Hannes Kolehmainen
Suomi tuli Tukholman
olympiakisoihin kuin supernova. Jotakin maailmalla tiedettiin odottaa
suomalaisten taholta, ainakin enemmän kuin neljä vuotta sitten
Lontoossa. Kotimaassa oli toiveiden käyrä kohonnut varsin
korkealle. Mutta rohkeimmatkaan eivät uskaltaneet odottaa niin
valtavaa läimurtoa kuin millaiseksi Tukholman päivät sitten
heinäkuun toisella viikolla 1912 muodostuivat. Suomalaiset juoksijat
olivat valmentautuneet erikoisella ponnella näihin sijainniltaan
Suomen kannalta ihanteellisiin kisoihin. Helsingistä ja Turusta
katsoen lähempänä kuin Savonlinna tai Oulu. Tukholmaan voitiin
lähettää suuri joukko urhelijoita, Toiset saattoivat lähteä
melkein omalla kustannuksellaan. Suomen joukkueen vahvuus olikin 186.
Ruotsi asetti tuleen luonnollisesti huomattavasti enemmän
urhelijoita, osanottajien määäräähän ei ollut silloin vielä
mitenkään rajoitettu. Myös Englanti ja Norja lähettivät
suuremman joukkueen kuin Suomi, joka tässä suhteessa oli
neljäntenä, kuten myös kisojen kokonaispistemäärässä.
Hannes Kolehmainen, 23,
Tukholman kisojen sankari, ei ollut enää kansainvälisesti
tuntematon tekijä. Neljän mailin Englannin mestaruus edelliseltä
vuodelta ja voitti Jean Bouinnista Berliinissä olympiakesän
alkajaiksiksi 7500 metrillä eivät olleet mitään
köykkäsenpölähdyksiä. Bouin oli edellisenä kesänä joussut
häikäisevän maailmanennätyksen 10 000 m:llä. Aika oli 1,2
sekuntia alle 31 minuutin, jonka rikkomista silloin pidettiin
ihmeellisenä saavutuksena. Bouin oli tunnettu hahmo, ratojen
valtias, kokenut juoksija, kouliintunut taktikko. Onnistuisko nuori
suomalainen suoksija elämänsä suurimmassa ja loistokkaimmassa
voittamaan ranskalaisen? Kisojen kynnyksellä tämä oli kaikkein
kiinnostavimpia keskustelun aiheita. Tietysti pohdittiin myös muiden
suomalaisten mahdollisuuksia. Elmer Nikander oli tehnyt edellisenä
kesänä voitokkaan kilpailumatkan Saksaan ja Unkariin, mutta Julius
Saaristo, 20, oli kohonnut uuden lajin mahdollisuuksien mieheksi:
valintakilpailuissa toukokuun lopulla hän heitti keihästä
paremmalla kädellä 61,45 ja molemmilla yhteensä 195,64 –
kumpikin tulos uusi maailmanennätys. Armas Taipale, heitti kiekkoa
toiveita herättävästi olympiakatsastuksissa. Tämä oli useimmille
asiantuntijoillekin yllätys.
Lauri Pihkala kertoo, että
juoksijamme valiot, Hannes ja Tatu Kolehmainen, Stenroos ja Halme
”hartaasti tutkivat Viljami Kolehmainen Amerikasta lähettämiä
kirjeitä”. Juoksijamme saivat tällä tavalla ”amerikkalaista”
valmennusta. Ilman sitä juoksumme nousu tuskin olisi tapahtunut niin
nopeasti ja jaohtanut sellaiseen läpimurtoon kuin vuoden 1912 aikana
tapahtui.
Suomalaiset lähtivät
Tukholmaan suurin toivein, mutta toisaalta tietäen, että vastassa
oli ”koko maailma” ja kaikissa lajeissa kovaa, kokenutta
vastavoimaa. Muutakin kuin pelkästään urheilullista merkitystä
Tukholman kisoilla oli erikoisesti Suomelle. Kisatapahtumiin
huipentumassa olevan olympiadin aikana oli käyty merkillistä
taistelua vihreäverkaisen pöydän ympärillä. Tsaari-Venäjä ja
Itävalta olivat lähteneet taisteluun Suomen ja Böömin (tsekkien)
poistamiseksi olympiakisoista. Niin suomalaisilla kuin tsekkiläisillä
oli sihen asti ollut itsenäinen asema olympiakomiteassa. Erikoisesti
paroni de Coubert piti kiinni näiden kansojen jatkuvasta
koskemattomuudesta olympialaisessa rauhanliikkeessä. Niin pitkälle
tsaarivenäläiset ja itävaltalaiset pääsivät, että Böömi ja
Suomi,vaikka jäivät kansainvälisen olympiakomitean jäseniksi
omine edustajineen velvoitettiin olympialaisten avajaisissa
marssimaan hallitsijamaan perässä ilman omaa lippuaan. Mikäli joku
maiden urhelija pääsisi palkintopallille, olisi sen kunniaksi
salkoon vedettävä Venäjän tai Itävallan lippu, jonka alle
kuitenkin sallittaisiin asettaa asianomaisen urhelijan oman maan
pienoislippu.
Hannes Kolehmainen
kiedottiin Tukholman kisoissa ja niiden jälkeen toinen toistaan
häikäisempiin superlatiiveihin. Hän oli ihme, palvottu sankari,
joka kohosi huippu-urheilun symboliksi. Hän olikin todella omaa
luokkaansa, jonka lähellekään kukaan toooinen ei ylettynyt.
Tukhoman kisat kokonaisuudessaan muodustuivat Suomen kansalle
yhtenäiseksi juhlaksi, joka kesti heinäkuun kuudennesta päivästä
videnteentoista ja jonka loiste ei heivin heikentynyt. Hannes ei
ollut ainoa suomalainen voittaja, kultamiltan valloittajia oli kuusi
ja mitaleista pääsi osalliseksi kaikkiaan 43 suomalaista, kun myös
19-miehinen voimistelun olympiajoukkue lasketaan mukaan.
Hannes Kolehmaisen
suvereeni ylivoima tuli selvästi näkyviin 5000 ja 10000 metrin
loppukilpailuissa ja 8000 metrin mustomaajuoksussa, joissa kaikissa
hän otti omakseen kultamitalit. Hannes sai näissä kisoissa myös
yhden hopeamitalin, joka sopi hieman huonosti hänen arvolleen –
missä koitoksessa hän ei jäänyt toiseksi. Hopeamitali tuli
murtomaalta joukkuejuoksussa. Hanneksen valtavan ylivoimaisuuden
osoittamiseksi oli palautetava mieleen myös alkuerät. Avaijaisten
jälkeisenä päivänä taivallettiin ensin 10 000 metrin alkuerät,
joista Hannes voitti omansa. Aikaa meni hämmästyttävän runsaasti
(33,49), mutta se johtui vauhdin hitaudesta, myöhemmin selvisi että
rän miehiä juoksutettiin kierros liikaa.
Kympin loppukilpailu
juostiin seuraavan päivänä. Matkan maailmanennätysmies Bouin ei
pannut arvovaltaansa vaakalaudalle tällä matkalla, hän oli
päättänyt kyniä hymyilevän suomalaisen 5000 metrin juoksussa.
Hannes voitti10 000 metrin kultamitalin – ensimmäisen
kultamitalinsa – leikittelevän helposti. USA:n Tewanima jäi 45
sekuntia, puolisen ratakierrosta. Pronssimitalin korjasi suomalainen
Albin Stenroos. Hannes ei hätyytellyt Bouinin maailmanennätystä,
hän tyytyi aikaan 31.20,8, mutta niinpä hänellä olikin tiedossa
huomispäivänä – heinäkuun yhdentenätoista – uusi urakka:
5000 metrin alkuerät. Ne sujuivat Hannes Kolemaisen kannalta
hienosti. Jean Bouin taittoi tuoreena miehenä oman eräsnä
huippuvauhtia, aika 15.06 tuntui lähes kullanhohtoiselta. Hanneksen
alkuerä sujui hitaammin (15.38,99 pudottaen siten ehdottoman
ennakkosuosikin painon hänen harteiltaan. Hannes selviytyi
alkuerästään harjoitteluvauhdilla ja sai säästää voimiaan
loppukilpailuun, joka juostiin seuraavana päivänä. Siitä tuli
Tukholman olympiakisojen suurin tapaus. Hannes Kolehmainen, jolla oli
takanaan kolmelta edelliseltä päivältä 25 000 metriä voitollista
ratajuoksua, asettui lähtoviivalle ainoana päämääränään
voittaa ankara kiistakumppaninsa Jean Bouin. Tuskin hän muisti että
oli ksymyksessä olympiakisat.
Kun laukaus pamahti,
Hannes ryntäsi arvelematta johtoon Bouin ja brittiläiset Hutsn ja
Scott kannoillaan. Hanneksen juoksu ei ollut tavanomaisen lennokasta,
pikemminkin kankeata. ”Minusta näytti hänen yrityksensä
toivottomalta”, kertoo Lauri Pihkala, joka pyrki turhaan 800 metrin
loppukilpailuun, vaikka olikinn näihin aikoihin Suomen nopein
puolimaileri. Tärkeämpää vakanssia hän hoiti harrastuksenaan,
lehtimiehen ja tulevan urheilukirjalijan ammattia. Ponhagin käytyä
välillä johdossa Hannes siirtyi uudelleen pitämään vauhtia,
joka ei ollut päätähuimaavaa: 1500 metriä katkesi ajassa 4.17.
Pihkala kertoo, että
”puolimatkassa, sikäli kuin ennätimme sen arvioida, on aikaa
mennyt 7.17. Bouin oli saanut tarpeekseen mukanajuoksemisesta ja kiri
johtoon. Mutta hän teki samalla palveluksen Hannekselle antamalla
hänelle uuden, pitempiaskelisen tahdin. Sitä paitsi Hannes oli
vasta tällöin päässyt hikeen. Kun jäljellä oli vajaa kaksi
kierrosta, pyrkii Hannes johtoon, mutta Bouin torjuu yrityksen
melkein närkästystä osoittavin elein. Takasuoralla Hannes
kiristää, mutta Bouin vastaa vielä voimakkaammin. Käänteessä
hän alkaa tehdä kaulaa. Mutta hetken kuluttua näien Hanneksen
käänteessä aivan Bouinin olkanppän takana”.
Hurja juoksu huipentuu
valtavaan kaksintaisteluun, Hannes siirtyy Bouinin rinnalle, mutta
ranskalainen ei hellitä vaan lisää vauhtiaan samassa tahdissa. Kun
matkaa on enää 50 metriä jäljellä, tunkee Kolehmainen rintansa
väkisin ranskalaisen edelle ja 10 metrin päässä maalista ikään
kuin taittuu ja lysähtää – suomalainen leikkaa maalinauhan
metrin edellä kilpailijaansa. Huutomyrsky on valtava.
Ajanottajat hämmästyvät,
häkeltyvät. Kellot ovat pysähtyneet osoittamaan lukemia, jotka
tuntuvat mahdottomilta. Oliko tapahtunut inhimillinen erehdys vai
oliko tässä kaikeissa jotakin noituutta pelissä. Hannes
Kolehmaisen aika 14.36,6 on puolisen minuuttia virallista
maailmanennätystä parempi, Bouin oli saanut yhtä
sekunninkymmenystä heikomman tuloksen.
Jo tässä vaiheessa
voitiin sanoa, vaikka Hannes Kolehmaiselle oli vielä kolmannes
urakastaan suorittamatta, että hän oli juossut Suomen
maailmankartalle. 5000 metrin suurjuoksun jälkeen Hannes Kolehmainen
sai pitää yhden vapaapäivän, mutta heinäkuun kahdennentenatoista
hän oli jälleen Suomen asialla. 3000 metrin joukkuejuoksun
koe-erässään hän ei enää tyytynyt vähempään kuin
maailmanennätyksen kaatamiseen ( 8.36,9). Sitä huolimatta Suomi
karsiutui lajin loppukilpailusta, johon kustakin erästä pääsi
voittajajoukkue. Tämä juoksulaji ei tuottanut Hannekselle muuta
kuin maalmanennätysmainetta. Mutta toisten suomalaisten
sijoittuminen 4:lle ja 6:lle tilalle merkitsi joukkueeme putoamists
Rutosin jälkeen toiseksi.
Murtomaalla ei Hannes
tahtonut päästä alussa vauhtiin. Hän oli väsynyt ja kangistunut,
mitä tietenkään ollut ihme, sillä aikaisempien päivien
kilpailut, yhteensä 33 000 metriä, painoivat jaloissa. Kun kaksi
kilometriä oli juostu, Hanneksen edellä oli vielä kokonainen
joukko kilpailijoita. Bouin johti päättäväisesti ja ilmeisen
hyvillään. Suomalainen näytti olevan poissa pelistä. Mutta
neljännellä kilometrillä pitkässä vastamäessä Hannes alkoi
noukkia kiinni miehen kerrallaan. Saavutettuaan kärkimiehenä
juoksevan ruotsalaisen Johanssonin hän kuuli Bouinin keskeyttäneen.
Hannes saapui ensimmäiseltä kierroksel 150 metriä seuraavaa
edellä. Albib Stenroosille tapahtui matkalla pieni onnettomuus,
nilkka nyrjähti. Mutta sisukkaasti hän jatkoi. Hannes voitti miten
tahtoi, lähes puolen minuutin erolla Ruotsin Anderssoniin. Stenroos
kamppaili rampana kuudenneksi ja näin tuli joukkuekilvalla
hopeamitali pelastetuksi. Kolmannen renkaan muodosti Lauri Eskola.
Joukkuetulosta ei ratkaistu aikojen vaan sijalukujen perusteella.
Häikäisempää
olympiasankaria kuin Hannes Kolehmainen Tukholmassa maailma ei ole
monta nähnyt. Hänen rinnalleen kohosi kyllä Pariisin kisoissa
Paavo Nurmi ja Helsingin kisoissa Emil Zatopek, mutta siinä se
sitten ovatkin.
Lähdeaineisto Reino Rinne
– Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti