Berliinissä 1936
voimisteltiin ensi kerran miesten 12-ottelua sekä jaettiin mitalit
myös eri telineillä. Sama tapa on käytännössä edelleen. Suomen
joukkueelta odotettin ennakoltakin hyvää sijoitusta. Huipumiehemme
olivat Heikki Savolainen johdolla menestyneet Los Angelesin jälkeen
mainiosti voimistelua siihen aikaan hallinneiden Saksan ja Sveitsin
kanssa käydyissä maaotteluissa.
Mahtavan
Reichssportfeldtin tuntumassa sijaitseva Dietrich-Eckartin
suppilomainen ulkoilmanäyttämö oi muuttunut nimeltään
Waldbuhneksi. Juuri siellä ratkaistiin olympiavoimistelujen mitalit
10.-13. elokuuta 1936 jopa 20 000 katsojan seuratessa tarkasti
tapahtumia.
Suomen menestys
joukkuekilpailuissa oli tyydyttävä, tulihan jälleen pronssimitali
Saksan ja Sveitsin jälkeen huolimatta sääntöuudistusten
aiheuttamista tulkintaongelmista. Henkilökohtaisesti Ale Saarvala
oli sijalla 19, mutta loistava rekkiliike teki hänestä
kultamitalimiehen.
Viipurilaisen
taiturimainen, hallittu ja vauhdikas liike sai tuomareiltakin
yksimielisen hyväksymisen, eikä siinä ollut varaa tulkinnoille.
Upeat jättiläiset, hienot taitot salamannopein ojennuksin,
lapapyörähdykset ja päätteksi komea kaksoisvoltti täsmällisine
alastuloineen toivat suomalaiselle peräti 19,367 pistettä.
Se oli tosin vain pisteen
kymmenyksen parempi nojapuilla ja hevosella kutlaa voimistelleen
saksalaisen suosikin Konrad Freyn vastaa,mutta enempää ei
tarvittukaan.
Ale Saarvalan
palkintokorokkeella muistoksi saama tammentaimi istutettiin kisojen
jälkeen Viipurin keskuskentän sisäänkäynnin varrele, kun
kaupungin suuret pojat Saarvala ja Sten Suvio oli ensin kuljetettu
juhlasaatossa rautatieasemalta juhlapaikalle.
Ale Saarvala kuului
nuoresta pitäen kotikaupunkinsa mestarivoimistelijoihin. Seura oli
Kelkkalan Kisailijat esikaupukialueelta ja innostu poikien
keskuudessa valtava. Alesta tuli nuorten Suomen mestari 15 vuoden
ikäisenä. Rekki oli tuolloin hänen mieluisin telineensä.
Voimistelu sujui toki muiltakin, sillä seuran vuosina 1932-33 ja
1935 SM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen ei päästy loistavallakaan
yhden telineen hallinnalla.
Saarvalan hevosliike
herätti huomiota Tsekkoslovakian perinteisillä Sokol-
voimistelujuhlilla 1932. Hän oli ehdolla olympiakisoihin jo samana
vuonna. Maan taso oli tulokkaalle vielä liian kova, vaikka Ale
joulukuussa voittikin myäs yleisen sarjan mestaruuden. Lisäksi
tulivat mestaruudet myös hevoselle, renkailla ja nojapuilla, mutta
rekin voitti toinen tuleva olympiavoittaja Einari Teräsvirta.
Vuotta myöhemmin tulivat
toinen yleismestaruus ja voitto myös hevosella. Nyt aukenivat
edustehtävätkin, aluksi Unkari-maaotteluun. Kun telinemestaruuksia
kertyi seuraavan vuonna lisää, Ale matkusti myös Budabestin
MM-kisoihin. Voimistelumaaotteluja Suomi kävi 1930-luvulla Unkarin
lisäksi Saksaa ja Sveitsiä vastaan. Saarvala oli mukana seitsemän
kertaa. Tuohon aikaan Helsingin Messuhalli oli täyteen kansoitettu,
kun maailman parhaat voimistelijat mittelivät taitojaan kuudella
telineellä.
Sotavuosien jälkeen
Saarvala jatkoi kilpailemistaan päästen 35-vuotiaana toisen kerran
olymmpialaisiinkin 1948. Lontoossa hän jäi ilman henkilökohtaisia
mitaleja, mutta kuului Suomen kaikkien aikojen
kultamitalijoukkueeseen. Veteraanin sijoitus 12-ottelussa oli 17:s.
Myöhemmin Saarvala lähti siirtolaiseksi Kanadaan.
Ale Saarvala
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti