Klaus Karppinen – viestinviejä

Klaus Karppinen oli varsin pieni mies – painoltaan kevytsarjalaisia, pituudeltaan höyhensarjalaisia, 60 kg ja 162 senttiä. Aivan toista typpiä hän oli kuin aikaisempien vuosikymmenien suuret, raskaskulkuiset ja voimakasruhoiset hiihtäjäuroot-

Mutta ai-ai mmiten Iisalmen mieheen luotettiin! Vasta kun hän oli voittanut viestinhiihtäjien karsinnat, Suomen hiihtokansa helpotuksesta, ”Lajes” siis veisi kuin veisikin viestiä Lahden MM-kisoissa 1938. Menestystä se viittoo Suomelle, selvähän se, ”Lajes” oli viestinviejä Luojan armosta, laadun tae, onnentuoja.

Helmikuussa 1934 pidettiin MM-kisat Ruotsin Sollefteåssa ja ensi kertaa ohjelmassa ollut 4 10 kilometrin viesti. Suomi voitti vaikka ruotsalaiset noteerasivat uudet kykymme ennakolta toisen luokan nostomiehiksi. Uusi nimi oli myös Klaus Karppinen, mutta osuutensa hän voitti kuin voittikin, 32 sekunnilla.

Ja mitenkäs kävi vuotta myöhemmin Ylä-Tatran rinteillä? Neljä hiihtäjää oli Suomelta matkassa, ei yhtikäs enempää. ”Suomen resuisen joukkueen me kyllä voitame!” toitottivat Ruotsin lehdet, kun kuulivat Sulo Nurmelan kuumepotilaaksi, Pakko oli Nurmelan laduille työntyä. Muiden kolmen piti vain repiä rutosti etumatkaa, ennen kuin hän lähtisi ankkuriosuudelleen. Ja he repivät, eniten kaikista Klaus Karppinen – 53 sekuntia. Sulo Nurmela hoippui haikeasti huohottaen maaliin, mutta maailmanmestaruus oli Suomen.

Jalkas-Kallen ja Suomen triumfia olivat Garmisch-Partenkirchemin olympialaiset. Ja kukapas hiihti tuttua kakkososuuttaan kevyenä kuin höyhen? Eikös vain ”Lajes”? Ja millaiset olivatkaan miehen hermot? Nukahti sänkyynsä ja kuorsasi kun Sulo Nurmela oli jo ladulla ja häntä itseään odotti seuraava osuus!

Chamoniissa, niin siellä kävi sitten vähän tylysti helmikuussa 1937. Ensimmäisen viestinviejän Pekka Niemen sukset jäätyivät ja ankkuri Kalle Jalkasen sukset lipsuivat. Voitto meni Norjaan, ei auttanut mikään, vaikka Klaus Karppinen ja Jussi Kurikkala olivat olivat ryöpynneet osuuksillaan kärkeen.

Taivaanmäen pellolla järjestäytyivät yhdentoista maan viestiviejät riviin helmikuun 24. päivänä 1938. Lahden MM-kisojen ensimmäinen laji odotti alkamistaan. Ja hätkähdyttävä siit alusta asti tuli, sillä neljänneskilometrin pituinen pelto oli ylämäkeä.

Jussi Kurikkala, harjoitushullu Kalajoen mies, oli määrätty Suomen aloittajaksi; tieto siitä oli kiskaissut hänen vatsansa irti selkänahasta niin että vihlaisi, Joulukuussa hän oli sairastanut pahan verenmyrkytyksen, ei ollut parhaimmillaan. Tuskainen taipaleesta tulikin. Raju alku läkähdytti, sukset luistivat huonosti ja väsyneet jalat pettivät loppulaskussa. Norjan Ragnar Ringstad hiihti minuutin ja kolmetoista sekuntia nopeammin ja Norja johti: aivan kannoillaan huohotti Ruotsikin.

Nuori Martti Lauronen survoi huikeasti toisen osuutensa, ajoi Norjan Olav Ökemanin kiinni ja jätätti häntä 25 sekuntia; se oli velkojen maksua korkojen kera se! Kolmantena hosotti laudulle omintakeisessa, etukumarassa asenossaan Pauli Pitkänen, Nilsiän mies, ja lisäsi korkoa korolle: Suomi johti viimeisessä vaihdossa minuutin ja neljäkymmentäkaksi sekuntia.

Vaan riittääkö tuo? On kuulemma Lars Bergendahl semmoisessa kunnossa, että tavoittaa miestä kuin miestä minuutin, heikompia kaksikin. Mutta eihän siellä ole Suomen ankkurina mikään heikko mies vaan ”Lajes” - mitä nyt syntyessään sen verran heikko että täytyi lasikaappiin ja pumpulien päälle panna, jotta henkiin jäisi... Mutta siitähän on jo aikaa!

”Tuskinpa Klaus Karppinen on elämänsä ladulla tuntenut suurempaa juhlaa kuin kivutessaan ketterällä kärpäntyylillään viimeistä mäkeä ylös ja laskiessaan maaliin. Ensi kerran hän nyt viestiosuuttaan päättäessään tiesi samalla, että viesti oli voitettu. Kansa myrskysi. Oli riemua, kyyneleitä ja iloa. Salpausselän hiihtostadion pauhasi. Ihmiset hyppivät ja kiljuivat. Sankariosuuden hiihtäjää kannettiin juhlasaatossa, eikä riemussa kukaan muistanut sitä, että Lauronen oli myäs sankari hiihdettyään toisella osuudella Suomen joukkueen johtoon. Mukana eli ja huusi Lauronen itsekin! Sen jälkeen Klaus Karppinen meni Tasavallan Presidentin aitioon ottamaan vastaan onnittelut ja kädenpuristuksen suurimmalta ammattiveljeltään, maanviljelijä – ja Herra Tasavallan Presidentti – Kyösti Kalliolta, entiseltä Oulun hiihton kilpailijalta. Sydämellinen oli katse, jonka presidentti kohdisti latunsa suurimpaan jatkajaan, joka nyt hiihti Suomen joukkueessa neljännen maailmanmestaruutensa.

Kului vuosi, lähestyivät Zakopanen MM-kisat ja vielä kerran kuului Klaus Karppinen Suomen viestimiehistöön – nyt itseoikeutettuna ankkurina. Zakopanessa oli maa mustana, mutta ylhäällä Gubalowkan vuorella riitti lunta; silleä tasaisilta niittyladuilla, Suomi ja Klaus Karppinen hiihtivät jälleen kerran maailmanmestariksi.

Poikkeuksellinen oli Klaus Karppisen perilletulo; ennen kuin hän ehti ylittää maaliviivan, puolalainen sotilassoittokunta puhalsi jo Maamme-laulua. Maailman parhaan viestinviejän ura oi saanut ainutkertaisen juhlavan päätöksen.

Klaus Karppinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Klaus_Karppinen

Savolainen suurhiihtäjä Klaus Karppinen

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/savolainen_suurhiihtaja_klaus_karppinen_4864.html#media=4866

Lähdeaineisto: Huippu-urheilun maailman 4.osa ISBN 951-0-08692-4