Raine Lampinen voitti
keväällää 1934 ensimmäisenä suomalaisena Rudgellaan
Eläintarhanajon.
Suomalaisen
moottoripyöräilyn tienraivaaja on Raine Lampinen, jonka lähes
40-vuotisen uran sodat ja epäonni sotkivat. Moottoripyörien
arvostetuin kilpailumuoto oli vuosikymmeniä TT-ajo eli
englanninkieliseltä nimeltään Tourist Trophy. Kun lisääntyneet
nopeudet siirsivät sen suljetuille radoille, muuttui nimeksi Road
Racing eli RR-ajo. Näissä lajeissa on jo ennen Jarno Saarista ja
Teuvo Länsivuorta ollut sellainen tähtikuljettaja kuin Raine
Lampinen, jonka todelliset kyvyt jäivät olosuhteiden pakosta aivan
loppuun saakka punnitsematta.
Lampisen sotien
keskeyttämä kilpialu-ura alkoi 1920- ja päätyi 1960-luvulla ,
kaikkiaan 34 vuotta. Raine Lampinen pysyi toki moottoripyörän
selässä muissakin alan lajeissa. Hän kilpaili luotettavuusajossa
sekä kiersi tietenkin Päijänteen moneen kertaa, voittaen kahdesti.
Tuttuja olivat myös maa- ja jäärata-ajot. TT-ajo oli kuitenkin jo
1930-luvulla asia erikseen. Se ymmärrettiin Suomessakin, ja 1932
ajettiin ensi kertaa Eläintarhan kisa, jonka ensimmäinen nimitys
oli Suomen Suurajo.
Parina ensimmäisenä
vuotena kokeennaat ja paremmilla välineillä ajaneet ruotsalaiset
näyttivät meikäläisille mallia, mutta jo 1934 Raine Lampisesta
tuli ensimmäinen suomalaisvoittaja. Luokka oli kaiken lisäksi C eli
500-kuutioiset, joilla rautatien ja Eläintarhan kunniakkaan
urheilukentän välisellä suoralla päästetliin parhaimmillaan 140
kilometrin tuntivauhdilla.
Lampisen ajopelit olivat
tuon ajan taattua englantilaisvalmistetta: Rydge, Norton ja Triumph.
Kuitenkaan hän ei koskaan päässyt varsinaisen tehdaspyörän
selkään, vaikka se 1939 olikin lähellä. Silloin suksitehtailija
Emil Lampisen jälkikasvu starttasi legendaarisen Man-saaren ajoon.
Tämän edelleen ajettavan kisan yli 60-kilometrinen rata vaatii
lähes poikkeuksetta 1-2 kilpailijan hengen joka vuosi.
Suomalainen kuljettaja oli
Man-saarelle kuin sattumalta paikalle osunut turisti, kunnes kilpailu
pääsi vauhtiin. Amatöörikuljettaja Lampinen osoitti siinä
nopeasti kykynsä ja lahjansa. Hän oli kolmen kierroksen jälkeen
neljäntenä ja nousi jo kohti kolmatta sijaa, kun tankista loppui
polttoaine. Huippupyörien valmistajat olisivat varmasti huomanneet
jo pelkän maaliinpääsyn. Nyt se jäi näkemättä eikä toiseen
yritykseen ollut enää koskaan mahdollisuutta.
Muita ratoja Lampinen
kyllä kiersi ahkerasti. Ruotsin Saxtorp ja Hedemora, Hollannin Assen
sekä Norjan, Sveitsin, Belgian, Tanskan ja Viron moottoripyöräväki
seurasi Kerkkoon pojan ajoa.
Uransa loppuvuosina Raine
oli muuttunut rauhalliseksi tukevaksi tehtailijaksi, mutta kaasujalka
oli kohdallaan kullonkinn tarvittavalla teholla. Uhkarohkea ei Raine
ollut, vaan tyytyi ajamaan varman päälle. Siinä saattoi joku
voitto mennä ohikin – Eläintarhassa 1954 Esko Lahti oli 0,6
sekuntia edellä maalissa – mutta henki ja terveys säilyivät.
Eläintarhassa Raine
Lampinen tunnettiin parhaiten, siellä hän kilpaili 21 kertaa. Hän
piti itse Pyynikin voittoa 1933 tärkeimpänä. Ehkä juuri siksi hän
katsoi sopivaksi päättääkin pitkän uransa juuri siellä. Kun
ykkössijoja Eläintarhasta tuli kolme ja aikanaan myös arvostetussa
Turun Ruissalon kahdeksan, jäi uralta riittävästi esimerkkejä
nuoremmille.
Raine Lampinen
Viimeinen Eltsun ajo ennen
talvisotaa
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 2 ISBN951-30-8903-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti