tiistai 14. lokakuuta 2014

Soini Nikkinen – keihään ME piipahti Suomessa

Soini Nikkinen Kuhmoisten urheilukentällä vuonna 1956.

Vuonna 1953 USA:n Franklin ”BUD” Held riisti keihäänheitön maailmanennätyksen suomalaisilta, joillla se oli ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1930 lähtien. Kolmen vuoden kuluttua Pajulahden urheiluopiston kenttämestari palautti elämänsä ensimmäisellä 80 metrin ylityksellään maailmanennätyksen takaisin Suomeen. Mutta ME vain piipahti Suomessa, sillä jo kuuden päivän päästä ennätys siirtyi Puolaan.

Soini Nikkisen keihäsennätys oli 79,64, kun hän ajeli perheesnä kanssa vuonna 1956 Kuhmoisten juhannuskisoihin. Hurjan kilpailurallin jälkeen hän oli pitänyt viikon tauon. Heittohalut olivat palautuneet, ja kutsu uuden urheilukentän vihkiäiskilpailuihin tuli sopivasti.

Nikkoinen aloitti kisan heittämällä kahdella ensimmäisellään 73.84 ja 69,39. Kolmannessa heitossa Kuhmoisten kovalla radalla molemmat jalat hieman lipsuivat vetovaiheessa, mutta keihäs lähti kuitenkin hyvässä asennossa ilmaan. Keihäs kaarsi komeasti keskelle sektorialuetta. Kauimmainen kalkkiviiva oi vedetty 75 metrin kohdalle. Vajaa tuhathenkinen yleisö puhkesi rajuun huutoon. Heittohan oli yli 80 metriä. Tarkkaan suoritettu mittaus osoitti , että Nikkinen oli tuloksellaan 83,56 parantanut Bud Heldin vuoden vanhaan maailmanennätystä metrin ja 18 senttiä!

Kilpailun järjestäjille tuli hoppu hankkia ME-miehelle muukin palkinto kuin pelkkä lusikka. Juhannuspyhistä huolimatta saivat he jostakin haalittua käsiinsä kristallimaljakon, joka raikuvien suosiosoitusten saattamana luovutettiin ME-heittäjä Soini Nikkiselle.

Jo kahtena edellisvuotena Nikkinen oli hätyytellyt 80 metrin rajaa, mutta nyt seylittyi niin komeasti, että ME saatiin takaisin Suomeen. 32-vuotias Nikkinen oli siihen mennessä vanhin keihäänheiton ME-mies. Kauaa ei Nikkinen kuitenkaan saanut maailmanennätystään pitää, sillä vain kuusi päivää myöhemmin Puolan Janusz Sidl paransi Nikkisen ennätystä 10 sentillä.

Olympiavuosi 1956 aloitettu komeasti kahdella maailmanennätystuloksella, joten Melbournen Olympiakisoissa marraskuussa oli odotettavissa kovatasoinen keihäskisa. Mutta Suomen olympiaherrat suorittivat lopulliset olympiavalinnat, niin valittujen joukossa ei ollut yhtäkään keihäänheittäjää. Kansan suureksi yllätykseksi ME-mies Nikkinen ei kelvannut olympiaedustajaksi. Melbournessa kultaa voitti ME-tuloksella 85,71 Norjan Egil Danelsen.

Soini Nikknen nousi maailmanmaineeseen vuonna 1951, kun hän paransi ennätystään yli kuusi metriä heittämällä 75,92, jka oikeutti maailmantilastossa toiseksi. Bernin EM-kisoissa vuonna 1954 Nikkinen sijoittui parhaana suomalaisena pronssille tuloksellaan 73,38. Syksyllä 1954 ja 1955 Nikkinen heitti Suomen ennätykset lokakuussa pidetyissä Tampereen kisoissa. Nikkinen heitti 79,60ja vuotta myöhemmin hän paransi tulostaan samassa paikassa neljällä sentillä. Tavoitaanaa boheemina Nikkinen ei aina tullut toimeen urheilujohtajien kanssa.

Soini Nikkinen






Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti