Yrjö Saarela – voimalla ja viisaudella voittoon

Yrjö Saarela

Yrjö Saarela kuului Suomen painin suuriin nimiin. Olympiakulta ja -hopea sekä maailmanmestaruus kertovat oululaisesta voímamiehestä, jonka taito oli raskassa sarjassa ainulaatuista.

Vuosisadan alussa Helsinki hallitsi painimarkkinoita. Atleettiklubi oli seura, jonka kasvatit kulkivat voitosta voittoon. Saarela vieraili ensimmäisen kerran Helsingissä 23-vuotiaana 1907. Hän kukisti silloiset suuruudet Knut Lindbergin ja Hjalmar Meriluodon, joilla oli painimatolla jo menestyksellinen ura takanaan. Saarelan ensimmäisestä Helsingin matkaa pidettiin suoranaisena maalaiskansan nousuna. Yrjö Saarela oli lähtöisin Limingasta ja äidin puolella suvussa oli ollut useita voimamiehiä, jotka tunnettiin pitäjän ulkopuolellakin.

Carl Allen, maamme ensimmäinen mestaripainija, oli erinomainen valmentaja. Hän opetti 10 vuotta nuorempaa Saarelaa painin heittoihin. Allen piti nuorta Saarelaa jo Helsingin kisojen jälkeen varmana ehdokkaana Lontoon olympiakisoihin vuonna 1908.

Useampi painija sai Lontoo olympiakisoissa samassa sarjassa edustaa maataan. Verner Weckman, joka oli jo olympiavoittaja ja maailmanmestari, oli itseoikeutettu raskaaseen sarjaan. Yrjö Saarela oli hänelle hyväja jopa tasaväkinen apumies.

Suomalaiset selättivät kilpatahdissa vastustajan toisensä jälkeen. Lopuksi hei olivat enää kahdestaan mukana. Kulta ja hopea oli siis varmistettu. Kultamitaliinn tarvittiin finaalisssa kaksi voittoa. He eivät olleet aikaisemmin kohdanneet toisiaan.

Saarela yllätti ensimmäisessä kamppailussa Weckmanin selättämällä tämän jo kahden minuutin painin jälkeen. Weckman oli ollut varomaton, mutta hän maksoi kalavelat toisessa kamppailussa. Sekin kesti vain pari minuuttia, kun Saarela oli harteillaan. Kolmas koetus oli kahden uljaan ja taitorikkaan painijan ilotulitus. Heitot seurasivat toisiaan taajassa tahdissa. Pitävää otetta ei kumpikaan alusssa saanut, mutta sen sijaan yleisö sai nähtävää koko rahan edestä. Kun 15 minuuttia täyttyi, niin Weckmanin heiton jälkeinen sidonta piti ja Saarela oli pelinsä pelannut. Suomen suuriruhtinaskuntaan tuli kuitenkin kulta ja hopea.

Lontoon kisojen jälkeen Verner Weckman jätti painimaton. Yrjö Saarela oli sen uusi hallitsija. Vuoden 1911 maailmanmestaruuskilpailuissa hän oli sarjassaan ylivoimainen. Saarela kruunasi uransa Tukholman olympiakisoissa 1912. Hän kellisti miehen toisensa jälkeen. Saksalaisen Jakob Neser, joka Keski-Euroopassa oli ennätetty kruunata maanosan suurimmaksi mestariksi, joutui Saarelaa vastaan. Neser ei tuntenut etukäteen suomalaista. Neser astui ylväästi matolle ja hetken kuluttua polvi siteissä pahasti ontuen toiseen kulmaan tuli Suomen Yrjö Saarela. Neser hymyili heilutellen kättään yleisölle ”Helppo työ”, hän varmaankin ajatteli.

Neser hyökkäsi kuin metsästäjä saaliinsa kimppuun. Hän ajatteli riisua Saarelan aseista heti kättelyssä, mutta sen jälkeen tapahtuikin jotakin odottamatonta. Neser ei heittänytkään, vaan Saarela nakkasi komeasti miehen siltaan ja mursi sen väkivahvoilla käsivarsillaan kahden minuutin jälkeen.

Miehet kättelivät ja Neset ihmetteli Saarelan kevyttä juoksua kohti pukusuojaa. Hän ei enää ontunut – pieni juoni oli onnistunut. Neser istahti maton reunalle ja itki suuren miehen suuria kyyneleitä.

Tanskan Sören Marinus Jensen oli sitten suupala. Suomen toinen edustaja Johan Olin oli myös kesyttänyt tanskalaisen. Neser luopui pelistä ja Suomi otti jälleen kaksoisvoiton raskaassa sarjassa.

Tukholman olympiakisojen jälkeen Saarela antautui ammattilaiseksi kiertäen eri sirkusten mukana ympäri Eurooppaa. Hän jäähdytteli aktiiviuraansa tällä tavoin. Hän palasi kuitenkin kotitilalleen, josta oli lähtenyt maailmaa valloittamaan.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7