maanantai 13. lokakuuta 2014

Salsola, Salonen ja Vuorisalo – kolme Olavia

Kolmen Olavin voimalla alitettiin 1500 metrin maailmanennätys Turussa 11. heinäkuuta 1957. Poisjäämisten vuoksi kaikkaan 14 miestä tungettiin 1500 m:n lähtöviivalle. Aamulehden mukaan siitä kärsi eniten Vuorisalo, joka kompasteli lähdössä kymmenenneksi ja pääsi vasta 700 m:n kohdalla kärkijoukkoon. Myöhemmin keulaan tuli tilaa, mutta menetettyjä voimiaan Vuorisalo ei enää saanut takaisin.

ME-juoksun alkutahdit iski TuUL:n Raimo Nordström, joka komealla askeleellaan veti 400 m ajassa 56,8. Nordström väistyi sivuun 550 m:n kohdalla, jonka jälkeen johtoon ryntäsi Dan Waern. Ruotsalaisen veto loppui vasta loppusuoran puolivälissä. 800 metriä ohitettiin ajassa 1.57,8, 1000m 2.29,0 ja 1200 m 2.58,4. Viimeksi mainittua ei enää kukaan kuullut, niin mahtavaan meteliin Urheilupuiston 5000 katsojaa yhtyivät.

Wäern epäröi hetken 1000 metrin kohdalla; ilmeisesti hän odotteli jonkun muun siirtymistä kärkeen. Kellon soidessa Waern johti edelleen, mutta Salsola ohitti Salosen ja Kakon ja syöksyi ruotsalaisen perään. Jo takasuoralla alkoin todellinen taistelu, josta Kakko putosi heti. Muut jatkoivat hurjaa vauhtiaan.

Loppusuoralle Waern tuli sisärataa ensimmäisenä. Olavit olivat takana yhtenä ryhmänä. Siitä erkani ensimmäisenä Salsola, joka veti itsensä suoran puolivälissä Waernin rinnalle ja kymmenkunnan seuraavan metrin aikana niin selvästi edelle, että hän katsoi kilpailun ratkenneen. Vautia helittämällä ja tarkkailemalla vain Waerniä Salsola oli tehdä elämänsä erehdyksen. Samaan aikaan neljättä ja viidettä rataa juossut Vuorisalo ohitti Salosen. Viimeksi mainittu vastasi huikealla riuhtaisulla,

Hetken aikaa näytti kuitenkin siltä, että Vuorisalo voittaisi. Viisi-kuusi metriä maalista Vuorisalo kuitenkin kangistui, Salonen nousi edelleen, ohitti Vuorisalon ja ennätti Salsolan rinnalle. Miehet ylittivät maaliviivan niin yhtä aikaa, että tuomareiden oli neuvoteltava voittajasta.

Olavien ME 3.40,2 kesti tasan yhden vuorokauden. Tsekki Stanislaw Jungwirth veti jo seuraavana iltana Stara Boeslavissa aikaan 3.38,1. Juoksuun jäi harjoitusleiriää järjestetyn epävirallisen ME-kokeen leimä, mutta se hyväksyttiin ME:ksi.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: