Kondrad Huber – haulikon massiivinen mestari

Suomi oli valinnut kuusihenkisen joukkueen haulikkoammuntakilpailuihin VIII olympiadin kisoihin Ranskan pääkaupunkiin vuonna 1924. Ampumarata sijaitsi Issy-les-Moulinaux`n kukkulalla Versailles`n radan varressa. Pariisin esikaupunkialueella. Suomi on joukkuekilpailun varsinaisen kilpailupäivän jälkeen varmistanut itselleen jo olympiamitalin sijoituttuaan toiseksi yhdessä Kanadan kanssa yhteispistein 360. Kultamitalijoukkue on Yhdysvallat 362 osumalla. Henkilökohtaisesti tarkin mapuja Suomella on ollut 31-vuotias helsinkiläinen Konnin Huber 94 osumalla.

Uusinta hopea- ja pronssimitalisijoituksesta ammutaan maanantaiaamuna 7. heinäkuuta, ja siinä Kanada osoittautuu täpärästi paremmaksi osumin 36-35. Suomen pronssijoukkueessa ampuvat Konni Huber (94/100), hänen nuorempi veljensä Robert Huber (92), Werner Ekaman (91) ja Robert Tikkanen (83). Joukkueeseen kuuluvat myös Gerog Nordblad (80) ja Magnus Wegelius (79), mutta heidän pisteitään ei lasketa lopputuloksiin, ja he jäävät ilman olympiamitalia. Wegelius on todellinen olympiaveteraani, sillä hän on ollut saavuttamassa Suomelle voimistelun olympiapronssia Lontoossa 1908 ja kolmea ammunnan joukkuemitalia Antverpenissä 1920.

Haulikon henkilökohtainen kilpailu ammutaan pian joukkueuusintojen jälkeen. Suomen ykkösmies on jälleen Konni Huber, joka laukoo kolmannessa sarjassa kaksi ohilaukausta, mutta saa muissa sarjoissa kaikki kiekot alas ja lopputuloksen 98 osumaa – se on uusi olympiaennätys.

Tiukassa kilpailussa samaan pistemäärään pääsee Unkarin Gyula Halasy, joten kultamitalista joudutaan suorittamaan uusinta. Sinna kaikki kiekot pudottanut Halasy on onnekkaampii, sillä Huber menettää heti ensimmäisen kiekon ja samalla kultamitalin ampumatta lainkaan, kun aurinko häikäisee näkyvyyden olemattomaksi. Kaksi olympiamitalia ja olympiaennätys samana päivänä osoittavat kuitenkin Konni Huberin maailmanluokan taitotason ja loistavan keskittymiskyvn, joista hänet on opittu tuntemaan koti-Suomessakin.

Konni Huber alkoi kilpailla melko iäkkäänä, 26-vuotiaana 1919, jollooin hän aloitti insinööriopintonsa Saksan Mittweidassa. Valmistuttuaan hän palasi Suomeen 1921 ja osoitti jo seuraavana vuonna olevansa kovan luokan haulikkoampuja voittamalla Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuden.

EM-kisoissa Hampurissa hän tähtäsi kamppailussa pronssille Saksan H. Göldelin ja Unkari Alexander von Lummicserin jälkeen. Vuodet 1923-25 toivat Huberille kolme Suomen mestaruutta sekä olympiahopean ja – pronssin. Sen jälkeen hän keskityi työelämään Karl Fazerin , Hietalahden telakan ja Yhdistyneiden villatehtaiden palveluksessa, kunnes teki hämmästyttävän paluun huipulle.

Konni Huberin ura Suomen parhaana haulikkomiehenäjatkui vielä puolitoista vuosikymmentä. Hän voitti kuusi SM-kultaa olympiahaulikolla ja skeetissä 1937-52, PM-hopean 1938 ja Pohjoismaiden mestaruuden olympiahaulikolla 1948-49 sekä PM:n metsästyshaulikolla 1938, sijoittui MM-radalla viidenneksi Luzernissa 1939 ja Tukholmassa 1947. Uransa päätteeksi 59-vuotiaana, Konni Huber sijoittui viidenneksi Helsingin olympiakisoissa 1952 – kultamitali jäi neljän ja pronssi vain kahden osuman päähän.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8905-35

Julius Skutnabb – olympiavoittaja

Julius Skutnabb

Julius Skutnabb ja Clas Thunberg

Julius Ferninand Skutnabb (12. kesäkuuta 1889 Helsinki – 26. helmikuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen pikaluistelija ja olympiavoittaja.

Skutnabb nousi Suomen pikaluistelun huipulle vuonna 1914, jolloin hän yllättäen voitti Suomen mestaruuden ja luisteli 10 000 metrillä Suomen ennätyksen 18.25,3. Kristianian (nyk. Oslo) MM-kisoissa hän ei vielä menestynyt, mutta kun maailmanmestari Oscar Mathisenmyöhemmin samana talvena saapui kilpailemaan Helsinkiin, voitti Skutnabb hänet niin 5 000:lla kuin 10 000 metrilläkin. Skutnabbin uusi 5 000 metrin Suomen ennätys 8.46,0 pysyi voimassa 14 vuotta. Vuonna 1917 Skutnabb luisteli Suomen ennätykset 1 500 metrillä (2.25,7) ja 10 000 metrillä (18.06,8).

Kristianiassa 19. helmikuuta 1922 Skutnabb alitti ensimmäisenä suomalaisena 18 minuutin rajan 10 000 metrillä luistellessaan uudeksi ulkomaan ratojen epäviralliseksi Suomen ennätykseksi ajan 17.59,3. Chamonixin talviolympialaisissa 1924 Skuttnabb löi 10 000 metrillä "jääkenttien Nurmen" Clas Thunbergin kolmella sekunnilla ja voitti kultaa. Chamonix'ssa hän osallistui kaikille matkoille ja voitti kullan lisäksi hopean ja pronssin.

St.Moritzin olympialaisissa 1928 Skutnabb voitti hopeaa 5 000 metrin matkalla 38-vuotiaana ja on kaikkien aikojen vanhin olympialaisten miesmitalisti pikaluistelussa. Kultamitalinsa uusimista 10 000 metrillä hän ei päässyt yrittämään, koska kilpailu keskeytettiin jään sulattua luistelukelvottomaksi jo muutaman ensimmäisen parin aikana.

Skutnabb oli ennen kaikkea pitkien matkojen luistelija, ja SM-kisoissa hän voitti sekä 5 000:n että 10 000 metrin matkan kuusi kertaa. Yleismestaruuden hän voitti kolmasti.

Siviiliammatiltaan Skutnabb oli palomies ja palovakuutusyhtiön matkatarkastaja.

Julius Skutnabb

http://www.olympic.org/julius-skutnabb

Pikaluistelu

http://www.sport.fi/olympialaiset/olympiakisat/olympiahistoria/olympialajit/talvilajit/pikaluistelu

Arvokisamitalistit

http://www.luisteluliitto.fi/pikaluistelu/tilastot_ja_ennatykset/arvokisamitalistit/

Suomen mitalit talviolympialaisissa

http://www.urheilumuseo.fi/Portals/47/Pdf-tiedostot/Suomen%20mitalit%20talviolympiakisoissa.pdf

Clas Thunberg – jääkenttien kiivas kuningas

Pikaluistelun ensimmäinen olympiavoittaja on Clas Thunberg, Suomi, ikä 30 vuotta. Tämä on itsestään selvää, Thunberg on sprintteri, hän on voittanut 500 metriä edellisvuoden MM- ja EM-kisoissa, näin arveltiin Chamonixissa lauantaina 26. tammikuuta 1924 ennen 500 m:n kilpailua. Urheilussa mikään ei ole varmaa, ei varsinkaan voitto, ennen kuin kaikkia ovat maalissa. Thunberg luistelee ajan 44,8 , saman kuin Norjan Roald Larsen, mutta sen alle pistelee kaksi yllättäjää, Norjan Oskar Olsen 44,2 ja USA:n Charles Jewtraw, joka pysäyttää kellot lukemiin 44,0! Thunberg saa tyytyä jaettuun pronssiin.

Iltapäivällä on vuorossa 5000 metriä. Thunberg luistelee kahdeksannessa parissa yhdessä Latvian Roumban kanssa. Edellisessä parissa Julius Skutnabb, 34, on vienyt suomalaisvärit kärkeen ajalla 8.48,0. Thunberg on vihainen, täynnä näyttämisen halua, ja luistelee kuin takaa-ajettu peto, väliajoista piittaamatta 41 sekunnin kierrosvauhdilla, kiristää vauhtia viimeisellä kierroksella ja saa ajan 8.39,0. Olympiavoitto on hänen, hopea Skutnabbin.

Clas Tunberg ei tyydy yhteen kultamitaliin. Sunnuntaina 27. tammikuuta hän voittaa 1500 metriä ja tulee 10 000 metrillä hopealle. Voiton ottaa Thunbergin parina luistellut Julius Skutnabb. Kun neöjän kilpailun sijalukupistett on laskettu yhteen, Thunbergille tulee vielä yksi kultamitali ja Skutnabbille pronssi. Tämän ainoan kerran olympiahistoriassa jaetaan myös yhteiskilpailun mitalit.

MM-kisoissa vastavalmistuneella Bislettin stadionilla Oslossa 1925 Thunberg näytti arvotelijoilleen: hän voitti 500 metriä, 5000 metriä ja 1500 metriä. Pisimmällä matkalla, 10 000 m:llä, hän luovutti voiton jalomielisesti Uuno Pietilälle, hänellä oli varaa, hän oli kolmella matkavoitollaan jo maailmanmestari. Norjalaisyleisö oli ihastuksissaan, alimmasta ylimpään. Kuningas kutsui hänet vierailulle linnaansa, kansa rakasti häntä, ja tämä rakkaus kesti pitkään: talvisodan aikana v. 1940 Thunberg kiersti Norjassa hankkimassa tukea Suomelle, ja sitä tuli, rahana, tavarana, suksina, reppuina. Kiitosta viralliselta Suomelta ei tullut koskaan...

Pikaluistelun olympialainen 500 m:n kilpailu suoritettiin 13. helmikuuta 1928 kovassa tuulessa ja pumipyryssä. Clas Thunberg, 34, on voittanut ennen kisoja kolmannen maailmanmestaruutensa Oslossa ja toisen Euroopan mestaruutensa Davosissa. Kello on yhdeksän paikkeilla aamulla. Thunberg luistelee kolmannessa parissa yhdessä tutun Roald Larsenin kanssa, voittaa tämän ja kaikki ennen lähteneet, aika on 43,4. Samaan pääsee myöhemmin luistellut Norjan Bernt Evensen, joten hän jakaa kultamitalin Thunbergin kanssa. Iltapäivällä 5000 m:llä Thunberg jää 12:nneksi, mutta mitali Suomeen tältäkin matkalta tulee, sillä Julius Skutnabb luistelee hopealle.

1500 metrin kilpailun alkaesa tiistaina 14. helmikuuta sää on paras mahdollinen, lämpötila nollassa. Thunberg starttaa 11:ntenä parinaan Evensen. Hän panee peliin kaikkensa ja voittaa viidennen olympialaisen kultamitalinsa. Hän on jääkenttien Nurmi.

Päivän mittaan sää lämpenee koko ajan, ja 10 000 m:n kilpailu joudutaan keskeyttämään. Jää ei kestä. Thunberg ei kasvata enää mitalitiliään.

Clas Thunberg

http://fi.wikipedia.org/wiki/Clas_Thunberg

Clas Thunberg kilpailee vuonna 1927

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/clas_thunberg_kilpailee_vuonna_1927_7011.html#media=7014

Clas Thunberg

http://www.urheilunhalloffame.fi/hall+of+fame/t/clas+thunberg/

Cals Thunberg

http://www.youtube.com/watch?v=MfncRUvBsCc

Lähdeaineisto Urheilukenttien sankarit I ISBN 951-31-8905-35

Tapani Niku – murtomaan sisukas mestari

1924 Chamonix`n talviolympiakisojen 50 km:n latu sai suomalaisilta hiukset pystyyn. Rata nousi lähes 2000 m:n korkeuteen ja palasi sieltä alas maalialueelle. Nousu ei suomalaisia hirvittänyt, ainahan ylös pääsee, mutta laskut … Esimakua oli toki jo saatu Ruotsin ja Norjan murtomailta, mutta alppirinteet olivat kokonaan toista kuin Åre ja Holmenkollen, Salpausselästä ja Puijosta nytpuhumattakaan.

Matkaan oli kuitenkin lähdettävä. Menestykseen oli kotimaassa kiinnitetty suuria toiveita, ja rahaakin oli kerätty sen verran, että luopumista ei voinut ajatellakaan. Matkan varrella suomalaisten pelot osoittautuivat aiheellisiksi. Voittajasuosikkeihin luettu Tapani Niku, suksiseppä Haapajärveltä, selviytyi nousuista hyvin, mutta lasku jäistä rinnettä pitkin oli liikaa. Niku yritti jarruttaa menoa panemalla sauvansa jalkojen väliin ja istumalla niiden päällä,mutta se ei auttanut: mies suistui ladulta, ja kompuroi tunteja myöhemmin suomalaisten majapaikkaan kylki ja käsi kipeänä, huuli halkinaisena, sekopäisenä ja yltä päältä mustelmissa. Saman kohtalon oli kokenut toinen kahden vuoden takainen Holemnkollen sankari Anton Collin. Ainoana suomalaisena selvityi maalin asti Matti Raivio, joka lopputuloksissa seitsemäs.

Kolme päivää myöhemmin 2. helmikuuta, oli edessä 18 km:n kilpailu. Rata oli jälleen vaikea, rinteet olivat yhtä jyrkkiä kuin ennenkin, mutta poisjääntiä ei voinut kuvitellakaan. Tapani Nikun kylki muistutti jokaisella sauvanvedolla 50 km:n taipaleesta, mutta sinnikkäästi mies painoi eteenpäin jäistä latua. Tasamaalla ja nousuissa hän pysyi hyvin norjalaisten vauhdissa, mutta alamäissä tuli vaikeuksia. Maalissa Niku oli kolmanneksi nopeimpana. Edellä olivat Norjan yhdistetyn miehet Thorleif Haug ja Johan Gröttumsbraaten. Mikäli sääntöpykäliä olisi tulkittu oikein, Nikulle olisi kuulunut kultamitali, nyt hän sai tyyytä pronssiin, joka sekin oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen hiihdossa.

Tapani Niku ehti urallaan hiihtää yhdeksän henkilökohtaista Suomen mestaruutta.

Tapani Niku

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapani_Niku

Chamonix´sta Sankt Moritziin

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/chamonixsta_sankt_moritziin_4838.html#media=4855

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8905-35

Anton Collin – Holemenkollenin valloittaja

Tukholman vuorolaiva S/S Nordstjärnä kamppailee Ahvenanmeren jäissä helmikuun alussa 1922. Matkustajat ovat kärsimättömiä, etenkin suomalaiset hiihtäjät, joilla on kiire Tukholman pohjoismaisiin hiihtoihin ja sieltä Norjan Holmenkollenille. Suomalaiset eivät ehdi Tukholmaan ajoissa, mutta saavat kuitenkin hiihtää kilpailun ulkopuolella. Ruotsalaisten kannalta se on hyvä, sillä Tapani Nikun ja Anton Collinin ajat ovat paremmat kuin kenenkään muun.

Holmenkollenille miehemme pääsevät hyvissä ajoin ja alkavat heti harjoitella ja tutustua maastoon, joka rankkoine nousuineen ja laskuinee poikkeaa kotimaisista hiihtomaisemista, Erityisen kovaa harjoittelee 30-vuotias Anton Collin, jonka hiihtoharjoitukset ovat muiden työkiireiden takia jääneet tätä ennen vähiin. Peruskuntoa toki on, vaikka muille jakaa.

Collinin lähtönumero kilpailupäivänä 23. helmikuuta 1922, on 76. Lähes koko talven piilossa pysynyt kilpailuvietti purkautuu rajulla voimalla, Väliajat 50 km:n kilpailun varrelta kertovat suomalaisen hiihtävän vallan hirmuista vauhtia. Kun maalin on matkaa 14 kilometriä Collin tavoittaa edellään numerolla 32 lähteneen Norjan hiihtokuninkaan Thorleif Haugin ja hiihtää tämän kanssa sulassa sovussa loppuun. Haug ylittää suosionosoitusten pauhussa maalilinjan esin, mutta vielä suuremmaksi suosionosoitukset kasvavat, kun kansalle selviää, että voittaja ei ole Haug, vaan Anton Collin – Holmenkollenin 50 km:n kilpailun voitto on ensimmäisen kerran mennyt ulkomaalaiselle. Eikä pelkästään voitto, vaan myös toinen sija, sillä kakkoseksi sivakoi Tapani Niku. Suomalaiset ovat viimeinkin, monen vuoden yrittämisen jälkeen oppineet murtomaahiihdon salat.

Suomalaisten uroteko herättää suurta huomiota koko hiihtomaailmassa, sillä Holmenkollenin voitot ovat tähän saakka pysyneet aina norjalaisilla. Vuodesta 1922 lähtien järjestettyjen kilpailujen suuria nimiä ovat olleet mm. Paul Braaten, Per Bakken, Lauritz Bergendahl ja viimeisimpänä Tholrleif Haug, jolla oli sekä 18 että 50 km:n voitto neljästä edellisistä kisoista.

Pihlajavedellä syntynyt Anton Collin oli metsänvartijan poika ja hiihti jo lapsuus- ja nuoruusiässä isänsä apulaisena paljon, kaikenlaisissa maastoissa ja säässä. Kova metsätyö kasvatti lihaksia, kuntoa ja sisua. SM-kilpailuihin hän uskaltautui mukaan ensimmäisen kerran v. 1916 ja sijoittui 30 km:llä lupaavasti neljänneksi. Seuraavana vuonna hän voitti 30 km:n mestaruuden Puijolla. Ensimmäisen 60 km:n kokeilu Suomen talvikisoissa Helsingissä v. 1919 toi kakkossijan Manne Vuorisen jälkeen. SM-hiihdot Jyväskylässä jo molemmilla matkoilla 10 km ja 60 km:llä. Kolmellakympillä Haminassa Collin jäi kolmanneksi, mutta oli jo ehtinyt todistaa monipuolisuutensa. Toisen 60 km:n mestaruutensa Collin voitti v. 1921.

Olympiamatka v. 1920 lahden taaksen Ruotsiin ja Norjaan ei mennyt aivan toiveiden mukaan, vaikka meikäläisillä oli jo murtomaasukset allaan. Ruotsissa Collin hiihti kaksi toista sijaa, mutta Holmenkollen meni penkin alle. Sää oli tehnyt tepposet suomalaisille. Collinin ja Niku oli pakko keskeyttää.

Anton Collin uran olympiavuodeksi jäi 1922. Holmenkollenin voiton jälkeen hän hiihti vielä Suojeluskuntajärjestön mestariksi 10 ja 20 km:llä v. 1922 ja Suomen mestariksi 10 km:llä. Salapausselällä hän voitti kerran, 10 km:n kilpailun 1923.

Chamonixin talviolympiakisojen kauhulaudulla v. 1924 Collin keskeytti 50 km:llä ja oli 18 km:lläkin vasta 17.s. Collin osallistui Pariisin olympiakisoihin pyöräilijänä,mutta hän joutui keskeyttämään lihasrevähtymän takia.
Anton Collin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anton_Collin




Lähdeaineisto ISBN 951-31-8905-35

Gunnar Bärlund – Suomen ensimmäinen nyrkkeilyn Euroopan mestari

Gunnar Bärlund lähti suurin toivein vuoden 1932 olympiakisoihin Los Angelesiin. Raskaan sarjan kultamitali tuntui täältä katsoen olevan silloin 21 vuoden ikäisen merisotilaan saavutettavissa. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä arpa heitti GeeBeen vastustajaksi Argentiinan Santiago Alberto Lovellin. Lovell voitti pistein GeeBeen. Myöhemmin Geebee sai maksaa kalavelat takaisin 29.12.1937. Bärlundin täysosumat pudottivat Lovellin sekä 4. että 6. erässä kanveesille. Lopullinen tyrmäys jäi tulematta mutta suomalaisen pistevoitto oli selvä.

Gunnar Bärlund ja Buddy Baer kohtasivat ensi kerran toisensa punnituksessa. Vaaka näytti suomalaisen painoksi 90,9 kiloa aj pituutta 187 cm. Byer oli suomalaista 13 cm pitempi ja painoi 110,3 kiloa. Vedonlyönnissä Baer oli suosikki suhteessa 3-1, mutta ero pieneni iltaan mennessä olen Gardenin ovien ja lippuluukun auetessa enää 2-1. Katsomoon saapui 8565 maksanutta katsojaa. Joukossa kymmeniä, ehkä satoja siirtolaisia Suomesta ja Ruotsista, pidettiinhän Bärlundia monella taholla nimensä ansiosta ruotsalaisena.

Viiden esiottelun jälkeen ja kellon näyttäessö pääottelujen perinteistä aikaa 22.00 saapuoi GeeBee kehään sinisessä viitassaan ja Suomen lippu rinnassaan sekä nyrkkeilyhousujen lahkeessa. Baerilla oli yllään ruskea viitta, jonka selkaan oli sommiteltu karhun kuva, merkitsihän Baer suomeksi karhua.

Alku näytti suomalaisen kannalta uhkaavalta, sillä vastoin odotuksia Baer iski vasenta suoraa, vaikka miehen valttina edellisissä 40 ottelussa ilman amatöörikokemusta oli ollut oikean käden suora sekä swingi eli heiladuslyönti. Bärlund onnistui vasta erän lopulla sukeltamaan Buddy käsien alta ja lyömään tämän vartaloon. Tuomari näyttikin antavan erän Baerille. New Yorkin valtiossa ottelu arvosteltiin voitettujen erien perusteella eikä osumien pistelukuna, kuten muualla yleensä oli tapana.

Toisessa erässä Bärlundin kohokoukut ja vasen suora purivat, erä oli suomalaisen. Bärlundin päättäväinen ote jatkkui. Baer perääntyi ja joutui sitomaan pidellen kolmanen erän lopulla vatsaansa yleisön huutaessa pahehksuvasti. Kehän tapahtumat etenivät samaan tapaan Berin nenän valuessa 5. erässä jo verta ja seuraavassa aukeni Buddy silmäkulmakin. Seitsemäs erä oli ratkaiseva, kun Bärlund ahdisti vastustajansa kehän kulmaan ja pippuroi väsynyttä jättiläistä mielin määrin. Tämä katseli omaan nurkkaansa, laski molemmat käde sivuilleen ja kehätuoamri kiirehti hoippuvan nyrkkeilijjan avuksi nostaen 1.36 minuutin kohdalla suomalaisen käden voiton merkiksi. Se oli teknillinen tyrmäys eli knock out!

Voitto nosti edellisenä vuonna kerran neljäntenä olleen suomalaisen maailmanmestari Joe Louesin toiseksi haastajaksi Max Barin jälkeen. Seuraavana oliva Bob Pastor, Tony Galento, Tommy Farr, Maxie Rosenbloon, Max Schmeling, Buddy Konx, Lou Nova ja Alberto Lovell. Gunnar Bärlundin osakkeet olivat korkeammalla kuin koskaan.

Korttitalo romahti kuitenkin vielä saman vuoden kuluessa, kun ”Kalifornialainen veriappelsiini” Lou Nova murjoi GeeBeen silmäkulmat tohjoksi ja kukisti tämän toisessa sekä samalla viimeisessä esiintymisessä Gardenin kehässä. Vaikka Bärlun tämän jälkeen kohtasi Mannin, Buddy Bearin ja Novan lisäksi viisi Joe Lousin kanssa MM-kehään nousutta vastustajaa, eivät edes voitot Mannista ja Baerista nostaneet suomalaista enää vuoden 1938 tasolle.

Gunnar Bärlund

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gunnar_B%C3%A4rlund

Gunnar Bärlund

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1888/

Gunnar Bärlund

http://www.helsinginjyry.fi/vanha/historia/guni.shtml

Gunnar Bärlund

http://ammattinyrkkeily.net/nyrkkeily.php?main=artikkelit&sub=2012-04-05-01-Gunnar%20B%E4rlund,%20Joe%20Louisin%20toinen%20haastaja

Gunnar Bärlundin vaiheita

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/gunnar_barlundin_vaiheita_4892.html#media=4897

Gee-Bee voitti jäähyväisottelunsa
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/gee-bee_voitti_jaahyvaisottelunsa_6405.html#media=6409

Radiohaastattelu Gunnar Bärlund 1965
http://www.youtube.com/watch?v=XUw0m1ma4OQ

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8905-35

Helsinki valmistautuu järjestämään kisat

Tokio oli anonut ja sille myönnettiin Berliinin kogressissa 1936 XII olympiakisojen järjestämisoikeus. Parin vuoden aikan japanilaiset jollakin tavalla valmistautuivat kisojen pitoon, mutta luopuivat niistä, koska Japanin ja Kiinan välinen sota jatkui sitkeänä. Taloudellisetkin syyt pakottivat luopumiseen. Vuoden 1940 kisoja tarjottiin sen jälkeen Suomeen ja Helsinki päättikin ottaa ne vastaan valmisteluajan lyhyydestä huolimatta. Ryhdyttiin rakentamaan olympiastadionia ja muita kisojen vaatimia laitoksia ja kilpailuareenoita.

Kansainvälinen urheilutoiminta Berliinin kisojen jälkeen oli sangen vilkasta ja Suomen kannalta melkoisen voitollistakin. Vuonna 1937 pidettiin Antverpenissä III ja viimeiset työläisolympialaiset, joiden yliesurheilussa suomalaiset miehet voittivat 9 kultamitalia henkilökohtaisissa lajeissa, muunmaalaiset 13. Painissa suomalaiset voittivat kaikki sarjat, 7 kultaa sekä lisäksi 4 hopeaa ja 2 pronssimitalia. Muille maille jäi ainoastaan 3 hopea- ja 5 pronssimitalia. Kisat olivat niin suomalaisvoittoiset – vaikka esim. Neuvostoliitot oli mukana voimakkaammin kuin aikaisemmin – että voitot eivät maistuneet kansan mielestä paljon miltään. Joka tapauksessa ne osoittivat Suomen urheilun pohjan laajuutta.

Noihin aikoin Suomen ampumaurheilu eli todellista loistokauttaan. 1930-luvun alussa saavutetut asemat näyttivät vakiintuneen. Uusia maailmanmestareita merkittiin aikakirjoihin. Olavi Elo, 24, saavutti maailmanmestaruudrn sotilaskiväärillä ja kuului vapaakiväärin maailmanmestaruusjoukkueeseen 1937. Vielä hän saavutti joukkuemaailmanmestaruuden pienoiskiväärillä 1939. Konni Huberista, 45, tuli 1937 lentoonammunan mieskohtainen ja joukkuemaailmanmestari. Kalle Liuhala, 39, ampui samana vuonna maailmanmestaruuden sotilaskiväärillä. Toivo Mänttäri, 45, paukutteli maailmanmestaruuden pienoiskiväärillä makuulta ja toisen pystystä 1939, viimeksi mainittu oli joukkuekohtainen. Lisäksi 11 muuta ampujaa sai noina vuosina maailmanmestaruuskilpailuissa kultamitalin joukkueen osanottajina ”eri aselajeissa”.

Samana vuonna, 1938, jolloin Helsinki sai luvan ryhtyä valmistautumaan olympiakisojen isännäksi, heitti Yrjä Nikkanen keihästä 77,87 ja näin oli hieman yli 8 vuoden mittainen Matti Järvisen ”hallituskausi” päättynyt. Samana syksynä Nikkanen vielä varmisti ennästystään pyrkimällä yhä lähemmäksi uutta haamurajaa, 80 metriä. Hän heitti 16.10 Kotkassa 78,70.

Lähes vuotta myöhemmin, syyskuun 17. päivänä 1939 toinen tulevien olmpiakisojen voittajaehdokas Taisto Mäki, 28, mursi eräänlaisen aikamuurin, puolen tunnin rajan 10 000 metrin juoksussa. Siitä oli moni urheilija haaveillut. Paavo Nurmi olisi sen pystynyt tekemään ja ilmeisesti huippuvaiheessaan myös Puolan Janus Kusocinski – Los Angelesin kisojen kynnyksellä tai nimenomaan kisojoen kympillä – mutta kumpikin tulityytyneeksi puolen tunnin alitukseen vain harjoituksissa. Jo edellisenä kesänä, 1938, Taisto Mäki oli ravistellut ennätysten linnakkeita. Hän voitti Pariisin eruroopanmestaruuden 5000 metrillä (14.26,5). Samoissa kisoissa Väinö Muinonen voitti maratonkultaa. Kesäkuunn 16. päivänä 1939 Taisto Mäki kaatoi ensimmäisen maailmanennätyksen. 5000 m taittui aikaan 14.08,8. Kolme viikkoa myöhemmin syntyi uus kahden mailin ME 8.53,2 ja syksyllä romahti kympillä maaginen puolen tunnin raja. ”Rekolan paimenpoika” juoksi ensimmäisenä säännönmukaisessa kilpailuissa 10 000 metrillä alle puolen tunnin (29.52,6)

Samana kesänä suomalainen moukarimies Uuno Vierilä pääsi kopistelemaan maailmanennätyksen kynnystä. Hän pamautti Malmössä tuloksen 58.67, joka uupui 33 senttiä ME:stä. Se oli uusi SE ja kärkitulos maailmassa 1940, olympiakisojen aattovuotena. XII olympiakisojen liekki ei kuitenkaan syttynyt. Maailmansodan vuoksi ei myöskään vuoden 1944 kisojen järjestämisestä voitu edes keskustella. Ihmiskunta kisaili muulla tavalla.

Sodan ankaran ajan maastosta kohosi ”haamuolympialaisvuuonna 1944 uusi suomalainen suurjuoksija, joka ilmeisesti lähes samanlaisella varmuudella ja loistolla kuin Taisto Mäki 1940 olisi voinut voittaa maailmanvalioiden joukossa olympiakultaa, jos sitä olisi ollut tarjolla.Kenttäarmeijan kersantti Viljo Heino, 30, osoitti elokuussa 1944 sensaatiomaista kuntoa. Helsingin stadionilla hän juoksi 25.8. kolme maailmanennätystä. 10 000 metrillä hänen aikansa 29.35,4 alitti 17,2 sekunnilla Mäen maailmanennätyksen. Tuossa juoksussa kaatuivat myös 5. ja 6. mailin ME:t. Heino siirsti 1945 kaksi Paavon Nurmen ennätystä omiin nimiinsä. 10 maililla ja tunnin juoksussa, ja sitä seuraavana vuonna oli vuorossa euroopanmestaruuden valtaus 10 000 metrillä Oslossa (29.52,0). Helge Perälä sijoittui juoksussa toiseksi (30.31,4). Näissä kisoissa suomalaiset Mikko Hietanen ja Väinö Muinonen saavuttivat maratonilla kaksoisvoiton, Valle Rautio voitti 3-loikan tuloksellaan 15.17.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä