Kisat joita ei koskaan tullut

Ihmiskunnan johtajat menetelivät epäoikeudenmukaisesti monien kansojen ja periaatteessa koko ihmiskunnan nuorisoa kohtaan sytyttäessään ensimmäisen maailmansodan elokuussa 1914. Useita huippu-urhelijoilta tai sellaisiksi aikoivilta riistettiin mahdollisuus kamppailla vuoden 1916 olympiakisoissa. Ne oli myönnetty Berliinin kaupungille, ja saksalaiset ehtivät rakentaa loisteliaan Grunewaldin stadionin, joka ei saanut koskaan olympiastadionin arvonimeä, sillä tämä olympialainen rauhanaatteen areena joutui sotaväen käyttöön ja siten palvelemaan kaikkea muuta kuin rauhanaatetta.

Kuinka monta kultamitalia Hannes Kolehmainen menetti Berliinin kisojen pitämättä jättmisen vuoksi? Kenties kolme.Kolehmainen-Bouin kamppailu olisi saattanut uusiutua. Heidän viimeiseksi yhteenotokseen jäi Tukholman murtomaajuoksu, jossa ranskalainen luovutti. Bouin kaatui ensimmäisessä maailmansodassa. Ranskassa käydessään Hannes Kolehmainen laski seppeleen sisukkaan kilpatoverinsa haudalle.

Berliinin kisat 1916 olisivat olleet Hannes Kolehmaiselle samaa kuin Amsterdam Paavo Nurmelle, mutta Berliini olisi merkinnyt hohtoa monelle muullekin suomalaiselle: Albin Stenroosille, Iso-Armas Taipaleelle ja Julius Saaristolle esimerkiksi. Heidän ohellaan Elmer Nikander ja Ville Kyrönen olisivat voineet venyä voittoihin, ellei jo nuori Jonni Myyräkin. Elmeri Anttila murenteli maailmanennätyksiä 1000 ja 2000 metrin matkoilla juuri kesällä 1916.

Entä painijat Emil Väre, Yrjö Saarela ja Kalle Anttila? Painijoistamme Thure Ahöberg ei koskaan päässyt olympiakullan makuun, vuonna 1916 hän olisi ollut parhaimmillaan, 23-vuotias. Kolmena vuotena peräkkäin vuodesta 1915 lähtien hän oli kevyessä sarjassa Suomen mestari. Hän tuli mestariksi alallaan ja sai yksimielisesti kaikissa painipiireissä tunnustuksen taitoesityksistään. Robert Oksa sanoi, että Thure Ahlbergilla on kunnia olla tyylillisesti Suomen loistokkain painija.

Kansainvälinen urheilutoiminta supistui ensimmäisen maailmansodan vuosina jokseenkin vähäiseksi, maanosien ja maaillman erilaiset mestaruuskilpailut jäivät pitämättä. Mutta kansallisella rintamalla Suomessa urheilutoiminta lisääntyi ja tavoitti harrastajia yhä laajemmalla kansan keskuudessa. Sotaväkilaitos oli jo 1800-luvun lopulla tehokas hiihto- samin kuin muunkin urheiluharrastuksen levittäjä maassamme, mutta erikoisen suuriarvoista muokkaustyötä suoritti 1918 syntynyt suojeluskuntajärjestö. Mitä mieltä tästä järjestöstä muuten ollaankin, sen toimesta järjestettiin vv. 1921-36 58221 hiihtokilpailua, joissa oli osanottajia yhteensä 1 162 012. Lisäksi suojeluskuntajärjestö laajensi Suomen juoksurintamaa ja kohtotti tasoa. Vuonna 1930 meillä oli 3000 metrin juoksussa, jota nimenpmaan sk-järjestön kisoissa harrastettiin, 9 minuutin alittajia 38. Mitä tapahtuisi, jos vastaavanlainen kansaliike saataisiin nykyisin 5000 ja 10 000 metrinjuoksukilpailujen järjestämiseksi joka pitäjässä!

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä