Helsingissä Melbourneen
johtava olympiadi elettiin Suomen urheilussa tasaisen harmaan
pilvitaivaan alla ilman suurempia saavutuksia, sellaisia nimenomaan,
jotka kautta maapallon olisi jotenkin noteerattu. Mutta jotakin
sensijaan tapahtuikin.
Olavi Rinteenpää, 28,
syventyi mieltei tarkkaalleen vuosi sen jälkeen, kun hän oli
menettänyt olympiamitalin, yrittämään samalla radalla, Helsingin
olympiastadionilla, 3000 metrin estejuoksun maailmanennätystä.
Hänkohahdutti yleisöä alittamalla sekunnilla olympiavoittaja
Ashenfelderin maailmanennätyksen. Se kirjoitettiin nyt 8.44,4, mutta
sitä ei koskaan merkitty virallisiin ennätysluetteloihin. Sen
sijaan kaksi vuotta myöhemmin, heinäkuun 15. päiivänä 1955
Pentti Karvonen, 24, teki Oslossa tuloksen 8.45,4, joka kelpasi
virallisiin papereihin, vaikka olikin Rinteenpään aikaa huonompi.
Soini Nikkinen, 32, ylitti
olympiakesänä 1956 ennen Melbournen kisoja ensimmäisenä
suomalaisena keihäänheittäjänä 80 metrin rajan. Kuhmoisten uuden
kentän vihkiäisiin juhannuskesällä keihäs lensi roimasti ja
tulos 83.56 oli uusi maailmanennätys, joka näin palasi parin vuoden
vierailumatkalta Amerikasa, missä sitä olivat pitäneet F. Held
(1953 80,41), W. Miller (1954 81,29) ja jälleen Held (1955 81,75).
Suomalaiset olivat tavattomasti ikävöineet omaa ennätystään
kotiin ja riemuiten se otettiinkin vastaan. Ilo jäi kuitenkin
lyhyeksi; kuusi päivää myöhemmin, kesäkuun 30. päivänä
puolalainen ”keihäsmaratoonari” Januz Sidlo sivalsi tuloksen
83,66 ja niin olimme jälleen keihäsennätystä köyhempiä.
Soini Nikkinen on
yllätysten mies – hän saattoi heittää hurjan hyvin, mutta myös
epäonnistua täydellisesti, kuten molemmissa olympiakisoissaan
Lontoossa ja Helsingissä. Euroopan mestaruuskilpailuissa hän pääsi
kerran pronssille. Melbournen olympiakisoihin hän ei samankesäisestä
maailmanennätyksestään huolimatta päässyt. Suomesta ei näihin
kisoihin lähetetty ainoatakaan keihäänheittäjää. Kuitenkin
meillä tässä lajissa olisi ollut puolustettavana viisi aikaisempaa
kultamitalia, joista yksi nelosvoitto ja kaksi kolmoisvoittoa. Mutta
kun Soini Nikkistä ei haluttu epävarmana ongelmaheittäjänä
lähettää, ei voitu lähettää muitakaan. Mitään tähtiheittäjiä
meillä ei siihen aikaan ollutkaan. Suomen mestaruuden voitti J.
Rantanen (74,93), toinen Olavi Kauhanen (74,77) ja komas itse Soini
Nikkinen.
Muita maailmanennätyksiä
suomalaiset eivät tänä aikana saavuttaneetkaan.
Maailmanmestaruuksiakaan ei tullut enää satamalla, kuten joskus
aikaisemmin. Joku sentään kuitenkin, Osmo Koivunen ja Odin Koskinen
voittiv at Suomen toisen maailmanmestaruuden parikeilailussa 1954.
Pentti Linnosvuo, 21, saavutti ensimmäisen maailmaestaruutensa
Venezuelassa. Tätä pistooliammunnan joukkuemestaruutta olivat
samalla hankkimassa I. Ravila, 47, Lauri Toikka, 42, ja Väinö
Heusala, 40.
Eeles Landström ja Veikko
Karvonen taistelivat 1954 Suomen euroopanmestaruudet Bernissä.
Seuraavana vuonna Eeles Landström, 23, ylitti ensimmäisenä
eurooppalaisena seiväshypyssä 450 sentin korkeuden vanhanaikaisella
taipumattomalla seipäällä. Vuonna 1955 suomalainen painonnostaja
saavutti ensimmäisenä kansainvälisen suurvoiton. EM-kisoissa
Munchenissä lokakuun 16. päivänä voitti raskaan sarjan
mestaruuden Eino Mäkinen tuloksella 422,5 kiloa. Antti Viskari
voitti huhtikuussa 1956 Bostonin maratonin.
Olavi Rinteenpää
Olavi Rinteenpää
Soini Nikkinen
Soini Nikkinen
Eeles Landström
Eeles Landström
Eeles Landström
Eeles Landström
Eeles Landström
Pentti Linnosvuo
Pentti Linnosvuo
Pentti Linnosvuo
Eino Mäkinen
Eino Mäkinen
Antti Viskari
Väinö Heusala
Lähdeaineisto Reino Rinne
– Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti