sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Toivo Mänttäri – täydet pisteet

Toivo Mänttäri
Jyväskyläläinen 35-vuotias työnjohtaja paukutteli nimensä ampumaurheilun aikakirjoihin ampumalla pienoiskiväärin makuukilvassa rikkomattoman ME:n, täydet 400 pistettä.
Oikeastaan Toivo Mänttäri oli nimitetty Suomen joukkueeseen Luzerniin vain vapaakiväärimieheksi, mutta hän pääsi mukaan myäs pienoiskiväärikilpailuun täydennysmiehenä, kun kaksi suomalaisampujaa oli jo ennen kilpailun alkua jouduttu lähettämään kotimatkalle kurinpitosyistä.

Täydennysmies osoittautui 5.hienäkuuta 1939 saamansa luottamuksen arvoiseksi. Pienoiskiväärikilpailu käytiin helteisessä säässä. Mänttäri käsitteli asettaan rauhallisesti. Laukaukset lähtivät kuitenkin nopeasti ja vaivattoman näköisesti. Kuudes laukaus näytettiin yhdeksiköksi, mutta sei ti tuntunut Jyväskylän miestä hermostuttavan. Ei myöskään se, että ampujan taakse kertyi koko ajan lisää enemmän yleisöä seuraamaan jännitysnäytelmää.

Runsaassa puolessatoista tunnissa kisa oli ohi. Uusi maailmanennätys ilmoitettiin 399, mutta tarkistuslaskenta todisti myös kuudennen laukauksen kympiksi. Rikkomattomaksi jäänyttä ennätystä sivuttiin ensimmäisen kerran vuonna 1952.

Metsästystä nuoruusvuosista asti innokkaasti harrastanut Toivo Mänttäri innostui ampumaurheiluun tultuaan töihin Hyväskylään Valtion Kivääritehtaalle. Mänttäri ampu vuonna 1932 Suomen mestaruuden vapaakiväärin polviasennosta, ja seuravana vuonna samalla aseella heltisi jo täysottelun SM-kulta. Kotimaisen menestyksen myötä aukeni kansainväliset kilpailuareenat. Vuonna 1935 Mänttäri oli mukana Rooman MM-kilpailuissa hakemassa vapaakiväärin joukkuekultaa Suomeen.

Sveitsin Luzernin MM-kilpailuista muodostui Toivo Mänttärin urheilu-uran kohokohta. Henklökohtaisen mestaruuden lisäksi hän oli voittamassa myös joukkukultaa Suomelle pienosikiväärillä.
Vielä vanhoilla päivillään Mänttäri pääsi uudelleen erinomaiseen vireeseen. Vuonna 1949 Argentiinassa Buenos Airesissa Mänttäri oli 45-vuotiaana vähällä uusia vuosikymmenen takaisen temppunsa. Jyväskylän mies nakutteli pienoskiväärin makuukilvassa kahta vaille täydet, eli 398 pistettä, mutta joutui tyytymään MM-hopeaan. Kympit ratkaisivat kullan USA:n Arthur Cookille. Kultaa Mänttärillä oli kuitenkin tuliaisinaan myös Argentiinasta sekä pienoiskiväärin että vapaakiväärin joukkuekilpailusta.

Vuonna 1953 Mänttäri saavutti kymmenen ja samalla viimeisen Suomen mestaruutensa pienoiskiväärillä polviasennosta.

Ammunnan maailmanmestaruuskilpailut 1939



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: