Matti Pietikäisen
maailmanmestaruus nosti suomalaisen mäkihypyn aivan uudelle tasolla.
Mutta se ei ollut mikään sattuma. Matti Pietikäinen liiteli
aerodynaamisella tyylillä ensimmäiseksi suomalaiseksi
maailmanmestariksi Källviksbackenin mäessä 14. helmikuuta, heti
kisojen avajaispäivänä. Ilma oli tyyni, pakkasta lähes 20
astetta, katsojia noin 50 000. Lähtö tapahtui alemmalta lavalta.
Suomalaiset olivat
odottaneet ehkä eniten Esko Mömmön suorituksista, mutta hän
kaatui ensimmäisen hyppynsä.Kilpailijoita oli 69 peräti 16 maasta.
Matti Pietikäinen sai torven tärähdyksestä lähtömerkin ja
liiteli rohkeasti 76,5 metrin matkan. Alastulo oli varma kuten
Pietikäisillä yleensä.
Kolme tuomaria antoi 18,5
pistettä, yksi 19 ja yksi 18. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Matti
johti kisaa, ja toisena oli Veikko Salmenranta. Ennakkosuosikkeina
olleet norjalaiset eivät sijoittuneet kärkeen.
Toiselle kierrokselle
lähdettäessä suomalaiskatsojat jännittivät, kaatuuko Matti
Pietikäinen. Mutta näihin aikoihin hänen tapanaan oli ollut kaatua
vain kerran talvessa. Ja sen hän oli tehnyt jo SM-kisoissa. Hän
saattoi vakuuttaa hyppytroniin kiivetessään: ”Matti ei kaadu”.
Ja Matin toinen hyppy oli
vielä loistokkaampi kuin hänen ensimmäisensä. Pituuttakin siihen
kertyi 78 metriä, ja se oli kilpailun pisin psytyssä pysytty hyppy.
Ruotsalainen hiihtojohtaja Sigge Bergman vertasi Marin tyyliä
pääskysten lentoon, ja kansainvälinen lehdistö ihmetteli ja
ihaili. Pisteitä hypystä tuli yhteensä 116,5. Kolme tuomaria antoi
19, yksi 18 ja yksi 18,5 tyylipistettä.
Veikko Heinonen täydensi
vielä suomalaismenestyksen venyttämällä 76 metrin hypyn ja
kiilautumalla joksikin aikaa kilpailun johtoon. Mutta Matin hermot
pitivät, ja maailmanmestaruuss matkasi Puijolle. Norjan pelätyn
joukkueen jäsenet jäivät selvästi jälkeen, ja tunturimaassa
ryhdyttiin pohtimaan tyylin vaihtamista. Salmenranta kaatui toisen
hyppynsä ja putosi kärkikamppailusta.
Suomalaisten voittoisa ja
mullistava tyyli ei suinkaan ollut aivan uusi asia. Suomalaiset
olivat käyttäneet ja kehitelleet sitä jo useita vuosia. Falunin
kisojen aikana voimassa olut mäkihypyn pituusennätys, Tauno Luiron
139 metriä oli hypätty aerodynaamisella tyylillä vuonna 1951
Obersdorfissa. Samoissa kilpailuissa Matti Pietikäinenkin pääsi
121 metriä.
Tyyli perustui siihen
ajatukseen että ilman vastuksen piti lennon aikana olla
mahdollisimman pieni. Edulisintä olisi maata suksilla, ajateltiin
silloin, mutta kun se ei ollut silloin mahdollista, piti kuitenkin
päästä mahdollisimman lähelle makuuasentoa. Suksien ja hyppääjän
tuli yhdistyä ilmaa halkovaksi kiilaksi. Ponnistuksen piti nostaa
hyppääjä mahdollisimman korkealle. Kun sitten ilmanpaine joka
tapauksessa tuli vastaan, kädet pantiin housun saumaan kiinni tai
työnnettiin eteenpäin kohti suksien kärkeä.
Perusajatus oli
samanlainen kuin nykyisessä v-tyylissä, vaikka lennoot saattavatkin
näyttää hyvin erilaisilta. Lasse Johansson laski mäkihyppääjien
päävalmentajana 1949-60 toimiessaan ilman vastuksia ja loi
teoreettisen pohjan.
Tuore maailmanmestari oli
heti kysytty mies. Holmenkollenille hän ei kuitenkaan lähtenyt ,
kun ”on kiiretä verstaalla” ja kun oli ottanut ”eukonkin
joulukuussa”. Ja peltiseppä Matti Pietikäinen kiiruhti kotiin
Kuopioon heti kilpailun jälkeen.
Aero Oy:n vuorokone kiersi
kolmesti Kuopion ympäri, kun tuore mestari palasi kotiinsa.
Matti Pietikäinen
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 3 ISBN951-30-8903-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti