Klaus Karppinen oli varsin
pieni mies – painoltaan kevytsarjalaisia, pituudeltaan
höyhensarjalaisia, 60 kg ja 162 senttiä. Aivan toista typpiä hän
oli kuin aikaisempien vuosikymmenien suuret, raskaskulkuiset ja
voimakasruhoiset hiihtäjäuroot-
Mutta ai-ai mmiten
Iisalmen mieheen luotettiin! Vasta kun hän oli voittanut
viestinhiihtäjien karsinnat, Suomen hiihtokansa helpotuksesta,
”Lajes” siis veisi kuin veisikin viestiä Lahden MM-kisoissa
1938. Menestystä se viittoo Suomelle, selvähän se, ”Lajes” oli
viestinviejä Luojan armosta, laadun tae, onnentuoja.
Helmikuussa 1934 pidettiin
MM-kisat Ruotsin Sollefteåssa ja ensi kertaa ohjelmassa ollut 4 10
kilometrin viesti. Suomi voitti vaikka ruotsalaiset noteerasivat
uudet kykymme ennakolta toisen luokan nostomiehiksi. Uusi nimi oli
myös Klaus Karppinen, mutta osuutensa hän voitti kuin voittikin, 32
sekunnilla.
Ja mitenkäs kävi vuotta
myöhemmin Ylä-Tatran rinteillä? Neljä hiihtäjää oli Suomelta
matkassa, ei yhtikäs enempää. ”Suomen resuisen joukkueen me
kyllä voitame!” toitottivat Ruotsin lehdet, kun kuulivat Sulo
Nurmelan kuumepotilaaksi, Pakko oli Nurmelan laduille työntyä.
Muiden kolmen piti vain repiä rutosti etumatkaa, ennen kuin hän
lähtisi ankkuriosuudelleen. Ja he repivät, eniten kaikista Klaus
Karppinen – 53 sekuntia. Sulo Nurmela hoippui haikeasti huohottaen
maaliin, mutta maailmanmestaruus oli Suomen.
Jalkas-Kallen ja Suomen
triumfia olivat Garmisch-Partenkirchemin olympialaiset. Ja kukapas
hiihti tuttua kakkososuuttaan kevyenä kuin höyhen? Eikös vain
”Lajes”? Ja millaiset olivatkaan miehen hermot? Nukahti sänkyynsä
ja kuorsasi kun Sulo Nurmela oli jo ladulla ja häntä itseään
odotti seuraava osuus!
Chamoniissa, niin siellä
kävi sitten vähän tylysti helmikuussa 1937. Ensimmäisen
viestinviejän Pekka Niemen sukset jäätyivät ja ankkuri Kalle
Jalkasen sukset lipsuivat. Voitto meni Norjaan, ei auttanut mikään,
vaikka Klaus Karppinen ja Jussi Kurikkala olivat olivat ryöpynneet
osuuksillaan kärkeen.
Taivaanmäen pellolla
järjestäytyivät yhdentoista maan viestiviejät riviin helmikuun
24. päivänä 1938. Lahden MM-kisojen ensimmäinen laji odotti
alkamistaan. Ja hätkähdyttävä siit alusta asti tuli, sillä
neljänneskilometrin pituinen pelto oli ylämäkeä.
Jussi Kurikkala,
harjoitushullu Kalajoen mies, oli määrätty Suomen aloittajaksi;
tieto siitä oli kiskaissut hänen vatsansa irti selkänahasta niin
että vihlaisi, Joulukuussa hän oli sairastanut pahan
verenmyrkytyksen, ei ollut parhaimmillaan. Tuskainen taipaleesta
tulikin. Raju alku läkähdytti, sukset luistivat huonosti ja
väsyneet jalat pettivät loppulaskussa. Norjan Ragnar Ringstad
hiihti minuutin ja kolmetoista sekuntia nopeammin ja Norja johti:
aivan kannoillaan huohotti Ruotsikin.
Nuori Martti Lauronen
survoi huikeasti toisen osuutensa, ajoi Norjan Olav Ökemanin kiinni
ja jätätti häntä 25 sekuntia; se oli velkojen maksua korkojen
kera se! Kolmantena hosotti laudulle omintakeisessa, etukumarassa
asenossaan Pauli Pitkänen, Nilsiän mies, ja lisäsi korkoa korolle:
Suomi johti viimeisessä vaihdossa minuutin ja neljäkymmentäkaksi
sekuntia.
Vaan riittääkö tuo? On
kuulemma Lars Bergendahl semmoisessa kunnossa, että tavoittaa miestä
kuin miestä minuutin, heikompia kaksikin. Mutta eihän siellä ole
Suomen ankkurina mikään heikko mies vaan ”Lajes” - mitä nyt
syntyessään sen verran heikko että täytyi lasikaappiin ja
pumpulien päälle panna, jotta henkiin jäisi... Mutta siitähän on
jo aikaa!
”Tuskinpa Klaus
Karppinen on elämänsä ladulla tuntenut suurempaa juhlaa kuin
kivutessaan ketterällä kärpäntyylillään viimeistä mäkeä ylös
ja laskiessaan maaliin. Ensi kerran hän nyt viestiosuuttaan
päättäessään tiesi samalla, että viesti oli voitettu. Kansa
myrskysi. Oli riemua, kyyneleitä ja iloa. Salpausselän
hiihtostadion pauhasi. Ihmiset hyppivät ja kiljuivat. Sankariosuuden
hiihtäjää kannettiin juhlasaatossa, eikä riemussa kukaan
muistanut sitä, että Lauronen oli myäs sankari hiihdettyään
toisella osuudella Suomen joukkueen johtoon. Mukana eli ja huusi
Lauronen itsekin! Sen jälkeen Klaus Karppinen meni Tasavallan
Presidentin aitioon ottamaan vastaan onnittelut ja kädenpuristuksen
suurimmalta ammattiveljeltään, maanviljelijä – ja Herra
Tasavallan Presidentti – Kyösti Kalliolta, entiseltä Oulun
hiihton kilpailijalta. Sydämellinen oli katse, jonka presidentti
kohdisti latunsa suurimpaan jatkajaan, joka nyt hiihti Suomen
joukkueessa neljännen maailmanmestaruutensa.
Kului vuosi, lähestyivät
Zakopanen MM-kisat ja vielä kerran kuului Klaus Karppinen Suomen
viestimiehistöön – nyt itseoikeutettuna ankkurina. Zakopanessa
oli maa mustana, mutta ylhäällä Gubalowkan vuorella riitti lunta;
silleä tasaisilta niittyladuilla, Suomi ja Klaus Karppinen hiihtivät
jälleen kerran maailmanmestariksi.
Poikkeuksellinen oli Klaus
Karppisen perilletulo; ennen kuin hän ehti ylittää maaliviivan,
puolalainen sotilassoittokunta puhalsi jo Maamme-laulua. Maailman
parhaan viestinviejän ura oi saanut ainutkertaisen juhlavan
päätöksen.
Klaus Karppinen
Savolainen suurhiihtäjä
Klaus Karppinen
Lähdeaineisto:
Huippu-urheilun maailman 4.osa ISBN 951-0-08692-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti