tiistai 21. tammikuuta 2014

Emil Väre – vuosikymmenen painikuningas


Emil Väre

Emil Väre ”Maailman Eemeli” oli rautatieläinen, hänen asemapaikkansa oli 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Pietari. Siellä hän aloitti suomalaisten perustamassa Tarmo-seurassa monipuolisen urheilun harrastuksensa. Hän oli tuttu yleisurheilukentillä ja hiihtoladuilla. Kamppailulaji paini valtasi kuitenkin Emil Väreen omakseen. Painiottelut olivat hänen aikanaan suosittuja ohjelmanumeroita sirkuksessa ja se saattoi vaikuttaa lajivalintaa.

Emil Väre kesrtoi itse 80-vuotispäivänään 28.9.1965 Uuden Suomen haastattelijalle: - Olin kasvuiässä hintelä ja heikko, sillä vielä rippikoulua käydessäni painoin vain 33 kiloa. Kasvoin ja vahvistuin aina 28-vuotiaaksi saakka, olin jonkunlainen myöhäissyntyinen. Paini antoi sen sysäyksen, jolla kasvoin mieheksi. Emil Väre korosti aina raittiutta ja säännöllisiä elämäntapoja. Kuitenkin ruumista on rääkättävä kovalla työllä.

  • Painiharjoituksissa ei saa koskaan pelätä selätystä ja varsinkin siltaa on treenattava lujasti. Huippupainija pystyy jopa nukkumaan sillassa, jos siihen on tarvis. Minä en ollut mikään nopea voittaja. Luotin aina kestävyyteeni ja kokemukseeni, jote selätykseni tapahtuivat miltei aina ottelun loppuvaiheilla.

EmilVäreen painisaavutukset olivat mahtavat: maailmanmestaruus Helsingissä 1911, Euroopan mestaruus Budabestissa 1912 ja samana vuonna olympiakultaa Tukholmassa, toisen kerran olympiakultaa 1920 Antwerpenissä. Helsingin MM-kisoissa Väre selätti kaikki seitsemän vastustajaansa. Budabestissa Euroopan mestaruus heltisi kuudella selätyksellä. Tukholman olympiakisoissa painien mitaliottelut pidettiin stadionilla. Kevyessä sarjassa oli peräti 48 osanottajaa, joista Väreen lisäksi Ruotisin kaksikko Gustaf Malmström ja Edvin Matiasson erottuivat muista. Väre jatkoi loisteliasta painiaan ja pani molemmat ruotsalaiset katsomaan taivaankannen sineä. Suomalaisen käsittelyssä Ruotsin toivot tuijottelivat poutapilviä ja aurinkoa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Väre hellitti jopa raskaan työnsä johdosta painia, vaikka lajissa pidettiinkin muutamia kilpailuja. Rauhan tultua hän palasi tosissaan matole, mutta vielä 1919 hän oli keskenkuntoinen. Hän hävisi Norjassa suomalaisten kompastuskivelle Birger Nielsenille niukasti. Samaten EM-kisoissa Ruotsissa Väre joutui tyytymään hopeatilaan Carl Westergrenin jälkeen.

Antwerpenin olympiakellot saivat kuitenkin painimestarin uudelleen kovaan harjoitteluun. Kukaan ei pystynyt häntä vastustamaan ja hänen seuratoverinsa Taavi Tamminen varmisti Suomen kaksoisvoiton. Vuosikymmenen ”Maailman Eemeli” oi kantanut kevyen sarjan kuninkaankruunua kenenkään uhkaamatta hänen valtaistuintaan.

Väreen alkuvuosien painiuralla on sattunut hauskojakin tapauksia. Helsingin Atleettiklubin maaliskuussa 1910 järjestetyissä kilpailussa Väreen ensimmäinen vastustaja oli mattotuomarin suosikki. Väre selätti kolmesti miehen, mutta kolmesti pari kutsuttiin takaisin kilpailumatolle. Väre pani vastustajansa kolmannen kerran selälleen ja piti häntä pinteessä pitkän aikaa, vaikka mattotuomarin pilli soi. Yleisökin sekaantui otteluun ja katsomosta kuului ääni: - Väre, naulaa kaveri mattoon, muuten ne painittavat teitä koko illan ja silloin emme näe lainkaan muita otteluja.

Aktiiviuransa jälkeen Emil Väre teki mittavan päivätyän painin järjestötehtävissä. Hän oli kymmenkunta vuotta Painiliiton hallituksessa sekä toimi kahteen otteeseen Viipurin Voimailijoiden puheenjohtajana. Emil Väre oli painin legenda. Vain kolme muuta suomalaista on kaikki urheilulajit mukaan lukien on kruunattu olympiakullan lisäksi maailman ja Euroopan mestaruuksilla. He ovat Clas Thunberg pikaluistelija, Kaarlo Kangasniemi painonnosto ja Pertti Ukkola paini.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Ei kommentteja: