keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Markku Kukkoaho, Ossi Karttunen – ratakierroksen vauhtipari

Oulun ”lentävä poliisi” ja ”Tainionkosken sfinksi osoittivat 1970-luvulla, että Suomesta löytyy myös pikamatkojen menijöitä. Markku Kukkoaho, 189-senttinen oululaispoliisi, ei juniori-ikäisenä alittanut kertaakaan 50 sekunnin rajaa. Vuonna 1969 22-vuotias Kukkoaho juoksi ennätyksekseen jo 48,3. Markku Kukkoahon lopullinen läpimurtovuosi oli 1970. Ensin Kouvolan Kalevan kisoissa pitkä oululainen antoi ensimakus tulevasta voittamalla mestaruuden uudella ennätyksellään 46,5. Syksyllä Leipzigissa pidtyssä Itä-Saksa-maaottelussa ”Kukkis” kukisti kovat saksalaiset Voitto Helstenin legendaarista aikaa 46,1 sivunneella tuloksella. Seuraavissa kolmissa suurkisoissa Markku Kukkoaho taisteli tiukasti 400 metrin suurkisamitalleista.

Helsingissä ja Munchenissä mitalin tuntumassa

Helsingin EM-kisoissa 1971 Kukkoaho juoksi 400 metrin finaalissa uuden Suomen ennätyksen 45,7, jolla irtosi neljäs sija vain sekunnin kymmenyksen pronssimitalista Puolan Jan Werneristä. Eikä ero voittajaankaan ollut kuin kaksi kymmenystä.
Seuraavana vuonna Kukkoaho teki jälleen Suomen ennätyksen suurkisa-areenalla, Munchenin olympiakisoissa Kukkoaho taisteli itsensä välierien viimeisillä metreillä finaaliin pudottaen jatkosta mm. Kuuban Alberto Juantorenan, josta tuli neljän vuoden kuluttua matkan olympiavoittaja. Finaalisssa Kukkoaho juoksi uuden SE-ajan 45,49, joka oikeutti kuudenteen sijaan. Tämä tulos jäi myös hänen ennätyksekseen.
Rooman EM-areenalla 1974 Kukkoaho sijoitti jälleen neljänneksi. Nyt hän jäi ajallaan 45,84 vain o,o6 sekuntia pronssimitalista Länsi-Saksan Bernd Herrmannista. Markku Kukkoahon kohtaloksi tui henkilökohtaisissa kisoissa jäädä niukasti palkintokorokkeen ulkopuolelle.

Kukkoaho tunnettiin armottomana viestitaistelijana. Munchenin olymmpiakisoissa 1972 Kukkoaho ankkuroi Suomen huikeaan SE-aikaan 3.01,1. Hänen yksityisaikansa oli 44,5. Tämä tulos oikeutti Suomen kisassa kuudenneksi. Suomi jäi pronssijoukkueesta Rnskasta vain 0,4 sekuntia. Suomen joukkue tässä ikimuistettavassa viestissä oli Stig Lönnqvist, Ari Salin, Ossi Karttunen ja Markku Kukkoaho.

EM-viestipronssia Roomasta

Rooman EM-kisossa 1974 Markku Kukkoaho pääsi 4x400 metrin akkuriosuudelle toisena aivan Ranskan kantaan. Heti ensimmäisessä kaarteessa Kukkoaho pyyhkäisi ranskalaisen ohi, sillä takaa oli tulossa raju kaksikko: yksityiskisan hopeamitalimies David Jenkins ja Läsni-Saksan Euroopan mestari Karl Honz. Loppusuoralle Kukkoaho tuli Jenkinsin imussa, mutta joutui lisäksi antamaan periksi Honzille, joka kiidätti Länsi-Saksan voittoon. Ranska onneksi pysyi takana, joten Kukkoaho varmisti pronssin Suomelle. Suomen muut juoksivat olivat Stig Lönnqvist, Ossi Karttunen ja Markku Taskinen.

Tainionkosken sfinski

Tilanteessa kuin tilanteessa viilipyttymäisen tyynenä esiintynyt Ossi Karttunen sai lempinimekseen ”Tainiokosken sfinksin”. Karttusen tavaramerkkinä oli lisäksi seuran haalistunut valeanpunainen ja reikäinen paita. Tässä samassa ”onnenpaidassaan” Karttunen esiintyi aina maaotteluita ja suurkisoja lukuunottamatta.
Muchenin olympiakisoissa Ossi Karttunen juoksi Suomen 4x400 metrin joukkueessa kolmannen osuuden kuin hurmiossa. Ossi kelloti osuusajakseen mahtavan 45,1, kun oma ennätys ennen kisoja oli 46,7.

Rooman EM-kisoissa 1974 Ossi Karttunen selviytyi uransa ainoan kerran henkilökohtaisella matkalla suurkisafinaaliin. Ja siinä Ossi taistelikin todella mallikkaasti. Tuloksena oli viides sija ja oma ennätys 45,87. Eroa pronssimitaliin jäi vain yhdeksän sadasosaa.

Markku Kukkoaho

Ossi Karttunen

Yleisurheilun EM-kisat Roomassa 1974

1974 European Championships 4x400m relay

Brendan Foster- 5000m.Rome,1974 European Championships

10000m.,1974 European Championships,Rome

Pietro Mennea vince l'oro sui 200m - Europei 1974


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Juhani Suutarinen – kun kaikki osui kohdalleen

Juhani Suutarisen MM-ura alkoi jo vuonna 1966, mutta heniilökohtaisten kisojen menestyksiä saatiin vielä vuosia. Vuoden 1973 MM-kisoissa Suutarinen antoi jo osviittaa tulevalle sijoittumalla 20 kilometrillä kuudenneksi.
Vain 164-senttinen ja 60-kiloinen Suutarinen oli kova menijä ladulla. Kuitenkin ”epävarmana ampujana” tunnettu Suutarinen oli monissa kovissa kisoissa missanut pelinsa juuri ampumapaikalla.
Vuoden 1974 Mnskin MM-radoilla Imatran rajakersantti näytti vihdoin kykynsä. Minskin 20 kilometrin kisan Suutarinen selvitti vain yhdellä sakkominuutilla. Näin vähillä sakoilla ei Suutarinen pitkän uransa aikana ollut kertaakaan vienyt 20 kilometrin suurkisaa läpi.

Vaikka Suutarisen hiihtovauhti olikin tutun lennokasta, oli MM-Minskin kärki sitävastoin varsin yllätyksellinen. Maailmanmestaruuden voitti monesti epäonnistunut Juhani Suutarinen. Hopeaa otti vielä tuntemattomampi Romanian Georghe Girnitsa lähes puolitoista minuuttia Suutarisesta jääneenä. Juhani Suutarinen sai vihdoin pitkän suuskisaurankkansa koristeeksi maailmanmestarin tittelin. Maailmanmestaruutensa johdosta Juhani Suutarinen ylennettiinn vällittömästi rajavääpeliksi.

Kun Juhani Suutarinen oli päässyt elämänsö kuntoon, niin MM-mitalisaalistus ei suinkaan jäänyt pitkän matkan kultaan. Minskin MM-kisoissa oli ensimmäisen kerran ohjelmassa ns. pikamatka eli 10 km.
Suutarinen eteni tässäkin kisassa ladulla vauhdikkaasti. Makuuammunta meni puhtaasti ilman sakkokierroksia. Pysytssä lipsahti kasi ohilaukausta. Kun Suutarinen sivakoi maailiin, merkittiin tulostauluun sellainen loppuaika, että se jäi monelta maaillman huipulta saavuttamatta. Lopulta ainoa todellinen uhka oli loppupäässä startannut Norjan 20 kilometrin kaksinkertainen MM-pronssimitalisti Tor Svendsberget. Kun Svendsberget saapui pystyammuntaan, hän sai tietä, että vain yhdellä sakolla maailmanmestaruus oli hänen.

Tieto saattoi kipsata norjalaisen, sillä Svendsberget ampui kaikki viisi laukausta ohi. Näin oli Juhani Suutarisen toinen maailmanmestaruus varmistunut.
Juhani Suutarinen jatkoi MM-mitalien saalistusta vielä 4 x 7,5 kilometrin viestissä, Siina Suomi otti joukkueella Simo Halonen, Henrik Flöjt, Juhani Suutarinen ja Heikki Ikola hopeaa. Eroa viidenteen peräkkäisen viestimestaruutensa ottaneeseen Neuvostoliitton jäi vajaa puoli minuuttia.

Ampumahiihdon MM-kisoissa 4x7,5 kilometrin viesti oli vuoteen 1975 mennessä järjestetty seitsemän kertaa ja mestaruus oli ollut kahden kauppa. Kaksi ensimmäistä mestaruutta voitti Norja ja viisi seuraavaa Neuvostoliitto.

Vuoden 1975 Anterselvan MM-mitelöissä Suomella oli laittaa loppuosuuksille peliin varsin kokenut ja luotettava kaksikko: edellisvuoden kaksinkertainen maailmanmestari Juhani Suutarinen ja ankkurina Anterselvan 20 kilometrin kisan maailmanmestari Heikki Ikola. Suomen kaksi ensimmäistä viestinviejää olivat Henrik Flöjt ja Simo Halonen. Juhani Suutarinen toi viestin Heikki Ikolalle toisena Neuvostoliiton jälkeen.
Neuvostoliiton ankkurin Nikolai Kruglovin ja Ikolan kaksinkamppailu päättyi vsta viimeisellä ampumapaikalla, jolla Ikolan tarkkuus ratkaisi Suomen ampumahiihtäjille ensimmäisen viestin suurvoiton.

Juhani Suutarinen

MM-viesti 1974

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7



Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Nina Holmen – lajinsa ensimmäinen

Naisten 3000 metriä oli ensimmäisen kerran EM-kisojen ohjelmassa Rooman EM-kisoissa. Niinpä ennakkoveikkailuissa oli montakin suosikkia, sillä matka oli todella arvoituksellinen. Suomen edustajana kisassa oli Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle siirtynyt Nina Holmen. Hän oli kokeillut matkaa ensimmäisen kerran kaksi vuotta aikaisemmin, jolloin hän juoksi ennätyksekseen 9,29,2. Vuoden 1973 Ruotsi-maaottelussa Nina oli jo lähellä alittaa yhdksän minuutin ”haamurajan” juostuaan tuloksen 9.00.6.

Vuodn 1974 heinäkuussa Holmen Neuvostoliito-maaottelussa alitti yhdeksän minuuttia ajallaan 8.59,0. Tällä ajalla hän oli Euroopan tilastossa kolmas ennen Rooman EM-mittelöitä. Naisten EM-historian ensimmäinen 3000 metrin kisa alkoi varsin verkkaisissa merkeissä. Kun Sveitsin Marijke Moset oli vetänyt kaksi kierrosta, niin hienäkuussa ME-ajan 8.52,8 juossut Neuvostoliiton Ludmila Bragina kyllästyi lönköttelyyn. Hän syöksyi kärkeen ja yritti nykivällä vauhdilla kypsyttää kanssakilpailijoitaan. Braginan taktiikka ei oikein näyttänyt onnistuvan, sillä poulimatkassa kärkiryhmässä juoksi vielä kahdeksan naista, Ja näiden joukossa oli kevyen näkäisesti etenevä Holmen.

Vauhti kiihtyi huippuunsa viimeisen kierroksen alkaessa, Lennokkaalla askeleellaan Nina siirtyi johtoon takasuoran lopussa. Ainoastaan Bragina pystyi vastaamaan tähän rajuun kiriin, Loppusuoralle Holmen tuli edelleen kärjessä ja hänen kirinsä kesti ME-naisen ahdistelut. Kaumin tehokkaasti loppuun asti askeltaen Nina Holmen kimasi Voittoon. Näin Holmenista tuli 3000 metrin ensimmäinen Euroopan mestari. Samalla Nina Holmen oli Suomen ensimmäinen naisten yleisurheilun Euroopan mestari.

Nina Holmen juoksi viimeisen kierroksen hurjaan 62,2 aikaan, Uudella SE-ajallaan 8.55,2 Nin jäi kuitenkin ME:stä vain 2,4 sekuntia, Bragina sijjoittui hopealle jääden Holmenista tasan sekunnin. Iso-Britannian pronssimitalisti Joyce Smithiin eroa tuli jo yli 2 sekuntia. Nina oli kahden vuoden aikana noussut tehostetulla harjoittelullaan kansallisen tason juoksijasta Euroopan huipuksi. Etenkin vuosina 1972-73 kehitys oli tosi nopeaa, sillä sinä aikana Nina paransi ennätystään lähes puoli minuuttia.

Nina Holmen

Nina Holmen juoksee Euroopan mestariksi


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Salin, Pursiainen, Eklund, Häggman

Riitta Salin

Vuonna 1973 400 metrillä ennätys 53,94 ja Kalevan kisoissa hopeaa ajalla 55,3. Siinä Riitta Salinin lähtökohdat seuraavan vuoden Rooman EM-kisoihin. Vuoden aikana kehitys oli ollut hämmentävä. Kesäkuussa 1974 syntyi aika 51,5. Kalevan kisoissa 51.2. ja lopullisena EM-näyttönä Ruotsi-maaottelussa 50,5. Riitta oli ennen EM-kisoja parantanut ennätystää jo liki 3,5 sekuntia.

Riitta selvitti helposti tiensä EM-finaaliin voittamalla sekä alku- että välieränsä. Välierien nopein ajalla 51,40 oli DDR:n Ellen Streidt, mutta Riitan aika oli vain kuusi sadasosaa hitaampi. Voittajasuosikkeihin kuului myös Länsi-Saksan Rita Wilden. Loppukilpailuissa Riitta Salin halitsi täysin takasuoran alusta lähtien. Silloin hän siirtyi kisan kärkeen, eikä sen jälkeen antanut kenenkään uhata kärkpaikkaansa. Voitontahtoinen Riitta jaksoi rutistaa loppuun asti raatelevan loppusuoran, Lennokkaan askelrytminsä säilyttäen Riitta ylitti maalilinjan monta metriä ennen muita juoksijattaria. Tuloksena oli EM-kulta sähköajanoton uudella ME-ajalla 50,14. Streidt otti hopeaa 50,69 ja Wilden pronssia 50,88.

Vuodessa Riitta oli noussut Kalevan Kisojen himpeimpien mitalien kerääjästä ja luotettavasta maaottelujuoksijasta maailman huipulle. Tapani Ilkan ja miehensä Arin valmentama Riitta oli edellissyksynä aloittanut sellaisen harjoituskuurin, jota ei ennen oltu suomalaisten naispikajuoksijoiden nähty tekevän. Joten Riitan nopea nousu maailman huipulle johtui yksinkertaisesti tehostetusta harjoittelusta. Pohjat oli tehty jo aikaisempina vuosina. Nyt ”koneesta” saatiin kaikki tehot irti.

Naisjuoksijamme jatkoivat menestyksiään Rooman ratakierroksissa 4x400 metrillä. Viestin finaalissa kolmen alkuosuuden juoksijamme Marika Eklund, Mona-Lisa Pursiaine ja Pirjo Häggman pohjustivat Riitalle ankkuriosuudelle hyvät asemat. Riitta pääsi markaan yhdessä DDR:N Ellen Streidtin kanssa. Niinpä Riitta laittoikin lusikan pohjaan heti alussa. Vielä loppusuoran alussa Riitta johti kisaa, mutta kova alkuvauhti alkoi pikkuhiljaa tuntua jäntereissä, Niinpä Straidt ohitti lopussa Riitan ja vei DDR:n voittoon. Suomi otti hopeaa puoli sekuntia jääneenä uudella upealla Suomen ennätyksellä 3.25,7.

1974 Euro Champs Women's 400m

Riitta Salin

Mona-Lisa Pursiainen

Mona-Lisa Pursiainen - Maailman nopein kaunotar
Pirjo Häggman


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Hannu Siitonen – paraatilajin luottomies

Kun Pauli Nevala lopetti uransa loukkaantumiseen v. 1970 ja Jorma Kinnunen alkoi vähitellen jäähdytellä, nousi suomalaisten keihäsperinteiden puolustajaksi Parikkalan Melkoniemeltä nuori teräshermoinen kilpailija, Hannu Siitonen, 1970-luvun varmin keppimiehemme.

Loppukesän helteinen päivä 8.syyskuuta 1974 ikuisen kaupungin Rooman , Stadio Olimpicolla on kääntymässä kohti iltaa, kun miesten keihäänheiton finaali on alkamassa yleisurheilun yhdeksänsien EM-kisojen viimeisenä kilpailupäivänä. Suomella on mukana täysi miehitys, kun Hannu Siitonen (79,70), Jorma Jaakola (78,30) ja Aimo Aho (78.38) ovat edellispäivänä ylittäneet 78 metrin karsintarajan. Karsinnan paras on ollut kahden vuoden takainen olympiavoittaja, Länsi-Saksan Klaus Wolfermann, tuloksella 82,64.

Ensimmäisellä kierroksella onnistuu parhaiten DDR:n Wolfgang Hanisch, joka repäisee 85,46. Kymmenentenä heittävä Hannu Siitonen ei jää paljoa ja on toisen kierroksen alkaessa kakkosena lukemin 84,72. Muut suomalaiset eivät hätyyttele kärkeä, kun Aimo Aho saa kaarelleen mittaa 79,38 ja kipeän olkapäänsä kanssa tuskaileva Jorma Jaakkola vain 73,32.

Toinen kierros on suurta suomalaisjuhlaa, kun Hannu Siitonen saa keppinsä lähes optimaaliselle lentoradalle ja mekityttää johtotulokseksi komeasti 89,58 – yli neljä metriä ohi Hanischin. Jatkossa yksikään huippunimistä ei pysty edes lähetelemän Siitosen kärkitulosta, ja kamppailua käydäänkin lähinnä vain pronssimitalista. Sen ratkaisee edukseen Norjan Terje Thorslund räväyttämällä kolmannella kierrokselle 83.68. Neljänneksi sijoittuva Neuvostoliiton Nikolai Grebnev jää siitä kahden sentin, Klaus Wolfermann 32 sentin ja nelinkertainen Euroopan mestari, Neuvostoliiton latvialainen Janis Lusis 62 sentin päähän.

Hannu Siitonen on päässyt ensimmäiseen suureen tavoitteeseensa 25-vuotiaana ja voittaa ylivoimaisesti Euroopan mestaruuden, kolmantena suomalaisena keihäänheittäjänä kautta aikojen ( Matti Järvinen 1934 ja 1938, Toivo Hyytiäinen 1950).

Suomalaistoiveet ovat korkealla olympiakisojen miesten keihäänheiton finaalipäivänä 26.7.1976, onhan mukana kolme yli 90 metrin miestä, kauden kärkituloksen haltija Seppo Hovinen ( 93,54) kahden vuoden takainen Euroopan mestari Hannu Siitonen ja kuluvalla kaudella 90 m:n kerhoon noussut Jorma Jaakkola (90,86). Aamulla kuitenkin saadaan kuulla ikäviä uutisia, sillä Jaakkola on satuttanut selkänsä edellisen illan harjoituksissa, eikä pysty osallistumaan klo 14.30 alkavaan loppukilpailuun. Sunnuntaiaamun karsinnassa ei kenelläkään suomalaisella ole ollut vaikeuksia: psimmän kaaren koko joukosta on tehnyt Seppo Hovinen lukemin 89,76. Hän on suuri ennakkosuosikki.

Kilpailu saa dramaattisen luonteen jo heti ensimmäisellä kierroksella, kun Unkarin 29-vuotias Miklos Nmeth täräyttää unelmaheiton: 94,58, uusi maailmanennätys, uusi olympiaennätys, kultamitali on käytännössä ratkennut, muut jäävät taistelemaan himmeimmistä mitaleista.

Heti Nemethin jälkeen 12. miehenä heittävä Hannu Siitonen ei pahemmin häkelly ME-kaaresta ja repäisee varmasti 87,92 – se riittää kakkospaikkaan. Seppo Hovinen on vuorossa seuraavana, Nokilainen voimapesä panee likoon kaikki osaamisensa, mutta yritys on liian väkinäinen: 83,46. Romanian Gheorge Megeles nousee omalla suoritusvuorollaan kolmanneksi Siitosta uhkaavalla tuloksellaan 87,16.

Huovinen parantaa vielä kolmannella kierroksella lukemiin 84,26, mutta sitten puhti on poissa, ja mies astuu loput heittonsa yli. Kolme kärkimiestä pitävät paikkansa loppuun asti, ja näin mitalit jakautuvat seuraavasti: kultaa Miklos Nemeth, Unkari, hopeaa Hannu Siitonen, Suomi ja pronsia Gheorge Mengelea, Romania. Siitosen hopea on Suomelle kautta aikojen 19. olympiamitali keihäänheitossa.

Hannu Siitonen

Hannu Siitonen 89,58 EM 1974

Hannu Siitosen EM-kulta Roomasta 1974

Siitosesta Euroopan keihäsmestari



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 9. helmikuuta 2015

Tapio Kantanen – Munchenin kolmas mies

Tilaisuuksia, niitä Tapio Kantaselle kesällä 1972 tarjottiin, mutta hän ei ottanut niitä vastaan. - Kaikki hokivat ympärilläni, että ennätyksestä voisi tulla vain turhia paineita. Silloin uskoin, mutta en enää: Mitäpä paineita minä olisin ME:stä saanut, en ainakaan usko. Muihin sen sijaan kova tulos olisi saattanut vaikuttaa vaikkapa niin, että Munchenin estefinaali olisi juostu hivenen toisella vauhdinpidolla, murahtaa Kantanen, jonka esitykset ennen Muncheniä olivat todella vakuuttavia. Rentoja juoksuja, käsijarru päällä hän rullasi kevyesti maalin jopa 8.24:n vauhdissa.

ME oli silloin 8.22,0. Sen Kantanen alitti 14. syyskuuta, mutta valitettavasti maaliin ehti yksi mies (Anders Gärderod) ennen häntä. Kantanen voitti Munchenin 3000 m:n eseiden alukeränsä ajalla 8.24,8. Kantasen takana loikki maaliin edellisten kisojen 1500 m:n voittaja Kipchoge Keino, 8.27,6.

Toisessa erässä pinkaisivat ensimmäisinä maaliin Ben Jipcho ja Mikko Ala-Leppilampi. Kolmannen erän voitti Pekka Päivärinta. Suomi vastaan Kenia. Suomella kolme mitaliehdokasta? Kantanen seurasi läheltä, kun suomalaisten mitaliehdokkaiden joukko alkoi kaventua ennen loppukilpailua. Pekka Päivärinta harjoitteli käsien nostamista hotellihuoneessa eikä se tiennyt hyvä. Mikko Ala-leppilammen kohtalon Kantanen näki lähempää kuin kukaan muua:- Elmer Ukkola hieroi linjamenttia jalkoihini ja katselin hierontapöydältä, kun Mikko käveli päin vaatenaulakkoa. En aivan ehtinyt huutaa. Naulakko oli niin matala, että se oli todellinen ansa; kuka tahansa olisi voinut iskeä siihen päähänsä.

Veri valui ja tohina oli suuri, mutta Kantanen muistelee ajatelleensa, ettei Mikosta ainakaan ole tässä kilpailussa vaaraa. Kenialaiset eivät sittenkään vetäneet. Keinon npeutta olisi voinut rassata vain kovalla vauhdinpidolla, mutta Kantanen hyväksyi käsikirjoituksen nikottelematta.
Puolimatkaan käveltiin ajassa 4.26. Vasta kaksi kierrosta ennen maalia Bronislaw Malinowski teki aloitteen – ja vain 100 metriä myöhemmin Kantanen oli menettänyt pelin. -Jälkeenpäin olen arvellut, että olin kaksi-kolme askelta liian kaukana. Vauhti kiihtyi niin äkkiä ja yllättäen, että menetin tuntuman Keinoon. Ehkä se kolhaisi hieman..

Muut putosiva heti, paitsi Ben Jipcho, jonka Kantanen tavoitti viimeisellä vesiesteellä ja loikkasi sisäkautta ohi. - Mitään muuta ajatusta siinä ei enää päähän mahtunut, nappi lautaan vain. En tiedä miten olisi loppusuoralla käynyt, jos olisin päässyt Keinon rinnalla tulemaan? Mutta Keino meni mailerin rytmeineen ja Jipcho nousi Kantasen rinnalle. - Minulle on joskus sanottu, etten vetänyt täysillä loppuun saakka. Se ei pidä paikkaansa, kyllä minä maalissa tyhjä olin. Muistan pohtineeni, että toki pronssikin mitalista käy.

Vuonna 1973 Kantanen varmisti asemiaan huipulla ja voitti esteet mm. Euroopan cupinfinaalissa. Toiveikkaana hän lähti EM_Roomaan 1974. -Alkuerässä meni 8.23,8 kuin tyhjää vaan. Finaalin painuin kevein mielin, missää nimessä en lähtenyt ainakaan häviämään. Mitalia ei kuitenkaan tullut. Kolmannella vesihaudalla Kantasen piikkarin piikki lipesi puomilta. Virhe muutaman millin luokkaa, mutta se riitti, Kantanen syöksyi sivuttain veteen. - Voin vakuuttaa, että kun kypystä lentää, takki menee takuulla tyhjäksi. Törmäyksen vaikutukset kertautuivat seuraavalla esteellä. Kantanen kompastui toistamiseen. Maaliin hiipi pettynyt mies.

Elämänsä kunnon Kantanen saavutti 1976. Montrealista hän lähti hakemaan mitalia, mitäpä muuta. - Olin kesällä hävinnyt Anders Gärderudille, mutta odotin tasapäistä kamppailua. Frank Baumgarthertlin vaarallisuuden olin nähnyt Euroopan cupissa 1975, tyyppi oli sitkeä roikkuja ja kova kirijä, vaikka pyörtyilikin omituisesti silloin tällöin. Kolmas kova pala oli tietenkin Malinowski. Jos Kantaselle olisi ennen kilpailua kerrottu, että hän jäisi ajalla 8.12,6 neljänneksi, hän ei olisi uskonut. Vaikea sitä on uskoa vieläkään.

Tapio Kantanen

Tapio Kantanen olympiapronssille

1972 3000 m esteet Muchen oympialaiset

Urheilu on vaietun vuo­si­kym­me­nen­sä vanki


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pentti Kahma – täydellinen suoritus

Kesän 1973 jälkeen Pentti Kahma tiesi, että seuraavan vuoden EM-kisoissa Roomassa olisi mahdollisuuksia mitaleille. Sunnitelma alkoi toteutua kuitenkin liian hyvin: - Alkukesän jälkeen aloin pelätä, että paineet kasvavat pian liian suuriksi. Olin voittanut Ricky Bruchin ja muut useammankin kerran, tunnustaa Alavieskan palopäällikkö.
Tuossa tilanteessa urheilijan paras vaihtoehto on harjoitella niin paljon, että paras tuloskunto painuu väkisin alas. Silloin voi taistella tosissaan, eikä paljasta välttämättä korttejaan, Vastustajat ja ennen muuta mestaruutta odottava suuri yleisö alkavat miettiä muitakin vaihtoehtoja. Kahma hävisi Bruchille maaottelussa. Se oli mannaa ruotsalaisille, mutta silmänlumetta kaikki.

Rooman uuvuttava helle ei ollut fyysisesti rasitus Kahmalle, joka saapui paikalle myöhään, kaksi päivää ennen karsintaa. Kosteusprosentti kiusasi toisella tapaa:
  • En ollut saada kiekkoa millään oikeaan asentoon, Kädet hikosivat, pää hikois, joka paikka hikosi. Aivan veteläksi en mennyt, mutta yötkin olivat vaikeita, kun silmäkuopat vettä täynnä.

Juuri helteisen kosteuden vuoksi finaalista tuli kaikkien aikojen pirin, neljän tunnin draama. Kaikki kuuvasivat käsiään ja kiekkojaan loputtomiin. Kaksi ensimmäistä loppukilpailuheittoa karkasivat Kahmalta ennen aikojaan. Jotakin 57-58 metriä, niillä ei olisi asiaa kahdeksan parhaan joukkoon. Kolmannella kiekko alkoi lopulta pyöriä. Johtoon: 62.28. Neljäs epäonnistui myös, mutta viides – vaikka tarkka tulos 61,72 ei hätkäyttänytkään – antoi tunteen, että nyt heitto alkaa kulkea.

Ennen viimeistä kierrosta kisaa johti Helsingin 1871 mestari Ludvi Danek tuloksella 62,76. - Viimeisen otin niin tarkasti ja varmasti kuin ikinä, etten ainakaan astu yli tai lipsauta verkkoon. En tietenkän ollut varma että voittaisin näin tarkasti otetuille heitoilla, mutta mahdollisuus oli mielestäni olemassa.

63,62. Jälkeenpäin todettiin, että heitto oli yksi täydellisimmistä suurkisojen painessa tehdyistä. Vain Danek saattoi enää uhata suomalaisen voittoa, Ricky oli menettänyt pelin, hän oli koko kevään häärännyt filmauspuuhissa ja tuonut riesakseen katsomoonkin monikymmenpäisen parven elokuvantekijöitä. Danek alistui. Kiskaisussa ei ollut tarpeeksi pontta. - Minäkö voitin, muistelee tauhallisena ruohikolla loikoillut Kahma miettineensä.

Hermot eivät Kahmalla reistailleet koskaan. Siitä paras esimerkki Montrealista 1976, vaikka Euroopan mestari jäikin kahdeksanneksi. Kun Kahma näki, ettei kunto riitä mitaleille hän pani kaikki riskin varaan. Kahma ei onnistunut, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut yrittää: jos mitali jahtaa, on sama onko neljäs, kuudes tai yhdeksäs.

Kymmenottelu oli Pentti Kahman ensimmäinen rakkaus, vanhemman veljen Markuksen esimerkki ilmeisesti vaikutti. - Joskus on harmittanut, etten katsonut siinä kykyjäni. Alavieskassa ei kuitenkaan ollut kunnon harjoituspaikkoja, tekniset lajit olisivat väkisin jääneet lapsipuolen asemaan. Ainoa mahdollisuus olisi ollut muuttaa jonnekin urheiluopiston kupeelle, mutta se tuntui silloisissa oloissa oudolta. Ei siihen aikaan urheilun perässä juostu, naurahtaa Kahma.

Kykyjä, niitä olisi ollut: 100 m hän juoksi 11,1, hyppäsi pituutta 721 vain muutamia viikkoja ennen ensimmäistä 60 metrin kiekkokaartaan, kuulaa 18,19. Viimeisessä ottelussaan v. 1965 tulivat pisteet 6551.

Pentti Kahma

Kahmalle EM-kiekkokultaa

Pentti Kahma – Euroopan mestari

Alavieskan Viri


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)