Iso-Hollon juhlaa

Berliinin estekilvanalkuvauhti oli kaamea – ensimmäinen 400 metriä esteineen n.64-65 sekuntia. Volmari Iso-Hollo veti voimainsa tunnossa ja Martti Matilainen koki pysyä kintereillä. Muu porukka polski vielä vesihaudassa kun parivaljakko kiertyi suoralle.

Maitohapot alkoivat vähitellen jyllätä Matilaisen luisissa koivissa, mutta Iso-Hollo ei ollut moksiskaan omasta vauhdistaan. Ja kun pääjoukko hivuuttautui kymmenen metrin tuntumaan, ”Iso” lähti uudelleen lentoon – tutun nykivä meno oli tosiasia myös olympialaisessa estekilvassa. Vesihaudan jälkeen Iso-Hollo aina kiihdytti kun muut melkein pysähtyivät, näytti yleisölle että kas siinä se temppu joka puree!

Martti Matilainen sai maksaa hulluttelunsa seuraukset – hän putosi neljänneksi. Mutta jälkipäästä ylöspäin hivuuttautunut Kaarlo Tuominen riemastutti – valtaisa taistelu isäntämaan Alfred Dompertin kanssa päättyi suomalaisen eduksi.

Estejuoksijain kruunamaton kuningas Volmari Iso-Hollo katkaisi maalinauhan voittajana kevyen juoksu päätteeksi – 9.03,8, epävirallinen maailmanennätys. Tuominen vei hopeaa, Matilainen oli neljäs. Hiuskarvan verran jäi jälleen puuttumaan Suomen kolmesvoitto.

Kello oli 16.10, kun kilvan mitalimiehet kättelivät toisiaan. Tuohon hetkeen elokuun 8. päivänä 1936 pysähtyi suomalaisen kestävyysjuoksun aika. Olympialaisella kultamitalitasolla se lähti käyntiin vasta 36 vuotta myöhemmin, samalla saksalaisella maaperällä. Silloin elettiin vuotta 1972 ja Lasse Viren voitti Munchenissa 10000 metrin olympikilvan.

Lähdeaineisto: Huippu-urheilun maailma 1 ISBN 951-0-08689-1

Viimeinen suomalaistriumfi

Berliinin kympin lähtöviivalla katselivat suomalaiset syrjäkarein vain muutamia vastustajiaan. Britti Burns tai Puolan Noji, Japanin Murakoso tai Argentinan Zabala... Joku heistä saattaa sekoittaa suunnitelmat, mutta kuka..

Kovinkaan monella maailman viidestäkymmenstä kolmesta kansakunnasta ei ole kyllin painavaa panosta nyt alkavassa näytöksessä, mutta mielenkiinto ei sen vuoksi ole vähäisempi. Tämä kilpailu kaikkai maita ja kansoja edustavan katsojajoukon silmien edessä, kymmenien miljoonien kodeissa seuraavien ihmisten kodeissaan seuraavien ihmisten kuunnellessa on harvinainen näytelmä, vaikka se esitetetään ja eletään puolen tunnin kuluessa.

Juoksijat ilmestyvät vihreän stadion ruskealle hiilimurskalle. Kymmenettuhannet kiikarisilmät tutkivat heitä. Yksikään merkitsevä nimi tai numeron omistaja ei jää osattomaksi. Mutta suurimman ennakkohuomon kohteeksi joutuivat sinipaitaiset siniristilippua rinnassaan kantavat suomalaiset. Valittamisen aihetta ei varmaankaan olisi myös Japanin pienellä vinosilmäisellä Murakosolla, jos hän ihmisten tuijottelusta välittäisi.

Jo ilmestuyy paikalle myös valkotakkinen lähettäjä. Hänellä on ollut äskettäin tarkkutta vaativa tehtävä pikamatkojen starttikuopilla. Se näkyy hänen merkkipistoolinsa uljaasta asennosta, hartoiden kohentumisesta, koko olemuksen valppaudesta. Niin kuin jouku ehkä tälläkin matkalla pyrkisi varastamaan. Kuuluu paukaus. Valtavan sähkökellon sekuntiviisari alkaa sätkähdellä vaaksanmittaisia askeleitansa.

Kiihkeässä sekalaisessa tahdissa pinkaisee kymmenpäinenn valiojuoksijoiden serua, hätäisimmät kiivasti johtopaikkaa tavoitellen. Mutta jo ensimmäisellä suoralla joukko hajoaa ja venähtää. Sinipaitaisten kolmikko vain pysyttelee rauhallisesti keskellä yhdessä, vaikka japanilainen on syöksähtänyt heti johtoon. Jälkimmäistä seuraa askeltuntumassa, molemmilta puolilta rinnalle pyrkien, epälukuinen joukko valkoisia, tummapintaisia, tunnettuja ja tuntemattomia tekijöitä. Japanin Murakoso on ja pysyy johdossa, tikkaa kuin ompelukone suuren viheriäisen näyttämömaton reunaa.

Hänet on jo huomattu laajan katsomon kaukaisimmillakin parvekkeilla. Kymmenentuhannet silmaparit ja kiikarisilmät tarkastelevat pienen idän miehen johtamaa kilpailua.

Viides kierros on jo joutumassa umpeen. Ensi sijoista kamppailevassa kärkijoukossa on tapahtunut useita vaihdoksia. Pieni itsepäinen idän mies vain ei vapise, ei vilkaise edes taakseen. Nähtävästi hän jo hengessään tietää ja tuntee, mitä sieltä seuraa. Hänen kohtalonsa sieltä lähenee. Melkeimpänä huomaamatta puikkelehtien on kolmen sinipaitaisen suomalaisen ryhmä kaivautunut kierros kierrokselta yhä pitemmäksi venyvän juoksijajoukon kärkipuoleen. Kolmannen kilometrin keskivaiheilla he yhtyvät japanilaiseen. Kvartetti on nyt selvä.

Laaja katsomu huutaa ja kohisee. Mutta idän poikien ja tyttärien aitio kuhisee kuin pöyhäisty muurahaispesä. Heidän valkoisten käsilippujensa veripunainen aurikon nousee ja laskee. Arvokkaasta pidättyväisyydestä ei mahtane näkyä jälkeäkään muualla kuin pienen tulirintamassa taistelevan Murakoson kasvoilla. Ne ovat edelleen värähtömättömät. Näin katkeaa tämän pienen itsepäisen muurahaisen johdolla kolmas, neljäs, jopa viideskin kilometri.

Mutta sitten tapahtuu sellaista, jota on jo hiljalleen odotettu. Kiinteäksi rymäksi kiteytynyt sinivalkoisten joukko ryntää idän miehen kimppuun. Ensinnä sujahtaa ohitse Iso-Hollo. Tuota pikaa seuraa jämeräpiiriteinen Askola. Kolmas suomalainen, Kouvolan kova Salminen, seuraa vaivattomasti maanmiehensä matkassa.

Pienen japanilaisen tahti hämmentyy hieman, mutta lopussa mies ei ole, ei läheskään. Hän selviytyy pian, vetää raon kiinni, ja merenä kohisevan katsomon yllyttämänä tämä sisukaa muurahainen kierähtää jälleen johtoon harppauksin, joita ei luulisi hänelle mahdollisiksi.

Katselijat japanilaisten ryhmässä ja muuallakin nousevat seisomaan, huutavat suoraan ääneen. Radalla juokseva muurahainen näyttää imevän voimaa siitä. Mutta pienen hetken kuluttua uhkaava suomalaiskolmikko jälleen ottaa äskeisen paikkansa, Askola ja Iso-Hollo kärkimiehinä vaihdellen.

Jäljellä on enää neljä kierrosta. Sitkeä idän mies kokoaa vielä kerran viimeisensä ja pääsee kuin pääseekin kärkeen. Ihmeisiinn uskvoat innostuvat rajattomasti. Tällä kertaa ei urhea pikkumies kuitenkaan enää kestä. Voimakas ja voimantunnostaan täysin tietoinen kolmikko murskaa, jauhaa hänet häviävän urhelijan kohtalon säälimättömässä myllyssä.

Suomalaiskolmikko piti päänsä kylmänä ja noudatti tasaista kolmen minuutin kilometrivauhtiaan. Siinä oli sinivalkoisen triumfin salaisuus.

Kymppitonnin kolmoisvoitto 1936
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kymppitonnin_kolmoisvoitto_1936_4915.html#media=4923
Berlin 1936 men's 10000m

https://www.youtube.com/watch?v=5D_CHIZuckE

Lähdeaineisto Antero Raevuori Huippu-urheilun historia 1 ISBN 951-0-08689-4

Gunnar Höckert – 5000 m olympiavoittaja

Gunnar Höckert oli perin kivulloinen lapsena. Hän poti tuhkarokon, hinkuyskän, influenssan ja vieläpä malarian, jonka aikan kuum nousi 41,2 asteeseen. Oli täysin epätietoista, jäisikö kymmenvuotias edes eloon...

Kaiken lisäksi Gunnar-pojalla olii niin heikot nilkat, että hänen oli pakko käyttää nilkanvahvistimia. Kesti peräti kolme vuotta ennen kuin hän edes kykeni seisomaan luistimilla. Kaksoisveljensä Lassen kanssa Gunnar kävi monta rajua tappelua. Kerran hän iski peukalonsa sijoiltaan Lassen leukaan ja kantoi kättään kipsissä monta viikkoa.

Lasse-veli oli se, joka houkutteli Gunnarin juoksemaan eräisiin koulukilpailuihin. Kun Lasee voitti 1500 metriä, heräsi Gunnarin sisu. Eipähän voita kauan.

Innostus kasvoi niin suureksi, että purjehdusaharrastus syrjäytyi. Konsuli-isä puhisi kiukkua, kun Gunnar ei suostunut pyhisin istumaan 22-metrisen ”Karinin” peräsimeen, vaan lähti mieluummin juoksulenkille.

Gunnar Höckert oli niitä harvoja suomalaisia juoksijoita, joiden voi sanoa harjoitelleen jo nuoresta pitäen. Hän oli nimittäin niin armoton unikeko, että kouluun piti mennä joka aamu juosten 1300 metrin taival Kasarminkatu 20:stä Mikonkatu 25:een, Helsingissä. Ja kun poika pääsi perille, tapasi opettaja lausua hymähtäen: - Jaha, Gunnar Höckert on tullut – voimme aloittaa tunnin.

Elokuun 7. päivänä Berliinissä 1936 5000 metrin juoksun viimeistä edellisella kierroksella suomalaiskolmikko oli omana ryhmänään muiden edellä, ryhmänä jossa jälleen ”kummitteli” japanilainen Murakoso. Hänen seuransa ei kuitenkaan suomalaisia hermostuttanut, he tiesivät loppukirin riittävän pienen Murakoson karistamiseksi kannoiltaan. Gunnar Höckert, 22, ja ”Losin” 5000 metrin kultamitalimies Lauri Lehtinen, 34, olivat tämän matkan erikoismiehet. Kersantista ”kultavääpeliksi” näissä kisoissa ylennyt Ilmari Salminen sai täydentää kolmikkomme, jolle näytti jälleen kypsyvän koko sato. Sitten kuitenkin sattui Salmisen kaatuminen. Hän astui radan reunustalle. Salminen kimmahti hetkessä ylös, mutta ennen kuin oli jälleen vauhdissa – eikä hän enää herkkäään viireeseen päässytkään – oli koko joukko miehiä lappautunut hänen ohitseen. Salminen ohitti heistä muutaman, mutta viimeistä pistesijaa korkeammalle hän ei ehtinyt kiivetä. Olisiko Salminen kenties kiilautunut Höckertin ja Lehtisen väliin, joka tapauksessa varmistanut Suomen kolmoisvoiton. Nyt pääsi pronssimitalille ruotsalainen Henry Jonsson, joka pysty nujertamaan loppukirissä Murakoson. Höckertin hieno voitto tapahtui ajassa 14.22,2, uusi olympiaennätys. Lehtisen aika oli 14.25,8, Johnssoni 14.29,0, Salmisen 14.39,8.

Höckert suoritti ratkaisevan vetonsa 300 metriä maalista. Viimeisellä suoralla hänellä oli tilaisuus kurkistaa taakseenkin. Maalisuora oli kokonaan yksin hänen käytettävissään.

Gunnar Höckert

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gunnar_H%C3%B6ckert

Gunnar Höckert

http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3541

Gunnar Höckert

http://arenan.yle.fi/radio/1129413

Lähdeaineisto Antero Raevuori Huippu-urheilun maailma 1 ISBN 951-0-086688-6,

Reino Rinne – Pekka Tiilikainen: Suomen urheilun tähtihetkiä 

Volmari Iso-Hollo – estejuoksun kuningas

Volmari Iso-Hollo - estejuoksun kaksinkertainen olympiavoittaja

Volmari Iso-Hollo kiitää Los Angelesin olympialaisissa 3000 metrin estejuokusussa kohti voittoa. Seuraava kilpailija on jäänyt jo lähes sata metriä. Mutta mitä kummaa..? Aikaa on kulunut jo yli 10 minuuttia. Iso-Hollo ylittää maalilinjan ylivoimaisena olympiavoittajana ajalla 10.33,4! Ja alkuerissä Iso-Hollo oli juossut matkan epävirallisen maailmanennätyksen 9.14,6.

Kisajärjestäjät olivat tehneet oikein emätöppayksen juoksuttamalla kilpailijoita kierroksen liikaa. Joka tapauksessa Volmari Iso-Hollo näytti olevansa estejuoksun valtias, sillä hopeamitalisti jäi ”Keravan kirjanpainajaksi” kutsutulta suomalaisjuoksijalle 9.03,8. Suomen kaksoisvoiton varmisti kolme sekuntia heikommalla ajalla Kaarlo Tuominen. Iso-Hollosta tuli myöhemmin kaksinkertainen estejuoksun olympiavoittaja.

Volmari Iso-Hollo oli kisojen suosituimpia voittajia.

Iso-Hollo menestyi mainiosti myös sileillä matkoilla. 10 000 metrillä hän sai 1932 olympiahopeaa ja oli Berliinin olympialaisissa samalla matkalla pronssimitalillaan varmistamassa Suomen kolmoisvoittoa. Iso-Hollon aikana ei 3000 metrin estejuoksussa vielä noteerattu virallisia maailmanennätyksiä.

Iso-Hollon suoritusten arvoa lisää vielä se, että hän sairasti nivelreumaa, joka hänet sitten vanhmempana vei hautaan. Sairaudestaan huolimatta Volmari Iso-Hollo kilpaili vielä vuonna 1945.

Volmari Iso-hollo

http://fi.wikipedia.org/wiki/Volmari_Iso-Hollo

Volmari Iso-Hollo

http://www.urheilunhalloffame.fi/hall+of+fame/i/volmari+iso-hollo/

Volmari Iso-Hollo

http://www.yleisurheilu.fi/uutiset/jarjestotoiminta/sul-100-vuotta-volmari-iso-hollo

Elävä arkisto: Volmari Iso-Hollo joutui juoksemaan olympiatuplansa eteen ylimääräisen kierroksen

http://yle.fi/urheilu/elava_arkisto_volmari_iso-hollo_joutui_juoksemaan_olympiatuplansa_eteen_ylimaaraisen_kierroksen/6249205

Kymppitonnin kolmoisvoitto 1936

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kymppitonnin_kolmoisvoitto_1936_4915.html#media=4923

Kilpakenttien sankarit I ISBN 951-31-8905-35

Skandaalinkäryinen olympiakilpa

Lauri Lehtinen ja Ralph Hill Los Angelesin 5000 m:n juoksun maalissa

Lauri Lehtinen voitti 5000 metrin olympiakilvan Los Angelesissa, muta helpolla ei voitto irronnut. Hän johti suurimman osan matkaa ja tunsi koko loppumatkan niskassaan USA:n Ralph Hillin hengityksen. Ei edes maalinauhan katkaiseminen taannut mitään varmaa, sillä ilmassa leijui diskaamisen uhka. Pitkälti toista tuntia kesti odotusta, joka päättyi vapauttavaan tietoon: Lauri Lehtinen on kuin onkin olympiavoittaja.

Los Angelesin kilpa juostiin iltapäivälä, jolloin Kalifornian aurinko paistaa kuumimmillaan. Ja kuumuus ei ollut Lauri Lehtistä varten, se oli hänelle jopa myrkkyä. Suomalaista ME-miestä ahdisti myös perinteiden paino – oli voitettava niin kuin olivat voittaneet Kolehmainen, Nurmi ja Ritola.

Lisäpainoa oli kasaantunut hartioille heinäkuun 31. päivänä. Silloin puolalainen puutarhuri Janusz Kusocinski juoksi 10000 metrin olympiavoittoon. Matka oli olut Suomen kultamatka läpi olympiahistoria – häpeä piti pestä pois ja pestä perusteellisesti. Tehtävä lankesi Lauri Lehtiselle.

Kuitenkin huippuvire oli jo takanapäin – se oli ajoittunut kesäkuiseen Eläintarhan ME-juoksuun.Kaksiviikkoisen olympiamatkan aikana kunto rapistui lisää, mies hermostui ja psiti Kalifornian lämmössä ylle liian kovan harjoitustahdin. Ylikunto seurasi väistämättömästi.

Ensimmäisessä alkuerässä tuntematon Ralp Hilli oli hymyilyttänyt suomalaisia. Kova loppukiri paiskasi miehen ensimmäisenä maaliviivalle, mutta esitys koettiin typeränä voimain haaskuuna, ei vaaranmerkkinä. Suomalaiset eivät tienneet mitään Hillin kovista (!4.10-14.12)kolmen mailin tuloksista.

Finaalissa Hill ei lähtenyt mukaan Lauri Lehtisen ja Lasse Virtasen hurjaan alkuvauhtiin, jossa ensimmäinen kilometri taittui 2.47,5. Vasta kun finaalia oli juostu 3400 metriä ja mut uuuneet, hivuttautui Hilla matalin, liki laahaavin askelin suomalaisparin tuntumaan.

Ennen kuin 4000 metriä täyttyi, kiersivät rataa kärkiparina Lauri Lehtinen ja Ralph Hill – suomalainen edelle, amerikkalainen varjona perässä. Kierrosvauhti hidastui koko ajan, putosi 70 sekunnista 72-74 sekuntiin. Lehtisellä ei ollut varaa kiristää tahtia ja Hilli lähti hyökkäykseen – ohi oikealta. Lehtinen ajautui viistosti amerikkalaisen eteen ja vilkaisi taakseen. Hill lyhensi askeltaan ja valitsi uuden reitin – ohi vasemmalta. Lehtinen vilkaisi jälleen taakseen ja ajatui taas amerikkalaisen eteen. Ero miesten välillä oli hävittävän pieni mutta se säilyi. Lehtinen katkaisi maalinauha mutta molemmat saivat ajan 14.30,0.

USA:n joukkueen johto protestoi: Hilliä on häiritty, Lehtinen on diskattava. Jämerä ylituomari J.E. Kirby ei hyväksynyt protestia: - Olen sitä mieltä, että n:ro 125 ei tahallaan estänyt n:o 133:a.

IAAF:n puheenjohtaja Sigfrid Edström lähetti lehtimiesaitioon oman viestinsä, joka oli kirjoitettu lyijykynällä ohjelmalehtiseen: - Vaikka Amerikan Urheiluliiton toimihenkilöt ovat sitä mieltä, että kilpailua ei juostu reilusti, ei Amerikka eikä Mr.Hill tule sen johdosta esittämään virallista vastalausetta.

Kun Lauri Lehtinen nousi palkintokorokkeelle, kuului Coloseumin katsomoista vain hajanaisia suosionhuutoja. Kun Ralph Hill hyppäsi hopeakorokkeelle, täyttyi koko stadionsoikio suosionvihellyksistä. Pronssimies Lasse Virtanen sai hänkin osakseen huikeat aploodit.

Lauri Lehtinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Lehtinen_(yleisurheilija)

1932 - Lauri Lehtinen vs Ralph Hill 14.30.0 -5000m - Los Angeles Olympics

http://www.youtube.com/watch?v=yDChV-xgu0Y

Lähdeaineisto Huippu-urheilun maailma 1 ISBN 951-0-08689-4

Matti Järvinen – maailman Matti

Kolmoisvoitto keihäänheitossa Los Angelesin olymialaisissa Eino Penttilä, Matti Järvinen, Matti Sippala

Yleisurheilussa tehtiin muutamia mielenkiintoisia ”siirtoja” Los Angelesin olympiakisojen lähestyessä. Matti Järvinen, 21, sananmukaisesti haki heinäkuussa 1930 keihäänheiton maailmanennätyksen takaisin Suomeen lahden takaa. Matti ”isänpoika”, myähemmin ”Maailman Matti” täräytti Tukholman stadionilla tuloksen 72,38 ja passitti Erik Lundqvistin ennätyksen urheilumuistojen joukkoon. Jo sitä ennen samana kesänä Matti oli useamman kerran rikkonut ensimmäisenä suomalaisena 70 metrin rajan. Silti kukaan ei voinut vielä aavistaa, millainen yksinvaltias maailman keihäsareenoille oli ilmestynyt: hän tuli pitämään ME:tä hallussaan kahdeksan vuotta niin tiiviisti, ettei kukaan päässyt hänen ketjuaan katkaisemaan, ja paransi ennätystään kahdeksaan otteeseen siirtämällä viirinsä vihdoin 1936 lukemiin 77,23.

Ihmeiden aika alkoi sotaväessä, missä Matti Järvinen venähti kymmenen senttiä pidemmäksi, sai aimo annoksen itseluottamusta, tarttui taas varovasti keihääseen ja etsi luonnonväärälle käsivarrelleen sopivaa heittotyyliä.

Se lytyi Lappeenrannassa kesällä 1929. Vaivattomasti ja hymyillen alokas Matti Järvinen heitti keihäänsä suuresta tuntemattomuudesta monien tietoisuuteen – 59,03. Hän voitti Matti Sippalan, koko kilpailun ja saavutti jotain perin olennaista – uskon omiin kykyihinsä. Käsi taipui enemmän vinkkeliin kuin muilla – mutta sehän oli vain eduksi!

Sitten jämähti SM-kisoissa: Matti Järvinen nujersi itsensä Eino Penttilän, vei mestaruuden ja kiskaisi ihmeellisen tuloksen 66,18. Hän oli valmis siitä, mihin muut pääsivät vasta kymmenvuotisen harjoittelun jälkeen – jos pääsivät. Mutta hän oli tehnyt myös tärkeän oivalluksen: vauhdin on oltava raju ja se nivellettävä vetoon, pelkillä voimilla ei uusia kuningaskuntia valloiteta.

Meni talvi, tuli kevät, alkoi kuuma kesä: Lapuan liike marssitti 12 000 talonpoikaa Helsinkiin ja Matti Järvinen kävi rajuun hyökkäykseen maailmanennätystä vastaan. Budabestin 35 asteen helteessä hän nakkasi 68,38 ja nujersi kovan Bela Szepesin, mutta kiskaisi niin etta narukierre repi keskisormen auki ja sinkautti palasen lihaa stadionin pölisevän kuumaan hiekkaan.

Maaotteluvoitto oli alkusoitti, joka yltyi täydeksi sinfoniaksi heinäkuun puolella. Ensin rikkoutui Tukholmassa haamuraja – 70,02, sitten keihäs kaarsi Turussa 70,23. Matti Järvinen ei jättänyt hyökkäystään kesken, vaikka veri tirskahteli rikkinäisestä sormesta joka heitolla, vaan rynnoi eteenpäin täysin tietoisena päämäärästään.

Matti Järvinen palasi takaisin Oolannin meren yli ja stui heinäkuun 28:ntena uudelleen stadionin nurmikolle.Siellä liehui edelleen sinikeltainen ennätyslippu samassa reiässä, jonka Erik Lundqkvistin keihäs oli kaksi vuotta sitten puhkaissut vihreään verkaan, mutta Matin heittosarjan päättytyä saatiin mittanauhaa suoltaa rullastaan paljon sen ohi. Uusi maailmanennätys oli näet 72,38. Kuusituhantinen yleisö otti sen vilpitömästi vastaan, mutta Idsrottsbladetin Torsten Tegner sai samoissa kilpailuissa vierailleiden japanilaisten johdosta mielestään fiksun idean otsikoida kilpailuselostuksensa sanoilla: ”Mongolien päivä stadionilla – vinosilmäinen Matti Järvinen anasti maailmanennätyksen.

Los Angelesin olympiakaupunkiin matkusti tuskin toista varmempaa voittajaehdokasta kuin Matti Järvinen, pitkä roteva miehenvonkale, kakkulat nenän katolla. Saksan voimakkaan Gustav Weimannin avausheitto kantoi uuteen olympiaennätykseen 68.18, mutta se oli vain kunnes tuli Matti isänpoika Järvisen vuoro 71,23. Moista kaarta ei Amerikan mantereella ollut koskaan nähty. Kultamitalin kohtalosta ei enää kannattanut valaa kannuja.

Matti Järvinen latoi kaikki heittonsa viimeistä lukuunottamatta 70 metrin paremmalle puolelle. Sinne ei muilla ollut vähäisintäkään asiaa. Eino Penttilä lämpeni heitto heitolta – 60,04, 64,13, 64,26, 65,40 ja nykäisi vihdoin viidennellään – 68,70.

Matti Sippala sen sijaan heikensi yritystä yritykseltä, kunnes tuli viimeisen heiton vuoro. Silloin mies päätti että ”nyt on vedettävä vaikka kyttyräselkänä kotiin palaisi”, 69.80. Suomen kolmoisvoitto.

Los Angelesin olympiakisoissa Suomi saavutti keihäänheitossa kolmoisvoiton: Matti Järvinen, Matti Sippala ja Eino Penttilä. Ei ihme, että Järvinen piti Los Angelesia 1932 paitsi uransa tärkeimpänä myös hauskimpana kilpailuna. Järvisellä ei ollut paineita kuin omista odotuksistaan. Harjoituksissa keihäs oli lentänyt lähes päivittäin Turussa ennen lähtöä syntyneille ME-lukemille (74,02) tai relusti ylikin. Väitetään, että salaisimmissa ajatuksissaan Järvinen olisi ollut valmis 80 metrin ylitykseen.

Ensimmäisellään Järvinen heitti yli 71 metriä, joka olisi jo riittänyt ylivoimaiseen voittoon. Mutta hän oli varma , että metrejä tulisi lisää: - Kenttä oli niin mainio, että heittäminen tuntui nautinnolta, kehui Järvinen. Voittotuloksensa 72,71 Järvinen teki kolmannella kierroksella, eikä jäänyt kuin viimeisellään alle 70 metrin.

Matti Järvinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_J%C3%A4rvinen

Keihään tähtihetkiä
http://www.youtube.com/watch?v=bj7301gLymA

Lähdeaineisto: Antero Raevuori Huippu-urheilun maailma 1 ISBN 951-0- 08689-4,

Reino Rinne Suomen urheilun tähtihetkiä

Uusia ennätyksiä

Amsterdamin ja Los Angelesin kisojen välinen olympiadi ei ollut urheilutoiminnan kannalta mitään erikoista kulta-aikaa. Suomen kansaa niin kuin monia muitakin kansoja kovisteli näinä vuosina talouspula, joka vaimensi hurrahuutoja. Toisaalta urheilu saattoi tarjota myös sisältöä yksitoikkoiseen puutteelliseen elämään.

Pian Amsteramista paluun jälkeen suomalaiset urheilijat äityivät eri tahoilla tekemään ennätystuloksia. Martti Martelin kirkasti olympialaista pronssimitaliaan juoksemalla 25 000 m:llä uuden maailmanennätyksen 1.24.24,0 parantaen siten 50 sekunnilla Iivari Rötkön samana kesänä saavuttamaa ennätystä. Väinö Sipilä puolestaan korjaili 30 000 metrin matkalla neljän vuoden ikäistä Albin Stenroosin maailmanennätystä minuuttikaupalla ja lukeman 1.43.07,8. Korjaus oli tarkalleen 3 minuuttia 3,8 sekuntia. Harri Larva oli olympiakesän syksyllä irtonainen poika. Voitti Suomessa ja Saksassa mm. Nurmen kukistajan Otte Peltzerin sekä somisti Suomen ennätyksiä 800 m:llä 1.53,7:ään ja 1500 m:llä 3.52,0:een. Volmari Iso-Hollo, joka aloitti urheilu-uransa TUL:n riveissä, teki ensimmäisen menestyksekkään ulkomaanmatkansa. Hän osallistui elokuussa Moskovan Spartakiadeihin voittaen 3000 metriä 8.54,0 ja 5000 metriä 15.42,8 sekä sijoittuen 10 000 metrillä toiseksi. Samoissa kisoissa nuori suomalainen nyrkkeilij Gunnar Bärlund saavutti ensimmäisen kansainvälisen menestyksensä voittamalla keskisarjan. Saman vuoden lokakuussa Paavo Nurmi kaatoi Berliinissa Jean Bouinin 15 vuoden ikäisen tunninjuoksun maailmanennätyksen. Hän taivalsi 60 minuutissa 19.210 metriä – ME parani 189 metriä. Nurmelle otettiin väliajat mm. 15 kilometrillä ( 46.49,5) ja 10 maililla ( 50.15,0), jotka myös olivat uusia maailmanennätyksiä. ”Nurmen juoksu oli yhtämittaista riemukulkua”, kertoo Sulo Kolkka. ”Katsomo osoitti kovasti suosiotaan ja kanssakilpailijatkin ryhtyivät taputtamaan maailmanmestarille, kun tämä sivuutti heitä kierroksella, kahdella, jopa kolmella. - Nurmen tunninjuoksuennätys ei suinkaan vastannut hänen maksimiaan. V. 1924 kunnossa hän olisi juossut ainakin parisataa metriä pidemmälle, ehkä 19,5 kilometriäkin.” Joka tapauksessa Paavon ennätys oli lujempi kin Bouinin, vasta 17 vuoden kuluttua Viljo Heino muutti sen entiseksi ennätykseksi. Hän juoksi 1945 tunnissa 19339 metriä.

Vuonna 1929 Paavo Nurmi teki toisen Amerikan matkansa ja kilpaili kevätkaudella ”viisaan ennakko-ohjelman ” mukaisesti. Ensimmäisessä kilpailussaan hän nipisiti 3000 jaardin matkala Ville Ritolan heikohkosta ME:stä vajaan sekunnin – aika tällä 2742 metrin matkalla oli 7.43,4, mikä vastasi 3000 metrillä noin 8,25 tulosta. Nurmella oli toisella Amerikan matkallaan ”adjutanttinaan” Amsterdamin kisojen 3000 metrin estejuoksun pronssimitalimies Ove Andersen. Ensimmäiseen ennätysjuoksuun osallistui myös pari amerikalaista. Nurmi ja Andersen kilpailivat keskenään kahdesti viikossa ja keskimäärin 2 mailin matkoilla keskinkertaisin tuloksin. Uskaltautuessaan helmikuussa Madison Square Gardenissa mailille Nurmi hävisi Ray Congerille, USA:n silloiselle mestarimailerille. Aika 4.17,4 ei ollut erikoinen, Nurmi jäi sekunnin. Edvin Widw ja Eino Purje olivat myös matkustaneet Amerikkaan. Nurmi ja Wide eivät halunneet kilpailla keskenään, mutta kumpikin tuli mukaan Amerikan sisämestaruuskilpailuihin helmikuun 23. päivänä. Keskinäisestä sopimuksesta he jakoivat matkat siten, että Widelle tuli 2 mailia ja Nurmelle 2 mailin estejuoksu. Tähän kilpailuun kuitenkin myös Eino Purje yllöättävästi ilmoittautui, vaikka hänelle oli ajateltu mailin juoksua. Nurmi pani tämän pahakseen ja jäi pois koko kilpailusta. Siitä Amerikan urheiluliitto suutahti ja julisti Nurmen kilpailukelvottomaksi. Wide voitti matkansa , samoin Purje esteet (9.55,4). Nurmen osalta asiaa tutkittiin ja hänet vapautettiin pannasta 14 vuorokauden kuluttuaja niin hän kilpaili jo 9.3. nyrhäisten 4 mailin matkalla jälleen Ville Ritolan sisärataennätyksestä pienen palasen. Aika 19.27,4 alitti Villen ME.n 0,2 sekunnilla. Enempää uusia maailmanennätyksiä tämä ”räppiäismatka” ei antanut, mutta yleisön suuri suosikki ja sisäratakilpailujen paras vetonumero Nurmi edelleen oli, sama voittamaton ihmejuoksija kuin aikaisemminkin suuren yleisöns silmissä. Hän palasi Suomeen kesäkuussa, Ove Andersen jäi Amerikkaana asumaan, niin kuin niin monet suomalaiset urheilutähdet häntä ennen.

Harri Larva osoittautui liian hennoksi ja pehmeäksi Paavo Nurmen maileirmanttelin perijäksi. Hän voitti kesällä 1929 eräitä kansainvälisiä kilpailuja, mm. Jules Laoumequenin Berliinissä, mutta kärsi myös tappioita eivätkä ajat kohonneet edellisen kesä tasolle.Hänen laskukautensa alkoi. Koko kestävyysjuoksumme näytti olevan rappeutumistilassa.

Näihin aikoin Suomen urheilu raivasi kuitenkin tiensä huipullle uudella alueella, ammunnassa. Aikaisemmat saaliimme suurilta apajilta rajoittuivat kahteen olympialaiseen hopea – ja seitsemään pronssimitaliin. Vuonna 1929 maailmamestaruuskilpailuissa kuvaan astuviat mukaan Kullervo Leskinen ja S.O. Lindgren, joista molemmista tuli vuoteen 1985 mennessä 9-kertaisia maailmanmestareita, edelleen Alnert Ravila ja Einari Oksa, joka vuosina 1929-35 saavutti kokonaista ww maailmanmestaruutta. Oksa ampui ensimmäisenä suomalaisena vapaakiväärin maailmanmestaruuden helposti muistettavin pistein 1111. Maailmanmestarin tittelin saivat monet muutkin ampujamme 1930-luvun ”pulauvuosina” joukkuekilpailjoina.

Painin maailmanmestaruuksia ei tämän olympiadin aikana kukaan saavuttanut siitä yksinkertaisesta syystä, että MM-kisat oli lopetettu vuonna 1922 – ne aloitettiin uudeleen vasta 1950. 28 vuoden pausi johtui lähinnä yhteistoimintahalun puutteesta. Sen sijaan painin Euroopan mestaruuksista kyllä kilpailtiin ja suomalaiset niittivät niissä runsasta satoa. Painimaailman näiden aikojen kuningas Kustaa Pihlajamäki, kaikkien aikojen suurin suomalainen höyhensarjan painija voitti 9 euroopanmestaruutta, minkä lisäksi hän oli 29-kertainen Suomen mestari. Onni Pellinen, Mikko Nordling ja Aarne Reini jäivät ilman omaa syytään maailmanmestaruuksista osattomiksi. Väinö Kokkinen – pohjoismaiden kruunamaton keskisarjan kuningas – kartutti tiliään myös euroopanmestaruudella. Kultamitaliensa srjan Kokkinen aloitti työläsiolympialaisissa.

Lähdeaineisto Reino Rinne Suomen urheilun tähtihetkiä