perjantai 5. kesäkuuta 2015

Veli-Pekka Ketola – ammattina jääkiekkoilu

Veli-Pekka Ketola oli kutsuttu NHL-seura Detroit Red Wingsin harjoitusleirille. - Minulle tarjottiin tuolloin sopimusta, jonka mukaan olisin aloittanut NHL-urani Detroitin farmissa. Katsoin silloin parhaimmaksi vaihtoehdoksi palata kotiin korkoa kasvamaan, Ketola muistaa.
Suomalaisen ammattilaiskiekkoilun uranuurtaja Ketolasta kuitenkin tuli, tosin vasta viisi vuotta myöhemmin. Liittyessään syksyllä 1974 puolustaja Heikki Riihirannan kanssa WHA-liigassa pelanneen Wiinipeg Jetsin riveihin oli Vellu samalla ensimmäinen suomalainen ammattilainen Pohjois-Amerikassa.

Suomalaispelaajien lähtöä ammattijäille helpotti myös kotoisessa SM-sarjassamme 1971 voimaan astunut sääntömuutos, joka salli taklaamisen koko kentän alueella. Pohjois-Amerikassa kyseinne sääntö oli olllut käytössä jo pitkään, joten vielä vuonna vuonna 1969 Ketola joutui opettelemaan Detroitin leirillä kokonaan uuden pelityylin.
  • En ollut niin iso, ruma ja ilkeä, mitä siihen aikaan annettiin Suomessa ymmärtää, mutta isosta koosta ja hurjasta luonteesta oli kieltämättä apua ammattilaisena, aktiiviaikoinaan reilut sata kiloa painanut ja penkiltä 170 kiloa raakaa rautaa punnertanut Ketola naurahtaa. Pituutta miehellä on kunnioitettavat 187 cm.

Ketolan uran Winnipewgissä alkoi hienosti, mutta kolmannen WHA-kautensa loppupuolella hänkin sai kokea ammattikiekkoilijan arjen. Yhtenä iltana Vellulle tultiiin vain tylysti ilmoittamaan, että hänet on vaihdettu Calgary Cowboysien Danny Lawsoniin. Kyseisen kauden päätteeksi Ketola palasi Suomeen ja Ässiin.
  • Kaikesta huolimatta WHA-vuosista on mielessä varsin mukava maku. Niin siitäkin huolimatta, ettei ammattikiekkoilijan pallka ollut siihen aikaan mikään hirveä. Jos sitä verrataan tämän päivän pelimiesten palkkaan, oli kyse vain suolarahoista.

186 A-maaottelus pelannut ja kymmenen arvoturnausta maajoukkuepaidassa läpi käynyt Veli-Pekka Ketola palasi vielä kerran Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin kaudella 1981-82 jo 34-vuotiaana veteraanina. Porilainen sentteri sai sittenkin pelata NHL-liigassa.
  • En voinut vastustaa kiusausta, kun Colorado Rockies pyysi minua joukkueeseensa, Ollin siihen mennessä kokenut jääkiekkoilijana lähes kaiken, mutta en NHL-jäitä. Yhden Coloradossa vietetyn kauden jälkeen Ketola naulasi luistimensa naulaan. Hetkeksi. Keväällä 1983 hän palasi vielä kerran tositoimiin auttamaan ykkösdivisioonalaista Kalevan Palloa ja valmentajana Matti Keinosta.

Mikä tek sitten Veli-Pekka Ketolasta yhden kaikkien aikojen parhaista suomalaiskiekkoilijoista. Voimako, kokoko, positiivisessa mielessä hullu porilaisuusko? Ei mikään näistä.
  • Olen miettinyt tuota kysymystä useasti ja vastaus on ollut joka kerta sama. Minä olin ilmeisesti vain hyökkäyspässä pelillisesti huomattavasti muita edellä. Luontaisten ominaisuuksien lisäksi minua auttoi tietysti jo pikkunassikkana Musan kaukalossa hiottu hyvä mailatekniikka, sekä kyky lukea peliä. Maltti oli niihin aikoihin valttia.

Musan vuosinaan Vellu oli innokas urheilija monessa muussakin lajissa kuin vian jääkiekossa. Muistaapa hän olleensa painin pm-kisoissakin.

Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola

Veli-Pekka Ketola lähellä kuolemaa Kuopion matkalla

Veli-Pekka Ketola tilastot

Ässät-Kärpät 4.10.2014. Ässälegenda #13 Veli-Pekka Ketola ja aloitusseremoniat.

Jäänmurtaja Jari Kurri

Ketola 5-4 FIN-TCH MM74

Legenda kertoo | Osa 4



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: