lauantai 18. heinäkuuta 2009

Helsingin olympialaiset 1952














Olympiatunnelmaa nostatettiin juoksuttamalla olympiasoihtu halki Suomen. Kalajoen urheilukentälle sen toi 7.7.1952 Inga Fors. Kunniavartiona juoksivat Arvi Heusala ja Alku Seikkula.

Keskipohjanmaan urheilutoimittaja Jukka Korhonen kirjoittaa urheilupakinnassaan 20.7.1952 näin:

Helsingin olympialaisten, nykyajan viidensientoista kisojen juhlallisten avajaisten juhlallisin hetki oli Paavo Nurmen ilmestyessä maratonportista Stadionille Hellaan tulen viimeisenä tuojana. Silloin tunsi varmasti moni liikutusta, ainakin jokainen, joka aikoinaan oli saanut kuulla viestejä Suuren Paavon voitoista ja iloinnut niistä.
Stadionin sen hetken tunnelmaa on vaikea kuvata. Kyyneltyvin silmin, mutta innosta hehkuvin kasvoin osoitettiin suosiota Suomen suurimmalle urheilijalle kautta aikojen hänen juostessaan soihtu kädessään vanhalla mutta ylväällä ja tutulla tyylillään. Olympiatuli syttyi liekkimaljassa, ja silloin tunsi katsoja todella olympialaisen hengen saapuneen kisoihin.
Toinen juhlahetki, aikaisempi kuin tämä, oli ensimmäisen olympiajoukkueen, Kreikan, saapuminen kentälle, ja vielä suurempi oman Suomemme joukkueen saapuessa. Se oli ainoa kerta, jolloin saadaan nähdä Suomen olympiajoukkue Suomen kamaralla kokonaisuudessaan.
Kolmas oli valan vannonta Heikki Savolaisen, joka samana aamuna jo oli ehtinyt taistella Suomen värien puoleta, selkeällä ja varmalla äänellä lausuessaan olympiavalan.
Stadionilla oli avajaisissa paljon nähtävää ja paljon mieleen painuvaa, mutta kaikista parhaiten tulen muistamaan nuo edellä kertomani tapaukset. Ne tulevat olemaan suurimmat urheilumuistoni.

Otteita Jukka Korhosen pakinasta 22.7.1952

Ensimmäinen todellinen kilpailupäivä onnistui yli kaikkien odotusten ja se oli nykyaikaisen urheilun ja Helsingin kisojen suuri päivä. Se oli Stadionimme ja neljän uuden olympiaennätyksen päivä, ja ennen kaikkea muuta suuren Zatopekin juhlaa.
En pysty kirjoittamaan enkä ajattelemaan mitään päivän muista tapahtumista ennenkuin selvitän pois peninkulman juoksun, sillä niin suuremmoinen se oli. Tunnen suurta kiitollisuutta, että olen saanut olla seuraamassa kaikkien aikojen parasta tämän matkan juoksua.
Ei kukaan pysty kiistämään Zatopekin ylivoimaisuutta tällä matkalla vaikka sitä etukäteen jo hiukan epäiltiin. Vielä muutama kilometri ennen maalia saattoi hiukan epäillä ( kai sensaation halusta toivonkin) Zatopekin juoksun vaivalloisen voimakkaasti kiertäessä päätään ja irvistäessään sekä Mimounin seuratessa ilmeisen vaivattomasti, ratkaisu jäisi loppukirin varaan, jolloin Mimoun voittaisi.
Kilpailun jälkeen näin Zatopekin parin metrin päästä, ja hän oli silloin aivan toisen näköinen kuin juoksun aikana, paljon nuoremman ja reippaamman näköinen, ja voima, jota hänestä juoksussa uhkuu, näyttää hävinneen, mutta onnellisen näköinen hän oli.

Lähdeaineisto: Raukkaudesta urheiluun Jukan pakinat ISBN 952-90-3111-4

Ei kommentteja: