi oli aikaisemmin hävinnyt Stojanoville, mutta nyt hän maksoi kalavelat korkojen kanssa. Kaksi viimeistä vastustajaa olivat Unkarin Gyula Toth ja Turkin Riza Dogan. Turkkilainen yritti jopa purra Köpiä korvaan, mutta sekään ei auttanut. Toth puolestan lensi selälleen sarjan viimeisessä ottelussa ilotuliksen saattelemana.

Köpi oli Suomen edustajana vielä 1960 Rooman ja 1964 Tokion olympiakisoissa. Uusi vuosikymmen ei enää tuonut menestystä. Roomassa ratkaisematon ottelun kultamitalisti Avtabdil Koridzen kanssa oli saavutus, mutta sitten tappio Jugoslavian Branko Martinovicille pudotti Köpin viidennelle sijalle.

Tokiossa Köpin kävi vieläkin huonommin. Hän oli höyhensarjan edustajana. Hän voitti kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta ankara painonpudotus vaati veronsa. Köpi ei päässyt jatkon ylipainon vuoksi. Vaaka oli lahjomaton, ja köpin tie päättyi.

Kyösti Lehtonen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ky%C3%B6sti_Lehtonen

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/painikultaa_melbournen_molskeilta_5298.html#media=5303

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/henkil%C3%B6/Ky%C3%B6sti%20Lehtonen

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8092-9 

Curt Lincoln – eläintarhanajon legenda

Curt eli ”Curre” Lincoln muistelee talvisotaa. Hän ilmoittautui ensimmäisenä Ruotsin kansalaisena vapaaehtoisena auttamaan Suomen puolustustaistelua. Erillisen autokomppanian riveissä hän tutustui Kannaksen teihin Valkjärven suunnalla. Erilaiset huoltokuljetukset ja haavoittuneiden siirrot sidontapaikoilta kenttäsairaaloihin olivat Curren jatkuvia toimintoja rintamaoloissa.

• Tykkitulessa ja taistelukoneitten ahdistamana koin sodan armottomuuden, Curre muistelee. - Sain Kannaksen tulimyrskyssä ajo-opetuksen, joka oli erinomainen pohja tuleville kilparadoille.

Curren vanhemmat muuttivat Tukholmasta Helsinikiin vuonna 1926, jolloin 8-vuotias Curt jatkoi koulunkäyntiään. Suomen kielen hän oppi yllättävän nopeasti ”Lärkanin” pulpetissa. Talvisodan jälkeen Lincolnin perhe sai Suomen kansalaisoikeudet. Siitä lähtien sydämeni on lyönyt sinivalkoisesti, Curre painottaa muistojaan.

Suomen moottoriurheilun historiaan Eläintarhanajo kuuluu legendana. Se järjestettiin 25 kertaa vuosina 1932-1963. Ajot loivat pohjan tulevien vuosikymmenien menetyksille suomalaisten kuljettajien valloittaessa maailmaa kilparadoilla. Kaikiaan 25 kilpailua seurasi toista miljoonaa katsojaa, parhaimmillaan 1957, jolloin 86000 henkilöä oli lunastanut pääsylipun.

”Mr Eläintarhanajot” oli Curt Lincolnin kunnianimi. Hän oli kisojen 14-kertainen voittaja. F3-luokassa hän oli paras seitsemän kertaa. Neljästi hän vei samana päivänä kaksi voittoa urheilu- ja matkailuautojen sarjassa.

Kukaan ei kysynyt mitään, kun 1950 Erik Lindqvist-niminen ajaja sijoittui kuudenneksi, sillä yleensä vain voittajat noteerattiin. Seuraavana vuonna Erik Lindqvist starttasi, mutta voittajana sillä autolla tuli maaliin Curt Lincoln. - Ajoin isältäni salaa kilpailuja ja tein sen aluksi mekaanikkoni nimellä, Curre muistelee. Isäni ei hyväksynyt kilpa-autoilua, mutta ensimmäisen voitoni jälkeen hän oli kannustajani.

Eläintarhanajot vaativat myäs uhreja. Ennen toista maailmansota nopeudet eivät vielä olleet vaarallisia, mutta ne kasvoivat automoottorien tekniikan kehittyessä. Curt Lincoln muistaa elävästi Eläintarhanajon viimeiset kilpailut 1963.

• Ajon F3-luokassa heti kärkeen. Lähtösuoralla minun jälkeeni Ruotsin Freddy Kottulinsky aiheutti ketjukolarin, joka vaati hänen 19-vuotiaan maanmiehensä Örjan Atterbergin hengen.
• Jokaisen on pyrittävä ajamaan niin, ettei vaaranna enempää omaa kuin toistenkaan turvallisuutta. Curre nosti syyttävän sormensa Kottylinskya kohden. Kaikkien aikojen viiden kuolonuhri lopetti Eläintarhanajot.

Eläintarhan ajot

http://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4intarhan_ajot

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/toimituksen%20koostama/El%C3%A4intarhanajot/kieli/fi

http://yle.fi/vintti/yle.fi/elavaarkisto/index9f2d.html?s=s&g=3&ag=88&t=29

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151389368736828.1073741827.139465461827&type=3

Curt Lincoln

http://fi.wikipedia.org/wiki/Curt_Lincoln

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/curt_lincoln_elaintarhan_suomalaisvoittaja_4436.html#media=4441

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9