Nelitahtinen alkusoitto

Antverpenin kisojen ensimmäinen päivä elokuun 15:s oli Suomen kannalta eräs loisteliaimpia olympiakisapäiviämme. Suomalainen keihäskaarti, joka Tukholmassa oli taistellut tasapäisesti lajin aikaisempaa hallitsijasukua ruotsalaisia vastaan, valloitti tällä kaiken mitä valloitettavissa oli. Neljän miehen ryhmämme – laji- ja maakohtaista lukumäärää ei ollut vielä rajoitettu kolmeen – ei päästänyt ainoatakaan muunmaalaista seruaansa, joskin neljäs miehemme sai tyytyä vain puolta senttiä parempaan tulokseen kuin viidenneksi sijoittunut virolainen. Ruotsin oli tyydyttävä kuudenteen sijaan.

Keihäskilpailun alku ei suinkaan luvannut sitä mitä Johansson-Jaale – heittivät aamupäivän alkukilpailuissa erinomaisesti, yli 63 metriä, mutta Tukholman kultamitalimiehenne Saaristo ja ennen kaikkea maailmanennatysmiehenne Jonni Myyrä antoivat aihetta huoleen: kumpikin selvisi nipin napin 60 metrin rajasta ja vaivoin loppukilpailuun. Alku- ja loppukilpailun väliset tunnut olivat suomalaisille piinallisia. Edellisenä kesänä Tukholmassa neljännen kerran kolmen vuoden sisällä maailmanennätystä parantanut ja markkinoit aatänä aikana itsevaltiaana hallinnut Jonni Myyrä oli aamupäivällä stadion kentällä maatessaan, sillä tavalla rentoutuessaan ja keskittyessään, saanut amerikkalaisen Jamen Loncolnsin harjoitusheitosta keihään vasempaan käsivarteensa. Kärki upposi olkavarteen ja mursi luita. Belgialainen lääkäri poisti haavasta luunsiruja ja sitoin käsivarren – onneksi Myyrä ei ollut vasenkätinen.

Niinpä sitten loppukilpailussa iltapäivällä ”kävi melkein hävettävän hyvin” , kuten Lauri Pihkala sattuvasti sanoo. Jonni Myyrä tempaisi alkajaisiksi tuloksen 65,78, jota kukaan ei näissä kilpailuissa lähennellyt. Urho Peltonen oli aamupäivällä tehnyt uuden olympiaennätyksen63,60, ja vaikka sen ikä oli lyhyt, hopea sillä heltisi. Pekka Johansson lunasti pronssimitalin (63,09). Julius Saaristo jouti loppukilpailussa kaikein tiukimmalle kamppailessaan neljännestä tilasta. Mittamiehet saivat Saaristolle tuloksen 62.39,5 ja virolaiselle Klumbergille 62.39. Ruotsin Lindström sai tuloksen 60.52.

Uutiset tästä kisojen nelitahtisesta alkusoitosta aiheutti kotimaassa riemua. Todellakin oli kysymys vain hyvästä alkusoitosta. Sillä niin kentältä ja radalta kuin stadionin ulkopuoletakin oli tulossa saalista, joka määrällisesti, kun sitä kisojen päättyessä inventoitiin suorastaan hirvitti ja sai kysymään: Onko tämä totta?

Yllätyssankareita oli useita. Eräs heistä oli pohjalainen Ville Pörhölä, joka kukisti kuuluisat amerikkalaiset kuulamiehet, jotka lisäksi saivat todeta toisenkin suomalaisen, Elmer Niklanderin, 30, paremmakseen. Nämä suomalaiset urhot, ”Röytän karhu” ja ”Oitin kanuuna” vastasivat Antverpenissa Euroopan kuulamaineesta. Kuulantyöntä suoritettiin kolmantena kisapäivänä. Alkukilpailussa ”vanha” Niklander asetti johtolukemiksi 14.15. Mc Donald jäi reippaasti metrin normaalistaan (14.08), samoin kuin hänen maanmiehensä Liversedgekin (14.05), muttaa paremmin eivat olleet Ville Pörhölän asiat: neljäs sija ja tulos 14.03. Martti Jukola pitää todennäköisenä, että mikäli järjestäjät eivät antaneet Ville Pörhölän työntää sääntöjen vastaisesti viimeisenä miehenä loppukilpailussa, hänestä ei olisi tullut Antverpenissä kultamitalimiestä eikä hän saanut minkäänlaista mitalia. Tosin Suomi oli siinäkin tapauksessa voittanut ”Oitin kanuunan” ansiosta. USA:n vanha kanuuna McDonald, 43, oli voittanut Tukholman kisoissa kultaa tuloksella 15,34. Häneen luotettiin yhä eikä häneltä suinkaan kokemusta eikä painoa – noin 130 kiloa – puuttunut, mutta ei hän saanut itsestään mitään irti, työnnöt epäonnistuivat, viimenenkin. Mutta Ville Pörhölällä oli vielä yksi jäljellä. Valmistautuessaan siiehn hän ökkiä tunsi aivan kuin kivikontti olisi pudonnut selästä. Hän astui renkaaseen uutena miehenä. Kukaan ei häneltä enää mitään odottanut. Niinpä hän latasi ylivoimaisesti päivän parhaan kaareen, joka tosin jäi uupummana aprikymmentä senttiä 15 metristä – tarkalleen se oli 14.81 – mutta joka nosti nuoren pohjalaisena neljänneltä sijalta kultamitalimieheksi. ”Oitin kanuuna” sai hopeaa 64 senttiä heikommalla tuloksella. Mitään ei merkinnyt se, että vain puoli senttiä hänelle hävisi USA:n Liversedge.

Kiekonheitossa juhlivat ilman jännitystä suomalaiset suurmiehet – Oitin kanuuna ja Iso-Armas. ”Kumpikaan ei ollut enää aivan ehossa teräskunnossa”, huomauttaa Jukola. Kilpaveikkojen täytyi olla sitäkin epäehommassa. Loppukilpailun aikana saoti, heittokehä oli litisevä ja lipsuva ja ilma hytisytti. ”Mutta kiekkomiehemme panivat auringon paistamaan suomalaisille täydellä naamalla”, Jukola toteaa. Niin Niklander kuin Taipalekin heittivät pari metriä muita pitemmälle ja vain heill oli sanansa sanottavana kullan jaossa. Jenkki Pope ja Ruotsin Zallhagen selvittelitävt pronssin kohtalon. Niklanderin voittotulos oli 44,68,5, Armas Taipal heitti 44,19 ja Pope 42,13.

5-ottelussa kultamitalin voitti 22-vuotias Eero Lehtonen. Hugo Lahtinen sijoittu pronssille. Ne suomalaiset urheiluhullut, jotka päivästä päivään seurasivat Antverpenin olympiatapahtumia, saivat samana päivänä, jolloin Paavo Nurmi sävähdytti ensimmäisellä kultamitalillaan – 19.8. - nautittavakseen myös toisen uuden kultamitalimiehen maineteon. ”Hämmeen heinäsirkka” Ville Tuulos loikkasi ensi yrityksellään 14.50,5. Tulos ei ollut tyydyttävä, mutta sateesssa ja tullessa, koleudessakin, Hämeen heinäsirkka jäi auttamattomasti yli puoli metriä normaalituloksistaan. Tuuloksen tulos kuitenkin riitti kultamitaliin.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä