maanantai 30. marraskuuta 2015

Antti Kalliomäki – hopeaa varman päälle

Montrealin vuoden 1976 olympiakisojen seiväskolmikko: kultaa Tadeusz Slusarski Puola, hopeaa Antti Kalliomäki Suomi ja pronssia Dave Roberts USA

Kevät 1976 hymyili Antti Kalliomäelle. Jo huhtikuussa hän piti harjoituksissa rimaa ennen kuulumattomasti 550:ssa. Päivää ennen etelän leirille lähtöä revähti reisi. Siihen meni neljä viikkoa, ja kun hän aloitti uudelleen, reisi repesi taas. Montrealin mitalihaaveiden ylle hiipivät mustat pilvet. Vasta kesäkuussa Kalliomäki kilpaili puolella vauhdilla muutaman kerran.

Ennen olympiakisoja Kalliomäki ei kyennyt ylittämään kuin 535. Hän rakensi kuuntoaa viimeiseen saakka ja vasta muutamaa päivää ennen kisoihin lähtöä hyppy alkoi kulkea. Montrealin harjoituskentällä Kalliomäki hyppäsi helposti 550. Kukaan muu kuin ME-mies ( 570) Dave Roberts ei siihen pystynyt, Toive oli taas hengissä.

Kilpailu oli lievästi sanottuna yllätyksellinen. Ennakkosuosikeista vain Roberts pystyi kipuamaan mitalipallille. Wladyslaw Koazakiewicz ja Earl Bell olivat poissa tolaltaan. Kuka olisi uskonut, että kultamitalin kohtalo ratkesi 510:ssa? Se oli Antti Kalliomäen avauskorkeus, Roberts aloitti 535:stä, ja pudotti ensimmäisellään, Se merkkasi hänen mitalin värin. Kun rima killui 5,5 metrin korkeudessa, mukana oli vielä seitsemän miestä. 520:sta aloittanut Tadeusz Slusarski meni yli ensimmäisellään. Samoin Kalliomäki ja Roberts.

Toistamiseen Kalliomäeltä lipesi kultamitali ensimmäisessä 555:n hypyssä. Kalliomääen toisessa yrityksessä satoi hieman, kolmannella jo selvästi. Kilpailu oli ohi. Pettynein mies oli varmasti Roberts, joka lähes kaatosateessa teki vielä kolme yritystä 560:stä. Onnettomuudekseen hän oli jättänyt 555 väliin.

Olympiamitalistin ja lajinsa SE-miehen Antti Kalliomäen nousu eduskuntaan 1983 ei ollut lajissaan ensimmäinen tapaus. Arvokisamitallisteista siellä ovat ennen häntä olleet mm. Heikki Hasu, Eeles Landström, Voitto Helsten, Kelpo Gröndahl ja Sylvi Saimo. Kalliomäen nousu sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi sopi urheiluedustajan perinteisiin. Antti Kalliomäki nousi kymmenessä vuodessa puolueensa yhdeksi johtohahmoksi.
Antti Kalliomäki

Antti Kalliomäki 1976 Olympialaiset Seiväshyppy

Antti Kalliomäki jättää politiikan



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
klo 1 kommentti:

maanantai 16. marraskuuta 2015

Olympiavoittaja Toivo Loukola Nurmen ja Ritolan kukistaja

Toivo Aarne Loukola syntyi maanviljelijäperheesen 2. lokakuuta 1902 Kortesjärvellä, joka 2010-luvulla liitetty Kauhavaan. Maassamme elettiin ensimmäisen venäläisen sortokauden aikaa: paljon miehiä lähti Amerikkaan vältääkseen laittomat kutsunnat ja mahdollisen sotapalveluksen keisarikunnan armeijassa. Muitakin lätösyitä oli, isllä ”Lännen kultamaahan” oli Suomessa menty aktiivisesti – erityisesti Pohjanmaalta – jo ennen sortovuosia. Myös Toivo Loukolan isä Matti lähti 1904 Atlantin taakse ja tuli sieltä takaisin vasta 16 vuoden kuluttua. Paluu olisi kenties tapahtunut aikaisemmin, mutta 1914 puhejnnut ensimmäinen maailmansota vaikeutti laivaliikennettä, eikä taistelujen riehuminen Euroopassa muutenkaan houkutellut takaisin vanhalle mantereelle.

Loukola juoksi olympiavoittonsa lisäksi kolmessa maaottelussa ja saavutti 11 henkilökohtaista Suomen mestaruutta sekä viisi joukkuemestaruutta. Hän voitti SM-kultaa esteissä 1928-1932, 10 000 metrillä 1928-1929, 1932 ja 1936, 5000 metrillä 1928-1929 sekä kerran 4x1500 metrillä ja neljästi maastojuoksu joukkuekilpailuissa.

Amsterdamin estejuoksu loppukilpailu juostiin 4. elokuuta, kolme päivää alkuerin jälkeen. Ritola ja Nurmi olivat siinä välissä juosseet tuskasta irvistellen kultaa ja hopeaa 5000 metrillä kukistaen vain niukasti Suomesta kotoisin olevan Ruotsin huippumiehen Edwin Widen. Tämä kamppailu aiheutti suomalaiskaksikolle sen verran lisäkipuja, että kummankin osallistuminen esteisiin oli viimeiseen saakka epävarmaa. Kentälle he joka tapauksessa ilmestyivät, mutta kumpikaan ei rohjennut verrytellä lainkaan.

”Melkein suljemme silmämme, kun Nurmi ja Ritola ensimmäisen kerran hyppäsivät vesikuoppaan. Nurmi katosi altaaseen, mutta kummaksemme näytti kompuroivan sieltä ylös jäsenet paikoillaan. Mutta Ritola, jonka nilkka oli niin kipeä, ettei hän voinut hypätä alas lainkaan muuten kuin molemmille jaloille yhtàikaa, kiipesi kuiville vasta parikymmentä metriä viimeisen miehen jäljessä”, kertoo Martti Jukola.

Ritola ei tahtonut selivtä kuivaesteistäkään, mutta jatkoi 2500 metriin saakka. Loukola karkasi muilta kahden kilometrin kohdalla. Nurmi eteni tuolloin toisena pystyttyään tasaisella kirimään vesiesteillä aina eroa tehneen estejoukon kiinni. Loukolan irtiottoon Nurmi ei vastannut ja kierrosta myöhemmin heidän keskinäinen eronsa oli jo 30 metriä.

”Kun oli juostu 2500 metriä, alkoi Loukolan juoksu silmin nähden hermostuttaa ranskalaisia, jotka yrittivät Nurmen ohitse. Mutta Nyt Nurmi näytti taktikoivan Loukolan eduksi ja pinnisti aina sen verran, etteivät trikolorin miehet päässeet hänen ohitsee ajamaan Loukolaa takaa. Viimeisellä kierroksella näytti Loukolalla olevan voimia runsaasti varastossa. Kellon soidessa ryhtyi Nurmikin vetämään ja jätti tuota pikaa ranskalaiset kannoiltaan. Erinomaisissa voimissa näytti olevan Andersenkin, joka sivuutti ranskalaiset komein askelin ja pää pystyssä, kaula kaarella kin varsahevosela. Jo takasivulla oli taistelu siise selvinnyt suomalaisten kolmosvoitoksi. Loukola tuli maaliin hurjasti kiristäen, saavuttaen parhaan ajan mitä maailmassa on tällä matkalla juostu”, maalaili Jukola ja jatkoi lisäää olympiavoittajasta: ”Toivo Loukolan kortejäsviläisen, laiha ja kuiviin treenattu naama ikkuistettiin kameroin ja filmikonein. Ulkomaalainen yleisä oli ällistyksissään tästä tuntemattomasta suomalaisesta juoksijasta, joka aivan leikitellen oli voittanut kultamitalinsa. Hänen tyyliään kiitettiin jokaisessa lehdessä, jonka käsiimme saimme. Muuan saksalainen urheillulehti lausui, ettei Nurmea kykene rampanakaan voittamaan kukaan muu kuin suomalainen juoksija!”

Toivo Loukolan voittoaika uransa kolmannessa estejuoksussa oli 9.21,8 – epävirallinen maailmanennätys. Tasan yhdeksän sekuntia myöhemmin perille kirinyt Nurmi alitti myös Ritolan olympiaennätyksen voittaen Andersenin runsaalla kolmella sekunnilla. Amsterdamin estejuoksu oli Nurmen ja Ritolan viimeinen kohtaaminen – ja samalla kummankin uran viimeinen olympiajuoksu. Viimeiseksi olympiamenestykseksi se jäi myös Loukolalle ja Andersonille.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Olympiavoittaja Toivo Loukola – Nurmen ja Ritolan kukistaja ISBN 978-952-67897-7-4



klo Ei kommentteja:

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Erkki Antila – vähästä kiinni

Erkki Antila näytti kilpailijan lahjansa jo nuorten MM-mittelöissä. 10 kilometrillä hän saavutti hopeaa 1974 jääden kullasta vain kolme sekuntia. Nuorten MM-viesteissä Antila nappasi kolmem mitalia: kultaa 1974, hopeaa 1973 ja pronssia 1975. Aseena näissä kisoissa oli vielä silloin käytössä ollut kivääri. Lisäksi Antila sai nuorten MM-viestihopeaa pienoiskiväärillä, joka vuonna 1978 lopullisesti syrjäytti kiväärin ampumahiihdon kilpailutoiminnassa.

SM-kilpailuissa Antila voitti 10 kilometrin mestaruuden vuonna 1976 heti siirryttyään yleiseen sarjaan. Hän oli siihen mennessä nuorin suomalainen ampumahiihdon Suomen mestari. Päästyään kympillä SM-kullan makuun Antila voitti tällä matkalla Suomen mestaruuden viisi kertaa peräkkäin. 20 kilometrillä hän ylti Suomen mestaruuteen kolme kertaa: vuosina 1977-79.

Vuonna 1976 jurvalaisen maanviljelijan pojan meriittilistaan merkittiin myäs Pohjoismaiset mestaruudet 10 kilometrillä ja viestissä, PM-kultaa hän sai kympillä vielä vuonna 1980 sekä viestissä 1977 ja 1980. Kaikkiaan hän saalisti PM-kisoista 11 mitalia.
Erkki Antila valittiin 1976 Insbruckin olympiakisoihin, mutta nuorukaisen osaksi jäi varamiehen tehtävä. MM-kisoissa 1970-luvulla Erkki Antila ylsi kärkikymmenikköön henkilökohtaisilla matkoilla kaksi kertaa. 10 kilometrillä hän oli kymmenes 1977 ja 20 kilometrillä kahdeksas 1978. Luotettavan viestinmiehen vakiotehtävänä oli hiihtaa avaus- tai kakkososuus. Lake Placidin olympiakisoissa 1980 hän sijoittui kympillä viidenneksi jääden pronssimitalista vain reilun 20 sekuntiaa.

Erkki Antilan tähtihetket osuivat Lahden MM-kilpailuihin 1981. Kisojen avausmatkalla 20 km:llä suomalaisemenstys oli valtaisa. Heikki Ikola voitti ylivoimaisesti maailmanmestaruuden ennen DDR:n varmaa kilpailijaa Frank Ulrichia. Erkki Antila kruunasi suomalaisemenestyksen pronssimitalilillaan. Todellinen jännitysnäytelmä tarjottiin suomalaisyleisölle miesten kympin kisassa, jossa mitalikolmikko mahtui vajaan viiden sekunnin sisään.

Jurvalaisen suksi luisti ja ammunta sujui. Niinpä hän kotiyleisön hurjasti kannustaessa meni niukasti johdoon reilulla kolmella sekunnialla ja maailmanmestaruustoiveet Lahdessa olivat korkealla. Takaa tuli kuitenkin kokenut kettu Frank Ulrich, joka oli voittanut tämän matkan kolmissa edellisissä suurkisoissa. Myös tarkasti ampunut Ulrich pystyi käyttämään hyödykseen taka-ajoasemaansa ja nappasi voiton Antilan ja suomalaiskatsomon pettymykseksi niukalla 1,6 sekunnin erolla. Pronssimitalisti Ranskan Yvon Mougel jäi kullasta vain 4,9 sekuntia. Yleisölle oli tarjottu kaikkien aikojen jännittävin MM-tasonn ampumahiihtokilpailu.

Erkki Antila saalis MM-Lahden henkilökohtaisilla matkoilla oli todella komea: hopeaa ja pronssia. Lahden MM-kisojen jälkeen Erkki Antilan paras MM-sijoitus oli viides tila 20 kilometrillä 1982.

Erkki Antila

Heikki Ikola ampui kolmannen MM:n


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
klo Ei kommentteja:

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Veli-Pekka Ketola – ammattina jääkiekkoilu

Veli-Pekka Ketola oli kutsuttu NHL-seura Detroit Red Wingsin harjoitusleirille. - Minulle tarjottiin tuolloin sopimusta, jonka mukaan olisin aloittanut NHL-urani Detroitin farmissa. Katsoin silloin parhaimmaksi vaihtoehdoksi palata kotiin korkoa kasvamaan, Ketola muistaa.
Suomalaisen ammattilaiskiekkoilun uranuurtaja Ketolasta kuitenkin tuli, tosin vasta viisi vuotta myöhemmin. Liittyessään syksyllä 1974 puolustaja Heikki Riihirannan kanssa WHA-liigassa pelanneen Wiinipeg Jetsin riveihin oli Vellu samalla ensimmäinen suomalainen ammattilainen Pohjois-Amerikassa.

Suomalaispelaajien lähtöä ammattijäille helpotti myös kotoisessa SM-sarjassamme 1971 voimaan astunut sääntömuutos, joka salli taklaamisen koko kentän alueella. Pohjois-Amerikassa kyseinne sääntö oli olllut käytössä jo pitkään, joten vielä vuonna vuonna 1969 Ketola joutui opettelemaan Detroitin leirillä kokonaan uuden pelityylin.
  • En ollut niin iso, ruma ja ilkeä, mitä siihen aikaan annettiin Suomessa ymmärtää, mutta isosta koosta ja hurjasta luonteesta oli kieltämättä apua ammattilaisena, aktiiviaikoinaan reilut sata kiloa painanut ja penkiltä 170 kiloa raakaa rautaa punnertanut Ketola naurahtaa. Pituutta miehellä on kunnioitettavat 187 cm.

Ketolan uran Winnipewgissä alkoi hienosti, mutta kolmannen WHA-kautensa loppupuolella hänkin sai kokea ammattikiekkoilijan arjen. Yhtenä iltana Vellulle tultiiin vain tylysti ilmoittamaan, että hänet on vaihdettu Calgary Cowboysien Danny Lawsoniin. Kyseisen kauden päätteeksi Ketola palasi Suomeen ja Ässiin.
  • Kaikesta huolimatta WHA-vuosista on mielessä varsin mukava maku. Niin siitäkin huolimatta, ettei ammattikiekkoilijan pallka ollut siihen aikaan mikään hirveä. Jos sitä verrataan tämän päivän pelimiesten palkkaan, oli kyse vain suolarahoista.

186 A-maaottelus pelannut ja kymmenen arvoturnausta maajoukkuepaidassa läpi käynyt Veli-Pekka Ketola palasi vielä kerran Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin kaudella 1981-82 jo 34-vuotiaana veteraanina. Porilainen sentteri sai sittenkin pelata NHL-liigassa.
  • En voinut vastustaa kiusausta, kun Colorado Rockies pyysi minua joukkueeseensa, Ollin siihen mennessä kokenut jääkiekkoilijana lähes kaiken, mutta en NHL-jäitä. Yhden Coloradossa vietetyn kauden jälkeen Ketola naulasi luistimensa naulaan. Hetkeksi. Keväällä 1983 hän palasi vielä kerran tositoimiin auttamaan ykkösdivisioonalaista Kalevan Palloa ja valmentajana Matti Keinosta.

Mikä tek sitten Veli-Pekka Ketolasta yhden kaikkien aikojen parhaista suomalaiskiekkoilijoista. Voimako, kokoko, positiivisessa mielessä hullu porilaisuusko? Ei mikään näistä.
  • Olen miettinyt tuota kysymystä useasti ja vastaus on ollut joka kerta sama. Minä olin ilmeisesti vain hyökkäyspässä pelillisesti huomattavasti muita edellä. Luontaisten ominaisuuksien lisäksi minua auttoi tietysti jo pikkunassikkana Musan kaukalossa hiottu hyvä mailatekniikka, sekä kyky lukea peliä. Maltti oli niihin aikoihin valttia.

Musan vuosinaan Vellu oli innokas urheilija monessa muussakin lajissa kuin vian jääkiekossa. Muistaapa hän olleensa painin pm-kisoissakin.

Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola lähellä kuolemaa Kuopion matkalla

Veli-Pekka Ketola tilastot

Ässät-Kärpät 4.10.2014. Ässälegenda #13 Veli-Pekka Ketola ja aloitusseremoniat.

Jäänmurtaja Jari Kurri

Ketola 5-4 FIN-TCH MM74

Legenda kertoo | Osa 4



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
klo Ei kommentteja:

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Tapio Räisänen – mäkihypyn hurma

Taivalkoski on laaja pitäjä Koillismaan erämaiden keskellä. Tyrävaarasta, Tapio Räisäsen kotikylästä, on matkaa kirkolle 30 kilometriä. Tyrävaaran kupeessa kohoaa Kuljunmäki, Se veti puoleensa kylän poikia. Sinne johti myös Tapion askel ilta illan jälkeen. Kuljunmäen luonnonmäestä hän räväytti ensimmäisen mäkiennätyksenäs: 12,5 metriä sälesuksilla.

Tyrävaaran lasten oli jätettävä kotikylänsä 13-vuotiaana mikäli mieli elämässä eteenpäin. Tapiokin lähti keskikouluun kirkonkylälle. Kirkonkylän mäki oli ylivoimainen houkutin nuorelle pojalle. Niin kova oli mäen veto, että koulukirjoja ei ehtinyt majapaikkaa koulunpäivän jälkeen heittämään. Kirkonkylän mäestä ei hypätty pitkälle. Mutta 20-25 metrinkin lento oli tarpeeksi pitkä lentämisen hurman kokemiseen. Tapio koki tuon hurman, ja se tunne ei hellittänyt sen jälkeen otettaan, Oma laji oli löytynyt.

Talvi 1964 oli tärkeä talvi Räisäselle: ensimmäiset kilpailut ja kilpailumatka. Se oli uusi, kiehtova maailma. Menestys, se ei ollut hääppöinen, mutta uudet kokemukset, uudet ystävät ja uudet mäes, olivat nyt menestystä tärkeämmät.
Seuraavana talvena Räisänen oli valmis nousemaan jo Taivalvaaran mäen torniin. Jalassa olivat Matti Pietikäisen vanhat sukset, jotka oliva kulkeutuneet Talvivaaran mäelle. Varttitunnin keräsi 14-vuotias keskikoululainen rohkeuttaan ennen kuin uskalsi lähteä tornista alas. Siinä hypyssä ylittyi yksi tärkeä kynnys. Pelko oli voitettu.
Kun Räisänen sai käteensä keskikoulun päästötodistuksen, ohjasi mäkhyppy jo valintoja elämässä. Räisäsen valinta oli Lahti ja rakennuspiirtäjäkurssi. Salapausselän vanhan puumäesn siluetti piirtyi Lahden taivasta vastaaan korkeana, jopa pelotavana. ”Tuolta minun ei tarvitse onneksi koskaan hypätä”, mietti tulija Taivalkoskelta, Mutta ei kestänyt kuin muutama viikko, niin sama miettijä tuli jo tornisa alas,

Lahdessa Räisänen päsi haistelemaan mäenlaskun tuulia huipulta. Suuret tähdet, Veikko Kankkonen heistä kirkkaimpana, tulivat tutuiksi mäkimontussa. Ne olivat tärkeitä hetkiä Koillismaan nuorukaiselle. Kurssi loppui ja Lahti oli jätettävä. Räisänen muutti Ouluun, missä oli virinnyt mäkihyppyinnostus. Oulun poikien kanssa Räsiänen kiersti Virpiniemen, Muhoksen ja Taivalkosken mäet. Mäet olivat pieniä, mutta hyppyjä kertyi valtavasti valmentaja Sulo Nousiaisen silmien alla.

Läpimurto talvella 1969

Oulusta Räisänen muutti Kajaaniin, missä mäkihyppy eli vahvoja vuosiaan. Heikki Väisänen ja Eljas Heikkinen saivät Räisäsestä hyvän vahvistuksenn KHS:n mäkikaartiin. Keväällä 1969 Räisänen teki läpimurtonsa kansalliseen kärkeen. Se tapahtui syntymäpitänä iltakisoissa, joihin mäkihyppääjät kokoontuivat Rukan kisojen jälkeen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Räisänen johti kilpailua, ja Juhani Ruotsalaisenkin joutui kyselemään, että minkä näköinen mies se Räisänen on?

Talven näytöt riittivät urheilukomppaniaan, joka oli tuolloin Kajaanissa. Urheilukomppaniassa Räisänen oppi, mitä harjoittelu on ja mitä se vaatii. Sen opetti hänelle Lauri Musakka, joka valmensi Räisästä useita vuosia vielä armeijan jälkeenkin.

Liitto esitti jo Innsbruckiin

Liitto esitti Räisästä jo Innsbruckin olympiakisoihihn 1976, mutta olympiakomitea ruksasi nimen yli. Putoaminen olympiakoneesta ei katkeroittanut Räisästä. Näytöt olivat heikot, hän itsekin ajatteli. Paikka liiton valmennusryhmässä oli joka tapauksessa varmistettu.

Talvella 1977 Räisänen oli seitsemäs sekä lentomäen MM-kisoissa Vikersundissa että Lahden esikisoissa. Se antoi uutta uskoa: mahdollisuuksia parempaankin on. Syksyllä 1977 Räisänen aloitti tiiviin harjoittelun päämääränään Lahden MM-kisat, Hän muutti asumaan Lahteen. Kaikki oli nyt pelissä. Mutta vähällä oli, ettei kisajoukkueen ovi sulkeutunut taas nenän edessä, Räisänen valittiin joukkueeseen viimeisenä varamiehenä.

MM-kisojen suurmäkeä ei pystytty hyppäämään ohjelman mukaisesti. Tuuli siirsi kilpailun seuraavaan aamuun. Numero 41, Tapio Räisänen, leiskautti ensimmäisellä kierroksella 110 metriä, Räisänen oli keskittynyt hyppyynsä niin syvällisesti, ettei hän muista siitä jälkeenpäinkään mitään.
  • Kun kipusin portaita montusta, mittamies sanoi 110 metrin kohtalla, että tähän putosit.Se oli ensimmäinen muistikuvani torrnista lähdön jälkeen.”
Toisen hyppynsä Räisänen muistaa paremmin. Ilmalento ei onnistunut täydellisesti. Sitten alkoi odotus, pitkät jännittävät minuutit. Mies toisensä jälkeen tuli tornista alas, mutta Räisäsen nimi pysyi taululla ylimmäisenä. Viimeinen hyppy ja kilpailu oli päättynyt: suurmäen maailmanmestari 1978 oli Tapio Räisänen.

Kun minä, Erkki Aho, olin Pudasjärven Osuuskaupan markkinointipäällikkönä 1980-luvulla, niin palkkasin Tapio Räisäsen Pudasjärven Osuuskauppaan rakennusinsinööriksi.Tapio Räisänen oli todella fiksu ammatti-ihminen, josta oli suurta hyötyä Pudasjärven Osuuskaupalle.

Tapio Räisänen

Tapio Räisäselle voitto MM-suurmäessä 1978

Maailmanmestari rakensi maalaisparatiisin


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Yrjö Vesterinen – taitoajon ja taktiikan mestari

Yrjö Vesteristä on aina kiinnostanut kaikki, mikä toimii moottorilla. Kaksipyöräisten parista löytyi tie maailman huipulle, ei kuitenkaan silloisen muodin mukaan RR- tai motocrossradoilta. Taitoajo viehätti eniten – ja niinpä Vesterisestä tuli trialin kolminkertainen maailmanmestari.
Kotimaan ympyrät olivat alusta asti liian pienet, ja niin hän lähti heti juniorina kansainvälisille radoille. Aluksi taistelemaan Pohjolan mestaruudesta, sitten isommille areenoille. Trialin EM-sarjassa hän aloitti 1970 ja oli valmis suuriin voittoihin, kun virallinen MM-sarja alkoi muutama vuosi myöhemmin.

Vesterinen voitti kolmme peräkkäistä MM-kultaa 1976-78. Kaikki tittelinsä hän valloitti italialaisen Bultaco-tehtaan kalustolla. Kovimmalle otti 1978 päätöskilpailu on jäänyt pysyvästi mieleen.
Tuohon aikaan ajajien lähtöjärjestys arvottiin edellisenä päivänä. Vessterisellä oli äärimmäisen huono onni: suomalaistähdelle nousi alkupään numero – kolmonen- kun kaikki pahimmat kilpakumppanit (Englannin Martin Lankin ja jenkki Bernie Schreiber) pääsivät matkaan vasta paljon myöhemmin,
Jokaisen oli suoriuduttava osuudestaa määrätyn ajoajan puitteissa. Taktikoinnin varaa jäi kovin vähän.
  • Olin käynyt radan huolella lävitse ja se tuntui todella hankalalta lukuisine puro-osuuksineen. Purojen kivikot olivat ajamattomia ja liukkaan limaisia ensimmäisille kuljettajille, muistelee Vesterinen. Aattoillan Yrjä mietti tarkkaan, miten selviäisi vaikeasta tilanteesta.

Vesterinen päätti ottaa valtavan riskin, - Lähdin matkaan normaalisti liikkeelle, mutta kun kukaan ei nähnyt, pysköin ajokkni ja istahdin kannon päälle piiloon muilta, - Odotin nelisekymmentä minuuttia, kunnes muuta olivat menneet ja lähdin matkaan, - Kylmä hik valui otsallani jännityksestä. Tiesin olelvani fyysisesti vahvassa kunnossa ja luodin Jssi-veljeni virittämään koneeseen täysin. - Muut olivat ihmetelleet mihin katosin, mutta sitähän ei säännöissä kielletty. Ovelasti Vesterinen antoi välimaastossa muiden ajaa edellä ja puhdistaa kivikot suurimmista ansoista, - Ajoni muut sitten kuivilla osuuksilla kinni ja selvisin täpärästi maaliin saamatta liikaa virhepisteitä sakkominuuteistä. Vesterinen sijoittui osakilpailussa kolmanneksi. Voiton vei Lamkin, joka lopulta hävisi suomalaiselle vain kaksi MM-pistettä ( 128-126). - Tällä systeemillä tullut mestaruus on kaikkein makein, kiittelee Vesterinen.
Trialin MM-sarjassa Yrjö ajoi vielä neljä kautta. 1979 tuli hopeaa ja 1980-1981 pronssia. Vuonna 1982 Vesterinen ajoi viimeisen MM-osakilpailunsa ja lopetti pitkän uransa.

Yrjö Vesterinen

Trial-mestari Yrjö Vesterinen
Yrjö Vesterinen

Vesteriselle Pro Urheilu-tunnustus


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Arto Koivisto – kultavauhti katkesi katsojaan

Suomen mieshiihtäjät eivät olleet 12 vuoteen päässeet kultavauhtiin olympialaduilla. Innsbruckin kisoissa 1976 Arto Koivisto on 15 kilometrin kisassa 10 kilometrin kohdalla vain neljä sekuntai kärjestä. Kirkkaimmat mitalit menivät itänaapuriin, mutta Koivisto sai hyvityksen viestistä.

Arto Koiviston läpimurto Suomen hiihdon kärkikaartiin tapahtui vuonna 1974. Sillooin hän monien yllätykseksi voitti 50 kilometrin Suomen mestaruuden. Niinpä Koivisto valittiinkin Suomen edustajaksi Falunin MM-kisoihin. Siellä Koiviston urakka jäi 15 kilometrin kisaan, jossa hän sijoittui 20:nneksi.

Arto Koiviston huippuvuosi oli 1976. Silloin hänen kunnonajoituksensa osui nappiin, sillä juuri Innsbruckin olympiakisojen aikaan Koivisto oli erinomaisessa kunnossa.
Esimakua saatiin 30 kilometrin kisasta, jossa Koivisto sijoittui kahdeksanneksi, Seuraavana oli edessä 15 kilometrin kiivas taisto, josta ilman Arto Koiviston panosta oli tullut täysin neuvostoliittolaisten ”jäsentenväliset”. Neuvostoliitto saavutti kullan ja pronssin 30 kilometrin kisassa, Kaikki sen neljä hiihtäjää sijoittuivat kärkikymmenikköön. Pikamatkalla odotettiin samanlaista neuvostoliittolaisjuhlaa.

Kun 15 kilometrin kisaa oli käyty 6,6 kilometriä, niin kärkikolmikko oli jo erottunut omaksi ryhmäkseen. Kisaa johti tässä vaihessa Arto Koivisto. Takaa tulivat Neuvostoliiton kovat uhkaajat Nikolai Bazukov ( 3 sekuntia jäljessä) ja Jevgeni Beljajev ( 16 sekuntia jäljessä). Koiviston ero muihin oli jo yli 20 sekuntia. Arto oli vahvasti mukana kultaitaistelussa.

Toiset väliajat saatiin reilun 10 kilometrin kohdalta, jossa Bazukov oli siirtynyt neljällä sekunnilla kärkeen ennen Koivistoa, Beljajevin ero kärkeen oli 14 sekuntia. Koivisto pysyi edelleen kultavauhdissa.
Kärkikolmikosta ensimmäisena maaliin saapui Beljajve, joka hiihti ajan 44.01,10. Suomalaiset odottivat jännittyneinä Koiviston tuloa. Kun Arto sivakoi maalialueelle, niin kävi selväksi, ettei hän uhkaa Beljajevin aikaa. Arto sai ajakseen 44.19.25. Takaa tullut Bazukov kiiti olympiakultaan ajalla 43.58,47. Näin Neuvostoliitto oli ottanut odotetusti kaksoisvoiton, ja Arto Koivisto sijoittui kolmanneksi voittaesn neljänneksi sijoittuneen Ivan Garaninin yli 2o sekunnilla.

Arto Koiviston kultavauhdin hipumiseen oli suomalaisittain todella nolo syy. Suomalaisturistit olivat eräässä pitkässä laskussa tulleet niin lähelle kilpalatua, että Arto Koivisto joutui väistämään heidän suksiaan, Ja tässä rytäkässä Koivisto epäonnekseen kaatui mahalleen. Kun kyseessä oli alamäki, niin Koivisto menetti aikaan varsin runsaasti. Menikö suomalaisturistien kohellukseen Arto Koiviston kultamitali?

Innsbruckin 4x10 km:n viesti alkoi dramaattisesti, kun avausosuudella 1,5 kilometriä ennen vaihtoa johdossa olleen Neuvostoliiton Beljajevin hiihtokenkä hajosi. Niinpä hän tuli vaihtoon 11:ntenä runsaan minuutin kärjestä, Suomen Matti Pitkänen vaihtoi viidentenä 21 sekuntia johtojoukkueesta. Toisella osuudella Juha Mieto teki elämänsä hiihdon ja nosti Suomen johtoon 51 sekunnin turvin, Ja tätä johtoa Pertti Teurajärvi lisäsi kolmannella osuudella vielä 11 sekuntia. Ankkuriosuudella Arto Koivisto tiesi olevansa hyvässä kunnossa. Minuutin ero turvin hän saattoi hiihtää vapautuneesti. Viimeisen kilometrin tuuletteluistaan huolimatta Koivisto hiihti viestin ylivoimaisesti nopeimman yksityisajan ja kasvatti Suomen voittomarginaalin peräti kahteen minuuttiin.

Suomi oli saavuttanut Arto Koiviston ankkuroimana neljännen olympiakultansa miesten viestinhiihdossa. Edellisestä kultamitalista olikin kulutunut jo 16 vuotta.
Arto Koiviston hiihtoura kulki hieman matalalla profiililla, mutta hän teki vuonna 1981 paluun SM-mitaleille sijoittumalla pronssille sekä 15 että 50 kilometrillä. Nämä hänen suorituksensa hylättiin, sillä doping-testissä hänen elimistöstääm löytyi merkkejä piristeistä.

Arto Koivisto

Ex-hiihtäjä Arto Koivisto tunnustaa dopingin käytön

Innsbruckin viestikulta Suomen miehille


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
klo Ei kommentteja:

lauantai 23. toukokuuta 2015

Pekka Päivärinta – maastojuoksun maailmanmestari

Pekka Päivärinta oli suomalaisen kestävyysjuoksun väriläiskä lähes kymmenen vuotta. Pekka kuuluu siihen kuuluisaan vuosikertaan 1949, jota edustavat mm. Lasse Viren, Tapio Kantanen ja Esko Lipsonen. Päivärinnan tavaramerkki oli lyhylippainen lippalakki, jota hän piti aina kilpailuissa. Siitä jontaa lempinimi ”Lätsä-Pekka”.

Päivärinta aloitti kestävyysjuoksijan uransa estejuoksijana. Vuonna 1969 tuli nuorten SM-kultaa, ja kaksi vuotta myöhemmin hän voitti saman matkan Kalevan kisoissa. Helsingin EM-kisoissa vuonna 1971 Päivärinta sijoittui estejuoksusa 11:nneksi ja Munchenin olympiakisoissa seuraavana vuonna kahdeksanneksi. Seuraavana kesänä Päivärinta siirtyi kokonaan sileille matkoille, ja vuodesta 1973 tulikin hänen uransa kohokohta.

Talvella EM-hallikisoissa Päivärinta nappasi pronssia 3000 metrillä. Eikä kulunut kuin viikko, niin edessä olivat MM-maastojuoksu Belgian Waregemissa. Siellä Pekka Päivärinta kävi hurjan loppukirikamppailun Espanajan Mariano Haron kanssa. Kärkikaksikko karkasi muilta Haron vetämänä, mutta Lätsä-Pekka seurasi tiiviissä tuntumassa.

Tässä taistelussa espanjalainen sai antaa lopulta periksi, kun Pekka Päivärinta pinnisti parin-kolmen metrin erolla kärkeen ja voitti puolella sekunnilla maastojuoksun MM-kultaa. Pronssimitalisti, Uuden-Seelannin Rod Dixon jä Päivärinnasta jo 14 sekuntia.

Vaikka Pekka Päivärinta juoksikin monena vuonna maailman kärkipään aikoja, niin Waregemin MM-maastojen voitto jäi hänen uransa ainoaksi suurvoitoksi. EM-halleista Päivärinta juoksi 3000 metrillä kaksi hopeaa ja yhden pronssin.
Vuonna 1973 Päivärinta näytti juoksuskaalansa laajuuden. Samana kesänä hän juoksi 1500 metriä aikaan 3.37,2, 5000 m 13.29,6 ja maratonin 2.17.18.

Seuraavat suurkisat käytin pitkälle ja langalaihalle (186 cm ja 68 kg) Päivärinnalle mahdollisimman hankalissa paikoissa: EM-kiast 1974 Roomassa ja olympiakisat 1976 Montrealissa. Molempien paikkojen kosteassa kuumuudessa Pekka ei ollut ollenkaan oman itsensä. - Jaksoin tällaisissa olosuhteissa juosta yhden hyvän juoksun, kun kisa oli heti saapumisen jälkeisenä päivänä. Kun jouduin olemaan pidemmän aikaan kuumassa kosteudessa, niin se vaikutti heikentävästi juoksukuntooni, Lätsä-Pekka analysoi jälkeenpäin.

Niinpä menestys molemmissa kisoissa jäi selvästi odotettua heikommaksi. Roomassa Päivärinta oli 5000 metrillä 13.s ja 10000 metrillä 19.s. Montrealissa hän Rooman tapaan sijoittui 5000 metrillä 13:nneksi, mutta joutui keskeyttämään kympin alkuerässään.
Vuonna 1975 Pekka Päivärinta juoksi kuitenkin 25000 metrin ratajuoksun maailman ennäätyksen 1.14.16,8.

Kun tultiin 1978 Prahan EM-kisavuoteen, oli Päivärinnan huippukausi jo ohitse. SM-kisoissa ja maaotteluissa hänet edelleen nähtiin. Hän urakoi useimmissa maaottelussa kaksi kestävyysjuoksumatkaa ja kuului 1970-luvulla maamme parhaisiin pistesaalistajiin maaotteluissa.

Pekka Päivärinta tunnettiin huippuaikanaan hurjana harjoittelijana, Valmentajansa Kari Sinkosen johdolla Päivärinta juoksi harjoituskaudella 1972-1973 yhteensä 702 harjoiksessa 10702 kilometriä. Kaudella 1973-74 kilometriluku oli 10728.

Pekka Päivärinnan ennätykset kestävyysmatkoilla osoittavaat hänen todella suuren skaalansa, joka 19970-luvulla oli ennennäkemätön:
800 m 1.52,6
1500 m 3.37,2
maili 4.05,2
2000 m 5.11,0
3000 m 7.52,97
5000 m 13.28,6
10 000 m 27.54,4
25 000 m 1.14.16.8
maratoin 2.12.10,6
3000 m esteet 8.25,4

Pekka Päivärinta

1973 MM Maastojuoksu loppusuora

Muistakaa Päivärinnan tapaus 1975


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
klo Ei kommentteja:

Jaakko Kailajärvi – ME-nosto mursi olkapään

Jaakko Kailajärvi oli harjoitellut koko kesäkuun 1962 ankarammin kuin koskaan, kovemmin kuin koskaan myöhemminkään. Nuorukainen eli painonnostolle ja muut nuoret miehet seurasivat kaveria kummissaan.

Viikon viimeistely kaivoi kunnon esiin, ja lihaksissa alkoi käydä outo, toiveikas tutina. Evijärven Rönnin kuuluissa punttikisoissa se oli tarkoitus tehdä, Suomen painonnoston ensimmäinen maailmanennätys. ME olisi lajin oma virstanpylväs, kutsukortti isompiin kisoihin.

Punnnituksessa oli ylipainoa 700 grammaa. Se ei ollut yllätys eikäa aiheuttanut paniikkia, vaikka sauna puuttui. Grammat irtosivat hitaasti, mutta varmasti jumppaamalla ja hölkkäämällä. Kaksi tunita myöhemmin vaaka näytti 82 kg 300 grammaa; 200 grammaa alle 82,5 kilon.

Ensimmäinen tempaus 135 kilosta oli leikintekoa, samaan kyytiin heilahti ylös 140 kiloa. Seuraavalla sen piti tulla, mutta järjestäjiltä oli punnituksessa jäänyt vakaan pikipaakku, joka pudotti tulosta puoli kiloa. Kailajärvi vain sivusi 142,5 kilolla Roman Plukfelderin ME:tä. - Tuskin huomasin koko tapausta, halusin tankoon ”omat” ennätyspainoat.

Kilon korotus ei tuottanut vaikeuksia. ME oli totta, numerot 143,5 siirtyivät painonnoston historiaan. - Arvaatte kai, millainen olo oli. Olin typertynyt, että seurasin ME:n tarkistamiseen liittyviä rituaaleja kuin ulkopuolisena.
Kailajärvi ei muista enää kaikkien toimitsijoiden nimiä, mutta kullakin tarkasti heidän innokkaat, puuhakkaat kasvonsa, kun historiallista tarkistuspunnitusta tehtiin.
  • Erityisesti muistan Juhani Vellamon, kun hän onnellisena tepasteli edestakaisin, onnitteli kaikkia ja kaikki onnittelivat häntä, Väki läiskytteli kilpaa toisiaan selkään.

Kailajärvi punnittiin ilkosillaan keskellä tanssilavaa, vaikka tempun olisi voinut tehdä häveliäämminkin pukuhuoneessa. Kun auton nokka aikanaan käännettiin kohti Tamperetta, kolea, tuulinen heinäkuun sunnuntain tuntui muuttuneen leppeäksi ja lämpöiseksi,
Kotona Pirkkalassa juotiin kahvit. Isä Kailajärvi sai kunnian kävellä läheiselle Toivion lavalle kertomaan uutinen. Hurraat tulivat sydäemestä, mutta harva yllättyi, Kyllä Pirkkalassa tiedettiin, että Kailajärven kellarissa joku harjoittelee kuin hullu.

Aamulla ME-miehen käsi ei noussut olkapään tasolle, - Tuumin, että kysymys on vain pienestä revähdyksesta. Jatkoin harjoittelua pienen levon jälkeen normaalisti. Ei silloin ollut tapana pikkukipuja valitella.
Syy paljastui vasta kaksi vuotta myöhemmin, kun Pekka Peltokallio kuvautti väitsökirjaansa varten Kailajärven olkapään.
  • Olin saanut ME-nostossa hiusmurtuman, naurahtaa Kailajärvi, joka Rönnin jatkoki Budabestissa nosti ME-lukemat 146,5 kiloon.

Jaakko Kailajärvi

www.jouniviitanen.fi Haastattelu: Jaakko Kailajärvi

Jaakko Kailajärvi.flv


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
klo 1 kommentti:

torstai 21. toukokuuta 2015

Jarno Saarinen – paronin painajainen kävi toteen

Traagisesti kuoleman tumma viikate osui juuri turvallista ajotapaa korostaneeseen suomalaiseen maailmanmestariin. Jarno Saarinen ei hyväksynyt mitää puolitekoista, Hä halusi oppia kaiken täydellisesti. Taidoiltaan Turun parooni oli ylivertainen. Siis suomalainen ei riskeerannut omaa eikä kilpakumppaneiden turvallisuutta.

Täydellisen ajotaidin Jarno Saarinen oli oppinut talvisilla jääradoilla. Nouruuden innolla hän haki kaarteissa nopeinta mahdollista asentoa kurvin puoleinen polvi jäätä viistäen. Talven kokemuksiin nojaten asvalttiratojen ajolinjat löytyivät luonnonmukaisesti. Pari vuotta Saarinen haki MM-osakilpailuissa tuntumaa kunnes Bronossa Tsekkoslovakiassa 1971 rävähti ensimmäinen voitto. Vuotta myöhemmin samalla radalla suomalainen voitti ensimmäisen kerran kahden luokan MM-lähdöt.
Vuoden 1971 MM-taulukossa Jarno Saarinen sijoittui yhteispisteissä 250 kuutioisten luokassa toiseksi ja 350:ssä kolmanneksi.

Suomalainen moottoriurheilun sankaritaru huipentui olympiavuonna 1972 maailmanmestaruuteen, Muualla maailmassa Jarno Saarinen oli jo vuosikaudet paremmin tunnettu kuin perinteisten urheilulajinen Suomessa. Vasta maailmanmestaruus herätti suomalaiset torkkujat, Tunnustuksena Jarno Saarinen äänestettiin vuoden paras-urheilija-äänestyksessä neljänneksi, vaikka Lasse Viren-huuma olli kuumimmillaan.

Radalla Jarno Saarisen tähtiura nousi kauden 1973 alussa legendaariseksi. Tehtaan parhaat voimat takana Saarinen kierteli MM-osakilpailuja hämmästyttävällä varmuudella. Hän voitti 250-luokan ja 500-luokan MM-lähtöjä kuin liukuhihnalta ilman väkisin vääntämisen tuskaa. Moottoripyöräilyn kuuma kesä lämpeni jo varhain, Täysveristen 750-kuutioisten edessä Jarno Saarinen hallitsi Daytonan 200 mailin kilpailua USA:ssa alimittaisella, 350-kuutioisella Yamahallaan. Viimeiset 19 kierrosta keltamusta pyörä kulki pienimmistä tehoista huolimatta kaukan muiden edellä. Edellisen kerran joku muu kuin amerikkalainen oli vienyt arvostetun Daytonan voiton 22 vuotta aikaisemmin.

Kauden neljänteen MM-osakilpailuun Monzassa, Pohjois-Italiassa Jarno Saarinen lähti ylivoimaisessa pistejohdossa. Harjoituksissa murskaava ylivoima jatkui. Nopeimman kierroksen vauhdiksi laskettiin huima yli 194:n kilometrin tuntinopeus. Myös 500-luokan harjoituksia Saarinen hallitsi yli 200:n keskivauhdilla.
250-luokan lähdön jälkeen saksalainen Dieter Braun heittäytyy johdossa ensimmäiseen kaarteeseen, Curva Grandeen. Kilpailua on ajettu vasta 900 metriä. Italialainen Renzo Pasolini ahnettii ulkokautta ohitukseen, mutta pyörä luistaa öljyläikästä alta. Pasolini kaataa Braunin nurin ja takaa tulevat törmäävät rysään. Kaksikon tuntumassa ajava Jarno Saarinen ei ehdi väistää. Kymmeniä pyöriä kaatuu, rata muistuttaa taistelutannerta. Pasolini kuolee, samoin Jarno Saarinen, 28-vuotiaana. Varikolla miestään odottavaa Soile Saarista ei lohduta osanoton ilmaus: Ne, joita jumalat rakastavat, kuolevat nuorina.
Jarno Saarinen

Jarno Saarinen – Paroni

Jarno Saarinen – 1945-1973

Renzo Pasolini and Jarno Saarinen 1973 Nations Grand Prix at Monza

Jarno Saarinen, World Champion

Jarno Saarinen The Legend Part.1

Jarno Saarinen The Legend Part.2

Jarno Saarinen The Legend Part.3 Anniversary

Jarno Saarinen The Legend Part.4 Eternity

Jarno Saarinen Maailmanmestari

Jarno Saarinen.mov

Nuori Jarno Saarinen jäi suomalaisen moottoripyöräilyn legendaksi

Jarno Saarinen

Jarno Saarinen, 1972 250cc World Motorcycle Champion (a small tribute)


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN951-31-8904-5
klo Ei kommentteja:

maanantai 18. toukokuuta 2015

Mauri Pyhälahti – Lännen paras lukkari

Mauri Pyhälahti (vas.) ja Jukka Peltoniemi riemuitsevat voitollisesta ottelusta,

Pesäpallon kaikkien aikojen eniten Itä-Länsi-otteluita pelannut mies, joka jää lajinsa historiaan, sillä tuskinpa löytyy yhtä pitkään huipulla pysyvää pelaajaa, joka yltää 16 Itä-Länsi-otteluun.
Pesäpallomaila kuuluu pohjalaisen miehen tukeviin kouriin yhtä lailla kuin menneinä vuosina helapääpuukko häijyjen vyölle. Lakeuksilta on tullut aina rukiisen voiman edustajia. Yhtälailla myös vikkelyys ja oveluus luontuvat sikäläiseen mielenlaatuun. Näistä muotoutuu pohja sille, että Suomen kansallispeli, pesäpallo on aina ollut maakunnan suosikkilaji.

Mauri Pyhälahden ura alkoi Koskenkorvan Urheilijoiden joukkueessa, josta tie 19-vuotiaana kulki mainekkaampaan naapuriin Ilmajoen Kisailijoihin. Kisailijat tarvitsi kipeästi vahvistusta, sillä 1960-luvun alun kaksinkertainen Suomen mestari oli joutunut hakemaan vauhtia sarjaa alempaa, ja tarvitsi tehokasta lukkaria ja terhakkaa vaihtolyöjää.
Pyhälahden mukanaolo oli ratkaiseva apu nousulle. Mies täytti odotukset lautasen äärellä ja sisäpelissä kärjen taitavana kuljettajana. Vastustajat saivat toinen toisensa jälkeen äimistellä nuoren lukkarin vauhtimyllyä yhdessä ykkösvahvin Pertti Silenin kanssa. Siinä hyytyivät kärkkyjjien aikeen usein täysin.

Mies jäi mieleen muuallakin kuin vain kotikulmilla. Vuotta myöhemmin 1971 oli ensimmäinen Itä-Länsi-ottelun vuoro. Peli Helsingin Meilahdessa oli nuorelle miehelle odotuksia täynnä. Ensimmäinen uran haaveista oli totta, Jännityksestä huolimatta kaikki sujui hyvin, vaikka ottelu päättyikin vastustajan, Idän voittoon 10-5.

Ilmajoen peliasu vaihtui muutaman vuoden jälkeen Jussi-paitaan Seinäjoella. Itä-Länteen Pyhälahti kuului vastutajan lyojien kiusaksi edelleen joka vuosi. Erityisen lämpinä miehen mieleen on jäänyt kotikentällä Sienäjoella pelattu ottelu.
Itä oli jälleen kerran ennakkosuosikki, mutta peli ratkesi Lännen voittoon Mauri Pyhälahden lyödessä komeasti, hänelle hieman harvinaisemmin, takaa läpi ja kaikkiaan viisi juoksua. Kentän parhaan pelaajan titteli tuli ilman muuta, sillä lukkaripelissä oli tuttu nuotti.

Itä-Länsi-otteluista mieleenpainuva oi 15.s Olympiastadionilla ainoana sitä ennen rajaan yltänyt Eino Kaakkolahti ojensi jo ennen peliä komean hopealautasen Pyhälahdelle, ja peli kulki.
Siitä oli kuitenkin vielä pyrkimys pistää paremmaksi. Seuraavana vuonna 1986 oli Lännen lukkarin paikasta kova kilpa. Alustavassa joukkueessa oli kolmekin kovaa lukkaria. Jäljelle jäivät Mauri Pyhälahti ja uusi, nouseva tähti Matti Iivarinen. Lopulta Stadionin iltapäivässä molemmat saivat näyttää pelitaitonsa, ja niin Pyhälahti iski historiallisen 16. Itä-Länsi-ottelun.

Pelaamisen pesäpalloilun korkeimmalla sarjatasolla Mauri Pyhälahti päätti Kiteen Pallon pelipaidasa 1991. Sitä ennen hän oli kahteen otteeseen ollut SMJ:n pelinjohtajajana. Kiteeltä tie vei Oulun Lipon viuhkamieheksi, ja näin vastustajan kiusaaminen jatkui yhä.


Lähdeaineisto: Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
klo Ei kommentteja:

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Markku Kukkoaho, Ossi Karttunen – ratakierroksen vauhtipari

Oulun ”lentävä poliisi” ja ”Tainionkosken sfinksi osoittivat 1970-luvulla, että Suomesta löytyy myös pikamatkojen menijöitä. Markku Kukkoaho, 189-senttinen oululaispoliisi, ei juniori-ikäisenä alittanut kertaakaan 50 sekunnin rajaa. Vuonna 1969 22-vuotias Kukkoaho juoksi ennätyksekseen jo 48,3. Markku Kukkoahon lopullinen läpimurtovuosi oli 1970. Ensin Kouvolan Kalevan kisoissa pitkä oululainen antoi ensimakus tulevasta voittamalla mestaruuden uudella ennätyksellään 46,5. Syksyllä Leipzigissa pidtyssä Itä-Saksa-maaottelussa ”Kukkis” kukisti kovat saksalaiset Voitto Helstenin legendaarista aikaa 46,1 sivunneella tuloksella. Seuraavissa kolmissa suurkisoissa Markku Kukkoaho taisteli tiukasti 400 metrin suurkisamitalleista.

Helsingissä ja Munchenissä mitalin tuntumassa

Helsingin EM-kisoissa 1971 Kukkoaho juoksi 400 metrin finaalissa uuden Suomen ennätyksen 45,7, jolla irtosi neljäs sija vain sekunnin kymmenyksen pronssimitalista Puolan Jan Werneristä. Eikä ero voittajaankaan ollut kuin kaksi kymmenystä.
Seuraavana vuonna Kukkoaho teki jälleen Suomen ennätyksen suurkisa-areenalla, Munchenin olympiakisoissa Kukkoaho taisteli itsensä välierien viimeisillä metreillä finaaliin pudottaen jatkosta mm. Kuuban Alberto Juantorenan, josta tuli neljän vuoden kuluttua matkan olympiavoittaja. Finaalisssa Kukkoaho juoksi uuden SE-ajan 45,49, joka oikeutti kuudenteen sijaan. Tämä tulos jäi myös hänen ennätyksekseen.
Rooman EM-areenalla 1974 Kukkoaho sijoitti jälleen neljänneksi. Nyt hän jäi ajallaan 45,84 vain o,o6 sekuntia pronssimitalista Länsi-Saksan Bernd Herrmannista. Markku Kukkoahon kohtaloksi tui henkilökohtaisissa kisoissa jäädä niukasti palkintokorokkeen ulkopuolelle.

Kukkoaho tunnettiin armottomana viestitaistelijana. Munchenin olymmpiakisoissa 1972 Kukkoaho ankkuroi Suomen huikeaan SE-aikaan 3.01,1. Hänen yksityisaikansa oli 44,5. Tämä tulos oikeutti Suomen kisassa kuudenneksi. Suomi jäi pronssijoukkueesta Rnskasta vain 0,4 sekuntia. Suomen joukkue tässä ikimuistettavassa viestissä oli Stig Lönnqvist, Ari Salin, Ossi Karttunen ja Markku Kukkoaho.

EM-viestipronssia Roomasta

Rooman EM-kisossa 1974 Markku Kukkoaho pääsi 4x400 metrin akkuriosuudelle toisena aivan Ranskan kantaan. Heti ensimmäisessä kaarteessa Kukkoaho pyyhkäisi ranskalaisen ohi, sillä takaa oli tulossa raju kaksikko: yksityiskisan hopeamitalimies David Jenkins ja Läsni-Saksan Euroopan mestari Karl Honz. Loppusuoralle Kukkoaho tuli Jenkinsin imussa, mutta joutui lisäksi antamaan periksi Honzille, joka kiidätti Länsi-Saksan voittoon. Ranska onneksi pysyi takana, joten Kukkoaho varmisti pronssin Suomelle. Suomen muut juoksivat olivat Stig Lönnqvist, Ossi Karttunen ja Markku Taskinen.

Tainionkosken sfinski

Tilanteessa kuin tilanteessa viilipyttymäisen tyynenä esiintynyt Ossi Karttunen sai lempinimekseen ”Tainiokosken sfinksin”. Karttusen tavaramerkkinä oli lisäksi seuran haalistunut valeanpunainen ja reikäinen paita. Tässä samassa ”onnenpaidassaan” Karttunen esiintyi aina maaotteluita ja suurkisoja lukuunottamatta.
Muchenin olympiakisoissa Ossi Karttunen juoksi Suomen 4x400 metrin joukkueessa kolmannen osuuden kuin hurmiossa. Ossi kelloti osuusajakseen mahtavan 45,1, kun oma ennätys ennen kisoja oli 46,7.

Rooman EM-kisoissa 1974 Ossi Karttunen selviytyi uransa ainoan kerran henkilökohtaisella matkalla suurkisafinaaliin. Ja siinä Ossi taistelikin todella mallikkaasti. Tuloksena oli viides sija ja oma ennätys 45,87. Eroa pronssimitaliin jäi vain yhdeksän sadasosaa.

Markku Kukkoaho

Ossi Karttunen

Yleisurheilun EM-kisat Roomassa 1974

1974 European Championships 4x400m relay

Brendan Foster- 5000m.Rome,1974 European Championships

10000m.,1974 European Championships,Rome

Pietro Mennea vince l'oro sui 200m - Europei 1974


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
klo Ei kommentteja:

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Juhani Suutarinen – kun kaikki osui kohdalleen

Juhani Suutarisen MM-ura alkoi jo vuonna 1966, mutta heniilökohtaisten kisojen menestyksiä saatiin vielä vuosia. Vuoden 1973 MM-kisoissa Suutarinen antoi jo osviittaa tulevalle sijoittumalla 20 kilometrillä kuudenneksi.
Vain 164-senttinen ja 60-kiloinen Suutarinen oli kova menijä ladulla. Kuitenkin ”epävarmana ampujana” tunnettu Suutarinen oli monissa kovissa kisoissa missanut pelinsa juuri ampumapaikalla.
Vuoden 1974 Mnskin MM-radoilla Imatran rajakersantti näytti vihdoin kykynsä. Minskin 20 kilometrin kisan Suutarinen selvitti vain yhdellä sakkominuutilla. Näin vähillä sakoilla ei Suutarinen pitkän uransa aikana ollut kertaakaan vienyt 20 kilometrin suurkisaa läpi.

Vaikka Suutarisen hiihtovauhti olikin tutun lennokasta, oli MM-Minskin kärki sitävastoin varsin yllätyksellinen. Maailmanmestaruuden voitti monesti epäonnistunut Juhani Suutarinen. Hopeaa otti vielä tuntemattomampi Romanian Georghe Girnitsa lähes puolitoista minuuttia Suutarisesta jääneenä. Juhani Suutarinen sai vihdoin pitkän suuskisaurankkansa koristeeksi maailmanmestarin tittelin. Maailmanmestaruutensa johdosta Juhani Suutarinen ylennettiinn vällittömästi rajavääpeliksi.

Kun Juhani Suutarinen oli päässyt elämänsö kuntoon, niin MM-mitalisaalistus ei suinkaan jäänyt pitkän matkan kultaan. Minskin MM-kisoissa oli ensimmäisen kerran ohjelmassa ns. pikamatka eli 10 km.
Suutarinen eteni tässäkin kisassa ladulla vauhdikkaasti. Makuuammunta meni puhtaasti ilman sakkokierroksia. Pysytssä lipsahti kasi ohilaukausta. Kun Suutarinen sivakoi maailiin, merkittiin tulostauluun sellainen loppuaika, että se jäi monelta maaillman huipulta saavuttamatta. Lopulta ainoa todellinen uhka oli loppupäässä startannut Norjan 20 kilometrin kaksinkertainen MM-pronssimitalisti Tor Svendsberget. Kun Svendsberget saapui pystyammuntaan, hän sai tietä, että vain yhdellä sakolla maailmanmestaruus oli hänen.

Tieto saattoi kipsata norjalaisen, sillä Svendsberget ampui kaikki viisi laukausta ohi. Näin oli Juhani Suutarisen toinen maailmanmestaruus varmistunut.
Juhani Suutarinen jatkoi MM-mitalien saalistusta vielä 4 x 7,5 kilometrin viestissä, Siina Suomi otti joukkueella Simo Halonen, Henrik Flöjt, Juhani Suutarinen ja Heikki Ikola hopeaa. Eroa viidenteen peräkkäisen viestimestaruutensa ottaneeseen Neuvostoliitton jäi vajaa puoli minuuttia.

Ampumahiihdon MM-kisoissa 4x7,5 kilometrin viesti oli vuoteen 1975 mennessä järjestetty seitsemän kertaa ja mestaruus oli ollut kahden kauppa. Kaksi ensimmäistä mestaruutta voitti Norja ja viisi seuraavaa Neuvostoliitto.

Vuoden 1975 Anterselvan MM-mitelöissä Suomella oli laittaa loppuosuuksille peliin varsin kokenut ja luotettava kaksikko: edellisvuoden kaksinkertainen maailmanmestari Juhani Suutarinen ja ankkurina Anterselvan 20 kilometrin kisan maailmanmestari Heikki Ikola. Suomen kaksi ensimmäistä viestinviejää olivat Henrik Flöjt ja Simo Halonen. Juhani Suutarinen toi viestin Heikki Ikolalle toisena Neuvostoliiton jälkeen.
Neuvostoliiton ankkurin Nikolai Kruglovin ja Ikolan kaksinkamppailu päättyi vsta viimeisellä ampumapaikalla, jolla Ikolan tarkkuus ratkaisi Suomen ampumahiihtäjille ensimmäisen viestin suurvoiton.

Juhani Suutarinen

MM-viesti 1974

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7



klo Ei kommentteja:

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Nina Holmen – lajinsa ensimmäinen

Naisten 3000 metriä oli ensimmäisen kerran EM-kisojen ohjelmassa Rooman EM-kisoissa. Niinpä ennakkoveikkailuissa oli montakin suosikkia, sillä matka oli todella arvoituksellinen. Suomen edustajana kisassa oli Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle siirtynyt Nina Holmen. Hän oli kokeillut matkaa ensimmäisen kerran kaksi vuotta aikaisemmin, jolloin hän juoksi ennätyksekseen 9,29,2. Vuoden 1973 Ruotsi-maaottelussa Nina oli jo lähellä alittaa yhdksän minuutin ”haamurajan” juostuaan tuloksen 9.00.6.

Vuodn 1974 heinäkuussa Holmen Neuvostoliito-maaottelussa alitti yhdeksän minuuttia ajallaan 8.59,0. Tällä ajalla hän oli Euroopan tilastossa kolmas ennen Rooman EM-mittelöitä. Naisten EM-historian ensimmäinen 3000 metrin kisa alkoi varsin verkkaisissa merkeissä. Kun Sveitsin Marijke Moset oli vetänyt kaksi kierrosta, niin hienäkuussa ME-ajan 8.52,8 juossut Neuvostoliiton Ludmila Bragina kyllästyi lönköttelyyn. Hän syöksyi kärkeen ja yritti nykivällä vauhdilla kypsyttää kanssakilpailijoitaan. Braginan taktiikka ei oikein näyttänyt onnistuvan, sillä poulimatkassa kärkiryhmässä juoksi vielä kahdeksan naista, Ja näiden joukossa oli kevyen näkäisesti etenevä Holmen.

Vauhti kiihtyi huippuunsa viimeisen kierroksen alkaessa, Lennokkaalla askeleellaan Nina siirtyi johtoon takasuoran lopussa. Ainoastaan Bragina pystyi vastaamaan tähän rajuun kiriin, Loppusuoralle Holmen tuli edelleen kärjessä ja hänen kirinsä kesti ME-naisen ahdistelut. Kaumin tehokkaasti loppuun asti askeltaen Nina Holmen kimasi Voittoon. Näin Holmenista tuli 3000 metrin ensimmäinen Euroopan mestari. Samalla Nina Holmen oli Suomen ensimmäinen naisten yleisurheilun Euroopan mestari.

Nina Holmen juoksi viimeisen kierroksen hurjaan 62,2 aikaan, Uudella SE-ajallaan 8.55,2 Nin jäi kuitenkin ME:stä vain 2,4 sekuntia, Bragina sijjoittui hopealle jääden Holmenista tasan sekunnin. Iso-Britannian pronssimitalisti Joyce Smithiin eroa tuli jo yli 2 sekuntia. Nina oli kahden vuoden aikana noussut tehostetulla harjoittelullaan kansallisen tason juoksijasta Euroopan huipuksi. Etenkin vuosina 1972-73 kehitys oli tosi nopeaa, sillä sinä aikana Nina paransi ennätystään lähes puoli minuuttia.

Nina Holmen

Nina Holmen juoksee Euroopan mestariksi


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
klo Ei kommentteja:

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Salin, Pursiainen, Eklund, Häggman

Riitta Salin

Vuonna 1973 400 metrillä ennätys 53,94 ja Kalevan kisoissa hopeaa ajalla 55,3. Siinä Riitta Salinin lähtökohdat seuraavan vuoden Rooman EM-kisoihin. Vuoden aikana kehitys oli ollut hämmentävä. Kesäkuussa 1974 syntyi aika 51,5. Kalevan kisoissa 51.2. ja lopullisena EM-näyttönä Ruotsi-maaottelussa 50,5. Riitta oli ennen EM-kisoja parantanut ennätystää jo liki 3,5 sekuntia.

Riitta selvitti helposti tiensä EM-finaaliin voittamalla sekä alku- että välieränsä. Välierien nopein ajalla 51,40 oli DDR:n Ellen Streidt, mutta Riitan aika oli vain kuusi sadasosaa hitaampi. Voittajasuosikkeihin kuului myös Länsi-Saksan Rita Wilden. Loppukilpailuissa Riitta Salin halitsi täysin takasuoran alusta lähtien. Silloin hän siirtyi kisan kärkeen, eikä sen jälkeen antanut kenenkään uhata kärkpaikkaansa. Voitontahtoinen Riitta jaksoi rutistaa loppuun asti raatelevan loppusuoran, Lennokkaan askelrytminsä säilyttäen Riitta ylitti maalilinjan monta metriä ennen muita juoksijattaria. Tuloksena oli EM-kulta sähköajanoton uudella ME-ajalla 50,14. Streidt otti hopeaa 50,69 ja Wilden pronssia 50,88.

Vuodessa Riitta oli noussut Kalevan Kisojen himpeimpien mitalien kerääjästä ja luotettavasta maaottelujuoksijasta maailman huipulle. Tapani Ilkan ja miehensä Arin valmentama Riitta oli edellissyksynä aloittanut sellaisen harjoituskuurin, jota ei ennen oltu suomalaisten naispikajuoksijoiden nähty tekevän. Joten Riitan nopea nousu maailman huipulle johtui yksinkertaisesti tehostetusta harjoittelusta. Pohjat oli tehty jo aikaisempina vuosina. Nyt ”koneesta” saatiin kaikki tehot irti.

Naisjuoksijamme jatkoivat menestyksiään Rooman ratakierroksissa 4x400 metrillä. Viestin finaalissa kolmen alkuosuuden juoksijamme Marika Eklund, Mona-Lisa Pursiaine ja Pirjo Häggman pohjustivat Riitalle ankkuriosuudelle hyvät asemat. Riitta pääsi markaan yhdessä DDR:N Ellen Streidtin kanssa. Niinpä Riitta laittoikin lusikan pohjaan heti alussa. Vielä loppusuoran alussa Riitta johti kisaa, mutta kova alkuvauhti alkoi pikkuhiljaa tuntua jäntereissä, Niinpä Straidt ohitti lopussa Riitan ja vei DDR:n voittoon. Suomi otti hopeaa puoli sekuntia jääneenä uudella upealla Suomen ennätyksellä 3.25,7.

1974 Euro Champs Women's 400m

Riitta Salin

Mona-Lisa Pursiainen

Mona-Lisa Pursiainen - Maailman nopein kaunotar
Pirjo Häggman


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
klo Ei kommentteja:

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Hannu Siitonen – paraatilajin luottomies

Kun Pauli Nevala lopetti uransa loukkaantumiseen v. 1970 ja Jorma Kinnunen alkoi vähitellen jäähdytellä, nousi suomalaisten keihäsperinteiden puolustajaksi Parikkalan Melkoniemeltä nuori teräshermoinen kilpailija, Hannu Siitonen, 1970-luvun varmin keppimiehemme.

Loppukesän helteinen päivä 8.syyskuuta 1974 ikuisen kaupungin Rooman , Stadio Olimpicolla on kääntymässä kohti iltaa, kun miesten keihäänheiton finaali on alkamassa yleisurheilun yhdeksänsien EM-kisojen viimeisenä kilpailupäivänä. Suomella on mukana täysi miehitys, kun Hannu Siitonen (79,70), Jorma Jaakola (78,30) ja Aimo Aho (78.38) ovat edellispäivänä ylittäneet 78 metrin karsintarajan. Karsinnan paras on ollut kahden vuoden takainen olympiavoittaja, Länsi-Saksan Klaus Wolfermann, tuloksella 82,64.

Ensimmäisellä kierroksella onnistuu parhaiten DDR:n Wolfgang Hanisch, joka repäisee 85,46. Kymmenentenä heittävä Hannu Siitonen ei jää paljoa ja on toisen kierroksen alkaessa kakkosena lukemin 84,72. Muut suomalaiset eivät hätyyttele kärkeä, kun Aimo Aho saa kaarelleen mittaa 79,38 ja kipeän olkapäänsä kanssa tuskaileva Jorma Jaakkola vain 73,32.

Toinen kierros on suurta suomalaisjuhlaa, kun Hannu Siitonen saa keppinsä lähes optimaaliselle lentoradalle ja mekityttää johtotulokseksi komeasti 89,58 – yli neljä metriä ohi Hanischin. Jatkossa yksikään huippunimistä ei pysty edes lähetelemän Siitosen kärkitulosta, ja kamppailua käydäänkin lähinnä vain pronssimitalista. Sen ratkaisee edukseen Norjan Terje Thorslund räväyttämällä kolmannella kierrokselle 83.68. Neljänneksi sijoittuva Neuvostoliiton Nikolai Grebnev jää siitä kahden sentin, Klaus Wolfermann 32 sentin ja nelinkertainen Euroopan mestari, Neuvostoliiton latvialainen Janis Lusis 62 sentin päähän.

Hannu Siitonen on päässyt ensimmäiseen suureen tavoitteeseensa 25-vuotiaana ja voittaa ylivoimaisesti Euroopan mestaruuden, kolmantena suomalaisena keihäänheittäjänä kautta aikojen ( Matti Järvinen 1934 ja 1938, Toivo Hyytiäinen 1950).

Suomalaistoiveet ovat korkealla olympiakisojen miesten keihäänheiton finaalipäivänä 26.7.1976, onhan mukana kolme yli 90 metrin miestä, kauden kärkituloksen haltija Seppo Hovinen ( 93,54) kahden vuoden takainen Euroopan mestari Hannu Siitonen ja kuluvalla kaudella 90 m:n kerhoon noussut Jorma Jaakkola (90,86). Aamulla kuitenkin saadaan kuulla ikäviä uutisia, sillä Jaakkola on satuttanut selkänsä edellisen illan harjoituksissa, eikä pysty osallistumaan klo 14.30 alkavaan loppukilpailuun. Sunnuntaiaamun karsinnassa ei kenelläkään suomalaisella ole ollut vaikeuksia: psimmän kaaren koko joukosta on tehnyt Seppo Hovinen lukemin 89,76. Hän on suuri ennakkosuosikki.

Kilpailu saa dramaattisen luonteen jo heti ensimmäisellä kierroksella, kun Unkarin 29-vuotias Miklos Nmeth täräyttää unelmaheiton: 94,58, uusi maailmanennätys, uusi olympiaennätys, kultamitali on käytännössä ratkennut, muut jäävät taistelemaan himmeimmistä mitaleista.

Heti Nemethin jälkeen 12. miehenä heittävä Hannu Siitonen ei pahemmin häkelly ME-kaaresta ja repäisee varmasti 87,92 – se riittää kakkospaikkaan. Seppo Hovinen on vuorossa seuraavana, Nokilainen voimapesä panee likoon kaikki osaamisensa, mutta yritys on liian väkinäinen: 83,46. Romanian Gheorge Megeles nousee omalla suoritusvuorollaan kolmanneksi Siitosta uhkaavalla tuloksellaan 87,16.

Huovinen parantaa vielä kolmannella kierroksella lukemiin 84,26, mutta sitten puhti on poissa, ja mies astuu loput heittonsa yli. Kolme kärkimiestä pitävät paikkansa loppuun asti, ja näin mitalit jakautuvat seuraavasti: kultaa Miklos Nemeth, Unkari, hopeaa Hannu Siitonen, Suomi ja pronsia Gheorge Mengelea, Romania. Siitosen hopea on Suomelle kautta aikojen 19. olympiamitali keihäänheitossa.

Hannu Siitonen

Hannu Siitonen 89,58 EM 1974

Hannu Siitosen EM-kulta Roomasta 1974

Siitosesta Euroopan keihäsmestari



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 
klo Ei kommentteja: