Bernin 1954 EM-kisojen
avauspäivä 25.8. oli sateinen ja kylmä. Lämpöä oli vain 12
astetta, kun 22 maratonjuoksijaa asteli lähtöviivalle. Edessä oli
hyinen kyyti. Maratonkisasta näytti tulevan maaottelu
Suomi-Neuvostoliitto. Suomalaiskaksikko Veikko Karvonen ja Erkki
Puolakka lähti 15 kilometrin kohdalla pitämään vauhtia, johon
ampaisivat mukaan vain neuvostoliittolaiset Filin ja Grisajev.
Kylmyys alkoi tekemään tepposiaan 30 kilometrin kohdalla. Karvosen
jalat olivat jo pahasti kohmeessa. Mielessä kävi jopa
keskeyttäminen, mutta kun se ei ollut ennenkään ollut sitkeän
postimiehen tapana, niin urheasti hän jatkoi raastavaa
taivallustaan. Tässä vaiheessa joutui Puolakka sanomaan jäähyväiset
kärkiryhmälle, jonka sinnikäs Karvonen tavoitti viisi kilometriä
ennen myöhemmin. Viimeisillä kilometreillä Filin jätti Karvosen
ja Grisajevin vajaan sadan metrin päähän. Selkeässä
johtoasemassa Filin saapui ”varmana voittajana” Bernin
stadionille ja lähti – väärään suuntaan. Yhtään toimitsijaa
ei ollut ohjaamassa kärkimiestä, kun tämä saapui stadionille.
Vasta kun Filin oli juossut sata metriä väärään suuntaan, saivat
toimitsijat hänet kääntymään oikeaan suuntaan, mutta kirkkaimmat
mitalit olivat jo menneet. Tiukkaa loppukiritaisteilua käyneet
Karvonen ja Grisajev pääsivät karkuun, sillä heidät toimitsijat
älysivät ohjata oikeaan kiertosuuntaan stadionilla.
Turkulainen postimies oli
tässä kirissä kestävämpi ja voitti neljällä sekunnilla kisan.
Pettynyt Filin jäi hopeamitalista puoli minuuttia. Puolakka
kamppaili hyvin loppumatkan sijoittuen neljänneksi. Maratonjuoksiat
olivat tehneet raskaan urakkansa. Nyt oli kisojen juryn vuoro.
Punnittavaksi tuli kolme
vaihtoehtoa. Ensiksikin se, että Euroopan mestaruus jaetaan Karvosen
ja Filinin kesken. Toiseksi se, että kaikki kollme kärkimiestä
hylätään reitiltä poikkeamisen vuoksi, sillä myös Karvonen ja
Grisajev lähtivät stadionilla ensin hieman väärään suuntaan.
Lopulta jyrun ratkaisuksi tuli se vaihtoehto, että juoksun
tuloslista on sama kuin maaliintulojärjestys. Näin juryn pitkän
harkinnan jälkeen Veikko Karvonen julistettiin Euroopan mestariksi.
Pettyneelle Ivan
Filinillekin järjestäjät luovuttivat kultamitalin, jonka taakse
oli kaiverrettu hänen aikansa.
Veikko Karvonen juoksi
maratonin viisissä suurkisioissa, joista hän sai kolme mitalia
heikomman sijoituksen ollessa kuudes. Veikko Karvonen kuuluu
maratonhistorian varmimpiin kilpailijoihin.
Brysselin EM-kisoissa 1950
Karvonen juoksi vasta kolmannen maratoninsa, mutta otti heti mitalin.
Kisojen avauspäivänä käydyn maratonin alku viivästyi 20
minuuttia rankkasateen vuoksi. Kullan Brysselissä vei Iso-Britannian
43-vuotias veteraani Jack Holden, joka voitti hopealle sijoittuneen
Karvosen 32 sekunnilla.
Helsingin olympikisoissa
1952 Karvonen sijoittui viidenneksi. Melbournen olympiakisoissa 1956
maraton käytiin hirvittävässä helteessä. Tämänkin tuskien
taipaleen Veikko Karvonen vei läpi mallikkaasti sijoittuen kaikkensa
antaen, aivan pyörtymisen partaalla pronssille.
Tämä Veikko Karvosen
olympipronssi oli Suomen ainoa olympiakisojen kestävyysjuoksumitali
sotein jälkeisinä vuosin 1948-68. Suururakkansa Karvonen päätti
1958 Tukholman EM-kisoissa, joissa hän sijoittui kuudenneksi. Uransa
aikana Karvonen juoksi 34 maratonkisaa, joista hän voitti 13. Hän
voitti Bostonin, Ateenan ja Fukuokan maratonit.
Veikko Karvonen
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti