Kenelle keihäskunnia kuuluu?

Pariisin ja Amsterdamin välimaasto tarjosi Suomen urheilussa vain muutamia suuria hetkiä. Ensimmäinen Suomen-Ruotsin yleisurheilumaaottelu pidettiin vuonna 1925 Helsingissä. Sen voitti Suomi pistein 99-85. Erik Äström, Paavo Nurmi ja Vilho Tuulos olivat maaottelun kaksoisvoittajat. Ruotsilla sellaisia ei ollut. Ville Tuulos teki näissä kilpailuissa kellosepän tarkkaan työtä voittmalla pituuden tuloksella 700 ja 3-loikan tuloksella 15.00. Seuraava maaottelu pidettin 1927 Tukholmassa, jolloin Ruotsi voitti ja miltei tasasi pelin: pisteet olivat nyt 98-86.

Keihäänheitossa tapahtui rintamamuutoksia. Kymmenen vuoden ajan suvereenisti maailman keihäsmarkkinoita hallinnut, Amerikkaan muuttanut Jonni Myyrä meneti ”sattuman kaupalla” maailmanennätyksen. Ruotsalainen Gunnar Lindström ylitti lokakuussa 1924 Myyrän ME:n 52 sentillä tuloksellaan 66,62. Tämä Ruotsin toinen ”suuri L” - Erik Lemmingin jälkeen – hallitsi sitten kiehäshegemoniaa. Hän voitti lajin Suomen-Ruotsin maaottelussa 1925. Seuraavan vuonna Jonni Myyrä heittiRichmondissa Klaiforniassa elämänsä tuloksen 68,55, mutta onnettomuudekseen epävirallisissa kilpailuissa. Tulosta ei voitu hyväksyä ennätysluetteloon. Ruotsin Lindström oli puolestaan saanut tuloksen 67,31, mutta myötätuuli oli tässä tapauksessa esteenä. Suomessa tunnettiin hiljaista maansurua keihäskunnian katoamisen tähde. Ruotsin lisäki oli Amerikassa, Unkarissa ja Norjassa kehittynyt useit 66 metrin keihäsmiehiä.

Miltei kaksi vuotta lahden takana lainassa olleen maailmanennätyksen haki takaisin Suomen Eino Penttilä, lokakuun 8. päivänä 1927 Viipurissa. ”Koko päiän Penttilä oli lojunut matkustajakodin vuoteessa välillä äkkiä sätkyttäen jaloiollaan kuin pikajuoksija. Hän latsi paristojaan, jotka alkoivat kellon lähetessä 17:ää olla purkautumispisteessä”, kertoo Jukkola, joka sitten kuvailee Penttilän toisen kierroksen heittoa: ” Salamana kohoaa teräase kohti pilviä, kohoaa... kohoaa... kulkeutuuu korkeamalle kohti pilviä ja alkaa laskeutua loivassa kaaressa.. rapsahtaen vihodoin sille seudulle, johon tämän kilpailun jälkeen alettiin piirtää 70 metrin kalkkiviivaa. Kansan hurmiontilalla ei ollut rajoja. Vilkas karjalainen yleisö oli nähnyt maailman ensimmäisen 70 metrin heiton – mitä? - ihan totta: välimatka Penttilän heittopaikasta maahan iskeytyneseen keihääseen oli 71,03, mutta sääntöjen mukaan kohtisuraan mitattuna 69,88. Oli sitä siinäkin maailmanennätystä”. Virallinen maailmanennätys parani 3,20 metriä. Se kesti olympiadin loppuun ja aina Amsterdamin kisojen yli, mutta siteen kolmas ruotsalainen ”iso L” Erik Lindqvist, riisti ennätyksen jälleen kerran Ruotsiin. Hän heitti elokuussa 1928 Tukholman stadionilla 71,01.

Painin alalla nämä välivuodet olivat eräänlaista pula-aikaa – maailmanmestaruusluetteloihin ei tullut yhtään uutta merkintää. Sen sijaan Gunnar Sund ja Lauri Virtanen voittivat vuonna 1926 Tukholmassa keilailun maailmanmestaruuden parikilpailussa. Ihmeellistä oikeastaan, sillä meillä oli siihen mennessä harrastettu keilailua vain parin vuoden aikana. Amerikkalainen bowling tuotiin Suomeen vuonna 1924.

Ensimmäiset työläisolypiakisat, joita maalmansotien välisenä ajanjaksona järjestettiin kolmet, pidettiin vuonna 1925 Frankfurt am Mainissa. Yleisurheilussa suomalaiset olivat niin ylivoimaisia, että kisat tuntuivat pikemminkin suomalaiskansallisilta kuin kansvainvälisiltä. Työväen Urheiluliiton edustajat saavuttivat kokonaista 12 kolmoisvoittoa. Muunmaalaisille jäi miesten lajeissa ainoastaan kaksi voittoa – 10 000 metrin kävelyssä ja linkopallonheitossa. Sittemmin myös varsinaisissa olympiakisoissa kunnostautunut Eino Purje voitti kolme juoksumatkaa.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen: Suomen urheilun tähtihetkiä